Miten löytää vaatteita kirpparilta

”Mä en koskaan löydä mitään vaatteita itselleni kirpparilta” olen kuullut useammankin kaverin suusta. Samaiset kaverit saattavat ihastella jotain vaatettani, jonka olen löytänyt – kirpparilta. Miksi toisilla niin sanotusti ”käy tuuri” kirpparilla ja toisilla ei?

Kerroin hiljattain, miksi minulle ei ole ongelma olla shoppailematta eikä se ole minulle hauskanpitotapa. Tässä postauksessa kerron metodin, jolla tarpeellisen tavaran etsiminen kirpparilta muuttuu ihan mukavaksi leikiksi hampaidenkiristelyn sijaan.

Tunnettu sanonta ”the harder I work the luckier I get” pätee tässäkin. Käyn kirppareilla usein ja, jos suinkin mahdollista, käytän hyvän tovin niiden valikoimaan tutustumisessa. Olen kuitenkin krooninen aliostaja, joten vaikka näenkin kivoja vaatteita puoli-ilmaiseksi, ne jäävät usein hyllyyn. Lopputulos on liiankin minimalistinen vaatekaappi, joka edellyttää lähes päivittäistä pyykinpesua.

Olen kuitenkin onnistunut kehittämään ajatusleikin, jonka avulla olen varmistanut, ettei uhkakuva ”ei mitään päällepantavaa” käy toteen. Sen ansiosta vaatekaapissani on tarvittava määrä asukokonaisuuksia erilaisiin tilanteisiin töistä juhliin. Useimmat niistä ovat maksaneet yksittäisiä euroja, korkeintaan kymppejä. Kerron nyt metodini, jos joku saisi siitä vaikka apua, tai edes huvia.

Disclaimer: Tämä metodi toimii parhaiten sellaiselle naisten vaatteisiin pukeutuvalle, jolle tavallisten ketjuvaatekauppojen vaatteet koossa S-L sopivat. Jos sinun on vaikea löytää sopivia vaatteita ylipäätään, tästä leikistä ei valitettavasti ole apua. Miestenvaatevalikoima paranee jatkuvasti, mutta tämä kirjoitus on kirjoitettu enemmän naistenvaatteet mielessä.

Disclaimer2: Vaikka puhun ”leikistä”, ei tarkoitus ole missään nimessä ostaa mitään, mitä ei tarvitse. Jokaisen vaatekappaleen on joku ommellut käsin, kunnioittakaamme sitä. Tämän leikin tarkoitus on auttaa sellaisia, jotka ostavat vaatteita uutena eivätkä koe löytävänsä kirpparilta mitään siirtämään ostamistaan enemmän käytettyihin vaatteisiin.

Ensin valitaan leikkipaikka

Tätä metodia voi soveltaa kaikenlaisille kirppareille: nettiin, vintagemyymälöihin, itsepalvelukirppareille… Suositukseni on aloittaa laadukkaalta hyväntekeväisyyskirpparilta, siis sellaiselta, jonne ihmiset lahjoittavat vaatteitaan ilmaiseksi. Tällaisia ovat esimerkiksi UFF, Fida, Pelastusarmeijan iCare, SPR:n Kontti ja Kierrätyskeskukset. Voin suositella esimerkiksi Nihtisillan Kierrätyskeskusta tai Sellon UFF:ia Espoossa, ja otan mielelläni vastaan vinkkejä hyvistä hyväntekeväisyyskirppareista!

Suosin hyväntekeväisyyskirppareita, koska niissä on hyvä ja laaja valikoima ja todella edulliset hinnat – ainakin näissä suosikkipaikoissani. Koska vaatteet on tarkastettu ammattilaisten toimesta, valikoimassa ei ole kauhtunutta pikamuotitrikoorytkyä. Myös se, että vaatteet on lajiteltu vaatetyypeittäin, helpottaa asiointia valtavasti verrattuna esimerkiksi itsepalvelukirppareihin.

Itse leikin mieluiten europäivillä, eli silloin, kun hyväntekeväisyyskirpparit tyhjentävät varastonsa ”kaikki korkeintaan X euroa” -countdownilla. Hauskinta tätä on leikkiä, kun ollaan kahden tai yhden euron kohdalla, koska silloin kokonaisen asun saa alle kympillä. Järki sanoisi, ettei silloin voi enää olla jäljellä kuin hirveitä rytkyjä hajakoissa, mutta kokemus on osoittanut oletuksen vääräksi. Olen ostanut 1-2 euron hintaan Drykornia, Max&co:a, Patagoniaa, Maison Scotchia, Guessia, Casallia, vintagea… Kaikki erittäin hyvässä kunnossa ja koossa S-L.

Salaisuus on osata katsoa, ja sitä tällä metodilla juuri opetellaan.

Aloita omalta vaatekaapiltasi

Sitten itse leikkiin: Avaa vaatekaappisi. Olet saanut kutsun ystävän häihin, ja sinun on koostettava juhla-asu itsellesi. Mitä puet?

Ystävän häät ovat tietysti vain yksi mahdollinen skenaario. Jos sinulla on jo itsellesi riittävä määrä sopivia vaatteita eri vuodenaikojen juhliin, unohda tämä.

Sivuhuomautuksena: Riittävä määrä voi hyvin olla yksi monikäyttöinen juhla-asu, naiselle esimerkiksi sininen ”pikkumusta” menee kaikkina vuodenaikoina. Riittävän määritelmä riippuu vaihtelunhalustasi, tilanteiden frekvenssistä ja vaatehuoltosi nopeudesta. Yksi juhlamekko voi hyvinkin riittää, samoin kuin yhdet urheiluvaatteet, jos treenaat pari kertaa viikossa. Sen sijaan useimmat tarvitsevat useamman työ- ja vapaa-ajan asun.

Hääjuhlan lisäksi muita mahdollisia skenaarioita voivat olla esimerkiksi:

  • Sinulla on työhaastattelu unelmatyöhösi pörssilistautumisesta haaveilevan teknologiayrityksen toimitusjohtajaksi.
  • Nuoruudenihastuksesi pyytää sinut polkupyöräpiknikille, jonka toivot kehkeytyvän romanttiseksi.
  • Sinulla on tapaaminen Ranskan Voguen päätoimittajan kanssa.
  • 15-vuotias kummityttösi pestaa sinut valvojaksi koulunsa discoon, etkä halua vaikuttaa vanhukselta.
  • Entinen koulukiusaajasi ottaa yllättäen yhteyttä ja pyytää sinut kahville kaupungin trendikkäimpään kahvilaan.
  • Olet lomalla New Yorkissa bestiksesi Cara Delevignen kanssa, mutta matkalaukkusi lentää Nevadaan. Vakuutusyhtiösi antaa sinulle luvan ostaa kolmen päivän vaatteet.

Eikö kuulosta sinun elämältäsi? No, mieti mitkä tilanteet omalla kohdallasi ovat realistisia. Kannattaa aloittaa yhdestä, tarkkaan määritellystä skenaariosta, joka toistuu elämässäsi usein ja jossa huomaat tuskailevasi: ”Mulla ei ole mitään sopivaa.”

Ystävän neuvo: Jokaisella pitäisi olla kotonaan vaatteet, joissa voi mennä hautajaisiin oli sitten kesähelle tai talvipakkanen. Kun läheisesi kuolee, murehdittavaa riittää muutenkin. Hautajaisvaatteet kannattaa sovittaa vähintään vuosittain. Ne voivat olla vaatteita, joita käytät muutenkin, tai sitten oma spesifi asunsa vain tähän tarkoitukseen. Itse olen ollut samaisessa pikkumustassa niin ystäväni häissä kuin isoisäni hautajaisissa, mutta ymmärrän, että tunteellisempi saattaa haluta näihin eri vaatteet. Ja vaikka luetkin minimalismiblogia: hautajaisvaatteita ei kannata heivata, vaikka ne olisivat kaapissasi käyttämättä vuoden. Ole kiitollinen, jos näin käy.

Jos sinulla on mielestäsi riittävästi vaatteita kaikkiin elämässäsi toistuviin tilanteisiin, onnittelen: leikki on osaltasi päättynyt! Suosittelen lämpimästi jotain muuta harrastusta kuin shoppailu, esimerkiksi kirjojen lukua, elokuvia tai kasvojoogaa.

Sitten kirpparille!

Kun valitsemasi tilanne on tarkkana mielessäsi, on aika astua kirpparille. Jos valitsit hääkutsu-skenaarion, katso tarkkaan jokaista kirpparin mekkoa ja pukua: Voisiko se olla uusi juhla-asusi? Jos olet ompelutaitoinen (ja -haluinen!) voit miettiä, saisiko vaikkapa jostain mekosta pienellä muutoksella tehtyä mieluisan?

Käydessäni kirppareilla sellaisten kavereiden kanssa, jotka enimmäkseen ostavat uusia vaatteita, olen huomannut, että he katsovat kirppiksen valikoimaa samoin kuin ketjuvaateliikkeiden. Vaatekaupoissahan on kuitenkin vain murto-osa kirpparin valikoimasta, mutta kaikkia vaatteita on monta kappaletta eri kokoisina ja usein myös eri väreissä.

Kirppareilla jokaista vaatetta on vain yksi kappale, ja niinpä pikainen kävelykierros kirpparin ympäri ei kerro yhtään mitään sen tarjonnasta!

Tällaisen ajatusleikin tarkoitus onkin opettaa uusien vaatteiden pikashoppailuun tottunutta mieltä siirtymään hitaampaan kirpparimoodiin. Kirpparishoppailu on eräänlaista mindfulnessia, se vaatii läsnäoloa ja keskittymistä siihen, mitä on tekemässä.

Tehtävä: Linnanjuhlakutsu. Tällä kertaa olisin lähtenyt tässä upeudessa. 18 €.

Sitten kassalle! …tai sitten ei

Jos löydät sopivan asun määrittelemääsi todelliseen tarpeeseen, osta se! Jos vaatekaappisi pursuilee vaikkapa bile- ja urheiluvaatteita, mutta olet pulassa aina, kun sinut kutsutaan syömään kumppanisi hienostuneen isoäidin luo, osta hyvä ihminen löytämäsi siistit housut ja neule. Varautumalla omiin skenaarioihisi vältät viime hetken paniikinomaiset shoppailukierrokset, jotka ovat tuhoisia niin ympäristölle kuin kukkarollekin. (Niiden bile- ja urheiluvaatevarastojen karsiminen sellaisiin, joita oikeasti käytät, on sitten oma juttunsa.)

Löydätkö sinä helposti vaatteita kirpparilta? Mikä on lempikirpparisi?

Koronakammoisen miniloma Tallinnassa

Kuten edellisessä postauksessani kerroin, toinen varattuna olleista koko perheen Tukholmanristeilyistä vaihtui kahden hotelliyön Tallinnanreissuksi kahdestaan. Vaihtokauppa ei ollut huono, sillä olemme sattuneesta syystä olleet erittäin paljon perheen kesken viime aikoina. Tytötkin vaikuttivat erittäin tyytyväisiltä saadessaan jäädä kotiin (missä emme kukaan ole juurikaan olleet sitten maaliskuun alun) sen sijaan, että olisivat lähteneet kanssani pankkiin, verovirastoon ja hammaslääkäriin, ja erityisesti saadessaan seurakseen Mummin.

Niin, tosiaan, tämä ei ollut sellainen laivan pubista Petri Nygårdin riimeillä alkava Tallinnanreissu. 2,5 tunnin menomatka aamupäivän Viking XPRSillä meni mukavasti kahvilan nurkkapöydässä näitä blogeja kirjoittaessa. Laivalta suuntasimme suoraan Rotermanniin Pulliin lounaalle. Poltettu vuohenjuusto vei kielen mennessään ja kauniissa, tilavassa ravintolassa oli oikein viihtyisää.

Lomafiilis jäi valitettavasti lyhyeksi, sillä jatkoin jo mainittuihin pankkiin ja verovirastoon hoitaakseni muutaman (pöytälaatikossa majailleen) tytäryhtiömme asian yhdessä kirjanpitäjämme kanssa. Olin päästänyt Viron e-kansalaisuuteni vanhenemaan, eivätkä sähköiset allekirjoitukset onnistuneet. Kello läheni iltaseitsemää, kun pääsimme viimein kirjautumaan sisään uudenkarheaan Hestia Hotel Kentmanniin – joka muuten on entinen oikeustalo, päivän virastokiintiö tuli siis täytettyä. Kiittelin päätöstämme varata yhden sijaan kaksi hotelliyötä, vaikka pieniä typyjämme oli jo tässä vaiheessa kova ikävä.

Hölmöläläisiltä ei onnistunut valon kantaminen säkillä, mutta Viru Keskuksen Roberts Coffeessa ongelma oli ratkaistu. Ihanat pikkukahvilat saivat tällä reissulla väistyä, sillä viihdyimme vain väljissä sisätiloissa, joissa turvavälit oli helppo pitää.
Tätä Sushi Pandan pöytäasetelmaa ehti tuijotella 45 minuutin odotuksen aikana rauhassa.

Kiitämme koronaa halvasta hotellista

Hotel Kentmanni oli oikein positiivinen yllätys. Vain pari kuukautta avoinna ollut hotelli kustansi alle 62 €/yö. Hintaan sisältyi ihan ok aamiainen ja spa-osaston vapaa käyttö. Kävimmekin kumpanakin iltana isossa porealtaassa ja höyrysaunassa. Välimatkojen pitäminen onnistui hyvin, sillä hotelli ei ollut lähelläkään täyttä. Huono heille, hyvä meille.

Hotel Kentmannin huoneissa oli myös kylpytakit. Omani oli kokoa 128 cm. En jaksanut vaatia uutta.

Hotellin sijainti on oikein toimiva tervejalkaiselle aikuiselle, 10-15 minuutin kävelymatkan päässä Viru Keskukselta rauhallisella alueella. Naapurissa on Yhdysvaltojen lähetystö. Yöt sai nukkua täysin rauhassa.

Lasketaanko hammaslääkäri hemmotteluksi?

Kirjoitin viime viikolla mitä lomaltani kaipaan. Hemmottelu oli listallani ja sitä on Tallinnassa tarjolla runsain mitoin reippaasti Suomen hintoja edullisemmin. Hinta ei kohdallani ole ainoa ratkaiseva tekijä, sillä enemmän vaikuttaa se, että normaalisti minun on sangen vaikeaa päästä mihinkään normaaleina aukioloaikoina, kun seuranani on kaksi pientä neitiä. Niinpä bookkasin 2,5 vuorokauden Tallinnanlomalleni peräti kaksi hoitola-aikaa, joskin hemmottelu näihin ei valitettavasti mahtunut.

Ensimmäinen tapaamiseni oli hammaslääkärissä. Olen äärimmäisen tarkka leegoistani ja käyn puhdistuttamassa niitä vuosittain, vaikka päivittäinenkin hampaidenhoitoni on melkoisen rituaalista. Espoon kaupunki perui hampaiden puhdistusaikani koronan takia, joten varasin ajan Happy Smile Hambraviin Rotermanniin. Venäjänkielinen hammaslääkäri (siis ihan lääkäri) teki soodapuhdistuksen rivakasti ja perusteellisesti. Englanti ei oikein taittunut, mutta sain selvitettyä, että musiikin kuuntelu toimenpiteen aikana oli ok. Melkein spa-elämys, siis. Hammaslääkärillä ja hoitajalla oli luonnollisesti kasvomaskit. Hintaa tuli 70 euroa eli hieman vähemmän kuin Suomessa. Pääsin käyttämään Duolingolla ahkerasti kartuttamaani (mutta edelleen aivan olematonta) venäjäntaitoani kahden sanan verran.

Onneksi on Bolt

Toinen tapaamiseni piti olla heti perään viereisessä Decus-kauneushoitolassa, mutta sen ovi pysyi suljettuna. Nopea puhelu selvitti, etten ole saanut viestiä aikani siirtämisestä Mustamäen toimipisteeseen. Bolt-taksi (entinen Taxify eli paikallinen Uber; samalla alustalla kuljetetaan myös ruokaa) kuskasi minut viiden kilometrin päähän Mustamäelle vartissa alle viidellä eurolla. Olin vieraillut alueella viimeksi yli 25 vuotta sitten. Silloin siellä oli legendaarinen feikkituotteita ja sianpäitä myyvä tori, nyt Rimi-market, Hesburger ja rivi huipputeknologisia kauneushoitoloita.

Decuksessa sain laserhoitoa, jonka toivon auttavan taistelussani vatsalihasten erkaumaa vastaan – jos ei muuten niin tuomalla motivaatiota päivittäiseen harjoitteluuni ja kiihdyttämällä kollageenintuotantoa. Raskauksista aiheutunut vatsalihasten erkauma on vitsaus, joka ansaitsee oman kirjoituksensa joskus. Joka tapauksessa: 20 minuutin laserhoito ja 20 minuutin koneellinen hieronta sen päälle kustansivat 40 euroa eli alle puolet Suomen normaalihinnasta – pelkän laserin saattaa joskus tarjouksesta löytää tuolla noin neljälläkympillä.

Pidin kasvomaskia koko hoitolavierailun ajan, vaikka sain olla hoitohuoneissa lähes koko ajan yksin koneiden hoitaessa homman. Laserkäsittely ei tuntunut miltään ja oli siis lähes rentouttavaa, mutta konehieronta oli melkoista höykytystä. Käytin ajan kuuntelemalla musiikkia ja tavaamalla ruumiinosien venäjän- ja vironkielisiä nimiä hoitohuoneen seinällä olevista ohjekuvista.

Paras dinner ikinä

Tallinnasta saa nykyisin mielettömän hyvää ruokaa. Kolme päivää olivat silkkaa makuaistin hyväilyä alkaen siitä Pullin lounaasta, Sushi Pandan susheihin (joita sai tosin odottaa 45 minuuttia) ja Suhkringelin macaronseihin (erityisesti mustaviinimarja, josta tuli uusi macaron-suosikkini).

Suhkringelin kahvila oli pieni, mutta olimme sen ainoat asiakkaat.

Pohjat veti kuitenkin ravintola Ö, Rotermannissa sekin, jonka seitsemän ruokalajin illallisessa kaikki oli aivan mielettömän hyvää. Ehdinkin jo tuupata instagramiin useamman kuvan tuolta Viron makumatkalta, mutta tässä se uskomattomin: jälkiruokien (huom. monikko) seuraksi pöytään luotiin ”some Estonian forest magic”.

Ruokakin on Tallinnassa edelleen piirun verran Helsinkiä edullisempaa. Ö:n seitsemän ruokalajin (+keittiön tervehdykset) illallisen tarjosi aviomieheni, mutta lunttasin ruokalistasta sen maksavan 59 €. Saman verran kulutin yhteensä kolmen päivän ruokiin, smoothieihin ja matcha latteihin. Alkoholihan ei minulle maistu ollenkaan, mikä on tietysti silkkaa säästöä.

Shoppailusaldo 7 euroa voitolla

Shoppailu ei ole aikoihin varsinaisesti kuulunut lomiini. En jaksa kierrellä vaatekauppoja, sillä olen pahimman luokan aliostaja enkä kuitenkaan koskaan saa ostettua mitään, vaikka tarvitsisinkin. Viime vuosina olen ostanut lähestulkoon kaikki tarvitsemani vaatteet käytettynä ja se on tehnyt uusien vaatteiden ostamisesta entisestä vaikeampaa. Koen tekeväni suorastaan ympäristörikosta ostaessani uutta vaatetta, ja uusien vaatteiden hinnatkin tuntuvat aivan pöyristyttäviltä niiden laatuun nähden. Neljäkymppiä jakusta, joka on kymmenen käytön jälkeen nukkainen? Tai 250 euroa jakusta, joka hyvällä tuurilla ei ole?

Kirpparit ovat usein kaukana keskustoista ja vaikeita löytää. Mainostamiseen ei ymmärrettävästi ole henkkamaukkojen budjettia. Tallinnan keskustan Humana tekee kuitenkin poikkeuksen, se on aivan ytimessä ja isojen ikkunoittensa ansiosta mahdoton missata.

Humanan valikoima vastasi aika pitkälti vakiokauppani Sellon UFF:n valikoimaa, aika paljon pikamuotia mutta myös laadukkaampi helmiä. Olen tullut entistä nirsommaksi vaatteiden suhteen ja suosin laadukasta ompelutyötä. Aasian maissa tuotettavan massamuodin kohdalla ompelijoille ei usein anneta aikaa tehdä työtään kunnolla, joten saumat irvistävät, kiertävät ja ratkeilevat jo muutaman käytön jälkeen. Minimalistisessa vaatekaapissa se on ongelma, sillä korvaavia vaatekappaleita ei välttämättä ole.

Tällä kertaa minua lykästi, ja löysin täydellisesti istuvat Drykornin housut. Ne on ommeltu Serbiassa. Housujen ovh lienee ollut Drykornille tyypillinen 149 € – hinta ei ole laadun tae, mutta näiden ompelujälki oli upeaa ja kangas laadukas. Housut olivat minulle liian lyhyet, mutta huomasin ne itse lyhennetyiksi – kääntövaraa oli runsaasti ja lahkeet olivat siistit, joten asia on helposti korjattavissa. Lisäksi ostin Anna Fieldin hihattoman, pitsikoristeisen paidan (made in Bulgaria) ja vielä tummansinisen maksimekon, josta en löytänyt valmistusmaata, mutta jonka materiaali ja ompelujälki vakuutti. Humanalla sattui olemaan kahden euron päivät, joten housuille, paidalle ja mekolle tuli hintaa yhteensä kuusi euroa.

Sitten tein jotain, mitä yleensä en tee, vannon! Näin rekissä uudenveroiset Vimman naisten leggingsit. Omaan jalkaani ne eivät istu, mutta mietin niiden tulevaa kohtaloa: jos ne eivät nyt tekisi kauppaansa, ne laivattaisiin säkissä Afrikkaan, missä niitä ei arvostaisi kukaan. Niinpä nappasin leggarit mukaani kahdella eurolla ja kuvasin hotellihuoneessa ne Toriin. Ne tekivät välittömästi kauppansa 15 euron hintaan ja kas, koko ostosreissuni oli kuitattu ja pari matcha lattea päälle. Leggingsien ostaja vaikutti tyytyväiseltä edulliseen löytöönsä, joten en tuntenut tunnontuskia hetkestäni trokarina.

Kahdella eurolla ostetut Vimman leggarit tekivät kauppansa Torissa alle tunnissa.

Ihana Fotografiska ja upea Noblessner

Viime kesän Norjanmatkalta palatessa pääsin ensimmäistä kertaa vierailemaan Tukholman Fotografiska Museetissa. Tallinnan uusi Fotografiska oli yhtä upea. Koronan takia jatkoaikaa saaneet valokuvanäyttelyt tarjoilivat hyvän kattauksen kaunista, vaikuttavaa ja sivistävää. Täytyy myöntää, etten tiennyt Bryan Adamsin olevan myös erittäin lahjakas valokuvaaja!

Rammstein Bryan Adamsin kuvaamana.

Tallinnaa tuli kierrettyä kolmen päivän aikana melko laajasti, sillä verovirasto sijaitsi Ülemistessä, hoitola tosiaan yllättäen Mustamäellä, Fotografiska Telliskivessä ja lisäksi kävelimme reilun pari kilometriä rantaa pitkin uudelle Noblessnerin alueelle, jossa kehumani Suhkringelin leipomokin sijaitsee. Tallinnan arkkitehtuuri on aivan mielettömän upeaa. Vanhaa ja uutta tunnutaan yhdistävän paljon ennakkoluulottomammin kuin 82 kilometriä pohjoisempana.

Entäs se korona?

Tallinnassahan on vähemmän koronatartuntoja kuin HUSin alueella. Koin siis oloni Tallinnassa vähintään yhtä turvalliseksi kuin olisin Helsingissäkin tuntenut – konditionaali, koska en ollut ennen terminaaliin tuloa edes käynyt Helsingin keskustassa melkein viiteen kuukauteen. Olen astmaatikko enkä missään nimessä halua koronaa, etenkin kun lähipiirissänikin on riskiryhmäläinen. Baltian maat ja Norja ovat suunnilleen ainoat ulkomaankohteet, joihin voisin matkustaa. Tallinnaa en osaa oikein mieltää ulkomaiksi, kun olen siellä töidenkin puolesta paljon käynyt. Eikös kaikki 100 kilometrin säteellä ole lähimatkailua?

Suurin koronamyönnytyksemme oli, että tytöt jäivät kotiin. Vaikka syksyllä 2 ja 4 täyttävät tyttömme ovat sangen kilttejä ja tottelevat käskyä olla koskematta mihinkään esimerkiksi kaupassa, ei samaa voi vaatia kolmen päivän lomalta. Tytöt suhtautuvat käsidesiin suorastaan innostuneesti, mutta silti sormet ehtivät välillä liian nopeasti suun tai silmien tietämille – tai nenään. Maskeja ei olla tytöille vielä edes yritetty pukea, pienemmälle se ei varmasti onnistuisikaan.

Toinen koronamyönnytys oli kansanmaskit, eli Tehon kertakäyttöiset Sievi-maskit, joita käytimme esimerkiksi julkisissa kulkuvälineissä ja laivaterminaalissa sekä laivan myymälöissä – eli aina silloin, kun suositeltuja etäisyyksiä ei ollut mahdollista pitää. Kaikkialla tosin oli melko väljää, niin laivalla kuin Tallinnassakin. Maskeja näkyi melko vähän.

En ole vielä hankkinut jenkkien muotivillitystä, pillinreiällistä kasvomaskia. Join matcha latteni ainoastaan puolityhjissä kahviloissa, joista upein oli Fotografiskan iso kahvila. Sen neljän euron matcha oli matkan kallein, halvimmalla pääsi Kohvipausissa, 2,40 €.

Käsihygienian suhteen olen aina ollut tarkka, nyt olen tehnyt asiasta taidetta. Käsidesipullo kulki käsilaukussani myös Tallinnassa koko ajan, ja oli ahkerassa käytössä. Ahdistavin hetki oli hotellin buffet-aamiainen. Vaikka sielläkin oli väljää, ei buffet-ruokailu itsessään houkutellut. Keräsimme aamiaisemme nopeasti ja desinfioimme kädet ennen ruokailun aloittamista. Lohdutin itseäni todennäköisyyksillä: Jos hotellin muutamasta kymmenestä vieraasta jollain olisikin ollut koronatartunta, hän tuskin olisi onnistunut hengittämään kurkkuviipaleisiin tartuntaa aiheuttavaa määrää virusta. Oireisia ihmisiä ei näkynyt koko reissulla laivaterminaalissa niistänyttä suomalaispoikaa lukuunottamatta. Kieltämättä mietin, mitäköhän hänen vanhempansa vastasivat lähtöselvitysautomaatin kysymykseen flunssaoireista…

Virolaisten suhtautuminen meihin oli yhtä ystävällistä kuin siististi käyttäytyviin suomalaisiin aina. Turisteja oli kaikkialla vähän, joten toisesta koronan hyvin hoitaneesta maasta tulevat vierailijat lienevät ihan tervetulleita. Siltä ainakin tuntui! Vain muutama umpihumalainen poro tuli vastaan iltakävelyllämme Vanhassa kaupungissa. Olimme Tallinnassa keskiviikosta perjantaihin, joten en osaa sanoa millaisia koronalinkoja siellä saadaan kehitettyä viikonloppuisin. Luultavasti samanlaisia kuin Helsingissäkin.

Kaiken kaikkiaan minilomamme Tallinnassa oli aivan ihana yhdistelmä monia niitä elementtejä, joita lomaltani kaipaan. Sateiseksi ennustettu sääkin muuttui aurinkoiseksi. Lapsia oli kova ikävä, sillä en ole ollut pian kaksi täyttävästä kuopuksestamme erossa kuin yhden yön – senkin vain pakon edessä umpilisäkeleikkauksen takia. Heillä oli Mummin kanssa kaikki oikein hyvin ja vastassa oli kaksi iloista tyttöä, joilla oli paljon asiaa.

Palasimme Tallinnasta Helsingin aurinkoiseen perjantai-iltaan ja ihmettelimme Senaatintorin terassin ja Rautatientorin oluttapahtuman ihmispaljoutta. Sellaisia ruuhkia ei Tallinnassa ainakaan arkipäivinä näkynyt. Isompi riski olisi ollut viettää vastaava staycation Helsingissä!

Ostolakko on ohi

Kerroin huhtikuussa joutuneeni elämäni ensimmäiseen ostolakkoon, kun koronan suljettua kirpparit Postin sekoilu teki nettikirppareilta ostamisestakin mahdotonta. Jäin siis sen varaan, mitä ruoan nettikaupasta sai. Kaikenlaista, muuten. Olisin ostanut uuden vispilän ja terottimen mieluummin käytettynä Kierrätyskeskuksesta, mutta minkäs teet. En halunnut sanoa lapsille, että piirtäminen jatkuu, kun kirpparit ovat taas auki.

Aluksi jouduin miettimään, millä korvata kirppistelyn tuoma löytämisen riemu, mutta pian uuteen normaaliin tottui siinäkin asiassa. Parissa kuukaudessa harvoin oikeasti tarvitsee mitään, ja nytkin ainoaksi ongelmaksi meinasi muodostua atomeiksi hajonnut kasvohoitoni kulmakivi konjac-sieni. Sen suhteen sain turvauduttua verkkokauppaan ja Matkahuoltoon, joten kaikki hyvin ensimmäisessä maailmassa.

Paluu Aarreaittaan

Yksi ehdottomista lempikirppareistani on Aarreaitta Hämeenlinnassa. Olen käynyt siellä aina mökillä ollessani, ja onkin ollut aikamoisen outoa viettää täällä kolme kuukautta ilman Aarreaitta-vierailua! Aarreaitan yrittäjä käytti tauon viisaasti ja remontoi koko kirpparin uuteen uskoon, ja 1.6. se kaikessa uljaudessaan aukesi.

Viikon maltoin, mutta kun päivittäiset tartuntaluvut alkoivat näyttää nollaa, uskaltauduin itsekin vierailemaan Aarreaitassa. Olemme eläneet aika eristyksissä, ja tuo tuulahdus normaaliutta oli kyllä todella tervetullut! Kirpparivisiitti venähti, kun etsin kaikenlaista muuttoa tekevälle kaverilleni. Löysin myös korvaajat kahdelle eristyksen aikana hajonneelle tavaralle: Hupparin kuopukselle ja lelukorin.

Hyväkuntoinen Lindexin huppari, 2,50 €

Ostolakkoni – jollaiselle en olisi koskaan halunnutkaan – jäi siis vain parin kuukauden mittaiseksi. Suuria oivalluksia se ei tuonut, mutten niitä toki odottanutkaan. Minimalismi ei minun kohdallani tarkoita pyrkimystä kuluttamisen täydelliseen lopettamiseen, ei edes tavaroiden kohdalla. Olen säästäväinen ja ostan kaiken mahdollisen käytettynä, joten ostolakko ei tuonut suurta muutosta talouteen. Kirpparireissuja oli kova ikävä, ja olen iloinen, että olen saanut ne nyt takaisin.

Huovasta tehty H&M:n pupukori maksoi 2 €. Se korvaa monesta kohtaa teipatun paperikassin lasten pikkulelujen säilytyspaikkana ja palkitsee sangen kiltisti jälkensä siivoavia typyjämme.

Miten käytetyn ostaminen on muuttanut minua?

Olen useamman vuoden pyrkinyt suosimaan käytettyä hankintoja tehdessäni. Viime vuonna itselleni ja lapsilleni tekemistä vaate- ja tavarahankinnoista valtaosan tein kirppareilta. Heräsin huomaamaan, että käytetyn tavaran ostaminen on muuttanut ajatusmaailmaani ostamisen suhteen aika paljon. Se on myös tuonut mieleeni avoimia kysymyksiä ja monenlaisia ideoitakin. Tässä muutamia havaintojani:

Tavallisissa kaupoissa on kauhean kallista

12 euroa housuista, jonka merkkiä en tunne? No enpä usko! (Ostin samaiset housut, kun UFFin europäivillä oli päästy 3€ hintoihin.)

En enää tiedä, mitä uudet laukut maksavat Louis Vuittonilla, mutta tiedän käytettyjen klassikkolaukkujen käyvät hinnat, tai ainakin tiedän mistä saan ne selville. (Vestiaire Collectivesta, tietysti.)

Jouduin googlaamaan tätä artikkelia varten, mitä lasten Muumipeitosta joutuisi maksamaan uutena. Nähtävästi 65€ (En tiedä voiko tämä oikeasti pitää paikkaansa). Sen hintapointti on mielestäni neljä euroa. Voin maksaa viisikin, mutta olen ostanut niitä jo kolme, ja neljäs on haussa, enkä mielelläni maksa ainakaan kymppiä. (Olen pessyt ne 95 asteessa, jos jäi epäilyttämään.)

Ostan mieluummin hyväksi havaittua

Ostan mieluummin käytetyn vaatteen tai tavaran, jonka kulutuskestävyys on puolestani testattu. (Tosin T-paidat, joiden saumat kiertyvät ekassa pesussa, pitäisi muutenkin kieltää lailla.)

Nautin mahdollisuudesta testata rauhassa

Vähänkäytetyillä kengillä voi kävellä pari päivää ja myydä ne vielä samaan kirppishintaan eteenpäin, jos eivät miellytäkään, joskus jopa pienellä voitolla. Jos lapsi ei innostukaan lelusta, tai innostus laantuu pian, tavaran voi laittaa takaisin kiertoon. Liikuntaväline ei välttämättä jaksa inspiroida pitkään. En tiedä miten osaisin enää tehdä sellaista sitoumusta, mitä uuden, kalliin ja paljon luonnonvaroja vaatineen tuotteen ostaminen vaatii. Jollain tapaa minusta on käytetyn ostamisen myötä tullut jopa huolettomampi kuluttaja, joka tuntee ostokatumusta aniharvoin. Takaisin kiertoon vain!

Ihmiset eivät nähtävästi palauta ostoksiaan myymälöihin

Päätellen siitä, kuinka paljon käyttämätöntä tavaraa kirppareilla (niin netissä kuin kivijaloissakin) on tarjolla, aika moni tuntuu ostavan, mutta jättävän käyttämättä. Palautuskäytännöt ovat kuitenkin varsin reiluja ja usein aikaa on ainakin pari viikkoa, miksei sitä hyödynnetä?
Viimeksi ratkaisin pitkään piinanneen talvikenkäpulmani ostamalla nettikirpparilta iskemättömät Pomarin kengät. (Ne tehdään muuten nykyisin Pärnussa, ei siis ihan kotimaiset enää, mutta sektorilla silti.)

En raaski vuokrata

Muoti- ja lastentarvikelainaamot ovat ihania ideoita, ja ensiksi mainitut varmasti toimivat sille kansanosalle, jonka esimerkiksi työnsä puolesta täytyy (tai jotka kokevat, että heidän täytyy) esiintyä usein eri vaatteissa. Omalle kohdalleni vuokraamisesta maksaminen ei tunnu järkevältä. Jos voin ostaa lapsen matkasängyn kympillä ja myydä sen paria vuotta myöhemmin kympillä pois, miksi maksaisin sen vuokrasta?

Koskakohan tämä tulee myyntiin?

Nähdessäni uuden, kivan vaatteen mietin, koska ensimmäiset sellaiset tulevat myyntiin käytettynä. Yleensä noin puolen vuoden päästä.

Kierrätetyn ostaminen on tehnyt minusta kärsivällisemmän kuluttajan. Sopivaa tavaraa ei välttämättä löydä heti, joten odottaminen kuuluu asiaan.

Kuka kaikki nämä tavarat oikein alunperin ostaa?

Käytettynä on myynnissä aivan valtavasti tavaraa, ja esimerkiksi lasten leluja selatessa tulee väkisinkin mieleen, että joku on ostanut kaikki nämä tavarat uutena kaupasta, kaikkine pakkausmateriaaleineen. Pärjäisimme tavaran ja vaatteiden suhteen luultavasti vuosikausia oikein hyvin suljetussa kierrossa, jos uutta ei enää valmistettaisi. Silloin tavaraa alettaisiin taas arvostaa!

Joskus käytettynä etsiminen on kohtuuttoman vaikeaa

Nostan hattua, kuinka kärsivällisesti lähimmäiseni suhtautuvat pakkomielteeseeni ostaa kaikki mahdollinen käytettynä. Voisihan ne kurahousut toki tilata Reiman alesta 13 € hintaan. Välillä annan periksi, ja jotkut lastenvaatteet kuluvatkin niin loppuun, että ostan ne kiltisti uutena (sukat menevät tähän kategoriaan –  muutamaa kirpparilöytöparia lukuunottamatta).

Yksi hyvä esimerkki ovat bikinit, joita olen etsinyt jo hyvän tovin. Kolme vuotta sitten uutena ostamani bikinit ottivat itseensä raskaudesta ja alkavat olla aika monesta kohtaa korjatut. Ne ovat ainoa uima-asuni. Urheilulliselle rungolleni käyvät mitkä vain lappubikinit, mutta kivan näköisiä, päällä pysyviä muttei kauhean peittäviä tuntuu olevan siltikin melko mahdotonta löytää. Muistelen kaiholla, kuinka helppoa silloin kolme vuotta sitten oli napata uudet biksut Dubai Mallin Tommy Hilfigeriltä. Joskus odottaminen on vaikeaa, vaikka uimahallia kummemmassa paikassa en niitä pääsisikään ennen kesää käyttämään.

En kaipaa pakkausmateriaaleja pätkääkään

Lapsena rakastin myyntipakkauksia ja sellaista, mitä kai nykyisin kutsutaan unboxingiksi. Tapaani säästää kymmenien Barbieitteni laatikot kummasteltiin. Nyt tuskailen jo pelkästään elintarvikkeista tulevaa pakkausmateriaalia ja roskia täytyy viedä useasti viikossa. Eivätkä moiset lelulaatikkokokoelmat mahtuisi nykyisessä kodissani mihinkään.

Lapsilleni kirpparilta ostaminen tulee olemaan oletus

Vielä muutama vuosi sitten kuuli usein, kuinka jonkun pikkusisarusta säälittiin siitä, että hän sai isosisaruksen vaatteet käytettynä. Kirppikseltä hankittuja leluja ei pidetty sopivina lahjoiksi. Meillä kumpikin lapsista saa pääsääntöisesti käytettyä, enkä tiedä alkavatko he missään vaiheessa vieroksua sitä. He kasvavat maailmaan, jossa kierrätettyä arvostetaan edullisempana, ekologisempana ja myös eettisempänä (selitän 3-vuotiaalle usein, kuinka lelun vieminen kierrätykseen mahdollistaa sen, että joku sellainen, jolla ei ehkä ole yhtä paljon leluja kuin meillä, saa myös leluja).

Lähtökohta on hyvin erilainen kuin silloin, kun käytetyn ostaminen koettiin yksinomaan varallisuuskysymyksenä. Tiedän ikätovereistani joitain traumatisoituneita tapauksia, jotka eivät osta lapsilleen mitään käytettyä, koska joutuivat lapsena tyytymään käytettyyn tavaraan ja vaatteisiin. Kierrätys on kuitenkin kovassa nosteessa, eikä sillä ole enää mahdollisuutta mennä pois muodista, jos mielimme tällä planeetalla elää. Toivon ja uskon, että lapsemme jonain päivänä kertovat ylpeinä, että heille hankittiin jo lapsena kierrätettyä. Hyvät asiat eivät traumatisoi. Vai oletko kuullut jonkun sanovan: “Minulle luettiin lapsena niin paljon kirjoja, etten lue enää ikinä yhtään!”

3-vuotiaamme muuten rakastaa kirppareita. Ennätyksemme on kuusi kirpparia putkeen, ei leikkipaikkoja tai muuta viihdykettä, vain listalla olevien tavaroiden etsimistä. Jos se ei ole nykypäivän aarteenetsintää niin mikä sitten? Ei saa Prismasta samoja kiksejä.

Kotiseutu on tullut tutuksi

Yritän välttää pitkiä tavaroiden noutoreissuja, sillä etenkään edullisempien tuotteiden kohdalla se ei ole kovin tehokasta ajankäyttöä. Toisaalta matkat julkisilla ovat lapsien mielestä jännittävää tekemistä. Autolla suostun liikkumaan vain, jos kyseessä on kalliimpi tai isompi tuote eikä se kulkeudu muualle, tai jos saan sovittua useamman noudon samalle suunnalle. Noutoreissut ovat silti ihan hauskaa ajanvietettä, kulkuvälineestä riippumatta. On mukavaa nähdä asuinalueita, joihin muutoin ei koskaan tulisi mentyä. Tapiolan tiilitalorivistöt ja Pakilan puutalot ovat tulleet tutummaksi juurikin noutoreissujen ansiosta. Parasta on sopia nouto leppoisaan kesäiltaan ja taittaa matka polkupyörällä.

90 % kaupoista sujuu ongelmitta

“Mä en jaksa nettikirppareita kun yv sitä, av tätä, sit tehdään oharit…” Tällaista valitusta kuulen usein. Ihmettelen, miten huono tuuri ihmisillä on, sillä satojen nettikirppariasiointien perusteella voin sanoa, että 9/10 kauppaa sujuu aivan ilman minkäänlaista ongelmaa. Joka kymmenennessä tulee jotain säätöä, mutta yleensä hyvin pientä. Ostaja on inhimillisesti myöhässä tai myyjä ei kuule puhelinta, kun seisot hänen pihallaan. Jos omat aikataulut ovat hyvin tiukkoja, näitä voi välttää sanelemalla tiukempia ehtoja noudoille. Sille ei voi mitään, että kaikki eivät ole 24/7 nenä kiinni puhelimessaan, eivät edes silloin, kun ovat laittaneet jotain myyntiin.

99% suomalaisista tuntuu olevan rehellisiä, mutta se prosentti pilaa koko nettikirpputorien maineen. Ystävän neuvo: Jos laitat ostoilmoituksen Toriin, sinulle tarjoaa tuotetta melko varmasti sellainen, jolla kyseistä tuotetta ei hallussaan oikeasti ole. Pyydä kuva tuotteesta paperilapun kanssa, jossa lukee sinun nimesi.

Location, location, location

Nettikirpparointi on saanut minut arvostamaan keskeistä asuinpaikkaa entistä enemmän. Kun asuu pääkaupunkiseudulla pääteiden risteyspaikassa, juna-aseman ja suuren kauppakeskuksen vieressä, ja käy usein Helsingin keskustassa, ei ole vaikeaa sopia tapaamista tavaran vaihtoon. Viereisen kauppakeskuksen kolme pakettiautomaattia ja läheisten R-kioskien Matkahuollot ovat myös ahkerassa käytössä.

Viiden kilometrin säteeltä löytyy myös kaksi huippuhyvää yksityistä itsepalvelukirpparia ja iso Kierrätyskeskus, kävelyetäisyydeltä Fida ja UFF.

Mökkipaikkakuntamme Hämeenlinna on muuten erittäin aktiivinen kirpparikaupunki sekin. Itsepalvelukirppareita on ainakin yhdeksän!

Olen etuoikeutettu kirppistelijä

Minulla on aikaa ja energiaa kierrellä kirppareita, mahdollisuus liikkua rattaiden kanssa ilmaiseksi julkisilla tavaroiden perässä ja autokin löytyy. Olen hyvin tyypillistä kokoa, ja monenlaiset vaatteet istuvat minulle.
Se, että asun Suomessa, on ehkä suurin etuoikeus, mitä käytetyn ostamiseen tulee. Näin hyviin, monipuolisiin kirppiksiin en ole vielä törmännyt missään.

Olen yksinäinen kirppistelijä

Suurin osa kirppisasiakkaista tekee myymälässä nopean kierroksen ja tsekkaa päällisin puolin, näkyisikö pöydissä jotain erityisen kiinnostavaa. En minä. Koska mielessäni on aina lista, mitä tarvitsi, ja pyrkimys on löytää kaikki tuo käytettynä, otan kirpparikäynnit enemmän tosissaan. Sopiva yöasu taaperolle saattaa löytyä pöydän alla olevasta “kaikki eurolla” -kassista. My Little Ponyn hiusharja edellisestä kirpparilöydöstä puuttuneen tilalle on luultavimmin siinä sälälaatikossa, jota harva pysähtyy selaamaan. Ihme kyllä, olen löytänyt myös superkärsivällistä kirppisseuraa. Nähtävästi myös kolmevuotiaasta tyttärestäni on kasvamassa sellainen.

Korjaaminen on kivaa

On palkitsevaa nähdä pilkkahintaan ostetun tuotteen muuttuvan taas upeaksi oman vaivannäön ansiosta. Kuten entisen kollegani viisaus kuuluu: “Miten kukaan voi olla uusavuton, kun on YouTube?” Vlogeista ja blogeista löytyy ohjeita niin ilmankostuttimen kalkinpoistoon (tarvitset sitruunahappoa) kuin My Little Ponyjen harjojen ja häntien entisöintiin (hoitoainetta, kuumaa vettä ja tiukka kieputus).

Haaveilen kierrätyspakosta

Nyt tulee ajatelma, jota en varmastikaan ole miettinyt loppuun, joten älkää hirttäkö. Kaikki ostettu tavara (myös vaatteet yms kestohyödykkeet) menisi omaan henkilökohtaiseen tietokantaasi (aivan kuten vaikkapa S-tililläsi jo tapahtuu). Puolen vuoden päästä tulisi kysely, oletko kyseistä tavaraa käyttänyt ja aiotko vielä käyttää, ja jos rehellinen vastauksesi olisi ei, voisit parilla klikkauksella heittää tavaran myyntiin ilman kuvaamista, ainoastaan rastien tuotteen mahdolliset kulumat. Kuvat tulisivat valmistajan tietokannasta ja tekoäly ehdottaisi tuotteellesi suoraan hintaa, jolla se tulee tekemään kauppansa. Kaupanteko hoituisi järjestelmän kautta ja postitus ilmaiseksi missä tahansa kaupassa. Myynti ja ostaminen hoituisi anonyymisti.

Tämä on siis katsantokannasta riippuen joko utopia tai dystopia, johon kaikkien tavaraa myyvien tahojen olisi osallistuttava saadakseen oikeuden myydä.

Tällaisia alkaa miettiä, kun huomaa tarvitsevansa jotain tavaraa, joka löytyy monesta suomalaiskaapista aivan turhan panttina, mutta jota ei vain löydy mistään kirpparilta.

Joskus menee ihan överiksi

Niiden kurahousujen löytämisestä käytettynä tuli pakkomielle, johon käytin ajan, jolloin minun olisi oikeastaan pitänyt tehdä töitä. Löytyiväthän ne, ja ystävällinen myyjä toi ne kotiovelleni. Etsimiseen meni kuitenkin niin kauan aikaa, että en niin sanotusti päässyt tuntipalkoille. Yritän olla itselleni yhtä armollinen kuin läheiseni. Ihmisillä on pakkomielteisiä harrastuksia, tämä ei ole sieltä pahimmasta päästä.

Poistin puhelimestani Zadaan, koska sovelluksen selaaminen oli aivan liian koukuttavaa, ja päädyin ostamaan vaatteita, joita en oikeasti tarvinnut. Samoista syistä lopetin Facebookin kirppareiden selailun huvikseen.

Siitä päästäänkin suurimpaan oivallukseen, mikä viime vuosina on vihdoin saavuttanut minutkin…

Mitä jos en ostaisikaan?

Vaikka kirppareilta on edullista ostaa, ja tavaran voi laittaa takaisin kiertoon, ei mikään oikeuta tarpeetonta ostamista.