Norjan kiertomatka

En ole ollut kaikkialla, mutta reilusti yli 40 maassa kuitenkin, ja monissa “maailman kauneimmiksi” tituleeratuissa paikoissa. Islanti ja Uusi-Seelanti pääsevät listalla korkealle, kuten toki Suomikin, mutta omalla rajallisella kokemuksellani asettaisin maailman kauneimmaksi maaksi Norjan. Edellisestä Norjanvisiitistä oli kulunut jo hävettävän pitkät 17 vuotta, ja silloinkin kävimme vaihtarikavereiden kanssa vain Oslossa. Vuonoja olin kiertänyt viimeksi lapsena parilla kiertomatkalla vanhempieni kanssa. Oli siis korkea aika hypätä autoon ja suunnata Norjaan!

Suositus! Katso ennen matkaa loistava, tositapahtumiin perustuva Den 12. Mann -elokuva ja Norjan maisemat saavat aivan toisen ulottuvuuden (vaikka me pysyttelimmekin etelässä).

Suunnittele reitti ja varaa hotellit etukäteen!

Ihan noin vain soitellen ei vuonomaahan kannata lähteä, sillä siirtymät kaupunkien välillä ovat pitkiä ja etenkin kesäkuukausina monet hotellit ovat loppuunmyytyjä. Mieheni speksasi tätä matkaa tuntitolkulla ja varaukset elokuun alkupuoliskon matkalle tehtiin jo joulukuussa. Jaan tässä kaikki siirtymämme etäisyyksineen ja nähtävyyksineen sekä yöpymispaikkoineen säästääkseni ehkä joltain muulta hieman vaivaa.

Ajoa kertyi yhteensä yli 3 000 kilometriä. Norja kuhisee Tesloja, haaveautojani BMW i3:ia ja Nissan Leafeja, joten sähköautolla voi mainiosti lähteä matkaan. Meidän ratsunamme palveli uskollinen farmaribemarimme, johon parin viikon tavarat lasten matkasänkyineen mahtuivat heittämällä. Sängyt tulivatkin muutaman kerran tarpeeseen, sillä pienimmissä hotelleissa oli vain yksi vauvansänky ja reissuseurallamme mukana 2-vuotias tyttärensä.

3 000 km autossa lasten kanssa

Meidän takapenkillämme matkustivat omat 2v9kk ja 11kk ikäiset, reissaamiseen ja autossa istumiseen tottuneet tyttömme. Päiväsiirtymät oli suunniteltu niin, että autossa istumista oli useimpina päivinä 2-4 tuntia, muutamana päivänä hieman enemmän. Åressa ja Bergenissä vietimme kokonaiset päivät paikoillaan. Autoilu tyttöjen kanssa sujui oikein hyvin. Ojentelimme takapenkille valmisruokatuubeja (palataan siihen jätteettömyyteen lapsien hieman vartuttua) ja maissinaksuja sekä välillä Duplo-autoja. Videoihin ei vielä tällä reissulla tarvinnut turvautua. Taapero bongaili auton ikkunasta laivoja, lampaita ja vesiputouksia. Kumpikin myös nukkui autossa paljon, sillä aamuysin herätykset hotelliaamiaisille olivat näiden unikekojen makuun aivan liian aikaisia. Tietysti pysähtelimme käyttämään tyttöjä matkapotalla, mutta tulipahan sitten itsekin noustua ja jaloiteltua sekä hyödynnettyä Norjan mainiota julkisten vessojen verkostoa.

Olin varautunut könyämään tyttöjen väliin takapenkille viihdyttäjäksi, mutta sille ei ollut tarvetta. Hienoimmat pätkät keskityin vain katsomaan maisemia, mutta sain myös kudottua säärystimet kierrätyspuuvillasta, ensimmäisen neuletyöni sitten ala-asteen. Kotimatkalla Ruotsin läpi kirjoittelin tämän jutun. Tylsää ei ehtinyt tulla.

Moni kauhisteli reissun kilometrimäärää. Lyhyemmän kierroksen voi tehdä esimerkiksi lentämällä Trondheimiin, vuokraamalla auton ja palauttamalla sen Osloon. Meitä olisi houkutellut jatkaa matkaa sekä pohjoisempaan että etelämpään, mutta sitten pari viikkoa ei olisi enää riittänyt. Halusimme nukkua aamulla niin pitkään kuin hotelliaamiainen antaa myöten ja toisaalta saapua hotelleihin klo 15-19 välillä, ei yömyöhällä, kuten eräällä taannoisella Alppi-roadtripillämme ennen lapsia. Jälkikasvua käy siis kiittäminen matkustamisemme järkevöitymisestä! Lapsia ei tosin huomioitu tätä matkaa suunnitellessa oikeastaan mitenkään, noin pienet kun tulevat hienosti mukana sinne minne viedään. Matkasuunnitelma sopii siis yhtä hyvin lapsettomillekin.

Huom. ajoajat ja kilometrit ovat joillain väleillä alakanttiin, kun päätimmekin valita maisemareitin.

Vaasasta Uumajaan ja Åreen

2.8. Pe lähtö Helsinki – Vaasa (422 km, Google Mapsin antama ajoaika 4h 43 min). Hotelli Original Sokos Hotel Vaakuna Vaasa.

3.8. La Vaasa – Uumaja Wasaline lautta klo 8.00-10.30 (3,5h)

Ajo Uumaja – Åre (458 km, 5h 42 min). Hotelli Copperhill Mountain Lodge, Åre, minisviitti kahdella makuuhuoneella, kaksi yötä.

Vaasan Sokos Hotel Vaakunan aamupala alkoi onneksi kuudelta lauantaiaamunakin, sillä lauttajonossa piti olla seitsemältä. Superaikaisesta herätyksestä huolimatta taapero riemuitsi laivan pallomerestä, kunnes nukahti isänsä syliin.

Lapset nukkuivat melkein koko pitkän ajomatkan Uumajasta Åreen. Sollefteån Mango Matcafesta sai mainiota ja terveellistä sapuskaa ja historiallisesta Petter Cafesta edulliset lattet matkaan. Olen nähnyt niin paljon suur- ja pääkaupunkeja, että pidän oikeastaan pikkukaupunkeja jopa mielenkiintoisempina.

Sunnuntain vietimme kokonaisuudessaan Åressa toipuen kahdesta pitkästä ajopäivästä. Teimme 2,5 tunnin patikkaretken Copperhill Mountain Lodgelta Fröåtjärnen-järven rantaan ja takaisin ylös. Åre on upea kesällä ja erityisesti maastopyöräilyreitit näyttivät houkuttelevilta.

Copperhill Mountain Lodge on talvisin ökykallis, kesäisin siedettävän hintainen hotelli. Lilluimme sen ihanalla, pienellä kylpyläosastolla pari tuntia. Tämä oli ainoa paikka, jossa jaoimme yhteisen huoneiston matkaporukalla.

Trondheim, Ålesund ja Trollstigen

5.8. Ma Åre – Trondheim (168 km, 2h 15 min). Hotelli Scandic Lerkendal.

Trondheimin muistin jo lapsuudesta ihanana kaupunkina. Viettäisin siellä mieluusti pitkän viikonlopun matkaten raitiovaunulla Bymarkan luontopoluille ja retkeillen Munkholmenille. Nyt ne jäivät vain haaveiksi, ja lähinnä pyörimme hienossa keskustassa. Scandic Lerkendal oli koko reissun suosikkihotellini, vaikka sijaitseekin vähän keskustan ulkopuolelle ja huonekin oli aika pieni ja tavanomainen. Huoneen ikkunoista näki kuitenkin futisstadionille ja hotellin valtavassa leikkihuoneessa oli iso pomppulinna, tasapainolautoja, sekä pingis- ja biljardipöydät. Lapset tuntuivat viihtyvän siellä melkein yhtä hyvin kuin porukan aikuiset.

6.8. Ti Trondheim – Molde (220 km 3h 41 min sis. lautan). Hotelli Scandic Alexandra Molde.

Päivän ajoreitiksi valittiin upea Atlantic Ocean Road, jonka levähdyspaikalle pysähdyimme picnicille. Molde on pikkukaupunki, jossa söimme yhden matkan harvoista ravintolaillallisista – keskinkertaista thaimaalaista, vegeannokseni oli listan halvin ja maksoi 17€. Molden tunnetuin nähtävyys lienee uudempi ja kalliimpi Scandic-hotelli, mutta Scandic Alexandran historia on kiinnostavampi, sillä saksalaiset pommittivat sen edeltäjän matalaksi 1940. Molde valikoitui yöpaikaksi, koska seuraavan etapin lautta lähti sieltä. Elokuussa asialla ei tosin enää ole niin väliä, sillä lauttajonoja ei juurikaan näkynyt.

7.8. Ke Molde – Ålesund – Trollstigen – Valldalen (165 km 3h 18 min sis. lautan). Hotelli Blåtind, Ekrelia, Stordal.

Ålesundin yhtenäinen jugend-arkkitehtuuri on näkemisen arvoinen, mutta parin tunnin piipahdus kaupunkiin riitti hyvin. Ydinkeskusta tuntuu palvelevan lähinnä turisteja, ja satamassa näimmekin kookkaan Queen Mary II -risteilijän.

Trollstigen-vuoristotie on henkeäsalpaava kokemus ja maisemat sen yläpäästä ovat mahtavia ja pysähdyspaikan arkkitehtuuri hienoa. Henkilökohtaisesti ihastelin vielä enemmän Gudbrandsjuvet-solaa, jonka veden pauhua olisin voinut kuunnella tuntikausia.

Hotelli Blåtind on hauska pikkuhotelli, jonka pihalla olevasta poreammeesta ihastelin läheistä laaksoa. Paikka meni hieman hukkaan yhden yön visiitillä, sillä tarkoitus olisi selvästikin retkeillä lähistössä ja iltaisin istahtaa kello kahdeksan yhteisillalliselle. Meidän iltanamme ei ollut tarjolla kasvisruokaa, illallinen oli meille liian myöhään ja omien ruokien syöminen yhteistiloissa kiellettiin, mutta evästely omassa huoneessa on ihan hauskaa sekin.

Geiranger ja Gamle Strynefjellsvegen

8.8. To Geiranger – Lavik (250 km, 5t 2 min sis. lautan). Hotelli Lavik Fjord Hotel.

Geiranger on jokaisen Norjanmatkan pakkonähtävyys, ja kyseessä onkin komea vuono, jonka jylhyyden muistin jo lapsuudesta. Turistien määrä oli vajaassa 30 vuodessa räjähtänyt, vuonossa oli parkissa kaksikin risteilyalusta, ja porukkaa kuhisi niin, ettemme edes pysähtyneet alas kylään. Ylhäälläkin viivyimme vain pakollisten (turvallisten!) turistikuvien ajan, enkä jäänyt katsomaan, kuka tänään putoaa kuolemaansa.

Norjalaiset eivät muuten ole mitenkään erityisen innoissaan turisteista. Meille oltiin toki aina hyvin ystävällisiä, mutta ehkä se on vaalean naapurimaalaisen etuoikeus, mene ja tiedä. Älä ainakaan tule heinäkuussa.

Tarkoituksemme oli ajaa ylös Dalsnibballe ihailemaan maisemia, mutta sää oli sen verran sumuinen, että jätimme sen väliin. Suuntasimme kuitenkin yhden ainoan sattumalta bongatun blogikirjoituksen perusteella vähemmän tunnetulle Gamle Strynefjellsvegenille, emmekä totisesti pettyneet. 1800-luvun lopulla (!) turistitieksi rakennettu 27-kilometrinen tie oli edelleen osin päällystämätön, mutta maisemiltaan satumainen. Oikeastaan olisimme voineet parkkeerata koko perheen joksikin aikaa tänne johonkin tunturimökkiin. Suuntaa ennemmin tänne kuin Geirangerille.

En ole koskaan ennen tuntenut näin paljon sielujen sympatiaa lehmän kanssa!

250 asukkaan Lavikissa on huoltoasema, ruokakauppa, kampaamo, kahvila ja hotelli, jossa yövyimme. Kaikki muut palvelut menivät illalla kiinni, mutta jäljelle jäi yksi matkani henkilökohtaisista helmistä: Koulun/päiväkodin leikkipuisto, jonka luumupuun kypsiä luumuja saatoin maistella aika paljon tai olla maistelematta, riippuen ihan kuka kysyy. Lapset ovat loistava tekosyy notkua leikkipaikoilla. Tykkään erityisesti keinua ja tasapainoilla, sekä tietysti roikkua.

Taidetta ja puistoilua Bergenissä

9-10.8. Pe Lavik – Bergen (115 km, 2h 15 min sis. lautan), hotelli Scandic Ørnen kaksi yötä.

Lavik Fjord Hotel on lauttasataman vieressä. Tällä kertaa meillä oli tuuria ja satuimme sähkölossille. Voimanlähteen huomasi lähinnä lautan hiljaisuudesta. Tajusin yhtäkkiä, miksi kuulin tyttöjen viihdyttävän toisiaan auton takapenkillä vuorotellen päristelemällä.Bergen on Norjan toiseksi suurin kaupunki, ja parkkeerasimme sinne kahdeksi yöksi. Kävimme hyppimässä Nygårdsparkenin trampoliineilla ja ihastelimme Kode3:n ja 4:n Picassoja, Muncheja ja norjalaista kansallisromantiikkaa. Olisimme kovasti halunnut VilVite-tiedekeskukseen, mutta se yllätti menemällä kiinni jo viideltä. Emme oikein keksineet kaupungista koko perheelle sopivaa tekemistä sateisena lauantai-iltana, joten hengasimme vain hotellilla ja haikailemme Trondheimin hotellin ihanaa leikkihuonetta.

Tämän taulun nähtyään kuopukseni hiljeni vasta, kun tarjoilu saatiin kohdilleen.

Reissun tyhjä arpa: Haukeli

11.8. Su Bergen – Kinsarvik – Odda – Haukeli (290 km, 4t 47 min). Hotelli Haukeli Hotel. Ajoimme Bergenistä Kinsarvikiin motarin sijaan kaunista 7-tietä. Pienet kylät heijastuivat peilityynestä vuonon pinnasta.

Kinsarvikin Spar oli nähtävyys sinänsä – siellä myytiin leluja, kankaita, vaatteita, kenkiä… Ostimme lounaat salaattibaarista ja söimme ne satamassa. Matkalla ohitimme myös kauniiksi kehutun Oddan kaupungin, joka ei tosin ei jäänyt erityisemmin mieleen kymmenien muiden pittoreskien kylien joukosta. Upeita vesiputouksia oli matkalla niin paljon, ettei kaikkia voinut pysähtyä ihastelemaan.

Haukeli ja nuhjuinen Haukeli Hotel olivat mielestäni reissun heikoin lenkki, mutta jossain oli pakko yöpyä eikä näillä seuduilla ollut paljoakaan tarjontaa. Täällä avasimme ainoan kerran reissulla hotellihuoneen television – taustameteliksi, koska seinät olivat paperia. Myös Norjassa televisiosta tulee Adam Sandlerin vanhoja komedioita. Kaikkea ei öljymiljardeillakaan saa.

Vemorkin historiallinen vesivoimalaitos ja ilta Oslossa

12.8. Ma Haukeli – Rjukan / Vemork – Oslo (266 km, 4h 3 min). Hotelli Radisson Blu Hotel Alna Oslo.

Saimme loman loppupuolelle vielä yhden reissun upeimmista päivistä. Vemorkin vesivoimala oli valmistuessaan 1911 maailman suurin voimala. Norjan 1940-luvulla miehittäneet saksalaiset käyttivät siellä tuotettua raskasta vettä ydinpommin kehittelyyn, mutta sinnikkäät norjalaiset sabotoivat oman tehtaansa ja raskaan veden kuljetuksen estääkseen natsien aikeet. Hatut päästä. Museo on upea, samoin Rjukanin kylä 1900-luvun alun hienoine, yhä käytössä olevine rakennuksineen. Hieman Osloon päin voi ihmetellä 40-luvun junanvaunuja ja kuljetuslaivaa, samanlaista kuin minkä sabotöörit joutuivat upottamaan.

Tänne voisi tulla lentäen Osloon, ja vuokra-autolla yhdeksi yöksi fiiniin Rjukan Admini -hotelliin. Mieluiten niin, että voisi osallistua sunnuntain high tealle.

Ajoimme suoraan Oslon keskustaan, jossa ihastelimme oopperataloa (ilmaiset vessat!), söimme thai street foodia ja hyppelimme päärautatieaseman edessä olevalla hienolla leikkipaikalla.

Radisson Blu Alna on keskustan ulkopuolella ja siksi hieman Oslon keskustan hotelleja edullisempi. Saimme tuurilla ilmaisen upgraden isoon bisneshuoneeseen. Olin parantunut 1,5 kuukautta vaivanneista flunssasairauksista sen verran, että pääsin testaamaan reissun ensimmäisen fitness roomin.

Takaisin Ruotsiin: Karlstad ja Tukholman Fotografiska

13.8. Ti Oslo – Karlstad (218 km, 2h 40min). Hotelli Scandic Winn.

Karlstad valikoitui yöpymispaikaksi ihan maantieteellisen sijaintinsa vuoksi, mutta se on ihan mukava, kompakti kaupunki. Hotelli Scandic Winnin vieressä on monipuolinen leikkipaikka. Ja hotellissa on sauna ja poreamme! Paljon muuta ei ehdittykään ihmetellessämme, miten haljenneella vanteella pääsisi Tukholmaan asti. (Paikkaus ei auttanut, joten päädyimme täyttämään rengasta kahdeksan kertaa 310 kilometrin matkalla.)

14.8. Ke Karlstad – Tukholma (310 km, 3h 30 min), iltalaiva klo 16.30 Viking Line Mariella LUX A

Ehdimme satamaan ajoissa ja pääsin viimein Tukholman Fotografiskaan. Tykkäsin eniten Vincent Petersin potreteista, jotka edustavat klassisempaa valokuvataidetta. James Nachtwayn kuvat kriisialueilta puolestaan olivat melkoisen ahdistavia ja olin iloinen, että taapero oli jäänyt isänsä kanssa kahvilaan.

“Even I don’t look like Cindy Crawford in the morning,” Cindy Crawford on sanonut.

Kotimatka taittui Mariellalla – jo kolmas kerta kyseisellä laivalla tänä vuonna! Food Gardenin alkuruoka- ja jälkiruokapöytä jaksaa silti aina ilahduttaa. Konsepti on mielestäni mahtava ja hinta-laatusuhde kohdallaan. Tavalliseen buffaan minua ei enää saa.

15.8. To saavuimme Helsinkiin klo 10.00. Borta bra men hemma bäst ja sama norjaksi!

Mutta Norjahan on kauhean kallis maa!

Norja on legendaarisen hintava maa. Hotellit ovat 20-40 € kalliimpia kuin vastaavat Suomessa ja Ruotsissa. Tietulleja on paljon, ja ne maksavat luokkaa 4-15€, samoin losseja, jotka maksavat 10-25€. Ruoka on kallista niin kaupoissa kuin ravintoloissakin, mutta edullisestikin selviää. Söimme ravintolassa/kahvilassa korkeintaan kerran päivässä. Joka aamu nautimme runsaan hotelliaamiaisen, joten siihen päälle useampi ravintola-annos olisi liikaa. Monissa pienissäkin kaupoissa oli salaattibaareja ja useana iltana teimme itse salaatteja hotellihuoneessa – parilla kotoa tuodulla haarukalla pääsee pitkälle.

Shoppailua kun en muutenkaan harrasta, jäivät reissun ostokset kaksiin tarjoussukkahousuihin kuopukselle. Nekin ostin vasta, kun venäläinen nainen tuli kauhuissaan puristelemaan pikkuisen paljaita varpaita – jalassa kun ei pysy mitkään sukat, millään kikalla. Kävin myös Pelastusarmeijan kirppiksellä Bergenissä, se kun sattui sijaitsemaan hotellimme vieressä. Olisin ostanut hiuspinnejä esikoiselle, mutten löytänyt. En siis osaa sanoa, mitä Norjasta kannattaa ostaa. Eikun osaanpas: Vain tarvitsemansa ja mielellään käytettynä. Ostamisen sijaan kannattaa keskittyä kokemiseen ja ihan vain katsomiseen. Jos pitää istua 3 000 kilometriä autossa, se kannattaa ehdottomasti tehdä Norjassa!

Junalla ilmaiseksi Hämeenlinnaan

PK-seudun julkisessa liikenteessä saa matkustaa ilmaiseksi rattaiden kanssa. (Mukana täytyy olla myös 0-6-vuotias lapsi, mutta hänen ei tarvitse olla rattaissa. Etu koskee yhtä aikuista /rattaat.) Hyödynnän tätä etua monta kertaa viikossa, useimmiten kotoa keskustaan ja takaisin.

Liikumme mökille Hämeenlinnaan yleensä koko perheen voimin autolla, mutta nyt tuli tilanne, että mies ja esikoinen olivat tulossa eri suunnasta kuin kuopus ja minä. Myin autoni pois keväällä, kun mies vaihtoi työpaikkaa ja siirtyi kulkemaan töihin julkisilla, ja olemme pärjänneet yhdellä käyttöautolla oikein mainiosti. Olin jo päättänyt tulla kuopuksen kanssa junalla, kun hoksasin, että lähijunallahan pääsee rattaiden kanssa ilmaiseksi.

Kotoa Pasilaan pääsimme mukavimmalla mahdollisella Flirt-lähijunalla, jonka ilmastointi sai helteessä paahtuneet ihmiset huokailemaan ihastuksesta.

Matka Hämeenlinnaan kestää R-lähijunalla 18 minuuttia kauemmin kuin IC-junalla (joka olisi maksanut 13 €). Kannattaa mennä etummaisena kulkevaan vaunuun, koska se jatkaa matkaansa Tampereelle asti – minne siis myös saa rattaiden kanssa matkata ilmaiseksi!

Ilmainen matkustusoikeus on perua ei-niin-kauhean-kaukaiselta ajalta, kun lippuja vielä myytiin liikennevälineissä. Rattaita (saati niissä matkustavia lapsia) ei voinut jättää yksin mennäkseen ostamaan lippua. Vaikka käytännön merkitystä ei siis enää olekaan, ei tästä historiallisesta syystä ilmainen matkustusoikeus koske kantorepun kanssa matkustavaa. Saattaa olla, että talvipakkasilla, kun kuopus matkasi takkini alla kantorepussa, kuljetin mukana kevyitä matkarattaita ihan vain säästääkseni melkein yhdeksän euroa seutulipuissa… Matkarattaat eivät toki olisi liikkuneet hangessa mihinkään (kannoin niitä laukkuna olalla), eikä tytöllä ollut edes toppavaatteita, mutta sääntö on sääntö ja säästö alkaa s:llä. Useimmiten tietysti liikuimme niin, että esikoinenkin oli mukana, silloin normaalin, säänmukaisen ratasvarustuksen kanssa.

Matka lähijunilla kotoa Pasilan kautta Hämeenlinnaan sujui leppoisasti aika lailla kaikkialla viihtyvän 10-kuukautisen tytön kanssa. Ainoastaan Ropeconista kotiutuva mies Joker-asussaan ja -meikissään pelotti pientä. Mieheni ja esikoinen tulivat autolla hakemaan meitä Hämeenlinnan asemalta, sillä muutaman kilometrin kävely rinkka selässä rattaita työntäen 32 asteen helteessä ei houkutellut. Siskot aloittivat juttelun toisilleen heti takapenkillä. Yhden yön eron aikana taisi olla jo ikävä, vaikkei isompi mitään myönnäkään.

Vallisaari

Vallisaari on ollut haaveissani siitä asti, kun ystäväni kävi siellä pari vuotta sitten työporukallaan pelastamassa perhosia (eli ilmeisesti haravoimassa puskia paremmin asuttavaan malliin). Vallisaarella on tavattu peräti 1050 eri perhoslajia! 1937 yleisöltä suljetut Vallisaari ja Kuninkaansaari avattiin taas 2015 ja ne ovat nyt supertrendikäs retkikohde. Vallisaarelle pääsee lautalla Kauppatorilta (JT-Lines 10€/meno-paluu, puolisen tuntia suuntaansa reitistä riippuen). Kuninkaansaarelle pääsee Vallisaarelta kävelysiltaa pitkin.

Vallisaarella on 3km kävelytiekierros, Kuninkaansaarella 2,5km. Kummatkin pääsee mainiosti kiertämään rattailla. Matkanteko sujui myös pienirenkaisilla BabyZen Yoyo -matkarattailla ongelmitta. (Meillä on myös järeämmät Mountain Buggyn tuplarattaat, mutta ne herättävät sen verran pahennusta, että reissussa meillä on yleensä vain yhden istuttavat matkarattaat ja yksi kantoreppu.) Saarilla on kuivakäymälöitä ja kahviloita sekä kivoja eväidensyöntipaikkoja.

Vallisaarella on vaiheikas historia niin venäläisten kuin suomalaistenkin sotilaiden kansoittamana. Historiaa on esitelty matkan varrella infotauluilla, eikä sen kummempaa opasta tai karttaa kaipaa. Taaperoa tosin kiinnosti puolustushistoriaa enemmän lammen runsaat kalat ja ravut sekä vadelmapuskien antimet.

Vallisaareelta on huikeat näkymät Suomenlinnaan ja Helsingin keskustaan. Välillä repparivuoroon pääsi yli 14-kiloinen taapero.

Retkiseurana meillä oli ystäväperhe, jotka ovat lähdössä kanssamme kiertämään Norjaa ensi viikon lopulla. Reilu neljä tuntia vierähti vauhdilla vaikka pidimme vain pari lyhyttä evästaukoa. Ajankohta saariretkelle oli mitä parhain, sillä kaupungissa oli tukahduttavan kuumaa, mutta saarilla juuri sopivaa. Askelia kertyi päivän aikana 17 700, mikä olisi n.12,5 kilometriä, mutta osa askelista taisi tulla reppuselässä tylsistyvän vauvan keikuttelusta ja osa toki matkoista kotoa Kauppatorille ja takaisin. Emme tietenkään olleet ainoita, jotka olivat keksineet ihanan retkikohteen, mutta Suomenlinnan veroisia turistimassoja tuolla ei ollut.

Saaret olivat jopa mielenkiintoisemmat kuin odotimme. Ne olivat lisäksi paljon helpompi retkikohde kuin olimme ajatelleet. Lehtijutut Vallisaaresta on tehty heti saarien avauduttua, ja ilmeisesti kahvilat, opasteet ja retkipaikat on tehty myöhemmin ja teitä parannettu. Palveluiden tarkoitus on myös suojella saarien arvokasta luontoa. Kaiken kaikkiaan ihana retkikohde vauvasta vaariin – vauvalle vadelmia ja vaarille sotahistoriaa, ja kaikille kaunista luontoa!

Kuninkaansaarella olisi ollut myös Nesteen kiinnostava Zero-nollapäästömökki. Näimme sen Vallisaaren puolelta, mutta pitkän päivän jälkeen en enää myöhemmin muistanut lähteä sitä etsimään. Se ei ole polun varrella, mutta ilmeisesti kuitenkin ihan yleisön saavutettavissa. Toivottavasti sitä pääsisi vielä jossain ihastelemaan!

Bjursin luontopolku ja Raaseporin linna

Japanilaisilla on oma sanansa terapeuttisille metsäkylvyille: shinrin-yoku. Puolet suomalaisista asuu korkeintaan 200 metrin päässä metsästä. Meiltä on lähimpään metsään puolisen kilometriä, mutta ei onneksi kauempaa, sillä minun on välillä päästävä metsään.

Retkeilemme usein lasten kanssa. Esikoinen nauttii metsästä ja eväistä, erityisesti, jos grillataan. 2,5-vuotias jaksaa kuitenkin kävellä korkeintaan pari kilometriä, ja kuopus ei osaa kävellä vielä ollenkaan. Pitkien matkojen kantaminen ei puolestaan ole mieleen se enempää kantajille kuin kannettavillekaan. Onneksi oli mahdollisuus jättää lapset päiväksi hoitoon ja mennä retkeilemään kahdestaan!

Suuntasimme Bjursin luontopolulle Inkoon Barösundiin. Lastenhoitopaikasta eli Lohjan mummilasta ajomatkaa kertyi puolisen tuntia + yksi lauttamatka (5-15 minuuttia, jos ei ole pahasti jonoa). Google Mapsista löytyy Bjursin ulkoilualue, mutta päästäkseen luontopolun alkuun joutuu kävelemään parkkipaikalta hieman takaisin päin.

Ilmeeni, kun mies oli liimannut kaikki eväsleipäni toisiinsa sulatejuustoilla.

Luontopolku on (nähtävästi) merkitty keltaisilla läikillä puissa, mutta mitään kilometritauluja tai muita opasteita ei ole. MTV:n artikkelissa, mistä tämän bongasin, puhuttiin seitsemän kilometrin polusta, mutta me tarvoimme parilla lyhyellä evästauolla upeissa vanhoissa metsissä yli kolme tuntia ja arvelen, että jossain meni pitkäksi. Sports Tracker oli ystävällisesti taaskin lakannut toimimasta ja päätyi viimein ansaitusti puhelimen roskakoriin. Vinkkejä toimivammista sovelluksista otetaan vastaan!

Ihanannäköisessä Fagervikin kylässä matkan varrella olisi ollut kiva kahvila, mutta me jatkoimme suoraan Raaseporin rauniolinnaan (1378) ja vielä Mustion Linnalle (1783). Jälkimmäisessä on mainio, joskin hintava ravintola. (Tai no, reilu 50€ kolmesta ruokalajista lienee toisille keskihintainen. Olen syönyt siellä asiakkaan tarjoamaa lounasta kuvauskeikalla, ja se oli herkullista.)

Päivän saldona oli yksi punkinpurema sääressäni, joka löytyi heti ulkoilualueen parkkipaikalla. Täytyy toivoa, ettei sillä ollut aivokuumevirusta, sillä en ole halunnut ottaa rokotusta raskaana enkä imettäessäkään, vaikkei estettä valmistajan puolesta ole. Ensi kesänä täytynee sellainen hakea.

UV-paita osoittautui mainioksi retkeilypaidaksi, joka ei ollut missään vaiheessa hiostava, ja joka kuivui todella nopeasti pienen sadekuuron jälkeen.

Lomapäivä Helsingissä

Nuorempi tyttäremme on nyt 10 kuukautta, enkä ole ollut hänestä erossa kuin töiden ja lyhyiden harrastusmenojen takia. Yhden lapsen äitinä vihasin sanaparia oma aika, ehkä koska sitä oli jatkuvasti tarjolla lapsen nukkuessa tai leikkiessä omia leikkejään, enkä pitänyt asiaa kovin merkittävänä. Kahden pienen kanssa ei samanlaisia hengähdyshetkiä enää olekaan, ja arki on kaikessa ihanuudessaan aika intensiivistä. Etenkin, kun mies oli alkuvuotena 15 työmatkalla. Lomapäivä huudettu!

Törmään jatkuvasti suomalaisiin, jotka eivät ole koskaan lomailleet Helsingissä, riippumatta siitä asuvatko Lohjalla, Lappeenrannassa vai Läyliäisissä. Tallinnanristeilyt ja pitkät viikonloput Barcelonassa saattavat olla arkea, vaikka Helsingissä on käyty vain sairaalassa ja satamassa. Ja kerran Hartwall Areenalla Gunnareiden keikalla.

Staycation eli lähilomailu on suunnilleen muodikkainta, mitä tällä hetkellä voi tehdä. Omaan elämäntilanteeseen se istuu mitä parhaiten. Olen pyrkinyt aktiivisesti ottamaan Helsinkiä haltuun. Toista tyttöä odottaessani olin koko raskauden sairaslomalla, mutta jaksoin sentään 13 minuuttia lähijunalla keskustaan ja yöksi Lilla Robertsiin mieheni ja hotellihuoneita (aivan tasosta riippumatta) rakastavan esikoisemme kanssa. Silloin sääntönämme oli, että vuorokauteen emme tule Esplanadien pohjoispuolelle. Kävimme Designmuseossa, söimme mansikoita ystävien kanssa Koffarissa ja kävelimme (hitaasti) Etelä-Helsingin katuja kivijalkaliikkeissä poiketen. “Reissu” oli aivan ihana.

Niinpä perinteisen pikkulasten äitien irtioton eli Tallinnanristeilyn sijaan halusin vapaapäivänäni viettää kiireetöntä aikaa Helsingissä. Yksin, koska nyt kaipasin kaikkein eniten aivan omaa aikaa. Tässä päivän ohjelma, kustannuksineen.

Rauhaa Ateneumista

Museokorttia on kulutettu ahkerasti, mutta tähän asti aina tyttöjeni kanssa, jotka ovat liikuttavan innoissaan taidemuseoista. “Äiti mennään taidemuseoon!” pyytää 2,5-vuotias. Avarat tilat hassuine teoksineen viihdyttävät pientäkin. Ateneum ei kuitenkaan ole erityisen pikkulapsiystävällinen, joten käytin tilaisuuden hyväkseni käydä siellä yksin.

Ateneumin klassikot ovat aina pysäyttäviä. Niitä katsellessaan muistaa, että vielä isovanhempiemme aikaan suurin osa suomalaisista eli varsin toisenlaista arkea. Silloin arvokasta oli, jos lapsi jäi henkiin, ei se, puettiinko hänet Gugguun vaatteisiin. Keittiö oli ihana, jos siellä oli ruokaa, aamiaiskaapista ei niin väliksi. (Yhtään moista keksintöä vähättelemättä. Minimalistisessä mielessänihän koko keittiö saisi olla yhtä suurta aamiaiskaappia, jossa kaikki tiskipöytää myöten suljettaisiin ovien taakse.)

Vaihtuvana näyttelynä oli Hiljainen kauneus – Pohjoismaiden ja Itä-Aasian yhteys. Teema tuntui hyvin ajankohtaiselta, sillä inspiroivimmat minimalistit ovat japanilaisia, korealaisia tai pohjoismaisia. (Jenkkiminimalisteihin tutustuminen aiheuttaa usein tuskaa heidän lähtötilanteestaan ja Yhdysvaltojen surkeasta tilasta monissa ympäristöasioissa.)

Sain mitä lähdin hakemaankin: Sukelluksen nopeasti irti arjesta.

Kustannus: Museokortti (69 €, mutta käytetty nyt jo muutaman kuukauden aikana niin monesti, että yksittäisen käynnin hinnaksi jää muutama euro.)

“Shoppailukierros”

Kävelin Iso Roballe käydäkseni yhdellä lempikirppareistani Relovella, mutta se olikin kiinni. Siis kirppis kiinni sunnuntaina, joka ennen oli se perinteisin kirppispäivä. O tempora, o mores. Lähdin kävelemään kohti Kalliota ja matkalla kävin Roban Fidalla, vanhassa Kauppahallissa, Reccissä ja Hakaniemen Ruohonjuuressa. Olisin tarvinnut matchajauhetta, mutta siitä ei ollut mitään sopivaa tarjousta, joten ostin vain Puhdistamon kookosveden kesähellettä kompensoimaan (tarjouksessa 1,75 €).

Myös Ipanainen oli sunnuntaina kiinni. Heidän kirpparinsa katson läpi aina ohitse kulkiessani. Itsekin työnantajana (ja ateistina!) en voi kuin surkutella sunnuntaityön hintaa Suomessa. Onni tietysti heille, jotka sunnuntaityökorvauksia saavat, mutta sunnuntaitöitä olisi toki enemmän tarjolla, jos niiden hinta olisi kohtuullisempi.

Kustannus: 1,75 €

Recci ei ollut tällä kertaa kiinnostava, mutta mites tuo auto! Kesäisessä Helsingissä näkee kaikenlaista.

Asana Helsingin Aerial Play

Jokaisen vapaapäivää viettävän pienten lasten äidin ohjelmaan tulee kuulua jotain paheellista. Yleensä se on lasi viiniä imetyksestä huolimatta, mutta itse en tunnetusti juo. Oma kielletty hedelmäni on ilmajooga, jota fysioterapeutit ovat kehottaneet olemaan harrastamatta, sillä raskauksissa syntynyt vatsalihaserkauma ei ole vielä ahkerasta kuntouttamisesta huolimatta parantunut. Olen ollut kiellon suhteen melko kuuliainen, ainoastaan käynyt tuuraamassa pari ilmajoogaopetusta. Mutta voi miten joogakankaat huutavatkaan nimeäni!

Haaveilen joogaretriiteistä, mutta imetän vielä, enkä siis voi olla useampaa päivää erossa kuopuksestani. (Rehellisyyden nimissä en kyllä haluaisikaan olla.) Sen sijaan yritän mahdollisuuksien mukaan vierailla uusilla joogasaleilla, ja tällä kertaa aikataulu ja tuntitarjonta natsasi parhaiten Asana Helsingin ilmajoogatuntiin. Kalliossa sijaitseva Asana Helsinki oli juuri sellainen turmeltumaton pikkusali, joiden tunnelmaa rakastan. Miran Aerial Play puolestaan oli ilmajoogaa parhaimmillaan. Mukana oli runsaasti joogaa, mutta ei ollenkaan ryppyotsaisesti. Liikkeet soljuivat luontevasti ja mukana oli tällaiselle ilmajoogakonkarillekin paljon uusia oivalluksia liinan käytöstä. Koko 90-minuuttista nautintoa säesti letkeä balladi-rock. Rohkea valinta joogatunnille, mutta sopi erittäin hyvin kesäisen sunnuntain tunnelmaan. Ja ihan itse maksoin osallistumiseni.

Kustannus: 18 €

Ruokailut

Sää oli niin poikkeuksellisen kaunis, että lounaaksi ostin salaatin ja pasteijan ruokakaupasta ja menin puistoon syömään. Tunsin piston omatunnossani, kun syödessäni luin Bea Johnsonin Zero Waste Home -kirjaa. No, onneksi ainakin eteläisessä Suomessa jätteet menevät sentään energiaksi poltettavaksi, eivät kaatikselle. Joogan jälkeen nappasin kaupasta pari karjalanpiirakkaa ja lunastin R-Kioskilta ilmaisen jätskin, jonka sain tilattuani vakuutusyhtiön sähköisen uutiskirjeen (jonka ehdin kyllä jo peruakin, kun vaihdoin toiseen vakuutusyhtiöön). Yleensä nautin kahviloissa ja ravintoloissa istumisesta, mutta tänään sää suosi kirjaimellisesti ulkona syömistä.

Kustannus: 6,74 €

Kun jätskitikku kehottaa toimimaan, on aika suunnata kotiin. Olin poissa kotoa kahdeksan tuntia, mikä olo oikeastaan juuri sopivasti.

Matkat

Olisin halunnut taittaa päivän matkat polkupyörällä ja sää olisi ollut siihen mitä suosiollisin. Kärsin kuitenkin raskauksien ja imetyksen vuoksi niin pahasta anemiasta, että yhtään kävelyä rankempi aerobinen liikunta ei onnistu. Happi ei vain kulje. Matkustin siis Helsingin keskustaan ja takaisin julkisilla. Kävelyä tuli silti päivän aikana 17 000 askeleen verran eli reilusti yli 10 kilsaa.

Kustannus: 5,60 € (Hurraa vyöhykeuudistus! Vielä alkuvuodesta lysti olisi maksanut melkein kolme euroa enemmän.)

Mitä tapahtuisi sinun lomapäivänäsi Helsingissä?

Minimalisti Kouvolan Asuntomessuilla

Asuntomessut ovat suomalainen erikoisuus. Ne kuuluivat perheemme kesähuveihin jo lapsuudessani, ja rakennustekniikasta innostuneen mieheni kanssa olemme jatkaneet perinnettä. Järkevää syytä tälle ei ole, koska emme todellakaan ala rakentamaan taloa (mieheni on yhden rakennuttanut ja se riittää hänelle, minä helpon arjen tavoittelijana viihdyn loistavasti kerrostalossa). Sisustuksia on kiva katsella, siis ennenkuin asukkaat täyttävät talot tavaravuorillaan. Järjellä sanoisin, että jätän jatkossa Asuntomessut väliin, mutta kun seuraavat kaksi vuotta pyöritään Tuusula – Lohja – akselilla, tulee nekin varmaan käytyä. Huvinsa kullakin.

Pienenä kuriositeettina olen myös asunut Asuntomessuilla esitellyssä kodissa. Tästä oli muistona erikoiset tapetit.

Kouvolan Asuntomessuilla olimme kummankin lapsen (10kk ja 2v8kk) kanssa, joten suunnittelimme käynnin tarkasti etukäteen. Aiemmin olen ostanut Deko-lehden messunumeron, mutta tällä kertaa päätin säästää kympin ja luin lehden kirjastossa tehden listan kohteista, jotka haluan vilkaista. Kohteisiin oli pitkiä jonoja ja niitä on messuilla aina kolmisenkymmentä, joten kaikkia emme enää yritäkään nähdä. Kävimme kohteissa vuorotellen toisen leikkiessä lasten kanssa ulkona. Kohteisiin jonotellessa kirjoitin tätä blogia.

Teemana ympäristöystävällisyys

Kiersin kohteista hieman alle puolet, joten mitään kaikenkattavaa analyysia en voi vetää. Ilahduttavinta oli se, että kodit olivat pienempiä ja inhimillisempiä kuin esimerkiksi taannoisilla Mikkelin tai Vantaan Asuntomessuilla. Kääntöpuolena voi ajatella, että tällä kertaa esillä ei ollut arkkitehtonisesti yhtä mielenkiintoisia ratkaisuja. Teemana mainostettu korjausrakentaminen jäi hieman pannukakuksi, kun yhtä pääkohteista vasta kuivattiin. Ekologisuus oli teemana esillä voimakkaasti, mutten ole pätevä arvioimaan rakennusteknisten ratkaisujen ja materiaalivalintojen todellista ympäristöystävällisyyttä. Sekin, että kestävä kehitys on ylipäätään esillä, on oikeaan suuntaan.

Paja-aukion rivitalon Kotikompakti-asunnossa (kohde 30) oli hauskoja, joskin omaan makuun aivan liian räikeitä kierrätyskalusteita.

Minitaloja ja kohtuuttomasti kaappitilaa

Minimalistille messujen parasta antia olivat ihanat minitalot. Osa ei tosin ollut niin minejäkään: BVG-minitalossa (kohde 18) oli neliöitä peräti 65 ja kaappitilaa kahden sisäänastuttavan komeron verran. Eiköhän siellä joku kuitenkin huokaissut: “Tällainen kesähuone olisi ihana!” Taitaa olla vielä matkaa siihen, että minikodit yleistyvät Suomessa. Meillä on totuttu asumaan väljästi.

Asuntomessuilla on aina niitä taloja, missä neliöitä on valtavasti vaikka makuuhuoneita on vähän ja ne ovat pieniä. Valtaosa neliöistä tuntuu kuluvan käytäviin, kodinhoitohuoneisiin, teknisiin tiloihin ja säilytystiloihin. Pohjat veti Deko-lehden sponssikohde Dekolaku, jonka 145 neliöön mahtui kaksi pientä makuuhuonetta (9 ja 10 neliötä). Nuoren pariskunnan kodissa oli toki myös vielä pienemmät piano- ja kuntoiluhuoneet. (Propsit kuitenkin vanhalle tutulleni Memmu Lankiselle minimalistinkin silmää miellyttäneestä sisustuksesta.)

Asuntomessuilla en voi olla ajattelematta, että onko ihmisillä todella tavaraa kaiken tämän kaappitilan täytteeksi? Kivaltahan ne komerot puolityhjinä näyttävät, mutta keksisin kyllä neliöille muutakin käyttöä – voisin vaikka siirtää ne talon pinta-alasta pihalle. Itse pyrin siihen, että henkilökohtaiset tavarani vaatteista laukkuihin, harrastusvälineisiin ja lapsuusmuistoihin mahtuisivat yhteen tavalliseen vaatekaappiin. Matkaa on vielä, muttei mahdottomasti. Aina Asuntomessujen jälkeen mieleni tekee ennemminkin tyhjentää kaappeja kuin hankkia lisää kaappitilaa.

Minimalisti Zsar Outletissa

Otetaas taas alkuun disclaimer: Mikä se sellainen minimalisti on, joka ylipäätään käy outletissa? No niin, jatketaan.

Sukulointi toi meidät puolen tunnin ajomatkan päähän Vaalimaan Zsar Outletista, ja koska olemme joskus aikoinaan olleet tahoillamme hyvinkin innokkaita Yhdysvaltojen ja Keski-Euroopan outlettien kiertäjiä, halusimme nähdä tämänkin. En lähtenyt matkaan vakuutellen itselleni, etten ostaisi mitään, vaan enemmänkin toivoen, että löytäisin jotain tarvitsemaani edullisemmin. Odotukseni keskittyivät Lumenen outletiin, sillä olen alkanut suosia kotimaista kosmetiikkaa. En ylipäätään käytä kosmetiikkaa kovin paljon, mutta esimerkiksi seerumi, BB-voide ja poskipuna ovat aika lopussa. Myös Reiman myymälä kiinnosti, sillä toinen tytöistä tarvitsisi UV-paidan, ja ne ovat niitä harvoja vaatteita, mitä ostan uutena.

Olen tosin todennut, että kun on kaksi tyttöä, joilla on alle kaksi vuotta ikäeroa, olisi ehkä järkevää ostaa enemmänkin uusia vaatteita. Nyt aika monen vaatteen kohdalla käy niin, että kun ne jo meille tullessaan ovat yhdellä tai useammalla lapsella käytettyjä, ei niistä jää enää mitään pienemmälle. Tosin muutama uusikin vaate on osoittautunut laadultaan niin surkeaksi, etteivät meinaa kestää yhdenkään lapsen käyttöä – Martinex, voitaisiinko jutella teidän söpöistä Muumivaatteistanne?

Lumenen tehtaanmyymälähän löytyisi Espoosta ja Reiman outlet Vantaalta, joten niiden takia ei PK-seudulta kannata Vaalimaalle ajella. “Kotimaisten” lisäksi toivoin ehtiväni silmäillä valikoimaa muutenkin. Kuten kerroinkin, tarvitsen jossain vaiheessa uudet bikinit, ja kirpputorien valikoima on ollut hyvin heikkoa. Lisäksi pidän aina silmäni auki hyvien housujen varalta, sillä muhkeita pohkeitani puristamattomien housujen löytäminen on osoittautunut hyvin haasteelliseksi. Housujen suhteen tosin en koskaan ole kovinkaan toiveikas.

Millainen Zsar oli?

Euroopan, saati sitten Yhdysvaltojen, outletteihin tottuneille Zsar on auttamattoman pieni. Siisteydeltään ja tietynlaiselta tyylikkyydeltään se sen sijaan ei häviä yhtään. Lapsille oli sekä suuri leikkihuone että ulkoleikkipaikka. Kahvilaan tai ravintoloihin emme ehtineet tutustua, sillä olimme paikalla vain heinäkuisen lauantain kaksi viimeistä tuntia. Olipahan ainakin rauhallista.

Alennukset olivat monissa tuotteissa reiluja, kuten outletissa kuuluukin. Myymälöitä ja valikoimaa on kuitenkin sen verran vähän, että täsmätarpeisiin Zsarista ei välttämättä kannata lähteä hakemaan apua. Parhaimmistoa olivat mielestäni Eccon, Reiman ja Lumenen myymälät.

Esikoinen tarkkailee valtaistuimeltaan, kun kuvaan tämän jutun artikkelikuvaa.

Lauantaisen alkuillan verkkaisessa ilmapiirissä ei syntynyt suurempaa materia-ahdistusta. Nenäni alkoi kyllä vuotaa verta, pitkästä aikaa, mutten syyttäisi siitä maailmantuskaa. Enemmänkin tuli sellainen olo, että mukavaa, kun suomalaisillakin on nyt mahdollisuus ostaa laadukkaampia merkkejä lähes markettivaatteiden hinnalla. Realistisesti toki tiedän, että outletit ovat juuri niitä paikkoja, joissa moni joutuu ostohysterian valtaan ja ostaa sellaista, mitä ei oikeasti tarvitsisi.

Mitä ostin?

Halutunlaisia kokovetskarillisia UV-paitoja ei ollut, mutta Reimalta löytyi puoleen hintaan kengät esikoiselle ensi talveksi. Ulkopuvut olemme ostaneet tai saaneet käytettynä, mutta kasvavan lapsen kengät eivät mielellään saisi olla ainakaan kovin paljon käytetyt, etteivät ole linttaan astutut ja pitävät yhä vettä.

Lumenen outletissa ei ollut niin paljon edullisempaa, että olisin ostanut BB-voidetta varastoon vanhenemaan (outletissa 10 €, Tokmannilla 13,50 €). Lumenen lisäksi siellä oli esimerkiksi TonyMolyn insta-uskottavia mutta valtavasti turhaa jätettä tuottavia tuotteita.

Bikineitä tai housuja ei löytynyt, joten omalta osaltani ostokset jäivät noihin lastenkenkiin. Jatkan etsimistä kirppareilla käydessäni.

Zsarissa on myös Guessin myymälä. Tykkään heidän vaatteidensa imartelevista malleista, mutta kaikkien tuotteiden laatu vaatteista koruihin on 100 % aina ollut susisurkeaa. Niinpä en käynyt koko myymälässä. Guess on niitä merkkejä, joiden suhteen olen menettänyt toivoni kokonaan. Toivoisin outleteihin enemmän Le Creusetin tyylisiä, buy-me-once eli kerran elämässä ostettavien tuotteiden myymälöitä. (Le Creuset siis löytyy Zsarista myös, mutta eipä ole padalle enää tarvetta, kun saimme häälahjaksi Sarpanevan padan.)

Mies osti yhden tarvitsemansa vaatekappaleen, joten ihan hirmuiseen shoppailuun ei Zsar meitä saanut innostettua. Vierailusta jäi kuitenkin yllättävän positiivinen mieli. Muutaman kerran kuulin jonkun sanovan omaan korvaani hieman liian innostuneella äänellä: “Tämä maksaa vain…” En kuitenkaan nähnyt yhtään himoshoppaajaa kassikasojen kanssa, enimmillään taisi samalla ihmisellä olla kaksi kassia. Ehkä se kertoo pienestä valikoimasta? Lopputulemana: Ei sinne kannata kauempaa ajella, mutta jos jostain syystä olet lähellä, saatat parhaassa tapauksessa löytää jotain tarvitsemaasi edullisesti, kuten me nuo lapset talvikengät.