Blogi

Joogaa joka päivä

Jooga tuntuu olevan joka toisen minimalistin luottoharrastus. Syy vai seuraus, en tiedä. Olen joogannut parikymmentä vuotta. Koskaan en ole kuitenkaan joogannut päivittäin viikkoa pidempää aikaa. Koronavuosi 2020 muutti tämänkin.

Jooga on kuulunut elämääni aina aikuisiällä jollain muotoa. Vuonna 2014 aloitin opettajakoulutuksen ja aloin myös ohjata joogaa. Hankalimpina aikoina, kuten selkäni vihoitellessa pahiten tai kuopuksen vaikean raskauden aikana, olen tehnyt vain yksittäisiä liikkeitä. Toisina vuosina olen osallistunut hot jooga -leireille ja ohjannut joogaa parhaimmillaan (vai pahimmillaan?) kahdeksan tuntia viikossa päivätöiden päälle. Ohjelmat olen aina suunnitellut omien joogaharjoitusten lomassa matolla.

Artikkelin kuvat ovat vuodelta 2014 verkkojoogapalvelu Yogaian – silloisen Yoogaian – mainoskuvauksista, joissa olin mallina. Full disclosure: Sijoitin minimisumman heidän joukkorahoituksessaan.

Ikävä ohjaamaan

Vaikken ole suostunut ottamaan omia viikkotunteja ohjattavaksi nyt lasten ollessa pieniä, olen ollut vakituuraaja tutulla joogakoululla. Aloitin jopa jouluaattoaamun joogaohjauksella, ja onkin vaikea keksiä ihanampaa juhla-aamun avausta. Maaliskuussa jouduin koronan vuoksi ilmoittamaan, etten voi tehdä tuurauksia. Viimeisen puolen vuoden aikana olen ohjannut vain kasvojoogaa, sitäkin lähinnä etänä, ja kuvannut YouTube-kanavalleni hieman ilmajoogaa. Ohjaamista on ikävä, mutta toistaiseksi kymmenien, maskittomien, vaihtuvien ihmisten tapaaminen sisätiloissa ei tule kohdallani kysymykseen.

Päähänpistosta rutiiniksi

Ajattelin heti maaliskuun alussa, että nyt täytyy etsiä tälle pilvelle hopeisia reunuksia ja vähän äkkiä. Päätin joogata joka päivä. Kyse ei ollut mistään suuresta lupauksesta vaan ennemminkin päähänpistosta. Nyt yli puoli vuotta myöhemmin huomaan pitäneeni päätökseni: olen joogannut joka ikinen päivä jo lähes 200 päivän ajan.

Useimpina päivinä joogaan 20-30 minuuttia, joskus enemmän. Yleensä teen jonkinlaisen flow-joogan, johon yhdistyy myös vatsalihaserkaumaani korjaavia harjoitteita. Joinain päivinä, jotka ovat muutenkin kuormittavia, teen hyvin kevyen, hyvään uneen valmistavan iltajoogan. Tai jotain siltä väliltä. Tärkeintä on se, että joogaan. Joka namasteen päivä.

Omaa aikaa vai perheen yhteinen harrastus

Jooga on niitä harvoja hetkiä päivässä, jotka otan kokonaan itselleni. Se on itsekästä, sillä koko muukin perhe kuopusta myöten pitää joogasta. Tarvitsen kuitenkin päivään jonkin hetken, jolloin en ole lasten kanssa. Kun sellaisia hetkiä alkaa löytyä muualta, olisi mahtavaa joogata taas enemmän koko perheen voimin.

Päivittäinen joogaaminen on vaatinut minulta valtavaa päättäväisyyttä nimenomaan ajan ottamisen puolesta. Kahden pienen lapsen kanssa kaksi aikuista olisi toki aina kiva, ja etenkin aluksi tuntui todella vaikealta jättää toinen milloin mihinkin tilanteeseen ainoana aikuisena. Sain muistuttaa itseäni, että minähän olen lastemme kanssa koko päivän kolmistaan. Olisin säälinyt itseäni, jos joku olisi kertonut minulle viisi vuotta sitten, että käyn mieheni kanssa keskustelua siitä, onko ihan ok joogata puoli tuntia. Eipä näitä yhden lapsen vanhempina vielä tarvinnutkaan käydä, mutta kun lapsiluku kasvoi kahteen, oma aika mystisesti katosi. Päätellen siitä, miten paljon kunnioitusta olen saanut muilta 2-3 lapsen äideiltä päivittäisestä joogaamisesta, en ole yksin aikahaasteideni kanssa. Onneksi minulla on fysioterapeutit puolellani.

Aikahaasteessa on hyväkin puolensa: motivaatiota ei tarvitse edes miettiä. Jos johonkin tarpeelliseen on hetki aikaa, teen sen, huvitti tai ei.

Koska hengaan päivät pienten tyttöjeni kanssa mm leikkipuistoissa ja myös työt hoituvat etänä, olen käytännössä aina vaatteissa, joissa voin myös joogata. Vaatteiden vaihtoon ei siis kulu aikaa. Olen myös tottunut joogaamaan niin heti ruokailun jälkeen kuin nälkäisenäkin. Ei ideaalia, mutta mieluummin joogaan kuin jään odottamaan sitä täydellistä hetkeä, jota luultavasti ei koskaan tule – ei ainakaan joka päivä.

Uskokaa tai älkää, ihan jopa ostin jotain

Tein jopa itselleni harvinaisen tavarahankinnan edistääkseni rauhallisia joogahetkiäni: ostin langattomat nappikuulokkeet, törkeän hintaiset Apple AirPod Prot. Hankinta on ollut kyllä joka euron väärti, sillä kuulokkeet pysyvät korvissa joogatessa ja blokkaavat ulkopuolista melua. Kun suljen oven perässäni (makuuhuoneeseen tai parvekkeelle, lämpötilasta riippuen) ja laitan AirPodit korville, saan hetken rauhaa keskittyä.

Joogahetken lisäksi AirPodit ovat käytössä päivittäisissä Duolingo-harjoituksissa. Lisäksi ne ovat tehneet etätyöarjesta helpompaa, koska liikkuminen palaverin aikana onnistuu esteettä. Hyvä hankinta siis, vaikka uuden elektroniikan ostaminen kirpaisikin niin kukkaroa kuin periaatteitani. Valitettavasti tämä ei ole maksettu mainos. En ole löytänyt tahoa, joka haluaisi lähettää minimalistibloggaajalle ilmaisia Applen tuotteita.

Ihana Juliana

Vaikka osaisin tietysti koostaa omat joogaharjoitukseni, mutta kuten monet muutkin ohjaajat, nautin heittäytyä jonkun muun ohjattavaksi. Pidän valtavasti Boho Beautifulin YouTube-kanavasta. Kauniissa maisemissa kuvatut tunnit, joita on kertynyt vuosien mittaan valtava valikoima, auttavat myös korona-ajan kaukokaipuuseen. Boho-Julianan lempeä ääni rauhoittaa ja motivoi tekemään niitäkin liikkeitä, jotka eivät ole lemppareitani.

Vatsalihaserkaumani vuoksi joudun soveltamaan Bohon harjoituksia, mutta se sujuu lennosta. Juliana myös teettää niin paljon alaspäin katsovaa koiraa ja chaturanga-punnerruksia, että ranteeni ovat olleet aika kovilla. Niissäkin olen päätynyt modifioimaan asanoita. Välillä olen yhdistänyt 10 minuutin keskivartalon pilatesharjoituksen 20 minuuttiin joogaa. Boho Beautifulin valikoima on onneksi todella laaja kattaen myös pilatesta. Pidempiä harjoituksia saa lisämaksusta esimerkiksi Boho Beautifulin Patreonista.

YouTube ja netti ylipäätään on täynnä muitakin ihania joogaharjoituksia, myös suomeksi. Jos kaipaa vuorovaikutusta, Yogaia on tosi hyvä vaihtoehto. En kuitenkaan suosittele oikein minkään liikuntaharrastuksen aloittamista netin varassa. Jooga kannattaa aloittaa mieluiten ihan alkeiskurssilta, mutta jos se ei ole mahdollista, kannattaa etsiä harjoituksia aloittelijoille ja tehdä oikeasti varovasti ja ohjeita kuunnellen.

Jokapäiväisen joogan vaikutukset

Puolen tunnin harjoitus on melko lyhyt, mutta päivittäin toistettuana puolen vuoden ajan sen kerrannaisvaikutukset alkavat kyllä näkyä. Tärkeimpänä vatsalihaserkaumani osoittaa viimein lupaavia merkkejä paranemisen suuntaan. Tämä johtuu varmasti osittain siitä, etten ole enää puoleen vuoteen imettänyt, ja kudoksia pehmeinä pitäneet hormonit ovat siis poistumassa kehostani. Muualta vartalostakin huomaa joogan vaikutuksen, samoin siitä, että monet raskauksien jälkeen vaikeiksi käyneet asanat alkavat taas sujua. Mutta edelleenkään en saa kantapäitä maahan alaspäin katsovassa koirassa. 20 joogavuoden jälkeen alan epäillä, ettei se tule koskaan tapahtumaan.

Päivittäisen joogan psyykkinen vaikutus on vähintään yhtä merkittävä kuin fyysinen puoli. Lyhyelläkin joogaharjoituksella saa mielen rauhoittumaan, ja vaikkei seesteinen olo kestäkään vuorokautta, on lohdullista tietää, että seuraava joogasessio on jo lähellä. Kun pipo alkaa kiristää, on helpottavaa tietää, että olonsa voi omalla toiminnallaan muuttaa nopeastikin.

Juuri psyykkisten vaikutusten vuoksi alan kallistua siihen, että 20-30 minuutin jooga päivässä sopii itselleni paremmin kuin 90 minuutin jooga pari kertaa viikossa. Odotan sitä elämäntilannetta, että voin joogata joka päivä tuon 1,5 tuntia. Asetetaan tavoitteeksi!

Joogaatko sinä? Haluaisitko joogata? Kärsitkö aikahaasteista vai vaivaako motivaatiopula? Keskustellaan Facebookissa tai Instagramissa!

Miksi blogissani ei voi kommentoida ja missä sen sijaan voi

Olen saanut ihania viestejä, joissa kiitellään kivasta blogista ja toivotaan kommentointimahdollisuutta. Itse asiassa kommentointi on teknisesti ottaen ollutkin mahdollista, mutta vain WordPressiin kirjautuneille – ja kirjautuminen puolestaan on lievästi sanottuna takkuillut. No, otin muutama viikko sitten pois tuon kirjautumisvaatimuksen, ja sen jälkeen olenkin käyttänyt 20-30 minuuttia viikottain spämmipostin parissa. Vaikka olen kuinka säätänyt asetuksia ja asettanut kiellettyjä sanoja, spämmiä tulee silti päivittäin monta viestiä. Osa pääsee läpi, ja täytyy poistaa manuaalisesti. Tähän olisi olemassa toimiva, paljon mainostettu plugin – vain 7 eurolla kuussa! Arvaattekin jo, mitä mieltä olen tuollaisesta kiinteästä kuluerästä…

Kommentit olisivat kuitenkin erittäin tervetulleita, ja toivonkin, että te lukijat jaksaisitte osallistua keskusteluun. Blogilla on kuukausilukijoita jo yli 5 000, joten teillä olisi varmasti paljon annettavaa!

Keskusteluun voi jokaisen postauksen kohdalla osallistua kahdessa paikassa: Instagramissa ja Facebookissa, jossa postaan jokaisesta blogikirjoituksestani julkisesti. Tervetuloa keskustelemaan!

Matkalaukkuelämää ja prodepatukoita vuosilta 2012-2015

Aloitettuani tämän blogin piilotin vanhan, vuosina 2012-2015 pitämäni hyvinvointiblogin näkyvistä. En tiedä ajattelinko, että reissaaminen ympäri planeettaa veisi uskottavuuttani leppoisana minimalistina – leppoisia nuo vuodet eivät ainakaan olleet, tavaraa tosin ei kiinnostanut hankkia silloinkaan. Häpesin vähän myös trendinenääni: kirjoitin treenaamisesta silloin kun se oli coolia, nyt kirjoitan uudesta trendiaiheesta minimalismista.

Ajatus vanhan blogin julkaisemisesta uudestaan tuli lopulta pienestä asiasta. Kävin poistattamassa kaksi pientä luomea leuastani ja huomasin, että klinikka oli löytänyt edellisestä luomenpoistosta tekemäni blogikirjoituksen ja käytti sitä referenssinä – nyt vain linkki ei enää toiminut. Ajattelin ensin julkaista vain tuon kirjoituksen, mutta päädyin klikkailemaan näkyville kaikki melkein 300 postausta (tuohon tylsään tehtävään meni 20 minuuttia, jonka aikana ehdin katsoa Josh Kaufmanin mainion Ted Talkin siitä, kuinka 20 tunnissa oppii jo paljon).

Markkinointi-ihmisen tuskin tarvitsee häpeillä trendien haistamista, eikä minulla ole muutakaan syytä hävetä elämääni elämää – lentomailitkin kertyivät lähes yksinomaan töiden puolesta. Tässä lyhyt alustus siihen, mistä hyvinvointiblogissani oli kyse, ja muutama lukuvinkki, jotka saattavat kiinnostaa myös minimalisteja.

(Pahoitteluni, että vanhimpien postausten kuvat eivät vanhassa blogissa tule näkyville, eivätkä kaikki sisäiset linkit toimi. Yritän saada nämä fiksattua.)

Go POLE! or Go Home

Tankotanssittuani parin vuoden ajan olin spinnannut itseni niin syvälle peliin, että aloin pitää tankotanssiaiheista blogia. Elettiin maaliskuuta 2012 kun julkaisin ensimmäisen, englanninkielisen tankotanssin SM-kisoja käsittelevän kirjoitukseni silloin Go POLE! or Go Home -nimisessä blogissani. Kieli oli helppo valita, sillä Oona Kivelän myötä Suomi oli tiukasti tankotanssin maailmankartalla ja maamme tankotanssiskene kiinnosti kansainvälisestikin.

Tankoilusta kirjoittamisen oli tarkoitus olla vain harrastus, mutta minulla on mysteerinen tapa / kyky / vika tehdä harrastuksista vähintäänkin sivuduuneja. Niinpä päädyin matkustamaan ympäri maailmaa tekemässä livestreameja tankotanssitapahtumista. Joskus leikkipuistossa kiipeillessäni muistelen esimerkiksi sitä kertaa, kun päädyin Harlem Shake -videolle maailman huipputankoilijoiden kanssa.

Koska en koskaan kuvitellut joutuvani elämään ilman tankotanssia, kirjoitin yhteenvedon kaikesta, mitä tankoilu elämässäni muutti. Kaipaan tankotanssia valtavasti, mutta minulla on edelleen vatsalihaserkaumaa raskauksista, joten paria yksittäistä kokeilua lukuunottamatta en ole uskaltanut tankoiluun vielä palata. Yksi motivaattoreistani erkauman päivittäiseen kuntouttamiseen on juurikin takaisin tangolle pääseminen. Ehkä yhtenä syynä vanhan blogin piilottamiseen olikin, että entisten, upeiden vatsalihaksieni katseleminen tekee minut aavistuksen surulliseksi. Vanity, definitely my favourite sin, kuten Al Pacino sanoi Paholaisen asianaja -elokuvassa.

Kotimaisen, nyt jo kuopatun tankoiluvaatemerkin Flow Motion Wearin mallina. Nuo lihakset!

Matkalaukkuelämästä leppoisaan perhearkeen

Olen usein sanonut, että uskon olevani niin valtavan onnellinen kotona lasteni kanssa, koska je ne regrette rien. Ehdin elää aivan riittävästi matkalaukkuelämää (kirjaimellisesti!), jopa aivan liikaakin. Kulminoitumispisteenä pidän erästä kertaa, kun seisoin yhtiökumppanini kanssa Helsinki-Vantaan lentokentällä lähtöselvityksestä, eikä kumpikaan meistä tiennyt, minne olimme lentämässä. Asiakas oli ostanut lentomme ja järjestänyt meille kyydin lentokentältä. Lentokenttävirkailijan ilme oli näkemisen arvoinen, kun hän kysyi, emmekö todellakaan tiedä, missä tuo lentokenttä on. “Italiassa?” ehdotin.

Tuo oli kuitenkin vain sivutyöni. Päätyöni markkinointitoimistossa vei minua välillä kuukausiksi Tansaniaan. Dar es Salaamissa sattui mitä ihmeellisimpiä asioita. Kaipaan välillä Afrikan värejä, mutta lähinnä kaipaan kourallista ihmisiä, joista vain pari ylipäätään asuu enää Tansaniassa. Aika aikaansa kutakin.

I kissed a giraffe and I liked it. Ainakin, kunnes ystäväni huomautti, että kirahvi (ainoana eläimenä) yltää puhdistamaan kaikki ruumiinaukkonsa kielellään.

On jännittävää, kuinka puheeseemme on vakiintunut tuo verbi “elää” synonyymina erittäin kuluttavalle elämälle, johon tuntuu kuuluvan paljon matkustamista, paljon töitä ja harrastuksia ja paljon ihmissuhteita. Voin vakuuttaa, että käydessäni nukkumaan mieheni viereen, lasteni tuhistessa viereisessä huoneessa, tunnen paljon voimakkaammin olevani elossa kuin esimerkiksi nukkuessani Zürichin lentokentällä.

Prodepatukoita ja muita tärppejä

Vanhassa blogissani tarjoilin muutamia helppoja reseptejä, kuten superherkullisen ja täyttävän Green with envy -smoothien (joka ei kuitenkaan ole vihreää), banskupannarit, joiden yksinkertaisinta versiota tarjoilen nyt myös lapsilleni, ja prodepatukat, joita pitäisikin taas pitkästä aikaa tehdä.

Olen sivunnut joogaa tässä minimalismiblogissanikin. Hyvinvointiblogia pitäessäni kävin joogaopettajakoulutuksen ja kirjoitin aiheesta enemmänkin, mm. näkemyksestäni joogan hengellisestä puolesta. Julkaisin blogissani myös koko joogaopettajakoulutuksen lopputyöni, Yoga for Pole Dancers. Noista liikkeistä on hyötyä kenelle tahansa, tankotanssija tahi ei!

Vanha blogini kokonaisuudessaan löytyy osoitteesta https://paivisusannas.wordpress.com/
Lue omalla vastuulla!

Miten meillä pidetään lelut järjestyksessä

Meillä on pian 2 ja 4 täyttävät tyttäret. He eivät ole minimalisteja, kuten ei varmaan moni ikätoverinsakaan. He rakastavat lelujaan, ja koska kumpikaan ei ole vielä päivähoidossa, kodin lelut ovat ahkerassa käytössä aamusta iltaan.

Olen monesti maininnut, etten halua pakottaa lapsiani niukkuuteen. Sellainen aiheuttaa usein vastareaktioita myöhemmin elämässä, ja lelut myös saavat lapset viihtymään. Ja tietysti leikkiminen kehittää, sehän on lasten työtä! Olen lukenut leluttomuuskokeiluista saksalaisessa päiväkodissa ja tiedän, että lapsi voi hyvin olla onnellinen muutaman puupalikan ja pallonkin kanssa. Muistan kuitenkin, kuinka lapsena rakastin omia lelujani, enkä näe syytä kieltää sitä typyiltämme.

Lapsillamme on siis leluja. Ihan tavallisia, kaupallisia brändileluja, mielestäni ihan normaali määrä. Miten ihmeessä meillä kuitenkin on aina illalla nukkumaanmenoaikaan siistiä?

Jokainen lapsi on tietysti erilainen, kuten perheetkin, mutta kerron tässä, mikä toimii meillä. Jos siitä on apua teillä, olen todella iloinen. Jos ei, ethän suutu.

Lastenhuoneessa on tilaa leikkiä

Tyttöjen makuuhuone on kooltaan seitsemän neliötä. Neliösenttikin vähemmän, eikä sitä laskettaisi enää huoneeksi. Ja siellä asuu siis kaksi lasta. Kuitenkin huoneessa on runsaasti tilaa leikkiä, mikä auttaa tavaroita pysymään edes osittain siellä – mikä helpottaa niiden siivoamista illalla.

Huonekaluja lastenhuoneessa on kaksi: Ikean kapea vaatekaappi ja pienin mahdollinen kerrossänky. Lisäksi huoneessa säilytetään kahta varapatjaamme, joiden päällä tytöt tykkäävät kiipeillä ja leikkiä. Huoneessa ei ole söpöjä lastentuoleja tai -pöytää, ei ihania säkkituoleja eikä muutakaan, mitä tämän ikäiset eivät oikeasti tarvitse. Lastenhuone ei näytä kovin kummoiselta blogikuvissa, mutta se onkin sisustettu leikki ja viihtyminen edellä, ei somepreesensin ajamana.

Pienikokoinen, kotimainen kerrossänky oli huippulöytö Torista – hintaa 30 €. Pehmokaverit asuvat sängyssä, mutta etsin niille sopivaa huopakoria.

Leluille on tilaa kaapissa

Lastenhuoneessa on siis yksi säilytyskaluste, vaatekaappi. Se kätkee sisäänsä niin tyttöjen käytössä olevat vaatteet, käyttövuoroaan odottavat talvivaatteet ja liian suuret vaatteet, kengät, lakanat ja lelut.

Tuo kaappi on lasten tavaran mittapuu meillä: Jos tavarat eivät enää meinaa mahtua kaappiin, on jostain karsittava. Yleensä tätä ongelmaa ei ehdi tulla, sillä meillä laitetaan tavaraa ahkerasti kierrätykseen. Palaan tähän pian!

Toiseksi ylimmällä hyllyllä on esikoisen vaatteet, kolmannella kuopuksen. Liian isot vaatteet, talvi-/kesävaatteet ja varalakanat ovat kaapin vasemmalla puolella liukuoven takana.

Leluja on kohtuullinen määrä

Meillä on leluja mielestäni ihan mukava määrä. Tekemistä tuntuu riittävän aamusta iltaan, ja kaikki lelut pääsevät vuorollaan käyttöön. Kaikkea ei kuitenkaan ole, sillä lapset eivät tietenkään voi saada kaikkea haluamaansa. Meillä ei esimerkiksi ole lääkärileluja, vaikka vanhempi lapsista leikkiikin kuulemma kerhossa ahkerasti lääkäriä. Lapsemme eivät ole koskaan olleet kipeänä (yhteenlaskettuna kolmea nuhaa lukuunottamatta) ja säästän lääkärilelujen ostoa siihen, että niille on joskus tarvetta kasvatuksellisessa mielessä. Paria Ryhmä Hau -pehmoa lukuunottamatta kaikki lelut ovat tulleet meille käytettynä.

Meillä muuten oli niitä heti alussa mainittuja puupalikoita. Ne eivät koskaan oikein innostaneet tyttöjämme. On tietysti mahdollista, että niillä olisi innostuttu leikkimään joskus myöhemmin, mutta en jäänyt odottamaan sitä. Meillä on kuitenkin melko paljon Duplo-Legoja rakennettavaksi.

Lego Duplot asuvat omassa laatikossaan lattialla. Laatikon voi toki työntää sängyn alle.

Leluja ei ilmesty lisää

Meille ei tule yhtään uutta lelua ilman meidän, lasten vanhempien, hyväksyntää. Meistä tämä on täysin luonnollista: me olemme kotimme koon päättäneet, miksi ihmeessä meidän pitäisi antaa muiden täyttää se tavaralla? Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että esimerkiksi leikkikeittiö on pääkaupunkiseudulla 5 000 euron hintainen hankinta, sillä se vie neliön asuintilaa. Sellainen meiltä löytyy ja se onkin päivittäisessä käytössä – leikkikeittiö oli äitini kirpparilöytö, jonka hän osti luvallamme, kun leikkikeittiö oli ollut jo pitkään harkinnassa.

Varsinaisia kaverisynttäreitä emme ole vielä pitäneet, koska toistaiseksi lapset kaveeraavat meidän kavereidemme lasten kanssa. Synttärikutsut ovat aina lähteneet ohjeella, että lahjaksi voi halutessaan tuoda muutaman kolikon säästöpossuihin laitettavaksi. Syntymäpäiväkortit tuntuvat joka tapauksessa olevan lahjoja tärkeämpiä! Kavereilta ei vielä ole opittu odottamaan lahjoja. Tämä varmasti muuttuu pian, mutta teen kaikkeni opettaakseni tyttäreni arvostamaan kaikenlaisia lahjoja.

Kummeilta olemme saaneet yhdessä sovittuja, heidän lapsiltaan kierrätettyjä lahjoja. Mökin lelukokoelman helmi on tällainen kierrätetty Ryhmä Hau -Vahtitorni koirineen. Kotona taas intoillaan toisesta kummiperheestä saadusta Petsien puusta. Petsejä on saatu myös kolmannesta kummiperheestä sen jo aikuistuneiden tyttöjen peruina, ja niistä on tullut minunkin suosikkilelujani: pieniä, supersuloisia, laadukkaita ja erittäin hyvin eteenpäin kierrätettäviä!

”Petsipuu” on vanhan My Little Pony- ja Barbie-fanin silmissä aivan ihana. Tässä leikkialustana vieraspatja, johon pitäisi ommella suoja. Huomaa ”kulkukortti” esikoisen kaulassa.

Kaikelle on oma paikka

Päätin alkaa pitää käsivoidetta yöpöydällä, että käsiä tulisi rasvattua edes nukkumaanmennessä. Juuri kävelemään oppinut esikoiseni kiikutti voiteen kerta toisensa jälkeen takaisin kylpyhuoneeseen, sen omalle paikalle. Tarkkaavainen tyttö oli oppinut, että tavarat palautetaan omille paikoilleen. Eikä ihme, sillä olin osallistanut hänet jokailtaiseen lelujen paikalleenlaittoon siitä asti, kun hän alkoi liikkua.

Lastenhuoneen vaatekaapissa on jokaiselle lelulle tarkka oma paikkansa, Legoille oma laatikkonsa lattialla. Pian 2v täyttävä kuopuskin osaa nämä paikat virheettömästi. Kun hänelle osoittaa lelua ja pyytää ”vie tämä paikoilleen”, hän ei epäröi hetkeäkään vaan juoksee matkaan. Kuopus on ylpeä osaamisestaan. Tavaroiden vieminen paikoilleen on hänestä hauska, yhteinen leikki! En itsekään valita, lelujen kerääminen on aika monipuolista liikuntaa, eikä edes sieltä kaikkein tylsimmästä päästä.

Meillä luetaan valtavasti kirjoja, mutta niitä haetaan 500 metrin päässä olevasta kirjastosta – osa näistäkin kirjoista on sieltä. Pupukoriin piiloutuu illalla kaikki epämääräinen pikkutavara mainituista kulkukorteista yksinäisiin pikkuautoihin. Pupukori on mitta sille, paljonko tuollaista tavaraa saa olla.

Osallista pienestä asti

Osallistaminen ei muuten ole ollut mikään helppo homma. Lähes kolmen vuoden ajan ehdin miettiä, että keräisin nämä lelut kyllä nopeammin yksin. Mutta en luovuttanut, vaan velvoitin lapset keräämään joka ilta osansa leluista. Kiukkuiltoina ehkä vain muutaman. Pikkusiskohan tekee aina sitä mitä isosiskokin, joten kuopusta ei tarvinnut erikseen opettaa.

Hankalina iltoina olen sanonut, että jos lelut eivät löydä paikoilleen, ne viettävät seuraavan päivän kaapin päällä. Tätä uhkausta ei ole tarvinnut koskaan toteuttaa, sillä aina on saatu aikaiseksi joku diili: vie sinä nämä, niin minä vien nämä.

Sain roskan silmääni, kun tässä yhtenä iltana tavarat olikin kerätty paikoilleen ilman, että olin ehtinyt sitä edes pyytää.

Kirpparilta löytynyt Ikean leikkikeittiö on ainoa lelu, jonka säilytyspaikka on tyttöjen huoneen ulkopuolella. Pienellä maalaamisella se muuttui paljon paremman näköiseksi. Leluruokia meillä ei ainakaan toistaiseksi ole, mielikuvitus ja tarvittaessa Duplo-palikat ovat riittäneet.

Osa leluista välillä varastoon?

Noin vuosi sitten kokeilin hetken suosittua metodia, jossa osa leluista oli välillä varastossa, meidän tapauksessamme eteisen kaapin ylähyllyllä. Ideana on, että lelut tuntuvat taas uusilta oltuaan hetken varastossa.

Meillä tämä systeemi ei kuitenkaan toiminut. Tavaroistaan todella tarkka esikoinen kyseli välittömästi varastossa olevien lelujen perään. Toisaalta tällaista vaihtelua tulee meillä luonnostaan, koska meillä on mökillä eri lelut kuin kotona. Mökillä kirjoja, palapelejä, pelejä ja leluja on noin puolet siitä mitä kotona. Niiden näkemistä odotetaan, ja välillä esikoinen leikkii soittavansa mökillä odottavalle pehmokaverille puhelimella. Ei ihme, sillä koronakeväänä ja -kesällä olimme mökillä viisi kuukautta.

”Vihreällä mennään!”

Jos lausahdus ”Vihreällä mennään!” ei ole sinulle tuttu, et ehkä ole katsonut yhtä paljon Ryhmä Hauta kuin allekirjoittanut. Suosikkikoirani ryhmästä on Rekku, joka on superkierrättäjä. Puhun esikoiseni kanssa kierrätysasioista viikottain. Kun ovisummerimme soi, todennäköisesti joku on tulossa ostamaan meiltä jotain käytettyä tavaraa. Lasten tavarat eivät koskaan vain mystisesti ”katoa”, koska niin ei toisen omaisuudelle saa tehdä. Neljän vuoden kierrätyspropaganda alkaa kuitenkin selvästi upota, sillä etenkin esikoisemme ymmärtää jo, että sellaiset lelut, joilla ei enää leikitä, kuuluvat kierrätykseen. Olemme puhuneet asiasta niin ympäristö- kuin sosiaalisesta näkökulmasta. Älkäämme aliarvioiko kolmevuotiaan käsityskykyä!

Esikoisemme tietää ja luottaa, että mikään hänelle rakas lelu ei mene kierrätykseen. Yksikään lelu ei katoa salaa ilman hänen suostumustaan. Toisaalta hän ymmärtää, että uusia leluja ei tule, jos vanhoja ei karsita. Erityisesti synttäreiden ja joulun alla tehdään tilaa, vaikka mitään lahjavyöryjä ei tulossa olekaan.

Viimeisimpänä sovimme, että vaihteluksi voimistelurenkaille olohuoneeseen hankitaan keinulauta, jos vähälle käytölle viime aikoina jääneestä keinuhepasta voidaan jo luopua. Sopimus tuli.

80-luvun keinuheppa sai lähtöpassit Toriin ja odottaa nyt uutta ratsastajaa verkkokellarissa.

En koskaan vie lelua suoraan kierrätykseen, vaan annan sen odottaa hetken piilossa oman vaatekaappini ylähyllyllä. Jos lelun perään kysellään, muistutan, että sehän piti jo laittaa kierrätykseen. Jos lelua on aidosti ikävä, se palaa takaisin leikkeihin. Usein kuitenkin hieman kaunisteltu kertomus siitä, että lelu menee kierrätyksestä sellaiselle lapselle, jolla on vain vähän leluja, riittää tuomaan hymyn huulille.

Koska kuopuskin täyttää jo kaksi, kaikki vauvalelut ovat jo siirtyneet meiltä eteenpäin. Jäljellä on pari rakasta jo vauvana saatua pehmoa. Joskus valokuvassa vilahtava vauvalelu saa aikaan huokaisun, mutta ne on aina käännetty positiiviseksi: olipa tuokin lelu ihana, ja nyt se ilahduttaa jotain vauvaa. Jos esikoiseni saisi päättää, meillä olisi tallessa kaikki sittereistä vauva-aikojen lelumattoihin! Koska se on mahdotonta, olen todennut, että raja täytyy vain vetää johonkin. Ja sen vetävät aikuiset, eivät lapset. Oikeasti kaksivuotias ei enää tarvitse helistintä, vaikka olikin tosi söpö sen kanssa puolitoista vuotta sitten.

Olen luopunut leluista rohkeasti tietäen, että samanlaisen löytää tarvittaessa käytettynä uudestaan. Pehmot toki muokkautuvat omanlaisikseen rakkaiksi takkukasoiksi, mutta kovien lelujen kohdalla on yleensä ihan sama, onko kyseessä juuri se sama kappale. Ainoastaan yhden kerran olen joutunut hankkimaan lelun takaisin. Esikoiseni kaipasi syvästi Brion perässä vedettävää puujunaa, joka joutui kierrätykseen aiheutettuaan miehelleni mustan silmän. Esikoisen synttäripaketista löytyi samanlainen (käytetty) juna, ja hän tiputti sen isovarpaalleen niin, että koko kynsi mustui. Jos jotain lelua vihaan niin sitä täyspuista murhavälinettä.

No, illalla on taas siistiä

Nämä keinot siis auttavat meillä: Leluja on kohtuullinen määrä, eikä niiden määrä kasva, sillä uusien kierrätyslelujen tieltä kierrätetään vanhoja pois. Kaikelle on tarkasti oma paikkansa, leikkikeittiötä lukuunottamatta lastenhuoneessa. Ja iltaisin tytöt keräävät lelut paikoilleen, tässä vaiheessa joskus jopa pyytämättä.

Päivällä meillä on ihan hirveä kaaos, mutta mitä sitten. Kohta ne makaavat sohvalla kännykät kädessään ja kaipaan aikaa, kun Petsit ja Autot-leffasta tutut Legot olivat se juttu.

Pysyvätkö lelut teillä järjestyksessä?

Vyölaukkumatkahaaveilua

Bloggaaja Virve Fredman teki mainion listauksen minimalisti-Tubettajista. Mukana oli muutama tuttukin, muttei kuitenkaan kumpaakaan kahdesta suosikistani, joten ehkä teen omankin listauksen joskus. Virven listalta bongasin kiinnostavan uuden tuttavuuden, bumbag travel -seikkailuistaan tubettavan Benjaminin. Lost yet free -kanava ei ole päivittynyt yli vuoteen, mutta taidokkaiden videoiden sanoma ei sitä vaadikaan: kun matkustat pelkän vyölaukun kanssa, matkatavarat eivät rajoita seikkailujasi.

Olen tunnetusti minimalistinen omien matkatavaroitteni suhteen (ihan pienten lasten kanssa reissaaminen ansaitsee oman postauksensa, kunhan sellaisen aika taas on). Kerroin, mitä pakkasin reppuuni kolmen päivän Tallinnan matkalle. Kannoin reppua selässäni ensimmäisen ja viimeisen reissupäivän, ja vaikka se onnistui ongelmitta, oli kuitenkin aina helpotus istua ja ottaa reppu pois selästä. Vyölaukkumatkailun ajatus on, että kaikki matkatavarat voivat aina kulkea mukana ilman ongelmia. Vyölaukku on tietysti myös reppua turvallisempi taskuvarkaita ajatellen.

Ajatus pelkän vyölaukun kanssa reissaamisesta sai mielikuvitukseni liikkeelle: mitä omassani olisi? Olen reissannut Etelä-Amerikkaa lukuunottamatta kaikilla mantereilla, mutta tämän mielikuvareissuni tein siellä, minne monet reppureissut suuntautuvat: Kaakkois-Aasiassa. Lämmin sää oli toki tämän mielikuvitusmatkan kulmakivi: kevyet vaatteet kuivuvat yön aikana, joten vaihtovaatteita ei tarvita.

Olen tehnyt useita parin viikon Kaakkois-Aasian matkoja pelkillä käsimatkatavaroilla. Lähdin tässä oletuksesta, että matkani olisi jokseenkin niiden kaltainen; en siis varautunut yöpymään rannoilla ja oletin, että majoituksestani löytyy niin lakanat kuin pyyhekin.

Kuvittelin mielessäni vähintään parin kuukauden pituisen matkan, jossa oleilisin niin kaupungeissa kuin rannoillakin, kuitenkaan en viikkotolkulla sivistyksen ulottumattomissa. Matkaseuraan tai heidän tavaroihinsa haaveiluni ei ottanut kantaa – ehkä tekisin vyölaukkumatkan yksin tai mieheni kanssa lasten aikuistuttua, ehkä kymmenen vuoden päästä teinieni kanssa. Matkaseura saattaisi jopa helpottaa pakkaamista, sillä kaikkia tavaroita (laturi, kynsileikkurit, hammastahna…) ei tarvitsisi jokaiselle omaa.

Mitä pukisin päälle?

Kun vaihtovaatteita ei ole, kaikkien vaatteiden täytyy kuivua yön aikana myös kuumankosteassa ilmastossa. Puuvillan voi unohtaa. Asun täytyy sopia rantakadulle, ravintolaan, liikuntaan ja luontoretkille. Omalla kohdallani päädyin tällaiseen asukokonaisuuteen:

  • Riekerin sandaalit. Tarpeeksi siistit vaikka juhliin, mutta mukavat pitkällekin kävelylle. Keinonahkaa, joka ei säikähdä kastumisesta. Jo toinen parini näitä kenkiä, ensimmäinen hajosi parin vuoden ahkerassa kesä- ja lomakäytössä.
  • Shortsit, jotka tein merkittömistä lempparihousuistani, kun niiden polvet olivat kuluneet. Keinokuitua, joista tahrat voi vain pyyhkiä pois. Täysin joustavat, mutta malliltaan siistit. Lahkeet voi pitää polvipituisina tai kääntää lyhyiksi. Kuivuvat muutamassa tunnissa.
  • Vilan spagettiolkaintoppi. Joustava perustoppi, joka toimii kaikessa urheilusta juhliin. Edessä olevan tuplakankaan ansiosta en tarvitse tämän kanssa rintsikoita. Toppia voi käyttää myös ylösalaisin tuubitoppina. Kuivuu parissa tunnissa.
  • Ohut paita pidemmillä hihoilla. Tämä vaate on periaatteessa lämpimässä ilmastossa turha, mutta haluan suojata käsivarsiani, olkapäitäni ja rintaani auringolta (aurinkovoiteen lisäksi), joten käytän topin päällä aina ohutta paitaa tai huivia. Tämä kirpparilta löytämäni, Italiassa valmistettu paita maksoi neljä euroa. Se on riittävän siisti hienoonkin ravintolaan ja niin ohut, että kuivuu puolessa tunnissa. Toimii bikineiden päällä myös ilman toppia. Tämä toppi on niin ohut, että menee taiteltuna vyölaukkuunkin.
  • Huivi. En omista tällaiselle reissulle sopivaa riittävän isoa huivia, joten sen paikkaa esittää tässä kuvassa pienempi punainen Alexander McQueen -kirppislöytöhuivini. Tämän reissun huivin pitäisi olla ohut mutta niin suuri, että se toimisi tarvittaessa myös hameena tai rantamekkona. Lennoilla tai kovassa ilmastoinnissa huivi toisi lämpöä ja tarvittaessa se toimisi rantavilttinä tai jopa pyyhkeenä. (Olen lukenut mainion Linnunradan Käsikirjan Liftareille pariinkin otteeseen ja niinpä matkatavaroistani pitää aina löytyä jotain pyyhkeeksi kelpaavaa.) Muista vaatteista poiketen huivi saisi mieluiten olla puuvillaa, mutta aivan ohutta. Kun huivi ei ole käytössä, sen voisi sitoa roikkumaan vyölaukusta.
  • Bikinit. Rantaloman välttämättömyys. Alaosa toimii myös vaihtoalushousuina silloin kun alushousut ovat pesussa.
  • Alushousut. Pitsistringit kuivuvat alle tunnissa. Sen aikaa voi pitää bikinien alaosaa tai tehdä huivista hameen ja olla ilman. (Ajatuksenani olisi siis nukkua alushousuissa, kuten normaalistikin lämpimällä säällä. Öisen palohälytyksen iskiessä kietoisin päälleni jättihuivini.)
  • Hattu. En oleile auringossa ilman hattua. Olen ominut mieheni Boracaylta ostaman hatun, joka ei ole moinaansakaan lyttäämisestä.
  • Aurinkolasit. Sain luotto-Pradani palkkioksi työkeikasta seitsemän vuotta sitten. (Nämä näkyvät vyölaukkukuvassa.)

Kuten sanottu, tämä varustus on suunniteltu lämpimään Kaakkois-Aasiaan. Sillä pärjää suunnilleen 17 lämpöasteesta alkaen. Viileämmälle seudulle pitäisi valita shortsien sijaan pitkät housut ja pitkähihainen paita sekä sandaalien sijaan luottokenkäni Converset sekä niihin sukat. Toisaalta bikinit ja ehkä hatunkin voisi jättää kotiin. Lost yet free -videoiden Benjamin antaa hyvän vinkin: Ajoita kylmempi kohde matkasi alkuun, niin voit lahjoittaa ylimääräiset vaatteet niitä tarvitseville, tai matkan loppuun, milloin voit ostaa lämpimämmän vaatekerroksen ja viedä sen mukanasi kotiisi.

Vyölaukkuni sisältö

  • Puhelin kotelossaan, jossa luottokortit ja ajokortti. Puhelimella pidän yhteyttä tärkeisiin ihmisiin, luen uutisia ja kirjoja ja teen tarvittaessa myös töitä, jos reissu on pidempi.
  • Kuulokkeet, jotka korvilla voin joogata tai tehdä töitä ja jotka toimivat myös videonauhoitusten mikrofonina.
  • Laturi, joka sopii niin puhelimeen kuin kuulokkeisiin.
  • Passi.
  • Silmälaput ja korvatulpat.
  • Kestokassi. Pieneen tilaan menevä kestokassi tarvitaan ruokakauppaan ja retkelle eväitä varten.

Muuta varsinaista tavaraa en yleensäkään matkoilleni ota. En tarvitse joogaamiseen enää välttämättä mattoa ja tanssikin sujuu aina paljain jaloin. En käy juoksulenkeillä, ja kävely sujuu sandaaleissa tai paljain jaloin.

Vaikka rakastan ajatusta metallisesta juomapullosta, jota sitten täytetään, käytännössä reissaan aina muovipullojen kanssa. Ostan yhden pienemmän vesipullon, jota sitten täytän isoista kanistereista.

En valitettavasti omista reissuun sopivaa vyölaukkua, sillä sisäleikkipuistoja varten kolmella eurolla ostamani, litteän mallinen Björn Borgin vuölaukku on auttamatta liian pieni. Katselin jo huvikseni Torista vyölaukkuvalikoimaa ja esimerkiksi 15 eurolla saisi kauniin vyölaukun, jota ei hävettäisi kantaa olallakaan tarpeen tullen.

Kauneudenhoitoarsenaalini

Tämä on vyölaukkumatkani suurin riippakivi, sillä olen tarkka kauneudenhoidostani. Olen kertonut minimalistisesta kauneudenhoitorutiinistani, ja lämpimissä, kosteissa maissa reissatessa yksinkertaistan sitä vieläkin enemmän. Siis normaalistikin, en vain tällä kuvitteellisella vyölaukkumatkallani.

  • Meikkipussina toimii litran minigrip-pussi. Jokainen lentomatkustaja tietää miksi.
  • Hammasharja. Matkaharjani on normaalistikin junior-kokoa.
  • Minihammastahna. Näitä on Aasian maissa hyvin saatavilla, joten korvaaminen uudella onnistuu helposti.
  • Hammaslankaa. Hammashygieniastani en tingi. Pakkaisin mukaan lankaimen ja sen hajotessa ostaisin tilalle mahdollisimman pienen pakkauksen tavallista hammaslankaa.
  • Aurinkorasva sk 50. Käytän aurinkorasvaa aina ja runsaasti, joten pieni pakkaus ei kestä montaa päivää, mutta niitäkin saa joka kioskista. Kosteassa kuumuudessa en tarvitse muuta kosteutusta iholleni, kuin aamuisin levitetty aurinkorasva.
  • Pala oikeaa saippuaa (tämä puuttuu kuvasta). Tällä pesen kädet, kainalot ja vaatteet. Säilytykseen oma minigrip-pussinsa. Pala saa olla minimaalisen pieni, sillä yleensä kaikissa majoituksissa on tarjolla jonkinlaista saippuaa ja ne kelpaavat minulle. Saippuaa myös saa ihan mistä vain.
  • Kampa. Normaalisti pakkaisin rakkaan Mason Pearson -hiusharjani, mutta vaikka minulla onkin pienikokoinen, koirille tarkoitettu malli (ne ovat ihmisille markkinoitavis huomattavasti edullisempia!), harja veisi neljäsosan pussista. Koska kuumuudessa pidän hiuksiani enimmäkseen kiinni, ne eivät mene takkuun, ja kammalla pärjää. Joutuisin kyllä hommaamaan tähän tarkoitukseen harvapiikkisemmän kamman kuin mitä kuvassa.
  • Pari hiuslenkkiä, joita voi säilyttää ranteessa.
  • Rannekoru ja sormukseni, joita käytän aina. En käytä timantteja, joten sormuksieni kanssa voi matkustaa turvallisesti köyhissäkin maissa. (Nämä eivät näy kuvassa, sillä ne olivat päälläni kuvaa ottaessakin.)
  • Pinsetit, kynsileikkurit ja vanha kunnon Gillette Mach III:ni, vaikka periaatteessa voisin toki tukea paikallisia turvautumalla yksinomaan kauneudenhoitopalveluihin.
  • Särkylääkettä. Valitettavasti tarvitsen särkylääkkeitä lähes päivittäin, joten niitä kulkee aina mukanani. Aasian maissa niitä myydään levyittäin, joten suurempaa varastoa ei tarvitse.
  • Nenäliinapaketti. Näitä myydään onneksi Aasian maissa yksittäispakkauksina.

En juurikaan käytä meikkiä, ja trooppisissa maissa vielä vähemmän. Usein pakkaan mukaan peitevoiteen silmänalusille, mutta parin päivän päästä en jaksa enää laittaa sitäkään, joten vyölaukussani en aio sellaista kantaa.

Mitä jäisin kaipaamaan?

Lämpimissä maissa pärjään viikkotolkulla repullisella tavaraa, joten siirtyminen vyölaukkuun ei itseasiassa tunnu ollenkaan mahdottomalta ajatukselta. Toki on muutamia asioita, joita normaalisti pakkaisin mukaan:

  • Erillinen kesämekko ja toinen toppi, parit alushousut lisää. Erityisesti UV-paitaa tulisi ikävä!
  • Jos kyseessä on korkeintaan parin kuukauden reissu, pärjään ilman muita lääkkeitä tai lisäravinteita kuin nuo mainitut särkylääkkeet. Pidemmälle reissulle tarvitsisin ainakin B- vitamiinia, koska olen kasvissyöjä. Mahdollisesti myös kalsiumia. Mutta pidemmällä matkalla tulisi varmasti oltua välillä pidempiä aikoja samassa paikassa, milloin voisi syödä aina paikalla pysyessään ostaa ja syödä lisäravinteita.
  • Tavalliselle matkalle lähtee mukaan myös astmalääke-kortisoni. Pärjään kuitenkin ilman sitäkin, erityisesti, kun en joudu pakkaseen. En normaalistikaan kanna mukanani kovin kummoista lääkekaappia, en edes lasten kanssa, sillä etenkin Aasiassa joka nurkalla on kiska, josta saa lääkkeitä ja laastareita. Hyttysmyrkkykin tulee joissain paikoissa tarpeeseen.
  • Normaalisti pakkaisin konjac-sieneni, sillä aurinkorasva täytyy saada iltaisin pestyä pois kunnolla. Vyölaukkureissulla täytyisi tyytyä hyödyntämään pyyhkeenkulmaa pesulappuna.
  • Normaalille matkalle pakkaisin mukaan vielä jotain sulfaatitonta ainetta hiusten pesuun, mutta se ei ole välttämättömyys. Hiukset voi pestä ihan vain vedellä ja halutessaan välillä puhdistaa paremmin monella ruokakaupasta löytyvällä aineella (ruokasooda, etikka, kaurahiutaleet ainakin toimivat) ja samoin niitä voi hoitaa tarvittaessa vaikkapa banaanilla, avocadolla, kananmunalla tai kookosöljyllä. Tästä tulee kuitenkin helposti ruokahävikkiä, minkä takia suosin normaalisti hiuksille tarkoitettuja teollisia aineita matkoillakin.
  • Hiusharja. Sitä tulisi vyölaukkureissulla varmasti ikävä! Ehkä kävisin paikallisissa kampaamoissa pesettämässä, harjattamassa (onko se sana?) ja letittämässä hiukseni!

Tämä matkahaaveilu oli hyvin terapeuttista kaikkien koronarajoitusten keskellä! Niin, korona. Kuten huomaat, vyölaukussani ei ole kasvomaskeja eikä käsidesiäkään. Laitetaan tämä pakkauslista siis talteen tulevaisuutta varten, aikaan, kun lapsetkaan eivät enää tarvitse rattaita ja turvaistuimia.

Harjoitus oli hauska ja hyödyllinenkin: kun kerran aidosti koen, että pärjäisin lämpimässä maassa pitkänkin matkan pelkällä vyölaukulla, repullinen tavaraa tuntuu jo ylellisyydeltä. Eikö oikeastaan ole hullua, että monilla lentoyhtiöillä saa yhä ilman eri maksua ottaa mukaansa jopa 20 kiloa matkatavaraa? 20 kilon rahti maksaisi kuitenkin kymmeniä ellei satoja euroja! Tämä olisi mielestäni oiva paikka tarkastaa lentojen hinnoittelua kestävämpään suuntaan.

Pärjäisitkö vyölaukullisella matkatavaroita? Mitä pakkaisit?

Life designilla unelmat toteutukseen

Life design on kuuma termi, jonka kuulin ensimmäisen kerran lukiessani Stanfordin supersuosituista kursseista. Itse pääsin onnekkaasti aloittamaan life designin, tosin silloin tuota nimeä ei tunnettu, jo vuonna 2006. Kyllä, tämä on juuri sellainen ”minä tein tätä jo ennenkuin se oli suosittua” -kirjoitus. Omakehun lomassa vinkkaan muutaman helpon tavan päästä alkuun, vaikket (sinäkään) sattuisi olemaan kirjoilla Stanfordissa.

Tähän pitääkin varmaan sitten heti alkuun laittaa disclaimer, että ymmärrän toki, että oikein kurjissa oloissa elävälle life design on vain kaukainen haave. ”Uusliberalistinen fantasia” sanoi joku ajatuksesta oman elämänsä herruudesta. Jos kuitenkin kuulut siihen suomalaisten enemmistöön, joka ehtii murehtia paljon muutakin kuin rahan riittämistä ruokaan, lue toki eteenpäin.

Life design… mitä ihmettä nyt taas?

En ihmettele, jos kiitollisuuspäiväkirjojen, meditaatioiden ja kaiken maailman kasvojoogien ristitulessa elävän ensimmäinen reaktio ajatukseen life designista on väliotsikon mukainen. Oman elämänsä suunnittelu huomista pidemmälle – mistä life designissa siis on kyse – on kuitenkin keino nimenomaan tehdä aikaa niille asioille, millä on väliä, ja päästää irti niistä, joita tekisi vain ulkopuolisen paineen takia. Life design ei myöskään välttämättä vaadi paljon aikaa.

Aihe on haastava kuvitettava. Kuvat lauseiden taustalla ovat otoksiani vuodelta 2012. Kun luet jutun, saat tietää, miksi tuo vuosi on minulle merkityksellinen.

Life design -historiani

Ideaalitilanne olisi varmasti aloittaa life design jo koulussa. Itse olin 24-vuotias, kun pääsin työni puolesta osallistumaan hieman erilaiseen teamleader-koulutukseen. Perinteisten myynti- ja johtamistaitojen lisäksi meille esiteltiin itsensä johtamisen keskeisiä ajatuksia vaikuttamisen kehästä superegoon, egoon ja idiin. Kun olimme päässeet sopivaan mielentilaan, meidät laitettiin vastaamaan liutaan kysymyksiä tavoitteistamme. Vastailin kysymyksiin kiltisti, mutta koulutuksen jälkeen kihisin kiukusta koulutuksen järjestäneelle kollegalleni: Tällaista hihhuliroskaako me haluamme saarnata työntekijöillemme? Vain minun kuolleen ruumiini yli!

Hyviä asioita alkoi kuitenkin tapahtua sattumalta(?) juuri tuon koulutuksen jälkeen. Olin esimerkiksi määritellyt tavoitteekseni säännöllisen liikunnan harrastamisen, mikä oli edeltävät 15 vuotta ollut terveydentilani takia sula mahdottomuus. Minua iäisyyden piinanneeseen mysteeritulehdukseen löytyi kuitenkin lääkitys ja ensi töikseni aloitin tanssitunneilla käymisen. Lisäksi sain uusia työtehtäviä ja palkankorotuksen.

Vuotta myöhemmin toistuneeseen koulutukseen ja sen tavoiteosioon suhtauduin jo avoimemmin. Kokeilin huvikseni pistää tavoitteet taas korkeammalle, ja kas vain, nehän toteutuivat myös.

Life design ei ole toivomusautomaatti

Tässä välissä on syytä tehdä välihuomautus: life design ei ole mikään kaikki toiveet toteuttava automaatti. Se muistuttaa enemmän personal traineria kuin lampun henkeä: life design varmistaa, että tavoitteesi ovat kirkkaana mielessäsi, kun on valintojen tekemisen aika. Siinä on koko jutun ydin! Ilman selkeitä tavoitteita saattaa ajautua tilanteisiin, jotka eivät lopulta tunnu omilta.

…eikä raha-automaatti

Raha tulee varmasti monella ensimmäisten asioiden joukossa mieleen, kun elämän tavoitteista puhutaan. Myönnän auliisti, että etenkin nuorempana tuli itsekin haaveiltua rikkauksista, ja joskus kokeilin myös kirjata rahantulon tavoitteekseni. Rahan suhteen kirjaamani tavoitteeni eivät kuitenkaan täysimääräisinä toteutuneet.

Kun jälkikäteen analysoin syitä tälle, totesin, etten ollut juurikaan edes ajatellut rahaa. Olen siinä suhteessa valtavan onnekas, etten ole koskaan ollut vähävarainen. Opiskeluaikanakin minulla riitti aina töitä ja vaikka välillä söinkin lähinnä nuudelia herne-maissi-paprikalla, oli kyse enemmän laiskuudesta ja kiireestä kuin ruokabudjetin tiukkuudesta. Työelämässä minua on aina motivoinut enemmän työn sisältö ja mielekkyys kuin raha. Säästän ja sijoitan, mutta en tee kumpaakaan rikastuakseni vaan turvatakseni tulevaisuutta. Uskon ja toivon, että tulen aina tulemaan ihan hyvin toimeen, mutta miljonääriä minusta tuskin tulee koskaan.

Unleash the Power Within

Näiden välihuomautusten jälkeen uskaltanen jatkaa omaa life design -historiaani vielä yhden kokemuksen verran. Vuonna 2012 matkustin muutaman työkaverini kanssa Lontooseen Anthony Robbinsin Unleash the Power Within -seminaariin. Herra Robbins lienee maailman kuuluisin self help -guru, joka on auttanut niin olympiaurheilijoita, eturivin Hollywood-näyttelijöitä kuin Yhdysvaltojen presidenttejäkin menestymään.

Taas välihuomautus: Koska sanaa life design ei vielä käytetty, puhuttiin vuonna 2012 self helpistä, jolla on ikävämpi kaiku. Ensinnäkin ”self help” indikoi, että lähtökohtaisesti sen puoleen kääntyvällä on jokin ongelma. Toiseksi sanapari vihjaa, että ongelmiin ei haeta ihan oikeaa apua ammattilaisilta, vaan pyritään pärjäämään kaikenlaisten puoskarien neuvoilla. ”Life design” kuvaa asiaa paremmin. Kukapa ei haluaisi, että elämässä on tavoitteita?

UPW-seminaari O2-areenalla 6000 ihmisen kanssa ei unohdu ikinä. Herra Robbinsin metodiin kuuluu ensin hajottaa kuulijansa palasiksi ja sitten koota heidät uudestaan – neljässä päivässä. Tuon seminaarin jälkeen tavoitteeni olivat kirkkaina mielessäni ja tiesin, etten tyytyisi enää vähempään millään elämäni osa-alueella. Enkä ole tyytynyt. Kahdeksan vuotta myöhemmin muistan kaikki tuolla tekemäni päätökset yhä kirkkaasti, olen elänyt niitä tavoitellen ja olen erittäin tyytyväinen elämääni.

Seminaarissa tuli myös käveltyä tulisilla hiilillä. Ymmärrän, miksi urheilijat kaipaavat yleisön tukea, sillä tuhansien ihmisten kannustamana pystyy uskomattomiin suorituksiin. Vasta junassa yksin takaisin kämpillemme Lontoon keskustaan huomasin, että jalkapohjissani oli pari palovammaa. Mikään määrä life designia ei muuta fysiikan lakeja.

Robbinsin seminaari oli kallis, mutta koska yhtiökumppanini on saman henkinen, reissasimme firman piikkiin. Life design ei kuitenkaan vaadi tuhansia euroja tai edistyksellistä työnantajaa. Olen vuosien mittaan oppinut monia tapoja suunnitella elämää ja asettaa tavoitteita, ja kerron seuraavaksi niistä kolme.

1. Tavoitekyselyt

Sain itselleni hyvän kysymyspatteriston aikoinani käymistäni teamleader-koulutuksista. Kerran vuodessa tai kahdessa otan puhelimestani sekuntikellon ja vastaan kysymyksiin. Juju on siinä, että kysymyksiin täytyy vastata nopeasti, laajuudesta riippuen 30 tai 60 sekunnissa. Silloit et ehdi sensuroida itseäsi, vaan vastaat, mitä intuitiivisesti ensimmäisenä ajattelet.

Olen päässyt vetämään näitä harjoituksia myös markkinointitoimistomme työntekijöille, joskus kavereillenikin. Alle tunnin harjoituksessa käydään läpi tavoitteet kaikille elämän osa-alueille. Mielentilan pitää toki olla oikea, joten aikaa kannata varata enemmän. Alle voi katsoa vaikka muutaman inspiroivan Ted Talkin (jos et tiedä mitä ne ovat, mene YouTubeen ja katso joku miljoonia katsomiskertoja saanut Ted Talk. Lupaan, ettet pety.)

Käyttämääni vastaava kysymysluettelo löytyy suomalaisen self-helpin klassikkoteoksesta, Jari Sarasvuon Sisäisestä sankarista. Olipa henkilöstä tai kirjasta mitä mieltä tahansa, kysymykset ovat oikeita.

2. Vuosikyselyt

Tavoitekyselyiden lisäksi täytän jokaisen vuoden lopussa vuosikyselyn, jossa reflektoin kulunutta vuotta. Mikä meni hyvin, mikä huonosti, mitä olen saanut aikaan. (Kaverini sanoi kerran miettivänsä näitä asioita aina potkurikonelennolla Riikaan, mutta sittemmin kyseiset elämykset on taidettu lopettaa. Ne olivat kieltämättä hyviä hetkiä reflektoida elämäänsä. Itse raitistuin yhdellä Riika-Helsinki -lennolla, puolisen vuotta Anthony Robbisin seminaarin jälkeen.)

Alunperin törmäsin vuosikyselypohjaan jossain blogihaasteessa, mutta vastattuani muutaman vuoden täysin irrelevantteihin kysymyksiin muokkasin kyselystä oman versioni, jossa elämän osa-alueet käydään läpi kattavammin. Täytän kyselyn sähköisesti, jolloin samalla näen edellisen vuoden vastaukset. Jos olen kahdessa kyselyssä peräkkäin tyytymätön johonkin asiaan, sen korjaamiseen täytyy laittaa enemmän resursseja.

3. Rikas mies jos oisin…

Olen pitkään aina silloin tällöin miettinyt, mitä olisin kyseisenä päivänä tehnyt toisin, jos raha ei olisi millään muotoa kynnyskysymys. Yleensä tuo harjoitus tulee mieleen lomamatkalla tai muutoin vapaapäivänä. Olisinko valinnut ruokapaikan toisin? Ostanut jotain pitkään haaveilemaani mutta kallista? Tehnyt jotain, mitä en nyt raaskinut?

Parhaina – tai pahimpina – päivinä olen päässyt muutamaan tuhanteen euroon. Silloin olen jäänyt haaveilemaan Chanelin jakusta, kävellyt Lamborghineja vuokraavan liikkeen ohitse tai nähnyt upean hotellin. Yleensä kyse on muutamasta kympistä: olen jättänyt mielestäni ylihinnoitellun smoothien ostamatta tai jättänyt menemättä hierontaan.

Nämä laskelmat ovat vahvasti leikkimielisiä, eikä niistä tule minulle millään tapaa paha mieli, päin vastoin. Niiden avulla olen huomannut, että raha ei ole merkittävä rajoite elämässäni. Minimalistina en haluaisi esimerkiksi itse omistaa Lamborghinia, joten en tarvitse satoja tuhansia euroja lisää. Jos asia olisi minulle tärkeä, voisin vuokrata haluamani laisen auton jo nyt. Joudun kuitenkin rajoittamaan, mitä hankintoja pidän todella tärkeänä, joten tavoittelen edelleen hieman enemmän taloudellista riippumattomuutta.

Laskelmieni ansiosta tiedän aika tarkasti, millaisista summista puhutaan. Jos tavoittelee vain ”lisää rahaa”, ei sitä ole koskaan tarpeeksi. Kun taas tietää tarkkaan, mitä haluaa ja mitä se maksaa, voi tehdä realistisia suunnitelmia tavoitteidensa saavuttamiseksi.

Life design on myös luopumista

Jos benchmarkaat itseäsi yhden kaverin matkustustahtiin, toisen urheilusuorituksiin, kolmannen aktiiviseen perhe-elämään ja neljännen nousukiidossa olevaan uraan ja vielä kadehdit viidennen harrasteautoa, olet tuhoon tuomittu. Meillä on nimittäin yksi rahaa lahjomattomampi rajoite: aika.

Minulle perhe on tällä hetkellä kirkkaasti kaikkein tärkein. Kaikkihan niin sanovat, mutta silti leijonanosa hereilläoloajasta käytetään töiden parissa. No, ei mennä siihen. Sanon vain tämän: Aki Hintsan Voittamisen anatomia on yksi niitä kirjoja, joka jokaisen pitäisi lukea. Kyseinen opus ei ole huono paikka aloittaa loppuelämänsä suunnittelu.

Perheen lisäksi olen panostanut elämässäni terveyteen ja hyvinvointiin sekä siihen, että saan tehdä mielestäni kiinnostavia, miellyttäviä töitä. Tavoitteeni näillä elämän osa-alueilla ovat toteutuneet, useimmiten ylittyneet. Sen sijaan niiden kuuluisien miljoonien metsästämisen olen jättänyt muille. Olen myös luopunut kokonaan joistain asioista, jotka kuuluvat monien elämään itsestään selvinä, kuten ns. ulkona käymisestä (baarit, yökerhot, terassit), sosiaalisen median selaamisesta ja tv-sarjojen katsomisesta. Aika ja energia ei vain riitä kaikkeen.

Life design on myös luopumista. Missä asioissa riittää keskinkertainen ja mistä voit luopua kokonaan saadaksesi aikaa ja varoja niille asioille, jotka ovat sinulle oikeasti tärkeitä?

Välillä elämä yllättää

Elämä ei koskaan tietenkään mene täysin haaveiden mukaan. Kukaan ei aseita tavoitteekseen sairastumista, eivätkä perhekuviotkaan aina mene toivotusti. Se, että suunnitelmien täytyy välillä joustaa, ei ole syy jättää niitä tekemättä. Vastoinkäymisten edessä voi tarkastella, mitkä osat suunnitelmasta pystyy yhä toteuttamaan.

Väitän, että ajoissa aloitetulla life designilla pystyisi välttämään pahimmat ikäkriisit. Ne tuntuvat useimmiten kumpuavan siitä, että oma elämä ei näytä siltä, kuin oli ajatellut. Ajatteleminen kun ei riitä: tavoitteet täytyy konkretisoida, kirjoittaa ylös, määritellä välitavoitteet ja tarvittavat toimenpiteet. Hyvä tavoite on tarkka ja mitattavissa. Ei siis ”haluan olla rikas” vaan ”vuoteen 2027 mennessä tienaan 150 000€/vuodessa ja päästäkseni tavoitteeseeni…” (Huom. Tämä on vain esimerkki, ei todellakaan minun tavoitteeni. Uskon tutkimustuloksiin, joiden mukaan onnellisuus ei lisäänny 70 000 euron vuositulojen jälkeen. Se on sitä paitsi jo varmasti aivan riittävästi ihan kenelle tahansa – planeettaa ajatellen aivan liikaakin.)

Loppuun vielä huomautus asiasta, joka toivottavasti on itsestäänselvyys: Jos tunnet olosi masentuneeksi tai kärsit muista mielenterveyden ongelmista, hakeudu ammattiapuun. Mielen- tai fyysisen terveyden ongelmat eivät ole syy jättää life design tekemättä, mutta se ei korvaa lääkkeitä tai terapiaa.

Minkälaisia ajatuksia life design sinussa herättää?

Miten löytää vaatteita kirpparilta

”Mä en koskaan löydä mitään vaatteita itselleni kirpparilta” olen kuullut useammankin kaverin suusta. Samaiset kaverit saattavat ihastella jotain vaatettani, jonka olen löytänyt – kirpparilta. Miksi toisilla niin sanotusti ”käy tuuri” kirpparilla ja toisilla ei?

Kerroin hiljattain, miksi minulle ei ole ongelma olla shoppailematta eikä se ole minulle hauskanpitotapa. Tässä postauksessa kerron metodin, jolla tarpeellisen tavaran etsiminen kirpparilta muuttuu ihan mukavaksi leikiksi hampaidenkiristelyn sijaan.

Tunnettu sanonta ”the harder I work the luckier I get” pätee tässäkin. Käyn kirppareilla usein ja, jos suinkin mahdollista, käytän hyvän tovin niiden valikoimaan tutustumisessa. Olen kuitenkin krooninen aliostaja, joten vaikka näenkin kivoja vaatteita puoli-ilmaiseksi, ne jäävät usein hyllyyn. Lopputulos on liiankin minimalistinen vaatekaappi, joka edellyttää lähes päivittäistä pyykinpesua.

Olen kuitenkin onnistunut kehittämään ajatusleikin, jonka avulla olen varmistanut, ettei uhkakuva ”ei mitään päällepantavaa” käy toteen. Sen ansiosta vaatekaapissani on tarvittava määrä asukokonaisuuksia erilaisiin tilanteisiin töistä juhliin. Useimmat niistä ovat maksaneet yksittäisiä euroja, korkeintaan kymppejä. Kerron nyt metodini, jos joku saisi siitä vaikka apua, tai edes huvia.

Disclaimer: Tämä metodi toimii parhaiten sellaiselle naisten vaatteisiin pukeutuvalle, jolle tavallisten ketjuvaatekauppojen vaatteet koossa S-L sopivat. Jos sinun on vaikea löytää sopivia vaatteita ylipäätään, tästä leikistä ei valitettavasti ole apua. Miestenvaatevalikoima paranee jatkuvasti, mutta tämä kirjoitus on kirjoitettu enemmän naistenvaatteet mielessä.

Disclaimer2: Vaikka puhun ”leikistä”, ei tarkoitus ole missään nimessä ostaa mitään, mitä ei tarvitse. Jokaisen vaatekappaleen on joku ommellut käsin, kunnioittakaamme sitä. Tämän leikin tarkoitus on auttaa sellaisia, jotka ostavat vaatteita uutena eivätkä koe löytävänsä kirpparilta mitään siirtämään ostamistaan enemmän käytettyihin vaatteisiin.

Ensin valitaan leikkipaikka

Tätä metodia voi soveltaa kaikenlaisille kirppareille: nettiin, vintagemyymälöihin, itsepalvelukirppareille… Suositukseni on aloittaa laadukkaalta hyväntekeväisyyskirpparilta, siis sellaiselta, jonne ihmiset lahjoittavat vaatteitaan ilmaiseksi. Tällaisia ovat esimerkiksi UFF, Fida, Pelastusarmeijan iCare, SPR:n Kontti ja Kierrätyskeskukset. Voin suositella esimerkiksi Nihtisillan Kierrätyskeskusta tai Sellon UFF:ia Espoossa, ja otan mielelläni vastaan vinkkejä hyvistä hyväntekeväisyyskirppareista!

Suosin hyväntekeväisyyskirppareita, koska niissä on hyvä ja laaja valikoima ja todella edulliset hinnat – ainakin näissä suosikkipaikoissani. Koska vaatteet on tarkastettu ammattilaisten toimesta, valikoimassa ei ole kauhtunutta pikamuotitrikoorytkyä. Myös se, että vaatteet on lajiteltu vaatetyypeittäin, helpottaa asiointia valtavasti verrattuna esimerkiksi itsepalvelukirppareihin.

Itse leikin mieluiten europäivillä, eli silloin, kun hyväntekeväisyyskirpparit tyhjentävät varastonsa ”kaikki korkeintaan X euroa” -countdownilla. Hauskinta tätä on leikkiä, kun ollaan kahden tai yhden euron kohdalla, koska silloin kokonaisen asun saa alle kympillä. Järki sanoisi, ettei silloin voi enää olla jäljellä kuin hirveitä rytkyjä hajakoissa, mutta kokemus on osoittanut oletuksen vääräksi. Olen ostanut 1-2 euron hintaan Drykornia, Max&co:a, Patagoniaa, Maison Scotchia, Guessia, Casallia, vintagea… Kaikki erittäin hyvässä kunnossa ja koossa S-L.

Salaisuus on osata katsoa, ja sitä tällä metodilla juuri opetellaan.

Aloita omalta vaatekaapiltasi

Sitten itse leikkiin: Avaa vaatekaappisi. Olet saanut kutsun ystävän häihin, ja sinun on koostettava juhla-asu itsellesi. Mitä puet?

Ystävän häät ovat tietysti vain yksi mahdollinen skenaario. Jos sinulla on jo itsellesi riittävä määrä sopivia vaatteita eri vuodenaikojen juhliin, unohda tämä.

Sivuhuomautuksena: Riittävä määrä voi hyvin olla yksi monikäyttöinen juhla-asu, naiselle esimerkiksi sininen ”pikkumusta” menee kaikkina vuodenaikoina. Riittävän määritelmä riippuu vaihtelunhalustasi, tilanteiden frekvenssistä ja vaatehuoltosi nopeudesta. Yksi juhlamekko voi hyvinkin riittää, samoin kuin yhdet urheiluvaatteet, jos treenaat pari kertaa viikossa. Sen sijaan useimmat tarvitsevat useamman työ- ja vapaa-ajan asun.

Hääjuhlan lisäksi muita mahdollisia skenaarioita voivat olla esimerkiksi:

  • Sinulla on työhaastattelu unelmatyöhösi pörssilistautumisesta haaveilevan teknologiayrityksen toimitusjohtajaksi.
  • Nuoruudenihastuksesi pyytää sinut polkupyöräpiknikille, jonka toivot kehkeytyvän romanttiseksi.
  • Sinulla on tapaaminen Ranskan Voguen päätoimittajan kanssa.
  • 15-vuotias kummityttösi pestaa sinut valvojaksi koulunsa discoon, etkä halua vaikuttaa vanhukselta.
  • Entinen koulukiusaajasi ottaa yllättäen yhteyttä ja pyytää sinut kahville kaupungin trendikkäimpään kahvilaan.
  • Olet lomalla New Yorkissa bestiksesi Cara Delevignen kanssa, mutta matkalaukkusi lentää Nevadaan. Vakuutusyhtiösi antaa sinulle luvan ostaa kolmen päivän vaatteet.

Eikö kuulosta sinun elämältäsi? No, mieti mitkä tilanteet omalla kohdallasi ovat realistisia. Kannattaa aloittaa yhdestä, tarkkaan määritellystä skenaariosta, joka toistuu elämässäsi usein ja jossa huomaat tuskailevasi: ”Mulla ei ole mitään sopivaa.”

Ystävän neuvo: Jokaisella pitäisi olla kotonaan vaatteet, joissa voi mennä hautajaisiin oli sitten kesähelle tai talvipakkanen. Kun läheisesi kuolee, murehdittavaa riittää muutenkin. Hautajaisvaatteet kannattaa sovittaa vähintään vuosittain. Ne voivat olla vaatteita, joita käytät muutenkin, tai sitten oma spesifi asunsa vain tähän tarkoitukseen. Itse olen ollut samaisessa pikkumustassa niin ystäväni häissä kuin isoisäni hautajaisissa, mutta ymmärrän, että tunteellisempi saattaa haluta näihin eri vaatteet. Ja vaikka luetkin minimalismiblogia: hautajaisvaatteita ei kannata heivata, vaikka ne olisivat kaapissasi käyttämättä vuoden. Ole kiitollinen, jos näin käy.

Jos sinulla on mielestäsi riittävästi vaatteita kaikkiin elämässäsi toistuviin tilanteisiin, onnittelen: leikki on osaltasi päättynyt! Suosittelen lämpimästi jotain muuta harrastusta kuin shoppailu, esimerkiksi kirjojen lukua, elokuvia tai kasvojoogaa.

Sitten kirpparille!

Kun valitsemasi tilanne on tarkkana mielessäsi, on aika astua kirpparille. Jos valitsit hääkutsu-skenaarion, katso tarkkaan jokaista kirpparin mekkoa ja pukua: Voisiko se olla uusi juhla-asusi? Jos olet ompelutaitoinen (ja -haluinen!) voit miettiä, saisiko vaikkapa jostain mekosta pienellä muutoksella tehtyä mieluisan?

Käydessäni kirppareilla sellaisten kavereiden kanssa, jotka enimmäkseen ostavat uusia vaatteita, olen huomannut, että he katsovat kirppiksen valikoimaa samoin kuin ketjuvaateliikkeiden. Vaatekaupoissahan on kuitenkin vain murto-osa kirpparin valikoimasta, mutta kaikkia vaatteita on monta kappaletta eri kokoisina ja usein myös eri väreissä.

Kirppareilla jokaista vaatetta on vain yksi kappale, ja niinpä pikainen kävelykierros kirpparin ympäri ei kerro yhtään mitään sen tarjonnasta!

Tällaisen ajatusleikin tarkoitus onkin opettaa uusien vaatteiden pikashoppailuun tottunutta mieltä siirtymään hitaampaan kirpparimoodiin. Kirpparishoppailu on eräänlaista mindfulnessia, se vaatii läsnäoloa ja keskittymistä siihen, mitä on tekemässä.

Tehtävä: Linnanjuhlakutsu. Tällä kertaa olisin lähtenyt tässä upeudessa. 18 €.

Sitten kassalle! …tai sitten ei

Jos löydät sopivan asun määrittelemääsi todelliseen tarpeeseen, osta se! Jos vaatekaappisi pursuilee vaikkapa bile- ja urheiluvaatteita, mutta olet pulassa aina, kun sinut kutsutaan syömään kumppanisi hienostuneen isoäidin luo, osta hyvä ihminen löytämäsi siistit housut ja neule. Varautumalla omiin skenaarioihisi vältät viime hetken paniikinomaiset shoppailukierrokset, jotka ovat tuhoisia niin ympäristölle kuin kukkarollekin. (Niiden bile- ja urheiluvaatevarastojen karsiminen sellaisiin, joita oikeasti käytät, on sitten oma juttunsa.)

Löydätkö sinä helposti vaatteita kirpparilta? Mikä on lempikirpparisi?

Arkistoista: Rentoilua pikkulasten kanssa

Löysin arkistojen kätköistä jutun kesäkuulta 2019, jota en koskaan ehtinyt julkaista. Kirjoituksen oli tarkoitus olla vierasblogi lapsiperheen arjesta, mutta ennenkuin ehdin viimeistellä tämän kirjoituksen, esikoisemme uhmaikä iski toden teolla, eikä “rentoilu”-otsikolla oleva kirjoitus tuntunut enää aidolta. Sitten iski sellainen globaali pandemia, jonka nimeä en juuri nyt muista, mutta olisikohan se alkanut k:lla..?

Nyt tämän kirjoituksen lukeminen toi suorastaan nostalgian väreet mieleeni: Miten ihanaa olikaan se tavallinen arki, kun kävimme taidemuseoissa, sisäleikkipuistoissa ja Vauvakinoissa. Ja uimahallissa! Miten ihanaa oli ylipäätään asua kotona Espoossa tämän iänikuisen (joskin valtavan etuoikeutetun) mökkievakon sijaan. En raaskinut heittää tätä kirjoitusta virtuaaliseen roskakoriin vaan jaan sen nyt teille, tuulahduksena siitä hyvästä arjesta vuosi sitten, joka kyllä vielä palaa.

Kesäkuussa 2019

Sain toiveen kirjoittaa arjestamme. Pääsääntöisesti elomme on varsin leppoisaa, jos nyt niin voi sanoa arjesta vauvan ja uhmaikäisen kanssa. Kuten aiemmin kerroin, en ole puhdasverisin mininalisti, vaan haen ennen kaikkea arjen leppoisuutta. Minimalismi auttaa leppoistamaan arkea joissain asioissa. Esimerkiksi siivoaminen on helppoa, kun koti ei ole täynnä tavaravuoria. Joissain asioissa puolestaan täytyy olla valmis esimerkiksi jätteen syntymiseen, jos haluaa päästä mahdollimman helpolla. Silloin saa minimalismi väistyä.

Meille on suotu kaksi ihanaa pientä tyttöä, jotka ovat nyt 2,5-vuotias taapero (esikoinen) ja 9 kuukauden ikäinen vauva (kuopus). Kumpaakin hoidan kotona, eikä kuviossa ole vielä mitään päiväkerhojakaan. Hoitovastuun jakavat kanssani mieheni, “Isi”, ja vähintään kerran viikossa äitini, “Mummi”. Heinäkuussa alkaa hoitovapaa, ja tarkoitukseni on jatkaa osa-aikaisten töiden tekemistä vielä pitkään, niin että lapset saavat olla pääsääntöisesti kotona.

Tämä on siis meidän valintamme tällä hetkellä. Lastenhoitoratkaisut riippuvat monesta asiasta ja meillä onkin mietitty laps(i)en luonnetta, koko perheen jaksamista ja terveyttä, taloudellista pärjäämistä, minun uraani, eläkekertymää ja osakkuutta kasvuyrityksessä sekä saatavilla olevaa hoitoapua (osa-aikaista työskentelyäkin ajatellen). Jokainen tekee omat ratkaisunsa ja jo sekin, että vanhempainvapaat kestävät Suomessa melkein vuoden, on globaalissa vertailussa kova juttu.

Pyrkimykseni helppoon arkeen näkyy päivittäisessä elämässämme monella tavalla. Tässä muutamia avainasioita leppoisasta olostamme.

Rutiinit ja aikataulut

En kertoisi tätä neuvolassa, mutta meillä ole tarkkoja ruokailu- tai oikein muitakaan aikoja. Ymmärrän, että on lapsia, jotka eivät syö tai nuku ollenkaan, jos asiat eivät tapahdu kellontarkasti samaan aikaan, mutta näitä ei näytä häiritsevän. Aikatauluja ei tehdä kuin silloin, kun sovitaan treffejä muiden kanssa. Silloin varataan reilusti aikaa, että oltaisiin edes suunnilleen ajoissa paikalla. Aikataulutettuja harrastuksiakaan ei vielä ole. Silloin tällöin käymme avoimen päiväkodin ilmaisissa muskareissa tai temppuradoilla.

Näin Helsingin neuvoloissa jaettavan lapun, jossa oli määritelty vauvan päivärytmi jopa puolen tunnin tarkkuudella. Se suorastaan salpasi henkeni. Eipä ollut itselleni tullut mieleenkään, että äitiyttä voisi noin suorittaa! Aloin toisaalta ymmärtää paremmin kuulemiani tarinoita, joissa esimerkiksi vauva ei näe toisella paikkakunnalla asuvia isovanhempiaan, koska matka sinne sotkisi päivärytmin.

Kyllä meilläkin on rutiineja! Hampaat pestään joka aamu ja ilta. Aterioita syödään neljä, viisi tai kuusi ja päiväunia nukutaan tai ei nukuta.

Koskelan sanoin: “Asialliset hommat suoritetaan, muuten ollaan kuin Ellun kanat.”

Puuhat

Kuten monien uhmaikäisten kohdalla, esikoisemmekin kanssa sujuu paremmin muualla kuin kotona. Niinpä joka päivä tehdään jotain. Retkikohde voi olla museo (kiitos ja ylistys Museokortti!), kirjasto, Vauvakino-näytös (kiitos Finnkino!), puisto tai leikkipuisto, ostoskeskus leikkipaikkoineen ja ravintoloineen tai esimerkiksi Korkeasaari. Olemme myös käyneet monenlaisissa lapsille suunnatuissa teatteri-, tanssi- ja oopperanäytöksissä. Jos saadaan toinen aikuinen mukaan, voidaan suunnata vaikka Muumimaailmaan, HopLoppiin tai uimaan. En ole koskaan “kasvanut aikuiseksi” mitä tällaisiin rientoihin tulee. Rakastan HopLoppeja! (Mutta niihin pitää tietysti mennä arkena keskellä päivää!)

Esikoistyttömme on kiltti ja itkupotkuraivari-uhmakohtauksiaan lukuunottamatta rauhallinen. Hän ei karkaile, eikä esimerkiksi koske taideteoksiin museoissa. Siis aivan kuin isänsä tai minä pienenä. (Lapset usein muistuttavat vanhempiaan, luonnollisesti. Joku saattaa sanoa kadehtivansa, kun meillä on niin rauhallinen lapsi, vaikka tiedän, ettei sanoja itse ikinä jaksaisi kierrellä taidemuseoita tai lukea samaa kirjaa monta kertaa peräkkäin. Heidän vilkkaammat lapsensa ovat syntyneet aivan oikeisiin perheisiin.)

Kaikki sanoivat, ettei toinen lapsi voi olla yhtä rauhallinen kuin esikoisemme. Nähtävästi ei, sillä kuopustyttömme on paljon rauhallisempi. Lattialla yhdeksänkuukautisen vauhti on jo kova, mutta sylissä, rattaissa tai vaikka ravintolapöydässä hän viihtyy isosiskonsa touhuja katsellen tai kirjaa lukien. Uusien taitojen opettelulla ei tunnu olevan kiire, emmekä me hoputa.

Tietysti vietämme paljon aikaa kotonakin. Pikkuisten kanssa on mukavaa esimerkiksi joogata ja tanssia. Tanssi riehaannuttaa ja aktivoi, jooga pakottaa keskittymään ja rauhoittumaan. Rennolla otteella yhdessä touhuten saattaa saada itselleen hyvän treenin. Vatsalihaserkauman hyvä puoli on, että lapset ovat tottuneet äidin tekevän harjoituksiaan lattialla joka päivä. Se ei toki tarkoita, että harjoituksia saisi tehdä rauhassa.

Uni

Meillä valvotaan verrattain myöhään ja nukutaan pitkään. Arkena mies lähtee aikaisin töihin, mutta me tytöt jatkamme unia. Etenkin nuoremman unirytmi muuttuu vielä ihan kuukausittain, mutta tällä hetkellä hän nukkuu n.23-08 ilman suurempia heräämisiä, ilman yösyöttöjä. Itse pyrin nukkumaan 00-08, sen yhden tunnin käytän enimmäkseen kirjojen lukuun (olen toivoton lukutoukka ja silloin tällöin tunti venyy kahdeksi… tai kolmeksi). Välillä jatkamme pikkuisen kanssa vielä unia aamuimetyksen jälkeen. Vanhempi tyttö nukkuu suunnilleen 22-10:30, vähän riippuen onko nukkunut päiväunia vai ei. Jos päivällä on jännittävää tekemistä, ei malta nukkua. Pienempi nukkuu yhdet, kahdet tai kolmet päiväunet. Joskus neljät. Kumpikin voi nukkua päikkärinsä omassa sängyssään, autossa, rattaissa, kantorepussa (kyllä, myös se 14-kiloinen) tai joskus ihanina, harvinaisina hetkinä jonkun luottoaikuisen sylissä.

Meillä ei siis katsota väkivaltaisia TV-ohjelmia iltaisin. En osaa pitää tätä minkäänlaisena menetyksenä. Mielestäni illalla ei pidä katsoa edes uutisia.

Kumpikin lapsemme oli muuten aivan surkea nukahtaja ja nukkuja 7kk iässä pidettyyn unikouluun asti. Meillä herättiin kerran tunnissa. Unikouluyöt olivat toki rankkoja miehelleni, jonka tehtäväksi jäi silittely ja hyssyttely, mutta niitä ei onneksi tarvittu montaa. Unikoulu toimii tutkimusten mukaan 95 % lapsilla. 5/100 on toki paljon sekin.

Stressinaiheet

Kauhean moni äiti ottaa kauheasti stressiä kauhean monesta asiasta. Voi kun se ei vielä tee tuota tai voi kun se nyt jo tekee tätä. Aivan sama! Lapsi oppii suurella todennäköisyydellä eskariin mennessä kuivaksi, pukemaan ja syömään itse ja puhumaan ymmärrettävästi. Kaikkien näiden taitojen kanssa voi hyvin odottaa vielä puoli vuotta ja kysyä sitten neuvolasta vinkkejä opetteluun, jos tarvetta oikeasti vielä on. Jos lapsi on perusterve, ei kannata stressata kuukaudesta sinne tai tänne.

Kukaan ei myöskään osaa sanoa vastaantulevasta aikuisesta, onko hän lapsena syönyt koti- vai valmisruokaa.

“Pitääkö kaksivuotiaalle järjestää teemasynttärit, jos lapsi ei osaa itse niitä vaatia?” Ei tarvitse, kaksivuotiaalle ei tarvitse järjestää minkäänlaisia syntymäpäiväjuhlia, jos ei halua. Juhlan kunniaksihan voi mennä vaikka jätskille ja antaa kahvilan henkilökunnan hoitaa jätskiannoksen koristelu. Kokonaiskustannus viisi euroa. Ne sukulaiset, joilla on taipumus vetää herneitä nenään, tekevät sen joka tapauksessa jostain asiasta. He löytävät kyllä syyn. “Väärin juhlittu!” (Esimerkit eivät ole fiktiivisiä.)

On asioita, joista meillä ollaan tarkkoja. Mitään väkivaltaa ei suvaita. Leluja ei viedä kädestä. Pitää sanoa kiitos ja osata pyytää anteeksi. Aikuinen tekee tärkeät päätökset. Meillä luetaan kirjoja joka päivä. Pyrimme käymään kolme kertaa kuukaudessa uimassa, että lapset oppisivat tuon elintärkeän taidon mahdollisimman varhain. Intoa kaikenlaiseen liikkumiseen, taiteeseen ja musisointiin tuetaan.

Sitten on asioita, millä ei ole mitään väliä: Pukeeko lapsi itse vai haluaako aikuisen auttavan. Syökö tänään itse vai haluaako olla syötettävänä ja samalla kerrata sadannen kolmannenkymmenennen kahdeksannen kerran, mitä se Viiru siinä näytelmässä tekikään.

Tavarat

Tämä on minimalistille kova paikka. Hankinko arkea helpottavan tavaran sillä uhallakin, että lasten kaappi on jo täynnä? Tässä asiassa minimalismini on saanut eniten väistyä leppoisuuden tieltä. Koska lapset ovat kotihoidossa, on mukavaa, että heillä on jonkin verran (käytettynä hankittuja) leluja. Pesukone käy päivittäin, mutta kummallakin on silti 5-6 housut ja 6-7 yläosaa, että tarvittaessa muutaman päivän selviää pyykkäämättäkin. Erityisen tarpeen varavaatteet olivat pottaharjoittelun aikaan.

Kuljetan nykyisin iloisesti mukanani jättimäistä hoitolaukkua, sillä sieltä löytyvä matkapotta (mainio Potette Plus) ja kasa teollisia, pitkään säilyviä eväitä mahdollistavat aikataulujen venymisen ja suunnitelmista poikkeamisen. Kun lapset vielä tarpeen tullen nukkuvat päiväunensa vaikka rattaissa, ei haittaa vaikka retki venyisi iltaan saakka. Ja koska nukkumaan mennään vasta melko myöhään, voi illallakin vielä tehdä monenlaista. (Sen kääntöpuolena sitten ne klo 8:30 vauvauintilaiset saavat meidän puolestamme uida aivan keskenään.)

Olen siis siinä onnekkaassa asemassa, että saan päivät pitkät tehdä mukavia juttuja kahden ihanan neidin kanssa. Kyllähän lastenhoidosta kaipaa välillä hetken hengähdystaukoa, mutta työtä tämä ei ole. Käytännössähän teen arkisin samoja asioita, mitä mieheni tekee vapaa-ajallaan.

Tällaista on siis elo meidän pikkuisten tyttöjemme kanssa juuri nyt. Puolen vuoden päästä näyttää varmasti jo monessa asiassa erilaiselta. Jotkut asiat ovat varmasti helpompia lapsien kasvaessa, toiset taas vaikeampia. Palataan siis asiaan!

Miksi minun on helppo olla shoppailematta

Aloitetaan taas disclaimerilla: Minähän siis en ole missään ostolakossa. Keväällä tuli sitä olosuhteiden pakosta kokeiltua, eikä se ollut erityisen mieltä ylentävää saati tehnyt minusta parempaa ihmistä. Jos jotain tarvitsen, tai ihan vaikka vain oikein kovasti haluan, etsin sen käytettynä ja ostan. Joitain tavaroita ostan uutenakin, kuten vaikka hiljattain kuulokkeet ja sandaalit, kun sopivia käytettyjä ei useamman kuukaudenkaan etsimisellä kertakaikkisesti löytynyt.

Shoppailulla tarkoitan tässä kauppojen kiertelyä, uusimpien trendivaatteiden tai kodin sisustustavaroiden hankkimista, nettikauppojen valikoiman selaamista… Kyllä te tiedätte.

Tässä muutamia syitä, miksi shoppailemattomuus ei ole minulle ongelma:

  • Olen tottunut olemaan outolintu. Erityisesti nuorempana oli vaikeaa olla se, joka ei juo alkoholia. Todella vaikeaa. Kun siitä selvisi, oli jo helpompaa olla se, joka ei syö lihaa. Se, etten shoppaile, ja että minut nähdään usein samoissa vaatteissa, menee ihan siinä sivussa.
  • Pyrin elämään säästäväisesti. En kuitenkaan halua, että minun säästöni lähtökohtaisesti revitään jonkun köyhässä maassa asuvan puuvillanviljelijän tai ompelijan selkänahasta. Siksi alennusmyyntien kiertelykään ei ole ratkaisu.
  • Olen keskituloisesta kodista, eikä minulta ole koskaan puuttunut mitään. Ei ole traumoja paikattavana, mistä olen hyvin kiitollinen. Pyrin luomaan saman turvallisuudentunteen myös lapsilleni, enkä siksikään halua heidän kasvavan liian askeettisessa ympäristössä.
  • Ympärilläni on enimmäkseen samanhenkisiä ihmisiä. Tärkeimpinä mieheni ja äitini ovat säästäväisiä ja arvostavat kohtuutta myös tavaroiden määrässä. Myös läheisistä ystävistäni moni ostaa käytettyä eikä viihdy tavaravuorien keskellä.
  • Tavarat eivät tuo minulle turvaa. Tiedän, että tarpeen tullen saan lainattua, vuokrattua tai ostettua tarvitsemani asian. Vara saattaa sitäpaitsi kaataa veneen.
  • Minun ei ole pakko omistaa. Lainaan ja vuokraan mielelläni. En ole ollenkaan varma, että parempi pyy pivossa. Mitä pyyt edes syövät?
  • Osaan laskea. Tai käyttää Nordnetin säästölaskuria. Jos jätän joka kuukausi 10 euron ostoksen tekemättä ja sijoitan sen vaikkapa Nordnetin Superrahastoon, voin 65-vuotiaana tehdä useamman kuukauden lomamatkan.
  • En halua yhtään enempää tavaraa kotiini. Kun ostan jotain, joudun luopumaan jostain, sillä en halua kaappien pullistelevan.
  • Omanarvontuntoni tulee muista asioista kuin siitä, että pystyn ostamaan itselleni jotain kallista. Kävin tämän vaiheen läpi tulojeni vakiinnuttua, nyt ymmärrän paremmin. You are not the contents of your wallet, kuten Chuck Palahniuk kirjoitti.
  • En käytä vaatteita tarkoitushakuisesti persoonani tai mielialani kuvaamiseen. “Nimeni on Körmy ja tapani tulette tuntemaan”, Heikki Kinnunen sanaili yhdessä lapsuuteni lempielokuvista kuolematonta Täällä Pohjantähden Alla -lausahdusta soveltaen. Vääpeli luotti siihen, että persoonattomasta univormusta huolimatta alokkaille tulisi selviämään, ettei tässä mikään Koskela olla. Uskon omankin luonteeni tulevan esille vaatteista riippumatta. (Se on jossain Körmyn ja Koskelan välimaastossa.)

Vuoden 2012 toiseksi viimeinen päivä oli viimeinen kerta, kun oikein tosissani shoppailin. Ostoskierros Riikassa uuvutti myös matkaseurani Pölö-pöllön. Käytössä ovat edelleen silloin ostamani Eccon nilkkurit ja mötivin shortsit. Tuolloin ostamani rintsikat käytin seuraavien vuosien aikana loppuun. Mutta mukaan tarttui myös biletoppi, joka pääsi päälleni ehkä kolme kertaa, ja feikkinahkatrikoot, jotka kuluivat puhki nopeasti.

  • Kaupat eivät enää oikeastaan kiinnosta minua kauhean paljon. Taidemuseot, kirjastot, puistot ja kahvilat vievät voiton reaalimaailmassa, silloin kun niihin pääsee, ja laadukas sisältö voittaa nettikaupat puhelimessa.
  • Kun on ostanut pitkään lähes kaiken käytettynä, kauppojen hinnat tuntuvat hirveiltä. Neljäkymppiä paidasta?! Eikä tämä edes ole niin kiva kuin se minkä ostin vitosella!
  • Uusien vaatteiden ostaminen on ihan arpapeliä. Vaate kulahtaa joko nopeasti tai ei ollenkaan. Muutaman kerran käytetystä kirpparilöydöstä tietää, kumpi.
  • En altista itseäni mainosviestinnälle niiltä osin, kun voin itse siihen vaikuttaa: Ovessa lukee “ei mainoksia”, en tilaa uutiskirjeitä jne.
  • Vaikka en tietenkään ole immuuni kaikkialta vyöryvälle mainonnalle, katson sitä kuitenkin ehkä erilaisin silmin kuin on tarkoitus. Hieno kuva, kukakohan sen on ottanut? Omituinen fonttivalinta. Hyvä tempo tässä videossa.
  • Luettuani Rinna Saramäen Hyvän mielen vaatekaapin totesin, että olen mieluummin osa ratkaisua, kuin osa ongelmaa.
  • Olen mieluummin aikaani edellä. Meidän kaikkien on pakko vähentää kulutusta ennemmin tai… No, todennäköisesti ennemmin.