Vuosi Museokorttia

Superhitti Museokortti löysi tiensä myös minun lompakkoni väliin – eli minimalistisesti puhelinkotelooni – vuosi sitten. Museokortista muuten riittää pelkkä kuva, eli fyysistä korttia ei tarvitse kuljettaa mukana!

Ensimmäinen museokorttivierailuni oli mökkikaupungissamme Hämeenlinnassa aikuisten serkuntyttöjeni ja kuopuksen kanssa. Suuntasimme Hämeen Linnaan. Puolivuotias kuopus kulki silloin mukana kantorepussa.

Viimeisen kerran (tällä erää) Museokortti pääsi käyttöön samassa seurassa ja kaupungissa, Sibeliuksen syntymäkodissa. Kuopus oli muuttunut takin alla tuhisevasta vauvasta kaikesta kiinnostuneeksi taaperoksi.


Näiden lisäksi vuoden mittaan tuli vierailtua:
– Neljästi Amos Rexissä
– Kolmesti Ateneumissa
– Kahdesti Kiasmassa
– Kahdesti WeeGeessä
– Gallen-Kallelan museossa
– Ilmailumuseossa
– Luonnontieteellisessä
– Raaseporin linnassa

(Sekä Bergenin Koda-taidemuseossa ja Tukholman Fotografiskassa, mutta ne eivät toki kuuluneet Museokortin piiriin. Lisäksi piipahdan mielelläni pop-up taidenäyttelyissä.)

Melko taidepainotteisia vierailuja siis! Yhteensä 69 euron museokortilla tuli siis tehtyä 17 museovierailua. Yhden sisäänpääsyn hinnaksi jäi siis nelisen euroa.

Paria vierailua lukuunottamatta lapset olivat mukana. Vain Ateneumissa olimme silmätikkuina, kaikkialla muualla tunsimme itsemme tervetulleiksi. Artikkelikuva on typyjemme suosikkimuseosta, WeeGeen Lelumuseosta.

Ilman museokorttia ylläolevista museovierailuista olisi tullut tehtyä ehkä neljä tai viisi – mikä sekin olisi ollut hyvin lähellä tehdä Museokortista kannattavan hankinnan. Toki moniin museoihin on myös ilmaispäiviä, esimerkiksi Kiasmassa aina kuukauden ensimmäisenä perjantaina.

Museokortin uusimiseen kannustettiin niin museoiden tiskeillä, sähköpostitse kuin tekstiviestilläkin. Päätin, etten kuitenkaan tällä erää jatka sen parissa.

Hankintahetkellä kuopus oli tosiaan puolivuotias ja esikoinen kaksivuotias. Kilttinä ja rauhallisena tapauksena esikoinen kulki kauniisti vierelläni taidemuseosta toiseen kuopuksen ihmetellessä rattaissa. Nyt vuotta myöhemmin kuopus haluaa itse kävellä, mieluiten kädestä pitämättä, ja välillä aivan eri suuntaan kuin muut. Tavallinen 1,5-vuotias lapsi siis, ei helpointa museoseuraa. Esikoinen kyllä viihtyisi, mutta kokee etenkin nykytaiteen usein pelottavana (eikä ihme).

Toki pääsisin joskus museoihin ilman lapsiakin, mutta käytän ne hetket kuitenkin mieluummin liikuntaan. Liikuntaan panostamme myös yhdessä tyttöjen kanssa, sillä joululahjaksi ostimme Leon Leikkimaan vuosikortit. (Ei, en suostu sanomaan sitä Leo’s Leikkimaaksi. Joku raja.) Museokortin pariin palaan varmasti joskus myöhemmin!

Kasvojooga on edullisinta kasvojenhoitoa

Kerroin edellisessä blogikirjoituksessani, etten käytä kallista kosmetiikkaa, käy kosmetologilla tai ylläpidä monimutkaisia tai -vaiheisia ihonhoitorutiineja. Se ei silti tarkoita, ettenkö olisi valmis näkemään vaivaa ulkonäköni eteen – joskin “vaivaa” on väärä sana, sillä nautin niin päivittäisestä konjac-sienellä pesusta, kuukausittaisesta mikroneulauksesta kuin kasvojoogastakin. Etenkin kasvojooga on niin luonnollinen osa elämääni, etten aina edes tajua sitä tekeväni – vähän samaan tyyliin, kuin ihmiset huomaamattaan venyttelevät herättyään.

Miten minusta tuli kasvojoogi

Tutustuin kasvojoogaan jo 80-luvulla Valittujen Palojen hyvinvointikirjasta. Lapsen mielestä harjoitukset olivat mitä hauskimpia, ja äitini oli supertaitava kasvojen vääntelijä (hän osasi mm. liikuttaa pelkkiä korviaan ja on siksi ikuisesti kasvojoogaidolini, vaikka ainakin väittää hukanneensa kyseisen taidon).

Elettiin edelleen kasaria, kun pääsin R-vikani takia puheterapiaan. Siellä opin hauskoja kielitemppuja – ja sen R-kirjaimen, sopivasti ennen koulunalkua. Moisten kielivääntelyiden ansiosta en varmastikaan ikinä saa kaksoisleukaa.

Aloin tehdä mallintöitä 16-vuotiaana, ja silloin oli opeteltava hymyilemään leveästi kuitenkin pitäen silmät auki. Kuvauksissa kyseistä taitoa sai välillä esitellä kahdeksan tunnin ajan lähes tauotta. Silloin kiinnostuin myös siitä, miten “kannan” kasvojani – hyvästä ryhdistä puhutaan paljon, mutta kasvojen perusilmettä ei koeta vastaavalla tavalla muokattavana asiana. Mielestäni kasvojoogan parasta antia on nimenomaan päästä eroon siitä kuuluisasta bitchy resting facesta, samoin kuin kurtistelusta, mutristelusta ja siristelystä. Niin ja tiesithän, että ylä- ja alahampaidesi ei pitäisi koskettaa kuin syödessä?

90-luvun lopulla tein yhden ensimmäisistä mallikeikoistani Finavialle. Mielestäni olin jo oppinut pitämään silmät auki hymyillessä, mutta tässä kuvassa se ei siltä näytä. Ainakin hampaat näkyvät kiitettävästi.

Kasvojooga teki uutta tulemista kolmisen vuotta sitten, jolloin päätin myös alkaa jakamaan osaamistani kasvojoogatuntien muodossa – olinhan ohjannut muita joogatunteja jo useamman vuoden ajan. Tunteja on tarjolla harvoin, mutta silloin ne ovat yleensä sangen suosittuja. Parhaimmillaan, tai pahimmillaan, ohjasin kasvojoogaa yli 80 hengelle kerrallaan Joogafestivaaleilla. Olen myös reissannut Kristiinankaupunkiin ja Pietarsaareen kasvojoogaa opettamaan, meitä kasvojoogaopeja kun ei ole Suomessa kuin muutama. Koska muistiinpanojen raapustaminen kasvojoogatunnin aikana ei ollut mitenkään suositeltavaa, tein myös Kasvojoogaopas-ekirjan, josta onkin tullut ihan suosittu.

Olen päässyt jakamaan kasvojoogan ilosanomaa myös Nelosen Jaksa Paremmin -ohjelmassa, lehdissä ja naistenlehtien blogeissa. Jos innostut kokeilemaan, pääset katsomaan muutaman liikkeen esimerkiksi Kotilieden sivuilta tai Naiselo-blogista.

Jaksa Paremmin -ohjelman Petra testasi kasvojoogaa kanssani.

Kasvojoogan monet hyödyt

Kasvojoogaa on tutkittu Northwesternin yliopistossa, ja siinä todettiin suurimpien ulkonäöllisten hyötyjen tulevan poskilihaksien vahvistumisesta. Korkeammat poskipäät kirjaimellisesti nostavat ilmettä.

Nenän päällä oleva nirsolihas tuottaa monien kasvoille Sibelius-rypyt. Ne voi joko kantaa ylpeydellä, kuten Pikku Myy, tai opetella kasvojoogan avulla pitämään kulmakarvojen välin rentona. Myös kulmakarvojen kaarta on mahdollista vahvistaa, ja ylipäätään opetella pitämään silmiään enemmän auki – kuten ehkä joskus nuorempana. Nenän alta suupieliin kulkevat nenäjuonteet saa kohotettua erilaisilla poskiharjoituksilla, joista monet samalla nostavat suupieliä positiivisempaan ilmeeseen. Erityisesti miehet haluavat vahvistaa leukalinjaansa ja monet haluavat kiinteyttää kaksoisleukaansa. Kasvojoogatunnin toivelistalla on usein myös silmäpussien häivytys, kadonneen ylähuulen metsästys ja kaulan ryppyjen oikaisu.

Kasvojoogan avulla voi saada pulleammat huulet
Kasvojoogaamalla saa huuliin uutta täyteläisyyttä.

Kasvojoogasta saa myös apua kireisiin purulihaksiin ja sen myötä jopa yönarskutteluun. Sitä käytetään myös lihastoiminnan palauttamiseen kasvohalvausten jälkeen. Ja kuten minunkin tapauksessani, osa liikkeistä on tuttuja myös puheterapiasta.

Kasvojoogaa arjessani

Itselläni ei vielä tähän 38 vuoden ikään mennessä ole ehtinyt kertyä kohtia, mitä haluaisin muuttaa – ehkä kiitos elinikäisen kasvojoogan – mutta kylläkin monia kohtia, joiden en haluaisi kauheasti muuttuvan, ainakaan ihan vielä.

Oma naamasyntini on otsan kurtistelu. Veikeästi epäsymmetriset kulmakarvani suorastaan tanssivat otsallani puhuessani, kun innostun jostain, ja neljänkympin lähestyessä se kyllä väistämättä alkaa muodostaa ryppyjä. Silittelen ja ojentelen otsaani päivän mittaan, ja opettelen vähän vähemmän ilmeikästä esiintymistyyliä esimerkiksi presentoidessani.

Kasvojoogalla voi ehkäistä otsan ryppyjä

Teen joka päivä muutaman kasvojen verenkiertoa parantavan liikkeen, sillä vilkas verenkierto tuo mukanaan ihon keskiosiin myös C-vitamiinia, kollageenin rakennusainetta. Istun harvoin paikoilleni tekemään pitkää kasvojoogasessiota, mutta teen liikkeitä päivittäin viihdyttäen samalla 1- ja 3-vuotiaita tyttäriäni. Mahtaakohan heistäkin kasvaa elinikäisiä kasvojoogeja?

Viime syksynä sain kasvojoogaharjoituksiini uutta tehoa, kun tutustuin kasvojoogalaite Lipperiin. Olin vähintäänkin skeptinen moisen hilavitkuttimen suhteen, mutta niin vain sain todeta sen erittäin tehokkaaksi laitteeksi. Sen avulla saa tehtyä 20 minuutin harjoituksen minuutissa, mikä sopii loistavasti tällaiselle tehokkuusintoilijalle. Lipperistä tulee pian oma kirjoituksensa, pysykäähän kanavalla!

Minimalistin kasvojenhoito

Saan usein kehuja kauniista ihostani. Olen itsekin tyytyväinen ihoni sävyyn, ja siihen, että olen säilynyt näinkin lähelle neljääkymmentä suhteellisen sileäkasvoisena. (Toki on niitäkin hetkiä, jolloin näen peilissä lähinnä tummat silmänaluseni ja couperosan.)

Kasvojenhoitooni ei kuulu kallista kosmetiikkaa, kalliita laitteita, kosmetologikäyntejä tai korealaistyyppisiä, monivaiheisia rutiineja. Siksi pidän sitä minimalistisena (ei liikaa eikä liian vähän) vaikkei se olekaan aivan minimaalinen (tanskalainen huippumalli Helena Christensen väitti käyttävänsä useimmiten vain saippuaa, vettä ja Niveaa).

Kauniin ihon “salaisuuksia”

Ihon kuntoon vaikuttaa moni asia, joista osa on perinnöllisyystekijöitä. Vaikka taipumus couperosaan kulkeekin suvussa, enkä toki ole ihonväriltäni “rypistymätöntä” etnisyyttä, olen silti ihan tyytyväinen perimääni ihotyyppiin, jossa suurin ongelma on kuivuus. Se on suhteellisen selkeä taklattava.

Ne asiat, jotka eivät ole varsinaista ihonhoitoa, mutta vaikuttavat ihon ulkonäköön, eivät tosiaan ole mitään salaisuuksia. Näitä on jankattu joka mediassa kyllästymiseen asti:

Vesi

En ole hurjimpia vedenlitkijöitä, mutta pyrin juomaan kylmälläkin säällä ainakin 2-2,5 litraa nestettä päivän aikana, keväästä syksyyn tai paljon urheillessa jopa litran enemmän. En juo vahvasti kofeiinipitoisia juomia (kahvi, musta tee, energiajuomat) enkä alkoholia ollenkaan.

Kasvikset

En syö lihaa enkä lintuja. (Kananmunia syön kyllä lähes päivittäin, maitotuotteita edelleen silloin tällöin, samoin kalaa. Tummat silmänaluseni eivät johdu kasvissyönnistä vaan ovat olleet minulla aina.) Toiset ovat sitä mieltä, että kasvissyönti on hehkuvan ihon salaisuus. En osaa sanoa, onko väitteessä perää, mutta ainakin kasvisten ja hedelmien runsas syönti kannattaa jo ihan siitä syystä, että C-vitamiini on kollageenin rakennusaine.

Uni

Myös iho saa uudistua yön aikana. Nukun kahdeksan tuntia yössä, vaikka pienten lasten vanhemmalla se onkin toki pois siitä kuuluisasta “omasta ajasta”.

Aurinkosuoja

Käytän suojakerrointa 50 myös niinä talvipäivinä, kun aurinko ei näyttäydy. Silloinkin, kun en mene ulos. Aurinkolaseja käytän lähes yhtä innokkaasti kuin Kimi Räikkönen. Hattujen suhteen olen ollut aivan liian laiska, mutta nyt olen tehnyt parannuksen, ja käytän lierillistä tai lipallista hattua aina kesäisen auringon porottaessa.

Helppoa ja toimivaa ihonhoitoa

Kuten sanottu, en käytä kallista kosmetiikkaa, en käy kosmetologilla, eikä minusta olisi ylläpitämään 7-11-vaiheisia kauneudenhoitorutiineja. Ihonhoitoni kulmakiviä ovat seuraavat edulliset ja helpot tuotteet:

Konjac-sieni

Pesen kasvoni joka ilta konjac-sienellä. Se kuorii ihoa kevyesti ja hellävaraisesti. Jos kasvoilla ei ole paljon meikkiä, sienen kanssa ei välttämättä tarvitse edes puhdistusainetta (kuvausten jälkeen käytän puhdistusaineena tytöille hankittua perusvoidetta). Sienellä saa myös loistavasti kuorittua talven kuivattamat huulet! Konjac-sieni maksaa Prismassa 4,50 €. Se kestää kolmisen kuukautta, jonka jälkeen sen voi kompostoida. (Ohut pakkaus menee muovinkeräykseen.)

Kotimainen kosmetiikka

Olen siirtynyt pääsääntöisesti kotimaisen kosmetiikan käyttöön niin ympäristösyistä kuin tukeakseni suomalaista työtä. Kotimainen kosmetiikka on nostanut tasoaan huikaisevasti viime vuosina.

Konjac-sienellä pesun jälkeen levitän kestovanulapulla kasvoilleni LV:n misellivettä (3.50 € /250ml). Sen jälkeen levitän Lumenen Lähde-kosteusseerumia, tietysti myös kaulalleni ja rintaan. Aamuisin en pese kasvojani vedellä ollenkaan, korkeintaan irrottelen rähmät silmäkulmista. Misellivesi riittää puhdistukseksi.

Lumenen tuotteita muuten löytyy esimerkiksi Torista avaamattomina tai kerran testattuina. Lumenen pakkaukset muuttuvat 1-2 vuoden välein, joten jos tuote on uusinta mallia, se ei ole kovin vanha. Kosmetiikkaväärennökset ovat valtava bisnes, mutta Suomessa yksittäin vertaiskirpparilla myytävä Lumenen tuote on mitä todennäköisimmin harhaostos tai epäsopiva lahja.

Miselliveden ja seerumin lisäksi en sitten käytäkään kuin sitä aurinkovoidetta aamuisin. En edes silmänympärysvoidetta, mutta jos joskus jostain löytyy oikeasti tummiin silmänalusiin toimiva voide, otan sellaisen mielelläni käyttöön. Kaikkein kuivimmilla talvisäillä laitan illalla seerumin päälle vielä jotain voidetta, esimerkiksi jostain tuotenäytepussista tai sitä tyttöjen perusvoidetta.

Olen ottanut kosmetiikkanäytteitä ihan mielelläni vastaan – täytyy nyt tarkentaa, että niitä ei siis todellakaan ole tähän minimalismiblogiin tyrkytetty, vaan olen saanut niitä esimerkiksi promootioista tai viimeksi vierailtuani ihanassa I <3 aerobic -tapahtumassa. En kuitenkaan koe kaipaavani enempää kosmetiikkaa kasvojeni hoitoon. En myöskään mitään naamioita (en etenkään sheet maskeja, mistä tulee valtavasti roskaa).

En siis voi sanoa olevani aivan “saippuaa, vettä ja Niveaa” -linjalla, mutta “pesusientä, misellivettä ja Lumenen seerumia” on hyvin lähellä totuutta.

Mikroneulain

Kasvonaamioiden ja kosmetologikäyntien sijaan suunnilleen kerran kuussa kaivan kaapista mikroneulaimen ja hurisuttelen kasvoillani kaikkiin suuntiin. Sen jälkeen se samainen seerumikin imeytyy superhyvin, ja seuraavana aamuna kasvot hehkuvat.

Kasvojooga

Kirjoituksen viimeiseksi jäi asia, joka olisi voinut yhtä hyvin olla ensimmäisenä. Kasvojooga saa kuitenkin pian oman blogikirjoituksensa, joka avaa hieman sitä, kuinka luontainen asia minulle on. Olen tehnyt kasvoharjoituksia pikkulapsesta asti ja nykyisin myös ohjaan kasvojoogaa. Vilkas verenkierto kasvojen alueella on varmasti yksi tärkeimmistä syistä, miksi en koe tarvitsevani enempää kosmetiikkaa tai esimerkiksi kosmetologikäyntejä. Palaan tähän pian!

Miksi haluan ostaa käytettyä

Blogi on julkaistu vieraskynänä myös rekki.fi -palvelussa.

Ostan käytännössä kaikki omat vaatteeni ja valtaosan 1- ja 3- vuotiaiden tytärteni vaatteista käytettynä. Tästä on salakavalasti tullut suorastaan kunnia-asia ja olen valmis näkemään vaivaa löytääkseni tarvitsemani vaatteet kirppiksiltä. Käytetyn ostamiseen on monta motivaattoria, joista tässä minulle tärkeimmät.

Luonnonvarojen säästö

Jos on viime aikoina lukenut lehtiä tai blogeja, tulee varmasti ensimmäisenä  mieleen, että second-hand on lisännyt kiinnostavuuttaan erityisesti ympäristösyistä. Teema puhuttelee toki minuakin, onhan pikamuoti pahimpia ympäristön tuhoajia. Hiilidioksipäästöjen lisäksi itseäni kaihertaa erityisesti puuvillanviljelyyn tarvittavat vesimäärät ja kankaiden värjäämiseen käytettävät myrkyt, sekä nahkatuotteiden kohdalla eläinten kohtelu. Ja vaikkei ihmistä ehkä luonnonvaraksi voikaan laskea, hiertää vaatetta ostaessa toki myös sen usein epäeettinen tuotantoketju. Kierrätetty muoti ei toki ole näistä synneistä vapaa, mutta kuitenkin valtavasti uuden ostamista parempi vaihtoehto. Tietenkään käytettyäkään ei pidä ostaa kuin tarpeeseen!
Myös lempparipaitani on kirppislöytö

Säästäväisyys

Olen aina ollut säästäväinen. Nyt kun olen tottunut käytettyjen vaatteiden edullisiin hintoihin, tuntuvat uusien vaatteiden hinnat suorastaan pöyristyttäviltä. Miksi ihmeessä maksaisin 40 € halpisketjun jakusta, kun voin saada sellaisen käytettynä kympillä? Tai parilla – kolmellakympillä jo laatumerkin vastaavan?
Vaatekaapistani löytyy jokainen sukkapari mukaanlukien satakunta vaatetta. Ostan vain tarpeeseen ja harkitsen hankintoja tarkkaan, mutta huteja silti aina välillä tulee, kun joku vaate ei toimikaan käytössä. Erityinen inhokkini ovat pölyä keräävät tummat vaatteet, jotka yleensä laitan nopeasti takaisin kiertoon. En oikein jaksa tarrarullailla. Kun on ostanut käytettynä, ei virhehankinnoista yleensä synny juurikaan taloudellista tappiota. Useimmiten kokeilussa häviää muutaman euron postikulut tai noutamisen vaivan, joita voi pitää pienenä “vuokrana” vaatteen muutamasta käyttökerrasta.

Laatu

Mielestäni ensimmäisissä pesuissa huonoksi menevät vaatteet pitäisi kieltää lailla. Sitä odotellessa käytetyn ostaminen ajaa saman asian. Kivijalkakirppareilla vaatteen kunnon arvioiminen jää omalle kontolle. Ammattimaisilla kauppapaikoilla kuten Rekillä arvioinnin ovat tehneet ammattilaiset, jotka tosiaankin työkseen syynäävät käytettyjä vaatteita.
Jos vaate on käytetty mutta edelleen hyväkuntoiseksi todettu, tiedät sen olevan laadukas.

Uskon, että second-hand markkinan kasvaessa myös vaatteiden jälleenmyyntiarvolla alkaa olla merkitystä. Autokaupoilla mietitään, miten hankinnan arvo säilyy, sillä autoille on jo olemassa käytettyjen markkina. Samaa voi sanoa esimerkiksi designkalusteista ja lastenrattaista. Vaatepuolella joidenkin lasten merkkivaatteiden kohdalla jälkimarkkina on jo varsin hyvä. Ei varmasti olla kaukana siitä, että jo ostotilanteessa mietittäisiin myös aikuisten vaatteiden käyttökestävyyttä ja siirtymistä seuraaville käyttäjille.

Tämä kirppikseltä ostettu joogahaalari ei tuntunutkaan omalta, joten se jatkoi pian matkaansa

Muoti ei aina osu

Esikoisen raskausaika tuntui pitkältä kuin nälkävuosi ja kun viimein vuoden 2016 muutuimme kahdeksi jotakuinkin erilliseksi olennoksi, lähdin vähän kiertelemään kauppoihin. Ajatus parista uudesta vaatekappaleesta raskausajan ääriminimalistisen vaatevaraston jälkeen houkutteli kovasti. Tuon talven vaatemallistot olivat kuitenkin valtava pettymys. Kaikki läheisen ostoskeskuksen ketjuliikkeet tuntuivat olevan täynnä kirjavia kuvioita sekä omituisia muumuja, joihin en halunnut hukuttautua. Onneksi nettikirppareilta löytyi muidenkin kausien vaatteita, jotka sopivat paremmin omaan makuuni. Tuo kokemus taisi olla iso sysäys yksinomaan käytetyn ostajaksi.

Herkkä iho

Yksi hieman erikoisempi syy käytetyn ostamiseen omalla kohdallani on herkkä iho. Minua harmittaa, jos vaatteen edellinen omistaja on lotrannut hajustettua pesuainetta, mutta se ei ole ollenkaan niin paha kuin uusien vaatteiden hyönteistorjunta- ja muut käsittelyaineet. Pahimpia ovat uudet, tummat housut, joita saatan joutua pesemään jopa neljä kertaa ennenkuin pystyn käyttämään niitä. Arvostan, jos joku muu on tehnyt nuo pesukerrat puolestani.

Edelläkävijyys

Jos ollaan rehellisiä, on käytetyn ostaminen ainakin minulle myös eräänlainen merkki edelläkävijyydestä. Yhä useamman siirtyessä ostamaan ainakin osittain käytettyä, on mukavaa kuulua ennemmin aikaisten omaksujien kuin viimeisten mohikaanien joukkoon.

Kun saan kehuja vaatteistani, on mukavaa sanoa niiden olevan kirpparilta. Erityisesti Karl Lagelfeldin kissapipo on herättänyt paljon kiinnostusta. Olisi suorastaan noloa kertoa maksaneensa satasen akryylipiposta, mutta 25 euron kirpputorilöytönä se saakin sympatiat.

Löytämisen ilo

Metsästäjä-keräilijänä ihminen kaipaa yhä löytämisen iloa. Joku saa sitä uudenkin tavaran shoppailusta, mutta minulle sen negatiiviset puolet peittävät riemun. Uutta ostan vain viimeisenä keinona, kun käytettyä ei kertakaikkisesti löydy, enkä tunne silloin iloa vaan enemmänkin epäonnistumista. Second-hand löydöistä sen sijaan iloitsen avoimesti ja saatan jopa postata niistä Instagramiin.Suurin syy käytetyn ostamiseen onkin tietenkin se, että minulla on siitä niin hyviä kokemuksia. Melkein kaikki lempivaatteeni ovat löytäneet tiensä luokseni edullisesti ja laatunsa todistaneina, käytettyinä.


Miten käytetyn ostaminen on muuttanut minua?

Olen useamman vuoden pyrkinyt suosimaan käytettyä hankintoja tehdessäni. Viime vuonna itselleni ja lapsilleni tekemistä vaate- ja tavarahankinnoista valtaosan tein kirppareilta. Heräsin huomaamaan, että käytetyn tavaran ostaminen on muuttanut ajatusmaailmaani ostamisen suhteen aika paljon. Se on myös tuonut mieleeni avoimia kysymyksiä ja monenlaisia ideoitakin. Tässä muutamia havaintojani:

Tavallisissa kaupoissa on kauhean kallista

12 euroa housuista, jonka merkkiä en tunne? No enpä usko! (Ostin samaiset housut, kun UFFin europäivillä oli päästy 3€ hintoihin.)

En enää tiedä, mitä uudet laukut maksavat Louis Vuittonilla, mutta tiedän käytettyjen klassikkolaukkujen käyvät hinnat, tai ainakin tiedän mistä saan ne selville. (Vestiaire Collectivesta, tietysti.)

Jouduin googlaamaan tätä artikkelia varten, mitä lasten Muumipeitosta joutuisi maksamaan uutena. Nähtävästi 65€ (En tiedä voiko tämä oikeasti pitää paikkaansa). Sen hintapointti on mielestäni neljä euroa. Voin maksaa viisikin, mutta olen ostanut niitä jo kolme, ja neljäs on haussa, enkä mielelläni maksa ainakaan kymppiä. (Olen pessyt ne 95 asteessa, jos jäi epäilyttämään.)

Ostan mieluummin hyväksi havaittua

Ostan mieluummin käytetyn vaatteen tai tavaran, jonka kulutuskestävyys on puolestani testattu. (Tosin T-paidat, joiden saumat kiertyvät ekassa pesussa, pitäisi muutenkin kieltää lailla.)

Nautin mahdollisuudesta testata rauhassa

Vähänkäytetyillä kengillä voi kävellä pari päivää ja myydä ne vielä samaan kirppishintaan eteenpäin, jos eivät miellytäkään, joskus jopa pienellä voitolla. Jos lapsi ei innostukaan lelusta, tai innostus laantuu pian, tavaran voi laittaa takaisin kiertoon. Liikuntaväline ei välttämättä jaksa inspiroida pitkään. En tiedä miten osaisin enää tehdä sellaista sitoumusta, mitä uuden, kalliin ja paljon luonnonvaroja vaatineen tuotteen ostaminen vaatii. Jollain tapaa minusta on käytetyn ostamisen myötä tullut jopa huolettomampi kuluttaja, joka tuntee ostokatumusta aniharvoin. Takaisin kiertoon vain!

Ihmiset eivät nähtävästi palauta ostoksiaan myymälöihin

Päätellen siitä, kuinka paljon käyttämätöntä tavaraa kirppareilla (niin netissä kuin kivijaloissakin) on tarjolla, aika moni tuntuu ostavan, mutta jättävän käyttämättä. Palautuskäytännöt ovat kuitenkin varsin reiluja ja usein aikaa on ainakin pari viikkoa, miksei sitä hyödynnetä?
Viimeksi ratkaisin pitkään piinanneen talvikenkäpulmani ostamalla nettikirpparilta iskemättömät Pomarin kengät. (Ne tehdään muuten nykyisin Pärnussa, ei siis ihan kotimaiset enää, mutta sektorilla silti.)

En raaski vuokrata

Muoti- ja lastentarvikelainaamot ovat ihania ideoita, ja ensiksi mainitut varmasti toimivat sille kansanosalle, jonka esimerkiksi työnsä puolesta täytyy (tai jotka kokevat, että heidän täytyy) esiintyä usein eri vaatteissa. Omalle kohdalleni vuokraamisesta maksaminen ei tunnu järkevältä. Jos voin ostaa lapsen matkasängyn kympillä ja myydä sen paria vuotta myöhemmin kympillä pois, miksi maksaisin sen vuokrasta?

Koskakohan tämä tulee myyntiin?

Nähdessäni uuden, kivan vaatteen mietin, koska ensimmäiset sellaiset tulevat myyntiin käytettynä. Yleensä noin puolen vuoden päästä.

Kierrätetyn ostaminen on tehnyt minusta kärsivällisemmän kuluttajan. Sopivaa tavaraa ei välttämättä löydä heti, joten odottaminen kuuluu asiaan.

Kuka kaikki nämä tavarat oikein alunperin ostaa?

Käytettynä on myynnissä aivan valtavasti tavaraa, ja esimerkiksi lasten leluja selatessa tulee väkisinkin mieleen, että joku on ostanut kaikki nämä tavarat uutena kaupasta, kaikkine pakkausmateriaaleineen. Pärjäisimme tavaran ja vaatteiden suhteen luultavasti vuosikausia oikein hyvin suljetussa kierrossa, jos uutta ei enää valmistettaisi. Silloin tavaraa alettaisiin taas arvostaa!

Joskus käytettynä etsiminen on kohtuuttoman vaikeaa

Nostan hattua, kuinka kärsivällisesti lähimmäiseni suhtautuvat pakkomielteeseeni ostaa kaikki mahdollinen käytettynä. Voisihan ne kurahousut toki tilata Reiman alesta 13 € hintaan. Välillä annan periksi, ja jotkut lastenvaatteet kuluvatkin niin loppuun, että ostan ne kiltisti uutena (sukat menevät tähän kategoriaan –  muutamaa kirpparilöytöparia lukuunottamatta).

Yksi hyvä esimerkki ovat bikinit, joita olen etsinyt jo hyvän tovin. Kolme vuotta sitten uutena ostamani bikinit ottivat itseensä raskaudesta ja alkavat olla aika monesta kohtaa korjatut. Ne ovat ainoa uima-asuni. Urheilulliselle rungolleni käyvät mitkä vain lappubikinit, mutta kivan näköisiä, päällä pysyviä muttei kauhean peittäviä tuntuu olevan siltikin melko mahdotonta löytää. Muistelen kaiholla, kuinka helppoa silloin kolme vuotta sitten oli napata uudet biksut Dubai Mallin Tommy Hilfigeriltä. Joskus odottaminen on vaikeaa, vaikka uimahallia kummemmassa paikassa en niitä pääsisikään ennen kesää käyttämään.

En kaipaa pakkausmateriaaleja pätkääkään

Lapsena rakastin myyntipakkauksia ja sellaista, mitä kai nykyisin kutsutaan unboxingiksi. Tapaani säästää kymmenien Barbieitteni laatikot kummasteltiin. Nyt tuskailen jo pelkästään elintarvikkeista tulevaa pakkausmateriaalia ja roskia täytyy viedä useasti viikossa. Eivätkä moiset lelulaatikkokokoelmat mahtuisi nykyisessä kodissani mihinkään.

Lapsilleni kirpparilta ostaminen tulee olemaan oletus

Vielä muutama vuosi sitten kuuli usein, kuinka jonkun pikkusisarusta säälittiin siitä, että hän sai isosisaruksen vaatteet käytettynä. Kirppikseltä hankittuja leluja ei pidetty sopivina lahjoiksi. Meillä kumpikin lapsista saa pääsääntöisesti käytettyä, enkä tiedä alkavatko he missään vaiheessa vieroksua sitä. He kasvavat maailmaan, jossa kierrätettyä arvostetaan edullisempana, ekologisempana ja myös eettisempänä (selitän 3-vuotiaalle usein, kuinka lelun vieminen kierrätykseen mahdollistaa sen, että joku sellainen, jolla ei ehkä ole yhtä paljon leluja kuin meillä, saa myös leluja).

Lähtökohta on hyvin erilainen kuin silloin, kun käytetyn ostaminen koettiin yksinomaan varallisuuskysymyksenä. Tiedän ikätovereistani joitain traumatisoituneita tapauksia, jotka eivät osta lapsilleen mitään käytettyä, koska joutuivat lapsena tyytymään käytettyyn tavaraan ja vaatteisiin. Kierrätys on kuitenkin kovassa nosteessa, eikä sillä ole enää mahdollisuutta mennä pois muodista, jos mielimme tällä planeetalla elää. Toivon ja uskon, että lapsemme jonain päivänä kertovat ylpeinä, että heille hankittiin jo lapsena kierrätettyä. Hyvät asiat eivät traumatisoi. Vai oletko kuullut jonkun sanovan: “Minulle luettiin lapsena niin paljon kirjoja, etten lue enää ikinä yhtään!”

3-vuotiaamme muuten rakastaa kirppareita. Ennätyksemme on kuusi kirpparia putkeen, ei leikkipaikkoja tai muuta viihdykettä, vain listalla olevien tavaroiden etsimistä. Jos se ei ole nykypäivän aarteenetsintää niin mikä sitten? Ei saa Prismasta samoja kiksejä.

Kotiseutu on tullut tutuksi

Yritän välttää pitkiä tavaroiden noutoreissuja, sillä etenkään edullisempien tuotteiden kohdalla se ei ole kovin tehokasta ajankäyttöä. Toisaalta matkat julkisilla ovat lapsien mielestä jännittävää tekemistä. Autolla suostun liikkumaan vain, jos kyseessä on kalliimpi tai isompi tuote eikä se kulkeudu muualle, tai jos saan sovittua useamman noudon samalle suunnalle. Noutoreissut ovat silti ihan hauskaa ajanvietettä, kulkuvälineestä riippumatta. On mukavaa nähdä asuinalueita, joihin muutoin ei koskaan tulisi mentyä. Tapiolan tiilitalorivistöt ja Pakilan puutalot ovat tulleet tutummaksi juurikin noutoreissujen ansiosta. Parasta on sopia nouto leppoisaan kesäiltaan ja taittaa matka polkupyörällä.

90 % kaupoista sujuu ongelmitta

“Mä en jaksa nettikirppareita kun yv sitä, av tätä, sit tehdään oharit…” Tällaista valitusta kuulen usein. Ihmettelen, miten huono tuuri ihmisillä on, sillä satojen nettikirppariasiointien perusteella voin sanoa, että 9/10 kauppaa sujuu aivan ilman minkäänlaista ongelmaa. Joka kymmenennessä tulee jotain säätöä, mutta yleensä hyvin pientä. Ostaja on inhimillisesti myöhässä tai myyjä ei kuule puhelinta, kun seisot hänen pihallaan. Jos omat aikataulut ovat hyvin tiukkoja, näitä voi välttää sanelemalla tiukempia ehtoja noudoille. Sille ei voi mitään, että kaikki eivät ole 24/7 nenä kiinni puhelimessaan, eivät edes silloin, kun ovat laittaneet jotain myyntiin.

99% suomalaisista tuntuu olevan rehellisiä, mutta se prosentti pilaa koko nettikirpputorien maineen. Ystävän neuvo: Jos laitat ostoilmoituksen Toriin, sinulle tarjoaa tuotetta melko varmasti sellainen, jolla kyseistä tuotetta ei hallussaan oikeasti ole. Pyydä kuva tuotteesta paperilapun kanssa, jossa lukee sinun nimesi.

Location, location, location

Nettikirpparointi on saanut minut arvostamaan keskeistä asuinpaikkaa entistä enemmän. Kun asuu pääkaupunkiseudulla pääteiden risteyspaikassa, juna-aseman ja suuren kauppakeskuksen vieressä, ja käy usein Helsingin keskustassa, ei ole vaikeaa sopia tapaamista tavaran vaihtoon. Viereisen kauppakeskuksen kolme pakettiautomaattia ja läheisten R-kioskien Matkahuollot ovat myös ahkerassa käytössä.

Viiden kilometrin säteeltä löytyy myös kaksi huippuhyvää yksityistä itsepalvelukirpparia ja iso Kierrätyskeskus, kävelyetäisyydeltä Fida ja UFF.

Mökkipaikkakuntamme Hämeenlinna on muuten erittäin aktiivinen kirpparikaupunki sekin. Itsepalvelukirppareita on ainakin yhdeksän!

Olen etuoikeutettu kirppistelijä

Minulla on aikaa ja energiaa kierrellä kirppareita, mahdollisuus liikkua rattaiden kanssa ilmaiseksi julkisilla tavaroiden perässä ja autokin löytyy. Olen hyvin tyypillistä kokoa, ja monenlaiset vaatteet istuvat minulle.
Se, että asun Suomessa, on ehkä suurin etuoikeus, mitä käytetyn ostamiseen tulee. Näin hyviin, monipuolisiin kirppiksiin en ole vielä törmännyt missään.

Olen yksinäinen kirppistelijä

Suurin osa kirppisasiakkaista tekee myymälässä nopean kierroksen ja tsekkaa päällisin puolin, näkyisikö pöydissä jotain erityisen kiinnostavaa. En minä. Koska mielessäni on aina lista, mitä tarvitsi, ja pyrkimys on löytää kaikki tuo käytettynä, otan kirpparikäynnit enemmän tosissaan. Sopiva yöasu taaperolle saattaa löytyä pöydän alla olevasta “kaikki eurolla” -kassista. My Little Ponyn hiusharja edellisestä kirpparilöydöstä puuttuneen tilalle on luultavimmin siinä sälälaatikossa, jota harva pysähtyy selaamaan. Ihme kyllä, olen löytänyt myös superkärsivällistä kirppisseuraa. Nähtävästi myös kolmevuotiaasta tyttärestäni on kasvamassa sellainen.

Korjaaminen on kivaa

On palkitsevaa nähdä pilkkahintaan ostetun tuotteen muuttuvan taas upeaksi oman vaivannäön ansiosta. Kuten entisen kollegani viisaus kuuluu: “Miten kukaan voi olla uusavuton, kun on YouTube?” Vlogeista ja blogeista löytyy ohjeita niin ilmankostuttimen kalkinpoistoon (tarvitset sitruunahappoa) kuin My Little Ponyjen harjojen ja häntien entisöintiin (hoitoainetta, kuumaa vettä ja tiukka kieputus).

Haaveilen kierrätyspakosta

Nyt tulee ajatelma, jota en varmastikaan ole miettinyt loppuun, joten älkää hirttäkö. Kaikki ostettu tavara (myös vaatteet yms kestohyödykkeet) menisi omaan henkilökohtaiseen tietokantaasi (aivan kuten vaikkapa S-tililläsi jo tapahtuu). Puolen vuoden päästä tulisi kysely, oletko kyseistä tavaraa käyttänyt ja aiotko vielä käyttää, ja jos rehellinen vastauksesi olisi ei, voisit parilla klikkauksella heittää tavaran myyntiin ilman kuvaamista, ainoastaan rastien tuotteen mahdolliset kulumat. Kuvat tulisivat valmistajan tietokannasta ja tekoäly ehdottaisi tuotteellesi suoraan hintaa, jolla se tulee tekemään kauppansa. Kaupanteko hoituisi järjestelmän kautta ja postitus ilmaiseksi missä tahansa kaupassa. Myynti ja ostaminen hoituisi anonyymisti.

Tämä on siis katsantokannasta riippuen joko utopia tai dystopia, johon kaikkien tavaraa myyvien tahojen olisi osallistuttava saadakseen oikeuden myydä.

Tällaisia alkaa miettiä, kun huomaa tarvitsevansa jotain tavaraa, joka löytyy monesta suomalaiskaapista aivan turhan panttina, mutta jota ei vain löydy mistään kirpparilta.

Joskus menee ihan överiksi

Niiden kurahousujen löytämisestä käytettynä tuli pakkomielle, johon käytin ajan, jolloin minun olisi oikeastaan pitänyt tehdä töitä. Löytyiväthän ne, ja ystävällinen myyjä toi ne kotiovelleni. Etsimiseen meni kuitenkin niin kauan aikaa, että en niin sanotusti päässyt tuntipalkoille. Yritän olla itselleni yhtä armollinen kuin läheiseni. Ihmisillä on pakkomielteisiä harrastuksia, tämä ei ole sieltä pahimmasta päästä.

Poistin puhelimestani Zadaan, koska sovelluksen selaaminen oli aivan liian koukuttavaa, ja päädyin ostamaan vaatteita, joita en oikeasti tarvinnut. Samoista syistä lopetin Facebookin kirppareiden selailun huvikseen.

Siitä päästäänkin suurimpaan oivallukseen, mikä viime vuosina on vihdoin saavuttanut minutkin…

Mitä jos en ostaisikaan?

Vaikka kirppareilta on edullista ostaa, ja tavaran voi laittaa takaisin kiertoon, ei mikään oikeuta tarpeetonta ostamista.

Mitä ostin vuonna 2019

Jos saan tehdä yhden kuluttamiseen liittyvän suosituksen vuodelle 2020, se on tämä: Kirjoita ylös, mitä ostat. Olipa syy sitten minimalismi, penninvenyttäminen, ympäristöseikat tai silkka uteliaisuus, tämä yksinkertainen harjoitus saattaa avata silmäsi. Näin kävi minulle.

Vaiva ei ole niin suuri kuin alkuun saattaa tuntua. Itse käytän puhelimen aloitusnäytöltä löytyvää Google Spreadsheetiä, jossa on valmiina kohdat niin vaatteille, tavaroille, kosmetiikalle, lasten vaatteille ja tavaroille, elämyksille ja palveluille sekä jopa lisäravinteille ja lääkkeille.

Kirjoitan siis ylös kaiken paitsi ruokaan (kauppa ja ravintolat), asumiseen (yhtiövastike, sähkö yms) ja kulkemiseen (auto, julkiset) liittyvät ostokset. Itselläni tämä rajanveto perustuu siihen, että ruoka, asuminen ja kulkeminen ovat elämässäni suhteellisen tasaisina pysyviä, jo melko minimiin karsittuja kuluja, joissa en koe lisäsäästötarvetta. Kaikki muu sen sijaan hankinnoista palveluihin on sellaista, joihin kuluva summa voi olla mitä tahansa 0 eurosta ylöspäin ja siksi niiden seuraaminen on niin kiinnostavaa.

Vaatteita ja asusteita

Vaatteita ja asusteita ostin tänä vuonna n. 50 kappaletta. Tässä on siis mukana jokainen hiusdonitsi ja sukkapari, mutta silti määrä kauhistuttaa. Joka viikkoko sitä ostaa jotain, vaikka ei muka ostakaan paljon? Vielä pahenee: Joka neljäs ostos oli virhe, jonka olen jo laittanut eteenpäin. Alkupuoliskon vuodesta vielä ostin vaatteita nettikirppareilta ja siinä tulee väistämättä huteja. Siksipä ostankin enää kivijalkakirppareilta, ellen sitten totisesti tarvitse jotain ja osta tuttua merkkiä ja kokoa. Osaltaan vaatemäärä selittyy sillä, että jouduin ostamaan imetykseen sopivia vaatteita tiukkojen T-paitojen tilalle, vaikken varsinaisia imetyspaitoja hankkinutkaan yhtä ainutta.

Ostin vaatteita tänä vuonna 538 eurolla, mutta myin niitä 247 eurolla (osan siis pian oston jälkeen), joten voisi kai sanoa, että käytin vaatteisiin 291 euroa. Vuoden vaate- ja asusteostoksista 75 % tein kirppareilla. Keskivertosuomalainen käyttää vaatteisiin (kengät mukaanlukien) 860 € vuodessa. Itse voisin päästä tuollaisiin lukemiin lähinnä, jos innostuisin teettämään itselleni vaatteita. Kokonaisvaatemäärä laski tänä vuonna, sillä myymisen lisäksi vein vaatteita kierrätykseen. Muutama raskausaikana ylikäyttämäni vaatekappale kelpasi enää tekstiilikeräykseen.

Kenkiä en joutunut tänä vuonna ostamaan, mutta käytin suutareihin 65 euroa. Ensi vuonna on väistämättä edessä sekä sandaalien että talvikenkien osto, sillä kumpiakaan ei suutari enää korjaa.

Vuonna 2018 käytin – siis ostot miinus myynnit – vaatteisiin ja asusteisiin 625 €. Siinä oli mukana uutena ostetut paljasjalkakengät. Voi olla, että laskusuunta ei jatku, koska ensi vuoden listalla on noita kenkäostoksia. Kengät joutuu useimmiten ostamaan uutena, enkä koskaan ostaisi halpiskenkiä.

Vuoden parhaita kirppislöytöjä olivat Karl Lagerfeldin kissapipo (42 € posteineen Tanskasta) ja ilmeisesti Zadig&Voltairen tuoksujen kaupanpäällisenä annettu pääkallohuivi (27 € posteineen, Tanskasta tämäkin).

Tavaraa keittiöön ja kuntoiluun

Ostin tänä vuonna 38 esinettä. Uusia tavaroita olivat mm. puurokattila, 6 kulhoa ja pari muuta keittiötarviketta sekä lehti, jossa itse olin (ensi kerralla otan vain kuvan jutusta kaupassa). Jouluna ostin pitkään haaveilemani joogavyön, uutena, kun en löytänyt haluamaani laatua kirppareilta.

Käytettynä hankin mm. hulavanteen (ei sellaista trendikästä painoversiota vaan lasten renkaan), laadukkaat luistimet ja pilatesrullan. Tavaroista alle 40 % tuli ostettua käytettynä, vaikka aina ennen tavaraostosta tsekkasin ainakin Tori.fin ja Facebookin Marketplacen.

Tavaroihin kului yhteensä 303 euroa (näistä osa oli perheemme yhteisiä) ja myin vanhoja tavaroita 27 eurolla. Onnekkaasti vuoteen ei sisältynyt yhtään kodinkoneostosta tai remonttia, niiden vuoksi vuoden 2018 luku oli nelinkertanen.

Kosmetiikkaan ja kauneudenhoitoon

Kosmetiikkaan käytin tänä vuonna 237 € ja kauneudenhoitopalveluihin 67 €. Olin kerran kampaajalla, kerran värjäytin ripset ja lomamatkalla huvikseni otin manikyyrin ja pedikyyrin. Tämä sektori ei ole minulle kovin merkittävä kuluerä, vaikka olenkin suomalaisten kosmetiikan keskikulutuksen (189 €/vuosi) yläpuolella. Omissa ostoksissani tosin oli mukana 32 € hintainen mikroneulain, jonka olisi kai voinut laskea tavaroihinkin. Kosmetiikkaan laskin kaiken hammastahnasta lähtien.

Lasten tavaroita ja vaatteita lähinnä käytettynä

En ole jäykän minimalistinen lasten suhteen. Haluan elämän olevan rentoa, ja matkaturvaistuimet, varalakanat ja puuhakirjat helpottavat arkea. Jos voin kirpparilta löytyneillä kylpykirjoilla ostaa itselleni rauhallisia hetkiä saunassa, niin shut up and take my money. Lapsille (tytöt 1 ja 3v) ostimme satakunta tavaraa, joista aika tarkkaan 90 % kirppareilta. Rahaa kului yhteensä 780 €, josta mieheni maksoi puolet. Kalleimpia ostoksia olivat käytetty Tripp Trapp -tuoli ja käytetty matkaturvaistuin. Sata tavaraa on paljon, mutta suhtaudun käytetyn tavaran ostamiseen ja jälleenmyymiseen enemmänkin kuin vuokraukseen. Vuoden aikana myin tarpeettomaksi jääneitä lastentavaroita 160 eurolla. Uutena ostettujen tavaroiden joukossa oli mm. artikkelikuvassa näkyvä juomapullo. (Kuopus valitsi kettupullon.)

Osaltaan lastentavaroiden kappalemäärää selittää se, että meillä on mökillä omat syöttötuolit, kylpyvannat, lelut, palapelit ja kirjat. Kaikki on hankittu käytettynä ja ne jatkavat meiltä myyntiin tai kierrätykseen. Itse ostamiemme tavaroiden lisäksi lapset saivat vuoden mittaan lahjaksi kirjoja ja mummin kirpparilta löytämän leikkikeittiön (jonka hankkimiseen toki pyydettiin lupa meiltä).

Lasten vaatteita ja kenkäpareja ostimme n.70 kappaletta, joista n.80% käytettynä. Niihin kului yhteensä 630 € ja vanhoja myin 120 eurolla. Näistäkin menoista ja tuloista puolet oli toki miehen. Ostamiemme vaatteiden ja kenkien lisäksi lapset saivat ainakin 20 vaatekappaletta lahjaksi sukulaisiltaan, sekä uutta että käytettyä. Vaikka tyttömme eivät villeimmästä päästä olekaan, vaatetta menee puhki ihan urakalla. Olisi pitänyt laskea myös, montako reikää olen paikannut vuoden aikana! Kaikista uutena ostetuistakaan vaatteista ei jää enää pikkusiskolle säästettävää, saati sitten meille käytettynä tulleista. Lastenvaatteiden kova menekki yllätti, vaikka järjellä ajatellen voi ymmärtää, että eihän mikään vaate voi kestää jatkuvaa liikuntaa ja pesua.

Ihanin lastenvaatelöytö oli Molon mekko 1v synttärisankarille. 15 € kotiovelle kuljetettuna.

Elämykset ja palvelut veivät leijonanosan kulutuksesta

Suurimpien menoerien äärelle päästään, kun aletaan katsoa, paljonko käytin matkoihin, elämyksiin ja palveluihin. Olimme tänä vuonna kolmella 1-3 viikon ulkomaanmatkalla ja sen lisäksi kolmella Tukholmanristeilyllä ja teimme vielä pari matkaa kotimaassa. Pakko myöntää, että lopulta sekosin matkojen kustannuksissa, sillä hoitovapaani vuoksi mieheni maksoi osasta matkoja isomman osan. No, joka tapauksessa käytin matkoihin reilusti enemmän rahaa kuin kaikkiin tavarahankintoihin yhteensä. En siis voi todellakaan nostella sen enempää vihreää kuin Roope Ankan sädekehääkään päälaelleni, vaikka kirppareita koluankin. Tänä vuonna matkustimme kyllä enemmän kuin tulevina vuosina on mahdollista, sillä mieheni piti kuusi viikkoa isyyslomaa muiden lomien lisäksi. Olimme ulkomailla yhteensä puolitoista kuukautta, joskin yksi kolmesta matkasta ei vaatinut lentämistä. Aiemmin lensin helposti kymmeniä lentoja vuodessa ja olin reissussa pahimmillaan 150 päivää vuodessa, joten tällainen viiden lennon vuosi on omalla kohdallani iso muutos.

Vatsalihaserkauman ja jatkuvan sairastelun vuoksi en päässyt liikkumaan niin paljon ja monipuolisesti, kuin olisin halunnut, mutta silti käytin liikuntatunteihin melkein 900 euroa. Ihan jo jännittää, paljonko tähän kuluu vuonna 2020, jolloin pystyn toivottavasti liikkumaan enemmän. Liikuntatunnit ovat kulueristäni se kaikkein mieluisin, mutta hieman on toki pakko hillitä. Sain joululahjaksi 12 verkkotuntia joogaa ja pilatesta, ja toivoisin myös ehtiväni tehdä baletti-/barreharjoituksia netistä, mikä toki pienentää kustannuksia.

Vuoden liikuntakokeiluihin kuului merenneitouinti. 25 € ja joka sentin arvoista!

Käyn normaalistikin säännöllisesti osteopaatilla, mutta vatsalihaserkauman vuoksi kävin lisäksi erikoistuneella fysioterapeutilla ja käytin näihin palveluihin yhteensä yli 1 100 €. No, se jos mikä on hyvin käytettyä rahaa. Toivottavasti kuitenkin erkauman parantuminen alkaa nyt olla lähellä, eikä fyssarilla tarvitsisi käydä ainakaan yhtä ahkerasti.

Vuoden 2020 tavoitteet

Ensi vuosi on elämäni ainoa, jonka olen alusta loppuun hoitovapaalla, joskin osa-aikaisesti työskennellen. Tarkoitus on elää säästäväisesti, mutta isoista hankinnoista haaveissa on kiinteä ilmastointilaite. Lisäksi suunnitteilla on pari lomamatkaa.

Toiveissa on, että 2020 ei tarvitsisi ostaa yhtään uutta vaatekappaletta. Sukkien pitäisi riittää, mutta aiemmin ylistämieni Gina Tricotin stringien puuvillaosat ovat alkaneet reikiintyä. Jännityksellä jäämme odottamaan, paljonko tuuletusta on liikaa. Juuri muuta vaatetta en uutena ostakaan.

Lastentavaroissa toivon pääseväni enemmän myyntipuolelle kuopuksen kasvaessa. Yksi Tripp Trapp -tuoli ja toinen kylpyvanna tosin vielä tarvitaan mökille, mutta ne ovat sarjassamme “nollahankintoja”: Kun ne ostaa käytettynä, ne pystyy myymään eteenpäin suunnilleen samassa kunnossa ja samaan hintaan.

Umpilisäkkeen poisto

Aihe ei ole leppoisa, ja minimalismiakin ainoastaan kieli poskessa tulkittuna: “Nyt sen Salmisen Päivin minimalismi meni niin pitkälle, että se alkoi jo konmarittaa ruumiinosiaankin”. Vaikka Marie Kondo ei olekaan ollut oma oppiäitini, voisi umpilisäkkeeni kohdalla kyllä todeta: “It didn’t spark joy in me anymore.” Kirurgian osastolla vuoroani odottaessa olin kiitollinen kaikille, jotka olivat jaksaneet kirjoittaa omista kokemuksistaan julkisesti, joten koen velvollisuudekseni jakaa oman, hyvin tavanomaisen tarinani parin kuukauden takaa.

Oireet ja virhediagnoosi: “Sulla on vain ilmavaivoja”

Perjantaina aamupäivällä maha meni sekaisin, mutta se nyt on sellaista välillä, en ajatellut asiaa sen enempää. Selviydyin hyvin päivän viiden kilometrin siirtymistä 40-kiloisia rattaita työnnellen. Iltaa kohden olo vähän heikkeni ja mökkimatka Espoosta Hämeenlinnaan kauppareissuineen tuntui pitkältä. Ilta päättyi iloiseen oksentamiseen ja jäin kauhulla odottamaan, sairastuisivatko mies ja tytöt. Lauantaina olin kuitenkin jokseenkin kunnossa ja sunnuntaina jaksoin vierailla kirpparilla. Muut porskuttivat terveinä.

Sunnuntai-iltapäivällä vatsani veti kokonaisvaltaiseen kramppiin. Yritin lievittää oloani Buranalla, mutta se tuli ylös. Umpilisäkkeen tulehdus tuli tässä vaiheessa mieleen, mutta hyppiminen ei aiheuttanut kipua. Toisena vaihtoehtona pelkäsin kohdunulkoista raskautta. Kipu oli melko samanlaista kuin synnytyssupistuksissa, mutta ei aaltoilevaa vaan jatkuvaa. Soitin Hämeenlinnan Keskussairaalaan, sillä ajatus yli tunnin kotimatkasta autossa tuntui kauhealta, ja nopealla googlauksella “uusi, paheneva vatsakipu on aina tutkittava”. “Sulla on vain ilmavaivoja sen perjantain vatsataudin jäljiltä”, Keskussairaalan päivystyksestä vastattiin. Totesin, että haluan kotiini Jorvin sairaalan läheisyyteen. (Tämä asia käytiin myöhemmin Hämeenlinnan Keskussairaalan kanssa läpi antamani ystävällisen palautteen perusteella, ja siellä otettiin asia vakavasti ja minuun oltiin yhteydessä niin puhelimitse kuin kirjeitse. Jos olet vastaavassa tilanteessa, mene lähimpään sairaalaan!)

Kotimatka pelkääjän paikalla pussiin tyhjää yökkäillen jäänee mieleen yhtenä elämäni ikävimmistä siirtymistä. (Lento Tansaniasta kotiin ripulissa ja lento Riikasta oksentaen vievät kuitenkin kärkipaikat.) Cuplatonista ei ollut mitään apua, joten aloin uumoilla, että ilmavaivoista ei tosiaankaan ole kyse. Espoon Terveysneuvonnasta kehotettiin kokeilemaan vielä uudestaan Buranaa ja Panadolia ja hakeutumaan päivystykseen, jos pikkuhiljaa enemmän ja enemmän oikealle alavatsalle paikantuva kipu ei niillä helpottaisi. Sain nukuttua 1,5h mahallaan siten, että oikea käteni painoi alavatsaa oikealta. Kun heräsin, tiesin, että nyt on pakko lähteä päivystykseen. Korvissa humisi hetken ja silmissä meinasi pimetä. Yritin syödä vähän ennen lähtöä. Pakkasin eväitä ja yöpymistarvikkeet ja katselin hetken tuhisevaa, viikon alle vuoden ikäistä kuopusta, jonka pelkäsin jäävän ilman aamumaitoaan. Onneksi olimme jo sopineet, että äitini tulisi aamulla hoitamaan tyttöjä, että saisin levätä “vatsataudin jäljiltä”. Hyppäsin autoon ja ajelin vartin matkan Jorviin.

Jorvin päivystyksessä

Jorvin päivystys tuli minulle valitettavan tutuksi kuopuksen raskausaikana ja sen jälkeenkin. Siellä on erittäin ystävällistä henkilökuntaa ja siistit tilat, mutta eihän se nyt ole kenenkään top-listalla paikoista, jossa haluaa olla puoli kolmelta yöllä. Aulassa olin ainoa, ja aloin jo miettiä, että hitsi, tämäkin keikka maksaa taas 32,90€ + pysäköintimaksut ja on todennäköisesti yhtä turha kuin viime lokakuun kohtutulehdusepäilyni. Ystäväni joutui kuitenkin taannoin viipymään sairaalassa pitkään uskottuaan työterveyden norovirusdiagnoosia, kun todellisuudessa kyse oli tulehtuneesta umpilisäkkeestä, joka pian sitten puhkesi. Hänen lähtönsä taisi käydä lähellä, ja mietin, etten halua vaihtaa hiippakuntaa lasten ollessa aivan pieniä.

Päivystyksessä, ainakin Jorvissa, tapaa aina ensimmäisenä hoitajan, joka kyselee oireet ja tutkii. Hoitaja painoi umpilisäkkeen kohdalta oikealta alavatsalta niin, että kipu alkoi jo helpottaa, mutta kun hän irrotti kätensä, vatsaa vihlaisi kunnolla. Lyhyen lääkärikonsultaation jälkeen sain lähetteen virtsa- ja verikokeisiin. Pian ensimmäisenä tapaamani hoitaja tuli hakemaan minut pyörätuolilla aulasta vuodepaikalle. Leukosyytit kuulemma ainakin olivat koholla, joten samoista näytteistä tilattiin lisää testejä. Olin aika kipeä, joten en vastustellut elämäni ensimmäistä pyörätuolikyytiä – jopa synnytysten jälkeen olen saanut sen vältettyä! Oli myös ihanaa päästä kylmästä aulasta peiton alle. Sain syömä- ja juomakiellon, mutta nestetipan ja parasetamolia suoneen. Olo oli niiden myötä oikeastaan ihan hyvä ja mietin, että ehkä kyse olikin vain nestehukasta.

Minut kärrättiin pyörätuolilla vatsan TT-kuvaan. Pian sen jälkeen hoitaja tuli kysymään, miksi olen vielä omissa vaatteissani. “Tuo kuulostaa siltä, että olen jäämässä tänne”, sanoin. Hoitaja ei ilmeisesti saa kertoa diagnoosia, joten odotin lääkäriä, ennenkuin suostuin vaihtamaan sairaalan vaatteisiin. Tiesin kuopuksen heräävän pian vaatimaan aamumaitoaan, miehen huomaavan minun häipyneen ja elättelin vielä toivoa kotiinpääsystä. Diagnoosi oli kuitenkin saapunut Meilahdesta linjoja pitkin alle puolessa tunnissa: Umpilisäkkeen tulehdus, poistetaan umpilisäke leikkaamalla.

Osastolla odottelua

Vaihdoin sairaalan vaatteisiin ja sain jo elämäni neljännen pyörätuolikyydin, kirurgian osastolle K5. Kello oli yhdeksän kieppeillä aamulla ja koska paikallaan maatessa olo oli oikeastaan ihan hyvä, nälkä alkoi vaivata. Edeltävänä päivänä en ollut saanut juurikaan syötyä ja olin oksentanutkin pari kertaa.

Vaikka tulehtuneet umpilisäkkeet leikataan aina kiireellisinä, etteivät ne ehtisi puhjeta ja tulehduttaa vatsakalvoa, meni päivän aikana kaksi hätätapausta ohitseni leikkaussaliin. Sain nukuttua vajaan tunnin, mutta enimmäkseen päivä meni kelloa vahdaten. Luin kirjaa ja tutustuin umpilisäkeleikkauksen kulkuun ja muodostin omat toiveeni käytettävistä menetelmistä. Saako leikkaukseen tehdä samanlaisen toivelistan kuin synnytykseen?

Ensin toivoin, että pääsisin leikkaukseen niin pian, että perheeni ehtisi vielä illalla vierailemaan ennen tyttöjen nukkumaanmenoaikaa. Leikkaus valmisteluineen kestää kuulemma 1,5 tuntia, itse operaatio 30 minuuttia, mutta koko reissu heräämöineen 4-5 tuntia. Iltapäivällä aloin toivoa, että mieheni pääsisi jo lähtemään töistä ja ehtisin vielä nähdä tytöt ja imettää pienimmän ennen leikkausta ja sen yhteydessä annettavia antibiootteja ja kipulääkkeitä.

Sain tytöt, mieheni ja äitini luokseni hieman ennen kuutta illalla. Imetin pikkuista, joka oli selvästi jo ehtinyt huolestua, ja luin isommalle sadun. Tuo alle 3-vuotias oli piirtänyt minulle kuvan ja “kirjoittanut” siihen muun muassa perheenjäsenten nimet ja minä rakastan sinua. Hän kyseli sattuuko leikkaus, ja kerroin aikovani nukkua sen läpi. Tunnin vierailu täytti huoneen rakkaudella. (Kuva piirustuksesta artikkelikuvana.)

Umpilisäkkeen leikkaus

Pian tyttöjen lähdettyä tuli komennus leikkaukseen. Ainakin Jorvissa /Espoon Sairaalassa komennuksesta on viisi minuuttia aikaa olla leikkaussalissa, joten kävin nopeasti vessassa, heitin puhelimen kaappiin ja otin kaapin avaimen leikkaussaliin, kuten ohjeistettu oli. Minut kärrättiin vuoteella leikkaussalin eteen, jossa tapasin leikkaushoitajat, anestesialääkärin ja -hoitajan. Myös hoitaja ja hoitajaharjoittelija osastolta osallistuivat tiimipalaveriin. Minulta kysyttiin ensimmäiseksi nimeä, ja mihin leikkaukseen olen tulossa. Jätin suosiolla väliin herkullisen tilaisuudessa vitsailla. Osaston hoitajien kanssa vielä muistutimme imetyksestä, ja anestesialääkäri päättikin tässä vaiheessa vielä vaihtaa nukutusaineen. Leikkauksen yhteydessä kerta-annoksena saatavat suonensisäiset antibiootit ovat kai joka tapauksessa sellaisia, jotka eivät estä imetystä. Lisäksi pyysin välittämään kirurgille huomion, että linea albani on edelleen raskauksien jäljeltä heikko navan alapuolelta, siis kohdasta, mihin isoin leikkausviilto usein laparoskopiassa tehdään.

Sain itse kävellä sisään leikkaussaliin ja asettua sängylle katsomaan henkilökunnan valmistautumista leikkaukseen. Kello seinällä näytti 20:05. Minut on kerran aiemmin nukutettu ilman ongelmia, ja tiesin olevani umpilisäkkeen tulehduksen kanssa ajoissa liikenteessä, joten minua ei juurikaan jännittänyt. Anestesialääkäri sanoi, että nukutuksessa ei näe unia ja kaikki olisi minulle ohi sekunnissa. Hän kehoitti ajattelemaan jotain mukavaa, ja niinpä nukahdin ajatellen hetkeä aiemmin vierailleita tyttöjäni pärisyttelemässä toisilleen.

Heräsin paria tuntia myöhemmin ajatellen Nalle Puhia ja Tikrua. Mietin, olisinko sittenkin nähnyt unta. Kysyin ensimmäiseksi hoitajalta, miten leikkaus oli mennyt, ja kuulin, että se oli sujunut kuin suoraan oppikirjasta. Kurkussani oli limaa ja sain juoda vähän vettä. Olin väsynyt, mutta ihan tolkuissani, joten heräämössä vietetty tunti tuntui aavistuksen pitkältä. Kaipasin puhelintani, että voisin ilmoittaa perheelleni, että kaikki meni hyvin. En tavannut kirurgia missään vaiheessa, mutta ilmeisesti hän oli huomioinut toiveeni, sillä isoin (1 cm) leikkausviilto oli tehty napaan ja pienemmät 0,5cm viillot vasemmalle alavatsalle ja keskelle bikinirajan alapuolelle.

Leikkauksen aikana olin saanut kovia kipulääkkeitä, ilmeisesti jotain opiaatteja, ja anestesialääkäri kehotti pumppaamaan ja heittämään pois rintamaitoa, kunnes 16h myöhemmin saisin taas imettää. Näin melkoisia liskoja seuraavat kaksi yötä ja mietinkin, olisiko vähemmälläkin kipulääkityksellä pärjännyt.

Kotiin seuraavana aamuna

Aamulla, 12h leikkauksen jälkeen, sain luvan lähteä kotiin. Papereita odotellessa kävelin ympäri osastoa, koska liikunta auttaa vatsaonteloon pumpattua hiilidioksidia poistumaan. Hiilidioksidi poistuu hengityksen kautta ja aiheuttaa joillekin poistuessaan kovia kipuja hartioiden seudulla. Kotiin pääsin ihan bussilla ja kävellen, mutta iltaa kohti hartiakivut pahenivat ja sain kaksi kipukohtausta, joiden aikana en voinut kuin kieriä lattialla ja ulvoa tuskasta. Kivut olivat kovempia kuin supistuskivut synnytyksessä. Niihin ei auta mikään normaali särkylääke, ja koska oopiumin vaikuttava aine morfiini ei sovi imettäjälle, ei auttanut kuin kärvistellä.

Kipuu, ei hyötyy

Tässä vaiheessa sananen kipuasteikosta, jolla potilasta aina pyydetään omaa tilannettaan kuvailemaan. Oman asteikkoni kymppi on ja tulee toivottavasti aina olemaan se, kun luusta hakataan pienellä taltalla näytettä. Siinä kivussa ei pysty ajattelemaan tai toimimaan. Synnytyksien supistukset juuri ennen ponnistusvaihetta (joihin sain puudutteen) olivat pahimmillaan sellaista kasia: Pystyin kuuntelemaan ohjeita ja toimimaan halutulla tavalla. Nämä CO2-hartiakivut oli kahden kipukohtauksen ajan ysiä: Tiesin pelottavani kuopustani huudollani, mutten pystynyt liikkumaan kauemmas tai olemaan hiljaa.

Kun tulin yöllä Jorvin päivystykseen umpilisäketulehdusepäilyn kanssa, kipu oli asteikollani sellaista nelosta. Pystyin ajamaan itse sairaalaan, kävelemään päivystykseen, asioimaan hoitajan kanssa leikkiä laskien jne. Kun hoitaja pyysi minua arvioimaan kipua asteikolla 1-10, sanoin kuitenkin seiska, koska ajattelin sen olevan katu-uskottavampi arvio. En kuitenkaan oikeasti missään vaiheessa ollut kauhean kipeä, vaikka kirurgin arvio oli “selvästi tulehtunut umpilisäke”. Mitään infernaalista kipua ei siis kannata jäädä odottamaan, vaan parempi vain marssia tarkastettavaksi.

Toipuminen umpilisäkkeen poistosta

Muutamana päivänä leikkauksen jälkeen otin 1,5g parasetamolia ja 300-600mg ibuprofeenia. Hoito-ohjeissa leikkausten jälkeen usein painotetaan, että kipu ei saa estää liikkumista tai painaa ryhtiä kumaraan. Kovin kummoisia vatsakipuja ei kuitenkaan leikkauksen jälkeen tullut ja lopetin särkylääkkeiden syömisen pian.

Jano oli leikkauksen jälkeen hirveä. Useimmiten juon vain vettä, mutta nyt join myös laimennettuja täysmehuja, koska jollain tapaa vesi ei tuntunut riittävän. Tunne oli outo, koska yleensä juon janoon mieluiten juuri vettä. Ensimmäisinä päivinä join 3-4 litraa nestettä päivässä, vaikka oli melko viileää, enkä päässyt kauheasti liikkumaan. Kävelin sentään muutaman kilometrin joka päivä edistääkseni toipumista.

Hankalinta oli ehdottomasti, etten saanut nostaa 10- ja 15-kiloisia tyttöjäni ollenkaan. Vatsaonteloon kohdistuva paine saattaa aiheuttaa leikauskohtiin tyrän. Äitini oli meillä koko ensimmäisen viikon ja minä pyörin mukana vain seuraneitinä ja imettäjänä. Tytöt olivat innoissaan, kun Mummi oli jatkuvasti saatavilla. Kuopus tosin oli silminnähden järkyttynyt poissaolostani ja kiipesi monta kertaa päivässä kurkkaamaan paidankauluksestani tarkastaakseen, että tissit ovat tarpeen tullen saatavilla.

Pikkuruiset leikkausarvet paranivat hurjan hyvin. Vuorokausi leikkauksen jälkeen otin laput pois arpien päältä ja menin suihkuun. Yllätyin, ettei niissä ollut mitään haavateippejä, eikä sellaisia tarvinnutkaan. Tikit olivat niin pikkuisia, ettei niitä oikein edes erottanut, ja ne sulivat nähtävästi omia aikojaan. Ruvet alkoivat tippua pois pari viikkoa leikkauksen jälkeen, milloin uskalsin alkaa hieromaan arpia, ettei kiinnikkeitä muodostuisi. Tämän tärkeyden olen valitettavasti oppinut kantapään kautta, sillä ensimmäisen raskauden jälkeen huomattiin yli 20 vuotta vanhan leikkausarven vetäneen vatsanpeitteitäni vinoon ja myötävaikuttaneen vatsalihaserkauman syntyyn raskaudessa. Aluksi navan kohdalla olevan umpilisäkeleikkausarven hierominen oli mahdotonta, sillä yksi ihon alla vatsanpeitteissä oleva tikki vaati yli seitsemän viikkoa sulaakseen.

On mahdotonta sanoa, olisiko leikkauksen sijaan umpilisäketulehduksen hoitaminen antibiooteilla ollut parempi vaihtoehto. Käypä hoito -suositus on leikkaus, ainakin Espoossa, enkä lähtenyt sitä haastamaan. Mietin esimerkiksi tulevaa kolmen viikon lomaamme Kaakkois-Aasiassa, enkä halunnut tulehduksen uusiutuvan siellä. Lisäksi pidempi antibioottihoito olisi toki tehnyt pidemmän tauon imetykseen tai saattanut lopettaa sen kokonaan (mikä ei tietenkään kuopuksen ollessa jo lähes vuoden olisi mikään katastrofi sekään).

Uudehkoissa tutkimuksissa on todettu umpilisäkkeen olevan tärkeä koti suoliston bakteereille, joten hieman kyllä surin asiaa, sillä vastustuskykyni on viime vuosien raskauksien ja imetyksien aikana (takia?) ollut suorastaan surkea. Leikkauksen yhteydessä sain suonensisäisiä antibiootteja, ja operoiminen nostaa elimistöön tulehdustilan, oli leikkauksen syy tulehdus tai ei – tai näin ainakin kävi minulle. Vastustuskykyni sukelsi vieläkin alemmas, ja leikkauksen jälkeiset pari kuukautta olenkin ollut enemmän tai vähemmän flunssassa koko ajan. Toivottavasti rakkaan Singaporen kostea lämpö saa oloni paranemaan!

Umpilisäkeleikkauksen kurjin vaikutus omalla kohdallani oli kuitenkin vatsalihaserkauman paheneminen. Paraneminen oli hyvässä vauhdissa, mutta vielä kesken, ja jännesauman läpi tehty leikkaus toi siihen ikävästi takapakkia. Toisaalta useamman kuukauden vaivannut yskä on osasyyllinen varmasti sekin, aiheuttaahan jokainen yskähdys kovan paineen vatsaonteloon.

Tässä minimalistinen toiveeni: Saisinpa olla kokonaan terveenä!

Sokeriton piirakkapohja hukkabanaaneista

Aina, kun banaaneja uhkaa jäädä syömättä, teen niistä piirakan. Kypsät banskut ovat niin makeita, että mitään makeutusainetta ei tarvita, vaikka päälle laittaisi hieman happamampiakin marjoja. Raparperin päälle laitoimme (vasta lautasella) hieman hunajaa. Artikkelikuvan mansikka-mustaviinimarja ei sitä kaivannut ja kelpasi mainiosti myös syksyllä 1 ja 3v täyttäville tytöillemme. (Suolan voi jättää kokonaankin pois. Hunajaa ei saa antaa alle 1-vuotiaalle.)

Piirakka toimii hyvin ilman päällisiäkin. Silloin voi halutessaan laittaa enemmänkin mausteita, myös piparimauste toimii hyvin.

Banaanien kypsyysasteeksi käy mitä tahansa ekojen pilkkujen ja mustan välillä. Piirakka onnistuu myös pakkasessa olleista banskuista!

Kaikki aineet sekoitetaan blenderissä, järjestyksellä ei ole väliä. Sovella rohkeasti ja kerro mikä toimii tai ei toimi!

Ainesosat:
3 kypsää banaania
2 kananmunaa
2 dl jauhoja (myös gluteenittomat käyvät)
2 rkl kookosöljyä

2 tl leivinjauhetta

Mausteita, esim.
1 tl suolaa
1 tl vaniljaa
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa

Paista piirakkaa 175 asteessa n. 50 minuuttia.

Pakastetuilla vadelmilla, ennen ja jälkeen uunin:

Raparperilla:


Kauniitahan nämä eivät ole, enkä tarjoa näitä kuin niille vieraille, joiden tiedän arvostavan sokerittomuutta. Mutta näitä voi syödä omassa arjessa kuin leipää. Teknisesti ottaen tämä piirakka on leipää terveellisempää!

Norjan kiertomatka

En ole ollut kaikkialla, mutta reilusti yli 40 maassa kuitenkin, ja monissa “maailman kauneimmiksi” tituleeratuissa paikoissa. Islanti ja Uusi-Seelanti pääsevät listalla korkealle, kuten toki Suomikin, mutta omalla rajallisella kokemuksellani asettaisin maailman kauneimmaksi maaksi Norjan. Edellisestä Norjanvisiitistä oli kulunut jo hävettävän pitkät 17 vuotta, ja silloinkin kävimme vaihtarikavereiden kanssa vain Oslossa. Vuonoja olin kiertänyt viimeksi lapsena parilla kiertomatkalla vanhempieni kanssa. Oli siis korkea aika hypätä autoon ja suunnata Norjaan!

Suositus! Katso ennen matkaa loistava, tositapahtumiin perustuva Den 12. Mann -elokuva ja Norjan maisemat saavat aivan toisen ulottuvuuden (vaikka me pysyttelimmekin etelässä).

Suunnittele reitti ja varaa hotellit etukäteen!

Ihan noin vain soitellen ei vuonomaahan kannata lähteä, sillä siirtymät kaupunkien välillä ovat pitkiä ja etenkin kesäkuukausina monet hotellit ovat loppuunmyytyjä. Mieheni speksasi tätä matkaa tuntitolkulla ja varaukset elokuun alkupuoliskon matkalle tehtiin jo joulukuussa. Jaan tässä kaikki siirtymämme etäisyyksineen ja nähtävyyksineen sekä yöpymispaikkoineen säästääkseni ehkä joltain muulta hieman vaivaa.

Ajoa kertyi yhteensä yli 3 000 kilometriä. Norja kuhisee Tesloja, haaveautojani BMW i3:ia ja Nissan Leafeja, joten sähköautolla voi mainiosti lähteä matkaan. Meidän ratsunamme palveli uskollinen farmaribemarimme, johon parin viikon tavarat lasten matkasänkyineen mahtuivat heittämällä. Sängyt tulivatkin muutaman kerran tarpeeseen, sillä pienimmissä hotelleissa oli vain yksi vauvansänky ja reissuseurallamme mukana 2-vuotias tyttärensä.

3 000 km autossa lasten kanssa

Meidän takapenkillämme matkustivat omat 2v9kk ja 11kk ikäiset, reissaamiseen ja autossa istumiseen tottuneet tyttömme. Päiväsiirtymät oli suunniteltu niin, että autossa istumista oli useimpina päivinä 2-4 tuntia, muutamana päivänä hieman enemmän. Åressa ja Bergenissä vietimme kokonaiset päivät paikoillaan. Autoilu tyttöjen kanssa sujui oikein hyvin. Ojentelimme takapenkille valmisruokatuubeja (palataan siihen jätteettömyyteen lapsien hieman vartuttua) ja maissinaksuja sekä välillä Duplo-autoja. Videoihin ei vielä tällä reissulla tarvinnut turvautua. Taapero bongaili auton ikkunasta laivoja, lampaita ja vesiputouksia. Kumpikin myös nukkui autossa paljon, sillä aamuysin herätykset hotelliaamiaisille olivat näiden unikekojen makuun aivan liian aikaisia. Tietysti pysähtelimme käyttämään tyttöjä matkapotalla, mutta tulipahan sitten itsekin noustua ja jaloiteltua sekä hyödynnettyä Norjan mainiota julkisten vessojen verkostoa.

Olin varautunut könyämään tyttöjen väliin takapenkille viihdyttäjäksi, mutta sille ei ollut tarvetta. Hienoimmat pätkät keskityin vain katsomaan maisemia, mutta sain myös kudottua säärystimet kierrätyspuuvillasta, ensimmäisen neuletyöni sitten ala-asteen. Kotimatkalla Ruotsin läpi kirjoittelin tämän jutun. Tylsää ei ehtinyt tulla.

Moni kauhisteli reissun kilometrimäärää. Lyhyemmän kierroksen voi tehdä esimerkiksi lentämällä Trondheimiin, vuokraamalla auton ja palauttamalla sen Osloon. Meitä olisi houkutellut jatkaa matkaa sekä pohjoisempaan että etelämpään, mutta sitten pari viikkoa ei olisi enää riittänyt. Halusimme nukkua aamulla niin pitkään kuin hotelliaamiainen antaa myöten ja toisaalta saapua hotelleihin klo 15-19 välillä, ei yömyöhällä, kuten eräällä taannoisella Alppi-roadtripillämme ennen lapsia. Jälkikasvua käy siis kiittäminen matkustamisemme järkevöitymisestä! Lapsia ei tosin huomioitu tätä matkaa suunnitellessa oikeastaan mitenkään, noin pienet kun tulevat hienosti mukana sinne minne viedään. Matkasuunnitelma sopii siis yhtä hyvin lapsettomillekin.

Huom. ajoajat ja kilometrit ovat joillain väleillä alakanttiin, kun päätimmekin valita maisemareitin.

Vaasasta Uumajaan ja Åreen

2.8. Pe lähtö Helsinki – Vaasa (422 km, Google Mapsin antama ajoaika 4h 43 min). Hotelli Original Sokos Hotel Vaakuna Vaasa.

3.8. La Vaasa – Uumaja Wasaline lautta klo 8.00-10.30 (3,5h)

Ajo Uumaja – Åre (458 km, 5h 42 min). Hotelli Copperhill Mountain Lodge, Åre, minisviitti kahdella makuuhuoneella, kaksi yötä.

Vaasan Sokos Hotel Vaakunan aamupala alkoi onneksi kuudelta lauantaiaamunakin, sillä lauttajonossa piti olla seitsemältä. Superaikaisesta herätyksestä huolimatta taapero riemuitsi laivan pallomerestä, kunnes nukahti isänsä syliin.

Lapset nukkuivat melkein koko pitkän ajomatkan Uumajasta Åreen. Sollefteån Mango Matcafesta sai mainiota ja terveellistä sapuskaa ja historiallisesta Petter Cafesta edulliset lattet matkaan. Olen nähnyt niin paljon suur- ja pääkaupunkeja, että pidän oikeastaan pikkukaupunkeja jopa mielenkiintoisempina.

Sunnuntain vietimme kokonaisuudessaan Åressa toipuen kahdesta pitkästä ajopäivästä. Teimme 2,5 tunnin patikkaretken Copperhill Mountain Lodgelta Fröåtjärnen-järven rantaan ja takaisin ylös. Åre on upea kesällä ja erityisesti maastopyöräilyreitit näyttivät houkuttelevilta.

Copperhill Mountain Lodge on talvisin ökykallis, kesäisin siedettävän hintainen hotelli. Lilluimme sen ihanalla, pienellä kylpyläosastolla pari tuntia. Tämä oli ainoa paikka, jossa jaoimme yhteisen huoneiston matkaporukalla.

Trondheim, Ålesund ja Trollstigen

5.8. Ma Åre – Trondheim (168 km, 2h 15 min). Hotelli Scandic Lerkendal.

Trondheimin muistin jo lapsuudesta ihanana kaupunkina. Viettäisin siellä mieluusti pitkän viikonlopun matkaten raitiovaunulla Bymarkan luontopoluille ja retkeillen Munkholmenille. Nyt ne jäivät vain haaveiksi, ja lähinnä pyörimme hienossa keskustassa. Scandic Lerkendal oli koko reissun suosikkihotellini, vaikka sijaitseekin vähän keskustan ulkopuolelle ja huonekin oli aika pieni ja tavanomainen. Huoneen ikkunoista näki kuitenkin futisstadionille ja hotellin valtavassa leikkihuoneessa oli iso pomppulinna, tasapainolautoja, sekä pingis- ja biljardipöydät. Lapset tuntuivat viihtyvän siellä melkein yhtä hyvin kuin porukan aikuiset.

6.8. Ti Trondheim – Molde (220 km 3h 41 min sis. lautan). Hotelli Scandic Alexandra Molde.

Päivän ajoreitiksi valittiin upea Atlantic Ocean Road, jonka levähdyspaikalle pysähdyimme picnicille. Molde on pikkukaupunki, jossa söimme yhden matkan harvoista ravintolaillallisista – keskinkertaista thaimaalaista, vegeannokseni oli listan halvin ja maksoi 17€. Molden tunnetuin nähtävyys lienee uudempi ja kalliimpi Scandic-hotelli, mutta Scandic Alexandran historia on kiinnostavampi, sillä saksalaiset pommittivat sen edeltäjän matalaksi 1940. Molde valikoitui yöpaikaksi, koska seuraavan etapin lautta lähti sieltä. Elokuussa asialla ei tosin enää ole niin väliä, sillä lauttajonoja ei juurikaan näkynyt.

7.8. Ke Molde – Ålesund – Trollstigen – Valldalen (165 km 3h 18 min sis. lautan). Hotelli Blåtind, Ekrelia, Stordal.

Ålesundin yhtenäinen jugend-arkkitehtuuri on näkemisen arvoinen, mutta parin tunnin piipahdus kaupunkiin riitti hyvin. Ydinkeskusta tuntuu palvelevan lähinnä turisteja, ja satamassa näimmekin kookkaan Queen Mary II -risteilijän.

Trollstigen-vuoristotie on henkeäsalpaava kokemus ja maisemat sen yläpäästä ovat mahtavia ja pysähdyspaikan arkkitehtuuri hienoa. Henkilökohtaisesti ihastelin vielä enemmän Gudbrandsjuvet-solaa, jonka veden pauhua olisin voinut kuunnella tuntikausia.

Hotelli Blåtind on hauska pikkuhotelli, jonka pihalla olevasta poreammeesta ihastelin läheistä laaksoa. Paikka meni hieman hukkaan yhden yön visiitillä, sillä tarkoitus olisi selvästikin retkeillä lähistössä ja iltaisin istahtaa kello kahdeksan yhteisillalliselle. Meidän iltanamme ei ollut tarjolla kasvisruokaa, illallinen oli meille liian myöhään ja omien ruokien syöminen yhteistiloissa kiellettiin, mutta evästely omassa huoneessa on ihan hauskaa sekin.

Geiranger ja Gamle Strynefjellsvegen

8.8. To Geiranger – Lavik (250 km, 5t 2 min sis. lautan). Hotelli Lavik Fjord Hotel.

Geiranger on jokaisen Norjanmatkan pakkonähtävyys, ja kyseessä onkin komea vuono, jonka jylhyyden muistin jo lapsuudesta. Turistien määrä oli vajaassa 30 vuodessa räjähtänyt, vuonossa oli parkissa kaksikin risteilyalusta, ja porukkaa kuhisi niin, ettemme edes pysähtyneet alas kylään. Ylhäälläkin viivyimme vain pakollisten (turvallisten!) turistikuvien ajan, enkä jäänyt katsomaan, kuka tänään putoaa kuolemaansa.

Norjalaiset eivät muuten ole mitenkään erityisen innoissaan turisteista. Meille oltiin toki aina hyvin ystävällisiä, mutta ehkä se on vaalean naapurimaalaisen etuoikeus, mene ja tiedä. Älä ainakaan tule heinäkuussa.

Tarkoituksemme oli ajaa ylös Dalsnibballe ihailemaan maisemia, mutta sää oli sen verran sumuinen, että jätimme sen väliin. Suuntasimme kuitenkin yhden ainoan sattumalta bongatun blogikirjoituksen perusteella vähemmän tunnetulle Gamle Strynefjellsvegenille, emmekä totisesti pettyneet. 1800-luvun lopulla (!) turistitieksi rakennettu 27-kilometrinen tie oli edelleen osin päällystämätön, mutta maisemiltaan satumainen. Oikeastaan olisimme voineet parkkeerata koko perheen joksikin aikaa tänne johonkin tunturimökkiin. Suuntaa ennemmin tänne kuin Geirangerille.

En ole koskaan ennen tuntenut näin paljon sielujen sympatiaa lehmän kanssa!

250 asukkaan Lavikissa on huoltoasema, ruokakauppa, kampaamo, kahvila ja hotelli, jossa yövyimme. Kaikki muut palvelut menivät illalla kiinni, mutta jäljelle jäi yksi matkani henkilökohtaisista helmistä: Koulun/päiväkodin leikkipuisto, jonka luumupuun kypsiä luumuja saatoin maistella aika paljon tai olla maistelematta, riippuen ihan kuka kysyy. Lapset ovat loistava tekosyy notkua leikkipaikoilla. Tykkään erityisesti keinua ja tasapainoilla, sekä tietysti roikkua.

Taidetta ja puistoilua Bergenissä

9-10.8. Pe Lavik – Bergen (115 km, 2h 15 min sis. lautan), hotelli Scandic Ørnen kaksi yötä.

Lavik Fjord Hotel on lauttasataman vieressä. Tällä kertaa meillä oli tuuria ja satuimme sähkölossille. Voimanlähteen huomasi lähinnä lautan hiljaisuudesta. Tajusin yhtäkkiä, miksi kuulin tyttöjen viihdyttävän toisiaan auton takapenkillä vuorotellen päristelemällä.Bergen on Norjan toiseksi suurin kaupunki, ja parkkeerasimme sinne kahdeksi yöksi. Kävimme hyppimässä Nygårdsparkenin trampoliineilla ja ihastelimme Kode3:n ja 4:n Picassoja, Muncheja ja norjalaista kansallisromantiikkaa. Olisimme kovasti halunnut VilVite-tiedekeskukseen, mutta se yllätti menemällä kiinni jo viideltä. Emme oikein keksineet kaupungista koko perheelle sopivaa tekemistä sateisena lauantai-iltana, joten hengasimme vain hotellilla ja haikailemme Trondheimin hotellin ihanaa leikkihuonetta.

Tämän taulun nähtyään kuopukseni hiljeni vasta, kun tarjoilu saatiin kohdilleen.

Reissun tyhjä arpa: Haukeli

11.8. Su Bergen – Kinsarvik – Odda – Haukeli (290 km, 4t 47 min). Hotelli Haukeli Hotel. Ajoimme Bergenistä Kinsarvikiin motarin sijaan kaunista 7-tietä. Pienet kylät heijastuivat peilityynestä vuonon pinnasta.

Kinsarvikin Spar oli nähtävyys sinänsä – siellä myytiin leluja, kankaita, vaatteita, kenkiä… Ostimme lounaat salaattibaarista ja söimme ne satamassa. Matkalla ohitimme myös kauniiksi kehutun Oddan kaupungin, joka ei tosin ei jäänyt erityisemmin mieleen kymmenien muiden pittoreskien kylien joukosta. Upeita vesiputouksia oli matkalla niin paljon, ettei kaikkia voinut pysähtyä ihastelemaan.

Haukeli ja nuhjuinen Haukeli Hotel olivat mielestäni reissun heikoin lenkki, mutta jossain oli pakko yöpyä eikä näillä seuduilla ollut paljoakaan tarjontaa. Täällä avasimme ainoan kerran reissulla hotellihuoneen television – taustameteliksi, koska seinät olivat paperia. Myös Norjassa televisiosta tulee Adam Sandlerin vanhoja komedioita. Kaikkea ei öljymiljardeillakaan saa.

Vemorkin historiallinen vesivoimalaitos ja ilta Oslossa

12.8. Ma Haukeli – Rjukan / Vemork – Oslo (266 km, 4h 3 min). Hotelli Radisson Blu Hotel Alna Oslo.

Saimme loman loppupuolelle vielä yhden reissun upeimmista päivistä. Vemorkin vesivoimala oli valmistuessaan 1911 maailman suurin voimala. Norjan 1940-luvulla miehittäneet saksalaiset käyttivät siellä tuotettua raskasta vettä ydinpommin kehittelyyn, mutta sinnikkäät norjalaiset sabotoivat oman tehtaansa ja raskaan veden kuljetuksen estääkseen natsien aikeet. Hatut päästä. Museo on upea, samoin Rjukanin kylä 1900-luvun alun hienoine, yhä käytössä olevine rakennuksineen. Hieman Osloon päin voi ihmetellä 40-luvun junanvaunuja ja kuljetuslaivaa, samanlaista kuin minkä sabotöörit joutuivat upottamaan.

Tänne voisi tulla lentäen Osloon, ja vuokra-autolla yhdeksi yöksi fiiniin Rjukan Admini -hotelliin. Mieluiten niin, että voisi osallistua sunnuntain high tealle.

Ajoimme suoraan Oslon keskustaan, jossa ihastelimme oopperataloa (ilmaiset vessat!), söimme thai street foodia ja hyppelimme päärautatieaseman edessä olevalla hienolla leikkipaikalla.

Radisson Blu Alna on keskustan ulkopuolella ja siksi hieman Oslon keskustan hotelleja edullisempi. Saimme tuurilla ilmaisen upgraden isoon bisneshuoneeseen. Olin parantunut 1,5 kuukautta vaivanneista flunssasairauksista sen verran, että pääsin testaamaan reissun ensimmäisen fitness roomin.

Takaisin Ruotsiin: Karlstad ja Tukholman Fotografiska

13.8. Ti Oslo – Karlstad (218 km, 2h 40min). Hotelli Scandic Winn.

Karlstad valikoitui yöpymispaikaksi ihan maantieteellisen sijaintinsa vuoksi, mutta se on ihan mukava, kompakti kaupunki. Hotelli Scandic Winnin vieressä on monipuolinen leikkipaikka. Ja hotellissa on sauna ja poreamme! Paljon muuta ei ehdittykään ihmetellessämme, miten haljenneella vanteella pääsisi Tukholmaan asti. (Paikkaus ei auttanut, joten päädyimme täyttämään rengasta kahdeksan kertaa 310 kilometrin matkalla.)

14.8. Ke Karlstad – Tukholma (310 km, 3h 30 min), iltalaiva klo 16.30 Viking Line Mariella LUX A

Ehdimme satamaan ajoissa ja pääsin viimein Tukholman Fotografiskaan. Tykkäsin eniten Vincent Petersin potreteista, jotka edustavat klassisempaa valokuvataidetta. James Nachtwayn kuvat kriisialueilta puolestaan olivat melkoisen ahdistavia ja olin iloinen, että taapero oli jäänyt isänsä kanssa kahvilaan.

“Even I don’t look like Cindy Crawford in the morning,” Cindy Crawford on sanonut.

Kotimatka taittui Mariellalla – jo kolmas kerta kyseisellä laivalla tänä vuonna! Food Gardenin alkuruoka- ja jälkiruokapöytä jaksaa silti aina ilahduttaa. Konsepti on mielestäni mahtava ja hinta-laatusuhde kohdallaan. Tavalliseen buffaan minua ei enää saa.

15.8. To saavuimme Helsinkiin klo 10.00. Borta bra men hemma bäst ja sama norjaksi!

Mutta Norjahan on kauhean kallis maa!

Norja on legendaarisen hintava maa. Hotellit ovat 20-40 € kalliimpia kuin vastaavat Suomessa ja Ruotsissa. Tietulleja on paljon, ja ne maksavat luokkaa 4-15€, samoin losseja, jotka maksavat 10-25€. Ruoka on kallista niin kaupoissa kuin ravintoloissakin, mutta edullisestikin selviää. Söimme ravintolassa/kahvilassa korkeintaan kerran päivässä. Joka aamu nautimme runsaan hotelliaamiaisen, joten siihen päälle useampi ravintola-annos olisi liikaa. Monissa pienissäkin kaupoissa oli salaattibaareja ja useana iltana teimme itse salaatteja hotellihuoneessa – parilla kotoa tuodulla haarukalla pääsee pitkälle.

Shoppailua kun en muutenkaan harrasta, jäivät reissun ostokset kaksiin tarjoussukkahousuihin kuopukselle. Nekin ostin vasta, kun venäläinen nainen tuli kauhuissaan puristelemaan pikkuisen paljaita varpaita – jalassa kun ei pysy mitkään sukat, millään kikalla. Kävin myös Pelastusarmeijan kirppiksellä Bergenissä, se kun sattui sijaitsemaan hotellimme vieressä. Olisin ostanut hiuspinnejä esikoiselle, mutten löytänyt. En siis osaa sanoa, mitä Norjasta kannattaa ostaa. Eikun osaanpas: Vain tarvitsemansa ja mielellään käytettynä. Ostamisen sijaan kannattaa keskittyä kokemiseen ja ihan vain katsomiseen. Jos pitää istua 3 000 kilometriä autossa, se kannattaa ehdottomasti tehdä Norjassa!

Kirjavinkki: Zero Waste Home

Bea Johnson on amerikkalaistunut ranskalainen, jonka nollahukkaelämästä kertovalla Instagram-tilillä on 229 000 seuraajaa. Johnsonin Zero Waste Home -kirjassa on kasoittain hyviä vinkkiä nollahukkaelämään. Osa on jopa erittäin pitkälle vietyjä, kuten lapsien koulusta kotiin tuomien papereiden tekeminen uudeksi paperiksi (jonka Bea on lahjoittanut opettajille, ehkä vain pienenä kuittailuna). Mukana on myös reseptejä niin ripsivärille kuin pesuaineillekin.

Ranskalainen kirjailija katsoo amerikkalaista elämänmenoa tarkkaavaisin silmin, mutta myöntää sukeltaneensa amerikkalaiseen unelmaan aluksi täysillä itsekin. Ennen ekologista herätystään hän asui miehensä ja kahden lapsensa kanssa valtavassa talossa, jossa oli 26 tuolia erilaisten pöytien ympärillä. Minimalismiherätyksen jälkeenkin heillä on yhä 12 lautasta jokaista sorttia, mikä on enemmän kuin esimerkiksi meillä kotona, mutta Jenkeille toki minimalismia on jo se, ettei pyhäastioita ole erikseen.

Näitä jenkkikirjoja lukiessa alan ymmärtää, miten on mahdollista, että yhdysvaltalaisessa kodissa voi olla 300 000 esinettä. Koomisin oli eräs kevyen matkustamisen opas, jossa mukaan neuvottiin pakkaamaan tavaroita, joita en edes omista.

Zero Waste Home on hyvä ja hyödyllinen kirja, jonka lukemista suosittelen ekologisesta elämisestä kiinnostuneille. Plussaa siitä, että vinkit koskevat koko perhettä, vaikkakin Bea eli vielä “vanhaa elämäänsä” lapsiensa ollessa ihan pieniä. No, itselläni olisi tietoa, mutta kahden pienen kotihoidossa olevan lapsen kanssa omat voimavarani eivät riitä nollahukkaan. Käytän esimerkiksi paljon lasten valmisruokia ja hankalimpina päivinä syön itsekin eineksiä syödäkseni edes jotain muutakin kuin muroja. Toistaiseksi tyydyn kiinnittämään huomiota asioihin ja tekemään voitavani näissä puitteissa.

On pakko todeta, että meillä Suomessa on moni asia paremmalla tolalla kuin Yhdysvalloissa. Ensinnäkään kaikki jäte ei päädy kaatopaikoille ja lapset syövät koulussa lämmintä ruokaa, eivät eväitä, mutta näiden lisäksi kummastelin mm. seuraavia asioita:

– Ekologisia tuotteita etsiessä ajellaan ympäri Kaliforniaa. Toisaalta on toki hyvä, että tämä vaikuttaja on tehnyt etsimis- ja kokeilutyötä muiden puolesta.

– Bean ystävä ei voi käyttää vauvallaan kestovaippoja, koska taloyhtiön säännöt kieltävät kestovaippojen pesemisen pesutuvassa. Kestovaippoja käytetään yleensä palveluna, jossa kuriiri vie likaiset vaipat mennessään ja tuo kloorivalkaistuja vaippoja tilalle.

– Halloween-karkkien rinnalla jaetaan nykyisin enenevissä määrin pientä nuovikrääsää.

– Ravintolassa saatat saada kertakäyttöisen tuhkakupin. En tiennyt sellaisia olevan olemassakaan. Bean neuvo sellaisen välttämiseksi on ytimekäs: “Consider quitting”.

Pizza stacker on pieni, kertakäyttöinen muoviesine, joka estää pizzan keskikohtaa koskemasta pizzalaatikkoon. Tätä ei selitetty kirjassa, jouduin googlaamaan, kun sana oli minulle tuntematon.

Trumplandian kauhuista huolimatta kirja on positiivinen ja antaa myös toivoa. Johnsonin Zero Waste -tulevaisuusvisio kirjan lopussa on mukavaa luettavaa, eikä tunnu mahdottomalta.

Kirja löytyy sähköisenä kirjastosta, mutta tällä hetkellä siinä on varausjonoa. Omaa vuoroaan odotellessa voi lueskella Bean blogia, vaikkei se enää päivitykään.