Mitä ostin vuonna 2020?

Kerroin vuosi sitten, että kirjoitan lähes kaiken ostamani ylös. Kerroin millä metodilla itse kirjaukseni toteutan ja kehoitin kokeilemaan samaa. Tästä vuodesta tuli varmasti monen kohdalla erilainen kuin oli ajatellut, myös kuluttajana. Ainakin meillä.

Suunnitellut ulkomaanmatkat siirrettiin hamaan tulevaisuuteen, joten siinä suhteessa säästimme tuhansia euroja tämän vuoden osalta. Tallinnanmatka elokuun alussa oli vuoden ainoa piipahdus ulkomailla, ja sekin oli osittain tuömatka. Marraskuun lähes perinteeksi muodostunut Kaakkois-Aasian matka vaihtui ihanaan Saariselkään.

En ole ostanut artikkelikuvan hienoja lampunvarjostimia, ne ovat Viru Keskuksen Roberts Coffeesta. Niistä tulee mieleen tarina hölmöläisistä kantamassa säkeissä valoa pirttiin. Sellaisia on ollut osa tämän vuoden hankinnoista, yrityksiä tuoda valoa pimeyteen.

Hankintoja mökille

Vietimme viisi kuukautta putkeen ”mökillämme” Hämeenlinnassa. Lainausmerkit, koska mökki ei ole mökki vaan ihan tavallinen omakotitalo. Palasimme kotiin Espooseen, kun tyttöjen kerho taas syksyllä alkoi, mutta olemme käyneet mökillä aiempaa ahkerammin, kun muita menoja ja reissuja on vähemmän.

Koska perheemme pakkaamisessa mökkireissua varten on aivan tarpeeksi hommaa, olen tänä vuonna alistunut siihen, että mökille on järkevää hankkia joitain tavaroita, jotka voisi periaatteessa tuoda joka kerta kotoakin – jos liikkuisi pakettiautolla ja ottaisi aina päivän vapaata pakkaamiseen. Hankittu on niin mökin omat tuplarattaat, voimistelurenkaat, sähköhammasharja, epilaattori, nenäkannu kuin kirjoja ja palapelejäkin – kaikki käytettynä, toki. Tavaroihin kului 638 euroa ja myin vanhoja tavaroitani 79 eurolla.

Lasten uima-allas Torista, 5 €, oli hätävarahankinta, jos läheiselle uimarannalle ei olisi uskaltanut mennä. Niin pahaksi ei koronatilanne mennyt.

Kaksi kallista hankintaa kotiin

Kotiin ei ole lisää tavaraa tarvittu, mutta kaksi kallista hankintaa osui tälle vuodelle: pitkään haaveiltu kiinteä ilmastointilaite (”ilmalämpöpumppu”, mutta ilman sitä lämpöä) ja pesukone. Ilmastointi asennuksineen kustansi lähes 1700 € ja 12 vuotta palvelleen pesukoneen korvaaja sekin melkein tonnin. Kallis kuin mikä, mutta Saksassa valmistettu kone kestää toivottavasti kovaa käyttöämme yhtä kauan kuin edeltäjänsä. Käytettyjäkin katselin, mutta riittävän kokoisella rummulla varustettua, uudehkoa, eurooppalaista konetta ei löytynyt.

On vain ajan kysymys, koska yhtä vanhat kuivausrumpu, astianpesukone ja uuni/hella luovuttavat. Ensi vuoden kuluihin tulee myös sähkölatauspaikkojen asennus taloyhtiömme parkkihalliin.

Siinä se nyt on, vuoden kallein hankinta.

Lasten tavaroihin ja vaatteisiin 130 €?!

Kohisten kasvavat ja uutta oppivat 2- ja 4-vuotiaat tuntuvat tarvitsevan jatkuvasti jotain, elipä sitten kuinka minimalistisesti hyvänsä. Vaatteet hajoavat ja jäävät pieniksi, kerhoon tarvitsee viedä varavaatteet ja viime viikolla viihdyttäneet palapelit ovat käyneet aivan liian helpoiksi. Eikä yksi pulkkakaan enää riitä kahdelle tytölle – ja sellaiset täytyy saada mökillekin lumisen talven toivossa.

Tavararumba on hengästyttävä, mutta onneksi kaiken saa käytettynä ja tavara kiertää vielä eteenpäinkin. Niihin kuuteenkymmeneen(!) vaatekappaleeseen, mitä tytöille vuoden mittaan hankittiin, kului 440 euroa ja myynneistä kertyi 192 euroa takaisin. Niihin melkein sataan (!!) tavaraan, joita lapsille ostettiin (osittain sinne mökille), kului 786 euroa. Lähes poikkeuksetta kaikki hankittiin käytettynä. Yksi poikkeuksista oli samalla vuoden kallein hankinta lapsille – uusi turvaistuin esikoiselle, joka kasvoi liian isoksi matkustamaan selkä menosuuntaan.

Hyvänä puolena lasten tavaraa tuli myytyä enemmän kuin ostettua, peräti 903 euron edestä. Kalleimpana myyntinä Mountain Buggy -tuplarattaat, jotka olimme tapamme mukaan ostaneet käytettynä. Niinpä lasten vaatteisiin ja tavaroihin kului tänä vuonna nettona vain noin 130 euroa!

Tämä tavaran jatkuva kulku totisesti ahdistaa minua, mutta toisaalta, kun tavarat ostaa käytettynä ja myy tai antaa eteenpäin, voi leikkiä oikeastaan vuokranneensa niitä – halvalla.

Huppari ja huopakori kirppikseltä. Huppari on mennyt jo eteenpäin, koska mikään ei tunnu mahtuvan päälle kauaa.

Omiin vaatteisiin nettona vähän alle 500 €

Tiesin, että tälle vuodelle olisi edessä väistämättömiä kenkähankintoja. Hirmuisella tuurilla löysin talvikengiksi Torista lähes uudet Pomarit. Kyllä, Pomskut. Ne on suunniteltu Suomessa ja tehty Virossa ja ne kestävät Etelä-Suomen loskatalvet pitäen sukkani kuivana, toisin kuin aiemmat, coolimmat talvikenkäni. Käytettynä ostin myös yhdet Converset ja Kontio-kumisaappaat mökille. Sandaalit jouduin hankkimaan uutena – parin harhaostoksen jälkeen loppui aika etsiä käytettyjä, sillä vanhat kesäkengät hajosivat totaalisesti. Yksi harhaostos hajotti varpaani niin pahasti, että jouduin hankkimaan myös 0,50 euron varvassandaalit, koska parin loppukesän viikon ajan en pystynyt käyttämään muuta.

Kallein hankinta oli kuitenkin jotain ihan muuta kuin kenkiä. Pohjustan hieman: kerroin kesällä 2019 neljästä takistani, joilla ajattelin pärjääväni suunnilleen loppuelämäni. Mutta talvi 2019-2020 oli Etelä-Suomessa sellainen kammotus, että mittani tuli täyteen: Ei enää yhtään talvea ilman vedenpitävää talvitakkia! Kun jotain ostan, haluan sen olevan laadukasta ja kestävää. Pidän kovasti Patagonian brändistä, sillä he huomioivat eettiset ja ympäristöseikat montaa muuta toimijaa paremmin. Iskin silmäni heidän 3-in-1-parkatakkiinsa (Vosque parka), jonka (kierrätetyllä) untuvalla täytettyä tikkitakkia ja vedenpitävää kuoritakkia voi käyttää erillisinä tai yhdessä. Ovh 600 €! Löysin kyseisen takin jenkki-ebaysta vähän käytettynä, mutta postikulut, tulli ja verot tuplasivat sen hinnan 367 euroon. Kannatti silti, hankinta on osoittautunut loistavaksi (ja jenkkipesuaineen pistävä haju alkaa sekin hälventyä).

Osittain tuon kalliin takkihankinnan ansiosta vaatteisiin ja kenkiin kului tänä vuonna melko hikoiluttavat 885 euroa, eli 25 euroa enemmän kuin keskivertosuomalaisella. Tosin tässä on mukana paljon sellaista, jonka olen ostanut nettikirpparilta ja todennut epäsopivaksi ja laittanut heti eteenpäin myyntiin. Uutena ostin vain neljät alushousut ja kahdet sukat sekä ne sandaalit. Lisäksi sain Kotirouvan kuvauksista yhden pakasta vedetyn kesämekon.

Kuva Kotirouvan kuvauksista. Sain pitää tämän lempparimekkoni! Toinen kerta 22 vuoden aikana, kun sain kuvauksista vaatteen!

Myin vaatteita ja kenkiä 386 eurolla, mukana ne nopeasti takaisin kiertoon laitetut, joten todelliset vaatekulut jäivät sentään alle viidensadan.

Nuo virhehankinnat ärsyttävät suunnattomasti, mutta kun ostaa yksityiseltä myyjältä, ei palautusoikeutta tietenkään ole. Takin kanssa ostaminen ei jännittänyt, sillä kävin sovittamassa tismalleen samaa mallia Partioaitassa. Anteeksi vain moisesta hyväksikäytöstä, mutta olisin oikeasti saattanut ostaa kyseisen takin sieltä uutena, jos en olisi löytänyt samaa käytettynä. Useimmiten nettikirpparien vaatemallit ovat kuitenkin jo poistuneet myymälöistä, eikä niitä voi sovittaa muuten kuin ostamalla. Tein jo päätöksen hylätä vaatteiden ostamisen nettikirppareilta ja ostaa niitä vain kivijalkakirppareilta, mutta sitten tuli korona.

Vaatteet ovat sektori, jonka kulut ovat ensi vuonna toivottavasti merkittävästi pienemmät! Isoja hankintoja ei pitäisi olla, lähinnä tarvitsen pari T-paitaa, sukkia ja alushousuja ja jotkut housut. Toivon pärjääväni ensi vuonna parilla sadalla eurolla ja toivon voivani taas suosia kivijalkakirppareita.

Tyytyväisenä hampaiden valkaisun jälkeen. Päälläni on Patagonian parkan sisempi osa, eli kierrätetyllä untuvalla täytetty kevyttoppis.

Kosmetiikkaan nettona 39 €

Suomalainen käyttää kosmetiikkaan keskimäärin 189 € vuodessa. Itse jäin tänä vuonna hieman tämän alle, vaikka ostin (Torista) Lumenen mainion joulukalenterin. Kosmetiikkakalenterit leimataan helposti turhakkeiksi, mutta jos kaikki tuotteet tulevat käytetyksi ja pakkausmateriaalit ovat kierrätettäviä, saa oman lempimerkin kalenterin avulla hankittua moninkertaisesti arvokkaammat tuotteet muutamalla kympillä. Itse ostin kalenterin Torista 50 eurolla + postitus 7.90 €, ja olen myynyt itselleni tarpeettomia tuotteita tähän mennessä 20 eurolla.

Tänä vuonna viimein myönsin itselleni, ettei minusta ole enää tuoksujen käyttäjäksi, ja myin vähäiset hajuveteni pois. Niinpä vuoden kosmetiikan nettokuluiksi jäi vain 39 €.

Poikkeuksellisen paljon kauneudenhoitopalveluja

Kauneudenhoitopalveluita käytin tänä vuonna niin paljon, että olen oikein ylpeä itsestäni suomalaisen (ja hieman myös virolaisen) työn tukijana. Kymmenkertaistin kauneudenhoitopalveluihin käyttämäni sunman viime vuoteen nähden. Kävin kampaajallakin kolme kertaa leikkauttamassa hiuksia (yht. 141 €). Lisäksi totesin korona-ajan olevan täydellinen hetki luomien poistolle (250 €) ja diatermialle (61 €). Käytin kauneudenhoitopalveluihin yhteensä 699 €. Kaikkein kalleimman hoitopaketin sain kuitenkin kaupallisena yhteistyönä Albergan Bella Rosettesta. Teetin muuten itselleni myös purentakiskot, mutta niitä ei voine laskea kauneudenhoidoksi?

Liikuntapalveluihin vähemmän kuin toivoin

Vuosi sitten toivoin, että pääsisin tänä vuonna käyttämään enemmän liikuntapalveluita. No, te tiedätte mitä sitten tapahtui. Syksyllä löysin kuitenkin todellisen helmen: livestream-ilmajoogatunnit suoraan New Yorkista Unnata air yogan kehittäjältä. Ne ovat tarjolla vain kyseisen opettajan edistyneille oppilaille tai opettajakollegoille ja ovat olleet koronavuoden todellinen piristys.

Digitaaliseen viihteeseen 118 €

En katso TV-sarjoja, joten minulla ei ole Netflixiä tai HBO:ta. Sen sijaan katson mielelläni elokuvia ja joskus myös NHL/KHL-kiekkoa, joten osan vuodesta tilaamme Viaplayta, josta maksan osan. Olen piristänyt koronavuotta myös parilla vuokraelokuvalla ja ostamalla muutaman ekirjan, joita ei ole sähköisestä kirjastosta löytynyt. Vuoden aikana käytin digitaaliseen viihteeseen 118 €, mikä on enemmän kuin tavallisesti. Syytän koronaa.

Mitäs muuta?

Viime vuonna kerroin, etten kirjaa ylös asumis- tai ruokakulujani, koska ne pysyvät kutakuinkin samoina kuukaudesta toiseen. 2020 kuitenkin pienensi ruokakulujamme, sillä siirryimme tilaamaan ruokaa netistä, mikä edellyttää aiempaa enemmän ateriasuunnittelua ja vähentää heräteostoksia (kuten paistopistetuotteet ja valmissalaatit) merkittävästi. Säästö on enemmän kuin keräilyn tai edes kotiinkuljetuksen hinta.

Kirjaan ylös myös esimerkiksi pääsylippumaksut (tänä vuonna vähemmän kuin koskaan), lääkkeisiin käyttämäni summat, osteopaattikäynnit, ostamani lahjat (omien lastemme lahjat ovat mukana tuossa lasten tavarat -kohdassa) sekä hyväntekeväisyyteen antamani rahat.

Vuoden suurin ”kulueräni” oli kuitenkin Nordnet. Vaikka jotkut käskivät pistää jäitä hattuun ja odottaa isompaa pudotusta, ostelin jonkin verran osakkeita maaliskuussa – ja kas vain, isompaa droppia ei tullutkaan. Niihin kannatti siis törsätä.

Kirjaatko kulujasi ylös? Mitä ostit vuonna 2020? Keskustellaan Instagramissa!

Miten säilyttää lasten onnittelukortteja

Meidän 2- ja 4-vuotiaat tuntuvat olevan yhtä innoissaan onnittelukorteista kuin lahjoista. Jossain vaiheessa ne menevät niin ruttuisiksi, että joutavat jopa tyttöjen mielestä pahvinkeräykseen. Sitä ennen ne kuitenkin ehtivät pyöriä jaloissa (siis kirjaimellisesti!) kuukausitolkulla.

Sitten dyykkasin taloyhtiön paperinkeräyksestä Kotivinkin Nuukuusextran vuodelta 2016. En yleensä sorru mihinkään lehtien tai blogien askartelu- tai tuunausohjeisiin tai vastaaviin, mutta nyt sattui vastaan ratkaisu niin perustavanlaatuiseen tarpeeseen, etten voinut vastustaa. Korttikehykset!

Luottomyymäläni Nihtisillan Kierrätyskeskus oli pettymys kehyksien osalta. Halvimmat – todella rupukuntoiset – kustansivat vitosen (eli saman mitä uudet maksaisivat muutaman kilometrin päässä Ikeassa). Totesin jatkavani etsimistä tulevilla kirpparikäynneillä. Olin kuitenkin onnekas ja löysin sopivat rungot Kierrätyskeskuksen ilmaishuoneesta. En tiedä mitä ne oikeasti ovat, ehkä jotain hajonneita vaateripustusjärjestelmän osia, koska vieressä oli henkareita.

Pyykkipojat maksoivat samassa paikassa 1€/22 kpl (kantishinta 0,90€). Rungon poikki virittämäni naru on ylijäämä-kierrätyspuuvillalankaa.

Tekeleeni eivät tietenkään näytä ollenkaan siltä kuin täydellisesti sommitellussa lehtikuvassa, mutta tytöt rakastivat niitä ehdoitta. Luulenpa, että luomuksillani ollaan kuitenkin lehden teeman mukaisen nuukuuden ytimessä.

Mitä 2- ja 4-vuotiaamme saavat joululahjaksi?

Joululahjojen määrä on aihe, joka herättää keskustelua erityisesti lapsiperheissä. Olen aiemmin kertonut yleisesti lelumäärästämme ja niiden järjestyksessä pitämisestä. Tavoitteenamme on pitää lelujen määrä kohtuullisena, mutta kuitenkin niin, että kotihoidossa olevilla lapsillamme riittää puuhaa myös ilman vanhempien ohjausta. En halua lapsieni elävän minkäänlaisessa askeesissa, joka saattaisi myöhemmin saada aikaan vastareaktioita.

Hankin kaikki lasten lahjat kierrätettynä tänäkin jouluna ja niin kauan, kun lapset eivät sitä vastusta. On ihan mahdollista, että heidän sukupolvensa ei ala asiaa koskaan kyseenalaistaa.

Disclaimer: Annan mielelläni rahaa tai jopa ostan uutta tavaraa lahjakeräyksiin. Toivon, että käytetyn tavaran stigmasta päästään pian kokonaan eroon niin, että käytetty kelpaisi vähävaraisille siinä kuin meille hyvin toimeentulevillekin, eli muutenkin kuin pakosta. Ymmärrän siis, että joku saattaa toivoa lapsilleen ”uutta tavaraa edes jouluna”.

Joulu alkaa kierrättämällä

Vaikka lelut, kirjat ja pelit eivät kirpparilla juuri mitään maksakaan, haluan lapsieni silti arvostavan jokaista tavaraansa ja pitävän niistä hyvää huolta. Kirjat luetaan meillä hiirenkorville ja pienissä, innokkaissa käsissä sivut aina välillä repeävät. Silloin kirja kiikutetaan kiireesti minulle huolestunein silmin: ”Äiti koojaa!”

Tavaroiden arvostamista on mielestäni myös se, että jos niitä ei enää itse tarvitse, ne täytyy luovuttaa eteenpäin. 4-vuotias osaa jo odottaa joululahjoja, joten hänen kanssaan voidaan alkaa ajoissa tekemään niille tilaa. Kuvio menee niin, että esittelen muutaman lelun, jolla ei ole enää leikitty, ja 4-vuotias kertoo, mitkä niistä haluaa vielä säästää ja mitkä voi laittaa kierrätykseen. Lapsi ymmärtää, että kierrätetty tavara ilahduttaa jatkossa uusia leikkijöitä.

Kepparit kirpparilta yht. 5€

Kuten hiljattain kirjoitin, mielestäni kysymys siitä, voiko lahjaksi antaa käytettyä, on aivan absurdi. Ennemmin pitäisi kysyä, voiko lahjaksi antaa uutta: onko tavaran ympäristövaikutus silloin lahjan ostajan vai saajan kontolla? Joskus tietysti lahjatoive saattaa olla esimerkiksi uutuus, jollaista ei kirppareilta vielä löydy.

2-vuotias ei vielä osaa toivoa yhtään mitään ja 4-vuotiaankin toiveet ovat hyvin maltillisia: hän toivoo joululahjaksi keppihevosta, jonka ostimme pihakirpparilta syyskuussa kahdella eurolla. Se oli melko kurjassa kunnossa, mutta tytön silmissä maailman ihanin. Jouluun mennessä se on pesty ja saanut uuden maalin keppiinsä, uuden harjan ja suitset. Karvan löysi isoäiti, suitset syntyivät kotoa löytyneistä nauhoista (jotka ovat joskus olleet ostoskassin kahvat) ja maali oli jotain jämämaalia.

Tässä vaiheessa keppari oli jo saanut uuden harjan ja suitset, keppi oli vielä maalauksessa ja silmä paikkaamatta.

On vaikeaa edes selittää, miten paljon tätä keppihevosta meillä odotetaan. Ja on käsittämätöntä miettiä, että neljävuotias on tosiaan odottanut sitä jo kolme kuukautta, täysin kärsivällisesti, näkemättä siitä vilaustakaan. Hevonen sai nimen pitkän harkinnan jälkeen syys-lokakuun vaihteessa. Kun neljävuotias kertoi saaneensa siltä viestejä ”sieltä kunnostuksesta”, kirjoitin kepparin nimissä kirjeen ja nyt sen kirjeen kanssa nukutaan joka yö.

Isosisko julisti oma-aloitteisesti, että myös pikkusisko saa ratsastaa hänen keppihevosellaan. Pikkusiskolle etsittiin kuitenkin salaa oma keppari. Sellainen löytyi Torista kolmella eurolla sopivasti mökkimatkan varrelta. Paketointikin oli hoidettu myyjän puolesta, kun pyysimme, että hän piilottaisi tavaran lasten silmiltä.

Pikkuautoja ja kaulapannat pehmoille kirpparilta yht. 3 €

Keppari on siis ainoa lahja, jota meillä odotetaan. Muita lahjoja ei oikeastaan tarvittaisi, mutta kun satuin näkemään kirpparilla nuo kuvan Cars-autot, en voinut vastustaa. Meillä on kotona Cars Duploja ja mökillä pikkuautoja, mutta kummassakaan ei ole Kunkkua, Kleinaria tai Sallia. Nämä kustansivat 0,50€/kpl.

Näiden lisäksi löysin kirpparilta 1,50 €:lta kolme rannekorua, jotka ovat täydellisiä pehmolelujen kaulapannoiksi. En vielä tiedä löytävätkö ne tietään joulupakettiin vai säästetäänkö ne myöhemmäksi.

Lahjat kahdelle 8 €

Siinähän sitä olikin kahdeksan euroa kasassa. Ei siis voi sanoa, että olisimme vararikossa lasten lahjojen takia. Eipä kyllä tullut hirveästi Suomen talouttakaan tuettua tällä kulutuksella.

Toki olisimme voineet ostaa joululahjaksi polkupyörän, jonka ostaminen on keväällä edessä, mutta se olisi saattanut viedä hohtoa kovasti odotetulta keppihevoselta. Polkupyörä tulkoon keväällä ihan vain kevään kunniaksi.

Eikä tarvitse yhtään sääliä meidän typyjä, tiedän, että he tulevat olemaan enemmän kuin aivan innoissaan näistä joululahjoistaan. Tyttöjen kasvaessa lahjatoiveita tulee varmasti ja niitä pyritään tottakai sopivissa määrin toteuttamaan. Jossain vaiheessa alkaa varmasti myös lahjavertailu kavereiden kanssa, mutta se kisa täytyy vain oppia häviämään – tai sitten alamme naamioida lomamatkoja lahjoiksi. (Olemme myös kieltäytyneet yhteisestä lahjanjakohetkestä sukulaisperheen kanssa, koska heidän lapsensa saavat lahjoja röykkiöittäin…) Kun tyttöjemme odotukset ylitetään jo tälläkin lahjamäärällä, miksi rakentaisimme itse kohtuuttomia odotuksia tuleviin vuosiin?

Mutta entäs ne muut lahjanantajat?

Kukaan ei osta lapsillemme tai meille tavaraa ilman suostumustamme. Tämä on meistä aivan selvä asia, eikä onneksi ole aiheuttanut suurempia ongelmia. Me valitsemme, minkä kokoisessa kodissa asumme, mitä säilytyskalusteita siellä on ja olemme joka päivä muistuttamassa lapsiamme lelujen viemisestä takaisin paikoilleen. Miksi ihmeessä joku muu saisi sotkea tätä kuviota kantamalla kotimme täyteen tavaraa?

Isoäitien kanssa lahjat sovitaan yleensä tarkkaan etukäteen. Pääsääntöisesti heiltä tulee vaatteita, tänä jouluna toinen isoäideistä antaa tytöille sovitusti pienet pehmot – secondhandia nekin. Kummeilta olemme saaneet heidän käytettyjä lelujaan tai jotain ennakkoon sovittua – kuopuksen kummeilla on ihana tapa ostaa tytöille kirjajoulukalenteri.

Joulupukkii, joulupukki…

Joulupukki on meille logistiikka-alan ammattilainen, ei lahja-automaatti. Pukki kuljettaa lahjoja jouluisin, mutta lahjat ovat kuitenkin läheisten hankkimia. Tänä vuonna tytöille on saanut vakuutella, että odotettu keppiheppa tulee kyllä ilman pukkiakin, joulupukki nimittäin pelottaa heitä.

Lahjojen saaminen ei myöskään ole sidottu millään tapaan kiltteyteen. Myös uhmaikäisellä (joo joo, tahtoikäisellä…) on oikeus lahjoihin.

Saavatko lapsesi paljon lahjoja? Käytätkö paljon rahaa niihin? Keskustellaan Instagramissa!

Hyväntekeväisyyttä, jossa kaikki voittavat

Ennen lapsia olin silloin tällöin vanhoilla kotikonnuillani Kannelmäessä nuorisotalolla vapaaehtoisena nuorten järjestämissä MegaPartyissa. Olinpa sitten keittiövuorossa, narikassa tai juhlimista valvomassa, ilta nuorten kanssa antoi aina enemmän kuin otti. Pienten lasten kanssa ns oma aika on kuitenkin niin kortilla, että se täytyy käyttää työntekoon tai liikuntaan.

Hyväosaisuus velvoittaa, oli rahaa tai ei

Mielestäni kuitenkin noblesse oblige eli meidän etuoikeutettujen velvollisuutemme on tehdä hyväntekeväisyyttä. Ja ei, pelkkä verojen maksaminen ei mielestäni riitä.

Vaikka olenkin ehdottomasti hyväosainen, elän tällä hetkellä melko tiukalla talouskurilla, koska olen toistaiseksi hyvin pienituloinen. Olen laittanut pari prosenttia bruttotuloistani erilaisiin hyväntekeväisyyskohteisiin, mutta koska hoitoraha + osa-aikainen työ ei tuo suuria tuloja, ei tuo olen järin paljon. (Mutta jospa kaikki laittaisivat pari prosenttia tuloistaan hyväntekeväisyyteen…)

Kekseliäisyyttä peliin

Äkkiseltään miettisi, että jos ei ole kauheasti aikaa eikä rahaa, voi olla hankalaa tehdä hyväntekeväisyyttä. Ei välttämättä! Inspiraationani oli Malmi Vice -nimellä toimiva taiteiljakaverini, joka lahjoitti osan teoksiensa myyntituloista hyväntekeväisyyteen (hän on myös järjestänyt useana vuonna joulukassijakelua Malmilla, mikä menee ehdottomasti siihen paljon aikaa vaativaan osastoon).

Mietin, mitä sellaista osaan tehdä, mistä muut olisivat valmiita maksamaan, ja mikä skaalautuisi helposti. Skaalautumisella tarkoitan tässä sitä, että voisin myydä saman tuotteen samalla vaivalla useammalle hengelle. Totesin, että kasvojooga sopii tähän tarkoitukseen täydellisesti: se toimii hyvin etäaikana, kiinnostaa ihmisiä laajalti, suomenkielistä kasvojoogaa ei ole ilmaiseksi juuri tarjolla (eikä oikein rahallakaan!) ja osallistujamäärää ei tarvitse rajata.

Vaihtoehtopuuhaa poikkeusaikaan

Järjestin vappupäivänä ensimmäisen hyväntekeväisyys-kasvojoogan ja nyt itsenäisyyspäivänä on toisen kierroksen aika. Vappupäivänä ajatuksena oli myös kannustaa ihmisiä pysymään kotona piknikkien sijaan, nyt itsenäisyyspäivänä on mukavaa tarjota vaihtoehtoista ohjelmaa, kun juhlaillalliset ja vastaavat traditiot on peruttu Linnan Juhlia myöten.

Kohde, joka koskettaa kaikkia

Hyväntekeväisyyskohteeksi valitsin Ensi- ja Turvakotien Liiton. Joka kolmas suomalainen nainen joutuu jossain vaiheessa elämäänsä lähisuhdeväkivallan uhriksi, joten asia koskettaa meistä ihan jokaista. Täytyy nyt ihan entisten poikaystävieni maineen nimissä sanoa, että aivan omakohtaista kokemusta aiheesta minulla ei ole, olen ollut tässäkin suhteessa hyvin onnekas. Noblesse oblige.

Helppoa ja halpaa

Valitsin kasvojoogan alustaksi YouTube Liven, koska sen käyttö ei vaadi teknistä osaamista tai asennuksia. Hinnan asetin 10 euroon, koska en halunnut sen muodostuvan kynnykseksi – kuka tahansa on tietysti vapaa maksamaan enemmänkin. Maksut eivät kulje kauttani vaan ne suoritetaan suoraan Ensi- ja turvakotien liitolle tuetoimintaamme.fi -sivun kautta ihan normaalina lahjoituksena. Kuittia ei tarvitse esittää, maksaminen on jokaisen omantunnon kysymys – uskon kasvojoogan kohderyhmän olevan sellaista, joka ei tässä yritä huijata.

Mietin erilaisia ilmoittautumisalustoja, mutta jokainen niistä vie aina siivun hinnasta tai vähintäänkin tekee osallistumisesta hankalampaa ja tietysti lisää merkittävästi minulta tähän kuluvaa aikaa. Tällä mallilla jokainen osallistuja voi myös olla varma, että 100% osallistumismaksusta menee oikeaan osoitteeseen.

Koko hommaan mainostuksineen, suunnitteluineen ja toteutuksineen menee minulta 3-4 tuntia. Osallistun itsekin keräykseen kympillä, mutta suurin vaikutus tulee siitä, että moni sellainen, joka ei tähän kohteeseen muutoin lahjoittaisi, tekee sen nyt – saaden kuitenkin enemmänkin kuin kympin arvoisen vastineen. Bonuksena toivottavasti saadaan uusia kasvojoogeja!

Kaikki kasvojoogaamaan!

Tervetuloa siis itsenäisyyspäivänä 6.12.2020 klo 16-17 kasvojoogaamaan YouTube-livessä! Harjoitus sopii niin ensikertalaisille kuin kokeneille kasvojoogeillekin, eikä edellytä kuin puhtaita käsiä. Kasvojooga piristää ilmettä ja mieltä sekä opettaa käyttämään kasvojen lihaksia tasapainoisemmin. Jos ajankohta on mahdoton, voi kasvojoogatunnin katsoa tallenteena maanantai-iltaan 7.12. klo 21 asti – kunhan tekee tuon 10 € lahjoituksen.

Teetkö hyväntekeväisyyttä? Kerro vinkkisi Instagramissa!

Voiko lahjaksi antaa käytettyä?

On taas se aika vuodesta, kun miljoonat suomalaiset alkavat miettiä joululahja-asioita. Tänä vuonna joululahjaostoksille kannustetaan talouden kiihdyttämiseksi. Ajatus on sinänsä kannatettava – kuulun siihen suureen enemmistöön, joka näkee hyvin rullaavan talouden tukevan niin taidetta, tiedettä kuin peruspalveluitakin – mutta vaarassa on unohtua, että lahjat eivät tässä suhteessa suinkaan ole samanarvoisia!

Kenen vastuulla on kertakäyttökrääsä?

Pahnanpohjimmaisena on Wishistä tai vastaavasta tilattu kiinakrääsä, jonka talousvaikutus Suomeen on ainoastaan Postin ja jätehuollon vastikkeeton kuormittaminen. Krääsä on krääsää osti sen mistä tahansa, mutta suomalaiselta kauppiaalta ostettaessa siitä jää sentään edes siivu kotimaahan. Krääsää on kaikki sellainen, minkä ei ole tarkoituskaan kestää kauaa, oli kyse sitten vaatteista tai tavaroista. Tuntuu, että tällaisten lahjojen kohdalla oikein kukaan ei ota vastuuta ympäristövaikutuksesta: Lahjan antaja ei ota vastuuta, sillä hänhän ei osta tavaraa itselleen. Vastuuta ei kuitenkaan oikein voi sälyttää lahjan saajallekaan, ellei hän ole nimenomaisesti toivonut saavansa kertakäyttöroinaa. Lahjaruljanssin varjolla liikkuu valtavasti sellaista tavaraa, mitä kukaan ei muutoin hankkisi!

Itsetehtyjä lahjoja oppii yleensä arvostamaan viimeistään aikuisena. Niissäkin kannattaa miettiä raaka-aineiden alkuperää ja suosia mahdollisuuksien mukaan käytettyä. Miten upean kynttilän voisikaan viitseliäs sulattaa näistä aineksista! Kuva Nihtisillan Kierrätyskeskuksesta.

Anna lahjaksi kotimaisia palveluita!

Hieman asian vierestä, mutta tällaisena vuonna pakko mainita tästäkin. Jos olet hankkimassa lahjaa aikuiselle, nyt jos koska on oikea aika antaa lahjaksi kotimaisia elämyksiä. Miten olisi lahjakortti vaikkapa ravintolaan, teatteriin tai hierontaan? Kauneushoitoloissa ja vastaavissa asiakas saa olla hoitajan kanssa useimmiten kahdestaan ja ainakin hoitaja käyttää maskia, joten tilanne on lahjan saajalle sangen turvallinen. Taatusti virusturvallinen vaihtoehto on semilive-konsertti, jolla samalla tukee kotimaisia artisteja. Ensimmäisenä ilmestyi Apocalyptican konsertti Pälkäneen rauniokirkossa, jossa juuri kesällä vierailimme. Myyty!

Olin selvästi aikaani edellä riemuitessani tästä Naantalin Kylpylän lahjakortista heidän mainoskampanjassaan osapuilleen 15 vuotta sitten!

Käytetty tavara on loistava lahja

Etenkin pienet lapset saattavat kaivata lahjaksi jotain konkreettista tavaraa, jonka saa käyttöönsä heti. Silloin käytetty lahja on loistava vaihtoehto. Kirjoitin aiemmin pitkän kirjoituksen siitä, miksi haluan ostaa käytettyä, mutta tässä tärkeimmät asiat pikakertauksena:

  1. Se kestää todistetusti käyttöä. Jos tavara tai vaate on jo kestänyt jonkun muun käyttöä, se kestää sitä luultavimmin jatkossakin. Mielestäni käyttöä kestämättömien vaatteiden ja tavaroiden myyminen pitäisi kieltää kokonaan (niin varmasti tehdäänkin ainakin EU:ssa jossain vaiheessa, mutta kehitys on tuskaisen hidasta). Tällaista asetusta odotellessa käytetyn ostaminen on hyvä tae siitä, että tavara ei hajoa ensikosketukseen. Erityisen tärkeää tämä on lasten lelujen kohdalla. Heti hajoavasta krääsälahjasta seuraa vain harmia kaikille. En ymmärrä ollenkaan ajatusta, että tavaran, johon tulee ensimmäisessä käytössä väistämättä jälkiä, pitäisi antohetkellä kiiltää uutuuttaan. Miksi?
  2. Säästät luonnonvaroja. Hiilidioksidipäästöt, raaka-aineet, logistiikkaketju – ostamalla käytettyä läheltä vähennät ympäristövaikutusta kaikissa näissä. Käytetyn ostaminen ei kuitenkaan saa olla syy ostaa tarpeetonta!
  3. Olet edelläkävijä. Second-hand eli suomeksi käytetyn tavaran markkina on valtavassa kasvussa erityisesti nuorien kaupunkilaisten keskuudessa. Ei kannata yhtään jännittää käytetyn tavaran antamista lahjaksi nuorelle, sillä Greta Thunbergin sukupolvelle asiaan ei liity samanlaisia stigmoja kuin joillekin vanhemmille – kunhan lahja on mieluisa! Jos toivotunlainen puhelin löytyy Swappiesta, se kelpaa aivan varmasti. Torista löytynyt Kenzon collegepaita ilahduttaa varmasti enemmän kuin yhtä paljon maksava uusi paidanrytky ruotsalaisketjusta.
  4. Säästät rahaa. Lahjoihin kuluvasta rahasta puhuminen tuntuu olevan monille tabu ja ajatellaan jopa, että lahjoihin pitää käyttää paljon rahaa. Esimerkiksi puolisoiden kesken vaihdetuissa lahjoissa ymmärrän ajatuksen, että voidaan sopia niihin käytettävästä summasta, ettei toinen käytä kuukauden säästöjään samalla kun toinen ostaa suklaarasian. Lapsille ostettavissa lahjoissa en tätä ajatusta ymmärrä ollenkaan. Jos lapsi toivoo keppihevosta, on mielestäni kaikin tavoin fiksumpaa maksaa siitä vitonen kirpparilla kuin 30 euroa kaupassa. Eikä niitä säästynyttä 25 euroa ole pakko käyttää yhtään mihinkään! Kirjoitan vielä oman bloginsa siitä, mitä meidän 2- ja 4-vuotiaat saavat lahjaksi. Spoilerina: kahden lapsen lahjoihin ei ole mennyt yhteensä kahtakymppiä.

Voit tarvittaessa tulostaa tämän kohdan: espoolaisena, korkeasti koulutettuna, hyvin toimeentulevana kahden lapsen äitinä voin vakuuttaa, että käytetyn tavaran antaminen lahjaksi on enemmän kuin ihan ok – se on suorastaan muodikasta ja kannustettavaa!

Panosta paketointiin

Lapset tuntuvat rakastavat erilaisia laatikoita, kasseja ja pusseja. Niiden ei kuitenkaan missään nimessä tarvitse olla lelun alkuperäispakkauksia, jotka eivät useinkaan kestä uudelleenpakkausta. Jos lahjaan kuuluu useampi osa, joita on tarkoitus säilyttää yhdessä, löydät kauniin rasian esimerkiksi Kierrätyskeskuksesta. Viitseliäämpi voi päällystää pahvilaatikon vaikkapa sarjakuvalehden kuvilla. Tällainen pakkaus ei tarvitse lahjapaperia, vain narun ympärilleen.

Kirppikseltä eurolla löytynyt Muumikello sai käärepaperin Helsingin kaupungin jakamasta matkailukartasta. Tämä ei ollut joululahja vaan matkamuisto Muumimaailmasta viime vuoden kesällä – kaksivuotias esikoinen ei välittänyt tuon taivaallista, ettei sitä ollut hankittu ylihintaisesta matkamuistomyymälästä.

Joulukalenterivinkki lapselle tai lapsenmieliselle

Loppuun vielä mahtava vinkki, johon törmäsin hiljattain joulukalenterikeskustelussa: Lego-fanille syntyy ihana joulukalenteri (käytettynä ostetusta) Lego- tai Duplo-setistä, jonka palikat on jaettu 24 paperipussiin tai vaikka sanomalehtikääreeseen. Joulukuun kuluessa kalenterin avaaja ehtii miettiä moneen kertaan, mitä ihmettä tästä voisi oikein tehdä.

Annatko second-hand lahjoja? Keskustellaan Instagramissa!

Autojunalla Saariselälle

Liityimme siihen suomalaisten sankkaan joukkoon, joka vaihtoi tropiikin Lappiin. Vaihto sopi minulle paremmin kuin hyvin, sillä aiemmat kolme Lapinreissuani olivat kaikki työkeikkoja. Ajankohta valikoitui mökkiarvonnan perusteella ja mahdollisti suhteellisen edullisen loman. ”Viikko Lapissa maksaa enemmän kuin etelänmatka” -väitteistä oltiin kaukana. Valitettavasti emme myöskään olleet niitä parhaita Lapinmatkailun pelastajia, mutta yritimme sentään!

Raiteilla nukkuen

Valitsimme matkustustavaksi autojunan ennen kaikkea helppouden vuoksi. 12 tunnin ajoaika ei houkutellut: emme halunneet ajaa yöllä emmekä kyllä päivälläkään, etenkään koska miehelläni ja minulla ei varsinaisesti ollut lomaa vaan teimme viikon aikana töitä.

Autojuna kahteen suuntaan maksoi 528 € ja sillä sai autopaikan ja oman ihan siistin hytin, jossa oli oma vessa ja suihku. Me aikuiset valtasimme kerrossängyn ja 2- ja 4-vuotiaille tehtiin joogamatoista pedit lattialle. Varhaisesta aamuherätyksestä huolimatta esikoinen ilmoitti Rovaniemelle saavuttaessa, että tämä on hänen suosikki-lomamatkansa koskaan. Yöjunasta on puhuttu koko syksy ja puhutaan varmasti vielä pitkään.

Saariselällä omissa oloissa

Lehdistä on saanut lukea, kuinka me suomalaiset emme mitenkään korvaa ulkomaalaisia Lapinkävijöitä. Kieltämättä ei käynyt mielessäkään maksaa 400 euroa retkestä laavulle tai vastaavaa. Rinteet eivät vielä olleet auki ja lyhyen lumetetun ladun käyttö ei tietenkään maksanut mitään.

Sää ei suosinut talviurheilua mutta oli sen sijaan täydellinen metsäretkille, joita teimme lasten kanssa melkein joka päivä. Yhtenä iltapäivänä jätimme lapset isoäitinsä hoiviin ja kävelimme Kiilopään tunturilta mökillemme Kaunispään tunturilla. Noin 14 kilometrin matkaan meni kolmisen tuntia. Välillä kävelimme leveitä lenkkipolkuja, välillä hankalakulkuisempia tunturipolkuja. Pari sillatonta jokeakin osui ylitettäväksemme.

Koska matka kulki UKK:n kansallispuistossa, jossa aiemmin syksyllä metsästäjä ampui pyöräilijän, kiinnitin huomiota musta-harmaaseen asuuni. Lainasin tytöiltä punaisen Salama McQueen -tyynyliinan hartiahuiviksi. Turvallisuus ennen tyyliä!

Teimme valtaosan ruokaostoksista jo Rovaniemen Prismassa, pienillä täydennyksillä Ivalon ja Saariselän K-Marketeista. Söimme reissun aikana ravintolassa neljä kertaa ja kävimme kerran kahvilassa. Tällä reissulla en murehtinut ravintolaruoan hintoja vaan pistelin hyvillä mielin. Kaikkialla huolehdittiin turvaväleistä ja henkilökunta käytti maskeja. Käsidesiä oli myöskin tarjolla kaikkialla ja sen käyttöön kehoitettiin niin kyltein kuin sanallisestikin.

Huskyajelu jäi haaveeksi, mutta rapsuttamaan pääsin

Haaveenani oli huskyajelu juuri 4v täyttäneen esikoiseni kanssa. Erityisesti huskytilojen ahdinko koskettaa ja olisin halunnut omalta pieneltä osaltani tukea heitä. Olen pahasti allerginen koirille, mutta ulkoilmassa pärjään kyllä. Saariselällä ei kuitenkaan ollut tarpeeksi lunta. Vasta viimeiseksi päiväksi satoi sentin lumikerros, ja se päivä kuluikin pulkkamäessä mökin pihalla – huolimatta siitä, että asfaltti hieman rouskui pulkan alla.

Paluupäivänä ennen junan lähtöä Rovaniemeltä ehdimme vierailla Joulupukin Pääpostissa ja sen vieressä sijaitsevassa Huskyparkissa ihan vain ihastelemassa ja vähän rapsuttamassa koiria. Koko perheen 20€ pääsymaksu ei toki paljon auta, mutta toivottavasti somepostaukseni innostaisivat suomalaisia Lappiin ja huskyajeluille. Ja toivottavasti pääsisin sellaiselle itsekin vielä tänä talvena!

Menkäähän Lappiin!

Jos mieli tekee lomailla, suosittelen lämpimästi Lappia. Jos pystyy elämään Etelä-Suomessa saamatta tai levittämättä koronaa, onnistuu se pohjoisessakin. Oma junahytti on virusturvallinen, samoin tietysti oma auto. Budjettimatkaajalle on tarjolla yön yli kulkeva OnniBus Helsingistä Rovaniemen kautta Saariselälle. Maskisuositus!

Moni ihan kiva hotelli näytti mainostavan 60€ öitä, ja myös hulppeimmissa paikoissa kuten Ivalon Aurora Villagessa (jossa pyörähdimme hieman vain fiilistelemässä lasikattomökkejä takapihan poroineen) oli alehinnat – normaalisti 700€ maksavan mökin sai nyt puoleen hintaan tai allekin. Aiemmin haaveilin Kakslauttasen Arctic Resortin igluista, mutta paikasta meni totaalisesti maku kuultuani niiden omistajan polttavan roskia maillaan 11 miljoonan tuotoista huolimatta. Sen sijaan tuo Aurora Village oli saanut Green Key -ekosertifikaatin. Kallistahan majoittuminen tuollaisissa paikoissa on alehinnoillakin, mutta jos mahdollisuuksia on niin kotimainen yrittäjyys jos mikä on nyt tukemisen arvoista. Voisiko ainakin osan ensi joulun tavaralahjoista korvata tänä vuonna suomalaisilla palveluilla?

Me aloimme ainakin heti haaveilla toisesta Lapinmatkasta kevättalvelle. Toivottavasti talous- ja virustilanne on sille suotuisa!

Minimaalisesti uutisia

Olin ennen varsinainen uutisnarkkari. Päivitin kotimaisia uutissivustoja kymmeniä kertoja päivässä, luin Newsweekiä ja katsoin Kympin Uutiset – ainoa kerta päivässä, kun avasin television, paitsi ulkomaanmatkoilla, joilla saatoin pitää kansainvälisiä uutissivustoja auki useamman tunnin. Koska valtamedioihin ei tietenkään voinut luottaa, seurasin aktiivisesti myös somekanavia saadakseni vaikkapa Krimin sotaan ukrainalaisten kavereideni näkökulman.

En tullut hullua hurskaammaksi. Sen sijaan minun oli vaikea nukahtaa iltaisin (tai aamuöisin, kun viimein ehdin nukkumaan) ja näin paljon painajaisia. En useinkaan uutisten aiheista, joten en nähnyt yhteyttä.

Uutisdieetti toi makoisammat unet

On ihme, etten muista mistä ensimmäisen kerran luin uutisminimalismista, sillä tuo oivallus muutti elämäni kertaheitolla muutama vuosi sitten. Ryhdyin uutisdieetille välittömästi.

Nykyisin uutiskulutukseni näyttää tältä: Avaan aamulla Hesarin ja Ylen sivuilta kiinnostavat uutisotsikot uusiin välilehtiin puhelimeni selaimella. Jos Hesarin sivuilla olevasta Ilta-Sanomien bannerista osuu silmiini kiinnostava viihde- tai lifestyleuutinen, avaan senkin odottamaan. Klikkiotsikoita tosin en klikkaa ihan periaatteesta. Luettavia artikkeleja tulee tälläkin metodilla aivan liikaa, joten en maksa kuukausimaksua nähdäkseni Hesarin ”timanttijuttuja”.

Silmäilen avaamani välilehdet aamiaisen aikana tai viimeistään lounastauolla. En palaa uutissivuille saati iltapäivälehtiin enää sen jälkeen. En selaa muita sivustoja – joskus seuraamani minimalismiblogit ovat nekin taas unohtuneet useammaksi kuukaudeksi. Televisiouutisia en katso ollenkaan ja televisio onkin meillä lähinnä elokuvien ja urheilun katsomista varten.

Kuten kerroin blogissani e-kirjoista, en ole enää vuosiin selaillut somea, joten uutisia ei tunge kasvoille sieltäkään. Vaikka iso osa puhelimenkäytöstäni on viestittelyä läheisteni kanssa, aika harvoin tulee käsiteltyä uutisaiheita.

Selailen satunnaisesti miehelleni tulevia talouslehtiä ja olen kuunnellut muutaman Nordnetin Rahapodin, mutta tärkein talousuutisten lähde on mieheni. Hänen kanssaan keskustelen paljon myös yhteiskunnallisista asioista, mutta en enää iltapalan jälkeen. Jos läheiseltä paloasemalta ei kuulu yleishälytystä, uutinen voi odottaa seuraavaan aamuun. Menen ajoissa sänkyyn ja nukahdan pian – ellen jumitu ahmimaan jotain kirjaa.

Tipahdinko tampioksi?

Uutisaddiktiaikoinani olisin pyöritellyt päätäni nykyminälle: Eihän noin vähäisellä uutiskulutuksella voi mitenkään pysyä ajan tasalla! Mikä sivistymätön moukka! Yllättävää kyllä, koen nykyisin olevani paremmin perillä maailman tapahtumista. Entisestä uutistulvasta mieleen jäi vain murto-osa, nyt muistan uutiset paremmin.

Otsikkotaso uutisista useimmiten riittää. ”Trump antoi potkut kyberturvallisuudesta vastaavalle johtajalle, joka tyrmäsi väitteet vaalivilpistä.” Ennen olisin klikannut uutisen auki, mutta henkilön nimi tai tapauksen yksityiskohdat eivät kuitenkaan olisi jääneet mieleeni. Mielestäni on hyvä tietää Yhdysvaltojen ja muiden voimakkaan vaikutusvaltaisten maiden tärkeimmät kuulumiset, mutta yksityiskohtaisempi informaatio menee jo harrastuksen puolelle – eikä tämä ole enää valitsemani harrastus.

On varmasti kavereita, joiden mielestä olen auttamattomasti aivopesty, kun seuraan vain ”vihervassareiden” Yleä ja Hesaria. Minulle kupla sopii ja sen aiheet kiinnostavat minua, mutta toki tunnistan suuntauksen. En lähtökohtaisesti usko salaliittoteorioihin ja luotan, että jos jokin niistä osoittautuu todeksi, saan lukea siitä riittävän pian Yleltä.

Maailmankuvaa ei mielestäni ylipäätään kannattaisi perustaa uutisiin. Itse ainakin koen esimerkiksi kirjallisuuden, matkailun ja kavereiden kanssa käytävien keskustelujen kautta saavani paremman kuvan vaikkapa Etelä-Afrikan nykyisyydestä kuin yksittäisten, Suomen mediaan asti suodattuvista uutisista.

Koronarepsahdus kostautui

Uutisdieettini piti pitkään hienosti, mutta maaliskuun koronavyöryn myötä repsahdin. Parin viikon ajan katsoin hallituksen tiedotustilaisuuksia ja päivitin uutisia yömyöhään. Vaikka meillä henkilökohtaisesti oli edelleen kaikki hyvin, ahdistus vyöryi päälleni enkä saanut iltaisin unta.

Ymmärsin pian, että koronatilanne tulee kestämään pitkään, mitään merkittävää ei tapahdu vuorokaudessa eikä jatkuvasta uutisten seuraamisesta ole yhtään mitään hyötyä. Palasin uutisdieettiini ja yöunet palasivat.

Vaikka korona jyllää maailmalla ja Yhdysvaltojen demokratia on kriisissä Valko-Venäjän, Puolan ja Unkarin hallinnoista puhumattakaan, minulla ja perheelläni on kaikki hyvin. En saa muiden maiden sotkuja setvittyä, eikä kukaan hyödy siitä, että vatvon niitä aamusta iltaan.

Extra extra this just in

Tuntuu, että nykyiselläänkin tulen lukeneeksi liikaa uutisia. Usein aamulla avaamistani uutisista osa on vielä iltapäivälläkin lukematta. Tai oikeastaan ongelma ovat ”uutiset”. Mikä siinä onkin, että pitää muka tietää enemmän joulukuusesta, joka tulee tänä jouluna Senaatintorille? Miksi klikkaan auki taas yhden otsikon, jossa kerrotaan entisen formulakuskin kertovan mielipiteensä nykyisestä formulakuskista?

Kirjoitan työkseni kaupallisia sisältöjä ja siinä työssä yleissivistys on toki tarpeen. Senaatintorin joulukuusen alkuperä tuskin kuitenkaan tulee työelämässä eteen, ainakaan niin että sitä pitäisi etukäteen tietää. Uskon, että takana on enemmänkin FOMO eli paitsi jäämisen pelko. Mitä jos jossain uutisessa onkin jotain kiinnostavaa? Mitä jos jossain porukassa herää keskustelu jostain pseudouutisesta ja olen ainoa, joka ei tiedä kyseistä tarinaa? Kestän sen, etten voi koskaan keskustella mistään TV-sarjoista, kun en sellaisia katso, mutta nämä ovat uutisia!

On käsittämätöntä, kuinka paljon uutisia pystytään tuottamaan vuorokaudessa! Joskus valitsemallani kerran päivässä -metodilla meinaa jäädä tärkeitäkin uutisia kokonaan väliin. Esimerkiksi vuosi sitten kuulin (uutissivuja useammin päivittävältä) mieheltäni, että Antti Rinne on eronnut pääministerin tehtävästään. Seuraavana aamuna kyseistä uutista ei Hesarin sivuilla enää näkynyt vaan sen tilalle oli tullut asiaa taustoittavia kirjoituksia. Otsikoista ei itse pääministeriero enää selvinnyt. Vanha uutinen!

Olenkin oppinut lukemaan uutisia niin, että jos otsikossa kerrotaan Sean Conneryn upeasta elokuvaurasta, se tarkoittanee Sir Conneryn siirtyneen ajasta iäisyyteen. Asia on kuitenkin tullut julkisuuteen jo useita tunteja aiemmin, eikä siksi ole varsinaisesti enää polttava uutinen.

Kuten tästä käy ilmi, olen miettinyt yhä tiukempaa linjaa uutiskulutukseeni. Ehkä voisin katsoa aamulla Areenasta neljän minuutin uutislähetyksen? Tai lukea Hesarista vain sarjakuvat ja luottaa uutisissa yksin Yleen – kaikki oikeasti tärkeät uutiset löytyvät varmasti sieltä.

Miten sinä kulutat uutisia? Liikaa? Liian vähän? Kerro minulle Instagramissa!

Kun tavarasi omistavat sinut

  • ”Voidaanko kuitenkin mennä johonkin muualle? Jos jätän tämän polkupyörän tähän, se varastetaan varmasti. Tämä on aika haluttu malli.”
  • ”En viitsi checkata tätä laukkua sisään, koska siihen voisi tulla ruumassa naarmuja. Kyllä sen täytyy mahtua matkustamoon.” (Tämä on minun suustani, kun matkustin ensimmäistä kertaa LV KeepAll 55:n kanssa. Sanottuani tämän itselleni ääneen, olen heittänyt sen surutta ruumaan lukuisia kertoja.)
  • ”En voi jäädä yöksi, joku voisi naarmuttaa autoani, kun se on tuossa kadunvarressa.”
  • ”Pulkkamäki kuulostaa kivalta, mutta minun täytyy kyllä mennä hiihtämään, kun tuli ostettua nämä sukset.”
  • ”Tätä sormusta ei voi kyllä käyttää köyhemmissä maissa, mutta mulla on niitä varten tällainen halvempi sormus.”
  • ”Tuolla ei sitten kyllä leikitä sisällä, siitä voi jäädä naarmuja parkettiin.”
  • ”Mennään mökille, ei olla käyty siellä pitkään aikaan.”
  • ”Me tarvitaan isompi asunto.”

Oletko kohdannut vastaavia tilanteita, joissa olet havahtunut miettimään tavarasuhdettasi? Kerro siitä Instagramissa!

Minimalistikin nauttii laadukkaista palveluista

Yhteistyössä Albergan Bella Rosetten kanssa. 

Kirjoitin hiljattain, kuinka olen vuosien mittaan toteuttanut tavoitteitani life designin avulla. Kerroin, että olen onnistunut erinomaisesti kaikilla muilla osa-alueilla, mutta taloudellisiin tavoitteisiini en ole vielä päässyt, koska olen panostanut muihin asioihin. Kuten nyt tähän hoitovapaaseen, joka syö tämän hetken tulojen lisäksi myös eläkekertymääni. Yritän kompensoida sitä jatkuvalla säästämisellä ja sijoittamisella mahdollisuuksien mukaan. Vaikka en todellakaan ole köyhä millään muotoa – tämä muutaman vuoden kestävä pienituloisuus on täysin oma valintani – on joitain houkutuksia ollut pakko jättää väliin. 

Life designiin kuuluu olennaisena osana sen miettiminen, mitä tekisi, jos raha ei olisi esteenä. Minimalistina en haaveile tavarasta enkä sen puoleen kaipaa isompaa kotiakaan, eikä kukaan oikein tiedä, koska matkustaminen on taas mahdollista. Mutta jos se ei olisi rahasta kiinni, käyttäisin palveluja reippaasti enemmän. Olisi ihanaa istuttaa useammin koko perhe ravintolaan palveltavaksi ja käydä katsomassa vaikka jokainen Kansallisoopperan uusi baletti. Osallistua pieniin ja ekslusiivisiin tanssiworkshopeihin ja joogaretriitteihin. Ja aivan erityisesti haluaisin käyttää hyvinvointi- ja kauneuspalveluita, etenkin nyt, kun arjessa pienten lasten kanssa kauneudenhoidolle on minimaalisesti aikaa. 

Vaihdantatalous pienituloisen haaveiden mahdollistajana

Pitkän linjan life designerina aloin miettiä, miten voisin saada haluamiani asioita elämääni, vaikka tuloni ovat tällä hetkellä… noh, minimaaliset. Tämän blogin pitäminen on minulle puhdas harrastus, vaikka kuukausilukijoita onkin kertynyt jo mukavasti yli 5 000. Jos tavoitteenani olisi kaupallinen menestys, en kirjoittaisi sangen epäkaupallisesta minimalismista. Jostain kumman syystä yhteistyötarjouksia ei satele, kun kannustan jättämään turhat tavarat ostamatta ja suosimaan kierrätettyä…

Kirjoitan kuitenkin myös työssäni markkinointitoimistolla kaupallisia sisältöjä, tällä hetkellä siis osa-aikaisesti, ja siitä sainkin idean: Mitä jos ottaisin yhteyttä johonkin lähellä sijaitsevaan kauneushoitolaan ja ehdottaisin yhteistyötä – minulle hoitoa, heille tekstiä. 

Haussa monipuolinen asiantuntija tositarkoituksella

Seuraavana haasteena oli löytää kauneushoitola, jonka kanssa arvomaailma kohtaisi. Kirjoitin heinäkuussa kauneusihanteista ja siitä, kuinka toivon, että kenenkään ei tarvitsisi tavoitella liian kaukana itsestään olevia ihanteita. Näyttävien huulitäytteiden sijaan lähdin etsimään hoitolaa, jossa jaksettaisiin aidosti paneutua ihoni kuntoon, tarpeisiini ja mahdollisuuksiini, joihin ei valitettavasti tällä hetkellä kuulu kovin monimutkaiset kauneudenhoitorutiinit. Toisaalta esimerkiksi kasvojooga kuuluu päivittäiseen elämääni ja kasvoni ovatkin – ehkä ainakin osittain sen ansiosta – pysyneet nuorekkaina. Halusin jonkun oikeasti tutustuvan minuun ja arvioivan, mistä hoidoista hyötyisin, ja toisaalta sanovan rehellisesti, mitä minulle ei kannata tehdä. 

Käytin varmaan neljä tuntia surffaillessani lähialueiden kauneushoitoloita. Halusin löytää paikan, jossa tehtäisiin muutakin kuin hemmotteluhoitoja, mutten toisaalta halunnut joutua itselleni vääränlaisen laitehoidon mannekiiniksi vain hoitolan eduksi. Haussa oli siis kauneushoitola, jolla olisi riittävän laaja tarjonta ja josta välittyisi asiantunteva, luotettava ja miellyttävä kuva. 

Kauneushoitolan kanssa kannattaa solmia pitkä suhde

Leppävaaran Sello-kauppakeskuksen lähellä sijaitseva Albergan Bella Rosette vaikutti juuri täydelliseltä paikalta. Heillä on laaja palvelutarjonta ripsistä ja kynsistä monenlaisiin kasvo- ja vartalohoitoihin. Laitoin heille viestin ehdottaen yhteistyötä ja sainkin pian vastauksen. Löysimme yhteisen ajan kalentereistamme ja menin tapaamaan sekä paikan omistajaa, SKY erikoiskosmetologi-meikkaaja Mariannaa että toista SKY erikoiskosmetologia Hannaa. Pohdimme pitkään, mistä hoidosta hyötyisin eniten. Sain myös kuulla rehellisesti, mitä hoitoja minulle ei kannata vielä tehdä. Tarjolla on nykyisin niin tehokkaita laitehoitoja, että niitä ei kannata aloittaa liian nuorena. Oli imartelevaa kuulla, että neljääkymmentä lähentelevät kasvoni eivät vielä välttämättä kaipaa niitä kaikkein tehokkaimpia hoitoja. Ja hyvin lohdullista tietää, että tehokkaita keinoja löytyy siihen hetkeen, kun kasvojooga ei enää yksin riitä ylläpitämään kaipaamaani positiivista ilmettä. 

Keskustellessamme kävi erittäin selväksi, että arvomaailmamme todellakin kohtaavat. Albergan Bella Rosettessa tehdään monipuolisesti tehokkaita hoitoja mikroneulauksesta RF-hoitoihin sekä plasmapen-hoidoista täyttöliftauksiin. Hoidot valitaan aina asiakkaan ihon kunnon ja tarpeiden mukaisesti. Joskus se tarkoittaa asiakkaiden toiveista kieltäytymistä ja sopivamman hoidon ehdottamista. Esimerkiksi minua olisi kiinnostanut testata kasvoilleni hurjasti kehuttua HIFU-hoitoa, joka korkeaintensiivisen ultraäänen avulla kiinteyttää hoidettavaa aluetta niin, että esimerkiksi kasvojen piirteet tulevat paremmin esiin ja iho silottuu. Se on kuitenkin kortti, jonka nyt tiedän jättää omien kasvojeni kohdalla odottamaan tulevaisuutta.

Puhuimme myös siitä, kuinka ammattitaitoinen kosmetologi kyselee asiakkaansa kuulumisia muutenkin kuin kohteliaisuudesta. On esimerkiksi tärkeää tietää, onko asiakas viettämässä lähiviikkoja paahtavassa auringonpaisteessa, sillä joidenkin hoitojen jälkeen ihon pitäisi saada toipua rauhassa. Osa hoidoista on tosiaan niin tehokkaita, että ihon uudistuessa palautumiseen saattaa kuulua punoitusta ja hilseilyä. Jos siis haluaa näyttää hyvältä vaikka pikkujouluissa tai häissä, kannattaa hoidot aloittaa ainakin 2-3 kuukautta aiemmin. Niin, moni hoitoja tosiaan kannattaa tehdä sarjoina, että tuloksista saadaan toivotunlaisia ja mahdollisimman pitkäkestoisia. Yhtäkkiä Suomen pimeä syys-talvikausi ilman aurinkolomia näyttäytyykin mahdollisuutena!

Raskausmuistoksi riittävät valokuvat

Kattavan konsultaation avulla löysimme hoitovaihtoehdon, joka tyydytti uteliaisuuttani tehokkaiden laitehoitojen suhteen. Kuten olen kertonut, on minulla raskauksien jäljiltä edelleen hieman vatsalihaserkaumaa. Ihanan fysioterapeuttini mukaan lihastoimintani on jo “aivan hyvä”, mutta entinen tankotanssija ja fitness-malli minussa ei ole vielä tyytyväinen sen enempää vatsalihasten kuntoon kuin niiden ulkonäköön. Erkaumaa ei kauheasti enää ole, kliinisellä mittapuulla ei ollenkaan. Kovassa rasituksessa vatsan keskellä pystyssä kulkeva jännesauma, linea alba, painuu kuitenkin edelleen kuopalle. Ja vaikka olen valtavan iloinen, että seisoessa vatsan iho näyttää hyvältä, ei tarvitse mennä kuin alaspäin katsovaan koiraan tai konttausasentoon huomatakseen, että mahassa on asunut joku. Toisia häiritsee, toisia ei. Kadehdin heitä, joita ei häiritse. Minua nimittäin häiritsee aika paljonkin.

Seisaaltaan vatsan iho näyttää hyvältä, mutta vähänkin rutistuessaan iho kurtistuu ja näyttää paperiselta.

Olen kerran aikaisemmin kokeillut RF-hoitoa vatsalleni ja olin oikein tyytyväinen saamiini tuloksiin. Iho kiinteytyi selvästi ja ennenkaikkea linea alba napakoitui tuntuvasti. HIFU-hoitoa tehdään Albergan Bella Rosettessa eniten kasvoille, erityisesti leuan seudun napakoittamiseen. Hoitoa voi kuitenkin tehdä myös vartalolle ja Bella Rosettessakin sitä on tehty esimerkiksi alleille ja vatsan alueelle. HIFU eli High Intense Focused Ultrasound vaikuttaa kasvoilla jopa 4,5 mm syvyyteen, vartalolla hoitoa tehdään jopa 13 mm syvyyteen. Sovimme siis ajan vatsanseudun HIFU-hoitoon. Kalenteria piti katsoa tarkasti, sillä HIFU lämmittää kudoksia voimakkaasti, eikä viikkoon hoidon jälkeen saa mennä saunaan, oleskella kuumassa auringonpaisteessa tai tehdä rankkaa hikitreeniä.

Hoitoaamuna jopa vähän jännitti, mutta HIFU osoittautui kivuttomaksi, ainakin vatsani kohdalla.

Hetki omaa aikaa ja rutkasti kosteutta kasvoille

Etenkin pienten lasten äidit usein tietävät mitä tarkoitan, kun sanon jopa hammaslääkärikäynnin tuntuvan ihanalta omalta ajalta. Hoitokokemus Albergan Bella Rosettessa oli kuitenkin ihan aidosti rentouttava, siitäkin huolimatta, että olin kuin mikäkin kyselyikäinen varmistaessani, että osaisin kertoa teille hoidoista. Muistelin käyneeni kasvohoidossa viimeksi vuonna 1998, joten en aivan ole perillä nykyisestä hoitotarjonnasta. Hanna lohdutti minua, ettei asiakkaan tarvitsekaan olla. Halutessaan voi varata ajan esimerkiksi vain “laitehoitoon”, ja yhdessä kosmetologin kanssa valitaan hoito, mistä omat kasvot parhaiten hyötyvät.

Hanna teki minulle ProFacial-kasvohoidon. Kyseessä on etelä-korealainen aqua peeling -hoito eli syväpuhdistava vesikuorinta. ProFacialissa mikrokokoiset vesipisarat ja vahva tyhjiövirtaus kuorivat iholta kuollutta solukkoa ja avaavat mikrokanavia, joiden kautta ravinteet imeytyvät syvälle ihoon. Hoito tuntui miellyttävältä ja sen jälkeen sain kasvoilleni kosteuttavaa hyaluronihappoa sisältävän sheet maskin. Se sai jäädä vaikuttamaan, sillä seuraavaksi oli HIFUn aika!

HIFU-hoito antaa pitkäkestoiset tulokset

Hanna aloitti hoidon tekemällä suunnitelman kuinka hoitopäällä edetään hoitoalueella. HIFU-hoitolaite antaa ultraääntä sykäyksinä ja hoito saattaa kuulemma olla joillekin hieman kivulias, etenkin sellaisilla alueilla, jossa luu on heti ihon alla. Hoitoa tehtiin vatsalleni kolmeen eri syvyyteen, mutta en onneksi tuntenut kuin yksittäisiä pieniä nipistyksiä.

HIFUn jälkeen iho saattaa olla hieman turvonnut ja kipuakin saattaa esiintyä. Tulokset voimistuvat vähitellen ja valmis lopputulos on näkyvissä 2-3 kuukautta hoidon jälkeen. Vitsailimme, että voin sitten jouluna ihastella timmiä vatsaani. Hoitoa tehdään tyypillisesti kertaluontoisesti, mutta mikäli lähtökohta vaatii useamman käsittelykerran, tekee hoitaja yhdessä asiakkaan kanssa sarjahoitosuunnitelman. Ylläpitöhoitona HIFUa voidaan tarvittaessa tehdä esimerkiksi kerran vuodessa.

Ostin mukaani kollageenijauhetta, josta tehokkaan hoidon saaneet kudokseni saavat rakennuspalikoita. Fysioterapeuttinikin suosittelee erkaumaa kuntouttaville kollageenilisää. Sen tehosta ja toimintamekanismista on vielä ristiriitaisia tuloksia, mutta työssään äitiysfysioterapeuttina hän on huomannut, että kollageenilisästä on ollut asiakkaille selvästi hyötyä. 

Vaikka ostokseni jäivät tällä kertaa tuohon kollageenijauheeseen, oli Hanna miettinyt valmiiksi minulle kotona tehtävään ihonhoitoon sopivat tuotteet, ja huomioinut minimalisminikin: iS Clinicalin cleansing complex toimisi ainoana puhdistustuotteena, saman merkin Youth Eye Complex silmänympärysvoiteena ja Extreme Protect -voide kosteusvoiteena ja aurinkosuojana. Muita tuotteita en välttämättä tarvitsisi. Hanna esitteli tuotteet minulle mutta minkäänlaista tyrkyttämistä ei ollut – tämänhetkinen taloudellinen tilanteeni oli jo entuudestaan hyvin selvillä, sehän tähän blogiyhteistyöhönkin oli johdatellut. Tasaista, kirkasta ja kerrankin kunnolla kosteutettua ihoani katsellessani mietin kyllä, että kunhan tuloni nousevat, olisi ihonhoitoon ihana panostaa enemmän. Kuukausittainen kasvohoito tekisi hyvää tällaiselle hyväihoisellekin.

Suositaan suomalaista työtä

Kun joka tuutista toitotetaan taantumaa, moni laittaa kukkaronnyörit kiinni, vaikka oma talous olisikin kunnossa. Itse olen säästäväinen nousukaudellakin, mutta MBA:na ymmärrän toki, miten talous toimii. Ystävän neuvo: Turhan tavaran tilaaminen Amazonista, Wishistä tai AliExpressistä rasittaa planeettaamme eikä elvytä Suomen taloutta. Jos oma taloutesi sen sallii (tai mietit lahjatoivetta), pyri samalla tukemaan suomalaista työtä. Jos olet tällainen koronavarovainen, kuten minä, voit kysyä jo palvelua varatessa, käyttääkö henkilökunta maskia. Olen aivan varma, että viimeistään pyynnöstä maski puetaan. Albergan Bella Rosettessa tätä ei tarvinnut edes erikseen pyytää. Hanna kertoi, että suuri osa Suomen kosmetologeista toimii sopimusyrittäjinä, joten kauneushoidossa käyminen on mitä parhain keino tukea kotimaan pienyrittäjiä.

Kolme pointtia hyvinvointisi puolesta

Kirjoituksesta tuli melko pitkä ja polveileva, joten otetaan loppuun stubbmaisesti kolme pointtia:

  • Mieti, millaisia asioita haluat elämääsi. Kekseliäisyys saattaa auttaa toiveiden toteuttamisessa, jos esimerkiksi varallisuus ei muutoin antaisi myöten. 
  • Pitkäaikainen asiakassuhde on henkilökohtaisissa palveluissa usein etu. Niin myös kauneushoitoloissa, joiden ammattilaisten tehtävänä on selvittää paitsi ihosi kunto myös elämäntapasi ja suositella parasta hoitoa niiden mukaan. 
  • Jos mietit, miten voisit sijoittaa itseesi ja läheisiisi, voit samalla tukea myös suomalaista työtä – siitä hyödymme me kaikki. 

Ostatko kotimaisia palveluita? Käytkö kauneushoidoissa? Oletko kokeillut HIFUa?

Keskustellaan Instagramissa.

Viikonlopun kasvojoogamatka Kristiinankaupunkiin ja Närpiöön

Kasvojooga on viime vuosina kasvattanut kovasti suosiotaan Suomessa. Kyselyitä tunneista tulee useampi viikossa, ja osa on vienyt PK-seudun ulkopuolellekin. Mieleen on jäänyt erityisesti kuopuksen raskauspahoinvoinnin aikaan junalla heitettämäni Pietarsaaren keikka ja viime syksyn vierailu Kristiinankaupungissa. Jälkimmäiseen minun oli tarkoitus palata jo keväällä, mutta korona sotki suunnitelmat. Kristiinankaupungin kansalaisopisto onneksi uusi kutsunsa syksylle. Roadtrip!!

Pieni on kaunista

Pikkukaupungit ovat jostain syystä mielestäni kiehtovia. Upealta Norjanmatkaltamme jäi hyvin mieleen 250 asukkaan Lavik ja sen mainio koulun leikkipaikka luumupuineen. Olen käynyt yli 40 maassa ja useammassa miljoonakaupungissa kuin mitä nyt tähän hätään pystyn laskemaan. Metropoleissa on jotenkin vaikeaa saada kiinni ihmisten elämästä. Pikkukaupungissa kaikki on selkeämpää: Tuolla asutaan, tuolla käydään töissä ja tuossa koulussa, tuossa on ruokakaupat, apteekki ja kuntosali. Ei tule päätösväsymystä.

Toisaalta: viikon lomalle Lontoo on varmasti Lavikia kiinnostavampi vaihtoehto. Pienestä kylästä taas ehtii jo yhden yön vierailulla saada aika hyvän käsityksen. Sanotaan, että Euroopan pääkaupungit muistuttavat toisiaan enemmän kuin valtioiden muut seudut niiden pääkaupunkia. Niinpä Suomen pk-seutua asuttava suurkaupunkimatkaaja tulee pysytelleeksi eräänlaisessa kuplassa. Matkailu avartaa aina, myös kotimaassa.

Närpiö – Närpes

Vuosi sitten kasvojoogakeikallani olimme koko perheen voimin yötä Kristiinankaupungissa ja yövyimme kodikkaassa, pienessä hotellissa vanhassa puukeskustassa. Korona näytti kurittaneen hotellivalikoimaa, joten saimme hyvän tekosyyn tutustua myös 20 kilometrin päässä olevaan Närpiöön. Sieltä löytyi siisti ja ihan viihtyisä Hotel Red & Green – epäilen, että nimi viittaa punaisiin tomaatteihin ja vihreisiin kurkkuihin. Tiesitkö, että yli 70% kotimaisista kurkuista ja tomaateista tulee Närpiöstä? No, tällaisen mainoksen näin, Wikipedia tarjoaa maltillisempia lukuja.

Taustalla Hotelli Red&Green, etualalla liukumäki, joka meni aivan liian lujaa.

9500 asukkaan Närpiön ravintolatarjonta oli yllättävän hyvä. Valitettavasti kehutusta Linds Kök -kasvihuoneravintolasta ei vastattu, joten teimme valinnan Närpiön keskustan ravintoloista. Voiton vei vuodesta 1989 toiminut Casa Pizzeria eikä se todellakaan pettänyt, pizzat olivat todella maukkaita.

Närpes on jopa eksoottinen paikka. 80% närpiöläisistä on ruotsinkielisiä ja vuoteen 2016 asti Närpes olikin yksikielinen – viimeinen ruotsinkielinen yksikielinen paikkakunta Suomessa. Jäljelle jäävistä vajaasta 20 prosentista vain muutama on suomenkielisiä. Pizzeriassa oli ruokalistat myös vietnamiksi ja venäjäksi.

Aasia-marketteja keskustasta löytyi kaksin kappalein, sillä kasvihuoneissa ja roska-autoihin erikoistuneella metallipajalla riittää töitä maahanmuuttajille. Yksinomaan vietnamilaisia on 700. On vaikeaa sanoa, millainen todellisuus on, mutta Närpiö mainitaan usein malliesimerkkinä onnistuneesta kotouttamisesta. Lukemieni lehtijuttujen perusteella maahanmuuttajat ovat tervetulleita ja kiitellään, että heidän lapsensa ovat pelastaneet kyläkouluja. Be like Närpes!

Reippaat reissaajat

Jokainen lapsen ikä on ihana ja kamala yhtä aikaa, mutta reissuseurana 2- ja 3-vuotias ovat kyllä lystikkäitä. Nelituntisen automatkan aikana esikoinen ehti kysyä muutaman kerran, paljonko matkaa on jäljellä, mutta pääsääntöisesti tytöt viihtyivät eväiden, minikirjojen ja lehmien sekä tuulivoimaloiden bongailun voimalla oikein hyvin. Liikkuvaan kuvaan emme autossa vielä ole turvautuneet, mutta sen aika tulee varmasti.

Tämän ikäiset ovat myös erittäin edullista matkaseuraa. Hotellissa he saavat vielä yöpyä vanhempien huoneessa ilman erillismaksua. Emme mahdu mitenkään samaan sänkyyn, joten pakkasimme tytöille mukaan pinnasängyistä jääneet patjat. Niitä lukuunottamatta tämän ikäisten kanssa pärjää jo suhteellisin vähillä matkatavaroilla: rattaita ei enää välttämättä tarvita ja sapuskaksi maistuu sama kuin aikuisillekin. Matkapotan – mainion pieneen tilaan menevän Potette Plussan – kyllä pakkasimme mukaan.

Heti Hotelli Red&Greenin vieressä oli iso leikkipaikka, joten pitkän ajomatkan jälkeen ei tarvinnut enää hypätä autoon etsimään tekemistä. Kävimme paikallisessa S-Marketissa ostamassa eväitä ja matkamuistoksi uudet hammasharjat kuopukselle ja minulle. Söimme taivaalliset pizzat ja menimme kaikki ajoissa nukkumaan. Hotellihuoneessa oli pimeää ja hiljaista, vaikka oli lauantai-ilta, joten yöelämän takia ei kannata Närpiöön suunnata. Tulipa toisaalta nukuttua hyvin, mitä nyt ensimmäistä kertaa makuupussissa nukkuva esikoinen piti kerran käydä asettelemassa pussiin uudestaan.

Valitako hyvä kuvakulma…
…vai kaunis valo?

Kasvojoogaa kunnes poskia pakottaa

Erittäin hyvän hotelliaamiaisen jälkeen pakkasimme punkkamme ja ajoimme Kristiinankaupunkiin. Mies ja lapset ulkoilivat sillä aikaa, kun minä kävin rahoittamassa tämän syksyisen minilomamme. Kahden ja puolen tunnin kasvojoogaworkshop Kristiinankaupungin kansalaisopistolla ei kyllä tuntunut työltä. 12 osallistujan nauru täytti tanssisalin, kun kävimme kasvojen lihaksia läpi osa-alue kerrallaan.

Tilaa oli onneksi koko tanssisalin verran ja pyysinkin osallistujia pitämään kunnolla turvaväliä tällaiseen uusmaalaiseen. Olen elänyt sangen eristettyä elämää ja olen ahkera maskin- ja suorastaan uskonnollinen käsidesin käyttäjä. Töiden puolesta olen kuitenkin muutamia ihmisiä tavannut, ja silloinhan ei voi tietää, onko oireeton viruksenkantaja. En totisesti halua olla syynä koronan leviämiseen, joten olen mieluummin liioitellun varovainen.

150 minuuttia kasvojen työstöä tuntuu ammattilaisenkin naamassa. Rakastan kasvojoogan ohjaamista, sillä en tulisi koskaan muutoin tehneeksi noin pitkää kasvojoogasessiota. Sen jälkeen kasvot hehkuvat ja kihelmöivät. Jouduimme valitettavasti suuntaamaan heti kasvojoogan päätyttyä kotia kohti. Olisinpa tajunnut pakata käsilaukkuuni jonkun ihanan kasvonaamion pitkää ajomatkaa varten!

Teoriassa olen kiinnostunut sympaattisista, yksityisistä taukopaikoista. ABC on kuitenkin todella hyvin rakennettu ketju, jota tulee ulkomailla ajellessa ikävä. Toimivat rengaspainemittarit, siistit vessat ja kasvisruokaa jopa Forssassa. Ja loppumatkalle jättikuppi minttuteetä.

Ensi kerralla Kaskisiin

Nähtävää jäi kyllä mahdollisille tulevillekin vierailuille, sillä emme ehtineet Närpiön keskustaa kauemmas ja Kristiinankaupungista ehdin tällä kertaa nähdä vain kansalaisopiston tanssisalin. ”Mitä tekisit, jos viettäisit vapaata viikonloppua Närpiössä?” mieheni kysyi hotellin aamiaisella katsoessaan ainoita kanssaruokailijoitamme, brittiläiseksi ja tanskalaiseksi tuulivoima-asentajaksi olettamiamme miehiä. ”Kävelisin!” vastasin empimättä. Olisin halunnut tutustua keskustan laitamiin ja ympärysalueisiin paremmin, käydä ihmettelemässä kaupungin läpi virtaavaa jokea ja tutkimassa kirkon ympärillä säilyneitä kirkkotalleja. Ulkoilumaastoja löytyisi muutaman kilometrin säteeltä paljon, ehkä hotellin kautta järjestyisi polkupyörä? Hotellin kanssa samoissa tiloissa toimi elokuvateatteri, jossa olisi pyörinyt Tove-elokuva, ja teatterikin.

Olisin myös kovasti olisin halunnut tutustua naapurikaupunki Kaskisiin, joka on alle 1300 asukkaalla väkiluvultaan Suomen pienin kaupunki-nimitystä käyttävä kunta. Erityisesti sen Sininen Hetki -ravintolaa suositeltiin. Ei auta kuin toivoa, että tie tuo tälle seudulle vielä uudestaan!

Onko sinulla suosituksia suomalaisista pikkupaikkakunnista, joilla kannattaisi vierailla?

Vinkkaa Instagramissa!