Miten löytää vaatteita kirpparilta

”Mä en koskaan löydä mitään vaatteita itselleni kirpparilta” olen kuullut useammankin kaverin suusta. Samaiset kaverit saattavat ihastella jotain vaatettani, jonka olen löytänyt – kirpparilta. Miksi toisilla niin sanotusti ”käy tuuri” kirpparilla ja toisilla ei?

Kerroin hiljattain, miksi minulle ei ole ongelma olla shoppailematta eikä se ole minulle hauskanpitotapa. Tässä postauksessa kerron metodin, jolla tarpeellisen tavaran etsiminen kirpparilta muuttuu ihan mukavaksi leikiksi hampaidenkiristelyn sijaan.

Tunnettu sanonta ”the harder I work the luckier I get” pätee tässäkin. Käyn kirppareilla usein ja, jos suinkin mahdollista, käytän hyvän tovin niiden valikoimaan tutustumisessa. Olen kuitenkin krooninen aliostaja, joten vaikka näenkin kivoja vaatteita puoli-ilmaiseksi, ne jäävät usein hyllyyn. Lopputulos on liiankin minimalistinen vaatekaappi, joka edellyttää lähes päivittäistä pyykinpesua.

Olen kuitenkin onnistunut kehittämään ajatusleikin, jonka avulla olen varmistanut, ettei uhkakuva ”ei mitään päällepantavaa” käy toteen. Sen ansiosta vaatekaapissani on tarvittava määrä asukokonaisuuksia erilaisiin tilanteisiin töistä juhliin. Useimmat niistä ovat maksaneet yksittäisiä euroja, korkeintaan kymppejä. Kerron nyt metodini, jos joku saisi siitä vaikka apua, tai edes huvia.

Disclaimer: Tämä metodi toimii parhaiten sellaiselle naisten vaatteisiin pukeutuvalle, jolle tavallisten ketjuvaatekauppojen vaatteet koossa S-L sopivat. Jos sinun on vaikea löytää sopivia vaatteita ylipäätään, tästä leikistä ei valitettavasti ole apua. Miestenvaatevalikoima paranee jatkuvasti, mutta tämä kirjoitus on kirjoitettu enemmän naistenvaatteet mielessä.

Disclaimer2: Vaikka puhun ”leikistä”, ei tarkoitus ole missään nimessä ostaa mitään, mitä ei tarvitse. Jokaisen vaatekappaleen on joku ommellut käsin, kunnioittakaamme sitä. Tämän leikin tarkoitus on auttaa sellaisia, jotka ostavat vaatteita uutena eivätkä koe löytävänsä kirpparilta mitään siirtämään ostamistaan enemmän käytettyihin vaatteisiin.

Ensin valitaan leikkipaikka

Tätä metodia voi soveltaa kaikenlaisille kirppareille: nettiin, vintagemyymälöihin, itsepalvelukirppareille… Suositukseni on aloittaa laadukkaalta hyväntekeväisyyskirpparilta, siis sellaiselta, jonne ihmiset lahjoittavat vaatteitaan ilmaiseksi. Tällaisia ovat esimerkiksi UFF, Fida, Pelastusarmeijan iCare, SPR:n Kontti ja Kierrätyskeskukset. Voin suositella esimerkiksi Nihtisillan Kierrätyskeskusta tai Sellon UFF:ia Espoossa, ja otan mielelläni vastaan vinkkejä hyvistä hyväntekeväisyyskirppareista!

Suosin hyväntekeväisyyskirppareita, koska niissä on hyvä ja laaja valikoima ja todella edulliset hinnat – ainakin näissä suosikkipaikoissani. Koska vaatteet on tarkastettu ammattilaisten toimesta, valikoimassa ei ole kauhtunutta pikamuotitrikoorytkyä. Myös se, että vaatteet on lajiteltu vaatetyypeittäin, helpottaa asiointia valtavasti verrattuna esimerkiksi itsepalvelukirppareihin.

Itse leikin mieluiten europäivillä, eli silloin, kun hyväntekeväisyyskirpparit tyhjentävät varastonsa ”kaikki korkeintaan X euroa” -countdownilla. Hauskinta tätä on leikkiä, kun ollaan kahden tai yhden euron kohdalla, koska silloin kokonaisen asun saa alle kympillä. Järki sanoisi, ettei silloin voi enää olla jäljellä kuin hirveitä rytkyjä hajakoissa, mutta kokemus on osoittanut oletuksen vääräksi. Olen ostanut 1-2 euron hintaan Drykornia, Max&co:a, Patagoniaa, Maison Scotchia, Guessia, Casallia, vintagea… Kaikki erittäin hyvässä kunnossa ja koossa S-L.

Salaisuus on osata katsoa, ja sitä tällä metodilla juuri opetellaan.

Aloita omalta vaatekaapiltasi

Sitten itse leikkiin: Avaa vaatekaappisi. Olet saanut kutsun ystävän häihin, ja sinun on koostettava juhla-asu itsellesi. Mitä puet?

Ystävän häät ovat tietysti vain yksi mahdollinen skenaario. Jos sinulla on jo itsellesi riittävä määrä sopivia vaatteita eri vuodenaikojen juhliin, unohda tämä.

Sivuhuomautuksena: Riittävä määrä voi hyvin olla yksi monikäyttöinen juhla-asu, naiselle esimerkiksi sininen ”pikkumusta” menee kaikkina vuodenaikoina. Riittävän määritelmä riippuu vaihtelunhalustasi, tilanteiden frekvenssistä ja vaatehuoltosi nopeudesta. Yksi juhlamekko voi hyvinkin riittää, samoin kuin yhdet urheiluvaatteet, jos treenaat pari kertaa viikossa. Sen sijaan useimmat tarvitsevat useamman työ- ja vapaa-ajan asun.

Hääjuhlan lisäksi muita mahdollisia skenaarioita voivat olla esimerkiksi:

  • Sinulla on työhaastattelu unelmatyöhösi pörssilistautumisesta haaveilevan teknologiayrityksen toimitusjohtajaksi.
  • Nuoruudenihastuksesi pyytää sinut polkupyöräpiknikille, jonka toivot kehkeytyvän romanttiseksi.
  • Sinulla on tapaaminen Ranskan Voguen päätoimittajan kanssa.
  • 15-vuotias kummityttösi pestaa sinut valvojaksi koulunsa discoon, etkä halua vaikuttaa vanhukselta.
  • Entinen koulukiusaajasi ottaa yllättäen yhteyttä ja pyytää sinut kahville kaupungin trendikkäimpään kahvilaan.
  • Olet lomalla New Yorkissa bestiksesi Cara Delevignen kanssa, mutta matkalaukkusi lentää Nevadaan. Vakuutusyhtiösi antaa sinulle luvan ostaa kolmen päivän vaatteet.

Eikö kuulosta sinun elämältäsi? No, mieti mitkä tilanteet omalla kohdallasi ovat realistisia. Kannattaa aloittaa yhdestä, tarkkaan määritellystä skenaariosta, joka toistuu elämässäsi usein ja jossa huomaat tuskailevasi: ”Mulla ei ole mitään sopivaa.”

Ystävän neuvo: Jokaisella pitäisi olla kotonaan vaatteet, joissa voi mennä hautajaisiin oli sitten kesähelle tai talvipakkanen. Kun läheisesi kuolee, murehdittavaa riittää muutenkin. Hautajaisvaatteet kannattaa sovittaa vähintään vuosittain. Ne voivat olla vaatteita, joita käytät muutenkin, tai sitten oma spesifi asunsa vain tähän tarkoitukseen. Itse olen ollut samaisessa pikkumustassa niin ystäväni häissä kuin isoisäni hautajaisissa, mutta ymmärrän, että tunteellisempi saattaa haluta näihin eri vaatteet. Ja vaikka luetkin minimalismiblogia: hautajaisvaatteita ei kannata heivata, vaikka ne olisivat kaapissasi käyttämättä vuoden. Ole kiitollinen, jos näin käy.

Jos sinulla on mielestäsi riittävästi vaatteita kaikkiin elämässäsi toistuviin tilanteisiin, onnittelen: leikki on osaltasi päättynyt! Suosittelen lämpimästi jotain muuta harrastusta kuin shoppailu, esimerkiksi kirjojen lukua, elokuvia tai kasvojoogaa.

Sitten kirpparille!

Kun valitsemasi tilanne on tarkkana mielessäsi, on aika astua kirpparille. Jos valitsit hääkutsu-skenaarion, katso tarkkaan jokaista kirpparin mekkoa ja pukua: Voisiko se olla uusi juhla-asusi? Jos olet ompelutaitoinen (ja -haluinen!) voit miettiä, saisiko vaikkapa jostain mekosta pienellä muutoksella tehtyä mieluisan?

Käydessäni kirppareilla sellaisten kavereiden kanssa, jotka enimmäkseen ostavat uusia vaatteita, olen huomannut, että he katsovat kirppiksen valikoimaa samoin kuin ketjuvaateliikkeiden. Vaatekaupoissahan on kuitenkin vain murto-osa kirpparin valikoimasta, mutta kaikkia vaatteita on monta kappaletta eri kokoisina ja usein myös eri väreissä.

Kirppareilla jokaista vaatetta on vain yksi kappale, ja niinpä pikainen kävelykierros kirpparin ympäri ei kerro yhtään mitään sen tarjonnasta!

Tällaisen ajatusleikin tarkoitus onkin opettaa uusien vaatteiden pikashoppailuun tottunutta mieltä siirtymään hitaampaan kirpparimoodiin. Kirpparishoppailu on eräänlaista mindfulnessia, se vaatii läsnäoloa ja keskittymistä siihen, mitä on tekemässä.

Tehtävä: Linnanjuhlakutsu. Tällä kertaa olisin lähtenyt tässä upeudessa. 18 €.

Sitten kassalle! …tai sitten ei

Jos löydät sopivan asun määrittelemääsi todelliseen tarpeeseen, osta se! Jos vaatekaappisi pursuilee vaikkapa bile- ja urheiluvaatteita, mutta olet pulassa aina, kun sinut kutsutaan syömään kumppanisi hienostuneen isoäidin luo, osta hyvä ihminen löytämäsi siistit housut ja neule. Varautumalla omiin skenaarioihisi vältät viime hetken paniikinomaiset shoppailukierrokset, jotka ovat tuhoisia niin ympäristölle kuin kukkarollekin. (Niiden bile- ja urheiluvaatevarastojen karsiminen sellaisiin, joita oikeasti käytät, on sitten oma juttunsa.)

Löydätkö sinä helposti vaatteita kirpparilta? Mikä on lempikirpparisi?

Arkistoista: Rentoilua pikkulasten kanssa

Löysin arkistojen kätköistä jutun kesäkuulta 2019, jota en koskaan ehtinyt julkaista. Kirjoituksen oli tarkoitus olla vierasblogi lapsiperheen arjesta, mutta ennenkuin ehdin viimeistellä tämän kirjoituksen, esikoisemme uhmaikä iski toden teolla, eikä “rentoilu”-otsikolla oleva kirjoitus tuntunut enää aidolta. Sitten iski sellainen globaali pandemia, jonka nimeä en juuri nyt muista, mutta olisikohan se alkanut k:lla..?

Nyt tämän kirjoituksen lukeminen toi suorastaan nostalgian väreet mieleeni: Miten ihanaa olikaan se tavallinen arki, kun kävimme taidemuseoissa, sisäleikkipuistoissa ja Vauvakinoissa. Ja uimahallissa! Miten ihanaa oli ylipäätään asua kotona Espoossa tämän iänikuisen (joskin valtavan etuoikeutetun) mökkievakon sijaan. En raaskinut heittää tätä kirjoitusta virtuaaliseen roskakoriin vaan jaan sen nyt teille, tuulahduksena siitä hyvästä arjesta vuosi sitten, joka kyllä vielä palaa.

Kesäkuussa 2019

Sain toiveen kirjoittaa arjestamme. Pääsääntöisesti elomme on varsin leppoisaa, jos nyt niin voi sanoa arjesta vauvan ja uhmaikäisen kanssa. Kuten aiemmin kerroin, en ole puhdasverisin mininalisti, vaan haen ennen kaikkea arjen leppoisuutta. Minimalismi auttaa leppoistamaan arkea joissain asioissa. Esimerkiksi siivoaminen on helppoa, kun koti ei ole täynnä tavaravuoria. Joissain asioissa puolestaan täytyy olla valmis esimerkiksi jätteen syntymiseen, jos haluaa päästä mahdollimman helpolla. Silloin saa minimalismi väistyä.

Meille on suotu kaksi ihanaa pientä tyttöä, jotka ovat nyt 2,5-vuotias taapero (esikoinen) ja 9 kuukauden ikäinen vauva (kuopus). Kumpaakin hoidan kotona, eikä kuviossa ole vielä mitään päiväkerhojakaan. Hoitovastuun jakavat kanssani mieheni, “Isi”, ja vähintään kerran viikossa äitini, “Mummi”. Heinäkuussa alkaa hoitovapaa, ja tarkoitukseni on jatkaa osa-aikaisten töiden tekemistä vielä pitkään, niin että lapset saavat olla pääsääntöisesti kotona.

Tämä on siis meidän valintamme tällä hetkellä. Lastenhoitoratkaisut riippuvat monesta asiasta ja meillä onkin mietitty laps(i)en luonnetta, koko perheen jaksamista ja terveyttä, taloudellista pärjäämistä, minun uraani, eläkekertymää ja osakkuutta kasvuyrityksessä sekä saatavilla olevaa hoitoapua (osa-aikaista työskentelyäkin ajatellen). Jokainen tekee omat ratkaisunsa ja jo sekin, että vanhempainvapaat kestävät Suomessa melkein vuoden, on globaalissa vertailussa kova juttu.

Pyrkimykseni helppoon arkeen näkyy päivittäisessä elämässämme monella tavalla. Tässä muutamia avainasioita leppoisasta olostamme.

Rutiinit ja aikataulut

En kertoisi tätä neuvolassa, mutta meillä ole tarkkoja ruokailu- tai oikein muitakaan aikoja. Ymmärrän, että on lapsia, jotka eivät syö tai nuku ollenkaan, jos asiat eivät tapahdu kellontarkasti samaan aikaan, mutta näitä ei näytä häiritsevän. Aikatauluja ei tehdä kuin silloin, kun sovitaan treffejä muiden kanssa. Silloin varataan reilusti aikaa, että oltaisiin edes suunnilleen ajoissa paikalla. Aikataulutettuja harrastuksiakaan ei vielä ole. Silloin tällöin käymme avoimen päiväkodin ilmaisissa muskareissa tai temppuradoilla.

Näin Helsingin neuvoloissa jaettavan lapun, jossa oli määritelty vauvan päivärytmi jopa puolen tunnin tarkkuudella. Se suorastaan salpasi henkeni. Eipä ollut itselleni tullut mieleenkään, että äitiyttä voisi noin suorittaa! Aloin toisaalta ymmärtää paremmin kuulemiani tarinoita, joissa esimerkiksi vauva ei näe toisella paikkakunnalla asuvia isovanhempiaan, koska matka sinne sotkisi päivärytmin.

Kyllä meilläkin on rutiineja! Hampaat pestään joka aamu ja ilta. Aterioita syödään neljä, viisi tai kuusi ja päiväunia nukutaan tai ei nukuta.

Koskelan sanoin: “Asialliset hommat suoritetaan, muuten ollaan kuin Ellun kanat.”

Puuhat

Kuten monien uhmaikäisten kohdalla, esikoisemmekin kanssa sujuu paremmin muualla kuin kotona. Niinpä joka päivä tehdään jotain. Retkikohde voi olla museo (kiitos ja ylistys Museokortti!), kirjasto, Vauvakino-näytös (kiitos Finnkino!), puisto tai leikkipuisto, ostoskeskus leikkipaikkoineen ja ravintoloineen tai esimerkiksi Korkeasaari. Olemme myös käyneet monenlaisissa lapsille suunnatuissa teatteri-, tanssi- ja oopperanäytöksissä. Jos saadaan toinen aikuinen mukaan, voidaan suunnata vaikka Muumimaailmaan, HopLoppiin tai uimaan. En ole koskaan “kasvanut aikuiseksi” mitä tällaisiin rientoihin tulee. Rakastan HopLoppeja! (Mutta niihin pitää tietysti mennä arkena keskellä päivää!)

Esikoistyttömme on kiltti ja itkupotkuraivari-uhmakohtauksiaan lukuunottamatta rauhallinen. Hän ei karkaile, eikä esimerkiksi koske taideteoksiin museoissa. Siis aivan kuin isänsä tai minä pienenä. (Lapset usein muistuttavat vanhempiaan, luonnollisesti. Joku saattaa sanoa kadehtivansa, kun meillä on niin rauhallinen lapsi, vaikka tiedän, ettei sanoja itse ikinä jaksaisi kierrellä taidemuseoita tai lukea samaa kirjaa monta kertaa peräkkäin. Heidän vilkkaammat lapsensa ovat syntyneet aivan oikeisiin perheisiin.)

Kaikki sanoivat, ettei toinen lapsi voi olla yhtä rauhallinen kuin esikoisemme. Nähtävästi ei, sillä kuopustyttömme on paljon rauhallisempi. Lattialla yhdeksänkuukautisen vauhti on jo kova, mutta sylissä, rattaissa tai vaikka ravintolapöydässä hän viihtyy isosiskonsa touhuja katsellen tai kirjaa lukien. Uusien taitojen opettelulla ei tunnu olevan kiire, emmekä me hoputa.

Tietysti vietämme paljon aikaa kotonakin. Pikkuisten kanssa on mukavaa esimerkiksi joogata ja tanssia. Tanssi riehaannuttaa ja aktivoi, jooga pakottaa keskittymään ja rauhoittumaan. Rennolla otteella yhdessä touhuten saattaa saada itselleen hyvän treenin. Vatsalihaserkauman hyvä puoli on, että lapset ovat tottuneet äidin tekevän harjoituksiaan lattialla joka päivä. Se ei toki tarkoita, että harjoituksia saisi tehdä rauhassa.

Uni

Meillä valvotaan verrattain myöhään ja nukutaan pitkään. Arkena mies lähtee aikaisin töihin, mutta me tytöt jatkamme unia. Etenkin nuoremman unirytmi muuttuu vielä ihan kuukausittain, mutta tällä hetkellä hän nukkuu n.23-08 ilman suurempia heräämisiä, ilman yösyöttöjä. Itse pyrin nukkumaan 00-08, sen yhden tunnin käytän enimmäkseen kirjojen lukuun (olen toivoton lukutoukka ja silloin tällöin tunti venyy kahdeksi… tai kolmeksi). Välillä jatkamme pikkuisen kanssa vielä unia aamuimetyksen jälkeen. Vanhempi tyttö nukkuu suunnilleen 22-10:30, vähän riippuen onko nukkunut päiväunia vai ei. Jos päivällä on jännittävää tekemistä, ei malta nukkua. Pienempi nukkuu yhdet, kahdet tai kolmet päiväunet. Joskus neljät. Kumpikin voi nukkua päikkärinsä omassa sängyssään, autossa, rattaissa, kantorepussa (kyllä, myös se 14-kiloinen) tai joskus ihanina, harvinaisina hetkinä jonkun luottoaikuisen sylissä.

Meillä ei siis katsota väkivaltaisia TV-ohjelmia iltaisin. En osaa pitää tätä minkäänlaisena menetyksenä. Mielestäni illalla ei pidä katsoa edes uutisia.

Kumpikin lapsemme oli muuten aivan surkea nukahtaja ja nukkuja 7kk iässä pidettyyn unikouluun asti. Meillä herättiin kerran tunnissa. Unikouluyöt olivat toki rankkoja miehelleni, jonka tehtäväksi jäi silittely ja hyssyttely, mutta niitä ei onneksi tarvittu montaa. Unikoulu toimii tutkimusten mukaan 95 % lapsilla. 5/100 on toki paljon sekin.

Stressinaiheet

Kauhean moni äiti ottaa kauheasti stressiä kauhean monesta asiasta. Voi kun se ei vielä tee tuota tai voi kun se nyt jo tekee tätä. Aivan sama! Lapsi oppii suurella todennäköisyydellä eskariin mennessä kuivaksi, pukemaan ja syömään itse ja puhumaan ymmärrettävästi. Kaikkien näiden taitojen kanssa voi hyvin odottaa vielä puoli vuotta ja kysyä sitten neuvolasta vinkkejä opetteluun, jos tarvetta oikeasti vielä on. Jos lapsi on perusterve, ei kannata stressata kuukaudesta sinne tai tänne.

Kukaan ei myöskään osaa sanoa vastaantulevasta aikuisesta, onko hän lapsena syönyt koti- vai valmisruokaa.

“Pitääkö kaksivuotiaalle järjestää teemasynttärit, jos lapsi ei osaa itse niitä vaatia?” Ei tarvitse, kaksivuotiaalle ei tarvitse järjestää minkäänlaisia syntymäpäiväjuhlia, jos ei halua. Juhlan kunniaksihan voi mennä vaikka jätskille ja antaa kahvilan henkilökunnan hoitaa jätskiannoksen koristelu. Kokonaiskustannus viisi euroa. Ne sukulaiset, joilla on taipumus vetää herneitä nenään, tekevät sen joka tapauksessa jostain asiasta. He löytävät kyllä syyn. “Väärin juhlittu!” (Esimerkit eivät ole fiktiivisiä.)

On asioita, joista meillä ollaan tarkkoja. Mitään väkivaltaa ei suvaita. Leluja ei viedä kädestä. Pitää sanoa kiitos ja osata pyytää anteeksi. Aikuinen tekee tärkeät päätökset. Meillä luetaan kirjoja joka päivä. Pyrimme käymään kolme kertaa kuukaudessa uimassa, että lapset oppisivat tuon elintärkeän taidon mahdollisimman varhain. Intoa kaikenlaiseen liikkumiseen, taiteeseen ja musisointiin tuetaan.

Sitten on asioita, millä ei ole mitään väliä: Pukeeko lapsi itse vai haluaako aikuisen auttavan. Syökö tänään itse vai haluaako olla syötettävänä ja samalla kerrata sadannen kolmannenkymmenennen kahdeksannen kerran, mitä se Viiru siinä näytelmässä tekikään.

Tavarat

Tämä on minimalistille kova paikka. Hankinko arkea helpottavan tavaran sillä uhallakin, että lasten kaappi on jo täynnä? Tässä asiassa minimalismini on saanut eniten väistyä leppoisuuden tieltä. Koska lapset ovat kotihoidossa, on mukavaa, että heillä on jonkin verran (käytettynä hankittuja) leluja. Pesukone käy päivittäin, mutta kummallakin on silti 5-6 housut ja 6-7 yläosaa, että tarvittaessa muutaman päivän selviää pyykkäämättäkin. Erityisen tarpeen varavaatteet olivat pottaharjoittelun aikaan.

Kuljetan nykyisin iloisesti mukanani jättimäistä hoitolaukkua, sillä sieltä löytyvä matkapotta (mainio Potette Plus) ja kasa teollisia, pitkään säilyviä eväitä mahdollistavat aikataulujen venymisen ja suunnitelmista poikkeamisen. Kun lapset vielä tarpeen tullen nukkuvat päiväunensa vaikka rattaissa, ei haittaa vaikka retki venyisi iltaan saakka. Ja koska nukkumaan mennään vasta melko myöhään, voi illallakin vielä tehdä monenlaista. (Sen kääntöpuolena sitten ne klo 8:30 vauvauintilaiset saavat meidän puolestamme uida aivan keskenään.)

Olen siis siinä onnekkaassa asemassa, että saan päivät pitkät tehdä mukavia juttuja kahden ihanan neidin kanssa. Kyllähän lastenhoidosta kaipaa välillä hetken hengähdystaukoa, mutta työtä tämä ei ole. Käytännössähän teen arkisin samoja asioita, mitä mieheni tekee vapaa-ajallaan.

Tällaista on siis elo meidän pikkuisten tyttöjemme kanssa juuri nyt. Puolen vuoden päästä näyttää varmasti jo monessa asiassa erilaiselta. Jotkut asiat ovat varmasti helpompia lapsien kasvaessa, toiset taas vaikeampia. Palataan siis asiaan!

Miksi minun on helppo olla shoppailematta

Aloitetaan taas disclaimerilla: Minähän siis en ole missään ostolakossa. Keväällä tuli sitä olosuhteiden pakosta kokeiltua, eikä se ollut erityisen mieltä ylentävää saati tehnyt minusta parempaa ihmistä. Jos jotain tarvitsen, tai ihan vaikka vain oikein kovasti haluan, etsin sen käytettynä ja ostan. Joitain tavaroita ostan uutenakin, kuten vaikka hiljattain kuulokkeet ja sandaalit, kun sopivia käytettyjä ei useamman kuukaudenkaan etsimisellä kertakaikkisesti löytynyt.

Shoppailulla tarkoitan tässä kauppojen kiertelyä, uusimpien trendivaatteiden tai kodin sisustustavaroiden hankkimista, nettikauppojen valikoiman selaamista… Kyllä te tiedätte.

Tässä muutamia syitä, miksi shoppailemattomuus ei ole minulle ongelma:

  • Olen tottunut olemaan outolintu. Erityisesti nuorempana oli vaikeaa olla se, joka ei juo alkoholia. Todella vaikeaa. Kun siitä selvisi, oli jo helpompaa olla se, joka ei syö lihaa. Se, etten shoppaile, ja että minut nähdään usein samoissa vaatteissa, menee ihan siinä sivussa.
  • Pyrin elämään säästäväisesti. En kuitenkaan halua, että minun säästöni lähtökohtaisesti revitään jonkun köyhässä maassa asuvan puuvillanviljelijän tai ompelijan selkänahasta. Siksi alennusmyyntien kiertelykään ei ole ratkaisu.
  • Olen keskituloisesta kodista, eikä minulta ole koskaan puuttunut mitään. Ei ole traumoja paikattavana, mistä olen hyvin kiitollinen. Pyrin luomaan saman turvallisuudentunteen myös lapsilleni, enkä siksikään halua heidän kasvavan liian askeettisessa ympäristössä.
  • Ympärilläni on enimmäkseen samanhenkisiä ihmisiä. Tärkeimpinä mieheni ja äitini ovat säästäväisiä ja arvostavat kohtuutta myös tavaroiden määrässä. Myös läheisistä ystävistäni moni ostaa käytettyä eikä viihdy tavaravuorien keskellä.
  • Tavarat eivät tuo minulle turvaa. Tiedän, että tarpeen tullen saan lainattua, vuokrattua tai ostettua tarvitsemani asian. Vara saattaa sitäpaitsi kaataa veneen.
  • Minun ei ole pakko omistaa. Lainaan ja vuokraan mielelläni. En ole ollenkaan varma, että parempi pyy pivossa. Mitä pyyt edes syövät?
  • Osaan laskea. Tai käyttää Nordnetin säästölaskuria. Jos jätän joka kuukausi 10 euron ostoksen tekemättä ja sijoitan sen vaikkapa Nordnetin Superrahastoon, voin 65-vuotiaana tehdä useamman kuukauden lomamatkan.
  • En halua yhtään enempää tavaraa kotiini. Kun ostan jotain, joudun luopumaan jostain, sillä en halua kaappien pullistelevan.
  • Omanarvontuntoni tulee muista asioista kuin siitä, että pystyn ostamaan itselleni jotain kallista. Kävin tämän vaiheen läpi tulojeni vakiinnuttua, nyt ymmärrän paremmin. You are not the contents of your wallet, kuten Chuck Palahniuk kirjoitti.
  • En käytä vaatteita tarkoitushakuisesti persoonani tai mielialani kuvaamiseen. “Nimeni on Körmy ja tapani tulette tuntemaan”, Heikki Kinnunen sanaili yhdessä lapsuuteni lempielokuvista kuolematonta Täällä Pohjantähden Alla -lausahdusta soveltaen. Vääpeli luotti siihen, että persoonattomasta univormusta huolimatta alokkaille tulisi selviämään, ettei tässä mikään Koskela olla. Uskon omankin luonteeni tulevan esille vaatteista riippumatta. (Se on jossain Körmyn ja Koskelan välimaastossa.)

Vuoden 2012 toiseksi viimeinen päivä oli viimeinen kerta, kun oikein tosissani shoppailin. Ostoskierros Riikassa uuvutti myös matkaseurani Pölö-pöllön. Käytössä ovat edelleen silloin ostamani Eccon nilkkurit ja mötivin shortsit. Tuolloin ostamani rintsikat käytin seuraavien vuosien aikana loppuun. Mutta mukaan tarttui myös biletoppi, joka pääsi päälleni ehkä kolme kertaa, ja feikkinahkatrikoot, jotka kuluivat puhki nopeasti.

  • Kaupat eivät enää oikeastaan kiinnosta minua kauhean paljon. Taidemuseot, kirjastot, puistot ja kahvilat vievät voiton reaalimaailmassa, silloin kun niihin pääsee, ja laadukas sisältö voittaa nettikaupat puhelimessa.
  • Kun on ostanut pitkään lähes kaiken käytettynä, kauppojen hinnat tuntuvat hirveiltä. Neljäkymppiä paidasta?! Eikä tämä edes ole niin kiva kuin se minkä ostin vitosella!
  • Uusien vaatteiden ostaminen on ihan arpapeliä. Vaate kulahtaa joko nopeasti tai ei ollenkaan. Muutaman kerran käytetystä kirpparilöydöstä tietää, kumpi.
  • En altista itseäni mainosviestinnälle niiltä osin, kun voin itse siihen vaikuttaa: Ovessa lukee “ei mainoksia”, en tilaa uutiskirjeitä jne.
  • Vaikka en tietenkään ole immuuni kaikkialta vyöryvälle mainonnalle, katson sitä kuitenkin ehkä erilaisin silmin kuin on tarkoitus. Hieno kuva, kukakohan sen on ottanut? Omituinen fonttivalinta. Hyvä tempo tässä videossa.
  • Luettuani Rinna Saramäen Hyvän mielen vaatekaapin totesin, että olen mieluummin osa ratkaisua, kuin osa ongelmaa.
  • Olen mieluummin aikaani edellä. Meidän kaikkien on pakko vähentää kulutusta ennemmin tai… No, todennäköisesti ennemmin.

Koronakammoisen miniloma Tallinnassa

Kuten edellisessä postauksessani kerroin, toinen varattuna olleista koko perheen Tukholmanristeilyistä vaihtui kahden hotelliyön Tallinnanreissuksi kahdestaan. Vaihtokauppa ei ollut huono, sillä olemme sattuneesta syystä olleet erittäin paljon perheen kesken viime aikoina. Tytötkin vaikuttivat erittäin tyytyväisiltä saadessaan jäädä kotiin (missä emme kukaan ole juurikaan olleet sitten maaliskuun alun) sen sijaan, että olisivat lähteneet kanssani pankkiin, verovirastoon ja hammaslääkäriin, ja erityisesti saadessaan seurakseen Mummin.

Niin, tosiaan, tämä ei ollut sellainen laivan pubista Petri Nygårdin riimeillä alkava Tallinnanreissu. 2,5 tunnin menomatka aamupäivän Viking XPRSillä meni mukavasti kahvilan nurkkapöydässä näitä blogeja kirjoittaessa. Laivalta suuntasimme suoraan Rotermanniin Pulliin lounaalle. Poltettu vuohenjuusto vei kielen mennessään ja kauniissa, tilavassa ravintolassa oli oikein viihtyisää.

Lomafiilis jäi valitettavasti lyhyeksi, sillä jatkoin jo mainittuihin pankkiin ja verovirastoon hoitaakseni muutaman (pöytälaatikossa majailleen) tytäryhtiömme asian yhdessä kirjanpitäjämme kanssa. Olin päästänyt Viron e-kansalaisuuteni vanhenemaan, eivätkä sähköiset allekirjoitukset onnistuneet. Kello läheni iltaseitsemää, kun pääsimme viimein kirjautumaan sisään uudenkarheaan Hestia Hotel Kentmanniin – joka muuten on entinen oikeustalo, päivän virastokiintiö tuli siis täytettyä. Kiittelin päätöstämme varata yhden sijaan kaksi hotelliyötä, vaikka pieniä typyjämme oli jo tässä vaiheessa kova ikävä.

Hölmöläläisiltä ei onnistunut valon kantaminen säkillä, mutta Viru Keskuksen Roberts Coffeessa ongelma oli ratkaistu. Ihanat pikkukahvilat saivat tällä reissulla väistyä, sillä viihdyimme vain väljissä sisätiloissa, joissa turvavälit oli helppo pitää.
Tätä Sushi Pandan pöytäasetelmaa ehti tuijotella 45 minuutin odotuksen aikana rauhassa.

Kiitämme koronaa halvasta hotellista

Hotel Kentmanni oli oikein positiivinen yllätys. Vain pari kuukautta avoinna ollut hotelli kustansi alle 62 €/yö. Hintaan sisältyi ihan ok aamiainen ja spa-osaston vapaa käyttö. Kävimmekin kumpanakin iltana isossa porealtaassa ja höyrysaunassa. Välimatkojen pitäminen onnistui hyvin, sillä hotelli ei ollut lähelläkään täyttä. Huono heille, hyvä meille.

Hotel Kentmannin huoneissa oli myös kylpytakit. Omani oli kokoa 128 cm. En jaksanut vaatia uutta.

Hotellin sijainti on oikein toimiva tervejalkaiselle aikuiselle, 10-15 minuutin kävelymatkan päässä Viru Keskukselta rauhallisella alueella. Naapurissa on Yhdysvaltojen lähetystö. Yöt sai nukkua täysin rauhassa.

Lasketaanko hammaslääkäri hemmotteluksi?

Kirjoitin viime viikolla mitä lomaltani kaipaan. Hemmottelu oli listallani ja sitä on Tallinnassa tarjolla runsain mitoin reippaasti Suomen hintoja edullisemmin. Hinta ei kohdallani ole ainoa ratkaiseva tekijä, sillä enemmän vaikuttaa se, että normaalisti minun on sangen vaikeaa päästä mihinkään normaaleina aukioloaikoina, kun seuranani on kaksi pientä neitiä. Niinpä bookkasin 2,5 vuorokauden Tallinnanlomalleni peräti kaksi hoitola-aikaa, joskin hemmottelu näihin ei valitettavasti mahtunut.

Ensimmäinen tapaamiseni oli hammaslääkärissä. Olen äärimmäisen tarkka leegoistani ja käyn puhdistuttamassa niitä vuosittain, vaikka päivittäinenkin hampaidenhoitoni on melkoisen rituaalista. Espoon kaupunki perui hampaiden puhdistusaikani koronan takia, joten varasin ajan Happy Smile Hambraviin Rotermanniin. Venäjänkielinen hammaslääkäri (siis ihan lääkäri) teki soodapuhdistuksen rivakasti ja perusteellisesti. Englanti ei oikein taittunut, mutta sain selvitettyä, että musiikin kuuntelu toimenpiteen aikana oli ok. Melkein spa-elämys, siis. Hammaslääkärillä ja hoitajalla oli luonnollisesti kasvomaskit. Hintaa tuli 70 euroa eli hieman vähemmän kuin Suomessa. Pääsin käyttämään Duolingolla ahkerasti kartuttamaani (mutta edelleen aivan olematonta) venäjäntaitoani kahden sanan verran.

Onneksi on Bolt

Toinen tapaamiseni piti olla heti perään viereisessä Decus-kauneushoitolassa, mutta sen ovi pysyi suljettuna. Nopea puhelu selvitti, etten ole saanut viestiä aikani siirtämisestä Mustamäen toimipisteeseen. Bolt-taksi (entinen Taxify eli paikallinen Uber; samalla alustalla kuljetetaan myös ruokaa) kuskasi minut viiden kilometrin päähän Mustamäelle vartissa alle viidellä eurolla. Olin vieraillut alueella viimeksi yli 25 vuotta sitten. Silloin siellä oli legendaarinen feikkituotteita ja sianpäitä myyvä tori, nyt Rimi-market, Hesburger ja rivi huipputeknologisia kauneushoitoloita.

Decuksessa sain laserhoitoa, jonka toivon auttavan taistelussani vatsalihasten erkaumaa vastaan – jos ei muuten niin tuomalla motivaatiota päivittäiseen harjoitteluuni ja kiihdyttämällä kollageenintuotantoa. Raskauksista aiheutunut vatsalihasten erkauma on vitsaus, joka ansaitsee oman kirjoituksensa joskus. Joka tapauksessa: 20 minuutin laserhoito ja 20 minuutin koneellinen hieronta sen päälle kustansivat 40 euroa eli alle puolet Suomen normaalihinnasta – pelkän laserin saattaa joskus tarjouksesta löytää tuolla noin neljälläkympillä.

Pidin kasvomaskia koko hoitolavierailun ajan, vaikka sain olla hoitohuoneissa lähes koko ajan yksin koneiden hoitaessa homman. Laserkäsittely ei tuntunut miltään ja oli siis lähes rentouttavaa, mutta konehieronta oli melkoista höykytystä. Käytin ajan kuuntelemalla musiikkia ja tavaamalla ruumiinosien venäjän- ja vironkielisiä nimiä hoitohuoneen seinällä olevista ohjekuvista.

Paras dinner ikinä

Tallinnasta saa nykyisin mielettömän hyvää ruokaa. Kolme päivää olivat silkkaa makuaistin hyväilyä alkaen siitä Pullin lounaasta, Sushi Pandan susheihin (joita sai tosin odottaa 45 minuuttia) ja Suhkringelin macaronseihin (erityisesti mustaviinimarja, josta tuli uusi macaron-suosikkini).

Suhkringelin kahvila oli pieni, mutta olimme sen ainoat asiakkaat.

Pohjat veti kuitenkin ravintola Ö, Rotermannissa sekin, jonka seitsemän ruokalajin illallisessa kaikki oli aivan mielettömän hyvää. Ehdinkin jo tuupata instagramiin useamman kuvan tuolta Viron makumatkalta, mutta tässä se uskomattomin: jälkiruokien (huom. monikko) seuraksi pöytään luotiin ”some Estonian forest magic”.

Ruokakin on Tallinnassa edelleen piirun verran Helsinkiä edullisempaa. Ö:n seitsemän ruokalajin (+keittiön tervehdykset) illallisen tarjosi aviomieheni, mutta lunttasin ruokalistasta sen maksavan 59 €. Saman verran kulutin yhteensä kolmen päivän ruokiin, smoothieihin ja matcha latteihin. Alkoholihan ei minulle maistu ollenkaan, mikä on tietysti silkkaa säästöä.

Shoppailusaldo 7 euroa voitolla

Shoppailu ei ole aikoihin varsinaisesti kuulunut lomiini. En jaksa kierrellä vaatekauppoja, sillä olen pahimman luokan aliostaja enkä kuitenkaan koskaan saa ostettua mitään, vaikka tarvitsisinkin. Viime vuosina olen ostanut lähestulkoon kaikki tarvitsemani vaatteet käytettynä ja se on tehnyt uusien vaatteiden ostamisesta entisestä vaikeampaa. Koen tekeväni suorastaan ympäristörikosta ostaessani uutta vaatetta, ja uusien vaatteiden hinnatkin tuntuvat aivan pöyristyttäviltä niiden laatuun nähden. Neljäkymppiä jakusta, joka on kymmenen käytön jälkeen nukkainen? Tai 250 euroa jakusta, joka hyvällä tuurilla ei ole?

Kirpparit ovat usein kaukana keskustoista ja vaikeita löytää. Mainostamiseen ei ymmärrettävästi ole henkkamaukkojen budjettia. Tallinnan keskustan Humana tekee kuitenkin poikkeuksen, se on aivan ytimessä ja isojen ikkunoittensa ansiosta mahdoton missata.

Humanan valikoima vastasi aika pitkälti vakiokauppani Sellon UFF:n valikoimaa, aika paljon pikamuotia mutta myös laadukkaampi helmiä. Olen tullut entistä nirsommaksi vaatteiden suhteen ja suosin laadukasta ompelutyötä. Aasian maissa tuotettavan massamuodin kohdalla ompelijoille ei usein anneta aikaa tehdä työtään kunnolla, joten saumat irvistävät, kiertävät ja ratkeilevat jo muutaman käytön jälkeen. Minimalistisessa vaatekaapissa se on ongelma, sillä korvaavia vaatekappaleita ei välttämättä ole.

Tällä kertaa minua lykästi, ja löysin täydellisesti istuvat Drykornin housut. Ne on ommeltu Serbiassa. Housujen ovh lienee ollut Drykornille tyypillinen 149 € – hinta ei ole laadun tae, mutta näiden ompelujälki oli upeaa ja kangas laadukas. Housut olivat minulle liian lyhyet, mutta huomasin ne itse lyhennetyiksi – kääntövaraa oli runsaasti ja lahkeet olivat siistit, joten asia on helposti korjattavissa. Lisäksi ostin Anna Fieldin hihattoman, pitsikoristeisen paidan (made in Bulgaria) ja vielä tummansinisen maksimekon, josta en löytänyt valmistusmaata, mutta jonka materiaali ja ompelujälki vakuutti. Humanalla sattui olemaan kahden euron päivät, joten housuille, paidalle ja mekolle tuli hintaa yhteensä kuusi euroa.

Sitten tein jotain, mitä yleensä en tee, vannon! Näin rekissä uudenveroiset Vimman naisten leggingsit. Omaan jalkaani ne eivät istu, mutta mietin niiden tulevaa kohtaloa: jos ne eivät nyt tekisi kauppaansa, ne laivattaisiin säkissä Afrikkaan, missä niitä ei arvostaisi kukaan. Niinpä nappasin leggarit mukaani kahdella eurolla ja kuvasin hotellihuoneessa ne Toriin. Ne tekivät välittömästi kauppansa 15 euron hintaan ja kas, koko ostosreissuni oli kuitattu ja pari matcha lattea päälle. Leggingsien ostaja vaikutti tyytyväiseltä edulliseen löytöönsä, joten en tuntenut tunnontuskia hetkestäni trokarina.

Kahdella eurolla ostetut Vimman leggarit tekivät kauppansa Torissa alle tunnissa.

Ihana Fotografiska ja upea Noblessner

Viime kesän Norjanmatkalta palatessa pääsin ensimmäistä kertaa vierailemaan Tukholman Fotografiska Museetissa. Tallinnan uusi Fotografiska oli yhtä upea. Koronan takia jatkoaikaa saaneet valokuvanäyttelyt tarjoilivat hyvän kattauksen kaunista, vaikuttavaa ja sivistävää. Täytyy myöntää, etten tiennyt Bryan Adamsin olevan myös erittäin lahjakas valokuvaaja!

Rammstein Bryan Adamsin kuvaamana.

Tallinnaa tuli kierrettyä kolmen päivän aikana melko laajasti, sillä verovirasto sijaitsi Ülemistessä, hoitola tosiaan yllättäen Mustamäellä, Fotografiska Telliskivessä ja lisäksi kävelimme reilun pari kilometriä rantaa pitkin uudelle Noblessnerin alueelle, jossa kehumani Suhkringelin leipomokin sijaitsee. Tallinnan arkkitehtuuri on aivan mielettömän upeaa. Vanhaa ja uutta tunnutaan yhdistävän paljon ennakkoluulottomammin kuin 82 kilometriä pohjoisempana.

Entäs se korona?

Tallinnassahan on vähemmän koronatartuntoja kuin HUSin alueella. Koin siis oloni Tallinnassa vähintään yhtä turvalliseksi kuin olisin Helsingissäkin tuntenut – konditionaali, koska en ollut ennen terminaaliin tuloa edes käynyt Helsingin keskustassa melkein viiteen kuukauteen. Olen astmaatikko enkä missään nimessä halua koronaa, etenkin kun lähipiirissänikin on riskiryhmäläinen. Baltian maat ja Norja ovat suunnilleen ainoat ulkomaankohteet, joihin voisin matkustaa. Tallinnaa en osaa oikein mieltää ulkomaiksi, kun olen siellä töidenkin puolesta paljon käynyt. Eikös kaikki 100 kilometrin säteellä ole lähimatkailua?

Suurin koronamyönnytyksemme oli, että tytöt jäivät kotiin. Vaikka syksyllä 2 ja 4 täyttävät tyttömme ovat sangen kilttejä ja tottelevat käskyä olla koskematta mihinkään esimerkiksi kaupassa, ei samaa voi vaatia kolmen päivän lomalta. Tytöt suhtautuvat käsidesiin suorastaan innostuneesti, mutta silti sormet ehtivät välillä liian nopeasti suun tai silmien tietämille – tai nenään. Maskeja ei olla tytöille vielä edes yritetty pukea, pienemmälle se ei varmasti onnistuisikaan.

Toinen koronamyönnytys oli kansanmaskit, eli Tehon kertakäyttöiset Sievi-maskit, joita käytimme esimerkiksi julkisissa kulkuvälineissä ja laivaterminaalissa sekä laivan myymälöissä – eli aina silloin, kun suositeltuja etäisyyksiä ei ollut mahdollista pitää. Kaikkialla tosin oli melko väljää, niin laivalla kuin Tallinnassakin. Maskeja näkyi melko vähän.

En ole vielä hankkinut jenkkien muotivillitystä, pillinreiällistä kasvomaskia. Join matcha latteni ainoastaan puolityhjissä kahviloissa, joista upein oli Fotografiskan iso kahvila. Sen neljän euron matcha oli matkan kallein, halvimmalla pääsi Kohvipausissa, 2,40 €.

Käsihygienian suhteen olen aina ollut tarkka, nyt olen tehnyt asiasta taidetta. Käsidesipullo kulki käsilaukussani myös Tallinnassa koko ajan, ja oli ahkerassa käytössä. Ahdistavin hetki oli hotellin buffet-aamiainen. Vaikka sielläkin oli väljää, ei buffet-ruokailu itsessään houkutellut. Keräsimme aamiaisemme nopeasti ja desinfioimme kädet ennen ruokailun aloittamista. Lohdutin itseäni todennäköisyyksillä: Jos hotellin muutamasta kymmenestä vieraasta jollain olisikin ollut koronatartunta, hän tuskin olisi onnistunut hengittämään kurkkuviipaleisiin tartuntaa aiheuttavaa määrää virusta. Oireisia ihmisiä ei näkynyt koko reissulla laivaterminaalissa niistänyttä suomalaispoikaa lukuunottamatta. Kieltämättä mietin, mitäköhän hänen vanhempansa vastasivat lähtöselvitysautomaatin kysymykseen flunssaoireista…

Virolaisten suhtautuminen meihin oli yhtä ystävällistä kuin siististi käyttäytyviin suomalaisiin aina. Turisteja oli kaikkialla vähän, joten toisesta koronan hyvin hoitaneesta maasta tulevat vierailijat lienevät ihan tervetulleita. Siltä ainakin tuntui! Vain muutama umpihumalainen poro tuli vastaan iltakävelyllämme Vanhassa kaupungissa. Olimme Tallinnassa keskiviikosta perjantaihin, joten en osaa sanoa millaisia koronalinkoja siellä saadaan kehitettyä viikonloppuisin. Luultavasti samanlaisia kuin Helsingissäkin.

Kaiken kaikkiaan minilomamme Tallinnassa oli aivan ihana yhdistelmä monia niitä elementtejä, joita lomaltani kaipaan. Sateiseksi ennustettu sääkin muuttui aurinkoiseksi. Lapsia oli kova ikävä, sillä en ole ollut pian kaksi täyttävästä kuopuksestamme erossa kuin yhden yön – senkin vain pakon edessä umpilisäkeleikkauksen takia. Heillä oli Mummin kanssa kaikki oikein hyvin ja vastassa oli kaksi iloista tyttöä, joilla oli paljon asiaa.

Palasimme Tallinnasta Helsingin aurinkoiseen perjantai-iltaan ja ihmettelimme Senaatintorin terassin ja Rautatientorin oluttapahtuman ihmispaljoutta. Sellaisia ruuhkia ei Tallinnassa ainakaan arkipäivinä näkynyt. Isompi riski olisi ollut viettää vastaava staycation Helsingissä!