Osa-aikainen työ jättää aikaa muullekin

Minimalismia voi olla monenlaista. Jotkut vähentävät vain tavaroitaan, ja se riittää heille. Itsekin kirjoitan usein tavaroista, sillä se on helppoa. Tavaroiden vähyys ei kuitenkaan ole minulle mikään itseisarvo.

Yksi suosikkisanonnoistani on All this clutter used to be money. All that money used to be time. Eli kaikki se tavara, joka kotisi nyt täyttää, oli ennen rahaa, ja se raha puolestaan oli aikaa, ennen kuin myit sen työlle. Tähän heti kärkeen oma kritiikkini kyseistä sanontaa kohtaan: Rakastan töitäni, kaikkia niistä. Töihin käyttämäni aika ei totisesti mene hukkaan. Mutta kuten tiedätte, työskentelen osa-aikaisesti, sillä haluan ehtiä tehdä paljon muutakin kuin vain töitä.

Tässä muutamia asioita, joihin töiden lisäksi haluan elämässäni olevan aikaa:

  • Perheen kanssa ajan viettäminen
  • Miehen kanssa kahdestaan oleminen
  • Muiden läheisten näkeminen
  • Yksin oleminen
  • Liikunta: Jooga, tanssi, tankotanssi, uiminen, lenkkeily
  • Ulkoilu ja retkeily, pyöräily, talvella hiihtäminen
  • Itsestäni huolehtiminen muin keinoin: matchan juonti, saunominen, varpaankynsien lakkaaminen jne
  • Kirjojen lukeminen
  • Elokuvien katsominen
  • Kielten opiskelu
  • Matkustaminen Suomessa ja ulkomailla kohtuullisissa määrin
  • Tämän blogin kirjoittaminen

Viikon suosikkipäiväni taitaa nykyisin olla perjantai, aivan kuten tänäänkin. Lapset painoivat aamulla innosta piukkoina ovesta ulos uimarengas olalla ja rantapyyhkeet kassissa, sillä päiväkodissa leikitään koko porukalla rantalomaa. Sisätiloissa, sillä ulkona on nollakeli. Lähtiessään he toivottivat minulle hyvää vapaapäivää. Haen heidät iltapäivällä, mutta sitä ennen aion kirjoittaa tämän blogin loppuun, käydä keskustassa matchalla, joogata ja ehkä tutustua hieman seuraavaan digitointiprojektiin, joka koskee lapsuusvalokuviani.

Onko 25 tuntia töitä viikossa paljon vai vähän?

Teen päivätyötäni markkinointitoimistossa 70 % täydestä työajasta eli 26.25 tuntia viikossa. Niistä yksi tunti on aivan mahtava henkilöstöetumme Wellness Hour, josta kirjoitin toimistomme blogiin. Wellness Hour on tunti, jolloin voi tehdä vapaavalintaisesti mitä tahansa hyvinvointia lisäävää. Varsinaista työaikaa jää siis 25 tehokasta työtuntia ja vartti päälle. Käytännössä useimmiten teen maanantaista torstaihin 6.5 tunnin työpäivän ja pidän perjantain vapaana. Se on mielestäni juuri sopivasti, ei liikaa eikä liian vähän. Tällä mallilla olen mennyt viime syyskuusta eli hoitovapaan päättymisestä asti. Hoitovapaalla tein markkinointitoimiston töitä keskimäärin 8-12 tuntia viikossa.

Koska teen myös muita töitä, välillä viikon työtunnit nousevat korkeammiksi. Kuvauspäivät ovat usein pitkiä, välillä vedän keskellä päivää kasvojoogatunnin, ja muutaman kerran vuodessa vedän 20-tuntisia, viikonlopun mittaisia joogan opettajakoulutuksia. Vuositasolla tarkasteltuna en kuitenkaan pääse lähellekään täyttä työaikaa.

Minimalismin voisi määritellä vaikka karsimiseksi, niin että vain aidosti tärkeä jää jäljelle. Kirjoitin 1,5 vuotta sitten Life Designista, eli keinoista joilla ole itse suunnitellut ja auditoinut elämääni niin, että pystyn keskittymään juuri niihin minulle tärkeisiin asioihin. Mainitsin tuossa kirjoituksessa myös Aki Hintsan eeppisen Voittamisen anatomia -kirjan, joka jokaisen kannattaisi lukea. Kaikkihan me sanomme, että perhe ja läheiset ovat tärkeimpiä, eikö? Miksi sitten käytämme suurimman osan ajastamme ja energiastamme työntekoon? – Mekin, joilla riittäisi leipää pöydässä vähemmälläkin työnteolla.

Kun asiaa ajattelee, eikö olekin hullua, että työn tuottavuus on Suomessa joidenkin arvioiden mukaan jopa 30-kertaistunut viimeisen 150 vuoden aikana, mutta silti moni meistä raataa aamusta iltaan, osa aidosti henkensä pitimiksi, osa ylläpitääkseen tiettyä elintasoa? Laki 40-tuntisesta työviikosta tuli Suomessa voimaan vuonna 1966, ja sen jälkeen on lähinnä muuttunut se, että meidät tietotyöläiset on pitkälti laitettu syömään lounasta omalla ajallamme ja 8-tuntista työpäivää tekevä saakin palkkaa enää 37.5 tunnista. No eihän tämä elämä ole 60 vuodessa mihinkään muuttunut… Ai mikä digitaalinen vallankumous?

Minulle on osa-aikaisuuteeni liittyen useasti sanottu, että sinä et näköjään halua työn häiritsevän vapaa-aikaa. Yli 40-vuotiaat sanovat tämän yleensä ivallisesti, alle 40-vuotiaat ihaillen. Jako on häiritsevän tarkka. Minua vanhemmat tuntuvat elävän toisen maailmansodan jälkeistä arvomaailmaa, jossa sotakorvaukset oli maksettava ja teollisuus rakennettava. Minua nuoremmat puolestaan tuntuvat itsekin miettivän, mitä elämältään oikeastaan haluavat.

Oikeastaanhan 25 tuntia työntekoa joka viikko häiritsee vapaa-ajan viettoa erittäin paljon. Työni on kuitenkin erittäin mielenkiintoista ja mukavaa, joten lohkaisen tuon osuuden sille mielelläni – ja tietenkin työstä saa palkkaa.

Tiedätkö aikasi rahallisen arvon?

Olen siinä harvinaisen onnekkaassa asemassa, että minulla on useampikin aidosti rakas työ, joista ainakin paria voisin tehdä enemmänkin, jos haluaisin. Olen korkeasti koulutettu, useammankin raikkaan kaupallisen alan arvostettu ammattilainen. Aloitin työelämässä lähes 30 vuotta sitten perheyrityksessä ja pian sen jälkeen myös muilla työnantajilla. Olen aina elänyt säästäväisesti, ja Onnetarkin on ennemmin suosinut kuin syrjinyt minua. Oliko riittävästi disclaimereita siihen, ettei kukaan pahoita mieltään, kun sanon, ettei minun enää tarvitse tehdä töitä täysipäiväisesti?

Olen laskenut, paljonko ylimääräisestä työtunnista nettoaisin, ja päätynyt osapuilleen 25 euroon. (Laskutan esimerkiksi yritykselle pidetystä kasvojoogatunnista 120 € + alv, mutta tämä vaatii toki markkinointityötä, kommunikaatiota asiakkaiden kanssa, tuntien suunnittelua ja valmistautumista, laskuttamista sekä kirjanpitoa veroilmoituksineen, nyt puhuttiin nettoamisesta.)

Jos jonkin minulle epämieluisen asian pystyy ulkoistamaan korkeintaan 25 € tuntikustannuksella, tartun siihen, koska minun kannattaa ennemmin tehdä itselleni mieluisia töitä. Käännettynä: Jos jostain työlään tuntuisesta hommasta on luvassa alle 25 euron tuntikorvaus, jätän tekemättä. Esimerkiksi 10 € tavaran myyminen Torissa saa viedä aikaani korkeintaan 24 minuuttia kuvaamisineen, ilmoittamisineen, viestittelyineen ja postittamisineen – muuten tuote olisi kannattanut viedä kierrätykseen. Tämä esimerkki on minun kohdallani aika huono, sillä tavaroiden myynti nettikirppiksillä on mielestäni hauskaa ja palkitsevaa. Tiedän, ettei monikaan jaa ajatustani.

Oman tuntityön arvon tietäminen auttaa arvottamaan, mitä kannattaa lähteä tekemään, kun kyse on ansaitsemisesta.

Ihan kiva, mutta minun rahani eivät riittäisi

Tärkein keinoni vapauttaa aikaa työnteosta muihin asioihin on tehdä töitä vain osa-aikaisesti. Oliko ensimmäinen reaktiosi: “Tuo ei olisi mahdollista minun kohdallani”?

Tuohon reaktioon on yleensä kaksi syytä. Ensimmäinen on ajatus siitä, että rahat eivät riittäisi mitenkään. Monen kohdalla on varmasti totta, että jokainen euro tulee tarpeeseen. Aika moni on kuitenkin rakentanut itselleen niin sanotun kultaisen häkin. Elintason noustessa on muutettu isompiin koteihin ja hankittu kesämökkejä, veneitä ja jos jonkinlaisia harrastusvälineitä – olen saanut seurata tällaista läheltä useampaankin otteeseen. Hankintakustannuksen lisäksi näiden ylläpitoon menee paljon rahaa.

Kannattaa huomioida myös progressiivinen verotus – 20 % vähemmän töitä ei tarkoita 20 % vähemmän nettotuloja. Suosittelen lämpimästi arveluiden sijaan tekemään ihan oikean laskelman tuloista ja kuluista. Samalla kannattaa arvioida, onko kuluissa mukana sellaisia kultaisen häkin elementtejä, joista voisi luopua leppoisamman elämän puolesta. Meille tällainen luopuminen oli mökille muuttaminen.

Ihan kiva, mutta ei ikinä onnistuisi meidän firmassa

Toinen vastaus saadaan sellaisilta, jotka ovat laskeneet, että kiitos säästäväisyyden ja progressiivisen verotuksen, osa-aikaisuus olisi itse asiassa taloudellisesti hyvinkin mahdollista. Mutta työntantajani ei ikinä suostuisi siihen. Lähes poikkeuksetta tämä on oletus, eikä työnantajalta ole edes kysytty asiaa. Olen itse työnantaja ja voin luvata, että jokainen järkevä työnantaja ainakin harkitsee, riittäisikö esimerkiksi 80 % työpanoksestasi vastaavalla kustannussäästöllä. Jos työnantajasi vastaus on kategorinen ei, kannattaa ottaa harkintaan työnantajan vaihto.

Osa-aikaisuus ei saa tarkoittaa 100 % töiden tekemistä 80 % palkalla. Tämä edellyttää työajan käytön tarkkaa seuraamista. Useimmissa markkinointitoimistossa tämä on itsestään selvää, niin meilläkin. Osaan sanoa vartin tarkkuudella, mihin työaikani on kulunut vuodesta 2019 alkaen. Jos tämä ei ole teillä tapana, kannattaa omaa työajan käyttöä seurata oma-aloitteisesti ainakin kuukauden ajan ennen osa-aikaisuuden ehdottamista. Työnantajalle kannattaa olla esittää valmis ehdotus, mitkä 20 % töistäsi kannattaisi jättää muiden tehtäväksi. Etenkin jos nämä muut ovat sinua pienempipalkkaisia, on ehdotus varmasti melko vastustamaton.

Muissa Pohjoismaissa osa-aikaisuus on tavallisempaa kuin Suomessa. Ja teille, jotka murehditte kansantaloudesta: ei ole mieron tielle jouduttu niissäkään.

Oikeus osittaiseen hoitovapaaseen

Huomaathan, että jos sinulla on tokaluokkalaisia tai sitä nuorempia lapsia, sinulla (tai toisella vanhemmalla) on lakisääteinen oikeus osittaiseen hoitovapaaseen eli n. 30-tuntisen viikon tekemiseen. 1- tai 2-luokkalaisen lapsen vanhempana sinulla on oikeus Kelan osittaiseen hoitorahaan, joka on n. 98 €/kk. Itse tulen nauttimaan tätä etua tulevaisuudessa yhteensä neljän vuoden ajan. Se ei toki korvaa ansiotuloa verrattuna täysipäiväisyyteen, mutta jo yhden lapsen kohdalla siitäkin kertyy reilusti yli 2000 euroa.

Pienten lasten vanhemmilla riittää ruuhkaa elämässään osa-aikaisissa töissäkin. Lyhyemmät työpäivät ja arkivapaat mahdollistavat kuitenkin sen, ettei elämä ole pelkkää suorittamista ja selviytymistä, vaan aikaa jää myös muille tärkeille asioille.

Työskenteletkö osa-aikaisesti tai houkutteleeko osa-aikaisuus? Kerro Instagramissa!

2 vuotta pandemiaa – 5 hyvää puolta

Eristystä, karanteeneja, läheisten sairastamista, hoitojonoja, YT-neuvotteluja… Kaikki tietävät mikä viimeisen kahden vuoden aikana on ollut syvältä.

Jotain on kuitenkin muuttunut parempaankin, toivottavasti pysyvästi. Voimakkain tämä arvomaailman muutos on tainnut olla Yhdysvalloissa, jossa oltiin aiemmin vielä kauempana järkevistä arvoista. Korona-aika on saanut näkemään elämän arvaamattomuuden ja arvostamaan läheisiä ja vapaa-aikaa, ja se näkyy täällä Pohjolassakin.

Marcus Aurelius totesi väitetysti jotain sen suuntaista, että este on itse asiassa se tie. Monelle, joka on selvinnyt korona-ajasta hyvin, tuntuu käyneen niin, että asiat ovat lopulta muuttuneet hyvään suuntaan. Tässä viisi asiaa, jotka omassa elämässäni ovat paremmin, kiitos tämän poikkeuksellisen ajan.

Vielä kerran selvennykseksi: Tämän kirjoituksen ei ole tarkoitus millään tavalla vähätellä koronan kauhuja. Niistä on aika paljon kirjoitettukin. Tämä kirjoitus on toiselta kantilta.

Kaikkea ihanaa etänä

Tiedän, että monille etäily on ihan oikeasti iso ongelma. Omalla kohdallani tilanne on päin vastoin! Tietysti välillä on kivaa nähdä esimerkiksi muita harrastajia kasvotusten, mutta en välttämättä tarvitse sitä viikottain tai edes kuukausittain. Minulla ei myöskään ole ongelmaa motivoitua harrastamaan kotona.

Etäboomin ansiosta pääsin nauttimaan huippuluokan ilmajoogatreeneistä livenä suoraan New Yorkista. Tämä on mieletön etu, sillä olen mm. kouluttanut ilmajoogaohjaajia, ja minun on ollut vaikeaa löytää itselleni Suomesta oikeanlaisia joogisia haasteita tuovaa ilmajoogaa. Pandemia myös täytti YouTuben mahtavista joogaharjoituksista ja tanssitutoriaaleista.

Kasvojoogaboomi

On ollut upeaa päästä aitiopaikalta seuraamaan kasvojoogaboomia! Moni on etäpalavereiden myötä huomannut, että oma ilmeetön naama ei näytäkään enää ihan freshiltä. Pohjois-Amerikassa tällekin ilmiölle on oma nimensä: Zoom face. Tämä on näkynyt pistoshoitojen kasvuna, mutta onneksi moni on myös intoutunut kokeilemaan luonnollisempaa, edullisempaa ja pitkäkestoisempaa keinoa: kasvojoogaa.

Olen opettanut kasvojoogaa vuodesta 2017, mutta vasta kahden viime vuoden aikana se on noussut Suomessakin todelliseen suosioon. Pidän pari kertaa vuodessa kasvojoogan opettajakoulutuksen ja pari kertaa vuodessa sille jatko-osan. Kasvojooga toimii etänä jopa paremmin kuin samassa tilassa, ja toivon, että etäopetusta suosivalle kasvojoogaopelle löytyy hommia vielä pandemian jälkeenkin.

Etätöissä luvan kanssa

Mainitun joogaopettajuuden lisäksi minulla on pari muutakin työtä: olen teinistä asti työskennellyt sivutoimisesti mallina, mutta suurimman osan työajastani käytän markkinointihommiin toimistossa, jossa olen osakkaana.

Olen tehnyt koko työelämäni ajan töitä etänä niin paljon kuin vain mahdollista – vuoden 2005 kieppeillä se alkoi oikeasti olla varteenotettava vaihtoehto. Etänä työskentely leppoistaa päivätyöelämääni valtavasti. Ensinnäkin saan tehdä töitä rauhassa. Koska pääsääntöisesti kirjoitan, työskentely avotoimistossa on painajaismaista ja jatkuva keskittymisen pinnistely superkuormittavaa.

Toiseksi tietysti säästän työmatkoihin kuluvan ajan. En olisi tietenkään edes muuttanut Hämeenlinnaan, jos toimistoillamme Helsingissä tai Tampereella täytyisi käydä joka päivä. Mutta vaikka edellisestä kodistamme oli alle puolen tunnin matka Valimon toimistollemme, kävin siellä harvakseltaan. En vain saa töitäni tehtyä hälinässä.

Nykyisin kukaan ei enää kummastele etäilyä. En ole ainoa, joka on muuttanut asumaan mukavammin mutta kauemmas. Vaikuttaa myös siltä, että yhä useampi elää digitaalisena nomadina työskennellen milloin mistäkin. Koska matkustamisesta on tullut hankalampaa, onkin järkevää pysyä yhdessä paikassa pidempään. Jos olisimme mieheni kanssa kahdestaan, meidät löytäisi takuuvarmasti jostain Kaakkois-Aasiasta läppärit sylissä.

Leppoistaja ei ole enää outolintu

USA:ssa puhutaan The Great Resignationista, sillä niin moni on irtisanoutunut itselleen epämieluisasta työstä. Moni tuntuu heränneen siihen, että kokonaisen sukupolven burnout on normalisoitu. Suomessakin puhutaan esimerkiksi ruuhkavuosista väistämättömänä totuutena.

Omista töistäni kaikki kolme ovat hyvin mieluisia, mutta en halua ajaa itseäni loppuun yhdessäkään niistä enkä niiden kombinaatiossa – aiheesta on tulossa oma kirjoituksensa piakkoin. Tämä ajatus tuntuu nyt menevän paremmin läpi muillekin.

Matkustaminen on harkitumpaa

Ihan rehellisesti, omalla kohdallani jatkuva matkustaminen ei kaatunut koronaan. Se oli loppunut jo aiemmin. Ei ensimmäiseen lapseen, jota raahasimme ympäri maapalloa joka kuukausi. Mutta kahden lapsen kanssa jatkuva reissaaminen ei enää houkutellut. Ihan kokonaan tiikeri ei raidoistaan pääse, sillä ennen koronaa tuli kahden lapsen kanssakin tehtyä vielä vähintään viikon ulkomaanreissua vuodessa.

Nyt koronan myötä matkustaminen on entistä harkitumpaa. Ei tule enää mieleenkään lentää Pariisiin vain viikonlopuksi. Varför Paris, vi har ju Åbo!

Ovatko poikkeukselliset kaksi vuotta tuoneet mitään positiivisia muutoksia elämääsi? Kerro Instagramissa!

100 asiaa, joita en osta

Rakastan Tubettavien minimalistien “XX asiaa, joita en osta” -listauksia. Niistä harvoin löytyy mitään omalta kantiltani katsottuna kauhean mullistavaa, sillä useimpia heidän luettelemistaan asioista en osta itsekään. Päätin kokeilla, montako asiaa saan listattua – lopputuloksena oli 99, joten piti keksiä jotain ympäripyöreää tasalukuun päästäkseni.

Harry Potterit on tullut luettua moneen kertaan, mutta vain ekat kierrokset paperiversioina. Kuva on vanha, nämä on myyty ajat sitten.

Jenkkiminimalistien listoilla komeilevat yleensä sellaiset suomalaisittain kummastuttavat asiat kuin “dryer sheets” (en tiedä mitä ne ovat suomeksi, mutta kyse on kai kuivausrumpuun laitettavista hajustelapuista?) tai “pullovettä kotiin” (jota kukaan ei osta Suomessa muutenkaan, paitsi korkeintaan ydinsodan varalta). Yritin tähän listaan kerätä asioita, joita arvioni mukaan aika moni muu ikäiseni nainen ostaa. Kaikki nämä asiat eivät ole mitenkään huonoja tai vältettäviä, ne vain sattuvat olemaan asioita, mitä minä en osta.

En enää osta säilytyslaatikoita. Ensin mietin, onko ylipäätään tarpeen säilyttää tavaroita, joita käyttää niin harvoin, että ne ehtivät laatikkoon. Jos on, käytän olemassaolevia laatikoita tai vaikka kestokasseja. Nämä laatikot pääsivät kiertoon vuosia sitten.

Disclaimer: Älkää hirttäkö, jos näette minut ostamassa karkkia ennen Halloweenia karkki-vai-keppostelijoita varten, tai lihaa grillaamaan tulevia kavereita varten. Listan asiat ovat sellaisia, joita en osta itselleni.

  1. Alkoholia (paitsi denaturoituna ulkoiseen desinfiointiin)
  2. Lihaa
  3. Karkkia tai maitosuklaata (tummaa suklaata syön muutaman palan viikossa)
  4. Limsaa tai energiajuomia
  5. Kahvia tai teetä, matchajauhetta lukuunottamatta
  6. Jäätelöä
  7. Mitään, missä on asesulfaami-K:ta, aspartaamia tai sukraloosia
  8. Purukumia (tykkään kyllä xylitolpastilleista, mutta purkka pitäisi kieltää lailla)
  9. Fyysisiä kirjoja (enkä juuri digitaalisiakaan, koska e-kirjasto <3 )
  10. Fyysisiä elokuvatallenteita
  11. Musiikkia (en tallenteina enkä kk-maksullisina, maksan musiikista ainoastaan livenä)
  12. Kanavapaketteja (en katso TV-sarjoja ja olisin mieluummin kokonaan ilman kanavapaketteja, mutta solidaarisuudesta olen maksanut miehelle osan Viaplaysta, joka meillä on ollut urheilutarjonnan vuoksi)
  13. Pelejä puhelimelle, koneelle, konsoleille tms (mutta pelaan mielelläni Afrikan Tähteä, kaikesta huolimatta)
  14. Lehtiä (luen niitä harvoin, ja kirjastojen e-lehti-tarjonta on erittäin kattava)
  15. Impulssiostoksia (kun ostan jotain, se on ollut hankintalistalla jo pitkään)
  16. Mitään “teeveestä / instagramista tuttuja” innovaatioita kuten Ostos-TV-tuotteita
  17. Uusimman muodin mukaisia vaatteita
  18. Muualla kuin optikoilla myytäviä aurinkolaseja
  19. Epämukavia tai huonolaatuisia kenkiä
  20. Lompakkoja (en ole käyttänyt moista kymmeneen vuoteen)
  21. Uusia nahkatuotteita (käytettynä esim nahkakengät ovat minulle ok)
  22. Uusia tai uutta untuvaa sisältäviä tuotteita (käytettynä ok)
  23. Villaa sisältäviä tuotteita
  24. Halvimpien pikamuotiketjujen vaatteita edes kirppareilta (Asos, Zaful, New Yorker, BikBok jne)
  25. Minkään brändin vaatteita käytettynä tai uutena, jos ne eivät arvioni mukaan kestä vähintään 50 käyttökertaa hyväkuntoisina
  26. Vaatteita nettikirppareilta, joilla ei ole palautusoikeutta (Tori, Zadaa yms – tämän päätöksen tein hiljattain) tai verkkokaupoista, joissa palauttaminen on maksullista (ostan ylipäätään vaatteita verkosta erittäin harvoin)
  27. Vaatteita väreissä, jotka eivät sovi kaikkiin muihin jo omistamiini vaatteisiin (siksi ostan vain mustia, harmaita, sinisiä ja viileän punaisia vaatteita) tai vaatteita, jotka vaativat silittämistä.
  28. Vaatteita yksittäiseen käyttöön (en ole koskaan esimerkiksi omistanut opiskelijahaalaria, ylioppilaslakkini myin ajat sitten, uimapukua lukuunottamatta en osta vaatteita, jotka sopivat vain yhteen liikuntalajiin)
  29. Timantteja
  30. Autoa tai siihen liittyviä asioita (olen omistanut useita autoja, mutta nykyisin lainaan mieheni autoa silloin harvoin kun sellaista tarvitsen – omaa tuskin enää ostaisin, tarpeen tullen voisin vuokrata tai liisata)
  31. Uutta elektroniikkaa (enkä ota sellaista vastaan myöskään työnantajaltani tms – kaksi vuotta sitten ostin kuulokkeet uutena, enkä ole oikein vieläkään päässyt siitä yli)
  32. Arpoja, lottokuponkeja tai mitään muitakaan uhkapelituotteita
  33. Lisämaksullisia matkatavaroita lennoille (pärjään muutenkin useimmiten käsimatkatavaroilla)
  34. Matkamuistoja
  35. Ruokabokseja tai muita valmiiksi kuratoituja ruokalähetyksiä (ihana idea, mutta olen liian pihi ja laiska)
  36. Mitään minibaarista
  37. Lahjoja aikuisille aviomiestäni lukuunottamatta (enkä hänellekään yleensä tavaraa)
  38. Hassuja lahjoja yhtään kenellekään (lienee edellisen kohdan jälkeen itsestään selvää)
  39. Tavaralahjoja meillä käyneille (engl. party favour eli esimerkiksi lasten synttärivieraille annettava tavara – jos meiltä jotain saa niin aina syötävää tai korkeintaan koristeena olleen ilmapallon)
  40. Tekokasveja, tauluja tai koriste-esineitä (lukuunottamatta muutamia käytettynä ostettuja joulukoristeita)
  41. Antiikkia
  42. Taidetta (maksan kuitenkin mielelläni taidenäyttelyistä!)
  43. Keräilytavaraa
  44. Mitään yhdeltäkään puhelinmyyjältä koskaan yksityishenkilönä tai yksityisyritysteni edustajana (markkinointitoimistollemme soittavalta lupaan ainakin kuunnella asian)
  45. Mitään tuntemattomien toimijoiden Instagram-yhteistöistä
  46. Mitään, mikä saapuu Kiinasta nyssäkässä (liittyy kohdan 45 postaukseen)
  47. Koruja, jotka eivät ole aitoa hopeaa, kultaa, kirurginterästä tms (sekin liittyy kohdan 45 postaukseen)
  48. Huumeita (kannatan silti kannabiksen laillistamista, vaikken itse tarvitsekaan)
  49. Tupakkaa (en edes jos joku pyytää “tuomaan laivalta” tms)
  50. Aurinkovoiteita, joiden suojakerroin on vähemmän kuin 50
  51. Kelloja (ostin yhden käytettynä joskus 2010 kieppeillä ja uskon sen olevan ikuinen)
  52. Astioita (nykyiset riittävät varmasti loppuelämäkseni)
  53. Muovisia juomapulloja (olen hajottanut ainakin viisi, joten metallilla mennään – lasinkin voi unohtaa)
  54. Keittiövälineitä (toivon 2016 ostetun blendtecini olevan ikuinen tai korjattavissa, enkä kaipaa pöhötintä tai vohvelirautaa)
  55. Maca-, spiruliina- tms superfoodjauheita smoothieita pilaamaan
  56. Luomivärejä missään formaatissa
  57. Puutereita, aurinkopuutereita tai puuteri- tai kakkumuotoisia poskipunia
  58. Hiuslakkaa, muotovaahtoa tms (1-2 kertaa vuodessa olen suihkauttanut mieheni iänikuisen vanhasta hiuslakkapullosta, ja katunut sitä joka kerta)
  59. Rakennekynsiä (kokeilin kerran 25 vuotta sitten)
  60. Ripsienpidennyksiä tai ripsiä kasvattavia seerumeita
  61. Hiustenpidennyksiä (kokeilin kahdesti nuorempana)
  62. Hiusharjoja, kampoja tai vastaavia (omistan yhden Mason Pearsonin harjan, edellinen kesti 15 vuotta ja toivon tämän olevan pitkäikäisempi)
  63. Hajuvesiä tai vastaavia
  64. Huulirasvaa tai huulimeikkejä (omistan yhden huulikynän kuvauksia varten)
  65. Silmänalusvoiteita (en ole havainnut hyötyä)
  66. Selluliittivoiteita (sama)
  67. Primereita, meikinalusvoiteita tai seerumeita (tämän postauksen jälkeen olen siirtynyt vain kasvoöljyihin)
  68. Itseruskettavia voiteita tai vastaavia palveluita (enkä todellakaan solariumia!)
  69. Hiuskäsittelyjä kuten värjäyksiä, permanentteja tai olaplexejä, latvojen leikkaamista lukuunottamatta
  70. Hiusten kuumakäsittelylaitteita (en käytä, en edes föönaa hiuksia paitsi korkeintaan kovalla pakkasella uimahallin omalla föönillä)
  71. Hiuslenkkejä (muilta tippuneita hiuslenksuja löytyy maasta loppuelämän tarpeiksi)
  72. Sheet maskeja eli kangaskasvonaamioita
  73. Karvojen ajeluun tarkoitettua vaahtoa, karvanpoistovoidetta, -vahaa tai -sokeria
  74. Vartalon kuorintavoiteita, -käsineitä, -harjoja tai vastaavia (käytän nykyiset loppuun, mutta mikään ei toimi niin hyvin kuin froteepyyhe saunan tai kylvyn jälkeen)
  75. Kynsiviiloja (hotellista pihistetty paperinen kynsiviila riittää loppuelämäni tarpeisiin) tai sellaisia kiillottamiseen tarkoitettuja buffereita (eivät tee hyvää kynsilleni)
  76. Manikyyrejä tai pedikyyrejä
  77. Pistoshoitoja kuten fillereitä tai botoxia (kasvojoogalla saa parempia tuloksia)
  78. Kosmetiikkajoulukalentereita (ennen rakastin näitä, mutta vain murto-osa tuotteista pääsi omaan käyttööni)
  79. Kuukausilähetyksiä (esimerkiksi kosmetiikkapaketteja)
  80. Kosteuspyyhkeitä (käytin näitä kyllä aikoinaan kodin ulkopuolella vaippaikäisten kanssa!)
  81. Osakkeita yhtiöistä, jotka ovat vahvasti arvomaailmaani vastaan
  82. Joukkorahoitusosuuksia yhtiöistä (olen sortunut kahteen, Yogaiaan ja Rekkiin, ihan kannatuksen vuoksi, mutta en sorru enää)
  83. Rahoituskorkoja (maksan luottokorttilaskuni kokonaisuudessaan ennen eräpäivää, en osta osamaksulla, eikä minulla ainakaan tällä hetkellä ole edes asuntolainaa)
  84. Bull-, bear- tai muita keinottelutuotteita
  85. Sisäurheilukenkiä (silloin harvoin, kun sellaisia tarvitsisin, pärjään lenkkareilla – en muuten enää osta myöskään aiemmin ylistämiäni Converseja)
  86. Kuukautistuotteita (kuukautiskuppini on jostain Nakkisodan ajoilta, mutta eipä sillekään ole käyttöä)
  87. Tuoksukynttilöitä, ilman”raikastimia” tai muita hajustimia
  88. Pyykin huuhteluainetta (käytän sitä 20ml kerran vuodessa käsitellessäni vanhaa puuvillaneulettani, joten muutaman vuoden vanha huuhteluainepulloni kestää kauemmin kuin tuo neule)
  89. Tatuointeja (tai tatuoinnin poistoja, kun ei ole mitä poistaa)
  90. Fyysisiä valokuvia (tilaan isoäideille ja kummeille muutaman kuvan vuodessa, mutta en siis omaan käyttöön, en edes päiväkodin kuvia)
  91. Säilytyskoreja, lehtikoteloita tai vastaavia säilytyskalusteita
  92. Muistikirjoja tai ylipäätään kirjoituspaperia itselleni (jopa päiväkirjani ovat nyt digitaalisia)
  93. Ouraa, aktiivisuusrannekkeita tai vastaavia (en treenaa sellaisella tasolla ja olen aika haka kuuntelemaan omaa kehoani)
  94. Tavaroita, joiden varastamista joutuisin erityisesti pelkäämään (olen ostanut aiemmin todella kalliita laukkuja ja käytän niitä toki yhä, mutta eihän niitä mihinkään voi jättää hetkeksikään – polkupyöräni maksoi onneksi vain 60 € käytettynä, eikä vanha elektroniikkanikaan erityisemmin innosta pitkäkyntisiä)
  95. Käsi- tai olkalaukkuja (omistan yhden kumpaakin ja ne ovat ikuiset)
  96. Lemmikkejä tai mitään lemmikkeihin liittyvää
  97. Pääsylippuja minnekään, missä pidetään miekkavalaita, tai kuvien ottoa villieläinten kanssa tms
  98. Kuntosali- tai muita kk-maksullisia liikuntajäsenyyksiä
  99. Välineitä harrastuksiin, joita tekisin alle neljä kertaa vuodessa, kuten laskettelusuksia tai SUP-lautaa
  100. Mitään turhaa paskaa (kiitos ilmaisusta Julia Thurén) vaikka halvalla sais (kiitos ilmaisusta Sulo Vilén)
Sheet maskit – olette houkuttelevia kuin karkit, mutta kas kun en osta karkkiakaan

Oliko listaa hauska lukea? Kannattaa vilkaista myös kolmen vuoden takainen blogikirjoitukseni asioista, joissa olen säästänyt rahaa.

Listaltani puuttuu monia minimalistien perusjuttuja: Ostan yhä talouspaperia ja joskus foliotakin, ja kestovanulappujen lisäksi kaipaan tavallisia vanulappuja satunnaiseen kynsilakan poistamiseen. Ehkä jonain päivänä en enää koe tarvitsevani niitä. Kaikkein eniten haluaisin lisätä listalleni maitotuotteet, mutta toistaiseksi käytän silloin tällöin salaattiin laitettavia juustoja, ja joskus syön esimerkiksi voihin leivotun croisantin.

Laskitko, kuinka montaa listan asioista sinä ostat? Mitä minun pitäisi lisätä listaani? Kerro Instagramissa!

Näistä tavaroista minun on kaikkein vaikein luopua

Jokaisella minimalistiksi itseään kutsuvalla tuntuu olevan joku tavaratyyppi, josta luopuminen on erityisen vaikeaa.

  • Joillekin se on muistoesineet tai käyttöesineet, joita ei käytä, mutta joilla on tunnearvoa. (Olen avannut omia mietteitäni aiheesta tässä kirjoituksessa.)
  • Monelle se on fantasiaminän tavarat: Vaatteet, jotka näyttäisivät hyvältä, jos kroppa olisi toisenlainen. Koulukirjat, jotka luulee joskus lukevansa uudestaan. Harrastusvälineet, joille tulee kyllä käyttöä heti kun vain on aikaa. (Vinkki: Jos globaali pandemia ei tuonut riittävästi aikaa kuntoilla, lukea tai harrastaa, luovu näistä tavaroista.)
  • Joidenkin on erityisen vaikeaa luopua tavaroista, joista on maksanut paljon, vaikkei niitä käyttäisikään. (Se raha on mennyt, eikä palaa vaikka säästäisit turhan tavaran. Myymällä saatat saada takaisin osan sen hinnasta, tai ainakin vapautat sen viemän tilan.)
  • Monien on vaikeaa luopua lahjaksi saaduista tavaroista. (Lahja on täyttänyt tarkoituksensa, kun olet vastaanottanut sen. Sinulla ei ole velvollisuutta säilyttää sitä.)

Jos kaipaat konkreettisia vinkkejä tavaran raivaukseen, lue tämä postaus!

Minulle mikään yllämainituista kategorioista ei aiheuta minkäänlaista ongelmaa. On kuitenkin yksi tavarakategoria, josta luopuminen on minulle äärimmäisen vaikeaa: laadukkaat, jo pitkään minua palvelleet tavarat / vaatteet, jotka ovat vielä hyvässä kunnossa (mutta joita mieluummin en enää käyttäisi).

Tarkoitan siis sellaisia jokaisen minimalistin näennäisiä unelmatavaroita: laadukkaita ja kestäviä perustavaroita, jotka voi ostaa kerran elämässään, eikä koskaan enää (tai ainakaan vuosikymmeniin) tarvitse ostaa toista vastaavaa tavaraa. Tässä muutamia esimerkkejä:

  • Eastpakin vuonna 1997 ostettu reppu, josta kerroin reppupostauksessani. 25 vuotta palvellut reppu, joka ei enää näytä ihan tarpeeksi siistiltä esimerkiksi työkäyttöön, mutta joka kuitenkin vielä toimii täydellisesti. Ja hei, tämä on tehty Yhdysvalloissa! Tämän jos kierrättää, ja joskus haluaakin uudestaan Eastpakin tai vastaavan perusrepun, joutuu tyytymään Kiinassa valmistettuun.
  • Samaisessa postauksessa esitelty n. 40-litrainen Haltin rinkka. Täydellisen virheetön ja toimiva, ostettu niin kauan sitten, etten edes muista koska. Siisti ja kätevä monenlaisilla matkoilla. (Tämän sentään sain jo hukattua, mutta koville otti.)
  • Dieselin harmaa huppari, ostettu vuonna 2011. Harmaata hupparia tarvitsee aina. Tämä on erityisen kivan mallinen ja pysynyt siistinä, vaikka olen käyttänyt sitä arviolta 500 kertaa. Siis kirjaimellisesti 500, ainakin kerran viikossa 11 vuoden ajan – raskausaikana vähemmän, muulloin enemmän. Miten mikään vaate voi kestää tuollaisen määrän käyttökertoja, ilman, että edes hihat rispaantuvat? Miten sellaisesta vaatteesta voi luopua? Vetoketjun katkennut vedin on ainoa hajonnut osa, sen olen korvannut pienellä avainrenkaalla. Nyt vetskari on alkanut avautua alhaalta, enkä tiedä saanko sitä enää korjattua pihdeillä. Olen päättänyt, että en ryhdy vetskarin vaihtoon. Sitten katson kotimaista Gugguun hupparia, jossa on muutaman kymmenen käyttökerran jäljiltä hihojen sisäpuolella yhteensä kuusi reikää, enkä tiedä pystynkö sittenkään luopumaan siitä Dieselin hupparista, vaikka kuinka kaipaisin vaihtelua. Mihin edes laittaisin sen hupparin? Kierrätyskeskukseen? 11 vuotta vanhan, 500 kertaa käytetyn vaatteen, jossa vetoketjun vetimenä on avainrengas? Roskiin? Hyvän hupparin?
  • Eccon korolliset, vuorilliset talvinilkkurit. Oikein laadukkaat, ja mukavat kävellä, jos nyt mistään korkokengistä voi niin sanoa. Ostettu vuonna 2012, käytetty muutaman kerran. Nämä ovat täydelliset kengät, jos menee talvella teatteriin tai katsomaan balettia, mutta menee paikan päälle autolla (sillä en kävele koroilla montaa kilometriä, kenenkään ei pitäisi), kuitenkin niin, ettei itse aja (koroilla ei kannata ajaa, se ei ole turvallista, vaikka “osaisikin”) ja sää on sellainen, ettei parkkipaikalla ole liukasta (riittävän moni läheinen on murtanut luitaan liukastumalla, en ota samaa riskiä vain tyyliseikan vuoksi). Näiden ehtojen määrästä ymmärtänet, miksi kengät eivät ole päässeet käyttöön kovin usein. Mutta tuohon annettuun tilanteeseen ne ovat täydelliset!
  • Pura Lopezin nudet nahkakorkokengät. Nudet korkokengät ovat kapselivaatekaapin rakentajan peruspalikka, ja sopivat monenlaisiin asuihin saaden jalat näyttämään pitkiltä. Itse käytin näitä naimisiin mennessäni valkoisen cocktailmekon kanssa, sen jälkeen ne ovat päässeet jalkaan kerran lyhyesti kuvauksissa – joskin kuvaruudun ulkopuolella. (Ette muuten uskoisi, miten usein mallia pyydetään ottamaan kuvauksiin omia kenkiä! Olen kantanut nämä ainakin kymmeniin kuvauksiin. Turhaan.) Tällaisista laadukkaista, jollain mittapuulla peruskengistä on kauhean vaikeaa luopua – vaikka käyttäisi korkokenkiä kerran kolmessa vuodessa jonkun häissä, ja silloinkin aina niitä satiinisia mustia, jotka ovat jalassa 100x mukavammat.
  • SuperDryn kanvasvyö. Ainakin kymmenvuotias mutta kuin uusi, monikäyttöinen ja sopii täydellisesti esimerkiksi farkkujen kanssa. En käytä farkkuja, enkä vyötä ikinä muutenkaan. Olen käyttänyt tätä joskus joogavyönä, mutta se on sellaiseksi liian lyhyt. Ostin sitten oikean joogavyön, mutta tajusin, ettei vika ollut pituudessa – en vain tykkää käyttää joogavyötä. Myin joogavyön, mutta säästin tämän SuperDryn vyön. Täytyyhän ihmisellä nyt ainakin yksi vyö olla!
  • Vuonna 2000 ostetut superlaadukkaat meikkisiveltimet. Meikkasin näillä vuosikaudet itseäni ja välillä muitakin. En ole vuosiin omistanut luomiväriä tai puuterimaista poskipunaa, enkä usko, että kuivaihoisena ja minimaalisesti meikkaavana alan sellaisia enää koskaan käyttääkään. Mutta siveltimistä on mahdotonta luopua, sillä näin laadukkaita siveltimiä tuskin enää löytäisi, tai niistä pitäisi maksaa pieni omaisuus. Jälleenmyyntiarvoa tällaisilla ei ole.
Diesel – Only the Brave. Itseltäni ei löydy rohkeutta luopua tästä hupparista 11 vuoden jälkeen.

Jos mieleesi tulee kysymys, miksi näistä tavaroista edes pitäisi luopua, hyvä! Se on validi kysymys. Ei tietenkään tarvitsekaan. Jos tällaisia tavaroita on kotona viisi, se on varmasti ihan ok pienemmässäkin asunnossa. Mutta jos tällaisia tavaroita on 15 tai 50, ja etenkin, jos ne kaikki ovat samassa kategoriassa – vaikkapa vaatteita – voi olla vaikea hahmottaa, mitä oikeasti tarvitsee.

Usein esimerkiksi vaatteiden kanssa käy niin, että periaatteessa kaappi on täynnä ihan kivoja vaatteita, mutta kuitenkin tuntuu, ettei ole mitään päällepantavaa. Jos vaatteet vielä ovat periaatteessa oikein klassisia, laadukkaita ja ajattomia, alkaa epätoivo iskeä. Jos tällaiset klassikot eivät saa oloani tuntumaan hyvältä, vian on pakko olla minussa ja vartalossani!

Sanon sinulle nyt sen, mitä toivon, että joku saisi taottua minun kaaliini: Jos et käytä jotain tavaraa, anna se pois. Vaikka se olisi kuinka klassinen, laadukas, monikäyttöinen tai mitä vain. Käyttämättömänä kaapissasi se vie turhaan tilaa ja luonnonvaroja. Jollain muulla se saattaa päästä käyttöön, ja siitä saattaa jopa tulla jonkun muun luottotavara. Laadukas klassikko ansaitsee sen.

Mistä tavaroista sinun on vaikeinta luopua? Kerro Instagramissa!