Sokeriton piirakkapohja hukkabanaaneista

Aina, kun banaaneja uhkaa jäädä syömättä, teen niistä piirakan. Kypsät banskut ovat niin makeita, että mitään makeutusainetta ei tarvita, vaikka päälle laittaisi hieman happamampiakin marjoja. Raparperin päälle laitoimme (vasta lautasella) hieman hunajaa. Artikkelikuvan mansikka-mustaviinimarja ei sitä kaivannut ja kelpasi mainiosti myös syksyllä 1 ja 3v täyttäville tytöillemme. (Suolan voi jättää kokonaankin pois. Hunajaa ei saa antaa alle 1-vuotiaalle.)

Piirakka toimii hyvin ilman päällisiäkin. Silloin voi halutessaan laittaa enemmänkin mausteita, myös piparimauste toimii hyvin.

Banaanien kypsyysasteeksi käy mitä tahansa ekojen pilkkujen ja mustan välillä. Piirakka onnistuu myös pakkasessa olleista banskuista!

Kaikki aineet sekoitetaan blenderissä, järjestyksellä ei ole väliä. Sovella rohkeasti ja kerro mikä toimii tai ei toimi!

Ainesosat:
3 kypsää banaania
2 kananmunaa
2 dl jauhoja (myös gluteenittomat käyvät)
2 rkl kookosöljyä

2 tl leivinjauhetta

Mausteita, esim.
1 tl suolaa
1 tl vaniljaa
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa

Paista piirakkaa 175 asteessa n. 50 minuuttia.

Pakastetuilla vadelmilla, ennen ja jälkeen uunin:

Raparperilla:


Kauniitahan nämä eivät ole, enkä tarjoa näitä kuin niille vieraille, joiden tiedän arvostavan sokerittomuutta. Mutta näitä voi syödä omassa arjessa kuin leipää. Teknisesti ottaen tämä piirakka on leipää terveellisempää!

Norjan kiertomatka

En ole ollut kaikkialla, mutta reilusti yli 40 maassa kuitenkin, ja monissa “maailman kauneimmiksi” tituleeratuissa paikoissa. Islanti ja Uusi-Seelanti pääsevät listalla korkealle, kuten toki Suomikin, mutta omalla rajallisella kokemuksellani asettaisin maailman kauneimmaksi maaksi Norjan. Edellisestä Norjanvisiitistä oli kulunut jo hävettävän pitkät 17 vuotta, ja silloinkin kävimme vaihtarikavereiden kanssa vain Oslossa. Vuonoja olin kiertänyt viimeksi lapsena parilla kiertomatkalla vanhempieni kanssa. Oli siis korkea aika hypätä autoon ja suunnata Norjaan!

Suositus! Katso ennen matkaa loistava, tositapahtumiin perustuva Den 12. Mann -elokuva ja Norjan maisemat saavat aivan toisen ulottuvuuden (vaikka me pysyttelimmekin etelässä).

Suunnittele reitti ja varaa hotellit etukäteen!

Ihan noin vain soitellen ei vuonomaahan kannata lähteä, sillä siirtymät kaupunkien välillä ovat pitkiä ja etenkin kesäkuukausina monet hotellit ovat loppuunmyytyjä. Mieheni speksasi tätä matkaa tuntitolkulla ja varaukset elokuun alkupuoliskon matkalle tehtiin jo joulukuussa. Jaan tässä kaikki siirtymämme etäisyyksineen ja nähtävyyksineen sekä yöpymispaikkoineen säästääkseni ehkä joltain muulta hieman vaivaa.

Ajoa kertyi yhteensä yli 3 000 kilometriä. Norja kuhisee Tesloja, haaveautojani BMW i3:ia ja Nissan Leafeja, joten sähköautolla voi mainiosti lähteä matkaan. Meidän ratsunamme palveli uskollinen farmaribemarimme, johon parin viikon tavarat lasten matkasänkyineen mahtuivat heittämällä. Sängyt tulivatkin muutaman kerran tarpeeseen, sillä pienimmissä hotelleissa oli vain yksi vauvansänky ja reissuseurallamme mukana 2-vuotias tyttärensä.

3 000 km autossa lasten kanssa

Meidän takapenkillämme matkustivat omat 2v9kk ja 11kk ikäiset, reissaamiseen ja autossa istumiseen tottuneet tyttömme. Päiväsiirtymät oli suunniteltu niin, että autossa istumista oli useimpina päivinä 2-4 tuntia, muutamana päivänä hieman enemmän. Åressa ja Bergenissä vietimme kokonaiset päivät paikoillaan. Autoilu tyttöjen kanssa sujui oikein hyvin. Ojentelimme takapenkille valmisruokatuubeja (palataan siihen jätteettömyyteen lapsien hieman vartuttua) ja maissinaksuja sekä välillä Duplo-autoja. Videoihin ei vielä tällä reissulla tarvinnut turvautua. Taapero bongaili auton ikkunasta laivoja, lampaita ja vesiputouksia. Kumpikin myös nukkui autossa paljon, sillä aamuysin herätykset hotelliaamiaisille olivat näiden unikekojen makuun aivan liian aikaisia. Tietysti pysähtelimme käyttämään tyttöjä matkapotalla, mutta tulipahan sitten itsekin noustua ja jaloiteltua sekä hyödynnettyä Norjan mainiota julkisten vessojen verkostoa.

Olin varautunut könyämään tyttöjen väliin takapenkille viihdyttäjäksi, mutta sille ei ollut tarvetta. Hienoimmat pätkät keskityin vain katsomaan maisemia, mutta sain myös kudottua säärystimet kierrätyspuuvillasta, ensimmäisen neuletyöni sitten ala-asteen. Kotimatkalla Ruotsin läpi kirjoittelin tämän jutun. Tylsää ei ehtinyt tulla.

Moni kauhisteli reissun kilometrimäärää. Lyhyemmän kierroksen voi tehdä esimerkiksi lentämällä Trondheimiin, vuokraamalla auton ja palauttamalla sen Osloon. Meitä olisi houkutellut jatkaa matkaa sekä pohjoisempaan että etelämpään, mutta sitten pari viikkoa ei olisi enää riittänyt. Halusimme nukkua aamulla niin pitkään kuin hotelliaamiainen antaa myöten ja toisaalta saapua hotelleihin klo 15-19 välillä, ei yömyöhällä, kuten eräällä taannoisella Alppi-roadtripillämme ennen lapsia. Jälkikasvua käy siis kiittäminen matkustamisemme järkevöitymisestä! Lapsia ei tosin huomioitu tätä matkaa suunnitellessa oikeastaan mitenkään, noin pienet kun tulevat hienosti mukana sinne minne viedään. Matkasuunnitelma sopii siis yhtä hyvin lapsettomillekin.

Huom. ajoajat ja kilometrit ovat joillain väleillä alakanttiin, kun päätimmekin valita maisemareitin.

Vaasasta Uumajaan ja Åreen

2.8. Pe lähtö Helsinki – Vaasa (422 km, Google Mapsin antama ajoaika 4h 43 min). Hotelli Original Sokos Hotel Vaakuna Vaasa.

3.8. La Vaasa – Uumaja Wasaline lautta klo 8.00-10.30 (3,5h)

Ajo Uumaja – Åre (458 km, 5h 42 min). Hotelli Copperhill Mountain Lodge, Åre, minisviitti kahdella makuuhuoneella, kaksi yötä.

Vaasan Sokos Hotel Vaakunan aamupala alkoi onneksi kuudelta lauantaiaamunakin, sillä lauttajonossa piti olla seitsemältä. Superaikaisesta herätyksestä huolimatta taapero riemuitsi laivan pallomerestä, kunnes nukahti isänsä syliin.

Lapset nukkuivat melkein koko pitkän ajomatkan Uumajasta Åreen. Sollefteån Mango Matcafesta sai mainiota ja terveellistä sapuskaa ja historiallisesta Petter Cafesta edulliset lattet matkaan. Olen nähnyt niin paljon suur- ja pääkaupunkeja, että pidän oikeastaan pikkukaupunkeja jopa mielenkiintoisempina.

Sunnuntain vietimme kokonaisuudessaan Åressa toipuen kahdesta pitkästä ajopäivästä. Teimme 2,5 tunnin patikkaretken Copperhill Mountain Lodgelta Fröåtjärnen-järven rantaan ja takaisin ylös. Åre on upea kesällä ja erityisesti maastopyöräilyreitit näyttivät houkuttelevilta.

Copperhill Mountain Lodge on talvisin ökykallis, kesäisin siedettävän hintainen hotelli. Lilluimme sen ihanalla, pienellä kylpyläosastolla pari tuntia. Tämä oli ainoa paikka, jossa jaoimme yhteisen huoneiston matkaporukalla.

Trondheim, Ålesund ja Trollstigen

5.8. Ma Åre – Trondheim (168 km, 2h 15 min). Hotelli Scandic Lerkendal.

Trondheimin muistin jo lapsuudesta ihanana kaupunkina. Viettäisin siellä mieluusti pitkän viikonlopun matkaten raitiovaunulla Bymarkan luontopoluille ja retkeillen Munkholmenille. Nyt ne jäivät vain haaveiksi, ja lähinnä pyörimme hienossa keskustassa. Scandic Lerkendal oli koko reissun suosikkihotellini, vaikka sijaitseekin vähän keskustan ulkopuolelle ja huonekin oli aika pieni ja tavanomainen. Huoneen ikkunoista näki kuitenkin futisstadionille ja hotellin valtavassa leikkihuoneessa oli iso pomppulinna, tasapainolautoja, sekä pingis- ja biljardipöydät. Lapset tuntuivat viihtyvän siellä melkein yhtä hyvin kuin porukan aikuiset.

6.8. Ti Trondheim – Molde (220 km 3h 41 min sis. lautan). Hotelli Scandic Alexandra Molde.

Päivän ajoreitiksi valittiin upea Atlantic Ocean Road, jonka levähdyspaikalle pysähdyimme picnicille. Molde on pikkukaupunki, jossa söimme yhden matkan harvoista ravintolaillallisista – keskinkertaista thaimaalaista, vegeannokseni oli listan halvin ja maksoi 17€. Molden tunnetuin nähtävyys lienee uudempi ja kalliimpi Scandic-hotelli, mutta Scandic Alexandran historia on kiinnostavampi, sillä saksalaiset pommittivat sen edeltäjän matalaksi 1940. Molde valikoitui yöpaikaksi, koska seuraavan etapin lautta lähti sieltä. Elokuussa asialla ei tosin enää ole niin väliä, sillä lauttajonoja ei juurikaan näkynyt.

7.8. Ke Molde – Ålesund – Trollstigen – Valldalen (165 km 3h 18 min sis. lautan). Hotelli Blåtind, Ekrelia, Stordal.

Ålesundin yhtenäinen jugend-arkkitehtuuri on näkemisen arvoinen, mutta parin tunnin piipahdus kaupunkiin riitti hyvin. Ydinkeskusta tuntuu palvelevan lähinnä turisteja, ja satamassa näimmekin kookkaan Queen Mary II -risteilijän.

Trollstigen-vuoristotie on henkeäsalpaava kokemus ja maisemat sen yläpäästä ovat mahtavia ja pysähdyspaikan arkkitehtuuri hienoa. Henkilökohtaisesti ihastelin vielä enemmän Gudbrandsjuvet-solaa, jonka veden pauhua olisin voinut kuunnella tuntikausia.

Hotelli Blåtind on hauska pikkuhotelli, jonka pihalla olevasta poreammeesta ihastelin läheistä laaksoa. Paikka meni hieman hukkaan yhden yön visiitillä, sillä tarkoitus olisi selvästikin retkeillä lähistössä ja iltaisin istahtaa kello kahdeksan yhteisillalliselle. Meidän iltanamme ei ollut tarjolla kasvisruokaa, illallinen oli meille liian myöhään ja omien ruokien syöminen yhteistiloissa kiellettiin, mutta evästely omassa huoneessa on ihan hauskaa sekin.

Geiranger ja Gamle Strynefjellsvegen

8.8. To Geiranger – Lavik (250 km, 5t 2 min sis. lautan). Hotelli Lavik Fjord Hotel.

Geiranger on jokaisen Norjanmatkan pakkonähtävyys, ja kyseessä onkin komea vuono, jonka jylhyyden muistin jo lapsuudesta. Turistien määrä oli vajaassa 30 vuodessa räjähtänyt, vuonossa oli parkissa kaksikin risteilyalusta, ja porukkaa kuhisi niin, ettemme edes pysähtyneet alas kylään. Ylhäälläkin viivyimme vain pakollisten (turvallisten!) turistikuvien ajan, enkä jäänyt katsomaan, kuka tänään putoaa kuolemaansa.

Norjalaiset eivät muuten ole mitenkään erityisen innoissaan turisteista. Meille oltiin toki aina hyvin ystävällisiä, mutta ehkä se on vaalean naapurimaalaisen etuoikeus, mene ja tiedä. Älä ainakaan tule heinäkuussa.

Tarkoituksemme oli ajaa ylös Dalsnibballe ihailemaan maisemia, mutta sää oli sen verran sumuinen, että jätimme sen väliin. Suuntasimme kuitenkin yhden ainoan sattumalta bongatun blogikirjoituksen perusteella vähemmän tunnetulle Gamle Strynefjellsvegenille, emmekä totisesti pettyneet. 1800-luvun lopulla (!) turistitieksi rakennettu 27-kilometrinen tie oli edelleen osin päällystämätön, mutta maisemiltaan satumainen. Oikeastaan olisimme voineet parkkeerata koko perheen joksikin aikaa tänne johonkin tunturimökkiin. Suuntaa ennemmin tänne kuin Geirangerille.

En ole koskaan ennen tuntenut näin paljon sielujen sympatiaa lehmän kanssa!

250 asukkaan Lavikissa on huoltoasema, ruokakauppa, kampaamo, kahvila ja hotelli, jossa yövyimme. Kaikki muut palvelut menivät illalla kiinni, mutta jäljelle jäi yksi matkani henkilökohtaisista helmistä: Koulun/päiväkodin leikkipuisto, jonka luumupuun kypsiä luumuja saatoin maistella aika paljon tai olla maistelematta, riippuen ihan kuka kysyy. Lapset ovat loistava tekosyy notkua leikkipaikoilla. Tykkään erityisesti keinua ja tasapainoilla, sekä tietysti roikkua.

Taidetta ja puistoilua Bergenissä

9-10.8. Pe Lavik – Bergen (115 km, 2h 15 min sis. lautan), hotelli Scandic Ørnen kaksi yötä.

Lavik Fjord Hotel on lauttasataman vieressä. Tällä kertaa meillä oli tuuria ja satuimme sähkölossille. Voimanlähteen huomasi lähinnä lautan hiljaisuudesta. Tajusin yhtäkkiä, miksi kuulin tyttöjen viihdyttävän toisiaan auton takapenkillä vuorotellen päristelemällä.Bergen on Norjan toiseksi suurin kaupunki, ja parkkeerasimme sinne kahdeksi yöksi. Kävimme hyppimässä Nygårdsparkenin trampoliineilla ja ihastelimme Kode3:n ja 4:n Picassoja, Muncheja ja norjalaista kansallisromantiikkaa. Olisimme kovasti halunnut VilVite-tiedekeskukseen, mutta se yllätti menemällä kiinni jo viideltä. Emme oikein keksineet kaupungista koko perheelle sopivaa tekemistä sateisena lauantai-iltana, joten hengasimme vain hotellilla ja haikailemme Trondheimin hotellin ihanaa leikkihuonetta.

Tämän taulun nähtyään kuopukseni hiljeni vasta, kun tarjoilu saatiin kohdilleen.

Reissun tyhjä arpa: Haukeli

11.8. Su Bergen – Kinsarvik – Odda – Haukeli (290 km, 4t 47 min). Hotelli Haukeli Hotel. Ajoimme Bergenistä Kinsarvikiin motarin sijaan kaunista 7-tietä. Pienet kylät heijastuivat peilityynestä vuonon pinnasta.

Kinsarvikin Spar oli nähtävyys sinänsä – siellä myytiin leluja, kankaita, vaatteita, kenkiä… Ostimme lounaat salaattibaarista ja söimme ne satamassa. Matkalla ohitimme myös kauniiksi kehutun Oddan kaupungin, joka ei tosin ei jäänyt erityisemmin mieleen kymmenien muiden pittoreskien kylien joukosta. Upeita vesiputouksia oli matkalla niin paljon, ettei kaikkia voinut pysähtyä ihastelemaan.

Haukeli ja nuhjuinen Haukeli Hotel olivat mielestäni reissun heikoin lenkki, mutta jossain oli pakko yöpyä eikä näillä seuduilla ollut paljoakaan tarjontaa. Täällä avasimme ainoan kerran reissulla hotellihuoneen television – taustameteliksi, koska seinät olivat paperia. Myös Norjassa televisiosta tulee Adam Sandlerin vanhoja komedioita. Kaikkea ei öljymiljardeillakaan saa.

Vemorkin historiallinen vesivoimalaitos ja ilta Oslossa

12.8. Ma Haukeli – Rjukan / Vemork – Oslo (266 km, 4h 3 min). Hotelli Radisson Blu Hotel Alna Oslo.

Saimme loman loppupuolelle vielä yhden reissun upeimmista päivistä. Vemorkin vesivoimala oli valmistuessaan 1911 maailman suurin voimala. Norjan 1940-luvulla miehittäneet saksalaiset käyttivät siellä tuotettua raskasta vettä ydinpommin kehittelyyn, mutta sinnikkäät norjalaiset sabotoivat oman tehtaansa ja raskaan veden kuljetuksen estääkseen natsien aikeet. Hatut päästä. Museo on upea, samoin Rjukanin kylä 1900-luvun alun hienoine, yhä käytössä olevine rakennuksineen. Hieman Osloon päin voi ihmetellä 40-luvun junanvaunuja ja kuljetuslaivaa, samanlaista kuin minkä sabotöörit joutuivat upottamaan.

Tänne voisi tulla lentäen Osloon, ja vuokra-autolla yhdeksi yöksi fiiniin Rjukan Admini -hotelliin. Mieluiten niin, että voisi osallistua sunnuntain high tealle.

Ajoimme suoraan Oslon keskustaan, jossa ihastelimme oopperataloa (ilmaiset vessat!), söimme thai street foodia ja hyppelimme päärautatieaseman edessä olevalla hienolla leikkipaikalla.

Radisson Blu Alna on keskustan ulkopuolella ja siksi hieman Oslon keskustan hotelleja edullisempi. Saimme tuurilla ilmaisen upgraden isoon bisneshuoneeseen. Olin parantunut 1,5 kuukautta vaivanneista flunssasairauksista sen verran, että pääsin testaamaan reissun ensimmäisen fitness roomin.

Takaisin Ruotsiin: Karlstad ja Tukholman Fotografiska

13.8. Ti Oslo – Karlstad (218 km, 2h 40min). Hotelli Scandic Winn.

Karlstad valikoitui yöpymispaikaksi ihan maantieteellisen sijaintinsa vuoksi, mutta se on ihan mukava, kompakti kaupunki. Hotelli Scandic Winnin vieressä on monipuolinen leikkipaikka. Ja hotellissa on sauna ja poreamme! Paljon muuta ei ehdittykään ihmetellessämme, miten haljenneella vanteella pääsisi Tukholmaan asti. (Paikkaus ei auttanut, joten päädyimme täyttämään rengasta kahdeksan kertaa 310 kilometrin matkalla.)

14.8. Ke Karlstad – Tukholma (310 km, 3h 30 min), iltalaiva klo 16.30 Viking Line Mariella LUX A

Ehdimme satamaan ajoissa ja pääsin viimein Tukholman Fotografiskaan. Tykkäsin eniten Vincent Petersin potreteista, jotka edustavat klassisempaa valokuvataidetta. James Nachtwayn kuvat kriisialueilta puolestaan olivat melkoisen ahdistavia ja olin iloinen, että taapero oli jäänyt isänsä kanssa kahvilaan.

“Even I don’t look like Cindy Crawford in the morning,” Cindy Crawford on sanonut.

Kotimatka taittui Mariellalla – jo kolmas kerta kyseisellä laivalla tänä vuonna! Food Gardenin alkuruoka- ja jälkiruokapöytä jaksaa silti aina ilahduttaa. Konsepti on mielestäni mahtava ja hinta-laatusuhde kohdallaan. Tavalliseen buffaan minua ei enää saa.

15.8. To saavuimme Helsinkiin klo 10.00. Borta bra men hemma bäst ja sama norjaksi!

Mutta Norjahan on kauhean kallis maa!

Norja on legendaarisen hintava maa. Hotellit ovat 20-40 € kalliimpia kuin vastaavat Suomessa ja Ruotsissa. Tietulleja on paljon, ja ne maksavat luokkaa 4-15€, samoin losseja, jotka maksavat 10-25€. Ruoka on kallista niin kaupoissa kuin ravintoloissakin, mutta edullisestikin selviää. Söimme ravintolassa/kahvilassa korkeintaan kerran päivässä. Joka aamu nautimme runsaan hotelliaamiaisen, joten siihen päälle useampi ravintola-annos olisi liikaa. Monissa pienissäkin kaupoissa oli salaattibaareja ja useana iltana teimme itse salaatteja hotellihuoneessa – parilla kotoa tuodulla haarukalla pääsee pitkälle.

Shoppailua kun en muutenkaan harrasta, jäivät reissun ostokset kaksiin tarjoussukkahousuihin kuopukselle. Nekin ostin vasta, kun venäläinen nainen tuli kauhuissaan puristelemaan pikkuisen paljaita varpaita – jalassa kun ei pysy mitkään sukat, millään kikalla. Kävin myös Pelastusarmeijan kirppiksellä Bergenissä, se kun sattui sijaitsemaan hotellimme vieressä. Olisin ostanut hiuspinnejä esikoiselle, mutten löytänyt. En siis osaa sanoa, mitä Norjasta kannattaa ostaa. Eikun osaanpas: Vain tarvitsemansa ja mielellään käytettynä. Ostamisen sijaan kannattaa keskittyä kokemiseen ja ihan vain katsomiseen. Jos pitää istua 3 000 kilometriä autossa, se kannattaa ehdottomasti tehdä Norjassa!

Kirjavinkki: Zero Waste Home

Bea Johnson on amerikkalaistunut ranskalainen, jonka nollahukkaelämästä kertovalla Instagram-tilillä on 229 000 seuraajaa. Johnsonin Zero Waste Home -kirjassa on kasoittain hyviä vinkkiä nollahukkaelämään. Osa on jopa erittäin pitkälle vietyjä, kuten lapsien koulusta kotiin tuomien papereiden tekeminen uudeksi paperiksi (jonka Bea on lahjoittanut opettajille, ehkä vain pienenä kuittailuna). Mukana on myös reseptejä niin ripsivärille kuin pesuaineillekin.

Ranskalainen kirjailija katsoo amerikkalaista elämänmenoa tarkkaavaisin silmin, mutta myöntää sukeltaneensa amerikkalaiseen unelmaan aluksi täysillä itsekin. Ennen ekologista herätystään hän asui miehensä ja kahden lapsensa kanssa valtavassa talossa, jossa oli 26 tuolia erilaisten pöytien ympärillä. Minimalismiherätyksen jälkeenkin heillä on yhä 12 lautasta jokaista sorttia, mikä on enemmän kuin esimerkiksi meillä kotona, mutta Jenkeille toki minimalismia on jo se, ettei pyhäastioita ole erikseen.

Näitä jenkkikirjoja lukiessa alan ymmärtää, miten on mahdollista, että yhdysvaltalaisessa kodissa voi olla 300 000 esinettä. Koomisin oli eräs kevyen matkustamisen opas, jossa mukaan neuvottiin pakkaamaan tavaroita, joita en edes omista.

Zero Waste Home on hyvä ja hyödyllinen kirja, jonka lukemista suosittelen ekologisesta elämisestä kiinnostuneille. Plussaa siitä, että vinkit koskevat koko perhettä, vaikkakin Bea eli vielä “vanhaa elämäänsä” lapsiensa ollessa ihan pieniä. No, itselläni olisi tietoa, mutta kahden pienen kotihoidossa olevan lapsen kanssa omat voimavarani eivät riitä nollahukkaan. Käytän esimerkiksi paljon lasten valmisruokia ja hankalimpina päivinä syön itsekin eineksiä syödäkseni edes jotain muutakin kuin muroja. Toistaiseksi tyydyn kiinnittämään huomiota asioihin ja tekemään voitavani näissä puitteissa.

On pakko todeta, että meillä Suomessa on moni asia paremmalla tolalla kuin Yhdysvalloissa. Ensinnäkään kaikki jäte ei päädy kaatopaikoille ja lapset syövät koulussa lämmintä ruokaa, eivät eväitä, mutta näiden lisäksi kummastelin mm. seuraavia asioita:

– Ekologisia tuotteita etsiessä ajellaan ympäri Kaliforniaa. Toisaalta on toki hyvä, että tämä vaikuttaja on tehnyt etsimis- ja kokeilutyötä muiden puolesta.

– Bean ystävä ei voi käyttää vauvallaan kestovaippoja, koska taloyhtiön säännöt kieltävät kestovaippojen pesemisen pesutuvassa. Kestovaippoja käytetään yleensä palveluna, jossa kuriiri vie likaiset vaipat mennessään ja tuo kloorivalkaistuja vaippoja tilalle.

– Halloween-karkkien rinnalla jaetaan nykyisin enenevissä määrin pientä nuovikrääsää.

– Ravintolassa saatat saada kertakäyttöisen tuhkakupin. En tiennyt sellaisia olevan olemassakaan. Bean neuvo sellaisen välttämiseksi on ytimekäs: “Consider quitting”.

Pizza stacker on pieni, kertakäyttöinen muoviesine, joka estää pizzan keskikohtaa koskemasta pizzalaatikkoon. Tätä ei selitetty kirjassa, jouduin googlaamaan, kun sana oli minulle tuntematon.

Trumplandian kauhuista huolimatta kirja on positiivinen ja antaa myös toivoa. Johnsonin Zero Waste -tulevaisuusvisio kirjan lopussa on mukavaa luettavaa, eikä tunnu mahdottomalta.

Kirja löytyy sähköisenä kirjastosta, mutta tällä hetkellä siinä on varausjonoa. Omaa vuoroaan odotellessa voi lueskella Bean blogia, vaikkei se enää päivitykään.