Koronakammoisen miniloma Tallinnassa

Kuten edellisessä postauksessani kerroin, toinen varattuna olleista koko perheen Tukholmanristeilyistä vaihtui kahden hotelliyön Tallinnanreissuksi kahdestaan. Vaihtokauppa ei ollut huono, sillä olemme sattuneesta syystä olleet erittäin paljon perheen kesken viime aikoina. Tytötkin vaikuttivat erittäin tyytyväisiltä saadessaan jäädä kotiin (missä emme kukaan ole juurikaan olleet sitten maaliskuun alun) sen sijaan, että olisivat lähteneet kanssani pankkiin, verovirastoon ja hammaslääkäriin, ja erityisesti saadessaan seurakseen Mummin.

Niin, tosiaan, tämä ei ollut sellainen laivan pubista Petri Nygårdin riimeillä alkava Tallinnanreissu. 2,5 tunnin menomatka aamupäivän Viking XPRSillä meni mukavasti kahvilan nurkkapöydässä näitä blogeja kirjoittaessa. Laivalta suuntasimme suoraan Rotermanniin Pulliin lounaalle. Poltettu vuohenjuusto vei kielen mennessään ja kauniissa, tilavassa ravintolassa oli oikein viihtyisää.

Lomafiilis jäi valitettavasti lyhyeksi, sillä jatkoin jo mainittuihin pankkiin ja verovirastoon hoitaakseni muutaman (pöytälaatikossa majailleen) tytäryhtiömme asian yhdessä kirjanpitäjämme kanssa. Olin päästänyt Viron e-kansalaisuuteni vanhenemaan, eivätkä sähköiset allekirjoitukset onnistuneet. Kello läheni iltaseitsemää, kun pääsimme viimein kirjautumaan sisään uudenkarheaan Hestia Hotel Kentmanniin – joka muuten on entinen oikeustalo, päivän virastokiintiö tuli siis täytettyä. Kiittelin päätöstämme varata yhden sijaan kaksi hotelliyötä, vaikka pieniä typyjämme oli jo tässä vaiheessa kova ikävä.

Hölmöläläisiltä ei onnistunut valon kantaminen säkillä, mutta Viru Keskuksen Roberts Coffeessa ongelma oli ratkaistu. Ihanat pikkukahvilat saivat tällä reissulla väistyä, sillä viihdyimme vain väljissä sisätiloissa, joissa turvavälit oli helppo pitää.
Tätä Sushi Pandan pöytäasetelmaa ehti tuijotella 45 minuutin odotuksen aikana rauhassa.

Kiitämme koronaa halvasta hotellista

Hotel Kentmanni oli oikein positiivinen yllätys. Vain pari kuukautta avoinna ollut hotelli kustansi alle 62 €/yö. Hintaan sisältyi ihan ok aamiainen ja spa-osaston vapaa käyttö. Kävimmekin kumpanakin iltana isossa porealtaassa ja höyrysaunassa. Välimatkojen pitäminen onnistui hyvin, sillä hotelli ei ollut lähelläkään täyttä. Huono heille, hyvä meille.

Hotel Kentmannin huoneissa oli myös kylpytakit. Omani oli kokoa 128 cm. En jaksanut vaatia uutta.

Hotellin sijainti on oikein toimiva tervejalkaiselle aikuiselle, 10-15 minuutin kävelymatkan päässä Viru Keskukselta rauhallisella alueella. Naapurissa on Yhdysvaltojen lähetystö. Yöt sai nukkua täysin rauhassa.

Lasketaanko hammaslääkäri hemmotteluksi?

Kirjoitin viime viikolla mitä lomaltani kaipaan. Hemmottelu oli listallani ja sitä on Tallinnassa tarjolla runsain mitoin reippaasti Suomen hintoja edullisemmin. Hinta ei kohdallani ole ainoa ratkaiseva tekijä, sillä enemmän vaikuttaa se, että normaalisti minun on sangen vaikeaa päästä mihinkään normaaleina aukioloaikoina, kun seuranani on kaksi pientä neitiä. Niinpä bookkasin 2,5 vuorokauden Tallinnanlomalleni peräti kaksi hoitola-aikaa, joskin hemmottelu näihin ei valitettavasti mahtunut.

Ensimmäinen tapaamiseni oli hammaslääkärissä. Olen äärimmäisen tarkka leegoistani ja käyn puhdistuttamassa niitä vuosittain, vaikka päivittäinenkin hampaidenhoitoni on melkoisen rituaalista. Espoon kaupunki perui hampaiden puhdistusaikani koronan takia, joten varasin ajan Happy Smile Hambraviin Rotermanniin. Venäjänkielinen hammaslääkäri (siis ihan lääkäri) teki soodapuhdistuksen rivakasti ja perusteellisesti. Englanti ei oikein taittunut, mutta sain selvitettyä, että musiikin kuuntelu toimenpiteen aikana oli ok. Melkein spa-elämys, siis. Hammaslääkärillä ja hoitajalla oli luonnollisesti kasvomaskit. Hintaa tuli 70 euroa eli hieman vähemmän kuin Suomessa. Pääsin käyttämään Duolingolla ahkerasti kartuttamaani (mutta edelleen aivan olematonta) venäjäntaitoani kahden sanan verran.

Onneksi on Bolt

Toinen tapaamiseni piti olla heti perään viereisessä Decus-kauneushoitolassa, mutta sen ovi pysyi suljettuna. Nopea puhelu selvitti, etten ole saanut viestiä aikani siirtämisestä Mustamäen toimipisteeseen. Bolt-taksi (entinen Taxify eli paikallinen Uber; samalla alustalla kuljetetaan myös ruokaa) kuskasi minut viiden kilometrin päähän Mustamäelle vartissa alle viidellä eurolla. Olin vieraillut alueella viimeksi yli 25 vuotta sitten. Silloin siellä oli legendaarinen feikkituotteita ja sianpäitä myyvä tori, nyt Rimi-market, Hesburger ja rivi huipputeknologisia kauneushoitoloita.

Decuksessa sain laserhoitoa, jonka toivon auttavan taistelussani vatsalihasten erkaumaa vastaan – jos ei muuten niin tuomalla motivaatiota päivittäiseen harjoitteluuni ja kiihdyttämällä kollageenintuotantoa. Raskauksista aiheutunut vatsalihasten erkauma on vitsaus, joka ansaitsee oman kirjoituksensa joskus. Joka tapauksessa: 20 minuutin laserhoito ja 20 minuutin koneellinen hieronta sen päälle kustansivat 40 euroa eli alle puolet Suomen normaalihinnasta – pelkän laserin saattaa joskus tarjouksesta löytää tuolla noin neljälläkympillä.

Pidin kasvomaskia koko hoitolavierailun ajan, vaikka sain olla hoitohuoneissa lähes koko ajan yksin koneiden hoitaessa homman. Laserkäsittely ei tuntunut miltään ja oli siis lähes rentouttavaa, mutta konehieronta oli melkoista höykytystä. Käytin ajan kuuntelemalla musiikkia ja tavaamalla ruumiinosien venäjän- ja vironkielisiä nimiä hoitohuoneen seinällä olevista ohjekuvista.

Paras dinner ikinä

Tallinnasta saa nykyisin mielettömän hyvää ruokaa. Kolme päivää olivat silkkaa makuaistin hyväilyä alkaen siitä Pullin lounaasta, Sushi Pandan susheihin (joita sai tosin odottaa 45 minuuttia) ja Suhkringelin macaronseihin (erityisesti mustaviinimarja, josta tuli uusi macaron-suosikkini).

Suhkringelin kahvila oli pieni, mutta olimme sen ainoat asiakkaat.

Pohjat veti kuitenkin ravintola Ö, Rotermannissa sekin, jonka seitsemän ruokalajin illallisessa kaikki oli aivan mielettömän hyvää. Ehdinkin jo tuupata instagramiin useamman kuvan tuolta Viron makumatkalta, mutta tässä se uskomattomin: jälkiruokien (huom. monikko) seuraksi pöytään luotiin ”some Estonian forest magic”.

Ruokakin on Tallinnassa edelleen piirun verran Helsinkiä edullisempaa. Ö:n seitsemän ruokalajin (+keittiön tervehdykset) illallisen tarjosi aviomieheni, mutta lunttasin ruokalistasta sen maksavan 59 €. Saman verran kulutin yhteensä kolmen päivän ruokiin, smoothieihin ja matcha latteihin. Alkoholihan ei minulle maistu ollenkaan, mikä on tietysti silkkaa säästöä.

Shoppailusaldo 7 euroa voitolla

Shoppailu ei ole aikoihin varsinaisesti kuulunut lomiini. En jaksa kierrellä vaatekauppoja, sillä olen pahimman luokan aliostaja enkä kuitenkaan koskaan saa ostettua mitään, vaikka tarvitsisinkin. Viime vuosina olen ostanut lähestulkoon kaikki tarvitsemani vaatteet käytettynä ja se on tehnyt uusien vaatteiden ostamisesta entisestä vaikeampaa. Koen tekeväni suorastaan ympäristörikosta ostaessani uutta vaatetta, ja uusien vaatteiden hinnatkin tuntuvat aivan pöyristyttäviltä niiden laatuun nähden. Neljäkymppiä jakusta, joka on kymmenen käytön jälkeen nukkainen? Tai 250 euroa jakusta, joka hyvällä tuurilla ei ole?

Kirpparit ovat usein kaukana keskustoista ja vaikeita löytää. Mainostamiseen ei ymmärrettävästi ole henkkamaukkojen budjettia. Tallinnan keskustan Humana tekee kuitenkin poikkeuksen, se on aivan ytimessä ja isojen ikkunoittensa ansiosta mahdoton missata.

Humanan valikoima vastasi aika pitkälti vakiokauppani Sellon UFF:n valikoimaa, aika paljon pikamuotia mutta myös laadukkaampi helmiä. Olen tullut entistä nirsommaksi vaatteiden suhteen ja suosin laadukasta ompelutyötä. Aasian maissa tuotettavan massamuodin kohdalla ompelijoille ei usein anneta aikaa tehdä työtään kunnolla, joten saumat irvistävät, kiertävät ja ratkeilevat jo muutaman käytön jälkeen. Minimalistisessa vaatekaapissa se on ongelma, sillä korvaavia vaatekappaleita ei välttämättä ole.

Tällä kertaa minua lykästi, ja löysin täydellisesti istuvat Drykornin housut. Ne on ommeltu Serbiassa. Housujen ovh lienee ollut Drykornille tyypillinen 149 € – hinta ei ole laadun tae, mutta näiden ompelujälki oli upeaa ja kangas laadukas. Housut olivat minulle liian lyhyet, mutta huomasin ne itse lyhennetyiksi – kääntövaraa oli runsaasti ja lahkeet olivat siistit, joten asia on helposti korjattavissa. Lisäksi ostin Anna Fieldin hihattoman, pitsikoristeisen paidan (made in Bulgaria) ja vielä tummansinisen maksimekon, josta en löytänyt valmistusmaata, mutta jonka materiaali ja ompelujälki vakuutti. Humanalla sattui olemaan kahden euron päivät, joten housuille, paidalle ja mekolle tuli hintaa yhteensä kuusi euroa.

Sitten tein jotain, mitä yleensä en tee, vannon! Näin rekissä uudenveroiset Vimman naisten leggingsit. Omaan jalkaani ne eivät istu, mutta mietin niiden tulevaa kohtaloa: jos ne eivät nyt tekisi kauppaansa, ne laivattaisiin säkissä Afrikkaan, missä niitä ei arvostaisi kukaan. Niinpä nappasin leggarit mukaani kahdella eurolla ja kuvasin hotellihuoneessa ne Toriin. Ne tekivät välittömästi kauppansa 15 euron hintaan ja kas, koko ostosreissuni oli kuitattu ja pari matcha lattea päälle. Leggingsien ostaja vaikutti tyytyväiseltä edulliseen löytöönsä, joten en tuntenut tunnontuskia hetkestäni trokarina.

Kahdella eurolla ostetut Vimman leggarit tekivät kauppansa Torissa alle tunnissa.

Ihana Fotografiska ja upea Noblessner

Viime kesän Norjanmatkalta palatessa pääsin ensimmäistä kertaa vierailemaan Tukholman Fotografiska Museetissa. Tallinnan uusi Fotografiska oli yhtä upea. Koronan takia jatkoaikaa saaneet valokuvanäyttelyt tarjoilivat hyvän kattauksen kaunista, vaikuttavaa ja sivistävää. Täytyy myöntää, etten tiennyt Bryan Adamsin olevan myös erittäin lahjakas valokuvaaja!

Rammstein Bryan Adamsin kuvaamana.

Tallinnaa tuli kierrettyä kolmen päivän aikana melko laajasti, sillä verovirasto sijaitsi Ülemistessä, hoitola tosiaan yllättäen Mustamäellä, Fotografiska Telliskivessä ja lisäksi kävelimme reilun pari kilometriä rantaa pitkin uudelle Noblessnerin alueelle, jossa kehumani Suhkringelin leipomokin sijaitsee. Tallinnan arkkitehtuuri on aivan mielettömän upeaa. Vanhaa ja uutta tunnutaan yhdistävän paljon ennakkoluulottomammin kuin 82 kilometriä pohjoisempana.

Entäs se korona?

Tallinnassahan on vähemmän koronatartuntoja kuin HUSin alueella. Koin siis oloni Tallinnassa vähintään yhtä turvalliseksi kuin olisin Helsingissäkin tuntenut – konditionaali, koska en ollut ennen terminaaliin tuloa edes käynyt Helsingin keskustassa melkein viiteen kuukauteen. Olen astmaatikko enkä missään nimessä halua koronaa, etenkin kun lähipiirissänikin on riskiryhmäläinen. Baltian maat ja Norja ovat suunnilleen ainoat ulkomaankohteet, joihin voisin matkustaa. Tallinnaa en osaa oikein mieltää ulkomaiksi, kun olen siellä töidenkin puolesta paljon käynyt. Eikös kaikki 100 kilometrin säteellä ole lähimatkailua?

Suurin koronamyönnytyksemme oli, että tytöt jäivät kotiin. Vaikka syksyllä 2 ja 4 täyttävät tyttömme ovat sangen kilttejä ja tottelevat käskyä olla koskematta mihinkään esimerkiksi kaupassa, ei samaa voi vaatia kolmen päivän lomalta. Tytöt suhtautuvat käsidesiin suorastaan innostuneesti, mutta silti sormet ehtivät välillä liian nopeasti suun tai silmien tietämille – tai nenään. Maskeja ei olla tytöille vielä edes yritetty pukea, pienemmälle se ei varmasti onnistuisikaan.

Toinen koronamyönnytys oli kansanmaskit, eli Tehon kertakäyttöiset Sievi-maskit, joita käytimme esimerkiksi julkisissa kulkuvälineissä ja laivaterminaalissa sekä laivan myymälöissä – eli aina silloin, kun suositeltuja etäisyyksiä ei ollut mahdollista pitää. Kaikkialla tosin oli melko väljää, niin laivalla kuin Tallinnassakin. Maskeja näkyi melko vähän.

En ole vielä hankkinut jenkkien muotivillitystä, pillinreiällistä kasvomaskia. Join matcha latteni ainoastaan puolityhjissä kahviloissa, joista upein oli Fotografiskan iso kahvila. Sen neljän euron matcha oli matkan kallein, halvimmalla pääsi Kohvipausissa, 2,40 €.

Käsihygienian suhteen olen aina ollut tarkka, nyt olen tehnyt asiasta taidetta. Käsidesipullo kulki käsilaukussani myös Tallinnassa koko ajan, ja oli ahkerassa käytössä. Ahdistavin hetki oli hotellin buffet-aamiainen. Vaikka sielläkin oli väljää, ei buffet-ruokailu itsessään houkutellut. Keräsimme aamiaisemme nopeasti ja desinfioimme kädet ennen ruokailun aloittamista. Lohdutin itseäni todennäköisyyksillä: Jos hotellin muutamasta kymmenestä vieraasta jollain olisikin ollut koronatartunta, hän tuskin olisi onnistunut hengittämään kurkkuviipaleisiin tartuntaa aiheuttavaa määrää virusta. Oireisia ihmisiä ei näkynyt koko reissulla laivaterminaalissa niistänyttä suomalaispoikaa lukuunottamatta. Kieltämättä mietin, mitäköhän hänen vanhempansa vastasivat lähtöselvitysautomaatin kysymykseen flunssaoireista…

Virolaisten suhtautuminen meihin oli yhtä ystävällistä kuin siististi käyttäytyviin suomalaisiin aina. Turisteja oli kaikkialla vähän, joten toisesta koronan hyvin hoitaneesta maasta tulevat vierailijat lienevät ihan tervetulleita. Siltä ainakin tuntui! Vain muutama umpihumalainen poro tuli vastaan iltakävelyllämme Vanhassa kaupungissa. Olimme Tallinnassa keskiviikosta perjantaihin, joten en osaa sanoa millaisia koronalinkoja siellä saadaan kehitettyä viikonloppuisin. Luultavasti samanlaisia kuin Helsingissäkin.

Kaiken kaikkiaan minilomamme Tallinnassa oli aivan ihana yhdistelmä monia niitä elementtejä, joita lomaltani kaipaan. Sateiseksi ennustettu sääkin muuttui aurinkoiseksi. Lapsia oli kova ikävä, sillä en ole ollut pian kaksi täyttävästä kuopuksestamme erossa kuin yhden yön – senkin vain pakon edessä umpilisäkeleikkauksen takia. Heillä oli Mummin kanssa kaikki oikein hyvin ja vastassa oli kaksi iloista tyttöä, joilla oli paljon asiaa.

Palasimme Tallinnasta Helsingin aurinkoiseen perjantai-iltaan ja ihmettelimme Senaatintorin terassin ja Rautatientorin oluttapahtuman ihmispaljoutta. Sellaisia ruuhkia ei Tallinnassa ainakaan arkipäivinä näkynyt. Isompi riski olisi ollut viettää vastaava staycation Helsingissä!

Mitä mukaan Tallinnan minilomalle

Ennen kaikkea tätä poikkeavaa meillä oli kaksikin Tukholmanristeilyä varattuna tälle kesälle. No, ongelma ei ollut yksinomaan se Tukholma (senhän olisi voinut vaihtaa ihanaan Maarianhaminaan!), vaan ihan jo ne pitkät laivamatkat, etenkin 1- ja 3-vuotiaiden kanssa. Vaikka tytöt ovat kiltisti kaupassa koskematta mihinkään, olisi sama vaatimus risteilyllä vähän kohtuuton.

Niinpä toinen koko perheen Tukholmanristeilyistä vaihtui kahden hotelliyön Tallinnanmatkaan kahdestaan puolison kanssa. Ei huono sekään, viimeksi olemme olleet yön yli reissussa kahdestaan kaksi vuotta sitten, kun odotin kuopustamme. Palaan itse reissuun myöhemmin – ”Koronakammoinen Tallinnassa” – mutta ensin kerron vähän, mitä tällainen minimalisti pakkasi mukaan.

Repulla mennään

Kai sitä pitäisi taas aloittaa disclaimerillä: vähemmälläkin varmasti pärjäisi. Extremeimmät minimalistit omistavat sen verran vaatteita, mitä minulla on mukana. Koska aika moni näyttää kuitenkin vetävän perässään matkalaukkua Tallinnanlaivalle, saattaa jotain kiinnostaa, mitä otan mukaan pärjätäkseni kahden yön ja kolmen päivän reissun repulla.

Repun kanssa matkustamisessa on valtavasti hyviä puolia. Se on helppo ja kevyt kantaa mukana etenkin tällaisissa tilanteissa, kun hotelliin ei pääse suuntaamaan ensimmäisenä. Reppuni oli jo aikoinaan suoraan sanottuna järkyttävän kallis, mutta se on vuosien ahkeran käytön jälkeen yhä kuin uusi. (Sanon ”jo aikoinaan”, koska sen hintaa on sittemmin vain nostettu.) Se on riittävän tyylikäs mihin tahansa tilanteeseen. Sen paksua materiaalia ei helposti viilletä ja sen vetimet saa kätevästi lukittua toisiinsa, joten taskuvarkaat ovat ainakin tähän asti valinneet toisen kohteen. Passi ja puhelin kulkevat huomenlahjaksi saamassani käsilaukussa, jota kannan olan yli, vielä repun alla, silloin kun minulla on kummatkin. (Kuten kuvassa terminaalista hieman alempana.)

Odotettavissa: sadetta ja verovirasto

Sääennustus heinäkuun lopun Tallinnaan ei ollut imartelevin: silkkaa sadetta, lämpöä sentään päivisin 18-20 astetta. Yksillä vaatteilla ei siis pärjäisi jo ihan sen takia, että välillä pitäisi saada toiset kuivumaan. Samasta syystä pakkasin mukaan toiset kengät, vaikka yleensä teen pidemmätkin reissut pelkillä Converseilla. Totesin myös, että illalliselle Ö-ravintolaan voi olla mukavaa laittaa jotkut muut kengät.

Vaikka kyseessä on lomamatka, tuli eteen muutama työasia, jotka piti saada hoidettua samalla. Perustimme muutama vuosi sitten tytäryhtiön Viroon, ja sen ollessa välillä pöytälaatikossa sähköinen id-korttini oli päässyt vanhentumaan. Niinpä ensimmäisen matkapäiväni ohjelmaan tuli pankki- ja verovirastovierailut, ja niiden myötä päätin vetää päälleni jakun – kevyen collegejakun, mutta kuitenkin.

Mitä pakkasin?

Ylläolevasta kuvasta lähtöpäivänä päälleni pääsi raidallinen jakku ja Freddyn housut sekä Converset. Tämän setin totesin riittävän siistiksi pankkiin ja verovirastoon, vaikka virolaiset vastinparini toki pukeutuvat tyylikkäämmin. Minä olen sentään lomalla!

Vaihtovaatteiksi mukaan pääsi alushousujen, sukkien ja toppien lisäksi ohut musta paita ja musta hame (viime viikon kirppislöytöjä kummatkin – Italiassa valmistettu paita neljällä eurolla ja laadukas vintagehame 1,50 €). Vaihtokengiksi otin Eleven Parisin ihastuttavat mutta todella paljon käytetyt Marilynit.

Hotellin allasosastoon varauduin bikineillä. Ne päälle lahoavat Tommy Hilfigerit, joista olen avautunut, päätyivät roskiin, kun tilalle löytyi kirpparilta kolmella eurolla kauniit H&M:n narubikinit, jotka vaativat vain vähän tuunausta. Päivittäistä joogaani varten otin pikkuruiset shortsit. Jos innostun hotellin salille, kengiksi laitan Converset – erillisiä salikenkiä en edes omista. Lisäksi yöpaita, sateenvarjo, kasvomaskeja, puhelimen laturi ja vähän kosmetiikkaa reppuun, käsilaukkuun vielä passi, puhelin, kuulokkeet ja käsidesi. Reppuun jäi vielä mukavasti tilaa siltä varalta, että innostun ostamaan vaikka jotain herkkuja kotiin.

Lomakin on asennekysymys

Elämä on opettanut (vai oliko se Anthony Robbins?), että et voi vaikuttaa kaikkeen, mitä sinulle tapahtuu, mutta voit aina vaikuttaa, miten siihen suhtaudut. Tämä kevät ja kesä ovat olleet oivaa aikaa harjoitella tätä taitoa, etenkin, jos kuuluu niihin hyväosaisiin, jotka täällä voileivän ja matcha latten ääressä joutavat tällaisia pohtimaan.

Onnellisuuden sanotaan olevan odotusten ja todellisuuden erotus. Itse kyllä vaadin paljon, etenkin itseltäni, mutta joustan tavoitteista ja suunnitelmista sujuvasti olosuhteiden mukaan. Ja tänä kesänä ne olosuhteet laittoivat lomasuunnitelmat uusiksi lähes kaikilta, meiltäkin.

Nyt kesän ollessa kukkeimmillaan olemme olleet jo yli neljä kuukautta kesämökillämme Hämeenlinnassa, joten siitä en kauheasti lomafiilistä enää odottanut irtoavan. Mutta niin vain olosuhteiden muutokset tekivät muutamasta päivästä unohtumattomia, vaikka paikka ei vaihtunut.

Usko tai älä: yrittävä pätkätyöläinen lomailee

Vaikka olen ollut pian kaksi vuotta perhevapailla, olen koko ajan tehnyt osa-aikaisesti töitä. Äitiysvapaalla tietysti vain sunnuntaisin (huom. Kela!) mutta sittemmin melkeinpä joka päivä, yhteensä 10-20 tuntia viikossa. Blogissakin esille tulleiden mallintöiden ja joogaohjaamisen lisäksi minulla on ihan ns. kunniallinenkin työ osaomistamassani markkinointitoimistossa. Noita töitä, enimmäkseen sisällöntuotantoa, olen tehnyt lasten puuhatessa omiaan, iltaisin ja viikonloppuisin – tuttua monelle tältä etätyökeväältä.

Totaalista lomaa on tullut pidettyä aivan liian vähän, vaikka tuollainen puolikkaan työviikon tekeminenkin voi olla välillä aika kuormittavaa yhdistettynä pienten lasten hoitoon, puhumattakaan tämän kevään stressitekijöistä yt-neuvotteluineen. Päätin korjata asian ja ilmoitin olevani kaksi viikkoa poissa yrityksemme pikaviestimistä. Omistajalle tuo haaste on paljon suurempi kuin vaikkapa somelakko.

Yksi lapsihan on kuin ei olisi lapsia ollenkaan

Yhden lapsen äitinä inhosin, kun isompien perheiden vanhemmat vähättelivät yksilapsisia perheitä. Sitten sain itse toisen lapsen…

Pian kaksivuotias kuopuksemme on ollut maailman helpoin tapaus, jota olen kiikuttanut mukanani myös lukemattomiin työtapaamisiin hallituksen kokouksista lähtien. Pari vuotta vanhempi esikoisemmekin on rauhallinen ja viihtyy mainiosti tuntikausiakin esimerkiksi palapelien parissa. Mutta kun nuo kaksi ovat samassa paikassa, esikoisen uhmaikä pakottaa olemaan jatkuvasti hälytystilassa, sillä kuopus saattaa saada köniinsä pienestäkin virheestä. Vaikka 95 % ajasta menee hurjan hyvin, keho on jatkuvassa stressitilassa.

Niinpä laitamme mieheni kanssa aika usein lapset jakoon: hän tekee jotain toisen kanssa ja minä toisen. Niin kaikilla on leppoisaa. Yleensä kyse on tunnin tai parin hommista, mutta tällä kertaa mieheni vei esikoisen mukanaan peräti kolmeksi yöksi mummolaan. Vapaus!

Disclaimereita: En tarkoita sanoa, että yhden lapsen yksinhuoltajien elämä olisi yhtä auvoa. Kyse oli tässä aiemmin mainitusta olosuhteiden muutoksesta. En myöskään vaihtaisi ällösöpöä, äärimmäisen heteronormatiivista ydinperhettäni mihinkään maailmassa. Paitsi tällä tavalla puoleksi viikoksi.

Avataan Google Maps ja WhatsApp naapurille

Tämä on kotimaanmatkailun luvattu kesä ja mekin olemme ehtineet käydä jo ihastelemassa Laitikkalan hienoja maatiloja ja Ähtärin eläintarhaa. Olemme myös käyneet retkellä Saaren kansanpuistossa sekä Parolan Panssarimuseossa, vierailun arvoisia paikkoja nekin.

Jäimme kuopuksen kanssa jalkamiehiksi, mahdollisuudella ylentää itsemme polkupyöräkomppaniaan, sillä perheemme ainoa ajokelpoinen auto matkasi mummon luo. Niinpä potentiaaliset lomareissukohteemme piti valita hyvin läheltä. (Lähijunalla olisi toki päässyt ilmaiseksi vaikka Tampereelle, mutta junailu ei nyt houkutellut.)

Viiden kilometrin päästä löytyi Kissankulman kotieläinpiha ja naapuri osasi vielä vinkata Tiirinkosken kahvilan vohveleista kilometrin kauempana. Lomakohde päätetty!

Kissankulman kotieläinpihan kyyttövasikat ihastuttivat taaperoa.

Hyvän loman rakennuspalikat

Leppoisat ja ympäristön kannalta kestävät lomapäivät ilman moottoroitua matkustamista saivat miettimään, mitä ylipäätään lomaltani kaipaan. Ennen koronaa olisin ilman muuta vastannut ”matkan”, sillä tuon mallin opin yrittäjäisältäni. Hänellä oli oma autokoulu, ja jos hän ei matkustanut siitä vähintään satojen kilometrien päähän, hän ei osannut pitää lomaa. Aina oli joku, joka tarvitsi enää yhden ajotunnin päästäkseen inssiin… Niinpä yhteinen loma tarkoitti meille aina matkaa.

Nykypäivän tietotyöläinen voi työskennellä – tai olla työskentelemättä – missä vain. Mieli kuitenkin kaipaa lomaan jotain eroa arjesta. Kun lomalla tekee jotain mieleenpainuvaa, sen muistaa jälkikäteen paremmin, eikä loma tunnu valuneen hukkaan. Näin siis omalla kohdallani – jos sinä osaat vaihtaa lomamoodiin ihan vain painamalla läppärin kiinni ja lomailet tyytyväisenä kotisohvalla, nostan hattua. Itse kaipaan lomaani aika monenlaisia elementtejä:

  • Luontoa: Metsäretki tai puistokävely, kaikki käy, kunhan ympäristö on vihreä. Tämänkertaisella puolen viikon lomallamme pyöräilimme maalaismaisemissa ja poimimme vadelmia metsästä.
  • Citylaiffia: Nautin myös kaupunkilomista kulttuurielämyksineen ja kahviloineen. Tällä lomalla vierailimme useammalla kirpparilla (artikkelikuvan rannerenkaat maksoivat yhteensä 2 € Pelastusarmeijan iCare-kirppiksellä) ja istuimme ihanassa Tiirinkosken Tehtaan kahvilassa (takanurkassa desinfioituamme ensin pöydän, mutta kuitenkin).
  • Kulttuuria: Kirjat, elokuvat ja esitykset kuuluvat arkeenikin, mutta lomalla niille on erityisesti aikaa. Alle 2-vuotiaan kanssa korona-aikana kulttuurielämyksiä on tarjolla rajoitetusti, joten tällä kertaa tyydytin kulttuurinnälkääni katsomalla elokuvia pienen lomakaverini nukkuessa.
  • Hemmottelua: Jokaisella lomamatkallani yritän päästä tutustumaan paikalliseen spa-tarjontaan. Taaperon kanssa se ei onnistu, joten hemmottelua edusti saunominen ja kylpy. Kumpikin on paljon rauhallisempaa kahden kuin neljän hengen kanssa, kylpyammeessakin mahtui suoristamaan jalat. (Artikkelikuvan kasvonaamiot, yhteensä 0,99 € Lidlistä, levitin vartalolleni – kasvonaamion levittäminen vartalolle tuntuu aina äveriäältä.)
  • Herkkuja: Syön herkkuja arkenakin sopivan tilaisuuden tullen, mutta lomalla niitä tilaisuuksia tulee oikein järjestettyä. Tiirinkosken Tehtaan härkäpapuvohveli oli maineensa veroinen! (Artikkelikuvassa lempparisaunajuomani Coconaut ja ananaskirsikoita, joita rakastan.)
Tiirinkosken Tehtaan härkäpapuvohveli raparperihillolla jaettiin kristillisesti taaperon kanssa. Puolikkaassakin oli liikaa sokeria minulle, kaikkiruokainen taapero oli tästäkin vain mielissään.
  • Liikuntaa: Liikun arjessakin, mahdollisuuksien mukaan joka päivä, mutta etenkään lomalla en halua olla päivääkään liikkumatta. Tämän puoliviikkoisen aikana kävelin, pyöräilin taapero tarakalla 12-15 km lenkkejä ja joogasin, kaikkia joka päivä.
  • Lepoa: Nukun mainiosti arjessakin, mutta arkipäivinä ei aina jää muita lepohetkiä kuin yöuni. Lomalla täytyy saada välillä ihan vain lööbata, lueskella kirjaa tai kirjoittaa ajatuksiaan ylös, tai vain tuijotella ohilipuvia pilviä.

Mitä lomaani ei tarvitse kuulua

  • Matkustamista. Olin hieman yllättynyt tästä, mutta nähtävästi lomafiilis tosiaan löytyy ilman lento-, juna-, laiva- tai automatkaakin. Tosin ensi viikolla tarkoitus on rohkaistua Tallinnaan asti, mutta se on jo toinen juttu.
  • Puuhastelua. Rautakauppojen myynneistä päätellen suomalaisten kesälomiin kuuluu tänä vuonna kaikenlaisia remppa- ja pihaprojekteja. Itsehän en lomallani mielellään edes siivoa tai laita ruokaa. Tämäkin puoliviikkoinen mentiin kokonaisuudessaan niin, että vaativin kokkaukseni oli mikrokaurapuuro. Olisimme kernaasti syöneet ulkona useammankin kerran, mutta kiinnostavat ravintolat Hämeenlinnan keskustassa olivat niin täynnä, että päädyimme ostamaan valmisruokaa. Ryysikseen en mene.
  • Aurinkoa. Minun käy hieman sääliksi heitä, jotka eivät pääse lomatunnelmaan, ellei aurinko porota. Pidän kyllä monista lämpimistäkin matkakohteista – suosikkinani Singapore – mutta helteinen sää ei ole minulle pakkomielle. En välitä rusketuksesta enkä siksi auringonotostakaan. Suomen kesän pilvipoutainen 15-20 astetta on mitä mainioin retkeily- ja pyöräilysää, joten kunhan ei ihan aamusta iltaan sada, olen tyytyväinen. Ja välillä sadepäivätkin ovat mukavia.

Kun ajoin polkupyörällä pellon laitaa puolipilvisellä säällä, palasin mielessäni lapsuuteni maalaiskesiin, joista vähintään puolet tuntui kuluvan polkupyörän selässä. Sen syvemmälle lomafiilikseen en voisi päästä missään.

Mistä sinun lomatunnelmasi syntyy?

Päiväreissu Ähtärin eläinpuistossa

Somen selailu ei enää kuulu harrastuksiini, mutta olen kuullut, että kotimaan matkailuvinkeille on nyt sattuneesta syystä kova kysyntä, joten tässä yksi sellainen lisää. Me päätimme toteuttaa pitkään puheissa olleen reissun ja vierailla Ähtäri Zoossa. Edellisestä vierailustani olikin jo 12 vuotta.

Ilvekset kamustelivat vuonna 2008 näin söpösti. Eilen näimme yhden ilveksen, mutta se pysytteli kauempana aitauksessaan.

Vierailumme ei ollut 2018 tarhaan saapuneiden pandojen ansiota, vaan ollut listalla jo pidempään. Nyt kun olemme oleilleet pidempään mökillämme Hämeenlinnassa, totesimme 2,5h ajomatkan suuntaansa olevan vielä ihan mahdollinen päiväreissulle. Anteeksi, ettemme jääneet tukemaan Ähtärin hotelleja. Astmaatikkona jätän vielä esimerkiksi buffet-ruokailut väliin vaikka hotelliaamiainen muutoin maistuisikin. Matkaseuraksemme saimme ystäväperheen, jotka olivat kanssamme viime kesänä niin Vallisaaressa kuin ikimuistoisella Norjan kiertomatkallakin.

Ostimme liput etukäteen netistä vaikka kummoista ruuhkaa ei kesäkuun lopun lauantaina sitten ollutkaan. Käsidesiä ja käsienpesupisteitä oli runsaasti ja Pandataloa ahtaammat sisätilat oli fiksusti suljettu. Liput ovat suhteellisen suolaisen hintaiset – aikuiselta 34 € ja kolmivuotiaskin kustansi 19 €. No, pandoja on toki Kiinan ulkopuolella vain parissakymmenessä paikassa ja nykyisin samalla lipulla pääsee siis hienoon Pandataloon, ihanaan metsään rakennettuun eläinpuistoon ja kivalle ”maatilalle”.

1v9kk kuopuksemme näyttää innoissaan, missä Lumi-panda lepäilee. Pandatalossa pitää olla hiljaa, sillä pandat haluavat chillata rauhassa.

Ähtärin eläintarha on yksi kivoimmista, missä olen vieraillut, ja vertailukohtia on kymmenittäin. Ähtäristä tekee erityisen mieluisan eläinten selvästi keskimääräistä mukavammat olot. Siksi lippujen hinta ei tunnu kohtuuttomalta.

Visentinpoikanen suhtautui pitkään jatkuneisiin helteisiin näin.

Ähtärin eläintarha on erittäin selkeä kierrettävä: hieman yli kolmen kilometrin kierroksella näkee kaikki eläimet. Kierros alkaa Pandatalosta (jota kiinalaiset tarkastuskäynnillään kiittelivät hienoimmaksi kotimaansa ulkopuolella) ja päättyy Maatilalle, josta löytyy muun muassa suomenhevonen ja lehmiä.

Maatilalla pääsin myös kokeilemaan puujalkoja ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin. Se on hieno laji, jolle soisin kovasti lisää suosiota!

Viihdyimme eläinpuistossa noin 3,5h. Kierroksen puolivälistä on jonkinlainen kahvila, mutta viikkoa aiemmin puistossa vieraillut kaverini kuvaili sen tarjontaa lähinnä ranskalaisiksi ja hodareiksi. Niinpä söimme Ähtärin keskustassa juuri ennen puistoon menoa, emmekä pitäneet eläintarhassa kuin yhden pienen evästauon. Pandatalossa on kuulemma siistimpi kahvila, mutta siihenkään ei tullut tällä kertaa tutustuttua.

Vaikka villisika elää Suomessakin luonnonvaraisena, hämmentyisin kyllä suuresti, jos sellainen kävelisi metsässä vastaan.

Ähtäri Zoon vieressä on seikkailupuisto Flowpark ja kivannäköinen chalet-hotelli. Väkisinkin tuli mieleen, että olisihan tänne voinut yöksikin jäädä. Ehkä ensi kerralla!

Lähimatkailua Laitikkalassa

Olemme viihtyneet jo kolme kuukautta “mökillämme” Hämeenlinnassa. Yleensä käymme mökillä keskimäärin kerran kuussa, ja silloin ihan vain se mökillä oleminen riittää – olkoonkin, että piipahdan joka kerta lempparikirppikselläni Aarreaitassa. Kolmen kuukauden jälkeen mökillä alkaa höpertyä, etenkin, kun se on koko kevään toimittanut myös työpaikan virkaa. Oli siis korkea aika alkaa tutustua lähiseutujen kohteisiin.

Full disclosure: Rönnvikin viinitila Laitikkalassa on osaomistamani markkinointitoimiston asiakas, ja monet teksteistä heidän sivuillaan minun näppäimistöltäni. Olin vieraillut tilalla aikaisemminkin ja saanut heiltä vinkkejä lähistön kohteista. Tätä juttua kirjoittaessa syntyi vastaava tuotos myös Rönnvikin viinitilan sivuille. Ai miten niin työn ja vapaa-ajan raja hämärtyy?

Meillä oli oikein onnistunut retkipäivä, ja kuvissa vilahtelevat 1,5- ja 3,5-vuotiaat tyttäremme olivat innoissaan jokaisesta kohteesta. Tänä kesänä kotimaanmatkailu saanee viimein ansaitsemaansa arvostusta, joten jaan vinkit sinullekin.

Hämeenlinnasta on Laitikkalaan puolen tunnin matka, Pälkäneen keskustaan 10 minuuttia enemmän. Tampereelta näihin ajaa reilusti alle tunnissa, Helsingistä menee vähän yli, samoin Lahdesta. Kaikki kohteet ovat avaria ulkotiloja, joten huolehtimalla hyvästä käsihygieniasta näissä voi vierailla huoletta tällaisena kummallisena koronakesänäkin.

Strutsitila Syrjynen Pälkäneellä

Päivän alkajaisiksi ajoimme suoraan Hämeenlinnasta katsoen kauimmaiseen kohteeseen Pälkäneen keskustan pohjoispuolelle: Strutsitila Syrjyselle. Aikuisilta peritään neljän euron sisäänpääsymaksu, lapsilta kahden, mutta alle 4-vuotiaamme pääsivät ilmaiseksi. Tilalta löytyy kahvila, mutta me emme vielä tässä vaiheessa reissua olleet sen tarpeessa. Nähtävää riitti, sillä strutsien lisäksi saimme ihastella lampaita, vuohia, kanoja, kukkoja, valkoisia kyyhkyjä ja kuusipeuroja, jotka pilkkuineen muistuttavat aivan Bambia. 

Syrjysen Strutsitila Pälkäne

Pyhän Mikaelin rauniokirkko ja Pälkäneen keskustan nähtävyyksiä

Pälkäneen keskustan lähellä, aivan tien vieressä seisoo keskiaikainen kivikirkko (joka komeilee tämän kirjoituksen artikkelikuvana). Kyseessä on Pyhän Mikaelin kirkko, jonka katto sortui raivoisassa myrskyssä vuonna 1890. Kirkko oli silloin jo muutenkin hylätty, sillä Pälkäneen keskustaan rakennettu uusi kivikirkko oli syrjäyttänyt sen. Rauniota alettiin kuitenkin pitää kunnossa ja siellä on järjestetty niin jumalanpalveluksia kuin perhejuhliakin. Vaikuttava paikka, johon voi vain kävellä sisälle. Alueella ei ole mitään palveluita.

Pyhän Mikaelin rauniokirkko oli vaikuttava paikka. Mairea hymyni johtuu kuitenkin osittain siitä, että sain päälläni olevan ihanan kesämekon eilen lahjaksi Kotirouvan kuvauksista. Kyseessä on toinen kerta 22-vuotisen mallinurani aikana, kun sain kuvauksista vaatteen omakseni!

Nautimme jätskit Pälkäneen keskustassa (lämmin suositus Kolmen Kaverin vegaaniselle uutuusjädepuikolle!) ja ajelimme hieman ympäriinsä. Keskustasta löytyy komea vanha tuulimylly, jonka sisälle pääsee keskikesällä rajattuna aikoina tutustumaan.

Joen rannassa on Pohjan Sodan suurimman taistelun muistomerkki. Selostin Googlen avulla taistelun kulkua ääneen ajaessamme takaisin kohti Laitikkalaa. On hauskaa pohtia, miten erilaiselta Pohjola saattaisi näyttää, jos Kostianvirralla olisi käynyt toisin. Olisiko Ruotsi yhä Pohjois-Euroopan suurvalta, jonka osana suomalaiset nauttisivat jopa nykyistäkin suuremmasta vauraudesta? Historian tuntemukseni ei valitettavasti riitä laajaan spekulointiin.

Suttisen tila

Seuraavaksi vierailimme Suttisen tilalla, jossa myydään tuoreita kasviksia ja marjoja aina ajankohdan mukaan. Ihanasta tilapuodista lähti mukaamme punajuuria ja kevätsipulia. Pihapiirissä majailee normaalisti kaneja, mutta tällä kertaa ne olivat piilossa. Ihastelimme sievää valkoista ponia, mutta tyttöihin teki suurimman vaikutuksen jäätelökioskin takaa löytyneet lainattavat keppihevoset ja niille tehty esterata.

Suttisen marjatila

Rönnvikin viinitila

Päätimme retkipäivän Rönnkivin viinitilalle, jossa kuopuksemme oli vieraillut jo aiemmin asiakastapaamisessa. Tutustuimme mieheni kanssa vuorotellen Tallinvintin taidenäyttelyyn ja tilaviinien ja Rönnvikin historiasta kertovaan ulkoilmanäyttelyyn, sillä lapset säntäsivät leikkipaikalle, eivätkä olisi enää pois lähteneet. Puiden varjossa oleva leikkipaikka karhu-, ilves- ja varsapatsaineen tuntui olevan pienten silmissä maaginen paikka. Vieressä virtaa pieni puro, jonka yli on aseteltu lankkuja sillaksi. Viinitila oli päivän kohteista hieman yllättäen ainoa, josta lähtemisestä jouduimme neuvottelemaan.

Kuten olen kertonutkin, en itse käytä alkoholia ollenkaan, mutta Rönnvik on silti mielestäni aivan ihana paikka. Voisin istuskella tilan vehreällä pihamaalla tuntitolkulla, vaikka sitten paikallista mehua juoden ja tilalla sijaitsevan leipomon antimia nauttien. Tällä kertaa mukaan tarttui Beritin leipoma saaristolaisleipä.

Tiloilta ostetuista herkuista huolimatta lomapäivän kokonaiskustannus jäi hyvin kohtuulliseksi, ja todelliselle budjettimatkaajalle löytyy matkan varrelta ihania retkipaikkoja omien eväiden nauttimiseen. Sisäänpääsymaksu on vain Syrjysen Strutsitilalla, ja sekin tosiaan erittäin kohtuullinen. Kauniina kesäpäivänä elämykset ja tunnelma olivat aivan mahtavia.

Paluumatkalla Hämeenlinnaan kumpikin tyttö simahti autoon, myös päiväunista jo ajat sitten luopunut esikoinen. Illan mittaan hauskaa päivää muisteltiin moneen otteeseen.

Ja laulun tämän lauloi mulle tuuli: On kaikkein kaunein aina oma maa.
Niin moni muuta paremmaksi luuli, mut pettymyksen itsellensä saa. (Tapio Rautavaaran laulusta Kulkuri ja Joutsen)

Vuosi Museokorttia

Superhitti Museokortti löysi tiensä myös minun lompakkoni väliin – eli minimalistisesti puhelinkotelooni – vuosi sitten. Museokortista muuten riittää pelkkä kuva, eli fyysistä korttia ei tarvitse kuljettaa mukana!

Ensimmäinen museokorttivierailuni oli mökkikaupungissamme Hämeenlinnassa aikuisten serkuntyttöjeni ja kuopuksen kanssa. Suuntasimme Hämeen Linnaan. Puolivuotias kuopus kulki silloin mukana kantorepussa.

Viimeisen kerran (tällä erää) Museokortti pääsi käyttöön samassa seurassa ja kaupungissa, Sibeliuksen syntymäkodissa. Kuopus oli muuttunut takin alla tuhisevasta vauvasta kaikesta kiinnostuneeksi taaperoksi.


Näiden lisäksi vuoden mittaan tuli vierailtua:
– Neljästi Amos Rexissä
– Kolmesti Ateneumissa
– Kahdesti Kiasmassa
– Kahdesti WeeGeessä
– Gallen-Kallelan museossa
– Ilmailumuseossa
– Luonnontieteellisessä
– Raaseporin linnassa

(Sekä Bergenin Koda-taidemuseossa ja Tukholman Fotografiskassa, mutta ne eivät toki kuuluneet Museokortin piiriin. Lisäksi piipahdan mielelläni pop-up taidenäyttelyissä.)

Melko taidepainotteisia vierailuja siis! Yhteensä 69 euron museokortilla tuli siis tehtyä 17 museovierailua. Yhden sisäänpääsyn hinnaksi jäi siis nelisen euroa.

Paria vierailua lukuunottamatta lapset olivat mukana. Vain Ateneumissa olimme silmätikkuina, kaikkialla muualla tunsimme itsemme tervetulleiksi. Artikkelikuva on typyjemme suosikkimuseosta, WeeGeen Lelumuseosta.

Ilman museokorttia ylläolevista museovierailuista olisi tullut tehtyä ehkä neljä tai viisi – mikä sekin olisi ollut hyvin lähellä tehdä Museokortista kannattavan hankinnan. Toki moniin museoihin on myös ilmaispäiviä, esimerkiksi Kiasmassa aina kuukauden ensimmäisenä perjantaina.

Museokortin uusimiseen kannustettiin niin museoiden tiskeillä, sähköpostitse kuin tekstiviestilläkin. Päätin, etten kuitenkaan tällä erää jatka sen parissa.

Hankintahetkellä kuopus oli tosiaan puolivuotias ja esikoinen kaksivuotias. Kilttinä ja rauhallisena tapauksena esikoinen kulki kauniisti vierelläni taidemuseosta toiseen kuopuksen ihmetellessä rattaissa. Nyt vuotta myöhemmin kuopus haluaa itse kävellä, mieluiten kädestä pitämättä, ja välillä aivan eri suuntaan kuin muut. Tavallinen 1,5-vuotias lapsi siis, ei helpointa museoseuraa. Esikoinen kyllä viihtyisi, mutta kokee etenkin nykytaiteen usein pelottavana (eikä ihme).

Toki pääsisin joskus museoihin ilman lapsiakin, mutta käytän ne hetket kuitenkin mieluummin liikuntaan. Liikuntaan panostamme myös yhdessä tyttöjen kanssa, sillä joululahjaksi ostimme Leon Leikkimaan vuosikortit. (Ei, en suostu sanomaan sitä Leo’s Leikkimaaksi. Joku raja.) Museokortin pariin palaan varmasti joskus myöhemmin!

Norjan kiertomatka

En ole ollut kaikkialla, mutta reilusti yli 40 maassa kuitenkin, ja monissa “maailman kauneimmiksi” tituleeratuissa paikoissa. Islanti ja Uusi-Seelanti pääsevät listalla korkealle, kuten toki Suomikin, mutta omalla rajallisella kokemuksellani asettaisin maailman kauneimmaksi maaksi Norjan. Edellisestä Norjanvisiitistä oli kulunut jo hävettävän pitkät 17 vuotta, ja silloinkin kävimme vaihtarikavereiden kanssa vain Oslossa. Vuonoja olin kiertänyt viimeksi lapsena parilla kiertomatkalla vanhempieni kanssa. Oli siis korkea aika hypätä autoon ja suunnata Norjaan!

Suositus! Katso ennen matkaa loistava, tositapahtumiin perustuva Den 12. Mann -elokuva ja Norjan maisemat saavat aivan toisen ulottuvuuden (vaikka me pysyttelimmekin etelässä).

Suunnittele reitti ja varaa hotellit etukäteen!

Ihan noin vain soitellen ei vuonomaahan kannata lähteä, sillä siirtymät kaupunkien välillä ovat pitkiä ja etenkin kesäkuukausina monet hotellit ovat loppuunmyytyjä. Mieheni speksasi tätä matkaa tuntitolkulla ja varaukset elokuun alkupuoliskon matkalle tehtiin jo joulukuussa. Jaan tässä kaikki siirtymämme etäisyyksineen ja nähtävyyksineen sekä yöpymispaikkoineen säästääkseni ehkä joltain muulta hieman vaivaa.

Ajoa kertyi yhteensä yli 3 000 kilometriä. Norja kuhisee Tesloja, haaveautojani BMW i3:ia ja Nissan Leafeja, joten sähköautolla voi mainiosti lähteä matkaan. Meidän ratsunamme palveli uskollinen farmaribemarimme, johon parin viikon tavarat lasten matkasänkyineen mahtuivat heittämällä. Sängyt tulivatkin muutaman kerran tarpeeseen, sillä pienimmissä hotelleissa oli vain yksi vauvansänky ja reissuseurallamme mukana 2-vuotias tyttärensä.

3 000 km autossa lasten kanssa

Meidän takapenkillämme matkustivat omat 2v9kk ja 11kk ikäiset, reissaamiseen ja autossa istumiseen tottuneet tyttömme. Päiväsiirtymät oli suunniteltu niin, että autossa istumista oli useimpina päivinä 2-4 tuntia, muutamana päivänä hieman enemmän. Åressa ja Bergenissä vietimme kokonaiset päivät paikoillaan. Autoilu tyttöjen kanssa sujui oikein hyvin. Ojentelimme takapenkille valmisruokatuubeja (palataan siihen jätteettömyyteen lapsien hieman vartuttua) ja maissinaksuja sekä välillä Duplo-autoja. Videoihin ei vielä tällä reissulla tarvinnut turvautua. Taapero bongaili auton ikkunasta laivoja, lampaita ja vesiputouksia. Kumpikin myös nukkui autossa paljon, sillä aamuysin herätykset hotelliaamiaisille olivat näiden unikekojen makuun aivan liian aikaisia. Tietysti pysähtelimme käyttämään tyttöjä matkapotalla, mutta tulipahan sitten itsekin noustua ja jaloiteltua sekä hyödynnettyä Norjan mainiota julkisten vessojen verkostoa.

Olin varautunut könyämään tyttöjen väliin takapenkille viihdyttäjäksi, mutta sille ei ollut tarvetta. Hienoimmat pätkät keskityin vain katsomaan maisemia, mutta sain myös kudottua säärystimet kierrätyspuuvillasta, ensimmäisen neuletyöni sitten ala-asteen. Kotimatkalla Ruotsin läpi kirjoittelin tämän jutun. Tylsää ei ehtinyt tulla.

Moni kauhisteli reissun kilometrimäärää. Lyhyemmän kierroksen voi tehdä esimerkiksi lentämällä Trondheimiin, vuokraamalla auton ja palauttamalla sen Osloon. Meitä olisi houkutellut jatkaa matkaa sekä pohjoisempaan että etelämpään, mutta sitten pari viikkoa ei olisi enää riittänyt. Halusimme nukkua aamulla niin pitkään kuin hotelliaamiainen antaa myöten ja toisaalta saapua hotelleihin klo 15-19 välillä, ei yömyöhällä, kuten eräällä taannoisella Alppi-roadtripillämme ennen lapsia. Jälkikasvua käy siis kiittäminen matkustamisemme järkevöitymisestä! Lapsia ei tosin huomioitu tätä matkaa suunnitellessa oikeastaan mitenkään, noin pienet kun tulevat hienosti mukana sinne minne viedään. Matkasuunnitelma sopii siis yhtä hyvin lapsettomillekin.

Huom. ajoajat ja kilometrit ovat joillain väleillä alakanttiin, kun päätimmekin valita maisemareitin.

Vaasasta Uumajaan ja Åreen

2.8. Pe lähtö Helsinki – Vaasa (422 km, Google Mapsin antama ajoaika 4h 43 min). Hotelli Original Sokos Hotel Vaakuna Vaasa.

3.8. La Vaasa – Uumaja Wasaline lautta klo 8.00-10.30 (3,5h)

Ajo Uumaja – Åre (458 km, 5h 42 min). Hotelli Copperhill Mountain Lodge, Åre, minisviitti kahdella makuuhuoneella, kaksi yötä.

Vaasan Sokos Hotel Vaakunan aamupala alkoi onneksi kuudelta lauantaiaamunakin, sillä lauttajonossa piti olla seitsemältä. Superaikaisesta herätyksestä huolimatta taapero riemuitsi laivan pallomerestä, kunnes nukahti isänsä syliin.

Lapset nukkuivat melkein koko pitkän ajomatkan Uumajasta Åreen. Sollefteån Mango Matcafesta sai mainiota ja terveellistä sapuskaa ja historiallisesta Petter Cafesta edulliset lattet matkaan. Olen nähnyt niin paljon suur- ja pääkaupunkeja, että pidän oikeastaan pikkukaupunkeja jopa mielenkiintoisempina.

Sunnuntain vietimme kokonaisuudessaan Åressa toipuen kahdesta pitkästä ajopäivästä. Teimme 2,5 tunnin patikkaretken Copperhill Mountain Lodgelta Fröåtjärnen-järven rantaan ja takaisin ylös. Åre on upea kesällä ja erityisesti maastopyöräilyreitit näyttivät houkuttelevilta.

Copperhill Mountain Lodge on talvisin ökykallis, kesäisin siedettävän hintainen hotelli. Lilluimme sen ihanalla, pienellä kylpyläosastolla pari tuntia. Tämä oli ainoa paikka, jossa jaoimme yhteisen huoneiston matkaporukalla.

Trondheim, Ålesund ja Trollstigen

5.8. Ma Åre – Trondheim (168 km, 2h 15 min). Hotelli Scandic Lerkendal.

Trondheimin muistin jo lapsuudesta ihanana kaupunkina. Viettäisin siellä mieluusti pitkän viikonlopun matkaten raitiovaunulla Bymarkan luontopoluille ja retkeillen Munkholmenille. Nyt ne jäivät vain haaveiksi, ja lähinnä pyörimme hienossa keskustassa. Scandic Lerkendal oli koko reissun suosikkihotellini, vaikka sijaitseekin vähän keskustan ulkopuolelle ja huonekin oli aika pieni ja tavanomainen. Huoneen ikkunoista näki kuitenkin futisstadionille ja hotellin valtavassa leikkihuoneessa oli iso pomppulinna, tasapainolautoja, sekä pingis- ja biljardipöydät. Lapset tuntuivat viihtyvän siellä melkein yhtä hyvin kuin porukan aikuiset.

6.8. Ti Trondheim – Molde (220 km 3h 41 min sis. lautan). Hotelli Scandic Alexandra Molde.

Päivän ajoreitiksi valittiin upea Atlantic Ocean Road, jonka levähdyspaikalle pysähdyimme picnicille. Molde on pikkukaupunki, jossa söimme yhden matkan harvoista ravintolaillallisista – keskinkertaista thaimaalaista, vegeannokseni oli listan halvin ja maksoi 17€. Molden tunnetuin nähtävyys lienee uudempi ja kalliimpi Scandic-hotelli, mutta Scandic Alexandran historia on kiinnostavampi, sillä saksalaiset pommittivat sen edeltäjän matalaksi 1940. Molde valikoitui yöpaikaksi, koska seuraavan etapin lautta lähti sieltä. Elokuussa asialla ei tosin enää ole niin väliä, sillä lauttajonoja ei juurikaan näkynyt.

7.8. Ke Molde – Ålesund – Trollstigen – Valldalen (165 km 3h 18 min sis. lautan). Hotelli Blåtind, Ekrelia, Stordal.

Ålesundin yhtenäinen jugend-arkkitehtuuri on näkemisen arvoinen, mutta parin tunnin piipahdus kaupunkiin riitti hyvin. Ydinkeskusta tuntuu palvelevan lähinnä turisteja, ja satamassa näimmekin kookkaan Queen Mary II -risteilijän.

Trollstigen-vuoristotie on henkeäsalpaava kokemus ja maisemat sen yläpäästä ovat mahtavia ja pysähdyspaikan arkkitehtuuri hienoa. Henkilökohtaisesti ihastelin vielä enemmän Gudbrandsjuvet-solaa, jonka veden pauhua olisin voinut kuunnella tuntikausia.

Hotelli Blåtind on hauska pikkuhotelli, jonka pihalla olevasta poreammeesta ihastelin läheistä laaksoa. Paikka meni hieman hukkaan yhden yön visiitillä, sillä tarkoitus olisi selvästikin retkeillä lähistössä ja iltaisin istahtaa kello kahdeksan yhteisillalliselle. Meidän iltanamme ei ollut tarjolla kasvisruokaa, illallinen oli meille liian myöhään ja omien ruokien syöminen yhteistiloissa kiellettiin, mutta evästely omassa huoneessa on ihan hauskaa sekin.

Geiranger ja Gamle Strynefjellsvegen

8.8. To Geiranger – Lavik (250 km, 5t 2 min sis. lautan). Hotelli Lavik Fjord Hotel.

Geiranger on jokaisen Norjanmatkan pakkonähtävyys, ja kyseessä onkin komea vuono, jonka jylhyyden muistin jo lapsuudesta. Turistien määrä oli vajaassa 30 vuodessa räjähtänyt, vuonossa oli parkissa kaksikin risteilyalusta, ja porukkaa kuhisi niin, ettemme edes pysähtyneet alas kylään. Ylhäälläkin viivyimme vain pakollisten (turvallisten!) turistikuvien ajan, enkä jäänyt katsomaan, kuka tänään putoaa kuolemaansa.

Norjalaiset eivät muuten ole mitenkään erityisen innoissaan turisteista. Meille oltiin toki aina hyvin ystävällisiä, mutta ehkä se on vaalean naapurimaalaisen etuoikeus, mene ja tiedä. Älä ainakaan tule heinäkuussa.

Tarkoituksemme oli ajaa ylös Dalsnibballe ihailemaan maisemia, mutta sää oli sen verran sumuinen, että jätimme sen väliin. Suuntasimme kuitenkin yhden ainoan sattumalta bongatun blogikirjoituksen perusteella vähemmän tunnetulle Gamle Strynefjellsvegenille, emmekä totisesti pettyneet. 1800-luvun lopulla (!) turistitieksi rakennettu 27-kilometrinen tie oli edelleen osin päällystämätön, mutta maisemiltaan satumainen. Oikeastaan olisimme voineet parkkeerata koko perheen joksikin aikaa tänne johonkin tunturimökkiin. Suuntaa ennemmin tänne kuin Geirangerille.

En ole koskaan ennen tuntenut näin paljon sielujen sympatiaa lehmän kanssa!

250 asukkaan Lavikissa on huoltoasema, ruokakauppa, kampaamo, kahvila ja hotelli, jossa yövyimme. Kaikki muut palvelut menivät illalla kiinni, mutta jäljelle jäi yksi matkani henkilökohtaisista helmistä: Koulun/päiväkodin leikkipuisto, jonka luumupuun kypsiä luumuja saatoin maistella aika paljon tai olla maistelematta, riippuen ihan kuka kysyy. Lapset ovat loistava tekosyy notkua leikkipaikoilla. Tykkään erityisesti keinua ja tasapainoilla, sekä tietysti roikkua.

Taidetta ja puistoilua Bergenissä

9-10.8. Pe Lavik – Bergen (115 km, 2h 15 min sis. lautan), hotelli Scandic Ørnen kaksi yötä.

Lavik Fjord Hotel on lauttasataman vieressä. Tällä kertaa meillä oli tuuria ja satuimme sähkölossille. Voimanlähteen huomasi lähinnä lautan hiljaisuudesta. Tajusin yhtäkkiä, miksi kuulin tyttöjen viihdyttävän toisiaan auton takapenkillä vuorotellen päristelemällä.Bergen on Norjan toiseksi suurin kaupunki, ja parkkeerasimme sinne kahdeksi yöksi. Kävimme hyppimässä Nygårdsparkenin trampoliineilla ja ihastelimme Kode3:n ja 4:n Picassoja, Muncheja ja norjalaista kansallisromantiikkaa. Olisimme kovasti halunnut VilVite-tiedekeskukseen, mutta se yllätti menemällä kiinni jo viideltä. Emme oikein keksineet kaupungista koko perheelle sopivaa tekemistä sateisena lauantai-iltana, joten hengasimme vain hotellilla ja haikailemme Trondheimin hotellin ihanaa leikkihuonetta.

Tämän taulun nähtyään kuopukseni hiljeni vasta, kun tarjoilu saatiin kohdilleen.

Reissun tyhjä arpa: Haukeli

11.8. Su Bergen – Kinsarvik – Odda – Haukeli (290 km, 4t 47 min). Hotelli Haukeli Hotel. Ajoimme Bergenistä Kinsarvikiin motarin sijaan kaunista 7-tietä. Pienet kylät heijastuivat peilityynestä vuonon pinnasta.

Kinsarvikin Spar oli nähtävyys sinänsä – siellä myytiin leluja, kankaita, vaatteita, kenkiä… Ostimme lounaat salaattibaarista ja söimme ne satamassa. Matkalla ohitimme myös kauniiksi kehutun Oddan kaupungin, joka ei tosin ei jäänyt erityisemmin mieleen kymmenien muiden pittoreskien kylien joukosta. Upeita vesiputouksia oli matkalla niin paljon, ettei kaikkia voinut pysähtyä ihastelemaan.

Haukeli ja nuhjuinen Haukeli Hotel olivat mielestäni reissun heikoin lenkki, mutta jossain oli pakko yöpyä eikä näillä seuduilla ollut paljoakaan tarjontaa. Täällä avasimme ainoan kerran reissulla hotellihuoneen television – taustameteliksi, koska seinät olivat paperia. Myös Norjassa televisiosta tulee Adam Sandlerin vanhoja komedioita. Kaikkea ei öljymiljardeillakaan saa.

Vemorkin historiallinen vesivoimalaitos ja ilta Oslossa

12.8. Ma Haukeli – Rjukan / Vemork – Oslo (266 km, 4h 3 min). Hotelli Radisson Blu Hotel Alna Oslo.

Saimme loman loppupuolelle vielä yhden reissun upeimmista päivistä. Vemorkin vesivoimala oli valmistuessaan 1911 maailman suurin voimala. Norjan 1940-luvulla miehittäneet saksalaiset käyttivät siellä tuotettua raskasta vettä ydinpommin kehittelyyn, mutta sinnikkäät norjalaiset sabotoivat oman tehtaansa ja raskaan veden kuljetuksen estääkseen natsien aikeet. Hatut päästä. Museo on upea, samoin Rjukanin kylä 1900-luvun alun hienoine, yhä käytössä olevine rakennuksineen. Hieman Osloon päin voi ihmetellä 40-luvun junanvaunuja ja kuljetuslaivaa, samanlaista kuin minkä sabotöörit joutuivat upottamaan.

Tänne voisi tulla lentäen Osloon, ja vuokra-autolla yhdeksi yöksi fiiniin Rjukan Admini -hotelliin. Mieluiten niin, että voisi osallistua sunnuntain high tealle.

Ajoimme suoraan Oslon keskustaan, jossa ihastelimme oopperataloa (ilmaiset vessat!), söimme thai street foodia ja hyppelimme päärautatieaseman edessä olevalla hienolla leikkipaikalla.

Radisson Blu Alna on keskustan ulkopuolella ja siksi hieman Oslon keskustan hotelleja edullisempi. Saimme tuurilla ilmaisen upgraden isoon bisneshuoneeseen. Olin parantunut 1,5 kuukautta vaivanneista flunssasairauksista sen verran, että pääsin testaamaan reissun ensimmäisen fitness roomin.

Takaisin Ruotsiin: Karlstad ja Tukholman Fotografiska

13.8. Ti Oslo – Karlstad (218 km, 2h 40min). Hotelli Scandic Winn.

Karlstad valikoitui yöpymispaikaksi ihan maantieteellisen sijaintinsa vuoksi, mutta se on ihan mukava, kompakti kaupunki. Hotelli Scandic Winnin vieressä on monipuolinen leikkipaikka. Ja hotellissa on sauna ja poreamme! Paljon muuta ei ehdittykään ihmetellessämme, miten haljenneella vanteella pääsisi Tukholmaan asti. (Paikkaus ei auttanut, joten päädyimme täyttämään rengasta kahdeksan kertaa 310 kilometrin matkalla.)

14.8. Ke Karlstad – Tukholma (310 km, 3h 30 min), iltalaiva klo 16.30 Viking Line Mariella LUX A

Ehdimme satamaan ajoissa ja pääsin viimein Tukholman Fotografiskaan. Tykkäsin eniten Vincent Petersin potreteista, jotka edustavat klassisempaa valokuvataidetta. James Nachtwayn kuvat kriisialueilta puolestaan olivat melkoisen ahdistavia ja olin iloinen, että taapero oli jäänyt isänsä kanssa kahvilaan.

“Even I don’t look like Cindy Crawford in the morning,” Cindy Crawford on sanonut.

Kotimatka taittui Mariellalla – jo kolmas kerta kyseisellä laivalla tänä vuonna! Food Gardenin alkuruoka- ja jälkiruokapöytä jaksaa silti aina ilahduttaa. Konsepti on mielestäni mahtava ja hinta-laatusuhde kohdallaan. Tavalliseen buffaan minua ei enää saa.

15.8. To saavuimme Helsinkiin klo 10.00. Borta bra men hemma bäst ja sama norjaksi!

Mutta Norjahan on kauhean kallis maa!

Norja on legendaarisen hintava maa. Hotellit ovat 20-40 € kalliimpia kuin vastaavat Suomessa ja Ruotsissa. Tietulleja on paljon, ja ne maksavat luokkaa 4-15€, samoin losseja, jotka maksavat 10-25€. Ruoka on kallista niin kaupoissa kuin ravintoloissakin, mutta edullisestikin selviää. Söimme ravintolassa/kahvilassa korkeintaan kerran päivässä. Joka aamu nautimme runsaan hotelliaamiaisen, joten siihen päälle useampi ravintola-annos olisi liikaa. Monissa pienissäkin kaupoissa oli salaattibaareja ja useana iltana teimme itse salaatteja hotellihuoneessa – parilla kotoa tuodulla haarukalla pääsee pitkälle.

Shoppailua kun en muutenkaan harrasta, jäivät reissun ostokset kaksiin tarjoussukkahousuihin kuopukselle. Nekin ostin vasta, kun venäläinen nainen tuli kauhuissaan puristelemaan pikkuisen paljaita varpaita – jalassa kun ei pysy mitkään sukat, millään kikalla. Kävin myös Pelastusarmeijan kirppiksellä Bergenissä, se kun sattui sijaitsemaan hotellimme vieressä. Olisin ostanut hiuspinnejä esikoiselle, mutten löytänyt. En siis osaa sanoa, mitä Norjasta kannattaa ostaa. Eikun osaanpas: Vain tarvitsemansa ja mielellään käytettynä. Ostamisen sijaan kannattaa keskittyä kokemiseen ja ihan vain katsomiseen. Jos pitää istua 3 000 kilometriä autossa, se kannattaa ehdottomasti tehdä Norjassa!

Junalla ilmaiseksi Hämeenlinnaan

PK-seudun julkisessa liikenteessä saa matkustaa ilmaiseksi rattaiden kanssa. (Mukana täytyy olla myös 0-6-vuotias lapsi, mutta hänen ei tarvitse olla rattaissa. Etu koskee yhtä aikuista /rattaat.) Hyödynnän tätä etua monta kertaa viikossa, useimmiten kotoa keskustaan ja takaisin.

Liikumme mökille Hämeenlinnaan yleensä koko perheen voimin autolla, mutta nyt tuli tilanne, että mies ja esikoinen olivat tulossa eri suunnasta kuin kuopus ja minä. Myin autoni pois keväällä, kun mies vaihtoi työpaikkaa ja siirtyi kulkemaan töihin julkisilla, ja olemme pärjänneet yhdellä käyttöautolla oikein mainiosti. Olin jo päättänyt tulla kuopuksen kanssa junalla, kun hoksasin, että lähijunallahan pääsee rattaiden kanssa ilmaiseksi.

Kotoa Pasilaan pääsimme mukavimmalla mahdollisella Flirt-lähijunalla, jonka ilmastointi sai helteessä paahtuneet ihmiset huokailemaan ihastuksesta.

Matka Hämeenlinnaan kestää R-lähijunalla 18 minuuttia kauemmin kuin IC-junalla (joka olisi maksanut 13 €). Kannattaa mennä etummaisena kulkevaan vaunuun, koska se jatkaa matkaansa Tampereelle asti – minne siis myös saa rattaiden kanssa matkata ilmaiseksi!

Ilmainen matkustusoikeus on perua ei-niin-kauhean-kaukaiselta ajalta, kun lippuja vielä myytiin liikennevälineissä. Rattaita (saati niissä matkustavia lapsia) ei voinut jättää yksin mennäkseen ostamaan lippua. Vaikka käytännön merkitystä ei siis enää olekaan, ei tästä historiallisesta syystä ilmainen matkustusoikeus koske kantorepun kanssa matkustavaa. Saattaa olla, että talvipakkasilla, kun kuopus matkasi takkini alla kantorepussa, kuljetin mukana kevyitä matkarattaita ihan vain säästääkseni melkein yhdeksän euroa seutulipuissa… Matkarattaat eivät toki olisi liikkuneet hangessa mihinkään (kannoin niitä laukkuna olalla), eikä tytöllä ollut edes toppavaatteita, mutta sääntö on sääntö ja säästö alkaa s:llä. Useimmiten tietysti liikuimme niin, että esikoinenkin oli mukana, silloin normaalin, säänmukaisen ratasvarustuksen kanssa.

Matka lähijunilla kotoa Pasilan kautta Hämeenlinnaan sujui leppoisasti aika lailla kaikkialla viihtyvän 10-kuukautisen tytön kanssa. Ainoastaan Ropeconista kotiutuva mies Joker-asussaan ja -meikissään pelotti pientä. Mieheni ja esikoinen tulivat autolla hakemaan meitä Hämeenlinnan asemalta, sillä muutaman kilometrin kävely rinkka selässä rattaita työntäen 32 asteen helteessä ei houkutellut. Siskot aloittivat juttelun toisilleen heti takapenkillä. Yhden yön eron aikana taisi olla jo ikävä, vaikkei isompi mitään myönnäkään.

Vallisaari

Vallisaari on ollut haaveissani siitä asti, kun ystäväni kävi siellä pari vuotta sitten työporukallaan pelastamassa perhosia (eli ilmeisesti haravoimassa puskia paremmin asuttavaan malliin). Vallisaarella on tavattu peräti 1050 eri perhoslajia! 1937 yleisöltä suljetut Vallisaari ja Kuninkaansaari avattiin taas 2015 ja ne ovat nyt supertrendikäs retkikohde. Vallisaarelle pääsee lautalla Kauppatorilta (JT-Lines 10€/meno-paluu, puolisen tuntia suuntaansa reitistä riippuen). Kuninkaansaarelle pääsee Vallisaarelta kävelysiltaa pitkin.

Vallisaarella on 3km kävelytiekierros, Kuninkaansaarella 2,5km. Kummatkin pääsee mainiosti kiertämään rattailla. Matkanteko sujui myös pienirenkaisilla BabyZen Yoyo -matkarattailla ongelmitta. (Meillä on myös järeämmät Mountain Buggyn tuplarattaat, mutta ne herättävät sen verran pahennusta, että reissussa meillä on yleensä vain yhden istuttavat matkarattaat ja yksi kantoreppu.) Saarilla on kuivakäymälöitä ja kahviloita sekä kivoja eväidensyöntipaikkoja.

Vallisaarella on vaiheikas historia niin venäläisten kuin suomalaistenkin sotilaiden kansoittamana. Historiaa on esitelty matkan varrella infotauluilla, eikä sen kummempaa opasta tai karttaa kaipaa. Taaperoa tosin kiinnosti puolustushistoriaa enemmän lammen runsaat kalat ja ravut sekä vadelmapuskien antimet.

Vallisaareelta on huikeat näkymät Suomenlinnaan ja Helsingin keskustaan. Välillä repparivuoroon pääsi yli 14-kiloinen taapero.

Retkiseurana meillä oli ystäväperhe, jotka ovat lähdössä kanssamme kiertämään Norjaa ensi viikon lopulla. Reilu neljä tuntia vierähti vauhdilla vaikka pidimme vain pari lyhyttä evästaukoa. Ajankohta saariretkelle oli mitä parhain, sillä kaupungissa oli tukahduttavan kuumaa, mutta saarilla juuri sopivaa. Askelia kertyi päivän aikana 17 700, mikä olisi n.12,5 kilometriä, mutta osa askelista taisi tulla reppuselässä tylsistyvän vauvan keikuttelusta ja osa toki matkoista kotoa Kauppatorille ja takaisin. Emme tietenkään olleet ainoita, jotka olivat keksineet ihanan retkikohteen, mutta Suomenlinnan veroisia turistimassoja tuolla ei ollut.

Saaret olivat jopa mielenkiintoisemmat kuin odotimme. Ne olivat lisäksi paljon helpompi retkikohde kuin olimme ajatelleet. Lehtijutut Vallisaaresta on tehty heti saarien avauduttua, ja ilmeisesti kahvilat, opasteet ja retkipaikat on tehty myöhemmin ja teitä parannettu. Palveluiden tarkoitus on myös suojella saarien arvokasta luontoa. Kaiken kaikkiaan ihana retkikohde vauvasta vaariin – vauvalle vadelmia ja vaarille sotahistoriaa, ja kaikille kaunista luontoa!

Kuninkaansaarella olisi ollut myös Nesteen kiinnostava Zero-nollapäästömökki. Näimme sen Vallisaaren puolelta, mutta pitkän päivän jälkeen en enää myöhemmin muistanut lähteä sitä etsimään. Se ei ole polun varrella, mutta ilmeisesti kuitenkin ihan yleisön saavutettavissa. Toivottavasti sitä pääsisi vielä jossain ihastelemaan!

Bjursin luontopolku ja Raaseporin linna

Japanilaisilla on oma sanansa terapeuttisille metsäkylvyille: shinrin-yoku. Puolet suomalaisista asuu korkeintaan 200 metrin päässä metsästä. Meiltä on lähimpään metsään puolisen kilometriä, mutta ei onneksi kauempaa, sillä minun on välillä päästävä metsään.

Retkeilemme usein lasten kanssa. Esikoinen nauttii metsästä ja eväistä, erityisesti, jos grillataan. 2,5-vuotias jaksaa kuitenkin kävellä korkeintaan pari kilometriä, ja kuopus ei osaa kävellä vielä ollenkaan. Pitkien matkojen kantaminen ei puolestaan ole mieleen se enempää kantajille kuin kannettavillekaan. Onneksi oli mahdollisuus jättää lapset päiväksi hoitoon ja mennä retkeilemään kahdestaan!

Suuntasimme Bjursin luontopolulle Inkoon Barösundiin. Lastenhoitopaikasta eli Lohjan mummilasta ajomatkaa kertyi puolisen tuntia + yksi lauttamatka (5-15 minuuttia, jos ei ole pahasti jonoa). Google Mapsista löytyy Bjursin ulkoilualue, mutta päästäkseen luontopolun alkuun joutuu kävelemään parkkipaikalta hieman takaisin päin.

Ilmeeni, kun mies oli liimannut kaikki eväsleipäni toisiinsa sulatejuustoilla.

Luontopolku on (nähtävästi) merkitty keltaisilla läikillä puissa, mutta mitään kilometritauluja tai muita opasteita ei ole. MTV:n artikkelissa, mistä tämän bongasin, puhuttiin seitsemän kilometrin polusta, mutta me tarvoimme parilla lyhyellä evästauolla upeissa vanhoissa metsissä yli kolme tuntia ja arvelen, että jossain meni pitkäksi. Sports Tracker oli ystävällisesti taaskin lakannut toimimasta ja päätyi viimein ansaitusti puhelimen roskakoriin. Vinkkejä toimivammista sovelluksista otetaan vastaan!

Ihanannäköisessä Fagervikin kylässä matkan varrella olisi ollut kiva kahvila, mutta me jatkoimme suoraan Raaseporin rauniolinnaan (1378) ja vielä Mustion Linnalle (1783). Jälkimmäisessä on mainio, joskin hintava ravintola. (Tai no, reilu 50€ kolmesta ruokalajista lienee toisille keskihintainen. Olen syönyt siellä asiakkaan tarjoamaa lounasta kuvauskeikalla, ja se oli herkullista.)

Päivän saldona oli yksi punkinpurema sääressäni, joka löytyi heti ulkoilualueen parkkipaikalla. Täytyy toivoa, ettei sillä ollut aivokuumevirusta, sillä en ole halunnut ottaa rokotusta raskaana enkä imettäessäkään, vaikkei estettä valmistajan puolesta ole. Ensi kesänä täytynee sellainen hakea.

UV-paita osoittautui mainioksi retkeilypaidaksi, joka ei ollut missään vaiheessa hiostava, ja joka kuivui todella nopeasti pienen sadekuuron jälkeen.