Lockdownin lohdut

Miljardien ihmisten arki on tänä vuonna muuttunut. Meistä suurin osa on terveitä ja tylsistyneitä. Ainakin Suomessa enemmistö tuntuu ajattelevan, että rajoitukset ovat paikallaan, ja heihin kuulun itsekin. Astmaatikkona olen koronan riskiryhmää, ja me olemmekin viettäneet jo pari viikkoa vapaaehtoisesti välttäen vältettävissä olevia ihmiskontakteja. Jos kaikki toimisivat samoin, tämä olisi pian ohi.

Maailma tuntuu olevan rikki, ja välillä synkkyys uhkaa vallata mielen. YT:iltä ei vältytty osaomistamassani markkinointitoimistossakaan, ja niistä päättäminen oli välttämättömyydessäänkin todella raskasta.

Oman ja läheisten terveyden lisäksi huoli on huonompiosaisista niin Suomessa kuin maailmallakin. Serkuntytön lähettämässä meemissä muistutettiin, että Anne Frank asui kaksi vuotta komerossa. Kehtaako tässä maapallon etuoikeutetuimpaan prosenttiin kuuluvana edes myöntää, että peruutetut tanssitunnit harmittavat?

Ammattiauttajien haastatteluja lukiessa hyväosainenkin saa synninpäästön: Itselleen voi antaa luvan olla pahoillaan peruuntuneista suunnitelmista ja ikävöidä niitä läheisiä, joita ei voi nyt tavata. Huoli tulevasta on ymmärrettävää sekin.

Jos kuitenkin perusasiat (turvallinen paikka, terveys, ruoka, vessapaperi) ovat kunnossa, ei synkkyyteen ole mikään pakko vaipua. Itse pyrin etsimään lohtua pienistä asioista. Tässä niistä muutamia:

Matcha

Instagramiani seuranneet tietävät, että rakastan matchaa (jonka toivoisin kirjoitettavan suomalaisittain matsa). En juo kahvia, enkä tavallista teetä (kofeiinittomia joskus harvoin), mutta keitän joka päivä pari kertaa kupillisen matsa lattea kauramaitoon. Se on rutiini, josta haluan pitää kiinni poikkeustilanteessakin. Tuota vihreää ihmejauhetta on nyt kaapissa riittävästi, vaikka olisimme jumissa juhannukseen asti.


Kuva ajalta, jolloin matchaa vielä saattoi juoda kahvilassa.

Jokapäiväinen jooga

Jooga pitää minut järjissäni sekä lantiota ja alaselkääni 30 vuotta vaivanneen säryn jotenkin hallittavana. Erityisen tärkeää se on nyt, kun en hetkeen pääse osteopaatilleni. On hauskaa joogata koko perheen voimin, mutta pidän silti kiinni myös siitä, että saan joogata ihan yksin ja näin viettää myös hetken ilman lapsia.

Monilla joogayrittäjillä on nyt suuri ahdinko, joten heidän etätunneilleen osallistuminen on lämpimästi suositeltavaa! Itse kuvasin viisi kasvojoogaharjoitusta Yoga Nordicin juuri avattuun Omline-joogastudioon sekä pari lyhyempää ilmaista pätkää Instagramiin ja Kasvojoogaa -Facebook-sivulle.

Sain joululahjaksi YouTubesta tutun Boho Beautifulin täyspitkiä videoita. Kun ihastuttava Juliana kehoittaa hyväksymään elämän sellaisena kuin se on, minä hyväksyn.

Etäjutut

Olen tottunut tekemään töitä etänä, mutta nyt paljon muutakin elämää on verkon varassa. Onneksi nopealiikkeiset varhaiskasvattajat ovat kehittäneet niin muskareita (lasten musiikkituokioita) kuin lasten tanssituntejakin verkkoympäristöön. Esikoinen osaa jo kärttää videopuheluita rakkailleen ja itsekin olen vuosien tauon jälkeen löytänyt itseni rupattalemasta puhelimessa. Työt, joita itse teen osa-aikaisesti, ovat meillä jo pitkään hoituneet pääsääntöisesti etänä.

Ulkoilu

Ulkoilu kuuluu myös jokaiseen päivään, kuten varmaankin kaikissa pikkulapsiperheissä. Ulkoillessa huomaa olla kiitollinen siitä, että olemme menossa kevättä kohti. Leskenlehdet ja sinivuokot tuovat iloa ja toivoa. Samoin naapuruston suorissa riveissä nököttävät rintamamiestalot, jotka olemassaolollaan muistuttavat, että Suomi on selvinnyt pahemmastakin.

Projekti

Poikkeustilanteessa ihan tavallisesta arjesta selviäminenkin on jo aivan riittävä suoritus. Olen kuitenkin sitä sorttia, joka voi parhaiten, kun olo tuntuu aikaansaavalta. Niinpä otin työn alle projektin, joka on ollut listallani jo pitkään: Skannaan päiväkirjani, jotta voin hävittää alkuperäiset – ajoissa vielä ennenkuin lapseni oppivat lukemaan. Kyse ei ole mistään pikkuhommasta, sillä päiväkirjoja on yli 20 ja viimeisimmät ovat paksuja kansioita A4-koossa. Nyt on aikaa, ja kirja per päivä -tahti riittää mainiosti.

Kiitollisuusmantrat

Välillä hyvinvointivalmentajien hyväätarkoittavat vinkit menevät liian pitkälle. Ei ole kuitenkaan sattumaa, että jokainen heistä muistaa mainita saman harjoituksen:  listaa kiitollisuudenaiheesi – paperille, perheenjäsenille tai mielessäsi.
Itselläni on muutama lause, joita toistelen itselleni, jos ahdistus uhkaa.

The kids are having a great time. Lapsista ei tarvitse huolehtia. 3,5- ja 1,5-vuotiaat ovat muutenkin olleet kotihoidossa, ja vaikka esikoinen ikävöikin kerhoa ja tanssituntejaan, isin alituinen kotonaolo tuntuu painavan vaakakupin plussalle.

Olemme turvassa. Olemme omissa oloissamme ja tällä hetkellä ainoa tapa, jolla me voisimme saada koronan, olisi (netistä tilattujen) elintarvikkeiden pinnoilta. Eikä se taida olla kovin todennäköistä. Myös muut läheiseni ovat sangen eristyksissä.

Meillä on täällä hyvin. Vaikka Singaporen tehokkuutta sopiikin ihailla, ei moni kuitenkaan olisi valmis luopumaan suomalaisesta demokratiasta. Verrattuna vaikkapa Yhdysvaltojen, Brittien, tai naapureidemme Ruotsin ja Venäjän toimintatapoihin, meillä on fiksu hallitus, joka kuuntelee asiantuntijoita ja on valmis tekemään kipeitäkin ratkaisuja. Ihmishenget ovat Suomen johdolle tärkeimpiä, ei talous.

Ja tietysti aina niin lohdullinen vanha persialainen sanonta:

This too shall pass.

Pärjäisitkö 88 vaatteella?

Minulle minimalismi ei ole tavaroiden laskemista, mutta numerot voivat silti olla hyödyllisiä. Kirjoitin Google Spreadsheetiin omistamieni vaatteiden kappalemäärät, ja tajusinkin monen vaatteen kohdalla, että kyllähän tuolla määrällä täytyy pärjätä. Minulla on esimerkiksi 12 alushousut, joten pärjään kyllä, vaikka parit hajoaisivatkin.

Vaatteiden vähyys ei tee kenestäkään parempaa ihmistä. Se käytätkö viittäkymmentä vai kolmeasataa vaatetta ei ole olennaista. Mutta se, että kierrättää vaatteet, joita ei koskaan käytä, ja harkitsee ostoksensa jatkossa erittäin tarkasti (ja ostaa välttämättömyydet mielellään eettisinä ja/tai käytettynä), tekee kyllä planeetallemme hyvää.

Paljonko vaatteita keskimäärin omistetaan

Virallista tutkimustietoa keskiverroista vaatemääristä ei taida olla olemassa, mutta muutaman vuoden takaisessa Ylen Kuningaskuluttajan #vaatehaaste :essa päästiin jonnekin 250-300 vaatteen huitteille. Jostain puolestaan luin Suomen Ympäristökeskuksen SYKEn laskeneen, että suomalaisella olisi keskimäärin 150 vaatekappaletta. Se tuntuu aika ympäristön kannalta optimistiselta arviolta, sillä ainakin monen tuttuni kaapit suorastaan pullistelevat vaatteita.

Helsingin Yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksen mukaan kaltaiseni alle 45-vuotiaan naisen pitäisi pärjätä ympäri vuoden 88 vaatteella, miehen 68:lla. Teineille pitäisi riittää vielä vähempi, ilmeisesti koska erillisiä työvaatteita ei varsinaisesti tarvita.

Sata plus

Omasta vaatevarastostani löytyy hieman yli sata vaatekappaletta, mukaanlukien seitsemän sukkaparia, ne 12 alushousut, takit ja hatut. Jos haluaisin päästä johonkin tiettyyn lukemaan, vaikka siihen sataan, se kävisi helposti karsimalla neljästä identtisestä mustasta topista kahteen jne. Mutta mitä sitten, kun ne kaksi jäljelle jäänyttä toppia hajoaisivat kovasta käytöstä? Menisinkö ostamaan uusia? Liian usein minimalismin nimissä hävitetään käyttökelpoista tavaraa, ja sitten ostetaan uutta tilalle. Ei kovin ympäristöystävällistä, eikä mielestäni oikein minimalismiakaan.

Olen varautunut urheiluun niin sisällä kuin ulkona, pakkaseen ja helteeseen, työhön, juhlaan ja arkeen kotona lasten kanssa. Tästä päästäänkin erääseen havaintooni…

Urheillaanko?

Eräs tekemäni havainto monista vaatehaasteessa esitellyistä vaatekaapeista oli, että niissä ei ollut urheiluvaatteita, tai niitä ei oltu laskettu mukaan. Itselläni on:

  • 3 pitkät urheilutrikoot, joilla tanssin, joogaan, ilmajoogaan yms
  • 2 urheilu-T-paitaa (ilmajoogassa kainalot täytyy olla peitettynä)
  • 2 hihatonta urheilupaitaa
  • 2 urheilutoppia (ei ihan urheilurintsikat mutta sinne päin)
  • 2 urheilushortsit (tankotanssiin ja hot joogaan)
  • Säärystimet (tankotanssiin ja kaikenlaiseen tanssiin, missä on konttaamista, myös polvisuojiksi)

Tämäkin arsenaali on joskus meinannut loppua kesken, kun on ollut esimerkiksi kaksi hot jooga -ohjausta peräkkäin ja sen jälkeen jotain muuta urheilua. Sellaiset tilanteet ovat kuitenkin niin harvinaisia, että olen päättänyt vain luovia niistä, sillä suurimman osan aikaa lisävaatteet vain seisoisivat kaapissa.

Univormulla helppoutta

Paljon vähemmälläkin vaatemäärällä kuin 88 tietysti pärjää. Isolla osalla maailman ihmisistä ei ole vaihtoehtoja, mutta myös vapaaehtoisesti voisi tietysti karsia vaatteensa mimimiin. Äärimmäisen minimalisminsa dokumentoinnista kuuluisuuteen nousseella Fumio Sasakilla on kuulemma vain kolme paitaa, neljät housut ja neljät sukat. Myös esimerkiksi Mark Zuckerbergin ja edesmenneen Steve Jobsin univormut ovat hyvin tunnettuja. Suomalaisista Peter Vesterbacka luottaa punaisen hupparin voimaan.

Univormu on mielestäni oikein varteenotettava vaihtoehto. Itselläni ei ole mitään varsinaista univormua, mutta omistan vaatteita sen verran maltillisesti, että ylläni nähdään usein sama asu. Jos Jane Fonda esiintyy nykyisin aina samassa punaisessa takissa (osoittaakseen kulutuskriittisyyttä), ei minunkaan varmasti tarvitse yllättää jatkuvasti uusilla vaatteilla. Eikä vaatteiden tarvitse olla mustia ja mitäänsanomattomia, “ettei vain kukaan noteeraisi, että ne ovat aina samat”. Pikamuodin kiroista puhutaan niin paljon, että samoissa vaatteissa näyttäytyminen herättää ennemmin arvostusta kuin kummastelua.

Vaatteet, joita en käytä

Olen käynyt jokaikisen omistamani vaatekappaleen hyvin tarkasti läpi, ja osaan luetella ne silmät suljettuina. Pukeutumista helpottaa valtavasti, että tietää, mitä omistaa! Kaapissani ei siis ole salamatkustajia, eikä sieltä löydy yllätyksiä. Siellä keikkuu kuitenkin muutama vaate, joita en ole käyttänyt vuosiin. Mitä ihmettä?

Viimeiset neljä vuotta olen enimmäkseen ollut raskaana tai imettänyt. Kumpikin tilanne asettaa erityisvaatimuksia vaatteille, ja niinpä kaapista löytyy esimerkiksi kirppislöytö Naketanon “arkimekko”, jota en ole päässyt käyttämään vielä kertaakaan. Uskon sen pääsevään ahkeraan käyttöön, nyt kun en joudu enää miettimään rintojeni saatavuutta.

Kaapistani löytyy myös kolme juhlamekkoa, joista kahta (käytettynä ostettua) en ole vielä koskaan päässyt käyttämään. Juhlia kuitenkin aina tulee, enkä todellakaan halua kutsun tullessa joutua miettimään, omistanko sopivia vaatteita. Niinpä nuo kirppislöydöt ovat saaneet tulla valmiiksi kaappiini.

Sen sijaan vielä hiljattain omistamani noin viisitoistavuotiaan kerraston päästin jatkamaan matkaansa. Lienen käyttänyt sitä viimeksi viisi vuotta sitten pulkkamäessä. Pärjään yhtä hyvin trikoilla ja pitkähihaisella T-paidalla, sillä en ole kovin kummoinen talviurheilija, enkä taida sellaiseksi ihan äkkiä muuttuakaan.

Vaatekaappini ja sen sata vaatetta – muutama oli toki päällä ja pesussa, käytössä olevat ulkovaatteet eteisen kaapissa. Jutun kuvituskuva on lavastettu mökin tyhjässä vaatekaapissa, sillä oikeasti en säilytä mitään henkareissa.

Entäs epämuodikkaat vaatteet?

Säilytänkö vaatteita, jotka eivät ole muodin mukaisia? Voi kuulkaa, en ainoastaan säilytä, vaan käytän. Aina löytyy jostain joku influensseri, joka on juuri käyttänyt samanlaista. Jos ei ketään muuta, niin minä. Muodinmukaisuus ei ole kovinkaan merkittävä vaikutin vaatevalinnoissani, ja lasken tähän myös sellaiset hienovaraiset muodin aallot, joita tavallinen kuluttaja ei kuulemma tunnista. Eli siis:

  • Käytin leveitä lahkeita, kun muut käyttivät kapeita, ja toisin päin. Nykyisin asialla ei onneksi ole mitään väliä, sillä on ihan naurettavaa, että kaikkien pitäisi käyttää identtisiä housuja.
  • Hameeni ovat aina hieman polven yläpuolelle, koska se on mielestäni minulle imartelevin pituus, vaikka muodissa olisivat lyhyet hameet tai pohjepituus (joka ei muuten imartele ketään, mutta mitäpä senkään on väliä).
  • Olen käyttänyt samoja korkokenkiä (silloin erittäin harvoin kuin niitä käytän) kahdeksan vuotta. En tiennyt silloin, enkä tiedä nyt, ovatko ne muodin mukaiset.
  • Yksi olkapää paljaana oli hyvä look kasarilla ja se on hyvä look nyt, ja jos minulta kysytään, se ei mennyt koskaan pois. Jos jotkut lakkasivat käyttämästä sitä tässä välissä, ei se ole minun ongelmani.
  • Käytän aina mustaa, harmaata, sinistä ja pinkkiä, kylmiä sävyjä. Kuvauksissa on tullut todettua, että minulle sopivat värit hyvin laajalla skaalalla, mutta yhdistettävyyden säilyttääkseni en lähde laajentamaan omaa vaatekaappiani noista. Valkoista en omista edes T-paidan vertaa, sillä se ei ole järin pitkäikäinen väri.

Vaatekaappini luurangot

Yksi vaateryhmä kaapissani aiheuttaa minulle murhetta: Villasukat. Olen aina ollut hieman yliherkkä villalle, mutta jalkani ovat kai olleet niin parkkiintuneet, että olen pystynyt pitämään villasukkia. Vuosikaudet pidin sellaisia päivin ja öin, päivällä toisten sukkien päällä, öisin mahdollisimman pehmeitä ja kutittamattomia. Raskauksien myötä tulin kuitenkin entistä herkemmäksi esimerkiksi tuoksuille ja myös villalle. Nyt minulla on kahdet puuvillaiset “villasukat”, mutta puuvilla ei ole yhtä kestävää ja olenkin joutunut jo parsimaan niitä monesta kohdasta. Elättelen vielä toivoa, että allergiani lievenisi, ja säästän kahdeksaa paria villasukkia ainakin nyt vielä toistaiseksi. Järki sanoo, että paranemisen mahdollisuus on melko pieni, mutta en henno ainakaan vielä laittaa minulle varta vasten tehtyjä sukkia kierrätykseen.

Laske, jos huvittaa

Suosittelen vaatteiden laskemista samasta syystä kuin ostoksien kirjaamista ylös: siinä tulee oivalluksia. Vaatteet pitää kirjata nimenomaan kategorioittain: 5 T-paitaa, 3 housut, 7 sukkaparia (parin lasken yhdeksi vaatteeksi), 4 huivia. (Nämä esimerkkiluvut ovat omasta vaatekaapistani.) Omia oivalluksiani oli esimerkiksi, että viisi T-paitaa on aika paljon, sillä käytän T-paitoja harvoin. Sen sijaan kolmet housut ovat melkeinpä liian vähän, sillä lasten myötä käytän vähemmän hameita ja mekkoja ja enemmän kontatessakin säädyllisiä housuja. Niinpä voisin kirppareilla käydessäni unohtaa T-paidat, jotka usein pistävät silmään, ja yrittää kartuttaa ennemmin housuvarastoani.

Lipperistä tehoa kasvojoogaan

Kaupallinen yhteistyö. Törmäsin Lipperiin sattumalta messuilla. Puhuin itselleni ilmaisen testikappaleen kasvojoogaopettajuuteen vedoten, ja ennakkoluuloistani huolimatta tykästyin laitteeseen kovasti. Nykyisin teemme niin sisältöyhteistyötä blogini kuin markkinointiyhteistyötä osaomistamani markkinointitoimiston kautta.

Olen tehnyt kasvoharjoituksia lapsesta saakka. Kerroin viimeksi, että päivittäisiin rituaaleihini kuuluu kasvojen verenkiertoa parantavia liikkeitä sekä otsan silittämistä. Lisäksi viihdytän lapsiani esimerkiksi tekemällä poskilihaksia vahvistavaa Väiski Vemmelsääri -liikettä, joka muistuttaa kanin puputusta.

Kasvojoogasta voi hakea apua monenlaisiin vaivoihin kasvohalvauksista puhevikoihin ja hampaiden narskutteluun. Suurimmalle osalle syy harjoitteluun on puhtaasti esteettinen, eli kasvojoogasta haetaan nuorekkaampaa, positiivisempaa ilmettä.

Mikä ihmeen Lipper Facelifter?

Törmäsin Lipper Facelifteriin sattumalta I <3 Me -messuilla viime lokakuussa. Olin mennyt messuille osallistuakseni koko päivän jooga- ja kehonhuoltotunneille, ja kiersin loputtomia myyntikojuja vain pikaisesti. Lipperin kohdalla kuitenkin oli pakko pysähtyä.

Kyseessä on pieni, ei juuri erotuomarin pilliä suurempi laite, joka asetetaan huulien väliin ja jota sitten huulien avulla vedetään lähemmäs. (Video kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten kurkkaa Lipper-käyttäjien kokemuksia täältä.)

Lipper antaa siis vastusta kasvoharjoituksiin. Sitä käyttämällä aktivoituvat suun ympärillä oleva kehälihas, iso ja pieni poskiluulihas, ylähuulen ja nenänpielen kohottajalihas ja kaulan iholihas. Nämä mainitaan Lipperin käyttöohjeessa, ja oman kokemukseni perusteella voin kertoa tämän luettelon pitävän paikkansa, mutta lisäisin listaan vielä hymylihaksen eli risoriuksen. Palaan tähän.

Hyödyt ovat samoja kuin kyseisen alueen kasvojoogalla: poskien ja leuan alueen kohottaminen ja kiinteyttäminen ja huulien kiinteyttäminen. Vastuksen avulla vain saman määrän työtä pystyy tekemään vähemmässä ajassa.

Niin ja mikä mahtavinta: Lipper on suomalainen keksintö!

Kasvojoogalaite! Sitä oli toki pakko testata.

Epäluuloista testailua

Jos sanon olleeni laitteen suhteen skeptinen, se on melkoista vähättelyä. Epäluulooni oli monia syitä: Olen tehnyt kasvoharjoituksia todella pitkään, mitä laite voisi muka tarjota minulle? Tarvitaanko todella tähänkin laite, kysyi minimalisti-minä, kasvojoogahan on jo keksitty! Tuolla varmaan saa vain leuat jumiin, epäili yönarskutteleva ystävänä. Ja hartiat, lisäsi toinen.

Olin kuitenkin luvannut testata laitetta ja varsin utelias sen suhteen, joten testasin sitä ohjeen mukaan minuutin-pari päivässä usean viikon ajan. Olin kuullut lukuisia ylistäviä käyttökokemuksia, sillä moni saa Lipperin käytöstä näkyvän kasvojenkohotuksen jo ensimmäisistä viikoista. Jotkut ovat nyt yhtä riippuvaisia Lippereistään kuin hammasharjoistaan. Kuulin myös naisesta, joka oli vaihtanut säännöllisen kalliiden pistosten ottamisen Lipperiin, ja on nyt paljon tyytyväisempi ulkonäköönsä.

Minun naamassani ei tuntunut tapahtuvan muuta kuin verenkierron vilkastumista, mikä toki on loistava asia, mutta saavutettavissa myös kasvojoogalla muutamassa minuutissa.

kasvojoogalaite Lipper Facelifter

Lisää treeniä!

Totesin, että runsaan kasvoharjoittelun takia lähtötasoni on varmaan keskivertotestaajaa korkeampi, ja päätin nostaa panoksia. Aloin käyttää Lipperiä iltaisin 20-30 minuutin ajan kirjaa lukiessa, päivän ainoana rauhallisena hetkenä.

Parin viikon jälkeen huomasin jo selkeän muutokset: suupieleni hakeutuivat ylöspäin! Siis silloinkin, kun pidin kasvojani täysin rentona. Risorius- eli hymylihas oli selvästi päässyt töihin ja tykännyt hommastaan.

Tämä ei minulle ollut mikään vähäpätöinen muutos, sillä alaspäin painuvat suupielet on ollut piirre, miten olen pelännyt. Minulle ei ole tärkeää näyttää nuorelta. Olen 40 ikävuoden lähestyessä merkittävästi onnellisempi kuin parikymppisenä, enkä haikaile nuoruutta. Nuoren sijaan haluan näyttää positiiviselta, ja ylöspäin kareilevat suupielet auttavat siinä merkittävästi.

Lipperin käytön lisäännyttyä huomasin myös entuudestaankin korkeiden poskipäitteni muuttuneen vieläkin voimakkaimmiksi. Myös nenäjuonteeni tuntuivat madaltuneen!

Muutokset eivät ehkä olleet niin suuria, että muut olisivat niitä huomanneet, mutta itse olin aika yllättynyt. Kaikki ne tunnit kasvojoogaa, ja silti pystyin vielä tehostamaan harjoittelua, kun sain mukaan vastusta!

Northwesternin yliopistossa tehdyssä kasvojoogatutkimuksessa todettiin, että eniten ilmeeseen vaikuttaa poskilihasten vahvistaminen. Lipper osuu juuri niihin lihaksiin, joita kehittämällä se suurin saatavilla oleva muutos on tarjolla.

Sopiva treenitahti löytyy

Puoli tuntia Lipperiä päivässä oli pidemmän päälle minulle liikaa, ja muutaman viikon kokeilun jälkeen palasin takaisin minuutin tai kahden päivärytmiin. Lipperillä saa  minuutissa esimerkiksi poskipäälihakset ja ylähuulen kohottajalihakset yhtä väsyneiksi kuin 20 minuutin kasvojoogalla. Tällä logiikalla 20 minuuttia Lipperillä vastaa melkein täyttä työpäivää kasvojoogaa, mikä ymmärrettävästi käy lihaksille liian rankaksi. Tuo 1-2 minuuttia päivässä selvästikin riittää ylläpitämään saavuttamaani tasoa, eikä haittaa, vaikka homma jäisikin välistä parina päivänä viikossa.

Muistan kyllä asian aina ennenkuin astun kameran eteen. Minuutin Lipperöinnillä saa hehkua kasvoille ja huulet turpeiksi ja punakoiksi. Erinomainen minulle, joka en käytä huulillani kosmetiikkaa!

Lopetanko nyt kasvojoogan?

Jos kerran Lipperillä saa nopeasti treenattua kasvojen parhaimmin kehittyviä lihaksia, lopetanko nyt kasvojoogan? Voi, en todellakaan!

Kasvojoogan parasta antia minulle on ollut oppia niin sanotusti kantamaan kasvojani, olemaan kurtistelematta, mutristelematta ja siristelemättä. Lihasten vahvistaminen auttaa tässä siinä missä keskivartalon lihasten treenaaminen auttaa ryhdin ylläpitämisessä, mutta hyvään ryhtiin vaaditaan silti ennenkaikkea kehotietoisuutta. Samoin, etenkin iän karttuessa, kauniiseen kasvojen kantamiseen vaaditaan tietoisuutta omista kasvoista lihaksineen. Sitä tuo kasvojooga.

Lipper harjoittaa kasvojen keski- ja alaosan lihaksia hyvin laajalti, mutta otsaan ja silmiin se ei ylety. Jos haluaa pitää otsansa sileämpänä ja silmänsä avoimempina, kannattaa harjoitella kasvojoogaa.Aina lihaksia harjoitellessa myös lihashuolto ja rentouttaminen on tärkeää. Lihas kehittyy levossa, ei ylirasittuneen jumiutuneena. Lipper on tehokas laite, joten myös lihasten rentouttaminen on tärkeää. Kasvojoogaamalla oppii tehokkaat keinot rentouttaa leukoja ja poskia.

Lisäksi mielestäni kasvojooga on todella hauskaa! En aio vaihtaa muutakaan joogaa pelkkään punnertamiseen, joten en luovu kasvojoogastakaan Lipperin takia. Mutta käytän Lipperiä päivittäin ja säästän sen avulla paljon aikaa.

Plussat

  • Kehittää nopeasti niitä lihaksia, joilla on suurin merkitys kasvojen ulkonäön kannalta.
  • Normikäyttäjälle 1-2 minuuttia päivässä riittää.
  • Toimii tarpeen tullen pikafaceliftinä ja huulten esiintuojana esimerkiksi ennen kuvanottoa.
  • Minikokoinen laite mahtuu matkallekin mukaan.
  • Tyylikäs pakkaus ja yllättävän kestävän oloinen laite.
  • Suomalainen keksintö!
  • Lipperin käyttö herättää hilpeyttä kanssaihmisissä.

Miinukset

  • Toisin kuin kasvojooga, Lipper ei ole ilmainen (se maksaa 45 €).
  • Ei korvaa kasvojoogaa (jos joku niin ehti jo toivoa). Vaatii minimissään lihasten rentouttamisen opettelun, kasvojoogan tai muin keinoin.
  • Ei vaikuta otsan ja silmien alueelle.
  • Lipperin käyttö herättää hilpeyttä kanssaihmisissä.

Jos kiinnostuit niin paljon, että haluat oman Lipperisi, saat sellaisen täältä.

Nuo nettisivut saavat huhtikuussa uutta ilmettä, ja silloin siellä saattaa näkyä myös Päivi Salminen, kasvojoogaopettaja.

Parhaat raivausvinkit kaappien läpikäymiseen

Kotona oleskelulla on ainakin minuun ollut aina sama vaikutus: Kaikki ylimääräinen roina alkaa ärsyttämään. Sitä on säästänyt kaikenlaista “pahan päivän varalle”, mutta saakin huomata, ettei edes koko raskauden kestävä sairasloma ole riittävän paha päivä, että niihin tarvitsisi kajota. Elän toivossa, että kaikki ylimääräinen olisi jo karsittu kodistamme, mutta palataan asiaan muutaman viikon päästä, kun seiniä on taas tuijoteltu. Sillä aikaa parhaat vinkkini kaikille, jotka tällä hetkellä kodeissaan miettivät: “Jaa, kai sitä vois sitten vaikka viimeinkin siivota nuo kaapit.”

Raivausvinkki 1: Tyhjennä kaappi


Tästä kohdasta et pääse yli etkä ympäri: raivaaminen alkaa kaapin tyhjentämisellä. Kaapin voi tyhjentää (puhtaalle) lattialle tai vaikka sängylle. Tärkeintä on, että joka ikinen tavara tulee käsittelyyn. Napsimalla poistettavia tavaroita sieltä täältä tekee projektista varmuudella ikuisen.

Raivausvinkki 2: Tee tehokkaasti, älä tauotta


Keskity yhteen kaappiin/ kaapistoon/ lipastoon kerrallaan. Yksi kaappi per päivä on luultavasti hyvä tahti. Työskentele tunti kerrallaan ja pidä viiden minuutin tauko. Kolmen tunnin jälkeen voit pitää 15 minuutin ruokatauon, jolloin syöt jotain valmiina olevaa ruokaa, joka ei aiheuta väsymystä. Liian pitkät tauot tappavat flown. Tuntikausien rehkiminen ilman taukoja puolestaan uuvuttaa niin, että loput kaapit jäävät taatusti oman onnensa nojaan. Laita siis kello soimaan ja pidä ennaltapäätetyt tauot. Puhelin kannattaa laittaa lentotilaan.

Älä poistu valitun kaapin luota työaikana, jos suinkin mahdollista. Ota vesipullo lähelle ja käy vessassa tauoilla. Ideaalitilanteessa saat työskennellä yksin, mutta tarvittaessa selitä muille perheenjäsenille, että olet hetken käytettävissä, kun kello seuraavan kerran soi.

Raivausvinkki 3: Lajittele paikan päällä


Tavarat tai vaatteet, joita varmuudella tiedät vielä käyttäväsi, pääsevät heti takaisin kaappiin. Yleensä se, että tavara tai vaate on ollut hiljattain käytössä, on hyvä merkki siitä, että sille on jatkossakin käyttöä. Kaikki muut pääsevät johonkin seuraavista kasseista (ikea-kassit ovat loistavia tähän tarkoitukseen).
  • Ehkä. Jos et ole ihan varma tavaran tai vaatteen tarpeellisuudesta, laita se “ehkä”-kassiin. Sitten viet kassin puoleksi vuodeksi vaikkapa verkkokellariin ja huomaat, ettet tosiaan tarvitse mitään sieltä. Silloin voit lajitella sen sisällön kahteen seuraavaan kategoriaan.
  • Kirpparille. Laita tähän kassiin tavarat, joista uskot saavasi rahaa. Aseta itsellesi joku hintaraja, esimerkiksi 5 tai 20 euroa. Raja riippuu omasta viitseliäisyydestäsi ja taloustilanteestasi. Jos tavaran jälleenmyyntiarvo jää rajan alle, laita se seuraavaan kassiin. Aseta myös aikaraja, esimerkiksi yksi kuukausi: jos tavarat eivät ole kuukauden sisällä netti- tai kivijalkakirppiksellä, siirrä ne seuraavaan kategoriaan.
  • Lahjoitetaan. Hyväkuntoiset ja puhtaat vaatteet ja tavarat voit lahjoittaa esimerkiksi Fidalle, SPR:lle tai Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskukselle. Valitse omaan arvomaailmaasi sopiva taho. Tärkeää on myös, että lahjoitusten vieminen ole liian vaikeaa, koska silloin se jää helposti tekemättä. Itse vien kaiken tarpeettoman mutta hyväkuntoisen viereiseen kauppakeskukseen, Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen keräykseen.
  • Kierrätetään materiaalina. Laita sellaiset tavarat ja vaatteet, joita ei voi enää hyödyntää sellaisenaan, tässä vaiheessa yhteen kassiin. Koska tavoitteena on olla tehokas, ei kannata säntäillä ympäriinsä, vaan laittaa tekstiilijäte, paperit, metallit yms ja sekajäte samaan kassiin. Aseta tämänkin kassin käsittelylle selkeä ja lyhyt aikaraja, esimerkiksi yksi vuorokausi.
  • Kuuluu muualle. Tehokkuuden nimissä myös muualle kotiin kuuluvat tavarat kannattaa tässä vaiheessa laittaa yhteen kassiin. Jos lähdet säntäilemään ympäri asuntoa, ajatus helposti katkeaa ja päädyt tekemään jotain muuta. Tämänkin kassin sisältö käsitellään päivän päätteeksi.
    • Tämä kuva on edellisestä muutosta neljän vuoden takaa. Etualalla ovat ainoat esineet, joilla on minulle aidosti tunnearvoa. En puhu repusta.

    Raivausvinkki 4: Kuvaa, jos pelkäät kaipaavasi


    Jos säästät tavaroita ja vaatteita, joita et käytä, mutta joista et oikein haluaisi luopuakaan, ota niistä kuva. Itselläni on kuvia niin 80-90-luvun lempileluista (nämä tosin löysin netistä), omien lasteni vauvaleluista kuin vuosien mittaan kaapissani käyneistä vaatteistakin. Osa kuvista on tullut otettua nettikirppareita varten, osa vain muistoksi. Ainakin minulle kuvan katselu riittää muiston palauttamiseksi kaikkien muiden paitsi kolmen rakkaan pehmolelun kohdalla. Siitä päästäänkin seuraavaan vinkkiin…

    Kerran käytettyjä hääpukuja siellä, minne ne kuuluvat: Kierrätyskeskuksessa! Kuva Nihtisillasta.

    Raivausvinkki 5: Aarrelaatikko


    Valitse kaapista yksi hylly, kenkälaatikko tms ja nimeä se aarrelaatikoksesi. Siihen pitää mahtua kaikki ne tavarat ja myös vaatteet, joita et käytä tai jotka eivät ole esillä koristeena. Tähän kategoriaan menevät hääpuvut, lapsuusmuistot, päiväkirjat ja muut vastaavat. Aarrelaatikko voi toki olla isompikin, vaikka kokonainen kaappi tai lipasto. Olennaista on, että kaikki tavarat, joita säilytät vain niiden tunnearvon vuoksi, ovat yhdessä paikassa – esimerkiksi hääpuku ei kuulu muiden vaatteiden joukkoon vaatekaappiin (minun mielestäni se kuuluu kierrätykseen). Kun “aarteesi” ovat yhdessä paikassa, näet kuinka paljon ne vievät tilaa. Sitten voit verrata tuota tilaa kotisi neliöhintaan.

    Tsemppiä raivaukseen!

    Kohtuullisuuden aika

    Esikoisen syntymä ei vielä saanut tahtiani hidastumaan. Ensimmäisien 15 kuukautensa aikana hän matkusti kanssamme 11 ulkomaanmatkaa, enimmäkseen mieheni työmatkoja. Sitten tulikin täysstoppi.

    Toinen raskauteni ei ollut ihan yhtä mutkaton kuin ensimmäinen. Olin sairaslomalla koko raskauden, ison osan siitä vaakatasossa. 99 % ajasta olin kotona, yli kahdeksan kuukauden ajan. En voinut juurikaan harrastaa liikuntaa, enkä jaksanut kauheasti puuhastella mitään.

    Kirjoittelin näitä blogeja varastoon, luin kirjoja ja katselin elokuvia. Noiden pitkien raskauskuukausien aikana jokainen ystävän vierailu oli suuri ilo. Loppuvaiheessa voin jo paremmin ja kävin muutaman kerran esikoisen kanssa ravintolalounaalla puolen kilometrin päässä. Ne olivat niin suurta juhlaa, että muistan ne edelleen, vaikka kyse oli tavallisista buffet-lounaista – sellaisista, mitä moni syö päivittäin.

    Raskauden jälkeen oloni parani nopeasti. Aivan tavalliset asiat tuntuivat mahtavilta: Kävelyt, tanssitunnit, uimahallissa käyminen. Aivan tavallista elämää osasi arvostaa täysin uudella tavalla.

    Artikkelikuva on esikoiseni ottama lähikuva kirpparilta löytämästäni tyllihameesta. Korvatakseen perutun viikkotanssitunnin, hän tanssii nyt aamusta iltaan kotona.

    Katselusuositus: Verta, hikeä ja t-paitoja

    Meillä on iso televisio. Itseasiassa meillä on myös mökillä iso televisio, valtava suorastaan. (Jos kysytte kuinka suuri, täytynee kaivaa mittanauha.) Olen elänyt ilman televisiota enkä vuosiin ehtinyt sitä kaivatakaan, mutta nykyisin lasten ansiosta olen enemmän kotona ja itse asiassa ihan nautin television ääressä loikoilusta, silloin harvoin kun sitä ehdin tehdä.

    Pitkä alustus televisionkatselustani

    Rakastan elokuvia! Viikko on huono, jos aikaa ei ole vähintään parille uudelle elokuvalle. Aivan erityisesti rakastan tositarinoita.

    Lisäksi televisiossamme pyörii jääkiekkoa – lähinnä Jokereiden KHL-pelejä, joskus NHL:n alkuillan otteluita sekä Leijonien arvoturnauksia – ja Formula1-kisoja. Näitä en katso aktiivisesti, mutta ne saavat pyöriä taustalla, kun puuhastelen muuta. Olen seurannut jääkiekkoa ja formuloita pikkutytöstä asti, ja hitaasti mutta vääjäämättömästi nekin lajit tuntuvat kehittyvän nykyaikaisemmaksi. (Odotan kovasti, että formulat alkaisivat kulkea power-to-X:llä, mutta se on jo ihan toinen juttu ja nyt ollaan muutenkin kaukana otsikon aiheesta.)

    Fiktiivisiä TV-sarjoja en ole katsonut enää vuosikymmeneen ollenkaan. En ole nähnyt yhtään jaksoa Breaking Badia, GoT:ia, HIMYM:ia tai DDT:ia. Toinen aivan ehdoton ei on tosi-TV. Katsoin viisi minuuttia Ruotsin Big Brotheria vuonna 2002 ja se riitti minulle siitä sortista. Ikävöin yhä niitä aivosolujani, jotka noiden minuuttien aikana menettivät halunsa elää. (DDT on muuten hyönteismyrkky, ei TV-sarja, mutta ehkä sain sinut hetkeksi miettimään.)

    Äh, huijasin, on yksi fiktiivinen sarja, jota rakastan varauksetta ja jonka ilmestyneet jaksot olen nähnyt jo moneen kertaan: Muumilaakso! Uusi, upea Muumilaakso-sarja on ehkä hienoin (osittain) suomalainen aikaansaannos sitten Finlandia-hymnin ja Helene Schjerfbeckin Toipilaan. Torille!

    Kuvankaappaus tuoreesta Muumilaakso-jaksosta, jossa Muumipappa (äänenään nappiosuma Ville Haapasalo) perustaa yrityksen. Täyttä timanttia.

    Verta, hikeä ja… tosi-TV:tä?

    Leffojen, lätkän, formuloiden ja muumien lisäksi katson silloin tällöin harvakseltaan dokumentteja tai matkailuohjelmien tyyppisiä dokumentäärisiä TV-sarjoja (joista parhaana esimerkkinä Joanna Lumleyn ihanat matkailuohjelmat).

    Kun luin Ylen uudesta Verta, hikeä ja t-paitoja TV-sarjasta, totesin aiheen olevan mitä kiinnostavin, mutta toteutustapa arvelutti. Brittiformaattiin perustuvassa sarjassa neljä töidensä puolesta muotiin kosketuksissa olevaa suomalaista matkustavat Myanmariin. He pääsevät kokeilemaan erilaisia vaatealan töitä puuvillan poimimisesta pikamuotitehtaaseen.

    Sandra Hagelstam, Joona Puhakka ja Maiju Voutilainen ovat somevaikuttajia, Veikko Seppälä opiskelee vaatesuunnittelijaksi Milanossa. Maiju ja Veikko ovat jo entuudestaan sangen tiedostavia, Joona ja Sandra esitetään hieman… noh, tavallisempina kuluttajina. (Epäilen tosin, että Sandra ei voi olla oikeasti noin pihalla, sillä hän on opiskellut vaatesuunnittelua ja kihloissa Marimekollakin työskennelleen miehen kanssa.)

    Ei uutta tietoa mutta kannatti katsoa

    Työpäivät ovat tietysti rankkoja ja huonosti palkattuja. Työajat ovat aivan muuta kuin eteistaulussa länsimaisen vaateketjun nimissä luvataan. Työskentelypaikat näyttivät aivan siltä, mitä odotinkin, eikä mikään oikein päässyt yllättämään. Ohjelma täyttää minulle henkilökohtaisesti tärkeän kriteerin, eikä siinä näytetä mitään 1- ja 3-vuotiaiden silmille sopimatonta. (Artikkelikuvan tilanne tosin on lavastettu, tuolla intensiteetillä kuopus katsoo vain Muumilaaksoa, ja sitäkin vain minuutin kerrallaan.)

    No, nahankäsittelyjakso kyllä sai minut lupaamaan entistä pyhemmin, etten osta enää yhtään uutta vaatetta, laukkua, kenkäparia tai autoa, missä on nahkaa. Käytettynä voin edelleen nahkaa ostaa, tosin mikään suosikkimateriaalini se ei ole. Koska en osta oikein mitään uutena, tämä lupaus oli helppo tehdä. Ainoastaan talvikengät ilman nahkaa saattavat aiheuttaa hieman päänvaivaa, vaikka asia onkin nyt muutamaksi vuodeksi ratkaistu, kun löysin uudenveroiset Pomarin goretexit kirppikseltä.

    Pelkoni liiasta tositeeveemäisyydestä osoittautui enimmäkseen turhaksi. Osallistujien välit näyttivät pysyvän hyvinä koko pariviikkoisen ajan eikä kenenkään henkilökohtaisella elämällä lähdetty retostelemaan. Vaikka vieroksunkin tositeeveetä, oli tätä matkaa itse asiassa ihan mukavaa seurata tiettyjen henkilöiden silmin eikä vain dokumentinomaisesti. Erityisen mielenkiintoista oli kuulla muotisuunnittelijaksi opiskelevan Veikon, joka on taitava ompelija, kommentteja tehtaiden järjettömästä työtahdista, joka eivät jätä pienintäkään mahdollisuutta ommella laadukkaasti.

    Itse sisältöhän olisi mahtunut loistavasti tunnin dokumenttiin, mutta tämä lähestymistapa varmasti puhuttelee vaikuttajien seuraajia ja saa tärkeän viestin menemään perille. Yle, douze points.

    Vuosi Museokorttia

    Superhitti Museokortti löysi tiensä myös minun lompakkoni väliin – eli minimalistisesti puhelinkotelooni – vuosi sitten. Museokortista muuten riittää pelkkä kuva, eli fyysistä korttia ei tarvitse kuljettaa mukana!

    Ensimmäinen museokorttivierailuni oli mökkikaupungissamme Hämeenlinnassa aikuisten serkuntyttöjeni ja kuopuksen kanssa. Suuntasimme Hämeen Linnaan. Puolivuotias kuopus kulki silloin mukana kantorepussa.

    Viimeisen kerran (tällä erää) Museokortti pääsi käyttöön samassa seurassa ja kaupungissa, Sibeliuksen syntymäkodissa. Kuopus oli muuttunut takin alla tuhisevasta vauvasta kaikesta kiinnostuneeksi taaperoksi.


    Näiden lisäksi vuoden mittaan tuli vierailtua:
    – Neljästi Amos Rexissä
    – Kolmesti Ateneumissa
    – Kahdesti Kiasmassa
    – Kahdesti WeeGeessä
    – Gallen-Kallelan museossa
    – Ilmailumuseossa
    – Luonnontieteellisessä
    – Raaseporin linnassa

    (Sekä Bergenin Koda-taidemuseossa ja Tukholman Fotografiskassa, mutta ne eivät toki kuuluneet Museokortin piiriin. Lisäksi piipahdan mielelläni pop-up taidenäyttelyissä.)

    Melko taidepainotteisia vierailuja siis! Yhteensä 69 euron museokortilla tuli siis tehtyä 17 museovierailua. Yhden sisäänpääsyn hinnaksi jäi siis nelisen euroa.

    Paria vierailua lukuunottamatta lapset olivat mukana. Vain Ateneumissa olimme silmätikkuina, kaikkialla muualla tunsimme itsemme tervetulleiksi. Artikkelikuva on typyjemme suosikkimuseosta, WeeGeen Lelumuseosta.

    Ilman museokorttia ylläolevista museovierailuista olisi tullut tehtyä ehkä neljä tai viisi – mikä sekin olisi ollut hyvin lähellä tehdä Museokortista kannattavan hankinnan. Toki moniin museoihin on myös ilmaispäiviä, esimerkiksi Kiasmassa aina kuukauden ensimmäisenä perjantaina.

    Museokortin uusimiseen kannustettiin niin museoiden tiskeillä, sähköpostitse kuin tekstiviestilläkin. Päätin, etten kuitenkaan tällä erää jatka sen parissa.

    Hankintahetkellä kuopus oli tosiaan puolivuotias ja esikoinen kaksivuotias. Kilttinä ja rauhallisena tapauksena esikoinen kulki kauniisti vierelläni taidemuseosta toiseen kuopuksen ihmetellessä rattaissa. Nyt vuotta myöhemmin kuopus haluaa itse kävellä, mieluiten kädestä pitämättä, ja välillä aivan eri suuntaan kuin muut. Tavallinen 1,5-vuotias lapsi siis, ei helpointa museoseuraa. Esikoinen kyllä viihtyisi, mutta kokee etenkin nykytaiteen usein pelottavana (eikä ihme).

    Toki pääsisin joskus museoihin ilman lapsiakin, mutta käytän ne hetket kuitenkin mieluummin liikuntaan. Liikuntaan panostamme myös yhdessä tyttöjen kanssa, sillä joululahjaksi ostimme Leon Leikkimaan vuosikortit. (Ei, en suostu sanomaan sitä Leo’s Leikkimaaksi. Joku raja.) Museokortin pariin palaan varmasti joskus myöhemmin!

    Kasvojooga on edullisinta kasvojenhoitoa

    Kerroin edellisessä blogikirjoituksessani, etten käytä kallista kosmetiikkaa, käy kosmetologilla tai ylläpidä monimutkaisia tai -vaiheisia ihonhoitorutiineja. Se ei silti tarkoita, ettenkö olisi valmis näkemään vaivaa ulkonäköni eteen – joskin “vaivaa” on väärä sana, sillä nautin niin päivittäisestä konjac-sienellä pesusta, kuukausittaisesta mikroneulauksesta kuin kasvojoogastakin. Etenkin kasvojooga on niin luonnollinen osa elämääni, etten aina edes tajua sitä tekeväni – vähän samaan tyyliin, kuin ihmiset huomaamattaan venyttelevät herättyään.

    Miten minusta tuli kasvojoogi

    Tutustuin kasvojoogaan jo 80-luvulla Valittujen Palojen hyvinvointikirjasta. Lapsen mielestä harjoitukset olivat mitä hauskimpia, ja äitini oli supertaitava kasvojen vääntelijä (hän osasi mm. liikuttaa pelkkiä korviaan ja on siksi ikuisesti kasvojoogaidolini, vaikka ainakin väittää hukanneensa kyseisen taidon).

    Elettiin edelleen kasaria, kun pääsin R-vikani takia puheterapiaan. Siellä opin hauskoja kielitemppuja – ja sen R-kirjaimen, sopivasti ennen koulunalkua. Moisten kielivääntelyiden ansiosta en varmastikaan ikinä saa kaksoisleukaa.

    Aloin tehdä mallintöitä 16-vuotiaana, ja silloin oli opeteltava hymyilemään leveästi kuitenkin pitäen silmät auki. Kuvauksissa kyseistä taitoa sai välillä esitellä kahdeksan tunnin ajan lähes tauotta. Silloin kiinnostuin myös siitä, miten “kannan” kasvojani – hyvästä ryhdistä puhutaan paljon, mutta kasvojen perusilmettä ei koeta vastaavalla tavalla muokattavana asiana. Mielestäni kasvojoogan parasta antia on nimenomaan päästä eroon siitä kuuluisasta bitchy resting facesta, samoin kuin kurtistelusta, mutristelusta ja siristelystä. Niin ja tiesithän, että ylä- ja alahampaidesi ei pitäisi koskettaa kuin syödessä?

    90-luvun lopulla tein yhden ensimmäisistä mallikeikoistani Finavialle. Mielestäni olin jo oppinut pitämään silmät auki hymyillessä, mutta tässä kuvassa se ei siltä näytä. Ainakin hampaat näkyvät kiitettävästi.

    Kasvojooga teki uutta tulemista kolmisen vuotta sitten, jolloin päätin myös alkaa jakamaan osaamistani kasvojoogatuntien muodossa – olinhan ohjannut muita joogatunteja jo useamman vuoden ajan. Tunteja on tarjolla harvoin, mutta silloin ne ovat yleensä sangen suosittuja. Parhaimmillaan, tai pahimmillaan, ohjasin kasvojoogaa yli 80 hengelle kerrallaan Joogafestivaaleilla. Olen myös reissannut Kristiinankaupunkiin ja Pietarsaareen kasvojoogaa opettamaan, meitä kasvojoogaopeja kun ei ole Suomessa kuin muutama. Koska muistiinpanojen raapustaminen kasvojoogatunnin aikana ei ollut mitenkään suositeltavaa, tein myös Kasvojoogaopas-ekirjan, josta onkin tullut ihan suosittu.

    Olen päässyt jakamaan kasvojoogan ilosanomaa myös Nelosen Jaksa Paremmin -ohjelmassa, lehdissä ja naistenlehtien blogeissa. Jos innostut kokeilemaan, pääset katsomaan muutaman liikkeen esimerkiksi Kotilieden sivuilta tai Naiselo-blogista.

    Jaksa Paremmin -ohjelman Petra testasi kasvojoogaa kanssani.

    Kasvojoogan monet hyödyt

    Kasvojoogaa on tutkittu Northwesternin yliopistossa, ja siinä todettiin suurimpien ulkonäöllisten hyötyjen tulevan poskilihaksien vahvistumisesta. Korkeammat poskipäät kirjaimellisesti nostavat ilmettä.

    Nenän päällä oleva nirsolihas tuottaa monien kasvoille Sibelius-rypyt. Ne voi joko kantaa ylpeydellä, kuten Pikku Myy, tai opetella kasvojoogan avulla pitämään kulmakarvojen välin rentona. Myös kulmakarvojen kaarta on mahdollista vahvistaa, ja ylipäätään opetella pitämään silmiään enemmän auki – kuten ehkä joskus nuorempana. Nenän alta suupieliin kulkevat nenäjuonteet saa kohotettua erilaisilla poskiharjoituksilla, joista monet samalla nostavat suupieliä positiivisempaan ilmeeseen. Erityisesti miehet haluavat vahvistaa leukalinjaansa ja monet haluavat kiinteyttää kaksoisleukaansa. Kasvojoogatunnin toivelistalla on usein myös silmäpussien häivytys, kadonneen ylähuulen metsästys ja kaulan ryppyjen oikaisu.

    Kasvojoogan avulla voi saada pulleammat huulet
    Kasvojoogaamalla saa huuliin uutta täyteläisyyttä.

    Kasvojoogasta saa myös apua kireisiin purulihaksiin ja sen myötä jopa yönarskutteluun. Sitä käytetään myös lihastoiminnan palauttamiseen kasvohalvausten jälkeen. Ja kuten minunkin tapauksessani, osa liikkeistä on tuttuja myös puheterapiasta.

    Kasvojoogaa arjessani

    Itselläni ei vielä tähän 38 vuoden ikään mennessä ole ehtinyt kertyä kohtia, mitä haluaisin muuttaa – ehkä kiitos elinikäisen kasvojoogan – mutta kylläkin monia kohtia, joiden en haluaisi kauheasti muuttuvan, ainakaan ihan vielä.

    Oma naamasyntini on otsan kurtistelu. Veikeästi epäsymmetriset kulmakarvani suorastaan tanssivat otsallani puhuessani, kun innostun jostain, ja neljänkympin lähestyessä se kyllä väistämättä alkaa muodostaa ryppyjä. Silittelen ja ojentelen otsaani päivän mittaan, ja opettelen vähän vähemmän ilmeikästä esiintymistyyliä esimerkiksi presentoidessani.

    Kasvojoogalla voi ehkäistä otsan ryppyjä

    Teen joka päivä muutaman kasvojen verenkiertoa parantavan liikkeen, sillä vilkas verenkierto tuo mukanaan ihon keskiosiin myös C-vitamiinia, kollageenin rakennusainetta. Istun harvoin paikoilleni tekemään pitkää kasvojoogasessiota, mutta teen liikkeitä päivittäin viihdyttäen samalla 1- ja 3-vuotiaita tyttäriäni. Mahtaakohan heistäkin kasvaa elinikäisiä kasvojoogeja?

    Viime syksynä sain kasvojoogaharjoituksiini uutta tehoa, kun tutustuin kasvojoogalaite Lipperiin. Olin vähintäänkin skeptinen moisen hilavitkuttimen suhteen, mutta niin vain sain todeta sen erittäin tehokkaaksi laitteeksi. Sen avulla saa tehtyä 20 minuutin harjoituksen minuutissa, mikä sopii loistavasti tällaiselle tehokkuusintoilijalle. Lipperistä tulee pian oma kirjoituksensa, pysykäähän kanavalla!

    Minimalistin kasvojenhoito

    Saan usein kehuja kauniista ihostani. Olen itsekin tyytyväinen ihoni sävyyn, ja siihen, että olen säilynyt näinkin lähelle neljääkymmentä suhteellisen sileäkasvoisena. (Toki on niitäkin hetkiä, jolloin näen peilissä lähinnä tummat silmänaluseni ja couperosan.)

    Kasvojenhoitooni ei kuulu kallista kosmetiikkaa, kalliita laitteita, kosmetologikäyntejä tai korealaistyyppisiä, monivaiheisia rutiineja. Siksi pidän sitä minimalistisena (ei liikaa eikä liian vähän) vaikkei se olekaan aivan minimaalinen (tanskalainen huippumalli Helena Christensen väitti käyttävänsä useimmiten vain saippuaa, vettä ja Niveaa).

    Kauniin ihon “salaisuuksia”

    Ihon kuntoon vaikuttaa moni asia, joista osa on perinnöllisyystekijöitä. Vaikka taipumus couperosaan kulkeekin suvussa, enkä toki ole ihonväriltäni “rypistymätöntä” etnisyyttä, olen silti ihan tyytyväinen perimääni ihotyyppiin, jossa suurin ongelma on kuivuus. Se on suhteellisen selkeä taklattava.

    Ne asiat, jotka eivät ole varsinaista ihonhoitoa, mutta vaikuttavat ihon ulkonäköön, eivät tosiaan ole mitään salaisuuksia. Näitä on jankattu joka mediassa kyllästymiseen asti:

    Vesi

    En ole hurjimpia vedenlitkijöitä, mutta pyrin juomaan kylmälläkin säällä ainakin 2-2,5 litraa nestettä päivän aikana, keväästä syksyyn tai paljon urheillessa jopa litran enemmän. En juo vahvasti kofeiinipitoisia juomia (kahvi, musta tee, energiajuomat) enkä alkoholia ollenkaan.

    Kasvikset

    En syö lihaa enkä lintuja. (Kananmunia syön kyllä lähes päivittäin, maitotuotteita edelleen silloin tällöin, samoin kalaa. Tummat silmänaluseni eivät johdu kasvissyönnistä vaan ovat olleet minulla aina.) Toiset ovat sitä mieltä, että kasvissyönti on hehkuvan ihon salaisuus. En osaa sanoa, onko väitteessä perää, mutta ainakin kasvisten ja hedelmien runsas syönti kannattaa jo ihan siitä syystä, että C-vitamiini on kollageenin rakennusaine.

    Uni

    Myös iho saa uudistua yön aikana. Nukun kahdeksan tuntia yössä, vaikka pienten lasten vanhemmalla se onkin toki pois siitä kuuluisasta “omasta ajasta”.

    Aurinkosuoja

    Käytän suojakerrointa 50 myös niinä talvipäivinä, kun aurinko ei näyttäydy. Silloinkin, kun en mene ulos. Aurinkolaseja käytän lähes yhtä innokkaasti kuin Kimi Räikkönen. Hattujen suhteen olen ollut aivan liian laiska, mutta nyt olen tehnyt parannuksen, ja käytän lierillistä tai lipallista hattua aina kesäisen auringon porottaessa.

    Helppoa ja toimivaa ihonhoitoa

    Kuten sanottu, en käytä kallista kosmetiikkaa, en käy kosmetologilla, eikä minusta olisi ylläpitämään 7-11-vaiheisia kauneudenhoitorutiineja. Ihonhoitoni kulmakiviä ovat seuraavat edulliset ja helpot tuotteet:

    Konjac-sieni

    Pesen kasvoni joka ilta konjac-sienellä. Se kuorii ihoa kevyesti ja hellävaraisesti. Jos kasvoilla ei ole paljon meikkiä, sienen kanssa ei välttämättä tarvitse edes puhdistusainetta (kuvausten jälkeen käytän puhdistusaineena tytöille hankittua perusvoidetta). Sienellä saa myös loistavasti kuorittua talven kuivattamat huulet! Konjac-sieni maksaa Prismassa 4,50 €. Se kestää kolmisen kuukautta, jonka jälkeen sen voi kompostoida. (Ohut pakkaus menee muovinkeräykseen.)

    Kotimainen kosmetiikka

    Olen siirtynyt pääsääntöisesti kotimaisen kosmetiikan käyttöön niin ympäristösyistä kuin tukeakseni suomalaista työtä. Kotimainen kosmetiikka on nostanut tasoaan huikaisevasti viime vuosina.

    Konjac-sienellä pesun jälkeen levitän kestovanulapulla kasvoilleni LV:n misellivettä (3.50 € /250ml). Sen jälkeen levitän Lumenen Lähde-kosteusseerumia, tietysti myös kaulalleni ja rintaan. Aamuisin en pese kasvojani vedellä ollenkaan, korkeintaan irrottelen rähmät silmäkulmista. Misellivesi riittää puhdistukseksi.

    Lumenen tuotteita muuten löytyy esimerkiksi Torista avaamattomina tai kerran testattuina. Lumenen pakkaukset muuttuvat 1-2 vuoden välein, joten jos tuote on uusinta mallia, se ei ole kovin vanha. Kosmetiikkaväärennökset ovat valtava bisnes, mutta Suomessa yksittäin vertaiskirpparilla myytävä Lumenen tuote on mitä todennäköisimmin harhaostos tai epäsopiva lahja.

    Miselliveden ja seerumin lisäksi en sitten käytäkään kuin sitä aurinkovoidetta aamuisin. En edes silmänympärysvoidetta, mutta jos joskus jostain löytyy oikeasti tummiin silmänalusiin toimiva voide, otan sellaisen mielelläni käyttöön. Kaikkein kuivimmilla talvisäillä laitan illalla seerumin päälle vielä jotain voidetta, esimerkiksi jostain tuotenäytepussista tai sitä tyttöjen perusvoidetta.

    Olen ottanut kosmetiikkanäytteitä ihan mielelläni vastaan – täytyy nyt tarkentaa, että niitä ei siis todellakaan ole tähän minimalismiblogiin tyrkytetty, vaan olen saanut niitä esimerkiksi promootioista tai viimeksi vierailtuani ihanassa I <3 aerobic -tapahtumassa. En kuitenkaan koe kaipaavani enempää kosmetiikkaa kasvojeni hoitoon. En myöskään mitään naamioita (en etenkään sheet maskeja, mistä tulee valtavasti roskaa).

    En siis voi sanoa olevani aivan “saippuaa, vettä ja Niveaa” -linjalla, mutta “pesusientä, misellivettä ja Lumenen seerumia” on hyvin lähellä totuutta.

    Mikroneulain

    Kasvonaamioiden ja kosmetologikäyntien sijaan suunnilleen kerran kuussa kaivan kaapista mikroneulaimen ja hurisuttelen kasvoillani kaikkiin suuntiin. Sen jälkeen se samainen seerumikin imeytyy superhyvin, ja seuraavana aamuna kasvot hehkuvat.

    Kasvojooga

    Kirjoituksen viimeiseksi jäi asia, joka olisi voinut yhtä hyvin olla ensimmäisenä. Kasvojooga saa kuitenkin pian oman blogikirjoituksensa, joka avaa hieman sitä, kuinka luontainen asia minulle on. Olen tehnyt kasvoharjoituksia pikkulapsesta asti ja nykyisin myös ohjaan kasvojoogaa. Vilkas verenkierto kasvojen alueella on varmasti yksi tärkeimmistä syistä, miksi en koe tarvitsevani enempää kosmetiikkaa tai esimerkiksi kosmetologikäyntejä. Palaan tähän pian!