Voiko lahjaksi antaa käytettyä?

On taas se aika vuodesta, kun miljoonat suomalaiset alkavat miettiä joululahja-asioita. Tänä vuonna joululahjaostoksille kannustetaan talouden kiihdyttämiseksi. Ajatus on sinänsä kannatettava – kuulun siihen suureen enemmistöön, joka näkee hyvin rullaavan talouden tukevan niin taidetta, tiedettä kuin peruspalveluitakin – mutta vaarassa on unohtua, että lahjat eivät tässä suhteessa suinkaan ole samanarvoisia!

Kenen vastuulla on kertakäyttökrääsä?

Pahnanpohjimmaisena on Wishistä tai vastaavasta tilattu kiinakrääsä, jonka talousvaikutus Suomeen on ainoastaan Postin ja jätehuollon vastikkeeton kuormittaminen. Krääsä on krääsää osti sen mistä tahansa, mutta suomalaiselta kauppiaalta ostettaessa siitä jää sentään edes siivu kotimaahan. Krääsää on kaikki sellainen, minkä ei ole tarkoituskaan kestää kauaa, oli kyse sitten vaatteista tai tavaroista. Tuntuu, että tällaisten lahjojen kohdalla oikein kukaan ei ota vastuuta ympäristövaikutuksesta: Lahjan antaja ei ota vastuuta, sillä hänhän ei osta tavaraa itselleen. Vastuuta ei kuitenkaan oikein voi sälyttää lahjan saajallekaan, ellei hän ole nimenomaisesti toivonut saavansa kertakäyttöroinaa. Lahjaruljanssin varjolla liikkuu valtavasti sellaista tavaraa, mitä kukaan ei muutoin hankkisi!

Itsetehtyjä lahjoja oppii yleensä arvostamaan viimeistään aikuisena. Niissäkin kannattaa miettiä raaka-aineiden alkuperää ja suosia mahdollisuuksien mukaan käytettyä. Miten upean kynttilän voisikaan viitseliäs sulattaa näistä aineksista! Kuva Nihtisillan Kierrätyskeskuksesta.

Anna lahjaksi kotimaisia palveluita!

Hieman asian vierestä, mutta tällaisena vuonna pakko mainita tästäkin. Jos olet hankkimassa lahjaa aikuiselle, nyt jos koska on oikea aika antaa lahjaksi kotimaisia elämyksiä. Miten olisi lahjakortti vaikkapa ravintolaan, teatteriin tai hierontaan? Kauneushoitoloissa ja vastaavissa asiakas saa olla hoitajan kanssa useimmiten kahdestaan ja ainakin hoitaja käyttää maskia, joten tilanne on lahjan saajalle sangen turvallinen. Taatusti virusturvallinen vaihtoehto on semilive-konsertti, jolla samalla tukee kotimaisia artisteja. Ensimmäisenä ilmestyi Apocalyptican konsertti Pälkäneen rauniokirkossa, jossa juuri kesällä vierailimme. Myyty!

Olin selvästi aikaani edellä riemuitessani tästä Naantalin Kylpylän lahjakortista heidän mainoskampanjassaan osapuilleen 15 vuotta sitten!

Käytetty tavara on loistava lahja

Etenkin pienet lapset saattavat kaivata lahjaksi jotain konkreettista tavaraa, jonka saa käyttöönsä heti. Silloin käytetty lahja on loistava vaihtoehto. Kirjoitin aiemmin pitkän kirjoituksen siitä, miksi haluan ostaa käytettyä, mutta tässä tärkeimmät asiat pikakertauksena:

  1. Se kestää todistetusti käyttöä. Jos tavara tai vaate on jo kestänyt jonkun muun käyttöä, se kestää sitä luultavimmin jatkossakin. Mielestäni käyttöä kestämättömien vaatteiden ja tavaroiden myyminen pitäisi kieltää kokonaan (niin varmasti tehdäänkin ainakin EU:ssa jossain vaiheessa, mutta kehitys on tuskaisen hidasta). Tällaista asetusta odotellessa käytetyn ostaminen on hyvä tae siitä, että tavara ei hajoa ensikosketukseen. Erityisen tärkeää tämä on lasten lelujen kohdalla. Heti hajoavasta krääsälahjasta seuraa vain harmia kaikille. En ymmärrä ollenkaan ajatusta, että tavaran, johon tulee ensimmäisessä käytössä väistämättä jälkiä, pitäisi antohetkellä kiiltää uutuuttaan. Miksi?
  2. Säästät luonnonvaroja. Hiilidioksidipäästöt, raaka-aineet, logistiikkaketju – ostamalla käytettyä läheltä vähennät ympäristövaikutusta kaikissa näissä. Käytetyn ostaminen ei kuitenkaan saa olla syy ostaa tarpeetonta!
  3. Olet edelläkävijä. Second-hand eli suomeksi käytetyn tavaran markkina on valtavassa kasvussa erityisesti nuorien kaupunkilaisten keskuudessa. Ei kannata yhtään jännittää käytetyn tavaran antamista lahjaksi nuorelle, sillä Greta Thunbergin sukupolvelle asiaan ei liity samanlaisia stigmoja kuin joillekin vanhemmille – kunhan lahja on mieluisa! Jos toivotunlainen puhelin löytyy Swappiesta, se kelpaa aivan varmasti. Torista löytynyt Kenzon collegepaita ilahduttaa varmasti enemmän kuin yhtä paljon maksava uusi paidanrytky ruotsalaisketjusta.
  4. Säästät rahaa. Lahjoihin kuluvasta rahasta puhuminen tuntuu olevan monille tabu ja ajatellaan jopa, että lahjoihin pitää käyttää paljon rahaa. Esimerkiksi puolisoiden kesken vaihdetuissa lahjoissa ymmärrän ajatuksen, että voidaan sopia niihin käytettävästä summasta, ettei toinen käytä kuukauden säästöjään samalla kun toinen ostaa suklaarasian. Lapsille ostettavissa lahjoissa en tätä ajatusta ymmärrä ollenkaan. Jos lapsi toivoo keppihevosta, on mielestäni kaikin tavoin fiksumpaa maksaa siitä vitonen kirpparilla kuin 30 euroa kaupassa. Eikä niitä säästynyttä 25 euroa ole pakko käyttää yhtään mihinkään! Kirjoitan vielä oman bloginsa siitä, mitä meidän 2- ja 4-vuotiaat saavat lahjaksi. Spoilerina: kahden lapsen lahjoihin ei ole mennyt yhteensä kahtakymppiä.

Voit tarvittaessa tulostaa tämän kohdan: espoolaisena, korkeasti koulutettuna, hyvin toimeentulevana kahden lapsen äitinä voin vakuuttaa, että käytetyn tavaran antaminen lahjaksi on enemmän kuin ihan ok – se on suorastaan muodikasta ja kannustettavaa!

Panosta paketointiin

Lapset tuntuvat rakastavat erilaisia laatikoita, kasseja ja pusseja. Niiden ei kuitenkaan missään nimessä tarvitse olla lelun alkuperäispakkauksia, jotka eivät useinkaan kestä uudelleenpakkausta. Jos lahjaan kuuluu useampi osa, joita on tarkoitus säilyttää yhdessä, löydät kauniin rasian esimerkiksi Kierrätyskeskuksesta. Viitseliäämpi voi päällystää pahvilaatikon vaikkapa sarjakuvalehden kuvilla. Tällainen pakkaus ei tarvitse lahjapaperia, vain narun ympärilleen.

Kirppikseltä eurolla löytynyt Muumikello sai käärepaperin Helsingin kaupungin jakamasta matkailukartasta. Tämä ei ollut joululahja vaan matkamuisto Muumimaailmasta viime vuoden kesällä – kaksivuotias esikoinen ei välittänyt tuon taivaallista, ettei sitä ollut hankittu ylihintaisesta matkamuistomyymälästä.

Joulukalenterivinkki lapselle tai lapsenmieliselle

Loppuun vielä mahtava vinkki, johon törmäsin hiljattain joulukalenterikeskustelussa: Lego-fanille syntyy ihana joulukalenteri (käytettynä ostetusta) Lego- tai Duplo-setistä, jonka palikat on jaettu 24 paperipussiin tai vaikka sanomalehtikääreeseen. Joulukuun kuluessa kalenterin avaaja ehtii miettiä moneen kertaan, mitä ihmettä tästä voisi oikein tehdä.

Annatko second-hand lahjoja? Keskustellaan Facebookissa tai Instagramissa!

Autojunalla Saariselälle

Liityimme siihen suomalaisten sankkaan joukkoon, joka vaihtoi tropiikin Lappiin. Vaihto sopi minulle paremmin kuin hyvin, sillä aiemmat kolme Lapinreissuani olivat kaikki työkeikkoja. Ajankohta valikoitui mökkiarvonnan perusteella ja mahdollisti suhteellisen edullisen loman. ”Viikko Lapissa maksaa enemmän kuin etelänmatka” -väitteistä oltiin kaukana. Valitettavasti emme myöskään olleet niitä parhaita Lapinmatkailun pelastajia, mutta yritimme sentään!

Raiteilla nukkuen

Valitsimme matkustustavaksi autojunan ennen kaikkea helppouden vuoksi. 12 tunnin ajoaika ei houkutellut: emme halunneet ajaa yöllä emmekä kyllä päivälläkään, etenkään koska miehelläni ja minulla ei varsinaisesti ollut lomaa vaan teimme viikon aikana töitä.

Autojuna kahteen suuntaan maksoi 528 € ja sillä sai autopaikan ja oman ihan siistin hytin, jossa oli oma vessa ja suihku. Me aikuiset valtasimme kerrossängyn ja 2- ja 4-vuotiaille tehtiin joogamatoista pedit lattialle. Varhaisesta aamuherätyksestä huolimatta esikoinen ilmoitti Rovaniemelle saavuttaessa, että tämä on hänen suosikki-lomamatkansa koskaan. Yöjunasta on puhuttu koko syksy ja puhutaan varmasti vielä pitkään.

Saariselällä omissa oloissa

Lehdistä on saanut lukea, kuinka me suomalaiset emme mitenkään korvaa ulkomaalaisia Lapinkävijöitä. Kieltämättä ei käynyt mielessäkään maksaa 400 euroa retkestä laavulle tai vastaavaa. Rinteet eivät vielä olleet auki ja lyhyen lumetetun ladun käyttö ei tietenkään maksanut mitään.

Sää ei suosinut talviurheilua mutta oli sen sijaan täydellinen metsäretkille, joita teimme lasten kanssa melkein joka päivä. Yhtenä iltapäivänä jätimme lapset isoäitinsä hoiviin ja kävelimme Kiilopään tunturilta mökillemme Kaunispään tunturilla. Noin 14 kilometrin matkaan meni kolmisen tuntia. Välillä kävelimme leveitä lenkkipolkuja, välillä hankalakulkuisempia tunturipolkuja. Pari sillatonta jokeakin osui ylitettäväksemme.

Koska matka kulki UKK:n kansallispuistossa, jossa aiemmin syksyllä metsästäjä ampui pyöräilijän, kiinnitin huomiota musta-harmaaseen asuuni. Lainasin tytöiltä punaisen Salama McQueen -tyynyliinan hartiahuiviksi. Turvallisuus ennen tyyliä!

Teimme valtaosan ruokaostoksista jo Rovaniemen Prismassa, pienillä täydennyksillä Ivalon ja Saariselän K-Marketeista. Söimme reissun aikana ravintolassa neljä kertaa ja kävimme kerran kahvilassa. Tällä reissulla en murehtinut ravintolaruoan hintoja vaan pistelin hyvillä mielin. Kaikkialla huolehdittiin turvaväleistä ja henkilökunta käytti maskeja. Käsidesiä oli myöskin tarjolla kaikkialla ja sen käyttöön kehoitettiin niin kyltein kuin sanallisestikin.

Huskyajelu jäi haaveeksi, mutta rapsuttamaan pääsin

Haaveenani oli huskyajelu juuri 4v täyttäneen esikoiseni kanssa. Erityisesti huskytilojen ahdinko koskettaa ja olisin halunnut omalta pieneltä osaltani tukea heitä. Olen pahasti allerginen koirille, mutta ulkoilmassa pärjään kyllä. Saariselällä ei kuitenkaan ollut tarpeeksi lunta. Vasta viimeiseksi päiväksi satoi sentin lumikerros, ja se päivä kuluikin pulkkamäessä mökin pihalla – huolimatta siitä, että asfaltti hieman rouskui pulkan alla.

Paluupäivänä ennen junan lähtöä Rovaniemeltä ehdimme vierailla Joulupukin Pääpostissa ja sen vieressä sijaitsevassa Huskyparkissa ihan vain ihastelemassa ja vähän rapsuttamassa koiria. Koko perheen 20€ pääsymaksu ei toki paljon auta, mutta toivottavasti somepostaukseni innostaisivat suomalaisia Lappiin ja huskyajeluille. Ja toivottavasti pääsisin sellaiselle itsekin vielä tänä talvena!

Menkäähän Lappiin!

Jos mieli tekee lomailla, suosittelen lämpimästi Lappia. Jos pystyy elämään Etelä-Suomessa saamatta tai levittämättä koronaa, onnistuu se pohjoisessakin. Oma junahytti on virusturvallinen, samoin tietysti oma auto. Budjettimatkaajalle on tarjolla yön yli kulkeva OnniBus Helsingistä Rovaniemen kautta Saariselälle. Maskisuositus!

Moni ihan kiva hotelli näytti mainostavan 60€ öitä, ja myös hulppeimmissa paikoissa kuten Ivalon Aurora Villagessa (jossa pyörähdimme hieman vain fiilistelemässä lasikattomökkejä takapihan poroineen) oli alehinnat – normaalisti 700€ maksavan mökin sai nyt puoleen hintaan tai allekin. Aiemmin haaveilin Kakslauttasen Arctic Resortin igluista, mutta paikasta meni totaalisesti maku kuultuani niiden omistajan polttavan roskia maillaan 11 miljoonan tuotoista huolimatta. Sen sijaan tuo Aurora Village oli saanut Green Key -ekosertifikaatin. Kallistahan majoittuminen tuollaisissa paikoissa on alehinnoillakin, mutta jos mahdollisuuksia on niin kotimainen yrittäjyys jos mikä on nyt tukemisen arvoista. Voisiko ainakin osan ensi joulun tavaralahjoista korvata tänä vuonna suomalaisilla palveluilla?

Me aloimme ainakin heti haaveilla toisesta Lapinmatkasta kevättalvelle. Toivottavasti talous- ja virustilanne on sille suotuisa!

Minimaalisesti uutisia

Olin ennen varsinainen uutisnarkkari. Päivitin kotimaisia uutissivustoja kymmeniä kertoja päivässä, luin Newsweekiä ja katsoin Kympin Uutiset – ainoa kerta päivässä, kun avasin television, paitsi ulkomaanmatkoilla, joilla saatoin pitää kansainvälisiä uutissivustoja auki useamman tunnin. Koska valtamedioihin ei tietenkään voinut luottaa, seurasin aktiivisesti myös somekanavia saadakseni vaikkapa Krimin sotaan ukrainalaisten kavereideni näkökulman.

En tullut hullua hurskaammaksi. Sen sijaan minun oli vaikea nukahtaa iltaisin (tai aamuöisin, kun viimein ehdin nukkumaan) ja näin paljon painajaisia. En useinkaan uutisten aiheista, joten en nähnyt yhteyttä.

Uutisdieetti toi makoisammat unet

On ihme, etten muista mistä ensimmäisen kerran luin uutisminimalismista, sillä tuo oivallus muutti elämäni kertaheitolla muutama vuosi sitten. Ryhdyin uutisdieetille välittömästi.

Nykyisin uutiskulutukseni näyttää tältä: Avaan aamulla Hesarin ja Ylen sivuilta kiinnostavat uutisotsikot uusiin välilehtiin puhelimeni selaimella. Jos Hesarin sivuilla olevasta Ilta-Sanomien bannerista osuu silmiini kiinnostava viihde- tai lifestyleuutinen, avaan senkin odottamaan. Klikkiotsikoita tosin en klikkaa ihan periaatteesta. Luettavia artikkeleja tulee tälläkin metodilla aivan liikaa, joten en maksa kuukausimaksua nähdäkseni Hesarin ”timanttijuttuja”.

Silmäilen avaamani välilehdet aamiaisen aikana tai viimeistään lounastauolla. En palaa uutissivuille saati iltapäivälehtiin enää sen jälkeen. En selaa muita sivustoja – joskus seuraamani minimalismiblogit ovat nekin taas unohtuneet useammaksi kuukaudeksi. Televisiouutisia en katso ollenkaan ja televisio onkin meillä lähinnä elokuvien ja urheilun katsomista varten.

Kuten kerroin blogissani e-kirjoista, en ole enää vuosiin selaillut somea, joten uutisia ei tunge kasvoille sieltäkään. Vaikka iso osa puhelimenkäytöstäni on viestittelyä läheisteni kanssa, aika harvoin tulee käsiteltyä uutisaiheita.

Selailen satunnaisesti miehelleni tulevia talouslehtiä ja olen kuunnellut muutaman Nordnetin Rahapodin, mutta tärkein talousuutisten lähde on mieheni. Hänen kanssaan keskustelen paljon myös yhteiskunnallisista asioista, mutta en enää iltapalan jälkeen. Jos läheiseltä paloasemalta ei kuulu yleishälytystä, uutinen voi odottaa seuraavaan aamuun. Menen ajoissa sänkyyn ja nukahdan pian – ellen jumitu ahmimaan jotain kirjaa.

Tipahdinko tampioksi?

Uutisaddiktiaikoinani olisin pyöritellyt päätäni nykyminälle: Eihän noin vähäisellä uutiskulutuksella voi mitenkään pysyä ajan tasalla! Mikä sivistymätön moukka! Yllättävää kyllä, koen nykyisin olevani paremmin perillä maailman tapahtumista. Entisestä uutistulvasta mieleen jäi vain murto-osa, nyt muistan uutiset paremmin.

Otsikkotaso uutisista useimmiten riittää. ”Trump antoi potkut kyberturvallisuudesta vastaavalle johtajalle, joka tyrmäsi väitteet vaalivilpistä.” Ennen olisin klikannut uutisen auki, mutta henkilön nimi tai tapauksen yksityiskohdat eivät kuitenkaan olisi jääneet mieleeni. Mielestäni on hyvä tietää Yhdysvaltojen ja muiden voimakkaan vaikutusvaltaisten maiden tärkeimmät kuulumiset, mutta yksityiskohtaisempi informaatio menee jo harrastuksen puolelle – eikä tämä ole enää valitsemani harrastus.

On varmasti kavereita, joiden mielestä olen auttamattomasti aivopesty, kun seuraan vain ”vihervassareiden” Yleä ja Hesaria. Minulle kupla sopii ja sen aiheet kiinnostavat minua, mutta toki tunnistan suuntauksen. En lähtökohtaisesti usko salaliittoteorioihin ja luotan, että jos jokin niistä osoittautuu todeksi, saan lukea siitä riittävän pian Yleltä.

Maailmankuvaa ei mielestäni ylipäätään kannattaisi perustaa uutisiin. Itse ainakin koen esimerkiksi kirjallisuuden, matkailun ja kavereiden kanssa käytävien keskustelujen kautta saavani paremman kuvan vaikkapa Etelä-Afrikan nykyisyydestä kuin yksittäisten, Suomen mediaan asti suodattuvista uutisista.

Koronarepsahdus kostautui

Uutisdieettini piti pitkään hienosti, mutta maaliskuun koronavyöryn myötä repsahdin. Parin viikon ajan katsoin hallituksen tiedotustilaisuuksia ja päivitin uutisia yömyöhään. Vaikka meillä henkilökohtaisesti oli edelleen kaikki hyvin, ahdistus vyöryi päälleni enkä saanut iltaisin unta.

Ymmärsin pian, että koronatilanne tulee kestämään pitkään, mitään merkittävää ei tapahdu vuorokaudessa eikä jatkuvasta uutisten seuraamisesta ole yhtään mitään hyötyä. Palasin uutisdieettiini ja yöunet palasivat.

Vaikka korona jyllää maailmalla ja Yhdysvaltojen demokratia on kriisissä Valko-Venäjän, Puolan ja Unkarin hallinnoista puhumattakaan, minulla ja perheelläni on kaikki hyvin. En saa muiden maiden sotkuja setvittyä, eikä kukaan hyödy siitä, että vatvon niitä aamusta iltaan.

Extra extra this just in

Tuntuu, että nykyiselläänkin tulen lukeneeksi liikaa uutisia. Usein aamulla avaamistani uutisista osa on vielä iltapäivälläkin lukematta. Tai oikeastaan ongelma ovat ”uutiset”. Mikä siinä onkin, että pitää muka tietää enemmän joulukuusesta, joka tulee tänä jouluna Senaatintorille? Miksi klikkaan auki taas yhden otsikon, jossa kerrotaan entisen formulakuskin kertovan mielipiteensä nykyisestä formulakuskista?

Kirjoitan työkseni kaupallisia sisältöjä ja siinä työssä yleissivistys on toki tarpeen. Senaatintorin joulukuusen alkuperä tuskin kuitenkaan tulee työelämässä eteen, ainakaan niin että sitä pitäisi etukäteen tietää. Uskon, että takana on enemmänkin FOMO eli paitsi jäämisen pelko. Mitä jos jossain uutisessa onkin jotain kiinnostavaa? Mitä jos jossain porukassa herää keskustelu jostain pseudouutisesta ja olen ainoa, joka ei tiedä kyseistä tarinaa? Kestän sen, etten voi koskaan keskustella mistään TV-sarjoista, kun en sellaisia katso, mutta nämä ovat uutisia!

On käsittämätöntä, kuinka paljon uutisia pystytään tuottamaan vuorokaudessa! Joskus valitsemallani kerran päivässä -metodilla meinaa jäädä tärkeitäkin uutisia kokonaan väliin. Esimerkiksi vuosi sitten kuulin (uutissivuja useammin päivittävältä) mieheltäni, että Antti Rinne on eronnut pääministerin tehtävästään. Seuraavana aamuna kyseistä uutista ei Hesarin sivuilla enää näkynyt vaan sen tilalle oli tullut asiaa taustoittavia kirjoituksia. Otsikoista ei itse pääministeriero enää selvinnyt. Vanha uutinen!

Olenkin oppinut lukemaan uutisia niin, että jos otsikossa kerrotaan Sean Conneryn upeasta elokuvaurasta, se tarkoittanee Sir Conneryn siirtyneen ajasta iäisyyteen. Asia on kuitenkin tullut julkisuuteen jo useita tunteja aiemmin, eikä siksi ole varsinaisesti enää polttava uutinen.

Kuten tästä käy ilmi, olen miettinyt yhä tiukempaa linjaa uutiskulutukseeni. Ehkä voisin katsoa aamulla Areenasta neljän minuutin uutislähetyksen? Tai lukea Hesarista vain sarjakuvat ja luottaa uutisissa yksin Yleen – kaikki oikeasti tärkeät uutiset löytyvät varmasti sieltä.

Miten sinä kulutat uutisia? Liikaa? Liian vähän? Kerro minulle Facebookissa tai Instagramissa!