Blogi

Umpilisäkkeen poisto

Aihe ei ole leppoisa, ja minimalismiakin ainoastaan kieli poskessa tulkittuna: “Nyt sen Salmisen Päivin minimalismi meni niin pitkälle, että se alkoi jo konmarittaa ruumiinosiaankin”. Vaikka Marie Kondo ei olekaan ollut oma oppiäitini, voisi umpilisäkkeeni kohdalla kyllä todeta: “It didn’t spark joy in me anymore.” Kirurgian osastolla vuoroani odottaessa olin kiitollinen kaikille, jotka olivat jaksaneet kirjoittaa omista kokemuksistaan julkisesti, joten koen velvollisuudekseni jakaa oman, hyvin tavanomaisen tarinani parin kuukauden takaa.

Oireet ja virhediagnoosi: “Sulla on vain ilmavaivoja”

Perjantaina aamupäivällä maha meni sekaisin, mutta se nyt on sellaista välillä, en ajatellut asiaa sen enempää. Selviydyin hyvin päivän viiden kilometrin siirtymistä 40-kiloisia rattaita työnnellen. Iltaa kohden olo vähän heikkeni ja mökkimatka Espoosta Hämeenlinnaan kauppareissuineen tuntui pitkältä. Ilta päättyi iloiseen oksentamiseen ja jäin kauhulla odottamaan, sairastuisivatko mies ja tytöt. Lauantaina olin kuitenkin jokseenkin kunnossa ja sunnuntaina jaksoin vierailla kirpparilla. Muut porskuttivat terveinä.

Sunnuntai-iltapäivällä vatsani veti kokonaisvaltaiseen kramppiin. Yritin lievittää oloani Buranalla, mutta se tuli ylös. Umpilisäkkeen tulehdus tuli tässä vaiheessa mieleen, mutta hyppiminen ei aiheuttanut kipua. Toisena vaihtoehtona pelkäsin kohdunulkoista raskautta. Kipu oli melko samanlaista kuin synnytyssupistuksissa, mutta ei aaltoilevaa vaan jatkuvaa. Soitin Hämeenlinnan Keskussairaalaan, sillä ajatus yli tunnin kotimatkasta autossa tuntui kauhealta, ja nopealla googlauksella “uusi, paheneva vatsakipu on aina tutkittava”. “Sulla on vain ilmavaivoja sen perjantain vatsataudin jäljiltä”, Keskussairaalan päivystyksestä vastattiin. Totesin, että haluan kotiini Jorvin sairaalan läheisyyteen. (Tämä asia käytiin myöhemmin Hämeenlinnan Keskussairaalan kanssa läpi antamani ystävällisen palautteen perusteella, ja siellä otettiin asia vakavasti ja minuun oltiin yhteydessä niin puhelimitse kuin kirjeitse. Jos olet vastaavassa tilanteessa, mene lähimpään sairaalaan!)

Kotimatka pelkääjän paikalla pussiin tyhjää yökkäillen jäänee mieleen yhtenä elämäni ikävimmistä siirtymistä. (Lento Tansaniasta kotiin ripulissa ja lento Riikasta oksentaen vievät kuitenkin kärkipaikat.) Cuplatonista ei ollut mitään apua, joten aloin uumoilla, että ilmavaivoista ei tosiaankaan ole kyse. Espoon Terveysneuvonnasta kehotettiin kokeilemaan vielä uudestaan Buranaa ja Panadolia ja hakeutumaan päivystykseen, jos pikkuhiljaa enemmän ja enemmän oikealle alavatsalle paikantuva kipu ei niillä helpottaisi. Sain nukuttua 1,5h mahallaan siten, että oikea käteni painoi alavatsaa oikealta. Kun heräsin, tiesin, että nyt on pakko lähteä päivystykseen. Korvissa humisi hetken ja silmissä meinasi pimetä. Yritin syödä vähän ennen lähtöä. Pakkasin eväitä ja yöpymistarvikkeet ja katselin hetken tuhisevaa, viikon alle vuoden ikäistä kuopusta, jonka pelkäsin jäävän ilman aamumaitoaan. Onneksi olimme jo sopineet, että äitini tulisi aamulla hoitamaan tyttöjä, että saisin levätä “vatsataudin jäljiltä”. Hyppäsin autoon ja ajelin vartin matkan Jorviin.

Jorvin päivystyksessä

Jorvin päivystys tuli minulle valitettavan tutuksi kuopuksen raskausaikana ja sen jälkeenkin. Siellä on erittäin ystävällistä henkilökuntaa ja siistit tilat, mutta eihän se nyt ole kenenkään top-listalla paikoista, jossa haluaa olla puoli kolmelta yöllä. Aulassa olin ainoa, ja aloin jo miettiä, että hitsi, tämäkin keikka maksaa taas 32,90€ + pysäköintimaksut ja on todennäköisesti yhtä turha kuin viime lokakuun kohtutulehdusepäilyni. Ystäväni joutui kuitenkin taannoin viipymään sairaalassa pitkään uskottuaan työterveyden norovirusdiagnoosia, kun todellisuudessa kyse oli tulehtuneesta umpilisäkkeestä, joka pian sitten puhkesi. Hänen lähtönsä taisi käydä lähellä, ja mietin, etten halua vaihtaa hiippakuntaa lasten ollessa aivan pieniä.

Päivystyksessä, ainakin Jorvissa, tapaa aina ensimmäisenä hoitajan, joka kyselee oireet ja tutkii. Hoitaja painoi umpilisäkkeen kohdalta oikealta alavatsalta niin, että kipu alkoi jo helpottaa, mutta kun hän irrotti kätensä, vatsaa vihlaisi kunnolla. Lyhyen lääkärikonsultaation jälkeen sain lähetteen virtsa- ja verikokeisiin. Pian ensimmäisenä tapaamani hoitaja tuli hakemaan minut pyörätuolilla aulasta vuodepaikalle. Leukosyytit kuulemma ainakin olivat koholla, joten samoista näytteistä tilattiin lisää testejä. Olin aika kipeä, joten en vastustellut elämäni ensimmäistä pyörätuolikyytiä – jopa synnytysten jälkeen olen saanut sen vältettyä! Oli myös ihanaa päästä kylmästä aulasta peiton alle. Sain syömä- ja juomakiellon, mutta nestetipan ja parasetamolia suoneen. Olo oli niiden myötä oikeastaan ihan hyvä ja mietin, että ehkä kyse olikin vain nestehukasta.

Minut kärrättiin pyörätuolilla vatsan TT-kuvaan. Pian sen jälkeen hoitaja tuli kysymään, miksi olen vielä omissa vaatteissani. “Tuo kuulostaa siltä, että olen jäämässä tänne”, sanoin. Hoitaja ei ilmeisesti saa kertoa diagnoosia, joten odotin lääkäriä, ennenkuin suostuin vaihtamaan sairaalan vaatteisiin. Tiesin kuopuksen heräävän pian vaatimaan aamumaitoaan, miehen huomaavan minun häipyneen ja elättelin vielä toivoa kotiinpääsystä. Diagnoosi oli kuitenkin saapunut Meilahdesta linjoja pitkin alle puolessa tunnissa: Umpilisäkkeen tulehdus, poistetaan umpilisäke leikkaamalla.

Osastolla odottelua

Vaihdoin sairaalan vaatteisiin ja sain jo elämäni neljännen pyörätuolikyydin, kirurgian osastolle K5. Kello oli yhdeksän kieppeillä aamulla ja koska paikallaan maatessa olo oli oikeastaan ihan hyvä, nälkä alkoi vaivata. Edeltävänä päivänä en ollut saanut juurikaan syötyä ja olin oksentanutkin pari kertaa.

Vaikka tulehtuneet umpilisäkkeet leikataan aina kiireellisinä, etteivät ne ehtisi puhjeta ja tulehduttaa vatsakalvoa, meni päivän aikana kaksi hätätapausta ohitseni leikkaussaliin. Sain nukuttua vajaan tunnin, mutta enimmäkseen päivä meni kelloa vahdaten. Luin kirjaa ja tutustuin umpilisäkeleikkauksen kulkuun ja muodostin omat toiveeni käytettävistä menetelmistä. Saako leikkaukseen tehdä samanlaisen toivelistan kuin synnytykseen?

Ensin toivoin, että pääsisin leikkaukseen niin pian, että perheeni ehtisi vielä illalla vierailemaan ennen tyttöjen nukkumaanmenoaikaa. Leikkaus valmisteluineen kestää kuulemma 1,5 tuntia, itse operaatio 30 minuuttia, mutta koko reissu heräämöineen 4-5 tuntia. Iltapäivällä aloin toivoa, että mieheni pääsisi jo lähtemään töistä ja ehtisin vielä nähdä tytöt ja imettää pienimmän ennen leikkausta ja sen yhteydessä annettavia antibiootteja ja kipulääkkeitä.

Sain tytöt, mieheni ja äitini luokseni hieman ennen kuutta illalla. Imetin pikkuista, joka oli selvästi jo ehtinyt huolestua, ja luin isommalle sadun. Tuo alle 3-vuotias oli piirtänyt minulle kuvan ja “kirjoittanut” siihen muun muassa perheenjäsenten nimet ja minä rakastan sinua. Hän kyseli sattuuko leikkaus, ja kerroin aikovani nukkua sen läpi. Tunnin vierailu täytti huoneen rakkaudella. (Kuva piirustuksesta artikkelikuvana.)

Umpilisäkkeen leikkaus

Pian tyttöjen lähdettyä tuli komennus leikkaukseen. Ainakin Jorvissa /Espoon Sairaalassa komennuksesta on viisi minuuttia aikaa olla leikkaussalissa, joten kävin nopeasti vessassa, heitin puhelimen kaappiin ja otin kaapin avaimen leikkaussaliin, kuten ohjeistettu oli. Minut kärrättiin vuoteella leikkaussalin eteen, jossa tapasin leikkaushoitajat, anestesialääkärin ja -hoitajan. Myös hoitaja ja hoitajaharjoittelija osastolta osallistuivat tiimipalaveriin. Minulta kysyttiin ensimmäiseksi nimeä, ja mihin leikkaukseen olen tulossa. Jätin suosiolla väliin herkullisen tilaisuudessa vitsailla. Osaston hoitajien kanssa vielä muistutimme imetyksestä, ja anestesialääkäri päättikin tässä vaiheessa vielä vaihtaa nukutusaineen. Leikkauksen yhteydessä kerta-annoksena saatavat suonensisäiset antibiootit ovat kai joka tapauksessa sellaisia, jotka eivät estä imetystä. Lisäksi pyysin välittämään kirurgille huomion, että linea albani on edelleen raskauksien jäljeltä heikko navan alapuolelta, siis kohdasta, mihin isoin leikkausviilto usein laparoskopiassa tehdään.

Sain itse kävellä sisään leikkaussaliin ja asettua sängylle katsomaan henkilökunnan valmistautumista leikkaukseen. Kello seinällä näytti 20:05. Minut on kerran aiemmin nukutettu ilman ongelmia, ja tiesin olevani umpilisäkkeen tulehduksen kanssa ajoissa liikenteessä, joten minua ei juurikaan jännittänyt. Anestesialääkäri sanoi, että nukutuksessa ei näe unia ja kaikki olisi minulle ohi sekunnissa. Hän kehoitti ajattelemaan jotain mukavaa, ja niinpä nukahdin ajatellen hetkeä aiemmin vierailleita tyttöjäni pärisyttelemässä toisilleen.

Heräsin paria tuntia myöhemmin ajatellen Nalle Puhia ja Tikrua. Mietin, olisinko sittenkin nähnyt unta. Kysyin ensimmäiseksi hoitajalta, miten leikkaus oli mennyt, ja kuulin, että se oli sujunut kuin suoraan oppikirjasta. Kurkussani oli limaa ja sain juoda vähän vettä. Olin väsynyt, mutta ihan tolkuissani, joten heräämössä vietetty tunti tuntui aavistuksen pitkältä. Kaipasin puhelintani, että voisin ilmoittaa perheelleni, että kaikki meni hyvin. En tavannut kirurgia missään vaiheessa, mutta ilmeisesti hän oli huomioinut toiveeni, sillä isoin (1 cm) leikkausviilto oli tehty napaan ja pienemmät 0,5cm viillot vasemmalle alavatsalle ja keskelle bikinirajan alapuolelle.

Leikkauksen aikana olin saanut kovia kipulääkkeitä, ilmeisesti jotain opiaatteja, ja anestesialääkäri kehotti pumppaamaan ja heittämään pois rintamaitoa, kunnes 16h myöhemmin saisin taas imettää. Näin melkoisia liskoja seuraavat kaksi yötä ja mietinkin, olisiko vähemmälläkin kipulääkityksellä pärjännyt.

Kotiin seuraavana aamuna

Aamulla, 12h leikkauksen jälkeen, sain luvan lähteä kotiin. Papereita odotellessa kävelin ympäri osastoa, koska liikunta auttaa vatsaonteloon pumpattua hiilidioksidia poistumaan. Hiilidioksidi poistuu hengityksen kautta ja aiheuttaa joillekin poistuessaan kovia kipuja hartioiden seudulla. Kotiin pääsin ihan bussilla ja kävellen, mutta iltaa kohti hartiakivut pahenivat ja sain kaksi kipukohtausta, joiden aikana en voinut kuin kieriä lattialla ja ulvoa tuskasta. Kivut olivat kovempia kuin supistuskivut synnytyksessä. Niihin ei auta mikään normaali särkylääke, ja koska oopiumin vaikuttava aine morfiini ei sovi imettäjälle, ei auttanut kuin kärvistellä.

Kipuu, ei hyötyy

Tässä vaiheessa sananen kipuasteikosta, jolla potilasta aina pyydetään omaa tilannettaan kuvailemaan. Oman asteikkoni kymppi on ja tulee toivottavasti aina olemaan se, kun luusta hakataan pienellä taltalla näytettä. Siinä kivussa ei pysty ajattelemaan tai toimimaan. Synnytyksien supistukset juuri ennen ponnistusvaihetta (joihin sain puudutteen) olivat pahimmillaan sellaista kasia: Pystyin kuuntelemaan ohjeita ja toimimaan halutulla tavalla. Nämä CO2-hartiakivut oli kahden kipukohtauksen ajan ysiä: Tiesin pelottavani kuopustani huudollani, mutten pystynyt liikkumaan kauemmas tai olemaan hiljaa.

Kun tulin yöllä Jorvin päivystykseen umpilisäketulehdusepäilyn kanssa, kipu oli asteikollani sellaista nelosta. Pystyin ajamaan itse sairaalaan, kävelemään päivystykseen, asioimaan hoitajan kanssa leikkiä laskien jne. Kun hoitaja pyysi minua arvioimaan kipua asteikolla 1-10, sanoin kuitenkin seiska, koska ajattelin sen olevan katu-uskottavampi arvio. En kuitenkaan oikeasti missään vaiheessa ollut kauhean kipeä, vaikka kirurgin arvio oli “selvästi tulehtunut umpilisäke”. Mitään infernaalista kipua ei siis kannata jäädä odottamaan, vaan parempi vain marssia tarkastettavaksi.

Toipuminen umpilisäkkeen poistosta

Muutamana päivänä leikkauksen jälkeen otin 1,5g parasetamolia ja 300-600mg ibuprofeenia. Hoito-ohjeissa leikkausten jälkeen usein painotetaan, että kipu ei saa estää liikkumista tai painaa ryhtiä kumaraan. Kovin kummoisia vatsakipuja ei kuitenkaan leikkauksen jälkeen tullut ja lopetin särkylääkkeiden syömisen pian.

Jano oli leikkauksen jälkeen hirveä. Useimmiten juon vain vettä, mutta nyt join myös laimennettuja täysmehuja, koska jollain tapaa vesi ei tuntunut riittävän. Tunne oli outo, koska yleensä juon janoon mieluiten juuri vettä. Ensimmäisinä päivinä join 3-4 litraa nestettä päivässä, vaikka oli melko viileää, enkä päässyt kauheasti liikkumaan. Kävelin sentään muutaman kilometrin joka päivä edistääkseni toipumista.

Hankalinta oli ehdottomasti, etten saanut nostaa 10- ja 15-kiloisia tyttöjäni ollenkaan. Vatsaonteloon kohdistuva paine saattaa aiheuttaa leikauskohtiin tyrän. Äitini oli meillä koko ensimmäisen viikon ja minä pyörin mukana vain seuraneitinä ja imettäjänä. Tytöt olivat innoissaan, kun Mummi oli jatkuvasti saatavilla. Kuopus tosin oli silminnähden järkyttynyt poissaolostani ja kiipesi monta kertaa päivässä kurkkaamaan paidankauluksestani tarkastaakseen, että tissit ovat tarpeen tullen saatavilla.

Pikkuruiset leikkausarvet paranivat hurjan hyvin. Vuorokausi leikkauksen jälkeen otin laput pois arpien päältä ja menin suihkuun. Yllätyin, ettei niissä ollut mitään haavateippejä, eikä sellaisia tarvinnutkaan. Tikit olivat niin pikkuisia, ettei niitä oikein edes erottanut, ja ne sulivat nähtävästi omia aikojaan. Ruvet alkoivat tippua pois pari viikkoa leikkauksen jälkeen, milloin uskalsin alkaa hieromaan arpia, ettei kiinnikkeitä muodostuisi. Tämän tärkeyden olen valitettavasti oppinut kantapään kautta, sillä ensimmäisen raskauden jälkeen huomattiin yli 20 vuotta vanhan leikkausarven vetäneen vatsanpeitteitäni vinoon ja myötävaikuttaneen vatsalihaserkauman syntyyn raskaudessa. Aluksi navan kohdalla olevan umpilisäkeleikkausarven hierominen oli mahdotonta, sillä yksi ihon alla vatsanpeitteissä oleva tikki vaati yli seitsemän viikkoa sulaakseen.

On mahdotonta sanoa, olisiko leikkauksen sijaan umpilisäketulehduksen hoitaminen antibiooteilla ollut parempi vaihtoehto. Käypä hoito -suositus on leikkaus, ainakin Espoossa, enkä lähtenyt sitä haastamaan. Mietin esimerkiksi tulevaa kolmen viikon lomaamme Kaakkois-Aasiassa, enkä halunnut tulehduksen uusiutuvan siellä. Lisäksi pidempi antibioottihoito olisi toki tehnyt pidemmän tauon imetykseen tai saattanut lopettaa sen kokonaan (mikä ei tietenkään kuopuksen ollessa jo lähes vuoden olisi mikään katastrofi sekään).

Uudehkoissa tutkimuksissa on todettu umpilisäkkeen olevan tärkeä koti suoliston bakteereille, joten hieman kyllä surin asiaa, sillä vastustuskykyni on viime vuosien raskauksien ja imetyksien aikana (takia?) ollut suorastaan surkea. Leikkauksen yhteydessä sain suonensisäisiä antibiootteja, ja operoiminen nostaa elimistöön tulehdustilan, oli leikkauksen syy tulehdus tai ei – tai näin ainakin kävi minulle. Vastustukykyni sukelsi vieläkin alemmas, ja leikkauksen jälkeiset pari kuukautta olenkin ollut enemmän tai vähemmän flunssassa koko ajan. Toivottavasti rakkaan Singaporen kostea lämpö saa oloni paranemaan!

Umpilisäkeleikkauksen kurjin vaikutus omalla kohdallani oli kuitenkin vatsalihaserkauman paheneminen. Paraneminen oli hyvässä vauhdissa, mutta vielä kesken, ja jännesauman läpi tehty leikkaus toi siihen ikävästi takapakkia. Toisaalta useamman kuukauden vaivannut yskä on osasyyllinen varmasti sekin, aiheuttaahan jokainen yskähdys kovan paineen vatsaonteloon.

Tässä minimalistinen toiveeni: Saisinpa olla kokonaan terveenä!

Sokeriton piirakkapohja hukkabanaaneista

Aina, kun banaaneja uhkaa jäädä syömättä, teen niistä piirakan. Kypsät banskut ovat niin makeita, että mitään makeutusainetta ei tarvita, vaikka päälle laittaisi hieman happamampiakin marjoja. Raparperin päälle laitoimme (vasta lautasella) hieman hunajaa. Artikkelikuvan mansikka-mustaviinimarja ei sitä kaivannut ja kelpasi mainiosti myös syksyllä 1 ja 3v täyttäville tytöillemme. (Suolan voi jättää kokonaankin pois. Hunajaa ei saa antaa alle 1-vuotiaalle.)

Piirakka toimii hyvin ilman päällisiäkin. Silloin voi halutessaan laittaa enemmänkin mausteita, myös piparimauste toimii hyvin.

Banaanien kypsyysasteeksi käy mitä tahansa ekojen pilkkujen ja mustan välillä. Piirakka onnistuu myös pakkasessa olleista banskuista!

Kaikki aineet sekoitetaan blenderissä, järjestyksellä ei ole väliä. Sovella rohkeasti ja kerro mikä toimii tai ei toimi!

Ainesosat:
3 kypsää banaania
2 kananmunaa
2 dl jauhoja (myös gluteenittomat käyvät)
2 rkl kookosöljyä

2 tl leivinjauhetta

Mausteita, esim.
1 tl suolaa
1 tl vaniljaa
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa

Paista piirakkaa 175 asteessa n. 50 minuuttia.

Pakastetuilla vadelmilla, ennen ja jälkeen uunin:

Raparperilla:


Kauniitahan nämä eivät ole, enkä tarjoa näitä kuin niille vieraille, joiden tiedän arvostavan sokerittomuutta. Mutta näitä voi syödä omassa arjessa kuin leipää. Teknisesti ottaen tämä piirakka on leipää terveellisempää!

Norjan kiertomatka

En ole ollut kaikkialla, mutta reilusti yli 40 maassa kuitenkin, ja monissa “maailman kauneimmiksi” tituleeratuissa paikoissa. Islanti ja Uusi-Seelanti pääsevät listalla korkealle, kuten toki Suomikin, mutta omalla rajallisella kokemuksellani asettaisin maailman kauneimmaksi maaksi Norjan. Edellisestä Norjanvisiitistä oli kulunut jo hävettävän pitkät 17 vuotta, ja silloinkin kävimme vaihtarikavereiden kanssa vain Oslossa. Vuonoja olin kiertänyt viimeksi lapsena parilla kiertomatkalla vanhempieni kanssa. Oli siis korkea aika hypätä autoon ja suunnata Norjaan!

Suositus! Katso ennen matkaa loistava, tositapahtumiin perustuva Den 12. Mann -elokuva ja Norjan maisemat saavat aivan toisen ulottuvuuden (vaikka me pysyttelimmekin etelässä).

Suunnittele reitti ja varaa hotellit etukäteen!

Ihan noin vain soitellen ei vuonomaahan kannata lähteä, sillä siirtymät kaupunkien välillä ovat pitkiä ja etenkin kesäkuukausina monet hotellit ovat loppuunmyytyjä. Mieheni speksasi tätä matkaa tuntitolkulla ja varaukset elokuun alkupuoliskon matkalle tehtiin jo joulukuussa. Jaan tässä kaikki siirtymämme etäisyyksineen ja nähtävyyksineen sekä yöpymispaikkoineen säästääkseni ehkä joltain muulta hieman vaivaa.

Ajoa kertyi yhteensä yli 3 000 kilometriä. Norja kuhisee Tesloja, haaveautojani BMW i3:ia ja Nissan Leafeja, joten sähköautolla voi mainiosti lähteä matkaan. Meidän ratsunamme palveli uskollinen farmaribemarimme, johon parin viikon tavarat lasten matkasänkyineen mahtuivat heittämällä. Sängyt tulivatkin muutaman kerran tarpeeseen, sillä pienimmissä hotelleissa oli vain yksi vauvansänky ja reissuseurallamme mukana 2-vuotias tyttärensä.

3 000 km autossa lasten kanssa

Meidän takapenkillämme matkustivat omat 2v9kk ja 11kk ikäiset, reissaamiseen ja autossa istumiseen tottuneet tyttömme. Päiväsiirtymät oli suunniteltu niin, että autossa istumista oli useimpina päivinä 2-4 tuntia, muutamana päivänä hieman enemmän. Åressa ja Bergenissä vietimme kokonaiset päivät paikoillaan. Autoilu tyttöjen kanssa sujui oikein hyvin. Ojentelimme takapenkille valmisruokatuubeja (palataan siihen jätteettömyyteen lapsien hieman vartuttua) ja maissinaksuja sekä välillä Duplo-autoja. Videoihin ei vielä tällä reissulla tarvinnut turvautua. Taapero bongaili auton ikkunasta laivoja, lampaita ja vesiputouksia. Kumpikin myös nukkui autossa paljon, sillä aamuysin herätykset hotelliaamiaisille olivat näiden unikekojen makuun aivan liian aikaisia. Tietysti pysähtelimme käyttämään tyttöjä matkapotalla, mutta tulipahan sitten itsekin noustua ja jaloiteltua sekä hyödynnettyä Norjan mainiota julkisten vessojen verkostoa.

Olin varautunut könyämään tyttöjen väliin takapenkille viihdyttäjäksi, mutta sille ei ollut tarvetta. Hienoimmat pätkät keskityin vain katsomaan maisemia, mutta sain myös kudottua säärystimet kierrätyspuuvillasta, ensimmäisen neuletyöni sitten ala-asteen. Kotimatkalla Ruotsin läpi kirjoittelin tämän jutun. Tylsää ei ehtinyt tulla.

Moni kauhisteli reissun kilometrimäärää. Lyhyemmän kierroksen voi tehdä esimerkiksi lentämällä Trondheimiin, vuokraamalla auton ja palauttamalla sen Osloon. Meitä olisi houkutellut jatkaa matkaa sekä pohjoisempaan että etelämpään, mutta sitten pari viikkoa ei olisi enää riittänyt. Halusimme nukkua aamulla niin pitkään kuin hotelliaamiainen antaa myöten ja toisaalta saapua hotelleihin klo 15-19 välillä, ei yömyöhällä, kuten eräällä taannoisella Alppi-roadtripillämme ennen lapsia. Jälkikasvua käy siis kiittäminen matkustamisemme järkevöitymisestä! Lapsia ei tosin huomioitu tätä matkaa suunnitellessa oikeastaan mitenkään, noin pienet kun tulevat hienosti mukana sinne minne viedään. Matkasuunnitelma sopii siis yhtä hyvin lapsettomillekin.

Huom. ajoajat ja kilometrit ovat joillain väleillä alakanttiin, kun päätimmekin valita maisemareitin.

Vaasasta Uumajaan ja Åreen

2.8. Pe lähtö Helsinki – Vaasa (422 km, Google Mapsin antama ajoaika 4h 43 min). Hotelli Original Sokos Hotel Vaakuna Vaasa.

3.8. La Vaasa – Uumaja Wasaline lautta klo 8.00-10.30 (3,5h)

Ajo Uumaja – Åre (458 km, 5h 42 min). Hotelli Copperhill Mountain Lodge, Åre, minisviitti kahdella makuuhuoneella, kaksi yötä.

Vaasan Sokos Hotel Vaakunan aamupala alkoi onneksi kuudelta lauantaiaamunakin, sillä lauttajonossa piti olla seitsemältä. Superaikaisesta herätyksestä huolimatta taapero riemuitsi laivan pallomerestä, kunnes nukahti isänsä syliin.

Lapset nukkuivat melkein koko pitkän ajomatkan Uumajasta Åreen. Sollefteån Mango Matcafesta sai mainiota ja terveellistä sapuskaa ja historiallisesta Petter Cafesta edulliset lattet matkaan. Olen nähnyt niin paljon suur- ja pääkaupunkeja, että pidän oikeastaan pikkukaupunkeja jopa mielenkiintoisempina.

Sunnuntain vietimme kokonaisuudessaan Åressa toipuen kahdesta pitkästä ajopäivästä. Teimme 2,5 tunnin patikkaretken Copperhill Mountain Lodgelta Fröåtjärnen-järven rantaan ja takaisin ylös. Åre on upea kesällä ja erityisesti maastopyöräilyreitit näyttivät houkuttelevilta.

Copperhill Mountain Lodge on talvisin ökykallis, kesäisin siedettävän hintainen hotelli. Lilluimme sen ihanalla, pienellä kylpyläosastolla pari tuntia. Tämä oli ainoa paikka, jossa jaoimme yhteisen huoneiston matkaporukalla.

Trondheim, Ålesund ja Trollstigen

5.8. Ma Åre – Trondheim (168 km, 2h 15 min). Hotelli Scandic Lerkendal.

Trondheimin muistin jo lapsuudesta ihanana kaupunkina. Viettäisin siellä mieluusti pitkän viikonlopun matkaten raitiovaunulla Bymarkan luontopoluille ja retkeillen Munkholmenille. Nyt ne jäivät vain haaveiksi, ja lähinnä pyörimme hienossa keskustassa. Scandic Lerkendal oli koko reissun suosikkihotellini, vaikka sijaitseekin vähän keskustan ulkopuolelle ja huonekin oli aika pieni ja tavanomainen. Huoneen ikkunoista näki kuitenkin futisstadionille ja hotellin valtavassa leikkihuoneessa oli iso pomppulinna, tasapainolautoja, sekä pingis- ja biljardipöydät. Lapset tuntuivat viihtyvän siellä melkein yhtä hyvin kuin porukan aikuiset.

6.8. Ti Trondheim – Molde (220 km 3h 41 min sis. lautan). Hotelli Scandic Alexandra Molde.

Päivän ajoreitiksi valittiin upea Atlantic Ocean Road, jonka levähdyspaikalle pysähdyimme picnicille. Molde on pikkukaupunki, jossa söimme yhden matkan harvoista ravintolaillallisista – keskinkertaista thaimaalaista, vegeannokseni oli listan halvin ja maksoi 17€. Molden tunnetuin nähtävyys lienee uudempi ja kalliimpi Scandic-hotelli, mutta Scandic Alexandran historia on kiinnostavampi, sillä saksalaiset pommittivat sen edeltäjän matalaksi 1940. Molde valikoitui yöpaikaksi, koska seuraavan etapin lautta lähti sieltä. Elokuussa asialla ei tosin enää ole niin väliä, sillä lauttajonoja ei juurikaan näkynyt.

7.8. Ke Molde – Ålesund – Trollstigen – Valldalen (165 km 3h 18 min sis. lautan). Hotelli Blåtind, Ekrelia, Stordal.

Ålesundin yhtenäinen jugend-arkkitehtuuri on näkemisen arvoinen, mutta parin tunnin piipahdus kaupunkiin riitti hyvin. Ydinkeskusta tuntuu palvelevan lähinnä turisteja, ja satamassa näimmekin kookkaan Queen Mary II -risteilijän.

Trollstigen-vuoristotie on henkeäsalpaava kokemus ja maisemat sen yläpäästä ovat mahtavia ja pysähdyspaikan arkkitehtuuri hienoa. Henkilökohtaisesti ihastelin vielä enemmän Gudbrandsjuvet-solaa, jonka veden pauhua olisin voinut kuunnella tuntikausia.

Hotelli Blåtind on hauska pikkuhotelli, jonka pihalla olevasta poreammeesta ihastelin läheistä laaksoa. Paikka meni hieman hukkaan yhden yön visiitillä, sillä tarkoitus olisi selvästikin retkeillä lähistössä ja iltaisin istahtaa kello kahdeksan yhteisillalliselle. Meidän iltanamme ei ollut tarjolla kasvisruokaa, illallinen oli meille liian myöhään ja omien ruokien syöminen yhteistiloissa kiellettiin, mutta evästely omassa huoneessa on ihan hauskaa sekin.

Geiranger ja Gamle Strynefjellsvegen

8.8. To Geiranger – Lavik (250 km, 5t 2 min sis. lautan). Hotelli Lavik Fjord Hotel.

Geiranger on jokaisen Norjanmatkan pakkonähtävyys, ja kyseessä onkin komea vuono, jonka jylhyyden muistin jo lapsuudesta. Turistien määrä oli vajaassa 30 vuodessa räjähtänyt, vuonossa oli parkissa kaksikin risteilyalusta, ja porukkaa kuhisi niin, ettemme edes pysähtyneet alas kylään. Ylhäälläkin viivyimme vain pakollisten (turvallisten!) turistikuvien ajan, enkä jäänyt katsomaan, kuka tänään putoaa kuolemaansa.

Norjalaiset eivät muuten ole mitenkään erityisen innoissaan turisteista. Meille oltiin toki aina hyvin ystävällisiä, mutta ehkä se on vaalean naapurimaalaisen etuoikeus, mene ja tiedä. Älä ainakaan tule heinäkuussa.

Tarkoituksemme oli ajaa ylös Dalsnibballe ihailemaan maisemia, mutta sää oli sen verran sumuinen, että jätimme sen väliin. Suuntasimme kuitenkin yhden ainoan sattumalta bongatun blogikirjoituksen perusteella vähemmän tunnetulle Gamle Strynefjellsvegenille, emmekä totisesti pettyneet. 1800-luvun lopulla (!) turistitieksi rakennettu 27-kilometrinen tie oli edelleen osin päällystämätön, mutta maisemiltaan satumainen. Oikeastaan olisimme voineet parkkeerata koko perheen joksikin aikaa tänne johonkin tunturimökkiin. Suuntaa ennemmin tänne kuin Geirangerille.

En ole koskaan ennen tuntenut näin paljon sielujen sympatiaa lehmän kanssa!

250 asukkaan Lavikissa on huoltoasema, ruokakauppa, kampaamo, kahvila ja hotelli, jossa yövyimme. Kaikki muut palvelut menivät illalla kiinni, mutta jäljelle jäi yksi matkani henkilökohtaisista helmistä: Koulun/päiväkodin leikkipuisto, jonka luumupuun kypsiä luumuja saatoin maistella aika paljon tai olla maistelematta, riippuen ihan kuka kysyy. Lapset ovat loistava tekosyy notkua leikkipaikoilla. Tykkään erityisesti keinua ja tasapainoilla, sekä tietysti roikkua.

Taidetta ja puistoilua Bergenissä

9-10.8. Pe Lavik – Bergen (115 km, 2h 15 min sis. lautan), hotelli Scandic Ørnen kaksi yötä.

Lavik Fjord Hotel on lauttasataman vieressä. Tällä kertaa meillä oli tuuria ja satuimme sähkölossille. Voimanlähteen huomasi lähinnä lautan hiljaisuudesta. Tajusin yhtäkkiä, miksi kuulin tyttöjen viihdyttävän toisiaan auton takapenkillä vuorotellen päristelemällä.Bergen on Norjan toiseksi suurin kaupunki, ja parkkeerasimme sinne kahdeksi yöksi. Kävimme hyppimässä Nygårdsparkenin trampoliineilla ja ihastelimme Kode3:n ja 4:n Picassoja, Muncheja ja norjalaista kansallisromantiikkaa. Olisimme kovasti halunnut VilVite-tiedekeskukseen, mutta se yllätti menemällä kiinni jo viideltä. Emme oikein keksineet kaupungista koko perheelle sopivaa tekemistä sateisena lauantai-iltana, joten hengasimme vain hotellilla ja haikailemme Trondheimin hotellin ihanaa leikkihuonetta.

Tämän taulun nähtyään kuopukseni hiljeni vasta, kun tarjoilu saatiin kohdilleen.

Reissun tyhjä arpa: Haukeli

11.8. Su Bergen – Kinsarvik – Odda – Haukeli (290 km, 4t 47 min). Hotelli Haukeli Hotel. Ajoimme Bergenistä Kinsarvikiin motarin sijaan kaunista 7-tietä. Pienet kylät heijastuivat peilityynestä vuonon pinnasta.

Kinsarvikin Spar oli nähtävyys sinänsä – siellä myytiin leluja, kankaita, vaatteita, kenkiä… Ostimme lounaat salaattibaarista ja söimme ne satamassa. Matkalla ohitimme myös kauniiksi kehutun Oddan kaupungin, joka ei tosin ei jäänyt erityisemmin mieleen kymmenien muiden pittoreskien kylien joukosta. Upeita vesiputouksia oli matkalla niin paljon, ettei kaikkia voinut pysähtyä ihastelemaan.

Haukeli ja nuhjuinen Haukeli Hotel olivat mielestäni reissun heikoin lenkki, mutta jossain oli pakko yöpyä eikä näillä seuduilla ollut paljoakaan tarjontaa. Täällä avasimme ainoan kerran reissulla hotellihuoneen television – taustameteliksi, koska seinät olivat paperia. Myös Norjassa televisiosta tulee Adam Sandlerin vanhoja komedioita. Kaikkea ei öljymiljardeillakaan saa.

Vemorkin historiallinen vesivoimalaitos ja ilta Oslossa

12.8. Ma Haukeli – Rjukan / Vemork – Oslo (266 km, 4h 3 min). Hotelli Radisson Blu Hotel Alna Oslo.

Saimme loman loppupuolelle vielä yhden reissun upeimmista päivistä. Vemorkin vesivoimala oli valmistuessaan 1911 maailman suurin voimala. Norjan 1940-luvulla miehittäneet saksalaiset käyttivät siellä tuotettua raskasta vettä ydinpommin kehittelyyn, mutta sinnikkäät norjalaiset sabotoivat oman tehtaansa ja raskaan veden kuljetuksen estääkseen natsien aikeet. Hatut päästä. Museo on upea, samoin Rjukanin kylä 1900-luvun alun hienoine, yhä käytössä olevine rakennuksineen. Hieman Osloon päin voi ihmetellä 40-luvun junanvaunuja ja kuljetuslaivaa, samanlaista kuin minkä sabotöörit joutuivat upottamaan.

Tänne voisi tulla lentäen Osloon, ja vuokra-autolla yhdeksi yöksi fiiniin Rjukan Admini -hotelliin. Mieluiten niin, että voisi osallistua sunnuntain high tealle.

Ajoimme suoraan Oslon keskustaan, jossa ihastelimme oopperataloa (ilmaiset vessat!), söimme thai street foodia ja hyppelimme päärautatieaseman edessä olevalla hienolla leikkipaikalla.

Radisson Blu Alna on keskustan ulkopuolella ja siksi hieman Oslon keskustan hotelleja edullisempi. Saimme tuurilla ilmaisen upgraden isoon bisneshuoneeseen. Olin parantunut 1,5 kuukautta vaivanneista flunssasairauksista sen verran, että pääsin testaamaan reissun ensimmäisen fitness roomin.

Takaisin Ruotsiin: Karlstad ja Tukholman Fotografiska

13.8. Ti Oslo – Karlstad (218 km, 2h 40min). Hotelli Scandic Winn.

Karlstad valikoitui yöpymispaikaksi ihan maantieteellisen sijaintinsa vuoksi, mutta se on ihan mukava, kompakti kaupunki. Hotelli Scandic Winnin vieressä on monipuolinen leikkipaikka. Ja hotellissa on sauna ja poreamme! Paljon muuta ei ehdittykään ihmetellessämme, miten haljenneella vanteella pääsisi Tukholmaan asti. (Paikkaus ei auttanut, joten päädyimme täyttämään rengasta kahdeksan kertaa 310 kilometrin matkalla.)

14.8. Ke Karlstad – Tukholma (310 km, 3h 30 min), iltalaiva klo 16.30 Viking Line Mariella LUX A

Ehdimme satamaan ajoissa ja pääsin viimein Tukholman Fotografiskaan. Tykkäsin eniten Vincent Petersin potreteista, jotka edustavat klassisempaa valokuvataidetta. James Nachtwayn kuvat kriisialueilta puolestaan olivat melkoisen ahdistavia ja olin iloinen, että taapero oli jäänyt isänsä kanssa kahvilaan.

“Even I don’t look like Cindy Crawford in the morning,” Cindy Crawford on sanonut.

Kotimatka taittui Mariellalla – jo kolmas kerta kyseisellä laivalla tänä vuonna! Food Gardenin alkuruoka- ja jälkiruokapöytä jaksaa silti aina ilahduttaa. Konsepti on mielestäni mahtava ja hinta-laatusuhde kohdallaan. Tavalliseen buffaan minua ei enää saa.

15.8. To saavuimme Helsinkiin klo 10.00. Borta bra men hemma bäst ja sama norjaksi!

Mutta Norjahan on kauhean kallis maa!

Norja on legendaarisen hintava maa. Hotellit ovat 20-40 € kalliimpia kuin vastaavat Suomessa ja Ruotsissa. Tietulleja on paljon, ja ne maksavat luokkaa 4-15€, samoin losseja, jotka maksavat 10-25€. Ruoka on kallista niin kaupoissa kuin ravintoloissakin, mutta edullisestikin selviää. Söimme ravintolassa/kahvilassa korkeintaan kerran päivässä. Joka aamu nautimme runsaan hotelliaamiaisen, joten siihen päälle useampi ravintola-annos olisi liikaa. Monissa pienissäkin kaupoissa oli salaattibaareja ja useana iltana teimme itse salaatteja hotellihuoneessa – parilla kotoa tuodulla haarukalla pääsee pitkälle.

Shoppailua kun en muutenkaan harrasta, jäivät reissun ostokset kaksiin tarjoussukkahousuihin kuopukselle. Nekin ostin vasta, kun venäläinen nainen tuli kauhuissaan puristelemaan pikkuisen paljaita varpaita – jalassa kun ei pysy mitkään sukat, millään kikalla. Kävin myös Pelastusarmeijan kirppiksellä Bergenissä, se kun sattui sijaitsemaan hotellimme vieressä. Olisin ostanut hiuspinnejä esikoiselle, mutten löytänyt. En siis osaa sanoa, mitä Norjasta kannattaa ostaa. Eikun osaanpas: Vain tarvitsemansa ja mielellään käytettynä. Ostamisen sijaan kannattaa keskittyä kokemiseen ja ihan vain katsomiseen. Jos pitää istua 3 000 kilometriä autossa, se kannattaa ehdottomasti tehdä Norjassa!

Kirjavinkki: Zero Waste Home

Bea Johnson on amerikkalaistunut ranskalainen, jonka nollahukkaelämästä kertovalla Instagram-tilillä on 229 000 seuraajaa. Johnsonin Zero Waste Home -kirjassa on kasoittain hyviä vinkkiä nollahukkaelämään. Osa on jopa erittäin pitkälle vietyjä, kuten lapsien koulusta kotiin tuomien papereiden tekeminen uudeksi paperiksi (jonka Bea on lahjoittanut opettajille, ehkä vain pienenä kuittailuna). Mukana on myös reseptejä niin ripsivärille kuin pesuaineillekin.

Ranskalainen kirjailija katsoo amerikkalaista elämänmenoa tarkkaavaisin silmin, mutta myöntää sukeltaneensa amerikkalaiseen unelmaan aluksi täysillä itsekin. Ennen ekologista herätystään hän asui miehensä ja kahden lapsensa kanssa valtavassa talossa, jossa oli 26 tuolia erilaisten pöytien ympärillä. Minimalismiherätyksen jälkeenkin heillä on yhä 12 lautasta jokaista sorttia, mikä on enemmän kuin esimerkiksi meillä kotona, mutta Jenkeille toki minimalismia on jo se, ettei pyhäastioita ole erikseen.

Näitä jenkkikirjoja lukiessa alan ymmärtää, miten on mahdollista, että yhdysvaltalaisessa kodissa voi olla 300 000 esinettä. Koomisin oli eräs kevyen matkustamisen opas, jossa mukaan neuvottiin pakkaamaan tavaroita, joita en edes omista.

Zero Waste Home on hyvä ja hyödyllinen kirja, jonka lukemista suosittelen ekologisesta elämisestä kiinnostuneille. Plussaa siitä, että vinkit koskevat koko perhettä, vaikkakin Bea eli vielä “vanhaa elämäänsä” lapsiensa ollessa ihan pieniä. No, itselläni olisi tietoa, mutta kahden pienen kotihoidossa olevan lapsen kanssa omat voimavarani eivät riitä nollahukkaan. Käytän esimerkiksi paljon lasten valmisruokia ja hankalimpina päivinä syön itsekin eineksiä syödäkseni edes jotain muutakin kuin muroja. Toistaiseksi tyydyn kiinnittämään huomiota asioihin ja tekemään voitavani näissä puitteissa.

On pakko todeta, että meillä Suomessa on moni asia paremmalla tolalla kuin Yhdysvalloissa. Ensinnäkään kaikki jäte ei päädy kaatopaikoille ja lapset syövät koulussa lämmintä ruokaa, eivät eväitä, mutta näiden lisäksi kummastelin mm. seuraavia asioita:

– Ekologisia tuotteita etsiessä ajellaan ympäri Kaliforniaa. Toisaalta on toki hyvä, että tämä vaikuttaja on tehnyt etsimis- ja kokeilutyötä muiden puolesta.

– Bean ystävä ei voi käyttää vauvallaan kestovaippoja, koska taloyhtiön säännöt kieltävät kestovaippojen pesemisen pesutuvassa. Kestovaippoja käytetään yleensä palveluna, jossa kuriiri vie likaiset vaipat mennessään ja tuo kloorivalkaistuja vaippoja tilalle.

– Halloween-karkkien rinnalla jaetaan nykyisin enenevissä määrin pientä nuovikrääsää.

– Ravintolassa saatat saada kertakäyttöisen tuhkakupin. En tiennyt sellaisia olevan olemassakaan. Bean neuvo sellaisen välttämiseksi on ytimekäs: “Consider quitting”.

Pizza stacker on pieni, kertakäyttöinen muoviesine, joka estää pizzan keskikohtaa koskemasta pizzalaatikkoon. Tätä ei selitetty kirjassa, jouduin googlaamaan, kun sana oli minulle tuntematon.

Trumplandian kauhuista huolimatta kirja on positiivinen ja antaa myös toivoa. Johnsonin Zero Waste -tulevaisuusvisio kirjan lopussa on mukavaa luettavaa, eikä tunnu mahdottomalta.

Kirja löytyy sähköisenä kirjastosta, mutta tällä hetkellä siinä on varausjonoa. Omaa vuoroaan odotellessa voi lueskella Bean blogia, vaikkei se enää päivitykään.

Junalla ilmaiseksi Hämeenlinnaan

PK-seudun julkisessa liikenteessä saa matkustaa ilmaiseksi rattaiden kanssa. (Mukana täytyy olla myös 0-6-vuotias lapsi, mutta hänen ei tarvitse olla rattaissa. Etu koskee yhtä aikuista /rattaat.) Hyödynnän tätä etua monta kertaa viikossa, useimmiten kotoa keskustaan ja takaisin.

Liikumme mökille Hämeenlinnaan yleensä koko perheen voimin autolla, mutta nyt tuli tilanne, että mies ja esikoinen olivat tulossa eri suunnasta kuin kuopus ja minä. Myin autoni pois keväällä, kun mies vaihtoi työpaikkaa ja siirtyi kulkemaan töihin julkisilla, ja olemme pärjänneet yhdellä käyttöautolla oikein mainiosti. Olin jo päättänyt tulla kuopuksen kanssa junalla, kun hoksasin, että lähijunallahan pääsee rattaiden kanssa ilmaiseksi.

Kotoa Pasilaan pääsimme mukavimmalla mahdollisella Flirt-lähijunalla, jonka ilmastointi sai helteessä paahtuneet ihmiset huokailemaan ihastuksesta.

Matka Hämeenlinnaan kestää R-lähijunalla 18 minuuttia kauemmin kuin IC-junalla (joka olisi maksanut 13 €). Kannattaa mennä etummaisena kulkevaan vaunuun, koska se jatkaa matkaansa Tampereelle asti – minne siis myös saa rattaiden kanssa matkata ilmaiseksi!

Ilmainen matkustusoikeus on perua ei-niin-kauhean-kaukaiselta ajalta, kun lippuja vielä myytiin liikennevälineissä. Rattaita (saati niissä matkustavia lapsia) ei voinut jättää yksin mennäkseen ostamaan lippua. Vaikka käytännön merkitystä ei siis enää olekaan, ei tästä historiallisesta syystä ilmainen matkustusoikeus koske kantorepun kanssa matkustavaa. Saattaa olla, että talvipakkasilla, kun kuopus matkasi takkini alla kantorepussa, kuljetin mukana kevyitä matkarattaita ihan vain säästääkseni melkein yhdeksän euroa seutulipuissa… Matkarattaat eivät toki olisi liikkuneet hangessa mihinkään (kannoin niitä laukkuna olalla), eikä tytöllä ollut edes toppavaatteita, mutta sääntö on sääntö ja säästö alkaa s:llä. Useimmiten tietysti liikuimme niin, että esikoinenkin oli mukana, silloin normaalin, säänmukaisen ratasvarustuksen kanssa.

Matka lähijunilla kotoa Pasilan kautta Hämeenlinnaan sujui leppoisasti aika lailla kaikkialla viihtyvän 10-kuukautisen tytön kanssa. Ainoastaan Ropeconista kotiutuva mies Joker-asussaan ja -meikissään pelotti pientä. Mieheni ja esikoinen tulivat autolla hakemaan meitä Hämeenlinnan asemalta, sillä muutaman kilometrin kävely rinkka selässä rattaita työntäen 32 asteen helteessä ei houkutellut. Siskot aloittivat juttelun toisilleen heti takapenkillä. Yhden yön eron aikana taisi olla jo ikävä, vaikkei isompi mitään myönnäkään.

Vallisaari

Vallisaari on ollut haaveissani siitä asti, kun ystäväni kävi siellä pari vuotta sitten työporukallaan pelastamassa perhosia (eli ilmeisesti haravoimassa puskia paremmin asuttavaan malliin). Vallisaarella on tavattu peräti 1050 eri perhoslajia! 1937 yleisöltä suljetut Vallisaari ja Kuninkaansaari avattiin taas 2015 ja ne ovat nyt supertrendikäs retkikohde. Vallisaarelle pääsee lautalla Kauppatorilta (JT-Lines 10€/meno-paluu, puolisen tuntia suuntaansa reitistä riippuen). Kuninkaansaarelle pääsee Vallisaarelta kävelysiltaa pitkin.

Vallisaarella on 3km kävelytiekierros, Kuninkaansaarella 2,5km. Kummatkin pääsee mainiosti kiertämään rattailla. Matkanteko sujui myös pienirenkaisilla BabyZen Yoyo -matkarattailla ongelmitta. (Meillä on myös järeämmät Mountain Buggyn tuplarattaat, mutta ne herättävät sen verran pahennusta, että reissussa meillä on yleensä vain yhden istuttavat matkarattaat ja yksi kantoreppu.) Saarilla on kuivakäymälöitä ja kahviloita sekä kivoja eväidensyöntipaikkoja.

Vallisaarella on vaiheikas historia niin venäläisten kuin suomalaistenkin sotilaiden kansoittamana. Historiaa on esitelty matkan varrella infotauluilla, eikä sen kummempaa opasta tai karttaa kaipaa. Taaperoa tosin kiinnosti puolustushistoriaa enemmän lammen runsaat kalat ja ravut sekä vadelmapuskien antimet.

Vallisaareelta on huikeat näkymät Suomenlinnaan ja Helsingin keskustaan. Välillä repparivuoroon pääsi yli 14-kiloinen taapero.

Retkiseurana meillä oli ystäväperhe, jotka ovat lähdössä kanssamme kiertämään Norjaa ensi viikon lopulla. Reilu neljä tuntia vierähti vauhdilla vaikka pidimme vain pari lyhyttä evästaukoa. Ajankohta saariretkelle oli mitä parhain, sillä kaupungissa oli tukahduttavan kuumaa, mutta saarilla juuri sopivaa. Askelia kertyi päivän aikana 17 700, mikä olisi n.12,5 kilometriä, mutta osa askelista taisi tulla reppuselässä tylsistyvän vauvan keikuttelusta ja osa toki matkoista kotoa Kauppatorille ja takaisin. Emme tietenkään olleet ainoita, jotka olivat keksineet ihanan retkikohteen, mutta Suomenlinnan veroisia turistimassoja tuolla ei ollut.

Saaret olivat jopa mielenkiintoisemmat kuin odotimme. Ne olivat lisäksi paljon helpompi retkikohde kuin olimme ajatelleet. Lehtijutut Vallisaaresta on tehty heti saarien avauduttua, ja ilmeisesti kahvilat, opasteet ja retkipaikat on tehty myöhemmin ja teitä parannettu. Palveluiden tarkoitus on myös suojella saarien arvokasta luontoa. Kaiken kaikkiaan ihana retkikohde vauvasta vaariin – vauvalle vadelmia ja vaarille sotahistoriaa, ja kaikille kaunista luontoa!

Kuninkaansaarella olisi ollut myös Nesteen kiinnostava Zero-nollapäästömökki. Näimme sen Vallisaaren puolelta, mutta pitkän päivän jälkeen en enää myöhemmin muistanut lähteä sitä etsimään. Se ei ole polun varrella, mutta ilmeisesti kuitenkin ihan yleisön saavutettavissa. Toivottavasti sitä pääsisi vielä jossain ihastelemaan!

Bjursin luontopolku ja Raaseporin linna

Japanilaisilla on oma sanansa terapeuttisille metsäkylvyille: shinrin-yoku. Puolet suomalaisista asuu korkeintaan 200 metrin päässä metsästä. Meiltä on lähimpään metsään puolisen kilometriä, mutta ei onneksi kauempaa, sillä minun on välillä päästävä metsään.

Retkeilemme usein lasten kanssa. Esikoinen nauttii metsästä ja eväistä, erityisesti, jos grillataan. 2,5-vuotias jaksaa kuitenkin kävellä korkeintaan pari kilometriä, ja kuopus ei osaa kävellä vielä ollenkaan. Pitkien matkojen kantaminen ei puolestaan ole mieleen se enempää kantajille kuin kannettavillekaan. Onneksi oli mahdollisuus jättää lapset päiväksi hoitoon ja mennä retkeilemään kahdestaan!

Suuntasimme Bjursin luontopolulle Inkoon Barösundiin. Lastenhoitopaikasta eli Lohjan mummilasta ajomatkaa kertyi puolisen tuntia + yksi lauttamatka (5-15 minuuttia, jos ei ole pahasti jonoa). Google Mapsista löytyy Bjursin ulkoilualue, mutta päästäkseen luontopolun alkuun joutuu kävelemään parkkipaikalta hieman takaisin päin.

Ilmeeni, kun mies oli liimannut kaikki eväsleipäni toisiinsa sulatejuustoilla.

Luontopolku on (nähtävästi) merkitty keltaisilla läikillä puissa, mutta mitään kilometritauluja tai muita opasteita ei ole. MTV:n artikkelissa, mistä tämän bongasin, puhuttiin seitsemän kilometrin polusta, mutta me tarvoimme parilla lyhyellä evästauolla upeissa vanhoissa metsissä yli kolme tuntia ja arvelen, että jossain meni pitkäksi. Sports Tracker oli ystävällisesti taaskin lakannut toimimasta ja päätyi viimein ansaitusti puhelimen roskakoriin. Vinkkejä toimivammista sovelluksista otetaan vastaan!

Ihanannäköisessä Fagervikin kylässä matkan varrella olisi ollut kiva kahvila, mutta me jatkoimme suoraan Raaseporin rauniolinnaan (1378) ja vielä Mustion Linnalle (1783). Jälkimmäisessä on mainio, joskin hintava ravintola. (Tai no, reilu 50€ kolmesta ruokalajista lienee toisille keskihintainen. Olen syönyt siellä asiakkaan tarjoamaa lounasta kuvauskeikalla, ja se oli herkullista.)

Päivän saldona oli yksi punkinpurema sääressäni, joka löytyi heti ulkoilualueen parkkipaikalla. Täytyy toivoa, ettei sillä ollut aivokuumevirusta, sillä en ole halunnut ottaa rokotusta raskaana enkä imettäessäkään, vaikkei estettä valmistajan puolesta ole. Ensi kesänä täytynee sellainen hakea.

UV-paita osoittautui mainioksi retkeilypaidaksi, joka ei ollut missään vaiheessa hiostava, ja joka kuivui todella nopeasti pienen sadekuuron jälkeen.

Ripsien kestovärjäys

Postaus EI sisällä minkäänlaista kaupallista yhteistyötä.

Kuten kerroin, meikkirutiinini kestää tällä hetkellä 90 sekuntia. Olen kuitenkin pitkään haaveillut sen sotkuisimman ja hankalimmin puhdistettavan vaiheen eli ripsivärin vaihtamisesta kestoväriin.

Olen vuosia käyttänyt yksinomaan “38” mascaroita eli lämpimällä vedellä lähteviä ripsareita. Kokeiltu on niin Kanebon/ Sensain, Isadoran, Cliniquen, Rimmelin, Oriflamen kuin muutaman muunkin “tuubimascara”, ja kaikki niistä alkavat kuivua ja varista poskille muutamassa kuukaudessa. Isadoran ripsaria saa onneksi 2,95 € hintaisessa matkakoossa, joten konkurssiin ne eivät vie, mutta syntyyhän siitäkin jätettä.

Kestovärjäyskokeilu pikavärillä ei vakuuttanut

Pari vuotta sitten kokeilin ripsien kestovärjäystä kotona, silloin Swiss-Parin setillä, joka maksoi Saksassa alle kympin. Odotusaikaa ei ole, joten värjäys on nopea tehdä. Värjäys kirveli, vaikka laitoin väriä vain ripsien kärkeen, ja eroa värjäämättömään tuskin huomasi. Aine myös haisi pahalta. Kokeilu jäi lyhyeen, sillä myrkyt eivät tuntuneet kivalta, kun haaveissa oli toinen raskaus. Annoin setin kaverilleni, joka oli myös pitkään miettinyt kestovärjäyksen kokeilemista.

Vartti omaa aikaa ammattilaisen käsissä

Päätin testata, olisiko lopputulos erilainen ammattilaisen tekemänä. Ottaen huomioon, etten kovin usein käy sen enempää kauneushoitoloissa kuin kampaajallakaan, oli myönnytys melkoinen. En edes tiennyt, mihin tämä pitäisi budjettitaulukossani kirjata: Kosmetiikkaan? Huveihin? (Päädyin kosmetiikkaan, koska kustannuksen voisi korvata ripsivärillä.)

Paikka valikoitui nopealla googlauksella. Olimme mökkeilemässä Hämeenlinnassa ja ensimmäisen sivun vastauksissa oli kampaamo+kahvila Hemma, jonka tunnelmaa olen ohikulkiessa ihastellut. Ripsien kestovärjäys maksoi kohtuulliset 15 euroa ja vapaita aikoja oli samalle viikolle. Myyty!

Yleensähän ripsien värjäys tehdään kai muiden kampaamo- tai kosmetologitöiden ohessa, enkä usko, että se on monellekaan mikään iso irtiotto lapsiperhearjesta saati hemmotteluhetki. Minusta oli kuitenkin mahtavaa löhöillä vartti silmät suljettuna.

Hemman Adalmiina levitti sinimustan värin nopeasti ja tarkasti. Ainoa kirvelyn hetki tuli väriä poistaessa, ja sekin oli hyvin minimaalista omiin värjäyksiin verrattuna. Toinen silmä punotti hetken. Väriä jäi alaluomille (luultavasti siitä, kun itse pyyhin väriä pois värjäyksen jälkeen) mutta se lähti kotona vanupuikolla ja perusvoiteella kahden seuraavan kasvopesun yhteydessä. Ei siis kannata tehdä värjäystä juhlapäivän aamuna.

Huomaa Hemman käyttämät silikoniset (ei kertakäyttöiset) suojalaput. Lopputulos on mielestäni yllättävän voimakas, siis paljon parempi kuin uskalsin toivoa. Mielenkiintoista nähdä, kauanko väri kestää, eli mikä ripsieni elinikä on.

Värjäyksen jälkeen söimme koko perheen voimin Hemman mainion lounassalaattibuffan, johon sai kahdella eurolla kulhollisen matcha lattea. (Maksoin myös salaattini ja matchani ihan itse.) Tässä silmänaluset näyttävät tosi tummilta, koska niistä on pyyhitty kaikki peitevoide pois, mutta muualla kasvoilla on yhä peitevoidetta.

Täytyy sanoa, että tällä hetkellä ripsien kotivärjäys ei houkuttele pätkääkään. Sen sijaan kuukausittainen mökkeilyrutiini hetken rauhasta ja isosta matcha lattesta houkuttelee aika paljonkin.

Kaikki kokemukset ja vinkit ripsien kestovärjäykseen liittyen kiinnostavat kovasti!

Lomapäivä Helsingissä

Nuorempi tyttäremme on nyt 10 kuukautta, enkä ole ollut hänestä erossa kuin töiden ja lyhyiden harrastusmenojen takia. Yhden lapsen äitinä vihasin sanaparia oma aika, ehkä koska sitä oli jatkuvasti tarjolla lapsen nukkuessa tai leikkiessä omia leikkejään, enkä pitänyt asiaa kovin merkittävänä. Kahden pienen kanssa ei samanlaisia hengähdyshetkiä enää olekaan, ja arki on kaikessa ihanuudessaan aika intensiivistä. Etenkin, kun mies oli alkuvuotena 15 työmatkalla. Lomapäivä huudettu!

Törmään jatkuvasti suomalaisiin, jotka eivät ole koskaan lomailleet Helsingissä, riippumatta siitä asuvatko Lohjalla, Lappeenrannassa vai Läyliäisissä. Tallinnanristeilyt ja pitkät viikonloput Barcelonassa saattavat olla arkea, vaikka Helsingissä on käyty vain sairaalassa ja satamassa. Ja kerran Hartwall Areenalla Gunnareiden keikalla.

Staycation eli lähilomailu on suunnilleen muodikkainta, mitä tällä hetkellä voi tehdä. Omaan elämäntilanteeseen se istuu mitä parhaiten. Olen pyrkinyt aktiivisesti ottamaan Helsinkiä haltuun. Toista tyttöä odottaessani olin koko raskauden sairaslomalla, mutta jaksoin sentään 13 minuuttia lähijunalla keskustaan ja yöksi Lilla Robertsiin mieheni ja hotellihuoneita (aivan tasosta riippumatta) rakastavan esikoisemme kanssa. Silloin sääntönämme oli, että vuorokauteen emme tule Esplanadien pohjoispuolelle. Kävimme Designmuseossa, söimme mansikoita ystävien kanssa Koffarissa ja kävelimme (hitaasti) Etelä-Helsingin katuja kivijalkaliikkeissä poiketen. “Reissu” oli aivan ihana.

Niinpä perinteisen pikkulasten äitien irtioton eli Tallinnanristeilyn sijaan halusin vapaapäivänäni viettää kiireetöntä aikaa Helsingissä. Yksin, koska nyt kaipasin kaikkein eniten aivan omaa aikaa. Tässä päivän ohjelma, kustannuksineen.

Rauhaa Ateneumista

Museokorttia on kulutettu ahkerasti, mutta tähän asti aina tyttöjeni kanssa, jotka ovat liikuttavan innoissaan taidemuseoista. “Äiti mennään taidemuseoon!” pyytää 2,5-vuotias. Avarat tilat hassuine teoksineen viihdyttävät pientäkin. Ateneum ei kuitenkaan ole erityisen pikkulapsiystävällinen, joten käytin tilaisuuden hyväkseni käydä siellä yksin.

Ateneumin klassikot ovat aina pysäyttäviä. Niitä katsellessaan muistaa, että vielä isovanhempiemme aikaan suurin osa suomalaisista eli varsin toisenlaista arkea. Silloin arvokasta oli, jos lapsi jäi henkiin, ei se, puettiinko hänet Gugguun vaatteisiin. Keittiö oli ihana, jos siellä oli ruokaa, aamiaiskaapista ei niin väliksi. (Yhtään moista keksintöä vähättelemättä. Minimalistisessä mielessänihän koko keittiö saisi olla yhtä suurta aamiaiskaappia, jossa kaikki tiskipöytää myöten suljettaisiin ovien taakse.)

Vaihtuvana näyttelynä oli Hiljainen kauneus – Pohjoismaiden ja Itä-Aasian yhteys. Teema tuntui hyvin ajankohtaiselta, sillä inspiroivimmat minimalistit ovat japanilaisia, korealaisia tai pohjoismaisia. (Jenkkiminimalisteihin tutustuminen aiheuttaa usein tuskaa heidän lähtötilanteestaan ja Yhdysvaltojen surkeasta tilasta monissa ympäristöasioissa.)

Sain mitä lähdin hakemaankin: Sukelluksen nopeasti irti arjesta.

Kustannus: Museokortti (69 €, mutta käytetty nyt jo muutaman kuukauden aikana niin monesti, että yksittäisen käynnin hinnaksi jää muutama euro.)

“Shoppailukierros”

Kävelin Iso Roballe käydäkseni yhdellä lempikirppareistani Relovella, mutta se olikin kiinni. Siis kirppis kiinni sunnuntaina, joka ennen oli se perinteisin kirppispäivä. O tempora, o mores. Lähdin kävelemään kohti Kalliota ja matkalla kävin Roban Fidalla, vanhassa Kauppahallissa, Reccissä ja Hakaniemen Ruohonjuuressa. Olisin tarvinnut matchajauhetta, mutta siitä ei ollut mitään sopivaa tarjousta, joten ostin vain Puhdistamon kookosveden kesähellettä kompensoimaan (tarjouksessa 1,75 €).

Myös Ipanainen oli sunnuntaina kiinni. Heidän kirpparinsa katson läpi aina ohitse kulkiessani. Itsekin työnantajana (ja ateistina!) en voi kuin surkutella sunnuntaityön hintaa Suomessa. Onni tietysti heille, jotka sunnuntaityökorvauksia saavat, mutta sunnuntaitöitä olisi toki enemmän tarjolla, jos niiden hinta olisi kohtuullisempi.

Kustannus: 1,75 €

Recci ei ollut tällä kertaa kiinnostava, mutta mites tuo auto! Kesäisessä Helsingissä näkee kaikenlaista.

Asana Helsingin Aerial Play

Jokaisen vapaapäivää viettävän pienten lasten äidin ohjelmaan tulee kuulua jotain paheellista. Yleensä se on lasi viiniä imetyksestä huolimatta, mutta itse en tunnetusti juo. Oma kielletty hedelmäni on ilmajooga, jota fysioterapeutit ovat kehottaneet olemaan harrastamatta, sillä raskauksissa syntynyt vatsalihaserkauma ei ole vielä ahkerasta kuntouttamisesta huolimatta parantunut. Olen ollut kiellon suhteen melko kuuliainen, ainoastaan käynyt tuuraamassa pari ilmajoogaopetusta. Mutta voi miten joogakankaat huutavatkaan nimeäni!

Haaveilen joogaretriiteistä, mutta imetän vielä, enkä siis voi olla useampaa päivää erossa kuopuksestani. (Rehellisyyden nimissä en kyllä haluaisikaan olla.) Sen sijaan yritän mahdollisuuksien mukaan vierailla uusilla joogasaleilla, ja tällä kertaa aikataulu ja tuntitarjonta natsasi parhaiten Asana Helsingin ilmajoogatuntiin. Kalliossa sijaitseva Asana Helsinki oli juuri sellainen turmeltumaton pikkusali, joiden tunnelmaa rakastan. Miran Aerial Play puolestaan oli ilmajoogaa parhaimmillaan. Mukana oli runsaasti joogaa, mutta ei ollenkaan ryppyotsaisesti. Liikkeet soljuivat luontevasti ja mukana oli tällaiselle ilmajoogakonkarillekin paljon uusia oivalluksia liinan käytöstä. Koko 90-minuuttista nautintoa säesti letkeä balladi-rock. Rohkea valinta joogatunnille, mutta sopi erittäin hyvin kesäisen sunnuntain tunnelmaan. Ja ihan itse maksoin osallistumiseni.

Kustannus: 18 €

Ruokailut

Sää oli niin poikkeuksellisen kaunis, että lounaaksi ostin salaatin ja pasteijan ruokakaupasta ja menin puistoon syömään. Tunsin piston omatunnossani, kun syödessäni luin Bea Johnsonin Zero Waste Home -kirjaa. No, onneksi ainakin eteläisessä Suomessa jätteet menevät sentään energiaksi poltettavaksi, eivät kaatikselle. Joogan jälkeen nappasin kaupasta pari karjalanpiirakkaa ja lunastin R-Kioskilta ilmaisen jätskin, jonka sain tilattuani vakuutusyhtiön sähköisen uutiskirjeen (jonka ehdin kyllä jo peruakin, kun vaihdoin toiseen vakuutusyhtiöön). Yleensä nautin kahviloissa ja ravintoloissa istumisesta, mutta tänään sää suosi kirjaimellisesti ulkona syömistä.

Kustannus: 6,74 €

Kun jätskitikku kehottaa toimimaan, on aika suunnata kotiin. Olin poissa kotoa kahdeksan tuntia, mikä olo oikeastaan juuri sopivasti.

Matkat

Olisin halunnut taittaa päivän matkat polkupyörällä ja sää olisi ollut siihen mitä suosiollisin. Kärsin kuitenkin raskauksien ja imetyksen vuoksi niin pahasta anemiasta, että yhtään kävelyä rankempi aerobinen liikunta ei onnistu. Happi ei vain kulje. Matkustin siis Helsingin keskustaan ja takaisin julkisilla. Kävelyä tuli silti päivän aikana 17 000 askeleen verran eli reilusti yli 10 kilsaa.

Kustannus: 5,60 € (Hurraa vyöhykeuudistus! Vielä alkuvuodesta lysti olisi maksanut melkein kolme euroa enemmän.)

Mitä tapahtuisi sinun lomapäivänäsi Helsingissä?

Minimaalisesti meikkiä

Haluaisin olla ihminen, joka ei meikkaa. Vielä parikymppisenä opiskelijanakaan en meikannut arkena, ja olen kokeillut samaa lähestymistapaa useasti viime vuosinakin. Reaktio on aina sama: “Oletko kipeä?” “Oletko väsynyt?” “Mikä on hätänä?”

Kauheaa!

Vitsauksena tummat silmänaluset ja couperosa

Minulla on luonnostaan hyvin tummat silmänaluset. Mikään ruokavalio tai unimäärä ei sitä muuta. Myös yläluomet ovat niin tummat, etten edes omista luomiväriä. Näytän hyvältä meikittömissä kuvissa, kunhan valo on oikeanlainen ja sitä on riittävästi. Arjessa loisteputkien alla näytän kieltämättä hyvin väsyneeltä, vaikka takana olisi yhdeksän tunnin unet. Jos tiedät tähän aidosti toimivia hoitoja, olen kiinnostunut.

Couperosa eli katkeilleet pintaverisuonet puolestaan yhdistyvät ihmisten alitajunnassa juoppoihin, joten sekin saattaa osaltaan innostaa kyselemään vointia. Ihanaa toki, että ihmisiä kiinnostaa, miten voin! Couperosaan olisi paljonkin hoitoja tarjolla, mutta niihin lienee turvallisinta palata imetyksen loputtua – ja taloudellisesti asia on luultavasti ajankohtainen vasta hoitovapaan jälkeen.

Meikittömät kuvat toimivat hyvin kauniissa valossa. Pyyhe päällä, tukka märkänä punaiset posketkin tuovat mieleen saunan, ei alkoholismia.

Nykyinen meikkirutiinini

Meikkaan siis lähes joka päivä, mutta meikkaaminen minulle tarkoittaa neljää tuotetta ja 90 sekuntia (tai hieman alle, olen kellottanut useasti). BB-voidetta kasvojen keskiosaan, peitevoidetta silmänalusiin, poskipunakynää ja ripsiväriä. Haluaisin puolittaa tuon ajan 45 sekuntiin. Keinoja on suunnitteilla kaksi:

  1. BB-voiteen ja peitevoiteen vähentäminen yhdeksi tuotteeksi. Kummatkin ovat melko lopussa, joten sellainen on haussa. Nyt käytössä on Lumenen silmänalusille suunniteltu peitevoide, jonka ostin hätäpäissäni, kun naapurini sydämellinen mummo oli niin huolissaan raskaudenaikaisesta terveydentilastani. Se ei kuitenkaan sovi poskille. Lancomen Effacernes Longue Tengue on harkinnassa, vaikka suosisin mieluummin kotimaista kosmetiikkaa.
  2. Ripsien kestovärjääminen ripsarin levityksen sijaan. Tämä säästäisi myös kasvojen puhdistukseen kuluvaa aikaa! Nyt käytössä on lämpimällä vedellä lähtevä ripsari, koska en jaksa tavallisten ripsareiden alaluomelle päivän mittaan tekemää mustaa läikkää. En kaipaa ylimääräistä tummennusta. Näiden “38” ripsareiden huono puoli on aina kuivuminen muutamassa kuukaudessa ja sen jälkeen pieni variseminen iltaa kohti.

En kaipaa ripsiini selvää ripsivärilookia, vaan silloinkin kun ripsiväriä laitan, yritän saada sen niin ohuelti, että ripset eivät yhtään paakkuunnu. Siis että jokainen ripsi pysyisi erillään. Se on lähes mahdotonta. Ripseni ovat luonnostaan ihan riittävän pitkät ja taipuisat, oikein kivat ripset siis, vaikka näyttävätkin vaatimattomilta tämän (ehkä jo väistyvän?) feikkiripsiboomin keskellä. Kun saan ripseni mustiksi, silmänaluset eivät näytä niin tummilta, ja säästyn taas parilta terveysselvitykseltä.

Vasemmanpuoleisten meikittömien ja oikeanpuoleisten pikameikattujen kuvien ero ei ole suuri, mutta tuo puolentoista minuutin rutiini säästää minut hyvää tarkoittavilta jaksamiskyselyiltä.

Huulet ja kulmat saavat olla rauhassa

Huulille en laita mitään, en edes huulirasvaa. Olen todennut, että huulet voivat paremmin, kun niiden antaa olla mahdollisimman rauhassa. Pieni kiilto näyttäisi toki huulilla hyvältä, mutta kuka sellaista muistaa lisäillä? Melkoisella selvitystyöllä löysin huulirasvan, jossa ei ole mitään kuivattavia eli addiktoivia ainesosia – Urtekramin huulipuikon. Se ei juurikaan kiillä, mutta auttaa, jos talvella tarvitsee jotain kosteutusta huulille. Melkein kaikissa luomuhuulirasvoissakin on kuivattavia ainesosia. Isoin haaste tässä on huulien aurinkosuoja, mikä täytyy jotenkin ratkaista. Tällä hetkellä huulien ulkoreunat saavat kertaalleen aamulla saman SK50-voiteen kuin kasvotkin, mutta se ei toki riitä.

Kulmakarvat ovat naamani ylpeys. Niillekään en tee mitään, mitä nyt joskus nyppään yksittäisen hajakarvan pois. Ammattimeikkaajatkin antavat kulmakarvojeni useimmiten vain olla. Kulmakarvani eivät ole täydellisen symmetriset ja joskus “korjasin” niitä kulmakynällä. En osaa selittää, miksi olen toiminut niin. Nähtävästi olen ollut täysin kykenemätön kyseenalaistamaan naistenlehtien ohjeita.

Osaisin kyllä meikata, mutta en yhtä hyvin kuin ammattilaiset

Koomista tässä on se, että osaisin tehdä hienon meikin rajauksineen ja varjostuksineen. Taito oli aikoinaan tarpeen kuvauksiin ja näytöksiin meikatessa, mutta nykyisin ne kuvaukset, joissa ei ole meikkaajaa, odottavat mallin omatekoisen meikin olevan hyvin kevyt ja luonnollinen, lähes olematon. Ammattimallilla ei tietenkään voi olla ripsienpidennyksiä, rakennekynsiä tai muita vastaavia kiinteitä lisukkeita. Ripsien kestovärjäys lienee ok, sillä en ole 21 mallivuoden aikana vielä kertaakaan ollut kuvauksissa, joissa ei laitettaisi ripsiväriä.

Säästin aikani muitakin meikkejä siltä varalta, että joku kuvauskeikka moisia vaatisi. Niiden vanhennuttua heitin ne kuitenkin pois. Jäljellä on enää musta rajauskynä silmille ja punainen huulille. Ostan uusia meikkejä vasta, jos tarve tulee. (Edulliset tuotteethan saa vaikka kuvauksia edeltävänä iltana viereisestä Prismasta klo 23 asti, joten kotona niitä ei tarvitse säilöä.)

Ihaninta on, kun kuvauksissa on meikkaaja, ja saan aloittaa aamun istumalla tunniksi ammattilaisen kaunistettavaksi. Maskeeraajan käsittelyn jälkeen napsin kasan selfieitä ja nautin ohikulkijoiden katseista, mutta kotona vietän heti vartin kiristeleviä kasvojani puhdistaen. Viimeiset meikit poistuvat silmistäni yleensä vasta seuraavana yönä.

Juhliin laitan ripsiväriä ja poskipunakynää tavallista enemmän. Juhlameikissä saattaa siis mennä kaksikin minuuttia.

Nykyinen meikkiarsenaali: BB-voiteen (jonka merkkiä en muista) loppu pienemmässä purkissa, Nudestixin poskipuna/huulikynä, Isadoran miniripsari ja Lumenen peitevoide silmänalusille. Tämä arsenaali olisi toiveissa karsia kahteen tuotteeseen, ja ensimmäinen askel on ripsien kestovärjäys.

En ole hyötynyt tästä kirjoituksesta rahallisesti mitenkään. Olen ostanut kaikki mainitut tuotteet itse omilla rahoillani. Kaupalliset yhteistyöt ovat täysin ok, kunhan ne on hyvin merkitty, kaikki osapuolet hyötyvät, verot hoidetaan ja ne eivät kannusta tarpeettomaan kulutukseen.