Junalla ilmaiseksi Hämeenlinnaan

PK-seudun julkisessa liikenteessä saa matkustaa ilmaiseksi rattaiden kanssa. (Mukana täytyy olla myös 0-6-vuotias lapsi, mutta hänen ei tarvitse olla rattaissa. Etu koskee yhtä aikuista /rattaat.) Hyödynnän tätä etua monta kertaa viikossa, useimmiten kotoa keskustaan ja takaisin.

Liikumme mökille Hämeenlinnaan yleensä koko perheen voimin autolla, mutta nyt tuli tilanne, että mies ja esikoinen olivat tulossa eri suunnasta kuin kuopus ja minä. Myin autoni pois keväällä, kun mies vaihtoi työpaikkaa ja siirtyi kulkemaan töihin julkisilla, ja olemme pärjänneet yhdellä käyttöautolla oikein mainiosti. Olin jo päättänyt tulla kuopuksen kanssa junalla, kun hoksasin, että lähijunallahan pääsee rattaiden kanssa ilmaiseksi.

Kotoa Pasilaan pääsimme mukavimmalla mahdollisella Flirt-lähijunalla, jonka ilmastointi sai helteessä paahtuneet ihmiset huokailemaan ihastuksesta.

Matka Hämeenlinnaan kestää R-lähijunalla 18 minuuttia kauemmin kuin IC-junalla (joka olisi maksanut 13 €). Kannattaa mennä etummaisena kulkevaan vaunuun, koska se jatkaa matkaansa Tampereelle asti – minne siis myös saa rattaiden kanssa matkata ilmaiseksi!

Ilmainen matkustusoikeus on perua ei-niin-kauhean-kaukaiselta ajalta, kun lippuja vielä myytiin liikennevälineissä. Rattaita (saati niissä matkustavia lapsia) ei voinut jättää yksin mennäkseen ostamaan lippua. Vaikka käytännön merkitystä ei siis enää olekaan, ei tästä historiallisesta syystä ilmainen matkustusoikeus koske kantorepun kanssa matkustavaa. Saattaa olla, että talvipakkasilla, kun kuopus matkasi takkini alla kantorepussa, kuljetin mukana kevyitä matkarattaita ihan vain säästääkseni melkein yhdeksän euroa seutulipuissa… Matkarattaat eivät toki olisi liikkuneet hangessa mihinkään (kannoin niitä laukkuna olalla), eikä tytöllä ollut edes toppavaatteita, mutta sääntö on sääntö ja säästö alkaa s:llä. Useimmiten tietysti liikuimme niin, että esikoinenkin oli mukana, silloin normaalin, säänmukaisen ratasvarustuksen kanssa.

Matka lähijunilla kotoa Pasilan kautta Hämeenlinnaan sujui leppoisasti aika lailla kaikkialla viihtyvän 10-kuukautisen tytön kanssa. Ainoastaan Ropeconista kotiutuva mies Joker-asussaan ja -meikissään pelotti pientä. Mieheni ja esikoinen tulivat autolla hakemaan meitä Hämeenlinnan asemalta, sillä muutaman kilometrin kävely rinkka selässä rattaita työntäen 32 asteen helteessä ei houkutellut. Siskot aloittivat juttelun toisilleen heti takapenkillä. Yhden yön eron aikana taisi olla jo ikävä, vaikkei isompi mitään myönnäkään.

Vallisaari

Vallisaari on ollut haaveissani siitä asti, kun ystäväni kävi siellä pari vuotta sitten työporukallaan pelastamassa perhosia (eli ilmeisesti haravoimassa puskia paremmin asuttavaan malliin). Vallisaarella on tavattu peräti 1050 eri perhoslajia! 1937 yleisöltä suljetut Vallisaari ja Kuninkaansaari avattiin taas 2015 ja ne ovat nyt supertrendikäs retkikohde. Vallisaarelle pääsee lautalla Kauppatorilta (JT-Lines 10€/meno-paluu, puolisen tuntia suuntaansa reitistä riippuen). Kuninkaansaarelle pääsee Vallisaarelta kävelysiltaa pitkin.

Vallisaarella on 3km kävelytiekierros, Kuninkaansaarella 2,5km. Kummatkin pääsee mainiosti kiertämään rattailla. Matkanteko sujui myös pienirenkaisilla BabyZen Yoyo -matkarattailla ongelmitta. (Meillä on myös järeämmät Mountain Buggyn tuplarattaat, mutta ne herättävät sen verran pahennusta, että reissussa meillä on yleensä vain yhden istuttavat matkarattaat ja yksi kantoreppu.) Saarilla on kuivakäymälöitä ja kahviloita sekä kivoja eväidensyöntipaikkoja.

Vallisaarella on vaiheikas historia niin venäläisten kuin suomalaistenkin sotilaiden kansoittamana. Historiaa on esitelty matkan varrella infotauluilla, eikä sen kummempaa opasta tai karttaa kaipaa. Taaperoa tosin kiinnosti puolustushistoriaa enemmän lammen runsaat kalat ja ravut sekä vadelmapuskien antimet.

Vallisaareelta on huikeat näkymät Suomenlinnaan ja Helsingin keskustaan. Välillä repparivuoroon pääsi yli 14-kiloinen taapero.

Retkiseurana meillä oli ystäväperhe, jotka ovat lähdössä kanssamme kiertämään Norjaa ensi viikon lopulla. Reilu neljä tuntia vierähti vauhdilla vaikka pidimme vain pari lyhyttä evästaukoa. Ajankohta saariretkelle oli mitä parhain, sillä kaupungissa oli tukahduttavan kuumaa, mutta saarilla juuri sopivaa. Askelia kertyi päivän aikana 17 700, mikä olisi n.12,5 kilometriä, mutta osa askelista taisi tulla reppuselässä tylsistyvän vauvan keikuttelusta ja osa toki matkoista kotoa Kauppatorille ja takaisin. Emme tietenkään olleet ainoita, jotka olivat keksineet ihanan retkikohteen, mutta Suomenlinnan veroisia turistimassoja tuolla ei ollut.

Saaret olivat jopa mielenkiintoisemmat kuin odotimme. Ne olivat lisäksi paljon helpompi retkikohde kuin olimme ajatelleet. Lehtijutut Vallisaaresta on tehty heti saarien avauduttua, ja ilmeisesti kahvilat, opasteet ja retkipaikat on tehty myöhemmin ja teitä parannettu. Palveluiden tarkoitus on myös suojella saarien arvokasta luontoa. Kaiken kaikkiaan ihana retkikohde vauvasta vaariin – vauvalle vadelmia ja vaarille sotahistoriaa, ja kaikille kaunista luontoa!

Kuninkaansaarella olisi ollut myös Nesteen kiinnostava Zero-nollapäästömökki. Näimme sen Vallisaaren puolelta, mutta pitkän päivän jälkeen en enää myöhemmin muistanut lähteä sitä etsimään. Se ei ole polun varrella, mutta ilmeisesti kuitenkin ihan yleisön saavutettavissa. Toivottavasti sitä pääsisi vielä jossain ihastelemaan!

Bjursin luontopolku ja Raaseporin linna

Japanilaisilla on oma sanansa terapeuttisille metsäkylvyille: shinrin-yoku. Puolet suomalaisista asuu korkeintaan 200 metrin päässä metsästä. Meiltä on lähimpään metsään puolisen kilometriä, mutta ei onneksi kauempaa, sillä minun on välillä päästävä metsään.

Retkeilemme usein lasten kanssa. Esikoinen nauttii metsästä ja eväistä, erityisesti, jos grillataan. 2,5-vuotias jaksaa kuitenkin kävellä korkeintaan pari kilometriä, ja kuopus ei osaa kävellä vielä ollenkaan. Pitkien matkojen kantaminen ei puolestaan ole mieleen se enempää kantajille kuin kannettavillekaan. Onneksi oli mahdollisuus jättää lapset päiväksi hoitoon ja mennä retkeilemään kahdestaan!

Suuntasimme Bjursin luontopolulle Inkoon Barösundiin. Lastenhoitopaikasta eli Lohjan mummilasta ajomatkaa kertyi puolisen tuntia + yksi lauttamatka (5-15 minuuttia, jos ei ole pahasti jonoa). Google Mapsista löytyy Bjursin ulkoilualue, mutta päästäkseen luontopolun alkuun joutuu kävelemään parkkipaikalta hieman takaisin päin.

Ilmeeni, kun mies oli liimannut kaikki eväsleipäni toisiinsa sulatejuustoilla.

Luontopolku on (nähtävästi) merkitty keltaisilla läikillä puissa, mutta mitään kilometritauluja tai muita opasteita ei ole. MTV:n artikkelissa, mistä tämän bongasin, puhuttiin seitsemän kilometrin polusta, mutta me tarvoimme parilla lyhyellä evästauolla upeissa vanhoissa metsissä yli kolme tuntia ja arvelen, että jossain meni pitkäksi. Sports Tracker oli ystävällisesti taaskin lakannut toimimasta ja päätyi viimein ansaitusti puhelimen roskakoriin. Vinkkejä toimivammista sovelluksista otetaan vastaan!

Ihanannäköisessä Fagervikin kylässä matkan varrella olisi ollut kiva kahvila, mutta me jatkoimme suoraan Raaseporin rauniolinnaan (1378) ja vielä Mustion Linnalle (1783). Jälkimmäisessä on mainio, joskin hintava ravintola. (Tai no, reilu 50€ kolmesta ruokalajista lienee toisille keskihintainen. Olen syönyt siellä asiakkaan tarjoamaa lounasta kuvauskeikalla, ja se oli herkullista.)

Päivän saldona oli yksi punkinpurema sääressäni, joka löytyi heti ulkoilualueen parkkipaikalla. Täytyy toivoa, ettei sillä ollut aivokuumevirusta, sillä en ole halunnut ottaa rokotusta raskaana enkä imettäessäkään, vaikkei estettä valmistajan puolesta ole. Ensi kesänä täytynee sellainen hakea.

UV-paita osoittautui mainioksi retkeilypaidaksi, joka ei ollut missään vaiheessa hiostava, ja joka kuivui todella nopeasti pienen sadekuuron jälkeen.

Ripsien kestovärjäys

Postaus EI sisällä minkäänlaista kaupallista yhteistyötä.

Kuten kerroin, meikkirutiinini kestää tällä hetkellä 90 sekuntia. Olen kuitenkin pitkään haaveillut sen sotkuisimman ja hankalimmin puhdistettavan vaiheen eli ripsivärin vaihtamisesta kestoväriin.

Olen vuosia käyttänyt yksinomaan “38” mascaroita eli lämpimällä vedellä lähteviä ripsareita. Kokeiltu on niin Kanebon/ Sensain, Isadoran, Cliniquen, Rimmelin, Oriflamen kuin muutaman muunkin “tuubimascara”, ja kaikki niistä alkavat kuivua ja varista poskille muutamassa kuukaudessa. Isadoran ripsaria saa onneksi 2,95 € hintaisessa matkakoossa, joten konkurssiin ne eivät vie, mutta syntyyhän siitäkin jätettä.

Kestovärjäyskokeilu pikavärillä ei vakuuttanut

Pari vuotta sitten kokeilin ripsien kestovärjäystä kotona, silloin Swiss-Parin setillä, joka maksoi Saksassa alle kympin. Odotusaikaa ei ole, joten värjäys on nopea tehdä. Värjäys kirveli, vaikka laitoin väriä vain ripsien kärkeen, ja eroa värjäämättömään tuskin huomasi. Aine myös haisi pahalta. Kokeilu jäi lyhyeen, sillä myrkyt eivät tuntuneet kivalta, kun haaveissa oli toinen raskaus. Annoin setin kaverilleni, joka oli myös pitkään miettinyt kestovärjäyksen kokeilemista.

Vartti omaa aikaa ammattilaisen käsissä

Päätin testata, olisiko lopputulos erilainen ammattilaisen tekemänä. Ottaen huomioon, etten kovin usein käy sen enempää kauneushoitoloissa kuin kampaajallakaan, oli myönnytys melkoinen. En edes tiennyt, mihin tämä pitäisi budjettitaulukossani kirjata: Kosmetiikkaan? Huveihin? (Päädyin kosmetiikkaan, koska kustannuksen voisi korvata ripsivärillä.)

Paikka valikoitui nopealla googlauksella. Olimme mökkeilemässä Hämeenlinnassa ja ensimmäisen sivun vastauksissa oli kampaamo+kahvila Hemma, jonka tunnelmaa olen ohikulkiessa ihastellut. Ripsien kestovärjäys maksoi kohtuulliset 15 euroa ja vapaita aikoja oli samalle viikolle. Myyty!

Yleensähän ripsien värjäys tehdään kai muiden kampaamo- tai kosmetologitöiden ohessa, enkä usko, että se on monellekaan mikään iso irtiotto lapsiperhearjesta saati hemmotteluhetki. Minusta oli kuitenkin mahtavaa löhöillä vartti silmät suljettuna.

Hemman Adalmiina levitti sinimustan värin nopeasti ja tarkasti. Ainoa kirvelyn hetki tuli väriä poistaessa, ja sekin oli hyvin minimaalista omiin värjäyksiin verrattuna. Toinen silmä punotti hetken. Väriä jäi alaluomille (luultavasti siitä, kun itse pyyhin väriä pois värjäyksen jälkeen) mutta se lähti kotona vanupuikolla ja perusvoiteella kahden seuraavan kasvopesun yhteydessä. Ei siis kannata tehdä värjäystä juhlapäivän aamuna.

Huomaa Hemman käyttämät silikoniset (ei kertakäyttöiset) suojalaput. Lopputulos on mielestäni yllättävän voimakas, siis paljon parempi kuin uskalsin toivoa. Mielenkiintoista nähdä, kauanko väri kestää, eli mikä ripsieni elinikä on.

Värjäyksen jälkeen söimme koko perheen voimin Hemman mainion lounassalaattibuffan, johon sai kahdella eurolla kulhollisen matcha lattea. (Maksoin myös salaattini ja matchani ihan itse.) Tässä silmänaluset näyttävät tosi tummilta, koska niistä on pyyhitty kaikki peitevoide pois, mutta muualla kasvoilla on yhä peitevoidetta.

Täytyy sanoa, että tällä hetkellä ripsien kotivärjäys ei houkuttele pätkääkään. Sen sijaan kuukausittainen mökkeilyrutiini hetken rauhasta ja isosta matcha lattesta houkuttelee aika paljonkin.

Kaikki kokemukset ja vinkit ripsien kestovärjäykseen liittyen kiinnostavat kovasti!

Lomapäivä Helsingissä

Nuorempi tyttäremme on nyt 10 kuukautta, enkä ole ollut hänestä erossa kuin töiden ja lyhyiden harrastusmenojen takia. Yhden lapsen äitinä vihasin sanaparia oma aika, ehkä koska sitä oli jatkuvasti tarjolla lapsen nukkuessa tai leikkiessä omia leikkejään, enkä pitänyt asiaa kovin merkittävänä. Kahden pienen kanssa ei samanlaisia hengähdyshetkiä enää olekaan, ja arki on kaikessa ihanuudessaan aika intensiivistä. Etenkin, kun mies oli alkuvuotena 15 työmatkalla. Lomapäivä huudettu!

Törmään jatkuvasti suomalaisiin, jotka eivät ole koskaan lomailleet Helsingissä, riippumatta siitä asuvatko Lohjalla, Lappeenrannassa vai Läyliäisissä. Tallinnanristeilyt ja pitkät viikonloput Barcelonassa saattavat olla arkea, vaikka Helsingissä on käyty vain sairaalassa ja satamassa. Ja kerran Hartwall Areenalla Gunnareiden keikalla.

Staycation eli lähilomailu on suunnilleen muodikkainta, mitä tällä hetkellä voi tehdä. Omaan elämäntilanteeseen se istuu mitä parhaiten. Olen pyrkinyt aktiivisesti ottamaan Helsinkiä haltuun. Toista tyttöä odottaessani olin koko raskauden sairaslomalla, mutta jaksoin sentään 13 minuuttia lähijunalla keskustaan ja yöksi Lilla Robertsiin mieheni ja hotellihuoneita (aivan tasosta riippumatta) rakastavan esikoisemme kanssa. Silloin sääntönämme oli, että vuorokauteen emme tule Esplanadien pohjoispuolelle. Kävimme Designmuseossa, söimme mansikoita ystävien kanssa Koffarissa ja kävelimme (hitaasti) Etelä-Helsingin katuja kivijalkaliikkeissä poiketen. “Reissu” oli aivan ihana.

Niinpä perinteisen pikkulasten äitien irtioton eli Tallinnanristeilyn sijaan halusin vapaapäivänäni viettää kiireetöntä aikaa Helsingissä. Yksin, koska nyt kaipasin kaikkein eniten aivan omaa aikaa. Tässä päivän ohjelma, kustannuksineen.

Rauhaa Ateneumista

Museokorttia on kulutettu ahkerasti, mutta tähän asti aina tyttöjeni kanssa, jotka ovat liikuttavan innoissaan taidemuseoista. “Äiti mennään taidemuseoon!” pyytää 2,5-vuotias. Avarat tilat hassuine teoksineen viihdyttävät pientäkin. Ateneum ei kuitenkaan ole erityisen pikkulapsiystävällinen, joten käytin tilaisuuden hyväkseni käydä siellä yksin.

Ateneumin klassikot ovat aina pysäyttäviä. Niitä katsellessaan muistaa, että vielä isovanhempiemme aikaan suurin osa suomalaisista eli varsin toisenlaista arkea. Silloin arvokasta oli, jos lapsi jäi henkiin, ei se, puettiinko hänet Gugguun vaatteisiin. Keittiö oli ihana, jos siellä oli ruokaa, aamiaiskaapista ei niin väliksi. (Yhtään moista keksintöä vähättelemättä. Minimalistisessä mielessänihän koko keittiö saisi olla yhtä suurta aamiaiskaappia, jossa kaikki tiskipöytää myöten suljettaisiin ovien taakse.)

Vaihtuvana näyttelynä oli Hiljainen kauneus – Pohjoismaiden ja Itä-Aasian yhteys. Teema tuntui hyvin ajankohtaiselta, sillä inspiroivimmat minimalistit ovat japanilaisia, korealaisia tai pohjoismaisia. (Jenkkiminimalisteihin tutustuminen aiheuttaa usein tuskaa heidän lähtötilanteestaan ja Yhdysvaltojen surkeasta tilasta monissa ympäristöasioissa.)

Sain mitä lähdin hakemaankin: Sukelluksen nopeasti irti arjesta.

Kustannus: Museokortti (69 €, mutta käytetty nyt jo muutaman kuukauden aikana niin monesti, että yksittäisen käynnin hinnaksi jää muutama euro.)

“Shoppailukierros”

Kävelin Iso Roballe käydäkseni yhdellä lempikirppareistani Relovella, mutta se olikin kiinni. Siis kirppis kiinni sunnuntaina, joka ennen oli se perinteisin kirppispäivä. O tempora, o mores. Lähdin kävelemään kohti Kalliota ja matkalla kävin Roban Fidalla, vanhassa Kauppahallissa, Reccissä ja Hakaniemen Ruohonjuuressa. Olisin tarvinnut matchajauhetta, mutta siitä ei ollut mitään sopivaa tarjousta, joten ostin vain Puhdistamon kookosveden kesähellettä kompensoimaan (tarjouksessa 1,75 €).

Myös Ipanainen oli sunnuntaina kiinni. Heidän kirpparinsa katson läpi aina ohitse kulkiessani. Itsekin työnantajana (ja ateistina!) en voi kuin surkutella sunnuntaityön hintaa Suomessa. Onni tietysti heille, jotka sunnuntaityökorvauksia saavat, mutta sunnuntaitöitä olisi toki enemmän tarjolla, jos niiden hinta olisi kohtuullisempi.

Kustannus: 1,75 €

Recci ei ollut tällä kertaa kiinnostava, mutta mites tuo auto! Kesäisessä Helsingissä näkee kaikenlaista.

Asana Helsingin Aerial Play

Jokaisen vapaapäivää viettävän pienten lasten äidin ohjelmaan tulee kuulua jotain paheellista. Yleensä se on lasi viiniä imetyksestä huolimatta, mutta itse en tunnetusti juo. Oma kielletty hedelmäni on ilmajooga, jota fysioterapeutit ovat kehottaneet olemaan harrastamatta, sillä raskauksissa syntynyt vatsalihaserkauma ei ole vielä ahkerasta kuntouttamisesta huolimatta parantunut. Olen ollut kiellon suhteen melko kuuliainen, ainoastaan käynyt tuuraamassa pari ilmajoogaopetusta. Mutta voi miten joogakankaat huutavatkaan nimeäni!

Haaveilen joogaretriiteistä, mutta imetän vielä, enkä siis voi olla useampaa päivää erossa kuopuksestani. (Rehellisyyden nimissä en kyllä haluaisikaan olla.) Sen sijaan yritän mahdollisuuksien mukaan vierailla uusilla joogasaleilla, ja tällä kertaa aikataulu ja tuntitarjonta natsasi parhaiten Asana Helsingin ilmajoogatuntiin. Kalliossa sijaitseva Asana Helsinki oli juuri sellainen turmeltumaton pikkusali, joiden tunnelmaa rakastan. Miran Aerial Play puolestaan oli ilmajoogaa parhaimmillaan. Mukana oli runsaasti joogaa, mutta ei ollenkaan ryppyotsaisesti. Liikkeet soljuivat luontevasti ja mukana oli tällaiselle ilmajoogakonkarillekin paljon uusia oivalluksia liinan käytöstä. Koko 90-minuuttista nautintoa säesti letkeä balladi-rock. Rohkea valinta joogatunnille, mutta sopi erittäin hyvin kesäisen sunnuntain tunnelmaan. Ja ihan itse maksoin osallistumiseni.

Kustannus: 18 €

Ruokailut

Sää oli niin poikkeuksellisen kaunis, että lounaaksi ostin salaatin ja pasteijan ruokakaupasta ja menin puistoon syömään. Tunsin piston omatunnossani, kun syödessäni luin Bea Johnsonin Zero Waste Home -kirjaa. No, onneksi ainakin eteläisessä Suomessa jätteet menevät sentään energiaksi poltettavaksi, eivät kaatikselle. Joogan jälkeen nappasin kaupasta pari karjalanpiirakkaa ja lunastin R-Kioskilta ilmaisen jätskin, jonka sain tilattuani vakuutusyhtiön sähköisen uutiskirjeen (jonka ehdin kyllä jo peruakin, kun vaihdoin toiseen vakuutusyhtiöön). Yleensä nautin kahviloissa ja ravintoloissa istumisesta, mutta tänään sää suosi kirjaimellisesti ulkona syömistä.

Kustannus: 6,74 €

Kun jätskitikku kehottaa toimimaan, on aika suunnata kotiin. Olin poissa kotoa kahdeksan tuntia, mikä olo oikeastaan juuri sopivasti.

Matkat

Olisin halunnut taittaa päivän matkat polkupyörällä ja sää olisi ollut siihen mitä suosiollisin. Kärsin kuitenkin raskauksien ja imetyksen vuoksi niin pahasta anemiasta, että yhtään kävelyä rankempi aerobinen liikunta ei onnistu. Happi ei vain kulje. Matkustin siis Helsingin keskustaan ja takaisin julkisilla. Kävelyä tuli silti päivän aikana 17 000 askeleen verran eli reilusti yli 10 kilsaa.

Kustannus: 5,60 € (Hurraa vyöhykeuudistus! Vielä alkuvuodesta lysti olisi maksanut melkein kolme euroa enemmän.)

Mitä tapahtuisi sinun lomapäivänäsi Helsingissä?

Minimaalisesti meikkiä

Haluaisin olla ihminen, joka ei meikkaa. Vielä parikymppisenä opiskelijanakaan en meikannut arkena, ja olen kokeillut samaa lähestymistapaa useasti viime vuosinakin. Reaktio on aina sama: “Oletko kipeä?” “Oletko väsynyt?” “Mikä on hätänä?”

Kauheaa!

Vitsauksena tummat silmänaluset ja couperosa

Minulla on luonnostaan hyvin tummat silmänaluset. Mikään ruokavalio tai unimäärä ei sitä muuta. Myös yläluomet ovat niin tummat, etten edes omista luomiväriä. Näytän hyvältä meikittömissä kuvissa, kunhan valo on oikeanlainen ja sitä on riittävästi. Arjessa loisteputkien alla näytän kieltämättä hyvin väsyneeltä, vaikka takana olisi yhdeksän tunnin unet. Jos tiedät tähän aidosti toimivia hoitoja, olen kiinnostunut.

Couperosa eli katkeilleet pintaverisuonet puolestaan yhdistyvät ihmisten alitajunnassa juoppoihin, joten sekin saattaa osaltaan innostaa kyselemään vointia. Ihanaa toki, että ihmisiä kiinnostaa, miten voin! Couperosaan olisi paljonkin hoitoja tarjolla, mutta niihin lienee turvallisinta palata imetyksen loputtua – ja taloudellisesti asia on luultavasti ajankohtainen vasta hoitovapaan jälkeen.

Meikittömät kuvat toimivat hyvin kauniissa valossa. Pyyhe päällä, tukka märkänä punaiset posketkin tuovat mieleen saunan, ei alkoholismia.

Nykyinen meikkirutiinini

Meikkaan siis lähes joka päivä, mutta meikkaaminen minulle tarkoittaa neljää tuotetta ja 90 sekuntia (tai hieman alle, olen kellottanut useasti). BB-voidetta kasvojen keskiosaan, peitevoidetta silmänalusiin, poskipunakynää ja ripsiväriä. Haluaisin puolittaa tuon ajan 45 sekuntiin. Keinoja on suunnitteilla kaksi:

  1. BB-voiteen ja peitevoiteen vähentäminen yhdeksi tuotteeksi. Kummatkin ovat melko lopussa, joten sellainen on haussa. Nyt käytössä on Lumenen silmänalusille suunniteltu peitevoide, jonka ostin hätäpäissäni, kun naapurini sydämellinen mummo oli niin huolissaan raskaudenaikaisesta terveydentilastani. Se ei kuitenkaan sovi poskille. Lancomen Effacernes Longue Tengue on harkinnassa, vaikka suosisin mieluummin kotimaista kosmetiikkaa.
  2. Ripsien kestovärjääminen ripsarin levityksen sijaan. Tämä säästäisi myös kasvojen puhdistukseen kuluvaa aikaa! Nyt käytössä on lämpimällä vedellä lähtevä ripsari, koska en jaksa tavallisten ripsareiden alaluomelle päivän mittaan tekemää mustaa läikkää. En kaipaa ylimääräistä tummennusta. Näiden “38” ripsareiden huono puoli on aina kuivuminen muutamassa kuukaudessa ja sen jälkeen pieni variseminen iltaa kohti.

En kaipaa ripsiini selvää ripsivärilookia, vaan silloinkin kun ripsiväriä laitan, yritän saada sen niin ohuelti, että ripset eivät yhtään paakkuunnu. Siis että jokainen ripsi pysyisi erillään. Se on lähes mahdotonta. Ripseni ovat luonnostaan ihan riittävän pitkät ja taipuisat, oikein kivat ripset siis, vaikka näyttävätkin vaatimattomilta tämän (ehkä jo väistyvän?) feikkiripsiboomin keskellä. Kun saan ripseni mustiksi, silmänaluset eivät näytä niin tummilta, ja säästyn taas parilta terveysselvitykseltä.

Vasemmanpuoleisten meikittömien ja oikeanpuoleisten pikameikattujen kuvien ero ei ole suuri, mutta tuo puolentoista minuutin rutiini säästää minut hyvää tarkoittavilta jaksamiskyselyiltä.

Huulet ja kulmat saavat olla rauhassa

Huulille en laita mitään, en edes huulirasvaa. Olen todennut, että huulet voivat paremmin, kun niiden antaa olla mahdollisimman rauhassa. Pieni kiilto näyttäisi toki huulilla hyvältä, mutta kuka sellaista muistaa lisäillä? Melkoisella selvitystyöllä löysin huulirasvan, jossa ei ole mitään kuivattavia eli addiktoivia ainesosia – Urtekramin huulipuikon. Se ei juurikaan kiillä, mutta auttaa, jos talvella tarvitsee jotain kosteutusta huulille. Melkein kaikissa luomuhuulirasvoissakin on kuivattavia ainesosia. Isoin haaste tässä on huulien aurinkosuoja, mikä täytyy jotenkin ratkaista. Tällä hetkellä huulien ulkoreunat saavat kertaalleen aamulla saman SK50-voiteen kuin kasvotkin, mutta se ei toki riitä.

Kulmakarvat ovat naamani ylpeys. Niillekään en tee mitään, mitä nyt joskus nyppään yksittäisen hajakarvan pois. Ammattimeikkaajatkin antavat kulmakarvojeni useimmiten vain olla. Kulmakarvani eivät ole täydellisen symmetriset ja joskus “korjasin” niitä kulmakynällä. En osaa selittää, miksi olen toiminut niin. Nähtävästi olen ollut täysin kykenemätön kyseenalaistamaan naistenlehtien ohjeita.

Osaisin kyllä meikata, mutta en yhtä hyvin kuin ammattilaiset

Koomista tässä on se, että osaisin tehdä hienon meikin rajauksineen ja varjostuksineen. Taito oli aikoinaan tarpeen kuvauksiin ja näytöksiin meikatessa, mutta nykyisin ne kuvaukset, joissa ei ole meikkaajaa, odottavat mallin omatekoisen meikin olevan hyvin kevyt ja luonnollinen, lähes olematon. Ammattimallilla ei tietenkään voi olla ripsienpidennyksiä, rakennekynsiä tai muita vastaavia kiinteitä lisukkeita. Ripsien kestovärjäys lienee ok, sillä en ole 21 mallivuoden aikana vielä kertaakaan ollut kuvauksissa, joissa ei laitettaisi ripsiväriä.

Säästin aikani muitakin meikkejä siltä varalta, että joku kuvauskeikka moisia vaatisi. Niiden vanhennuttua heitin ne kuitenkin pois. Jäljellä on enää musta rajauskynä silmille ja punainen huulille. Ostan uusia meikkejä vasta, jos tarve tulee. (Edulliset tuotteethan saa vaikka kuvauksia edeltävänä iltana viereisestä Prismasta klo 23 asti, joten kotona niitä ei tarvitse säilöä.)

Ihaninta on, kun kuvauksissa on meikkaaja, ja saan aloittaa aamun istumalla tunniksi ammattilaisen kaunistettavaksi. Maskeeraajan käsittelyn jälkeen napsin kasan selfieitä ja nautin ohikulkijoiden katseista, mutta kotona vietän heti vartin kiristeleviä kasvojani puhdistaen. Viimeiset meikit poistuvat silmistäni yleensä vasta seuraavana yönä.

Juhliin laitan ripsiväriä ja poskipunakynää tavallista enemmän. Juhlameikissä saattaa siis mennä kaksikin minuuttia.

Nykyinen meikkiarsenaali: BB-voiteen (jonka merkkiä en muista) loppu pienemmässä purkissa, Nudestixin poskipuna/huulikynä, Isadoran miniripsari ja Lumenen peitevoide silmänalusille. Tämä arsenaali olisi toiveissa karsia kahteen tuotteeseen, ja ensimmäinen askel on ripsien kestovärjäys.

En ole hyötynyt tästä kirjoituksesta rahallisesti mitenkään. Olen ostanut kaikki mainitut tuotteet itse omilla rahoillani. Kaupalliset yhteistyöt ovat täysin ok, kunhan ne on hyvin merkitty, kaikki osapuolet hyötyvät, verot hoidetaan ja ne eivät kannusta tarpeettomaan kulutukseen.

Minimalisti Kouvolan Asuntomessuilla

Asuntomessut ovat suomalainen erikoisuus. Ne kuuluivat perheemme kesähuveihin jo lapsuudessani, ja rakennustekniikasta innostuneen mieheni kanssa olemme jatkaneet perinnettä. Järkevää syytä tälle ei ole, koska emme todellakaan ala rakentamaan taloa (mieheni on yhden rakennuttanut ja se riittää hänelle, minä helpon arjen tavoittelijana viihdyn loistavasti kerrostalossa). Sisustuksia on kiva katsella, siis ennenkuin asukkaat täyttävät talot tavaravuorillaan. Järjellä sanoisin, että jätän jatkossa Asuntomessut väliin, mutta kun seuraavat kaksi vuotta pyöritään Tuusula – Lohja – akselilla, tulee nekin varmaan käytyä. Huvinsa kullakin.

Pienenä kuriositeettina olen myös asunut Asuntomessuilla esitellyssä kodissa. Tästä oli muistona erikoiset tapetit.

Kouvolan Asuntomessuilla olimme kummankin lapsen (10kk ja 2v8kk) kanssa, joten suunnittelimme käynnin tarkasti etukäteen. Aiemmin olen ostanut Deko-lehden messunumeron, mutta tällä kertaa päätin säästää kympin ja luin lehden kirjastossa tehden listan kohteista, jotka haluan vilkaista. Kohteisiin oli pitkiä jonoja ja niitä on messuilla aina kolmisenkymmentä, joten kaikkia emme enää yritäkään nähdä. Kävimme kohteissa vuorotellen toisen leikkiessä lasten kanssa ulkona. Kohteisiin jonotellessa kirjoitin tätä blogia.

Teemana ympäristöystävällisyys

Kiersin kohteista hieman alle puolet, joten mitään kaikenkattavaa analyysia en voi vetää. Ilahduttavinta oli se, että kodit olivat pienempiä ja inhimillisempiä kuin esimerkiksi taannoisilla Mikkelin tai Vantaan Asuntomessuilla. Kääntöpuolena voi ajatella, että tällä kertaa esillä ei ollut arkkitehtonisesti yhtä mielenkiintoisia ratkaisuja. Teemana mainostettu korjausrakentaminen jäi hieman pannukakuksi, kun yhtä pääkohteista vasta kuivattiin. Ekologisuus oli teemana esillä voimakkaasti, mutten ole pätevä arvioimaan rakennusteknisten ratkaisujen ja materiaalivalintojen todellista ympäristöystävällisyyttä. Sekin, että kestävä kehitys on ylipäätään esillä, on oikeaan suuntaan.

Paja-aukion rivitalon Kotikompakti-asunnossa (kohde 30) oli hauskoja, joskin omaan makuun aivan liian räikeitä kierrätyskalusteita.

Minitaloja ja kohtuuttomasti kaappitilaa

Minimalistille messujen parasta antia olivat ihanat minitalot. Osa ei tosin ollut niin minejäkään: BVG-minitalossa (kohde 18) oli neliöitä peräti 65 ja kaappitilaa kahden sisäänastuttavan komeron verran. Eiköhän siellä joku kuitenkin huokaissut: “Tällainen kesähuone olisi ihana!” Taitaa olla vielä matkaa siihen, että minikodit yleistyvät Suomessa. Meillä on totuttu asumaan väljästi.

Asuntomessuilla on aina niitä taloja, missä neliöitä on valtavasti vaikka makuuhuoneita on vähän ja ne ovat pieniä. Valtaosa neliöistä tuntuu kuluvan käytäviin, kodinhoitohuoneisiin, teknisiin tiloihin ja säilytystiloihin. Pohjat veti Deko-lehden sponssikohde Dekolaku, jonka 145 neliöön mahtui kaksi pientä makuuhuonetta (9 ja 10 neliötä). Nuoren pariskunnan kodissa oli toki myös vielä pienemmät piano- ja kuntoiluhuoneet. (Propsit kuitenkin vanhalle tutulleni Memmu Lankiselle minimalistinkin silmää miellyttäneestä sisustuksesta.)

Asuntomessuilla en voi olla ajattelematta, että onko ihmisillä todella tavaraa kaiken tämän kaappitilan täytteeksi? Kivaltahan ne komerot puolityhjinä näyttävät, mutta keksisin kyllä neliöille muutakin käyttöä – voisin vaikka siirtää ne talon pinta-alasta pihalle. Itse pyrin siihen, että henkilökohtaiset tavarani vaatteista laukkuihin, harrastusvälineisiin ja lapsuusmuistoihin mahtuisivat yhteen tavalliseen vaatekaappiin. Matkaa on vielä, muttei mahdottomasti. Aina Asuntomessujen jälkeen mieleni tekee ennemminkin tyhjentää kaappeja kuin hankkia lisää kaappitilaa.

Minimalisti Zsar Outletissa

Otetaas taas alkuun disclaimer: Mikä se sellainen minimalisti on, joka ylipäätään käy outletissa? No niin, jatketaan.

Sukulointi toi meidät puolen tunnin ajomatkan päähän Vaalimaan Zsar Outletista, ja koska olemme joskus aikoinaan olleet tahoillamme hyvinkin innokkaita Yhdysvaltojen ja Keski-Euroopan outlettien kiertäjiä, halusimme nähdä tämänkin. En lähtenyt matkaan vakuutellen itselleni, etten ostaisi mitään, vaan enemmänkin toivoen, että löytäisin jotain tarvitsemaani edullisemmin. Odotukseni keskittyivät Lumenen outletiin, sillä olen alkanut suosia kotimaista kosmetiikkaa. En ylipäätään käytä kosmetiikkaa kovin paljon, mutta esimerkiksi seerumi, BB-voide ja poskipuna ovat aika lopussa. Myös Reiman myymälä kiinnosti, sillä toinen tytöistä tarvitsisi UV-paidan, ja ne ovat niitä harvoja vaatteita, mitä ostan uutena.

Olen tosin todennut, että kun on kaksi tyttöä, joilla on alle kaksi vuotta ikäeroa, olisi ehkä järkevää ostaa enemmänkin uusia vaatteita. Nyt aika monen vaatteen kohdalla käy niin, että kun ne jo meille tullessaan ovat yhdellä tai useammalla lapsella käytettyjä, ei niistä jää enää mitään pienemmälle. Tosin muutama uusikin vaate on osoittautunut laadultaan niin surkeaksi, etteivät meinaa kestää yhdenkään lapsen käyttöä – Martinex, voitaisiinko jutella teidän söpöistä Muumivaatteistanne?

Lumenen tehtaanmyymälähän löytyisi Espoosta ja Reiman outlet Vantaalta, joten niiden takia ei PK-seudulta kannata Vaalimaalle ajella. “Kotimaisten” lisäksi toivoin ehtiväni silmäillä valikoimaa muutenkin. Kuten kerroinkin, tarvitsen jossain vaiheessa uudet bikinit, ja kirpputorien valikoima on ollut hyvin heikkoa. Lisäksi pidän aina silmäni auki hyvien housujen varalta, sillä muhkeita pohkeitani puristamattomien housujen löytäminen on osoittautunut hyvin haasteelliseksi. Housujen suhteen tosin en koskaan ole kovinkaan toiveikas.

Millainen Zsar oli?

Euroopan, saati sitten Yhdysvaltojen, outletteihin tottuneille Zsar on auttamattoman pieni. Siisteydeltään ja tietynlaiselta tyylikkyydeltään se sen sijaan ei häviä yhtään. Lapsille oli sekä suuri leikkihuone että ulkoleikkipaikka. Kahvilaan tai ravintoloihin emme ehtineet tutustua, sillä olimme paikalla vain heinäkuisen lauantain kaksi viimeistä tuntia. Olipahan ainakin rauhallista.

Alennukset olivat monissa tuotteissa reiluja, kuten outletissa kuuluukin. Myymälöitä ja valikoimaa on kuitenkin sen verran vähän, että täsmätarpeisiin Zsarista ei välttämättä kannata lähteä hakemaan apua. Parhaimmistoa olivat mielestäni Eccon, Reiman ja Lumenen myymälät.

Esikoinen tarkkailee valtaistuimeltaan, kun kuvaan tämän jutun artikkelikuvaa.

Lauantaisen alkuillan verkkaisessa ilmapiirissä ei syntynyt suurempaa materia-ahdistusta. Nenäni alkoi kyllä vuotaa verta, pitkästä aikaa, mutten syyttäisi siitä maailmantuskaa. Enemmänkin tuli sellainen olo, että mukavaa, kun suomalaisillakin on nyt mahdollisuus ostaa laadukkaampia merkkejä lähes markettivaatteiden hinnalla. Realistisesti toki tiedän, että outletit ovat juuri niitä paikkoja, joissa moni joutuu ostohysterian valtaan ja ostaa sellaista, mitä ei oikeasti tarvitsisi.

Mitä ostin?

Halutunlaisia kokovetskarillisia UV-paitoja ei ollut, mutta Reimalta löytyi puoleen hintaan kengät esikoiselle ensi talveksi. Ulkopuvut olemme ostaneet tai saaneet käytettynä, mutta kasvavan lapsen kengät eivät mielellään saisi olla ainakaan kovin paljon käytetyt, etteivät ole linttaan astutut ja pitävät yhä vettä.

Lumenen outletissa ei ollut niin paljon edullisempaa, että olisin ostanut BB-voidetta varastoon vanhenemaan (outletissa 10 €, Tokmannilla 13,50 €). Lumenen lisäksi siellä oli esimerkiksi TonyMolyn insta-uskottavia mutta valtavasti turhaa jätettä tuottavia tuotteita.

Bikineitä tai housuja ei löytynyt, joten omalta osaltani ostokset jäivät noihin lastenkenkiin. Jatkan etsimistä kirppareilla käydessäni.

Zsarissa on myös Guessin myymälä. Tykkään heidän vaatteidensa imartelevista malleista, mutta kaikkien tuotteiden laatu vaatteista koruihin on 100 % aina ollut susisurkeaa. Niinpä en käynyt koko myymälässä. Guess on niitä merkkejä, joiden suhteen olen menettänyt toivoni kokonaan. Toivoisin outleteihin enemmän Le Creusetin tyylisiä, buy-me-once eli kerran elämässä ostettavien tuotteiden myymälöitä. (Le Creuset siis löytyy Zsarista myös, mutta eipä ole padalle enää tarvetta, kun saimme häälahjaksi Sarpanevan padan.)

Mies osti yhden tarvitsemansa vaatekappaleen, joten ihan hirmuiseen shoppailuun ei Zsar meitä saanut innostettua. Vierailusta jäi kuitenkin yllättävän positiivinen mieli. Muutaman kerran kuulin jonkun sanovan omaan korvaani hieman liian innostuneella äänellä: “Tämä maksaa vain…” En kuitenkaan nähnyt yhtään himoshoppaajaa kassikasojen kanssa, enimmillään taisi samalla ihmisellä olla kaksi kassia. Ehkä se kertoo pienestä valikoimasta? Lopputulemana: Ei sinne kannata kauempaa ajella, mutta jos jostain syystä olet lähellä, saatat parhaassa tapauksessa löytää jotain tarvitsemaasi edullisesti, kuten me nuo lapset talvikengät.

Itsetehdyt mehiläisvahakelmut

Vihaan kelmua. Siis elmukelmua. Miten voikin olla kehitetty tuote, joka tarttuu vain itseensä, eikä mihinkään muuhun, esimerkiksi lautasen reunoihin? Enkä vielä yli 30 vuoden harjoittelun jälkeenkään saa kelmua katkaistua fiksusti niillä pakkauksen omilla sahalaidoilla. En kuitenkaan jaksa eväsrasioiden vaatimaa ylimääräistä tiskiä, joten jos ruokaa jää yli, säilön sen annoksina suoraan lautasille. Tällöin niiden päälle täytyy laittaa jotain, käytännössä folio tai kelmu. (Foliohan on siis ihan ok vaihtoehto. Samaa foliota voi käyttää useasti ja lopulta rytistää sen metallinkeräykseen. Mutta sen ääni ja jotenkin ajatus ruoan kietomisesta pehmeään metalliin tökkii.)

Ihastuin jo pari vuotta sitten ajatukseen Beeswax wrapista eli mehiläisvahalla käsitellyistä kankaista, jotka toimivat kelmun tapaan astian päällä ja joihin voi myös kääräistä vaikkapa eväsleivän. Tyyriytensä vuoksi valmiit mehiläisvaha”kelmut” jäivät ostamatta, ja tee-se-itse ohjeet jojobaöljyineen ja pihkoineen vaikuttivat hankalilta ja käytännössä tarvikkeineen yhtä kalliilta kuin valmiit tuotteetkin. Kunnes löysin helpon ohjeen, johon tarvitaan vain mehiläisvahaa (joko valmiina raasteena tai +raastin, veitsikin käy), leivinpaperia ja silitysrauta!

Beeswax kelmu itsetehtynä

  1. Aseta kangas leivinpaperin päälle.
  2. Raasta kankaalle mehiläisvahaa tai leikkaa veitsellä pieniä paloja (4,50€ Ruohonjuuresta, n.60g pala, saa vinkata muita ostopaikkoja!)
  3. Laita päälle toinen leivinpaperi
  4. Silitä keskilämmöllä – kuumalla, kunnes mehiläisvaha sulaa kankaaseen
  5. Tarkista kankaasta kuivat (vaaleammat) kohdat ja toista prosessi niiden kohdalla.
  6. Anna kuivua.

Mehiläisvahakangas silittämällä

Mehiläisvahakelmu muotoutuu astian mukaiseksi käsien lämmöstä. Sen voi pestä miedolla saippualla tai tiskiaineella, mutta älä käytä liian kuumaa vettä, ettei mehiläisvaha ala sulaa. Mehiläisvahakelmu ei ole tarpeeksi ilmatiivis helposti pilaantuville tuotteille, joten jos syöt lihaa, lopeta. Eikun siis käytä muovia tai foliota.

Hattivattikangas on ylijäämäpala kirpparilta löytyneestä kotimaisesta tyynyliinasta, jonka pienensin (kirjaston saumurilla) lasten kokoon. Muut “kelmut” syntyivät Kierrätyskeskuksesta eurolla ostetusta myöskin kotimaisesta Muumi-tyynyliinasta. Keittelin kankaita hyvän tovin kiehuvassa vedessä, kun en halunnut käyttää pesukonetta 95 asteessa vain näiden takia.

Muut kankaat leikkasin pyöreään muotoon ja huolittelin reunat leikkaamalla ne kirjaston siksak-saksilla, etteivät reunat rispaannu. Ainakin 20 vuotta vanha silitysrauta on perintöä isältä.

Tää on mun ensteks ekologisin hetki ikinä.

Beeswax wrap itsetehtynä

Ostolakoista ja ostopaikoista

Nyt se alkoi, hoitovapaa. Vaikka teen jonkin verran töitä, ovat tuloni tietysti merkittävästi pienemmät kuin työssäkäyvänä. Tarkoituksena olisi pitää lapset kotihoidossa, kunnes nuorimmainen täyttää kolme, ja sen jälkeen siirtyä 30h työviikkoon. Harrastamani vapaaehtoinen köyhäily ei siis ole pelkästään trendikästä, vaan tulee ihan tarpeeseen. Mies käy töissä ja pärjäämme oikein hyvin, rahaa jää lomailuunkin, mutta haluamme myös säästää ja sijoittaa tulevaisuuden varalle. Tuhlailuun ei siis ole varaa. Oikean köyhyyden kanssa tällä ei ole tekemistä.

Lasten kanssa puuhastellessa ei tarvita hienoja vaatteita tai meikkejä. Eikö nyt jos koskaan olisi hyvä hetki lähteä johonkin monista ostamattomuushaasteista?

Eikö ostolakko tekisikin tästä blogista kiinnostavamman? Hesari ei ota yhteyttä haastatellakseen bloggaajaa, joka “pyrkii ostamaan käytettyä ja ostaa vain tarpeeseen”. Ei kovin raflaavaa.

Olen lukenut useasta blogista näistä haasteista ja ne vaikuttavat todella tehneen hyvää itsensä haastaneille! Moni on ennen haastetta shoppaillut todella paljon ja kaapit pursuavat vaatetta, jotka eivät pääse edes käyttöön. Suurin osa ei tunnu edes muistavan, mitä vaatekaapista löytyy. Ei ole täällä ongelmana, voit herättää minut keskellä yötä ja osaan kyllä luetella jokaisen vaatekappaleeni sukkapareja myöten.

Toisaalta osa ihanista bloggaajista eli niin ekologista elämää jo ennen haastetta, että ostolakko näyttää heidän kohdallaan lähinnä itsensä kiusaamiselta. Hauskahan niitä toki on lukea! Mielestäni kuitenkin elämä on liian lyhyt rääsyihin pukeutumiseen, ellei se satu olemaan henkilökohtainen tyylivalinta.

Mitä ylipäätään ostan?

Kun puhun ostamisesta tai shoppailusta, mietin useimmiten vaatteiden ostamista siitä yksinkertaisesta syystä, että mistään muusta ei riittäisi juttua senkään vertaa.

  • Kenkiä minulla on kymmenisen paria, mukaanlukien yhdet kumisaappaat, yhdet lenkkarit ja yhdet sandaalit, joten kun niistä jotkut hajoavat, uudet on ostettava. Kenkiä ostan keskimäärin yhden parin vuodessa, useimmiten uutena, ja käytän ne loppuun.
  • Kosmetiikkaa käytän verrattain vähän eikä siihenkään ole varastoja. Kun hammastahna loppuu (siis todella loppuu, tuubit leikataan aina auki), ostan uuden tuubin. Hampaita ei pidemmän päälle kannata pestä ruokakaapin sisällöllä, ei ainakaan ruokasoodalla.
  • En osta niin sanottua kodintavaraa kuin aitoon tarpeeseen. Niin lakanat, pyyhkeet kuin astiatkin kestävät käytössä vuosia ellei vuosikymmeniä. Viimeksi piti uusia viikottaisessa käytössä oleva puurokattila ja poikki napsahtanut paistinlasta. Viime kesänä ostimme ilmastointilaitteen ja pimennysverhoja.
  • En osta lehtiä enkä kirjoja, vaikka luenkin paljon. Muutkaan harrastukseni eivät ole kovin välinepainotteisia. Sama joogamatto on palvellut nyt viitisen vuotta. Viimeksi ostin käytetyn pilatesrullan, sillä se auttaa kuntouttamaan vatsalihaserkaumaani. Kunhan erkauma paranee, taidan myydä sen pois, niin hauska kuin se lasten mielestä onkin.

(Pika)muotiteollisuushan on niitä pahimpia ympäristörikollisia, joten siksikin nimenomaan vaatteiden ostamista kannattaa pohtia tarkasti.

Lapsille ostan tarvittavat vaatteet, tavarat ja lelut lähes yksinomaan käytettynä, ja myyn tai annan eteenpäin heti, kun käyvät tarpeettomiksi. Lapsieni ei tarvitse elää askeesissa muttei liiallisessa yltäkylläisyydessäkään. He kasvavat pienestä asti kiertotalouteen ja kohtuuteen, ja tulevat jonain päivänä kauhistelemaan äidin ja isin tarinoita entisaikojen kerskakulutuksesta.

Mitä jos jotain hajoaa?

Minulla ei ole mitään massiivisia varastoja loppuunkäytettäväksi sen enempää vaatteissa kuin kengissä tai kosmetiikassakaan. Kun sukka hajoaa niin, ettei sitä saa enää siististi parsittua, heitän sen tekstiilikeräykseen. (Suurin osa sukistani on samanlaisia, ei ole parittamisongelmaa eikä tarvitse heittää pareittain pois.) Jonkun aikaa pärjään tietysti vähemmillä sukilla, mutta jossain vaiheessa sukkien vähyys alkaisi hankaloittaa elämää.

Tällä hetkellä niin sanotun putoamisuhan alla ovat bikinini. Omistan vain yhdet, ja niitä käytän aina uidessani, siis myös silloin, kun vedän uimalasit päähän ja pulahdan 50 metrin olympia-altaaseen. Käytin niitä myös läpi toisen raskauteni, ja ne saattoivat ottaa siitä hieman itseensä. Olen pari kertaa korjannut niitä, ja niissä onkin kohta enemmän ommelta kirjaston Berninasta kuin Tommy Hilfigerin (alihankkijan?) tehtaalta.

Bikinieni mielestä +10kg oli rankka kokemus. Olen asiasta samaa mieltä.

Kirjaan ylös jokaisen ostamani vaatteen, kenkäparin, laukun, korun, kodintavaran ja kosmetiikkatuotteen. Se on jo omiaan hillitsemään ylimääräisiä ostoksia, jos sellaiseen olisi taipumusta. Enkä tosiaan osta uutena juurikaan mitään.

Jos löydän käytettynä hyvälaatuisen, edullisen vaatteen, joka istuu vaatekaappiini, haluan antaa itselleni mahdollisuuden ostaa sen. En välttämättä tarvitse yhtään enempää, mutta voi miten minua harmittaisi jos en olisi vaikkapa voinut muutama vuosi sitten ostaa sitä neljän euron hametta, jota olen nyt jo käyttänyt ainakin sata kertaa (ja se näyttää edelleen uudelta).

En ole koskaan oikein kokenut tarvitsevani totaalikieltoja. Elämäni ensimmäinen ja viimeinen paasto tapahtui lähes kaksi vuosikymmentä sitten. Se kesti neljä tuntia. Sitten tuli nälkä, ja aloin miettiä, että miksi ihmeessä paastoan. En keksinyt hyvää perustelua ja tein itselleni voileivän.

Nettikirpparit koukuttivat

Olen omasta mielestäni herkkä huomaamaan, jos jokin asia kohdallani menee liiallisuuksiin. Viimeksi tällainen asia oli nettikirppareiden selailu. Ne ovat mielestäni mitä parhain myyntikanava ja olen ostanut niistä paljon vaatteita ja tavaroita täsmätarpeisiin, viimeksi uudenveroisen kuoritakin alle kolmasosalla uuden hinnasta (harmiteltuani pitkään, kun en omistanut yhtään vettäpitävää vaatetta). Mutta niitä täsmätarpeita on helppo keksiä, ja pian sitä huomaa selaavansa Zadaata, Rekkiä, Emmyä ja Toria siinä missä jotkut selaavat Zalandoa.

Nettikirppareilta ostamiseen liittyy myös muutama ongelma:

  • Huijaukset ovat onneksi harvinaisia, mutta tapahtuuhan niitä. Ostamalla Rekistä ja vastaavista kaupoista ne välttää, mutta Torista ja Facebookin kirppareilta eli vertaiskauppapaikoilta ostaessa olen itsekin saanut pari kertaa taistella saadakseni rahat takaisin, kun tuotetta ei ole alkanut kuulua. Se on aina raskasta ja valitettavaa, vaikka kyse olisi pienistä summista. Olen ottanut periaatteekseni taistella, etteivät huijarit saisi jalansijaa vertaismarkkinapaikoilla.
  • Vertaiskirppareilta ostaessa valitsen noudon, jos tuote on mahdollista noutaa myyjän kotoa tai työpaikalta, ja sinne pääsee järkevästi julkisilla tai se on muuten ajoreittien varrella. Aina nouto ei ole mahdollinen, ja postittaminen on Suomessa aika kallista. Jos tuote ei mahdu kirjeeseen, halvin paketti maksaa 5,90€. Kuljettamisessa on toki omat ympäristöhaasteensakin, mutta on kuitenkin parempi ostaa Postin kuljettama käytetty tuote kotimaasta kuin tilata uusi Kiinasta.
  • Virheostoksia tulee väistämättä, kun vaatetta ei pääse etukäteen sovittamaan. Kauppoihin on palautusoikeus, myös silloin, kun kyse on käytetystä tuotteesta, mutta palautuksen postikulut joutuu melko varmasti maksamaan itse. Vertaismarkkinalla palautusoikeutta ei tietenkään ole, joten välillä päädyn myymään juuri ostamiani vaatteita. Taloudellista tappiota ei yleensä synny kuin korkeintaan postikulujen verran, mutta vaivaa siitä tietysti on.
  • Second hand -nettikaupat kuten Rekki ja Emmy tarkastavat tuotteiden kunnon ja kertovat sen ostajalle. He myös ottavat kunnon kuvat myytävistä tuotteista. Vertaismarkkinalla tätä ei pääse tekemään, ja vaatteen kunto voikin olla paljon huonompi kuin miltä (hämärässä) kuvassa näytti.
  • Nettikirppareilla vaatteet ovat kivijalkakirppareita kalliimpia. Yksityiset myyjät toivovat saavansa paremman hinnan ja kaupat tarvitsevat tietysti oman katteensa. Netistä on myös hyvin vaikeaa löytää edullista perusvaatetta, koska ihmiset eivät jaksa nähdä kuvaamisen ja ilmoituksen teon vaivaa euron tai kahden potentiaalisen tulon takia. Kivijalkakirppareilta löytää onneksi myös yksivärisiä trikootoppeja ja T-paitoja.
  • Aina miltä tahansa kirpparilta ostaessa voi miettiä, innostaako nyt myyjää hankkimaan lisää tavaraa. En kuitenkaan pidä tätä syynä jättää itselleen tarpeellinen tuote ostamatta. Turhaa tavaran hankkimista pitää tietysti aina välttää.
  • Nettikirppareiden selailu on aikaavievää puuhaa ja tarkoittaa käytännössä ajankäyttöä puhelin kädessä. Mitä luulette, tuleeko kukaan kuolinvuoteellaan sanomaan: “Olisinpa selannut puhelintani enemmän!”

Näistä syistä päätin, etten lähtökohtaisesti enää osta nettikirppareilta, ja poistin myös Zadaan puhelimestani. Tietysti jos tilanne on menossa niin pahaksi, että joutuisin muuten ostamaan jotain uutena, tarkastan ensin Torin, Rekin ja kumppanit. Mutta huvin vuoksi en niitä selaile. Uskon kyllä löytäväni tarvitsemani vaatteet muutamalta luottokirppariltani, siis ihan fyysisistä myymälöistä. (Niistä juttua myöhemmin.)

Full disclosure eli rehellisyyden nimissä: Tunnen Rekin perustajat. Se ei lisää eikä vähennä Rekin mahtavuutta.

On muutamia tuotteita, jotka on minusta viisaampaa ostaa vaikkapa Torista kuin sellaiselta kirpparilta, joissa tavaraa voi myydä ostajan ja myyjän kohtaamatta. Esimerkiksi lastenrattaita ostaessa on mukava päästä tarkastamaan, minkälaisessa ympäristössä niitä on käytetty ja säilytetty. Nämä ovat yleensä mukavia kohtaamisia.

Kivijalkakirpputorit ovat tärkeä henkireikä

Viikonloppujen kirpparivisiiteistäni en ole ainakaan vielä valmis luopumaan. Kaksi kohisten kasvavaa, vaatteita puhkirymyävää tyttöä tarvitsee aina jotain. (Toki minäkin, vaikken kasvakaan. Rymyän kyllä.) Leluja on kiva välillä vaihtaa, etenkin koska lapset ovat kotihoidossa. Kumpikin rakastaa kirjoja, joita pitää ahkerista kirjastoreissuista huolimatta olla kotonakin – Rakkaus lukemiseen on yksi niitä asioita, jonka soisin siirtyvän lapsilleni. Palapelit ovat meillä myös kovassa suosiossa, ja niitäkin onneksi löytyy nimenomaan kivijalkakirppareilta. Lisäksi olen löytänyt muutaman mahtavan ensipelin, joiden avulla 2,5-vuotias on jo oppinut rakastamaan lautapelejä.

Kirpparivisiitit ovat minulle henkilökohtaisesti tärkeä irtiotto arjesta. Välillä käyn kirppareilla lasten kanssakin, mutta ihaninta on saada sukeltaa kirpparitarjonnan ihmemaailmaan ihan yksinään – tai vain vauvan kanssa, mikä on melkein kuin yksin. (Sarjassamme asioita, joita en yhden lapsen äitinä ymmärtänyt.)

Blogeissa moni on kertonut, että kirppareilla shoppailu lähtee käsistä, mutta omalla kohdallani en ole sellaisesta hirveästi huolissani. Toki joskus tulee ostettua lelu, mikä ei sitten lapsia innostakaan, mutta silloin laitan sen takaisin kiertoon. Suhtaudun käytetyn ostoon ja jälleenmyymiseen enemmänkin kuin vuokraamiseen (tai lainaamiseen, koska vuokraaminen olisi kalliimpaa).

Totaalista ostolakkoa ei siis ole luvassa. Tämä blogikin kertoo kaikessa tylsyydessään ihan tavallisesta elämästä pikkulapsiperheessä, jonka arkea helpottaa ja ilahduttaa osaltaan myös kulutus – tai voisiko sanoa kierrätys?