Minimalismista ja kauneusihanteista

Tämä kirjoitus on kuplinut mielessäni pitkään. Siitä tuli sangen polveileva, mutta pointtinani on selventää, miksi pitkäaikaisesta minimalismistani huolimatta olen yhä kiinnostunut ulkonäöstäni, ja miksi oman kauneusihanteen löytäminen on mielestäni hyvä asia. Kuten aina, lukijalla on oikeus tehdä aiheesta omat päätelmänsä: Koulukiusaamisen traumatisoima? Mallimaailman pinnallistama? Median aivopesun uhri? Narsisti? Laskelmoiva? Esteetikko? Ihan tavallinen ihminen?

Ei naista karvoihin katsominen

Minimalismia on montaa sorttia. Extremeimmät ovat suorastaan askeetikkoja, joiden ajatusmaailmakin on kehittynyt viis veisaamaan monista maallisista seikoista – vaikkapa ulkonäöstä. Erityisesti naiset ovat kieltämättä käyttäneet maailman historiassa aivan liikaa aikaa ulkonäkönsä murehtimiseen, ja sille on jo aikakin tarjota vaihtoehtoja. Ilahtuneena olen seurannut bloggaajien meikittömyyskokeiluja ja säärikarvojen kasvatusta. Onhan se nyt aika absurdia, että sääriään ajelematon nainen on länsimaiden mittapuulla yhtä outo kuin niitä ajeleva mies.

Kauneusvaatimusten absurdiudesta huolimatta kuulun itse siihen lajiin minimalisteja, joille yksi ajuri on estetiikan kaipuu. (Kauneus on aina katsojan silmässä, ja tiedän, ettei minimalistisesti sisustettu koti ole monenkaan mielestä viehättävä, mutta minua se miellyttää.) Arvostan kauneutta niin kodissani, käyttötavaroissa kuten autoissa kuin ihmisissäkin. Tuosta luettelosta viimeisen myöntäminen tuntuu kauhealta: saako ihmisen kauneutta enää sanoa arvostavansa?

Ysärin superit 4ever

Olin yläasteella, kun 90-luvun supermallit – tiedättehän: Cindy, Claudia, Naomi, Linda ja Christy – olivat huipulla. Sain kopioida koulukaverini aarteen, Cindy Crawfordin jumppavideon, ja tahkosin sitä tunnista toiseen. (Nyt se löytyy YouTubesta!)

En ymmärtänyt, kuinka etuoikeutettu olin, että viidestä maailman kauneimpana pidetystä naisesta neljä oli edes jossain määrin samasta muotista kuin minä. Totesin vain, että tuohan olisi varmaan kivaa hommaa, ja marssin mallitoimistoon. Tuo päätös kiihdytti koulukiusaamistani, ja sain kuulla yläasteella päivittäin haukkumista niin pienistä rinnoistani kuin ”rumuudestani”. Satunnaisesti kiusaaminen oli fyysistä, enimmäkseen huutelua. Voisinpa sanoa, etten välittänyt.

Kahdeksasluokkalaisena kotipihassani. Leveä hymy on kuvan ottaneelle parhaalle ystävälleni Anulle. Kesämekon ja verkkatakin yhdistelmä on pettämätöntä Lohjaa, mutta kouluun pukeuduin muistaakseni rahtusen tyylikkäämmin. Hiusten punerrus on hennasta. Tämän jälkeen sorruin melkein 20 vuodeksi raidoittamaan hiuksiani vaaleammiksi.

Kesti pari vuotta löytää oikea toimisto ja päästä alkuun, mutta sen jälkeen olenkin tehnyt mallintöitä keikkaluontoisesti muiden töiden ohella jo yli kahden vuosikymmenen ajan. En ole koskaan ollut lähelläkään huippua edes Suomen mittakaavassa, mutta olen saanut tehdä sadoittain kivoja keikkoja ihanien ihmisten kanssa ja saanut sen verran lisätienestejä, että esimerkiksi opintolainaa en tarvinnut koskaan. Olen idoleilleni kovasti kiitollinen inspiraatiosta.

Vanhemmiten tajusin, että yksikään Supereista ei esimerkiksi ollut aasialaissyntyinen, ja että vartaloltaan he olivat kuin yhdestä puusta – pitkiä ja hoikkia. Kauneusvirhettä heissä edusti Cindy Crawfordin kuuluisa luomi.

Ensimmäiset mallikansiokuvaukseni vuonna 1998 kuvattiin sittemmin tuhopoltetuilla VR:n makasiineilla. Meikin teki Outi Varppee, mutta valokuvaajasta muistan vain etunimen Lasse. Onneksi kulmakarvani kasvoivat takaisin, tuollaisiksi ohuiksi nypin niitä vain hetken. Vetyperoksidiblondiuttakaan ei kestänyt kauaa. 16-vuotiaana hain vielä omaa ”lookiani”, mikä kuulunee nuoruuteen.

Tatuoinnit, arvet ja muut kauneusvirheet

Mallimaailma on vääjäämättä jättänyt jälkensä kauneuskäsitykseeni. Ohjeet karvojen poistamisesta, ihon kuorimisesta ja kynsien hoidosta ovat muuttuneet arjekseni, joista en laista silloinkaan, kun kuvauksia ei ole. En ottaisi rakennekynsiä tai ripsenpidennyksiä, sillä ne eivät mallille sovi, ja (ehkä siksi) ne näyttävät mielestäni edelleen kantajillaan kummallisilta.

Huippumalleilla näkee nykyisin usein tatuointeja, mutta aloittaessani 90-luvulla ne merkattiin mallin tiedoissa kohtaan ”arvet, tatuoinnit ja muut kauneusvirheet”. Silloin kuvattiin vielä filmille, jolloin kuvien jälkikäsittely oli vaivalloista ja harvinaista. Finni saattoi viedä työkeikat, tatuoinneista puhumattakaan.

Verkkokauppojen myötä tuotettavien kuvien määrä on lisääntynyt räjähdysmäisesti, eikä asiakkaalla ole mahdollisuutta käsitellä ”kauneusvirheitä” pois kaikista kuvista, joita saatetaan päivän aikana ottaa jopa sadoittain. Niinpä kuvauskeikan saadessani skannaan heti vartaloni mustelmien varalta ja aloitan tarmokkaan Hirudoid Forte -kuurin niiden häivyttämiseksi. Tatuointeja tulen tuskin koskaan ottamaan.

Oma kauneusvirheeni on lonkan kohdalla kulkeva pitkä arpi, joka on ollut minulla lapsuudesta saakka. Olen korjauttanut arpea useampaan otteeseen ja hieronut sitä ahkerasti. Nykyisin se on lähes huomaamaton eikä ole muodostunut esteeksi alusvaatekuvauksillekaan. Rannalla käytän aina bikineitä, enkä peittele arpeani. Kauneusvirhe se kuitenkin omassa ajatusmaailmassani on.

Miesten vai asiakkaiden mieleen

Miesten miellyttämiselle olen tehnyt elämässäni yhden myönnytyksen, jota kadun. Tarina menee näin: Sain alkuvuodesta 2004 halutun työkeikan, Cutrinin kampanjakuvaukset. Huippukampaaja Harri Paananen leikkasi juuri ja juuri olkapäilleni ulottuneet hiukset upeaksi polkaksi. Palkkio oli nelinumeroinen ja olisin tehnyt freesillä tukallani varmasti hyvin kuvauksia. Kotiin tullessani silloinen avomieheni katsoi minua kerran. Sen jälkeen hän ei päiväkausiin katsonut minua päinkään, tai puhunut minulle. Menin ottamaan kalliit ja hankalat hiustenpidennykset, ja olin niiden takia kuukausia kokonaan sivussa mallintöistä. Miehenpuolikas oli tyytyväinen.

Tämä Harri Paanasen tekemä ja valokuvaaja Marko Rantasen ikuistama look ei kelvannut silloiselle avomiehelleni.

Yritän olla ymmärtäväinen menneitä valintojani kohtaan. Suhde oli ensimmäiseni, ja olin muutamaa kuukautta aiemmin menettänyt rakkaan isäni. Myöhemmin sama miesystävä uhkaili jättävänsä minut, jos en heti palaa kotiin Wienin mallimarkkinoilta, joilla olin juuri saanut ensimmäiset kuvaukseni. Häpeäkseni on sanottava, että palasin. Keittiöpsykologi voisi sanoa jotain kauneuden näkemisestä uhkana. Myöhemmät miesystäväni ovat suhtautuneet työntekooni kannustavammin.

Muuttuvatko kauneusihanteemme?

Kuusi vuotta sitten kävin mielenkiintoisen keskustelun kahden amerikan-aasialaisen joogaopettajan kanssa. He olivat pariskunta, mies ja nainen, kuvankauniita kaikilla mittapuilla kummatkin. Ihmettelin, miksi monissa Aasian maissa halutaan näyttää länsimaisilta. Kiinahan rahoitti Yhdysvaltoja – ja koko maailmaa – jo tuolloin voimakkaasti, mikseivät kaikki halua näyttää kiinalaisilta? Pariskunta katsoi minua sillä tavalla säälien, kuten hieman yksinkertaista ihmistä katsotaan. ”Kauneusihanteemme ovat Antiikin Kreikasta, eivät ne meidän elinaikanamme muutu”, mies sanoi.

Nyt elän toivossa, että tuo arvio olisi vanhentunut. Muutoksen vauhti pois tiukoista kauneusnormeista tuntuu kiihtyneen. Veturina ovat niin ruohonjuuritason toimijat kuin mainostajatkin. Erilaisista huippumalleista voi lukea vaikka tästä Glorian artikkelista.

Vaikka Winnie Harlow, Ashley Graham, Lupita Nyong’o ja Kim Kardashian ovat kaikki pyörryttävän upeita naisia, en osaa pitää heitä kauneusihanteinani, koska he eivät ole minun näköisiäni. Mielestäni kauneusihanteen pitäisi kannustaa huolenpitoon itsestään. Katsoessani ysärin supereita – ja muutamaa heidän jalanjäljissään kävelevää Victoria’s Secret -mallia – inspiroidun yrittämään olla paras versio itsestäni: syömään terveellisesti, liikkumaan (näihin asioihin minulla on tietysti paljon muitakin motivaattoreita kuin ulkonäkö!), pitämään huolta hiuksistani ja ihostani, kasvojoogaamaan.

Jos kauneusihanteeni olisi liian kaukana omasta ulkomuodostani – jos vaikka kokisin painetta näyttää muodokkaalta Kim Kardashianilta – iskisi epätoivo. Jos kauneusihanteesi on saavutettavissa vain kirurgin veitsellä, kannattaa ehkä vielä tarkistaa, löytyisikö nykymaailman laajentuneesta valikoimasta passelimpaa ihannetta. Kuten sanottu: Toivoisin jokaiselle ulkonäöstään kiinnostuneelle sitä etuoikeutta, että oma kauneusihanne löytyisi suhteellisen läheltä omia lähtökohtia.

Oman elämänsä superiksi – hinnalla millä hyvänsä tai ihan ilman

2006 Seppälä toi mainoskuviinsa ”Oman elämänsä supermallit”, niin sanotusti ”teki Dovet” eli käytti mainoksissaan ns. tavallisia ihmisiä (termi ei todellakaan ole minun). Samoihin aikoihin muotilehtien kansia ensin Yhdysvalloissa, sitten Suomessa, alkoivat kansoittaa mallien sijaan julkkikset. Tällaisena epätavallisena(?) ihmisenä minua harmitti, sillä mallien työt vähenivät. Ammatillisesti ei tuntunut reilulta, että ”Sirpa Seinäjoelta” teki työni ilmaiseksi – tästä ilmiöstä ei toimistotöissä joudu kärsimään. Iän ja sen myötä perspektiivin ja oman taloudellisen turvan karttuessa aloin pitää mainoskuvissa nähtävien ihmisten monimuotoistumista yksinomaan hyvänä asiana – joskin olen edelleen vahvasti sitä mieltä, että kuvassa mallina toimivalle henkilölle kuuluu aina kunnollinen rahapalkkio siinä missä muillekin kuvausryhmän jäsenille.

Even I don’t look like Cindy Crawford in the morning

Upea Cindy Crawford on sanonut, ettei hänkään herätessään näytä Cindy Crawfordilta. Toivottavasti kaikille on selvinnyt, kuinka paljon ammattitaitoa tarvitaan, että mallit näyttävät siltä, millaisina olemme tottuneet heidät näkemään. Kyse ei aina ole kuvankäsittelystä, sillä jo ammattimeikkaaja, hyvä valaistus ja osaava valokuvaaja tekevät valtavasti. (Eihän monikaan näytä tiistaiaamuisin samalta kuin hääkuvassaan.)

Tältä näytän puhelimen etukameralla otetussa selfiessä, kun en ole edes harjannut kulmakarvojani. Ikkunasta tuleva kaunis valo kompensoi meikittömyyttä, mutta en vain totu selfiekameroiden vääristämiin kasvonpiirteisiin. Vertaapa vaikka nenäni kokoa allaoleviin kuviin. Unohda selfiekamerat!
Tältä näytän passikuvassani, joka otettiin parvekkeellamme kauniissa ilta-auringossa. Valo ratkaisee! Silmissäni on sisäkajalia, jota en laittaisi edes juhliin. Passikuvan pikselimössössä se pelastaa… no, ei juurikaan mitään. Mutta ainakin yritin.
Tämä kuva on Kotirouvan katalogikuvauksista. Tällä kertaa käytössä ei koronatilanteen vuoksi ollut meikkaajaa, joten taiteilin vähäisen meikin ja hiusten laineet itse. Kuva otettiin yksinkertaisella ns. videovalaistuksella ja kuvaajana toimi Kotirouvan in-house kuvaaja Laura.
Tämä Citymarketin katalogikuva otettiin toukokuussa 2018 kesken pahinta raskauspahoinvointiani. Minut meikkasi Leena Waggoner, yksi Suomen rautaisimmista meikkaaja-ammattilaisista. Kuvan otti Fotonokan Kristiina Hemminki, maamme huippuja hänkin. En näytä yhtään pahoinvoivalta, vai mitä?

Vuodesta toiseen itseni näköinen

Oman kauneusihanteen löytämistä voi mielestäni verrata oman tyylin löytämiseen, jota yleisesti pidetään hyvänä asiana. Minun kauneustyyliini kuuluvat esimerkiksi omat kulmakarvani, joita en tummenna, vaalenna tai kavenna sanoipa muoti mitä tahansa. En ikimaailmassa laitattaisi kasvoihini mesolankoja näyttääkseni enemmän ketulta – mitä jos ensi vuoden muotieläin onkin vaikka pöllö?

Edes vuosia jatkunut koulukiusaaminen tai kauneusklinikan perustajaan tutustuminen eivät saaneet minua harkitsemaan rintaimplantteja. Vartaloni on hoikka, lihaksikas ja kurviton riippumatta siitä, onko se muodikas vai ei. Hiusten raidoittamisenkin lopetin jo vuosia sitten. Maantienharmaaksi juurikasvun perusteella olettamani väri olikin ihan kaunis, vähän punertava vaaleanruskea, joka vaalenee auringon vaikutuksesta.

En tuomitse kauneustoimenpiteitä millään muotoa, en isojakaan leikkauksia. Päin vastoin, mielestäni on mahtavaa, että saatavilla on toimenpiteitä, jotka voivat esimerkiksi pelastaa romuttuneen itsetunnon. Muotivirtausten perässä itsensä operoiminen sen sijaan ei tunnu järkevältä ja käy raskaaksi niin kropalle kuin lompakolle.

Minimaalisella vaivalla

Olen kertonut minimalistisesta kasvojenhoitorutiinistani niin täällä kuin kavereillenikin. Usein saan siihen kommentiksi: ”Joo, mäkään en enää jaksa välittää.” Eih! Kyse ei kohdallani ole ollenkaan tuosta. Muistetaan nyt, että tiettyä kuplaa lukuunottamatta ulkonäöllä on edelleen erittäinkin paljon väliä niin parinmuodostuksessa kuin työelämässäkin – sellaisillakin, jotka eivät ole työkseen malleja.

Kauneudenhoidossa pyrin optimoimaan prosessia. Kun kestovärjään ripseni (kehittämälläni superhelpolla tyylillä) säästän aikaa ripsarin laitossa ja puhdistamisessa, enkä altista silmänympärysihoa hankaamiselle. Säästyneet minuutit voin käyttää vaikka kasvojoogalaite Lipperin parissa, millä on pitkällä aikavälillä iso vaikutus ulkonäkööni.

Kuvauksia lukuunottamatta en juurikaan meikkaa töihin, ja hiustenlaitto tarkoittaa kohdallani niiden harjaamista ja mahdollisesti letittämistä, ei hiustuotteiden tai muotoiluvälineiden käyttöä. Laittautumisen vaikutus ulkonäkööni ei mielestäni ole vaivan arvoinen. Ihosta, hiuksista ja vartalosta huolehtimisella sen sijaan on suuri merkitys ulkonäkööni.

Eikö kukaan ajattele lapsia?

En ole pahoillani, jos tyttärilläni ei koskaan ole omia kauneusihanteita. Sellaiset eivät liene mitenkään välttämättömiä, sillä terveyden vaalimiseen löytyy ulkonäköä parempiakin syitä. (Terveys on minulle – melko paljon sairastaneelle – itseisarvo, jonka vaalimisesta en neuvottele.) Ehkä tyttäreni saavat varttua vähemmän ulkonäkökeskeisessä maailmassa, tai valitsevat vaikka ammatit, joissa ulkonäköä ei tule murehdittua.

Tyttäreni ovat vaaleita ja sinisilmäisiä, ja heistä tulee geeniensä puolesta pitkiä ja hoikkia. Nykystandardeilla upeita ilmestyksiä. Ehkä aasialaiset kaverini olivat väärässä, ja tyttärieni look ei ole enää tulevaisuudessa muodissa. Minua se ei haittaa pätkääkään, minun silmissänihän he ovat joka tapauksessa maailman kauneimpia. Toivottavasti onnistun kasvattamaan heidät niin, ettei heidän itsetuntonsa riipu siitä, ovatko he kulloisenkin kauneuskäsityksen mukaisia.

Onko sinulla kauneusihanteita? Ovatko ne muuttuneet ajan myötä? Olisi ihanaa kuulla ajatuksianne tästä kovin henkilökohtaiseksi muuttuneesta kirjoituksesta kommenteissa!

Artikkelikuva on vuonna 1999 tai 2000 tehdystä meikkikoulun loppukokeesta, jossa olin mallina. Meikkaajan nimi oli Laura, kuvaajasta ei valitettavasti ole mitään tietoa.

Lipperistä tehoa kasvojoogaan

Kaupallinen yhteistyö. Törmäsin Lipperiin sattumalta messuilla. Puhuin itselleni ilmaisen testikappaleen kasvojoogaopettajuuteen vedoten, ja ennakkoluuloistani huolimatta tykästyin laitteeseen kovasti. Nykyisin teemme niin sisältöyhteistyötä blogini kuin markkinointiyhteistyötä osaomistamani markkinointitoimiston kautta.

Olen tehnyt kasvoharjoituksia lapsesta saakka. Kerroin viimeksi, että päivittäisiin rituaaleihini kuuluu kasvojen verenkiertoa parantavia liikkeitä sekä otsan silittämistä. Lisäksi viihdytän lapsiani esimerkiksi tekemällä poskilihaksia vahvistavaa Väiski Vemmelsääri -liikettä, joka muistuttaa kanin puputusta.

Kasvojoogasta voi hakea apua monenlaisiin vaivoihin kasvohalvauksista puhevikoihin ja hampaiden narskutteluun. Suurimmalle osalle syy harjoitteluun on puhtaasti esteettinen, eli kasvojoogasta haetaan nuorekkaampaa, positiivisempaa ilmettä.

Mikä ihmeen Lipper Facelifter?

Törmäsin Lipper Facelifteriin sattumalta I <3 Me -messuilla viime lokakuussa. Olin mennyt messuille osallistuakseni koko päivän jooga- ja kehonhuoltotunneille, ja kiersin loputtomia myyntikojuja vain pikaisesti. Lipperin kohdalla kuitenkin oli pakko pysähtyä.

Kyseessä on pieni, ei juuri erotuomarin pilliä suurempi laite, joka asetetaan huulien väliin ja jota sitten huulien avulla vedetään lähemmäs. (Video kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten kurkkaa Lipper-käyttäjien kokemuksia täältä.)

Lipper antaa siis vastusta kasvoharjoituksiin. Sitä käyttämällä aktivoituvat suun ympärillä oleva kehälihas, iso ja pieni poskiluulihas, ylähuulen ja nenänpielen kohottajalihas ja kaulan iholihas. Nämä mainitaan Lipperin käyttöohjeessa, ja oman kokemukseni perusteella voin kertoa tämän luettelon pitävän paikkansa, mutta lisäisin listaan vielä hymylihaksen eli risoriuksen. Palaan tähän.

Hyödyt ovat samoja kuin kyseisen alueen kasvojoogalla: poskien ja leuan alueen kohottaminen ja kiinteyttäminen ja huulien kiinteyttäminen. Vastuksen avulla vain saman määrän työtä pystyy tekemään vähemmässä ajassa.

Niin ja mikä mahtavinta: Lipper on suomalainen keksintö!

Kasvojoogalaite! Sitä oli toki pakko testata.

Epäluuloista testailua

Jos sanon olleeni laitteen suhteen skeptinen, se on melkoista vähättelyä. Epäluulooni oli monia syitä: Olen tehnyt kasvoharjoituksia todella pitkään, mitä laite voisi muka tarjota minulle? Tarvitaanko todella tähänkin laite, kysyi minimalisti-minä, kasvojoogahan on jo keksitty! Tuolla varmaan saa vain leuat jumiin, epäili yönarskutteleva ystävänä. Ja hartiat, lisäsi toinen.

Olin kuitenkin luvannut testata laitetta ja varsin utelias sen suhteen, joten testasin sitä ohjeen mukaan minuutin-pari päivässä usean viikon ajan. Olin kuullut lukuisia ylistäviä käyttökokemuksia, sillä moni saa Lipperin käytöstä näkyvän kasvojenkohotuksen jo ensimmäisistä viikoista. Jotkut ovat nyt yhtä riippuvaisia Lippereistään kuin hammasharjoistaan. Kuulin myös naisesta, joka oli vaihtanut säännöllisen kalliiden pistosten ottamisen Lipperiin, ja on nyt paljon tyytyväisempi ulkonäköönsä.

Minun naamassani ei tuntunut tapahtuvan muuta kuin verenkierron vilkastumista, mikä toki on loistava asia, mutta saavutettavissa myös kasvojoogalla muutamassa minuutissa.

kasvojoogalaite Lipper Facelifter

Lisää treeniä!

Totesin, että runsaan kasvoharjoittelun takia lähtötasoni on varmaan keskivertotestaajaa korkeampi, ja päätin nostaa panoksia. Aloin käyttää Lipperiä iltaisin 20-30 minuutin ajan kirjaa lukiessa, päivän ainoana rauhallisena hetkenä.

Parin viikon jälkeen huomasin jo selkeän muutokset: suupieleni hakeutuivat ylöspäin! Siis silloinkin, kun pidin kasvojani täysin rentona. Risorius- eli hymylihas oli selvästi päässyt töihin ja tykännyt hommastaan.

Tämä ei minulle ollut mikään vähäpätöinen muutos, sillä alaspäin painuvat suupielet on ollut piirre, miten olen pelännyt. Minulle ei ole tärkeää näyttää nuorelta. Olen 40 ikävuoden lähestyessä merkittävästi onnellisempi kuin parikymppisenä, enkä haikaile nuoruutta. Nuoren sijaan haluan näyttää positiiviselta, ja ylöspäin kareilevat suupielet auttavat siinä merkittävästi.

Lipperin käytön lisäännyttyä huomasin myös entuudestaankin korkeiden poskipäitteni muuttuneen vieläkin voimakkaimmiksi. Myös nenäjuonteeni tuntuivat madaltuneen!

Muutokset eivät ehkä olleet niin suuria, että muut olisivat niitä huomanneet, mutta itse olin aika yllättynyt. Kaikki ne tunnit kasvojoogaa, ja silti pystyin vielä tehostamaan harjoittelua, kun sain mukaan vastusta!

Northwesternin yliopistossa tehdyssä kasvojoogatutkimuksessa todettiin, että eniten ilmeeseen vaikuttaa poskilihasten vahvistaminen. Lipper osuu juuri niihin lihaksiin, joita kehittämällä se suurin saatavilla oleva muutos on tarjolla.

Sopiva treenitahti löytyy

Puoli tuntia Lipperiä päivässä oli pidemmän päälle minulle liikaa, ja muutaman viikon kokeilun jälkeen palasin takaisin minuutin tai kahden päivärytmiin. Lipperillä saa  minuutissa esimerkiksi poskipäälihakset ja ylähuulen kohottajalihakset yhtä väsyneiksi kuin 20 minuutin kasvojoogalla. Tällä logiikalla 20 minuuttia Lipperillä vastaa melkein täyttä työpäivää kasvojoogaa, mikä ymmärrettävästi käy lihaksille liian rankaksi. Tuo 1-2 minuuttia päivässä selvästikin riittää ylläpitämään saavuttamaani tasoa, eikä haittaa, vaikka homma jäisikin välistä parina päivänä viikossa.

Muistan kyllä asian aina ennenkuin astun kameran eteen. Minuutin Lipperöinnillä saa hehkua kasvoille ja huulet turpeiksi ja punakoiksi. Erinomainen minulle, joka en käytä huulillani kosmetiikkaa!

Lopetanko nyt kasvojoogan?

Jos kerran Lipperillä saa nopeasti treenattua kasvojen parhaimmin kehittyviä lihaksia, lopetanko nyt kasvojoogan? Voi, en todellakaan!

Kasvojoogan parasta antia minulle on ollut oppia niin sanotusti kantamaan kasvojani, olemaan kurtistelematta, mutristelematta ja siristelemättä. Lihasten vahvistaminen auttaa tässä siinä missä keskivartalon lihasten treenaaminen auttaa ryhdin ylläpitämisessä, mutta hyvään ryhtiin vaaditaan silti ennenkaikkea kehotietoisuutta. Samoin, etenkin iän karttuessa, kauniiseen kasvojen kantamiseen vaaditaan tietoisuutta omista kasvoista lihaksineen. Sitä tuo kasvojooga.

Lipper harjoittaa kasvojen keski- ja alaosan lihaksia hyvin laajalti, mutta otsaan ja silmiin se ei ylety. Jos haluaa pitää otsansa sileämpänä ja silmänsä avoimempina, kannattaa harjoitella kasvojoogaa.Aina lihaksia harjoitellessa myös lihashuolto ja rentouttaminen on tärkeää. Lihas kehittyy levossa, ei ylirasittuneen jumiutuneena. Lipper on tehokas laite, joten myös lihasten rentouttaminen on tärkeää. Kasvojoogaamalla oppii tehokkaat keinot rentouttaa leukoja ja poskia.

Lisäksi mielestäni kasvojooga on todella hauskaa! En aio vaihtaa muutakaan joogaa pelkkään punnertamiseen, joten en luovu kasvojoogastakaan Lipperin takia. Mutta käytän Lipperiä päivittäin ja säästän sen avulla paljon aikaa.

Plussat

  • Kehittää nopeasti niitä lihaksia, joilla on suurin merkitys kasvojen ulkonäön kannalta.
  • Normikäyttäjälle 1-2 minuuttia päivässä riittää.
  • Toimii tarpeen tullen pikafaceliftinä ja huulten esiintuojana esimerkiksi ennen kuvanottoa.
  • Minikokoinen laite mahtuu matkallekin mukaan.
  • Tyylikäs pakkaus ja yllättävän kestävän oloinen laite.
  • Suomalainen keksintö!
  • Lipperin käyttö herättää hilpeyttä kanssaihmisissä.

Miinukset

  • Toisin kuin kasvojooga, Lipper ei ole ilmainen (se maksaa 45 €).
  • Ei korvaa kasvojoogaa (jos joku niin ehti jo toivoa). Vaatii minimissään lihasten rentouttamisen opettelun, kasvojoogan tai muin keinoin.
  • Ei vaikuta otsan ja silmien alueelle.
  • Lipperin käyttö herättää hilpeyttä kanssaihmisissä.

Jos kiinnostuit niin paljon, että haluat oman Lipperisi, saat sellaisen täältä.

Nuo nettisivut saavat huhtikuussa uutta ilmettä, ja silloin siellä saattaa näkyä myös Päivi Salminen, kasvojoogaopettaja.

Kasvojooga on edullisinta kasvojenhoitoa

Kerroin edellisessä blogikirjoituksessani, etten käytä kallista kosmetiikkaa, käy kosmetologilla tai ylläpidä monimutkaisia tai -vaiheisia ihonhoitorutiineja. Se ei silti tarkoita, ettenkö olisi valmis näkemään vaivaa ulkonäköni eteen – joskin “vaivaa” on väärä sana, sillä nautin niin päivittäisestä konjac-sienellä pesusta, kuukausittaisesta mikroneulauksesta kuin kasvojoogastakin. Etenkin kasvojooga on niin luonnollinen osa elämääni, etten aina edes tajua sitä tekeväni – vähän samaan tyyliin, kuin ihmiset huomaamattaan venyttelevät herättyään.

Miten minusta tuli kasvojoogi

Tutustuin kasvojoogaan jo 80-luvulla Valittujen Palojen hyvinvointikirjasta. Lapsen mielestä harjoitukset olivat mitä hauskimpia, ja äitini oli supertaitava kasvojen vääntelijä (hän osasi mm. liikuttaa pelkkiä korviaan ja on siksi ikuisesti kasvojoogaidolini, vaikka ainakin väittää hukanneensa kyseisen taidon).

Elettiin edelleen kasaria, kun pääsin R-vikani takia puheterapiaan. Siellä opin hauskoja kielitemppuja – ja sen R-kirjaimen, sopivasti ennen koulunalkua. Moisten kielivääntelyiden ansiosta en varmastikaan ikinä saa kaksoisleukaa.

Aloin tehdä mallintöitä 16-vuotiaana, ja silloin oli opeteltava hymyilemään leveästi kuitenkin pitäen silmät auki. Kuvauksissa kyseistä taitoa sai välillä esitellä kahdeksan tunnin ajan lähes tauotta. Silloin kiinnostuin myös siitä, miten “kannan” kasvojani – hyvästä ryhdistä puhutaan paljon, mutta kasvojen perusilmettä ei koeta vastaavalla tavalla muokattavana asiana. Mielestäni kasvojoogan parasta antia on nimenomaan päästä eroon siitä kuuluisasta bitchy resting facesta, samoin kuin kurtistelusta, mutristelusta ja siristelystä. Niin ja tiesithän, että ylä- ja alahampaidesi ei pitäisi koskettaa kuin syödessä?

90-luvun lopulla tein yhden ensimmäisistä mallikeikoistani Finavialle. Mielestäni olin jo oppinut pitämään silmät auki hymyillessä, mutta tässä kuvassa se ei siltä näytä. Ainakin hampaat näkyvät kiitettävästi.

Kasvojooga teki uutta tulemista kolmisen vuotta sitten, jolloin päätin myös alkaa jakamaan osaamistani kasvojoogatuntien muodossa – olinhan ohjannut muita joogatunteja jo useamman vuoden ajan. Tunteja on tarjolla harvoin, mutta silloin ne ovat yleensä sangen suosittuja. Parhaimmillaan, tai pahimmillaan, ohjasin kasvojoogaa yli 80 hengelle kerrallaan Joogafestivaaleilla. Olen myös reissannut Kristiinankaupunkiin ja Pietarsaareen kasvojoogaa opettamaan, meitä kasvojoogaopeja kun ei ole Suomessa kuin muutama. Koska muistiinpanojen raapustaminen kasvojoogatunnin aikana ei ollut mitenkään suositeltavaa, tein myös Kasvojoogaopas-ekirjan, josta onkin tullut ihan suosittu.

Olen päässyt jakamaan kasvojoogan ilosanomaa myös Nelosen Jaksa Paremmin -ohjelmassa, lehdissä ja naistenlehtien blogeissa. Jos innostut kokeilemaan, pääset katsomaan muutaman liikkeen esimerkiksi Kotilieden sivuilta tai Naiselo-blogista.

Jaksa Paremmin -ohjelman Petra testasi kasvojoogaa kanssani.

Kasvojoogan monet hyödyt

Kasvojoogaa on tutkittu Northwesternin yliopistossa, ja siinä todettiin suurimpien ulkonäöllisten hyötyjen tulevan poskilihaksien vahvistumisesta. Korkeammat poskipäät kirjaimellisesti nostavat ilmettä.

Nenän päällä oleva nirsolihas tuottaa monien kasvoille Sibelius-rypyt. Ne voi joko kantaa ylpeydellä, kuten Pikku Myy, tai opetella kasvojoogan avulla pitämään kulmakarvojen välin rentona. Myös kulmakarvojen kaarta on mahdollista vahvistaa, ja ylipäätään opetella pitämään silmiään enemmän auki – kuten ehkä joskus nuorempana. Nenän alta suupieliin kulkevat nenäjuonteet saa kohotettua erilaisilla poskiharjoituksilla, joista monet samalla nostavat suupieliä positiivisempaan ilmeeseen. Erityisesti miehet haluavat vahvistaa leukalinjaansa ja monet haluavat kiinteyttää kaksoisleukaansa. Kasvojoogatunnin toivelistalla on usein myös silmäpussien häivytys, kadonneen ylähuulen metsästys ja kaulan ryppyjen oikaisu.

Kasvojoogan avulla voi saada pulleammat huulet
Kasvojoogaamalla saa huuliin uutta täyteläisyyttä.

Kasvojoogasta saa myös apua kireisiin purulihaksiin ja sen myötä jopa yönarskutteluun. Sitä käytetään myös lihastoiminnan palauttamiseen kasvohalvausten jälkeen. Ja kuten minunkin tapauksessani, osa liikkeistä on tuttuja myös puheterapiasta.

Kasvojoogaa arjessani

Itselläni ei vielä tähän 38 vuoden ikään mennessä ole ehtinyt kertyä kohtia, mitä haluaisin muuttaa – ehkä kiitos elinikäisen kasvojoogan – mutta kylläkin monia kohtia, joiden en haluaisi kauheasti muuttuvan, ainakaan ihan vielä.

Oma naamasyntini on otsan kurtistelu. Veikeästi epäsymmetriset kulmakarvani suorastaan tanssivat otsallani puhuessani, kun innostun jostain, ja neljänkympin lähestyessä se kyllä väistämättä alkaa muodostaa ryppyjä. Silittelen ja ojentelen otsaani päivän mittaan, ja opettelen vähän vähemmän ilmeikästä esiintymistyyliä esimerkiksi presentoidessani.

Kasvojoogalla voi ehkäistä otsan ryppyjä

Teen joka päivä muutaman kasvojen verenkiertoa parantavan liikkeen, sillä vilkas verenkierto tuo mukanaan ihon keskiosiin myös C-vitamiinia, kollageenin rakennusainetta. Istun harvoin paikoilleni tekemään pitkää kasvojoogasessiota, mutta teen liikkeitä päivittäin viihdyttäen samalla 1- ja 3-vuotiaita tyttäriäni. Mahtaakohan heistäkin kasvaa elinikäisiä kasvojoogeja?

Viime syksynä sain kasvojoogaharjoituksiini uutta tehoa, kun tutustuin kasvojoogalaite Lipperiin. Olin vähintäänkin skeptinen moisen hilavitkuttimen suhteen, mutta niin vain sain todeta sen erittäin tehokkaaksi laitteeksi. Sen avulla saa tehtyä 20 minuutin harjoituksen minuutissa, mikä sopii loistavasti tällaiselle tehokkuusintoilijalle. Lipperistä tulee pian oma kirjoituksensa, pysykäähän kanavalla!

Minimalistin kasvojenhoito

Saan usein kehuja kauniista ihostani. Olen itsekin tyytyväinen ihoni sävyyn, ja siihen, että olen säilynyt näinkin lähelle neljääkymmentä suhteellisen sileäkasvoisena. (Toki on niitäkin hetkiä, jolloin näen peilissä lähinnä tummat silmänaluseni ja couperosan.)

Kasvojenhoitooni ei kuulu kallista kosmetiikkaa, kalliita laitteita, kosmetologikäyntejä tai korealaistyyppisiä, monivaiheisia rutiineja. Siksi pidän sitä minimalistisena (ei liikaa eikä liian vähän) vaikkei se olekaan aivan minimaalinen (tanskalainen huippumalli Helena Christensen väitti käyttävänsä useimmiten vain saippuaa, vettä ja Niveaa).

Kauniin ihon “salaisuuksia”

Ihon kuntoon vaikuttaa moni asia, joista osa on perinnöllisyystekijöitä. Vaikka taipumus couperosaan kulkeekin suvussa, enkä toki ole ihonväriltäni “rypistymätöntä” etnisyyttä, olen silti ihan tyytyväinen perimääni ihotyyppiin, jossa suurin ongelma on kuivuus. Se on suhteellisen selkeä taklattava.

Ne asiat, jotka eivät ole varsinaista ihonhoitoa, mutta vaikuttavat ihon ulkonäköön, eivät tosiaan ole mitään salaisuuksia. Näitä on jankattu joka mediassa kyllästymiseen asti:

Vesi

En ole hurjimpia vedenlitkijöitä, mutta pyrin juomaan kylmälläkin säällä ainakin 2-2,5 litraa nestettä päivän aikana, keväästä syksyyn tai paljon urheillessa jopa litran enemmän. En juo vahvasti kofeiinipitoisia juomia (kahvi, musta tee, energiajuomat) enkä alkoholia ollenkaan.

Kasvikset

En syö lihaa enkä lintuja. (Kananmunia syön kyllä lähes päivittäin, maitotuotteita edelleen silloin tällöin, samoin kalaa. Tummat silmänaluseni eivät johdu kasvissyönnistä vaan ovat olleet minulla aina.) Toiset ovat sitä mieltä, että kasvissyönti on hehkuvan ihon salaisuus. En osaa sanoa, onko väitteessä perää, mutta ainakin kasvisten ja hedelmien runsas syönti kannattaa jo ihan siitä syystä, että C-vitamiini on kollageenin rakennusaine.

Uni

Myös iho saa uudistua yön aikana. Nukun kahdeksan tuntia yössä, vaikka pienten lasten vanhemmalla se onkin toki pois siitä kuuluisasta “omasta ajasta”.

Aurinkosuoja

Käytän suojakerrointa 50 myös niinä talvipäivinä, kun aurinko ei näyttäydy. Silloinkin, kun en mene ulos. Aurinkolaseja käytän lähes yhtä innokkaasti kuin Kimi Räikkönen. Hattujen suhteen olen ollut aivan liian laiska, mutta nyt olen tehnyt parannuksen, ja käytän lierillistä tai lipallista hattua aina kesäisen auringon porottaessa.

Helppoa ja toimivaa ihonhoitoa

Kuten sanottu, en käytä kallista kosmetiikkaa, en käy kosmetologilla, eikä minusta olisi ylläpitämään 7-11-vaiheisia kauneudenhoitorutiineja. Ihonhoitoni kulmakiviä ovat seuraavat edulliset ja helpot tuotteet:

Konjac-sieni

Pesen kasvoni joka ilta konjac-sienellä. Se kuorii ihoa kevyesti ja hellävaraisesti. Jos kasvoilla ei ole paljon meikkiä, sienen kanssa ei välttämättä tarvitse edes puhdistusainetta (kuvausten jälkeen käytän puhdistusaineena tytöille hankittua perusvoidetta). Sienellä saa myös loistavasti kuorittua talven kuivattamat huulet! Konjac-sieni maksaa Prismassa 4,50 €. Se kestää kolmisen kuukautta, jonka jälkeen sen voi kompostoida. (Ohut pakkaus menee muovinkeräykseen.)

Kotimainen kosmetiikka

Olen siirtynyt pääsääntöisesti kotimaisen kosmetiikan käyttöön niin ympäristösyistä kuin tukeakseni suomalaista työtä. Kotimainen kosmetiikka on nostanut tasoaan huikaisevasti viime vuosina.

Konjac-sienellä pesun jälkeen levitän kestovanulapulla kasvoilleni LV:n misellivettä (3.50 € /250ml). Sen jälkeen levitän Lumenen Lähde-kosteusseerumia, tietysti myös kaulalleni ja rintaan. Aamuisin en pese kasvojani vedellä ollenkaan, korkeintaan irrottelen rähmät silmäkulmista. Misellivesi riittää puhdistukseksi.

Lumenen tuotteita muuten löytyy esimerkiksi Torista avaamattomina tai kerran testattuina. Lumenen pakkaukset muuttuvat 1-2 vuoden välein, joten jos tuote on uusinta mallia, se ei ole kovin vanha. Kosmetiikkaväärennökset ovat valtava bisnes, mutta Suomessa yksittäin vertaiskirpparilla myytävä Lumenen tuote on mitä todennäköisimmin harhaostos tai epäsopiva lahja.

Miselliveden ja seerumin lisäksi en sitten käytäkään kuin sitä aurinkovoidetta aamuisin. En edes silmänympärysvoidetta, mutta jos joskus jostain löytyy oikeasti tummiin silmänalusiin toimiva voide, otan sellaisen mielelläni käyttöön. Kaikkein kuivimmilla talvisäillä laitan illalla seerumin päälle vielä jotain voidetta, esimerkiksi jostain tuotenäytepussista tai sitä tyttöjen perusvoidetta.

Olen ottanut kosmetiikkanäytteitä ihan mielelläni vastaan – täytyy nyt tarkentaa, että niitä ei siis todellakaan ole tähän minimalismiblogiin tyrkytetty, vaan olen saanut niitä esimerkiksi promootioista tai viimeksi vierailtuani ihanassa I <3 aerobic -tapahtumassa. En kuitenkaan koe kaipaavani enempää kosmetiikkaa kasvojeni hoitoon. En myöskään mitään naamioita (en etenkään sheet maskeja, mistä tulee valtavasti roskaa).

En siis voi sanoa olevani aivan “saippuaa, vettä ja Niveaa” -linjalla, mutta “pesusientä, misellivettä ja Lumenen seerumia” on hyvin lähellä totuutta.

Mikroneulain

Kasvonaamioiden ja kosmetologikäyntien sijaan suunnilleen kerran kuussa kaivan kaapista mikroneulaimen ja hurisuttelen kasvoillani kaikkiin suuntiin. Sen jälkeen se samainen seerumikin imeytyy superhyvin, ja seuraavana aamuna kasvot hehkuvat.

Kasvojooga

Kirjoituksen viimeiseksi jäi asia, joka olisi voinut yhtä hyvin olla ensimmäisenä. Kasvojooga saa kuitenkin pian oman blogikirjoituksensa, joka avaa hieman sitä, kuinka luontainen asia minulle on. Olen tehnyt kasvoharjoituksia pikkulapsesta asti ja nykyisin myös ohjaan kasvojoogaa. Vilkas verenkierto kasvojen alueella on varmasti yksi tärkeimmistä syistä, miksi en koe tarvitsevani enempää kosmetiikkaa tai esimerkiksi kosmetologikäyntejä. Palaan tähän pian!