Voiko lahjaksi antaa käytettyä?

On taas se aika vuodesta, kun miljoonat suomalaiset alkavat miettiä joululahja-asioita. Tänä vuonna joululahjaostoksille kannustetaan talouden kiihdyttämiseksi. Ajatus on sinänsä kannatettava – kuulun siihen suureen enemmistöön, joka näkee hyvin rullaavan talouden tukevan niin taidetta, tiedettä kuin peruspalveluitakin – mutta vaarassa on unohtua, että lahjat eivät tässä suhteessa suinkaan ole samanarvoisia!

Kenen vastuulla on kertakäyttökrääsä?

Pahnanpohjimmaisena on Wishistä tai vastaavasta tilattu kiinakrääsä, jonka talousvaikutus Suomeen on ainoastaan Postin ja jätehuollon vastikkeeton kuormittaminen. Krääsä on krääsää osti sen mistä tahansa, mutta suomalaiselta kauppiaalta ostettaessa siitä jää sentään edes siivu kotimaahan. Krääsää on kaikki sellainen, minkä ei ole tarkoituskaan kestää kauaa, oli kyse sitten vaatteista tai tavaroista. Tuntuu, että tällaisten lahjojen kohdalla oikein kukaan ei ota vastuuta ympäristövaikutuksesta: Lahjan antaja ei ota vastuuta, sillä hänhän ei osta tavaraa itselleen. Vastuuta ei kuitenkaan oikein voi sälyttää lahjan saajallekaan, ellei hän ole nimenomaisesti toivonut saavansa kertakäyttöroinaa. Lahjaruljanssin varjolla liikkuu valtavasti sellaista tavaraa, mitä kukaan ei muutoin hankkisi!

Itsetehtyjä lahjoja oppii yleensä arvostamaan viimeistään aikuisena. Niissäkin kannattaa miettiä raaka-aineiden alkuperää ja suosia mahdollisuuksien mukaan käytettyä. Miten upean kynttilän voisikaan viitseliäs sulattaa näistä aineksista! Kuva Nihtisillan Kierrätyskeskuksesta.

Anna lahjaksi kotimaisia palveluita!

Hieman asian vierestä, mutta tällaisena vuonna pakko mainita tästäkin. Jos olet hankkimassa lahjaa aikuiselle, nyt jos koska on oikea aika antaa lahjaksi kotimaisia elämyksiä. Miten olisi lahjakortti vaikkapa ravintolaan, teatteriin tai hierontaan? Kauneushoitoloissa ja vastaavissa asiakas saa olla hoitajan kanssa useimmiten kahdestaan ja ainakin hoitaja käyttää maskia, joten tilanne on lahjan saajalle sangen turvallinen. Taatusti virusturvallinen vaihtoehto on semilive-konsertti, jolla samalla tukee kotimaisia artisteja. Ensimmäisenä ilmestyi Apocalyptican konsertti Pälkäneen rauniokirkossa, jossa juuri kesällä vierailimme. Myyty!

Olin selvästi aikaani edellä riemuitessani tästä Naantalin Kylpylän lahjakortista heidän mainoskampanjassaan osapuilleen 15 vuotta sitten!

Käytetty tavara on loistava lahja

Etenkin pienet lapset saattavat kaivata lahjaksi jotain konkreettista tavaraa, jonka saa käyttöönsä heti. Silloin käytetty lahja on loistava vaihtoehto. Kirjoitin aiemmin pitkän kirjoituksen siitä, miksi haluan ostaa käytettyä, mutta tässä tärkeimmät asiat pikakertauksena:

  1. Se kestää todistetusti käyttöä. Jos tavara tai vaate on jo kestänyt jonkun muun käyttöä, se kestää sitä luultavimmin jatkossakin. Mielestäni käyttöä kestämättömien vaatteiden ja tavaroiden myyminen pitäisi kieltää kokonaan (niin varmasti tehdäänkin ainakin EU:ssa jossain vaiheessa, mutta kehitys on tuskaisen hidasta). Tällaista asetusta odotellessa käytetyn ostaminen on hyvä tae siitä, että tavara ei hajoa ensikosketukseen. Erityisen tärkeää tämä on lasten lelujen kohdalla. Heti hajoavasta krääsälahjasta seuraa vain harmia kaikille. En ymmärrä ollenkaan ajatusta, että tavaran, johon tulee ensimmäisessä käytössä väistämättä jälkiä, pitäisi antohetkellä kiiltää uutuuttaan. Miksi?
  2. Säästät luonnonvaroja. Hiilidioksidipäästöt, raaka-aineet, logistiikkaketju – ostamalla käytettyä läheltä vähennät ympäristövaikutusta kaikissa näissä. Käytetyn ostaminen ei kuitenkaan saa olla syy ostaa tarpeetonta!
  3. Olet edelläkävijä. Second-hand eli suomeksi käytetyn tavaran markkina on valtavassa kasvussa erityisesti nuorien kaupunkilaisten keskuudessa. Ei kannata yhtään jännittää käytetyn tavaran antamista lahjaksi nuorelle, sillä Greta Thunbergin sukupolvelle asiaan ei liity samanlaisia stigmoja kuin joillekin vanhemmille – kunhan lahja on mieluisa! Jos toivotunlainen puhelin löytyy Swappiesta, se kelpaa aivan varmasti. Torista löytynyt Kenzon collegepaita ilahduttaa varmasti enemmän kuin yhtä paljon maksava uusi paidanrytky ruotsalaisketjusta.
  4. Säästät rahaa. Lahjoihin kuluvasta rahasta puhuminen tuntuu olevan monille tabu ja ajatellaan jopa, että lahjoihin pitää käyttää paljon rahaa. Esimerkiksi puolisoiden kesken vaihdetuissa lahjoissa ymmärrän ajatuksen, että voidaan sopia niihin käytettävästä summasta, ettei toinen käytä kuukauden säästöjään samalla kun toinen ostaa suklaarasian. Lapsille ostettavissa lahjoissa en tätä ajatusta ymmärrä ollenkaan. Jos lapsi toivoo keppihevosta, on mielestäni kaikin tavoin fiksumpaa maksaa siitä vitonen kirpparilla kuin 30 euroa kaupassa. Eikä niitä säästynyttä 25 euroa ole pakko käyttää yhtään mihinkään! Kirjoitan vielä oman bloginsa siitä, mitä meidän 2- ja 4-vuotiaat saavat lahjaksi. Spoilerina: kahden lapsen lahjoihin ei ole mennyt yhteensä kahtakymppiä.

Voit tarvittaessa tulostaa tämän kohdan: espoolaisena, korkeasti koulutettuna, hyvin toimeentulevana kahden lapsen äitinä voin vakuuttaa, että käytetyn tavaran antaminen lahjaksi on enemmän kuin ihan ok – se on suorastaan muodikasta ja kannustettavaa!

Panosta paketointiin

Lapset tuntuvat rakastavat erilaisia laatikoita, kasseja ja pusseja. Niiden ei kuitenkaan missään nimessä tarvitse olla lelun alkuperäispakkauksia, jotka eivät useinkaan kestä uudelleenpakkausta. Jos lahjaan kuuluu useampi osa, joita on tarkoitus säilyttää yhdessä, löydät kauniin rasian esimerkiksi Kierrätyskeskuksesta. Viitseliäämpi voi päällystää pahvilaatikon vaikkapa sarjakuvalehden kuvilla. Tällainen pakkaus ei tarvitse lahjapaperia, vain narun ympärilleen.

Kirppikseltä eurolla löytynyt Muumikello sai käärepaperin Helsingin kaupungin jakamasta matkailukartasta. Tämä ei ollut joululahja vaan matkamuisto Muumimaailmasta viime vuoden kesällä – kaksivuotias esikoinen ei välittänyt tuon taivaallista, ettei sitä ollut hankittu ylihintaisesta matkamuistomyymälästä.

Joulukalenterivinkki lapselle tai lapsenmieliselle

Loppuun vielä mahtava vinkki, johon törmäsin hiljattain joulukalenterikeskustelussa: Lego-fanille syntyy ihana joulukalenteri (käytettynä ostetusta) Lego- tai Duplo-setistä, jonka palikat on jaettu 24 paperipussiin tai vaikka sanomalehtikääreeseen. Joulukuun kuluessa kalenterin avaaja ehtii miettiä moneen kertaan, mitä ihmettä tästä voisi oikein tehdä.

Annatko second-hand lahjoja? Keskustellaan Facebookissa tai Instagramissa!

Minimaalisesti uutisia

Olin ennen varsinainen uutisnarkkari. Päivitin kotimaisia uutissivustoja kymmeniä kertoja päivässä, luin Newsweekiä ja katsoin Kympin Uutiset – ainoa kerta päivässä, kun avasin television, paitsi ulkomaanmatkoilla, joilla saatoin pitää kansainvälisiä uutissivustoja auki useamman tunnin. Koska valtamedioihin ei tietenkään voinut luottaa, seurasin aktiivisesti myös somekanavia saadakseni vaikkapa Krimin sotaan ukrainalaisten kavereideni näkökulman.

En tullut hullua hurskaammaksi. Sen sijaan minun oli vaikea nukahtaa iltaisin (tai aamuöisin, kun viimein ehdin nukkumaan) ja näin paljon painajaisia. En useinkaan uutisten aiheista, joten en nähnyt yhteyttä.

Uutisdieetti toi makoisammat unet

On ihme, etten muista mistä ensimmäisen kerran luin uutisminimalismista, sillä tuo oivallus muutti elämäni kertaheitolla muutama vuosi sitten. Ryhdyin uutisdieetille välittömästi.

Nykyisin uutiskulutukseni näyttää tältä: Avaan aamulla Hesarin ja Ylen sivuilta kiinnostavat uutisotsikot uusiin välilehtiin puhelimeni selaimella. Jos Hesarin sivuilla olevasta Ilta-Sanomien bannerista osuu silmiini kiinnostava viihde- tai lifestyleuutinen, avaan senkin odottamaan. Klikkiotsikoita tosin en klikkaa ihan periaatteesta. Luettavia artikkeleja tulee tälläkin metodilla aivan liikaa, joten en maksa kuukausimaksua nähdäkseni Hesarin ”timanttijuttuja”.

Silmäilen avaamani välilehdet aamiaisen aikana tai viimeistään lounastauolla. En palaa uutissivuille saati iltapäivälehtiin enää sen jälkeen. En selaa muita sivustoja – joskus seuraamani minimalismiblogit ovat nekin taas unohtuneet useammaksi kuukaudeksi. Televisiouutisia en katso ollenkaan ja televisio onkin meillä lähinnä elokuvien ja urheilun katsomista varten.

Kuten kerroin blogissani e-kirjoista, en ole enää vuosiin selaillut somea, joten uutisia ei tunge kasvoille sieltäkään. Vaikka iso osa puhelimenkäytöstäni on viestittelyä läheisteni kanssa, aika harvoin tulee käsiteltyä uutisaiheita.

Selailen satunnaisesti miehelleni tulevia talouslehtiä ja olen kuunnellut muutaman Nordnetin Rahapodin, mutta tärkein talousuutisten lähde on mieheni. Hänen kanssaan keskustelen paljon myös yhteiskunnallisista asioista, mutta en enää iltapalan jälkeen. Jos läheiseltä paloasemalta ei kuulu yleishälytystä, uutinen voi odottaa seuraavaan aamuun. Menen ajoissa sänkyyn ja nukahdan pian – ellen jumitu ahmimaan jotain kirjaa.

Tipahdinko tampioksi?

Uutisaddiktiaikoinani olisin pyöritellyt päätäni nykyminälle: Eihän noin vähäisellä uutiskulutuksella voi mitenkään pysyä ajan tasalla! Mikä sivistymätön moukka! Yllättävää kyllä, koen nykyisin olevani paremmin perillä maailman tapahtumista. Entisestä uutistulvasta mieleen jäi vain murto-osa, nyt muistan uutiset paremmin.

Otsikkotaso uutisista useimmiten riittää. ”Trump antoi potkut kyberturvallisuudesta vastaavalle johtajalle, joka tyrmäsi väitteet vaalivilpistä.” Ennen olisin klikannut uutisen auki, mutta henkilön nimi tai tapauksen yksityiskohdat eivät kuitenkaan olisi jääneet mieleeni. Mielestäni on hyvä tietää Yhdysvaltojen ja muiden voimakkaan vaikutusvaltaisten maiden tärkeimmät kuulumiset, mutta yksityiskohtaisempi informaatio menee jo harrastuksen puolelle – eikä tämä ole enää valitsemani harrastus.

On varmasti kavereita, joiden mielestä olen auttamattomasti aivopesty, kun seuraan vain ”vihervassareiden” Yleä ja Hesaria. Minulle kupla sopii ja sen aiheet kiinnostavat minua, mutta toki tunnistan suuntauksen. En lähtökohtaisesti usko salaliittoteorioihin ja luotan, että jos jokin niistä osoittautuu todeksi, saan lukea siitä riittävän pian Yleltä.

Maailmankuvaa ei mielestäni ylipäätään kannattaisi perustaa uutisiin. Itse ainakin koen esimerkiksi kirjallisuuden, matkailun ja kavereiden kanssa käytävien keskustelujen kautta saavani paremman kuvan vaikkapa Etelä-Afrikan nykyisyydestä kuin yksittäisten, Suomen mediaan asti suodattuvista uutisista.

Koronarepsahdus kostautui

Uutisdieettini piti pitkään hienosti, mutta maaliskuun koronavyöryn myötä repsahdin. Parin viikon ajan katsoin hallituksen tiedotustilaisuuksia ja päivitin uutisia yömyöhään. Vaikka meillä henkilökohtaisesti oli edelleen kaikki hyvin, ahdistus vyöryi päälleni enkä saanut iltaisin unta.

Ymmärsin pian, että koronatilanne tulee kestämään pitkään, mitään merkittävää ei tapahdu vuorokaudessa eikä jatkuvasta uutisten seuraamisesta ole yhtään mitään hyötyä. Palasin uutisdieettiini ja yöunet palasivat.

Vaikka korona jyllää maailmalla ja Yhdysvaltojen demokratia on kriisissä Valko-Venäjän, Puolan ja Unkarin hallinnoista puhumattakaan, minulla ja perheelläni on kaikki hyvin. En saa muiden maiden sotkuja setvittyä, eikä kukaan hyödy siitä, että vatvon niitä aamusta iltaan.

Extra extra this just in

Tuntuu, että nykyiselläänkin tulen lukeneeksi liikaa uutisia. Usein aamulla avaamistani uutisista osa on vielä iltapäivälläkin lukematta. Tai oikeastaan ongelma ovat ”uutiset”. Mikä siinä onkin, että pitää muka tietää enemmän joulukuusesta, joka tulee tänä jouluna Senaatintorille? Miksi klikkaan auki taas yhden otsikon, jossa kerrotaan entisen formulakuskin kertovan mielipiteensä nykyisestä formulakuskista?

Kirjoitan työkseni kaupallisia sisältöjä ja siinä työssä yleissivistys on toki tarpeen. Senaatintorin joulukuusen alkuperä tuskin kuitenkaan tulee työelämässä eteen, ainakaan niin että sitä pitäisi etukäteen tietää. Uskon, että takana on enemmänkin FOMO eli paitsi jäämisen pelko. Mitä jos jossain uutisessa onkin jotain kiinnostavaa? Mitä jos jossain porukassa herää keskustelu jostain pseudouutisesta ja olen ainoa, joka ei tiedä kyseistä tarinaa? Kestän sen, etten voi koskaan keskustella mistään TV-sarjoista, kun en sellaisia katso, mutta nämä ovat uutisia!

On käsittämätöntä, kuinka paljon uutisia pystytään tuottamaan vuorokaudessa! Joskus valitsemallani kerran päivässä -metodilla meinaa jäädä tärkeitäkin uutisia kokonaan väliin. Esimerkiksi vuosi sitten kuulin (uutissivuja useammin päivittävältä) mieheltäni, että Antti Rinne on eronnut pääministerin tehtävästään. Seuraavana aamuna kyseistä uutista ei Hesarin sivuilla enää näkynyt vaan sen tilalle oli tullut asiaa taustoittavia kirjoituksia. Otsikoista ei itse pääministeriero enää selvinnyt. Vanha uutinen!

Olenkin oppinut lukemaan uutisia niin, että jos otsikossa kerrotaan Sean Conneryn upeasta elokuvaurasta, se tarkoittanee Sir Conneryn siirtyneen ajasta iäisyyteen. Asia on kuitenkin tullut julkisuuteen jo useita tunteja aiemmin, eikä siksi ole varsinaisesti enää polttava uutinen.

Kuten tästä käy ilmi, olen miettinyt yhä tiukempaa linjaa uutiskulutukseeni. Ehkä voisin katsoa aamulla Areenasta neljän minuutin uutislähetyksen? Tai lukea Hesarista vain sarjakuvat ja luottaa uutisissa yksin Yleen – kaikki oikeasti tärkeät uutiset löytyvät varmasti sieltä.

Miten sinä kulutat uutisia? Liikaa? Liian vähän? Kerro minulle Facebookissa tai Instagramissa!

Kun tavarasi omistavat sinut

  • ”Voidaanko kuitenkin mennä johonkin muualle? Jos jätän tämän polkupyörän tähän, se varastetaan varmasti. Tämä on aika haluttu malli.”
  • ”En viitsi checkata tätä laukkua sisään, koska siihen voisi tulla ruumassa naarmuja. Kyllä sen täytyy mahtua matkustamoon.” (Tämä on minun suustani, kun matkustin ensimmäistä kertaa LV KeepAll 55:n kanssa. Sanottuani tämän itselleni ääneen, olen heittänyt sen surutta ruumaan lukuisia kertoja.)
  • ”En voi jäädä yöksi, joku voisi naarmuttaa autoani, kun se on tuossa kadunvarressa.”
  • ”Pulkkamäki kuulostaa kivalta, mutta minun täytyy kyllä mennä hiihtämään, kun tuli ostettua nämä sukset.”
  • ”Tätä sormusta ei voi kyllä käyttää köyhemmissä maissa, mutta mulla on niitä varten tällainen halvempi sormus.”
  • ”Tuolla ei sitten kyllä leikitä sisällä, siitä voi jäädä naarmuja parkettiin.”
  • ”Mennään mökille, ei olla käyty siellä pitkään aikaan.”
  • ”Me tarvitaan isompi asunto.”

Oletko kohdannut vastaavia tilanteita, joissa olet havahtunut miettimään tavarasuhdettasi? Kerro siitä Facebookissa tai Instagramissa!

Converseiden ylistys

Tämä ei valitettavasti ole minkään sortin kaupallinen yhteistyö, mutta jos joku siellä haluaa lähettää minulle Consseja niin kokoni on 40!

Riemastuin Instagramissakin hiljattain luettuani, että Joe Bidenin varapresidentti Kamala Harris muistuttaa minua ainakin yhdessä asiassa: hänkin rakastaa Converseja. Jos naisella, josta saattaa tulla yksi maailman vaikutusvaltaisimmista henkilöistä, on jalassaan Conssit, tallaan omillani entistäkin suuremmalla ylpeydellä lähes tilanteessa kuin tilanteessa.

Kamala Harrisin tapauksessa kyse on varmasti myös laskelmoivasta imagonluonnista. Hän on käyttänyt Converseja jo pitkään, mutta se, ettei hän luovu niistä vaalikiertueellakaan, tuo hänet vähän lähemmäs tavan kansalaista. Ja Converset vähän salonkikelpoisemmiksi.

Korkoa koroille

Sanotaan, että kun yhteiskunta muuttuu tasa-arvoisemmaksi, naisten korot madaltuvat. (Kuka tahansa Tallinnassa ysärillä vieraillut voi todistaa tämän.) Sievät ballerinat tai matalat saappaat ovat kuitenkin vielä eri asia kuin tennarit. Mutta Converset ovat oma juttunsa. Peräti kaksi kaveriani (naispuoleista) on mennyt naimisiin Consseissa! (Uskomatonta kyllä, mutta minut vihittiin korkkareissa. Vihkiminen kesti onneksi vain pari minuuttia!)

Tankotanssivuosina käytin välillä myös strippaleilta tuttuja Pleaser-kenkiä. 99 % ajasta tanssin kuitenkin paljain jaloin, ja joskus jopa Converseissa.

Olen aina ollut tennarityttö. Selkäni ei kertakaikkisesti kestä korkokenkiä pidemmän päälle, eivätkä ne hyvää tee kenellekään. Hauskaa sinänsä, että mallintöiden vuoksi osaan kävellä korkokengillä oikein sujuvasti ja olen jopa opettanut korkkarikävelyä. No, tuskin keskiverto kemianopettajakaan käyttää oppejaan kauheasti arjessaan. (Ei, en ole katsonut Breaking Badia, mutta tiedän sarjan.)

Vastaus kaikkeen: Converse

Puolentoista vuoden ajan yritin sopeutua paljasjalkakenkiin, sillä ne jos jotkin olisivat todelliset minimalistin kengät. Valitettavasti ne sopivat kovasti kärsineelle selälleni yhtä hyvin kuin korkkarit, ja menivät siis vaihtoon.

Vivobarefootin Kannat olivat jalassa kuin sukat, mutta lantioni kaipaa iskunvaimennusta.

Palasin Consseihin. Niitä on helppo löytää myös nettikirppareilta, sillä moni kokeilee suosittua merkkiä, mutta ei koe sitä omakseen. Mitkään erityiset eettiset kengäthän Converset eivät ole, mutta minimalistina arvostan niiden monikäyttöisyyttä, jälkimarkkinaa ja kohtuullisen hyvää laatua.

Conssirakkauteni alkoi aivan sattumalta. Minua vähän ärsytti moinen jenkkimerkki, enkä ollut tainnut sellaisia koskaan kunnolla edes sovittaa – korkeintaan pitänyt kuvauksissa hetken joitain pari numeroa liian pieniä. Yhdestä promokeikasta jäi kuitenkin markkinointitoimistollemme kasa punaisia Consseja, ja oman elämäni roopeankkana otin sellaiset käyttöön. Olin myyty. Kun markkinoille tuli Lunarlon-pohjaisia malleja, tuntui kuin kävelisin pilven päällä. Consseissa viehättää se, ettei niissä ole droppia, eli pohjaa on päkiän alla yhtä paljon kuin kantapään.

Conssit ovat vastaukseni kaikkeen. Sen lisäksi, että käytän niitä kaiken vapaa-aikani ja aina töissä, korvaan Consseilla myös hyvin satunnaisesti tarvittavat harrastusjalkineet.

  • ”Onko sulla sisäpelikenkiä?” Onhan toki!
  • ”Salikenkiä?” Tottakai!
  • ”Tanssisneakereita?” Ilman muuta. (Yleensä tanssin paljan jaloin.)
  • ”Vaelluskenkiä?” Löytyy! …kunhan sää ja reitti on kuiva. (En ole niin innokas vaeltaja, että lähtisin muihin olosuhteisiin muutenkaan.)
  • ”Juoksukenkiä?” Juokse keskenäsi.

Aloita nyt hyvä ihminen sijoittaminen

Viimeinkin on ihan ok sijoittaa! Kymmenen vuotta sitten sain vielä osakseni lähinnä kummeksuntaa tehtyäni päätöksen sijoittaa pieneen työnantajayritykseeni sen sijaan, että olisin laittanut nuo rahat kulutukseen, ostanut vaikka tosi kivan auton. Nyt sijoittaminen on vähintäänkin normaalia, suorastaan hyväksyttyä. Moni on alkanut epäillä Suomen eläkejärjestelmän kantokykyä (ja syystä!) ja monelle maistuisi hieman suurempi taloudellinen vapaus, tai ainakin turva pahan päivän varalle.

Silti aina välillä törmään ihmisiin, jotka toteavat ykskantaan, että sijoittaminen ei ole heitä varten. Tässä kuulemiani argumentteja ja vastaukseni niihin. Kirjoituksessa on täysin omasta aloitteestani mukana mainoslinkki, jolla pääset alkuun sijoittamisessa, ilman mitään kuluja. Voit sijoittaa halutessasi vaikka 15 euroa.

“Kapitalismi on pyrstöstä”

Jopa Nalle Wahlroos tietää, että vapaassa markkinataloudessa on puutteensa. Eipä kuitenkaan äkkiseltään tule mieleen parempaakaan systeemiä, saati keinoa siihen siirtymiseen. Yksittäisen ituhipin jättäytyminen järjestelmän ulkopuolelle ei muuta mitään. Mielestäni ennemmin kannattaa pyrkiä vaurastumaan, että voi niin kulutuksellaan kuin sijoituksillaan tukea oman arvomaailmansa mukaisia yrityksiä – tai hyväntekeväisyyskohteita.

Yritysvastuuta peräänkuuluttavalle Helsingin pörssi on itse asiassa oiva paikka. Julkisesti listattujen eli pörssiyritysten vastuullisuutta seurataan monilla indekseillä, kuten esimerkiksi 100 vastuullisimman yrityksen listauksella, jonne suomalaisista pörssiyrityksistä pääsi peräti kahdeksan (seitsemän, jos Nordeaa ei lasketa suomalaiseksi). Vastuullisista yrityksistä on muodostettu myös monenlaisia rahastoja, joihin sijoittamalla on helppo tukea vastuullista yrittäjyyttä. Nämäkään yritykset eivät tietenkään ole mitään auvoisia onneloita, mutta joka tapauksessa kilpailijoitaan parempia vaihtoehtoja, joita suosimalla voi lähettää selkeän viestin vastuullisuuden vaatimisesta – niin kuluttajana kuin sijoittajana.

(On mahdotonta keksiä poliittisesti korrektia tapaa sanoa tätä: Maailma muuttuu sitten, kun sijoittajina on enemmän muita kuin harmaahapsisia, liituraitapukuisia konservatiiveja.)

“Ei minulla ole varaa sijoittaa”

Pienin mahdollinen Nordnetin indeksirahastoon sijoitettava summa on 15 euroa. Jos sinulla ei ole viittätoista euroa, hyväksyn selityksesi. Jos tiukkaakin tiukempi elämä ei häiritse sinua, jatka samaan malliin. Jos häiritsee, mieti, olisiko sinulla mahdollista aloittaa joku side hustle eli sivutuloa tuova toimi.

Tässäpä esimerkkilaskelma, jos olet suunnilleen ikätoverini ja aiot jäädä eläkkeelle noin 30 vuoden päästä. Jos saisit myytyä viiden euron tarvikkeista tehtyjä käsitöitäsi 50 eurolla kuussa ja sijoittaisit tuon summan, olisi sinulla eläkkeelle jäädessäsi yli 31 000 € ylimääräistä, josta joudut maksamaan myyntivoiton osuudelta veroa. Jos laitat tuon 45 euroa kuussa sukanvarteen, on sukassasi 30 vuoden päästä alle 19 000 €. (Käsitöitä voi kaupitella esimerkiksi Facebookissa ja verottaja katsoo käytännössä tuollaista hyvin vähäistä myyntiä sormiensa läpi. Lisää kirpputori- ja käsityömyynnin verotuksesta voi lukea täältä.)

Sijoituslaskureita löytyy netistä lukuisia, jos korkoa korolle -laskutehtävät eivät maistu. Tuotto-odotuksena sijoitukselle käytetään usein 7 %, mutta se on mielestäni optimistinen ja ylläolevan laskelman teinkin 4 %:lla (mikä riittää kompensoimaan tavanomaisen rahan reaaliarvon alenemisen eli inflaation).

“Sijoittaminen on niin vaikeaa”

Jostain käsittämättömästä syystä sijoittamisesta on saatu tehtyä ihmisten mielissä järisyttävän vaikeaa, vaikka voin kertoa, että lasten vaatettaminen säänmukaisiin varusteisiin on huomattavasti haastavampaa, ja siitä selviää moni kunnialla ihan peruskoulupohjallakin. Ei ole ollenkaan vaikeaa sijoittaa joka kuukausi pientä summaa esimerkiksi täysin kuluttomaan rahastoon. Jos osaat käyttää vaikkapa nettipankkia, osaat sijoittaa. Kerron tämän kirjoituksen lopuksi, mitä voit tehdä.

Tässä tärkein termi, joka sinun täytyy ymmärtää, jos haluat sijoittaa: hajauttaminen. Se tarkoittaa yksinkertaisuudessaan, että älä tee kuten minä aluksi tein ja laita kaikkia rahojasi yhteen yritykseen. Sijoitusten hajauttaminen tarkoittaa sitä, että sijoitat eri kohteisiin. Varakkaan sijoittajan kohdalla se voi tarkoittaa sitä, että sinulla on sijoitusasuntoja, osakkeita eri maista ja lisäksi vaikkapa korkorahastoja tai kultaa. Aloittelevalle sijoittajalle se voi yksinkertaisimmillaan tarkoittaa sitä, että laitat kuukausittain pienen summan rahastoon, jossa on mukana riittävän erilaisia arvopapereita, esimerkiksi eri alojen yritysten osakkeita.

Kuukausittainen sijoittaminen tuo automaattisesti myös ajallista hajautusta. Se tarkoittaa sitä, ettei ole niin väliä, ovatko pörssikurssit korkealla vai matalalla, sillä toisena kuuna ostat arvopapereita kalliimmalla ja toisena halvemmalla.

“Pelkään menettäväni rahani”

Se kymmenen vuoden takainen sijoitukseni vaikuttaa edelleen hyvin kannattavalta, mutta tiesin, että voisin menettää joka sentin. Ei siis ehkä ihme, että valintaani kummaksuttiin. Sijoitin säästöjäni, eikä sijoitukseni vaikuttanut asuntolainaani tai vienyt leipää pöydästäni. Olin itse kyseisen yrityksen toimitusjohtaja, joten koin myös, että minulla oli kaikki vaikutusmahdollisuudet yrityksen menestykseen. Kyse oli paljon muustakin kuin rahasta, sillä pääsin rakentamaan itselleni unelmatyöpaikan.

Sijoittaessa on aina hyväksyttävä ja ymmärrettävä se riski, että sijoituksensa saattaa menettää, jopa kokonaisuudessaan. Itse ajattelen näin: Jos varallisuuteni on hajautettu 25 suureen suomalaiseen yhtiöön ja niistä merkittävä osa menee nurin, on meillä kaikilla paljon suurempiakin ongelmia kuin laskennallinen varallisuutemme. Jos sitä skenaariota pitää todennäköisenä, ei kannata jättää sijoittamatta, mutta kannattaa ehkä lisäksi sijoittaa metsästyskivääriin ja opetella omavaraiseksi.

Mainitsinkin jo inflaation, joka syö rahasi vähitellen, jos makuutat niitä tilillä. Arvo ei säily oikein missään käyttötavarassakaan, eikä elämyksistä kertyneitä ihania muistoja voi syödä tai pukea päälleen. Kultaharkot vaativat tallelokeron pankissa tai kassakaapin ja hyvän vakuutuksen. Asuntosijoittaminenkaan ei ole riskitöntä, etkä pääse siihen kiinni 15 eurolla.

Siinä ei ole mitään väärää, jos ei halua erityisemmin vaurastua. Hyvinvointivaltiossakin on silti hyvä varautua esimerkiksi sairastumisen varalta. Olen valitettavasti päässyt todistamaan tapauksia, jossa työkyvytön ihminen on vakuutusyhtiön toimesta katsottu täysin työkykyiseksi. Tällaisessa tilanteessa säästöt pelastavat.

“Haluaisin aloittaa sijoittamisen, mutta en tiedä mitä tehdä”

En ole sijoitusneuvoja, vaan ihan vain tällainen random nainen internetissä. Ammattilaistenkaan neuvoja ei kannata kuunnella sokeasti: legendaarisissa kokeissa apina sai tikkaa heittämällä parempia tuloksia kuin asiantuntijat. Rahastonhoitaja itse asiassa ani harvoin saa rahastonsa kasvamaan enemmän kuin markkinaindeksi eli markkina yleisesti. Itse suosin passiivisia rahastoja, eli sellaisia, joita ei hoida kukaan ihminen vaan johon kuuluu ennaltamäärätyllä tavalla valittavat arvopaperit, kuten vaikkapa ne Helsingin pörssin 25 vaihdetuinta osaketta. Kone on sitä paitsi halvempi kuin pankkiiri, joten passiivinen rahasto on yleensä pienempikuluinen. Tai jopa ihan täysin kuluton, toisin kuin esimerkiksi pankkitilit nykyisin. (Negatiivisia korkojakin on taas väläytelty, eli kohta maksamme siitä, että saamme pitää rahojamme pankissa.)

Kuten sanottu, sijoitusneuvoihin kannattaa aina suhtautua suurella varauksella. Tällä viisaudella on se huono puoli, että kukaan ei oikein koskaan sano tarkalleen, mitä pitäisi tehdä, jos haluaisi aloittaa sijoittamisen. No, minäpä teen poikkeuksen ja kerron justiinsa tarkalleen, mitä sinä voit tehdä juuri nyt, jos haluat aloittaa sijoittamisen heti tältä istumalta ja sinulla on 15 euroa tai enemmän sijoitettavaksi.

  1. Klikkaa tätä linkkiä. Se vie sinut Nordnetiin, jonne voit luoda täysin maksuttoman arvo-osuustilin. Helpoiten se käy suomalaisilla pankkitunnuksilla. Kun luot tilin juuri tuon linkin kautta, minä saan pienen rahallisen komission. (Pidän tätä blogia ihan harrastuksena, mutta kaikki roposetkin ovat erittäin tervetulleita osa-aikaisesti työskentelevän hoitovapaalaisen arkeen, joten iso kiitos!)
  2. Aloita kuukausisäästäminen Indeksirahasto Suomeen, joka seuraa Helsingin pörssin 25 vaihdetuimman osakkeen kehitystä. Voit säästää rahastoon 15 eurolla tai jollain suuremmalla summalla kuussa. Rahasto on tosiaan täysin kuluton. Jos Nordnetin tililläsi ei jossain kuussa ole rahaa, rahastoa ei osteta. Periaatteessa voit siis ostaa tuon 15 € rahasto-osuuden vain kerran, mutta kannustan toki säästämään ainakin sen verran joka kuussa. Voit laittaa valitsemasi summan menemään pankkitililtäsi Nordnetin tilillesi joka kuukausi.

Siinä se! Onneksi olkoon, olet nyt sijoittaja! Sitten vain otat lokoisan asennon sohvallasi ja käyt välillä tarkistamassa sijoituksesi kasvun.

Jos oikein innostut, niin vastaavia täysin kuluttomia rahastoja löytyy myös Ruotsiin ja Norjaan (lisää hajautusta!). Jos sinulla on laittaa 50 €/kk, kannattaa mielestäni jo ostaa useampaa rahastoa, ja summan kasvaessa kannattaa melko pian ottaa mukaan sijoituksia muualtakin maailmasta esimerkiksi pienikuluisen rahaston muodossa.

Lisäys: Ylläoleva ei ole minkäänlainen sijoitussuositus. Se on ainoastaan kuvaus siitä, miten esimerkiksi voi toimia, jos haluaa aloittaa sijoittamisen. Kerron alempana tarkemmin, miten itse sijoitan.

Sijoittaminen LV arkku auki

Miten itse sijoitan

Tämä blogikirjoitus sai alkunsa itse asiassa aivan sattumanvaraisesta ajatuksesta. Kummityttöni ylioppiluus lähestyy, ja halusin antaa hänelle lahjaksi arvopapereita, mutta kävi ilmi, ettei hänellä ole vielä sijoitus- eli arvo-osuustiliä. Muistin nähneeni, että Nordnet tarjoaa kaltaisilleni mikrovaikuttajille komissiota, joten hankin linkin. Kirjoitus linkin ympärille syntyi yhdessä päivässä. Olen jo pitkään halunnut huutaa, että sijoittaminen kuuluu kaikille!

Itse pyrin säästämään noihin kuluttomiin tai joihinkin matalakuluisiin rahastoihin 400 € kuussa, joka auttaa eläkepottiani jo noin 280 000 eurolla miinus myyntivoiton verot. Jos Suomen eläkejärjestelmä feilaa totaalisesti, voinen tuon summan turvin viettää eläkepäiviäni jossain silloisessa kehittyvässä maassa. Minulla on hyvä kielipää, opin kyllä vaikka swahilia. Karibu Rwanda!

Kun saan jostain ylimääräistä, vaikkapa jonkun hyvän kuvauskeikan tai veronpalautuksia, ostan suoria osakkeita. Osan ostan arvo-osuustililleni, osan osakesäästötililleni. Kummatkin ovat Nordnetissa. Maaliskuussa synkimmässä koronarotkossa tuli shoppailtua jonkun verran osakkeita, vaikka uskoinkin sukelluksen jatkuvan. No, ei jatkunut, joten onneksi tuli ostettua edes ne. Ostin mm. pitkään haaveilemaani Disneytä.

Sijoituspaheeni on söpöjen yritysten joukkorahoittaminen: Olen osallistunut Yogaian ja Rekin joukkorahoituskierroksille minimisummilla, enkä sure, jos en koskaan saa niistä mitään. Haluan vain olla hengessä mukana. Samalla logiikalla olen mukana parissa startupissa pienillä osuuksilla kehittäen samalla kokemusta markkinoinnin advisorina eli neuvonantajana.

Asuntosijoittamiseen minulla ei ole koskaan ollut pokkaa lähteä, sillä luulen, että stressaisin liikaa vuokralaisista. Olen aina myynyt entiset kotini, vaikka pari niistä olisi ollut erittäin sopivia sijoitusasunnoiksi. Sen sijaan harmittelen sitä, ettei minulla ole metsää. “Buy land, they’re not making it anymore”, kuten Mark Twain sanoi.

Muutama vuosi sitten ostin myös hieman kryptovaluuttoja. Ajattelin, että ympäristöystävällisemmät valuutat, joita ei tarvitse louhia, olisivat the next big thing. Se meni pieleen.

Minulla on myös edelleen se osuus työpaikastani, joka ei enää ole mikään startup, mutta ei etenkään näinä korona-aikoina rahasampokaan. Siinä on kuitenkin kyse paljon muustakin kuin rahasta, kuten mahtavan työpaikan rakentamisesta upeiden ihmisten kanssa. Tämä saattaa vaikuttaa erikoiselta loppukaneetilta sijoitusaiheiselle blogikirjoitukselle, mutta raha ei itse asiassa juurikaan motivoi minua. Vanhaa sanontaa kääntäen: Jos itkettää, itken mieluummin rakkaitteni seurassa kuin Jaguaarissa. Kaikkein mieluiten nauran hyvässä seurassa, oli se sitten matkalla pankkiin tai ei.

edit. Lisäys postaukseen Nordnetin toiveesta! Julkaisuun jossa mainostetaan Nordnetin palveluita tulee lisätä lainausmerkeissä alla oleva teksti: ”Sijoittamiseen osake- ja pääomamarkkinoilla liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo ja tuotto voi nousta tai laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman kokonaan. Historiallinen tuotto ja kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta.”

Lisäksi Nordnetin viestissä sanottiin: “Julkaisija ei saa tehdä sijoitussuosituksia.” Ylläoleva kirjoitukseni tulkittakoon siis kuvaukseksi, mitä voi esimerkiksi tehdä, mutta minkäänlaisena suosituksena älköön sitä pidettäkö.

Mihin sinä sijoitat? Kerro minulle Facebookissa tai Instassa!

Miksi blogissani ei voi kommentoida ja missä sen sijaan voi

Olen saanut ihania viestejä, joissa kiitellään kivasta blogista ja toivotaan kommentointimahdollisuutta. Itse asiassa kommentointi on teknisesti ottaen ollutkin mahdollista, mutta vain WordPressiin kirjautuneille – ja kirjautuminen puolestaan on lievästi sanottuna takkuillut. No, otin muutama viikko sitten pois tuon kirjautumisvaatimuksen, ja sen jälkeen olenkin käyttänyt 20-30 minuuttia viikottain spämmipostin parissa. Vaikka olen kuinka säätänyt asetuksia ja asettanut kiellettyjä sanoja, spämmiä tulee silti päivittäin monta viestiä. Osa pääsee läpi, ja täytyy poistaa manuaalisesti. Tähän olisi olemassa toimiva, paljon mainostettu plugin – vain 7 eurolla kuussa! Arvaattekin jo, mitä mieltä olen tuollaisesta kiinteästä kuluerästä…

Kommentit olisivat kuitenkin erittäin tervetulleita, ja toivonkin, että te lukijat jaksaisitte osallistua keskusteluun. Blogilla on kuukausilukijoita jo yli 5 000, joten teillä olisi varmasti paljon annettavaa!

Keskusteluun voi jokaisen postauksen kohdalla osallistua kahdessa paikassa: Instagramissa ja Facebookissa, jossa postaan jokaisesta blogikirjoituksestani julkisesti. Tervetuloa keskustelemaan!

Miten meillä pidetään lelut järjestyksessä

Meillä on pian 2 ja 4 täyttävät tyttäret. He eivät ole minimalisteja, kuten ei varmaan moni ikätoverinsakaan. He rakastavat lelujaan, ja koska kumpikaan ei ole vielä päivähoidossa, kodin lelut ovat ahkerassa käytössä aamusta iltaan.

Olen monesti maininnut, etten halua pakottaa lapsiani niukkuuteen. Sellainen aiheuttaa usein vastareaktioita myöhemmin elämässä, ja lelut myös saavat lapset viihtymään. Ja tietysti leikkiminen kehittää, sehän on lasten työtä! Olen lukenut leluttomuuskokeiluista saksalaisessa päiväkodissa ja tiedän, että lapsi voi hyvin olla onnellinen muutaman puupalikan ja pallonkin kanssa. Muistan kuitenkin, kuinka lapsena rakastin omia lelujani, enkä näe syytä kieltää sitä typyiltämme.

Lapsillamme on siis leluja. Ihan tavallisia, kaupallisia brändileluja, mielestäni ihan normaali määrä. Miten ihmeessä meillä kuitenkin on aina illalla nukkumaanmenoaikaan siistiä?

Jokainen lapsi on tietysti erilainen, kuten perheetkin, mutta kerron tässä, mikä toimii meillä. Jos siitä on apua teillä, olen todella iloinen. Jos ei, ethän suutu.

Lastenhuoneessa on tilaa leikkiä

Tyttöjen makuuhuone on kooltaan seitsemän neliötä. Neliösenttikin vähemmän, eikä sitä laskettaisi enää huoneeksi. Ja siellä asuu siis kaksi lasta. Kuitenkin huoneessa on runsaasti tilaa leikkiä, mikä auttaa tavaroita pysymään edes osittain siellä – mikä helpottaa niiden siivoamista illalla.

Huonekaluja lastenhuoneessa on kaksi: Ikean kapea vaatekaappi ja pienin mahdollinen kerrossänky. Lisäksi huoneessa säilytetään kahta varapatjaamme, joiden päällä tytöt tykkäävät kiipeillä ja leikkiä. Huoneessa ei ole söpöjä lastentuoleja tai -pöytää, ei ihania säkkituoleja eikä muutakaan, mitä tämän ikäiset eivät oikeasti tarvitse. Lastenhuone ei näytä kovin kummoiselta blogikuvissa, mutta se onkin sisustettu leikki ja viihtyminen edellä, ei somepreesensin ajamana.

Pienikokoinen, kotimainen kerrossänky oli huippulöytö Torista – hintaa 30 €. Pehmokaverit asuvat sängyssä, mutta etsin niille sopivaa huopakoria.

Leluille on tilaa kaapissa

Lastenhuoneessa on siis yksi säilytyskaluste, vaatekaappi. Se kätkee sisäänsä niin tyttöjen käytössä olevat vaatteet, käyttövuoroaan odottavat talvivaatteet ja liian suuret vaatteet, kengät, lakanat ja lelut.

Tuo kaappi on lasten tavaran mittapuu meillä: Jos tavarat eivät enää meinaa mahtua kaappiin, on jostain karsittava. Yleensä tätä ongelmaa ei ehdi tulla, sillä meillä laitetaan tavaraa ahkerasti kierrätykseen. Palaan tähän pian!

Toiseksi ylimmällä hyllyllä on esikoisen vaatteet, kolmannella kuopuksen. Liian isot vaatteet, talvi-/kesävaatteet ja varalakanat ovat kaapin vasemmalla puolella liukuoven takana.

Leluja on kohtuullinen määrä

Meillä on leluja mielestäni ihan mukava määrä. Tekemistä tuntuu riittävän aamusta iltaan, ja kaikki lelut pääsevät vuorollaan käyttöön. Kaikkea ei kuitenkaan ole, sillä lapset eivät tietenkään voi saada kaikkea haluamaansa. Meillä ei esimerkiksi ole lääkärileluja, vaikka vanhempi lapsista leikkiikin kuulemma kerhossa ahkerasti lääkäriä. Lapsemme eivät ole koskaan olleet kipeänä (yhteenlaskettuna kolmea nuhaa lukuunottamatta) ja säästän lääkärilelujen ostoa siihen, että niille on joskus tarvetta kasvatuksellisessa mielessä. Paria Ryhmä Hau -pehmoa lukuunottamatta kaikki lelut ovat tulleet meille käytettynä.

Meillä muuten oli niitä heti alussa mainittuja puupalikoita. Ne eivät koskaan oikein innostaneet tyttöjämme. On tietysti mahdollista, että niillä olisi innostuttu leikkimään joskus myöhemmin, mutta en jäänyt odottamaan sitä. Meillä on kuitenkin melko paljon Duplo-Legoja rakennettavaksi.

Lego Duplot asuvat omassa laatikossaan lattialla. Laatikon voi toki työntää sängyn alle.

Leluja ei ilmesty lisää

Meille ei tule yhtään uutta lelua ilman meidän, lasten vanhempien, hyväksyntää. Meistä tämä on täysin luonnollista: me olemme kotimme koon päättäneet, miksi ihmeessä meidän pitäisi antaa muiden täyttää se tavaralla? Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että esimerkiksi leikkikeittiö on pääkaupunkiseudulla 5 000 euron hintainen hankinta, sillä se vie neliön asuintilaa. Sellainen meiltä löytyy ja se onkin päivittäisessä käytössä – leikkikeittiö oli äitini kirpparilöytö, jonka hän osti luvallamme, kun leikkikeittiö oli ollut jo pitkään harkinnassa.

Varsinaisia kaverisynttäreitä emme ole vielä pitäneet, koska toistaiseksi lapset kaveeraavat meidän kavereidemme lasten kanssa. Synttärikutsut ovat aina lähteneet ohjeella, että lahjaksi voi halutessaan tuoda muutaman kolikon säästöpossuihin laitettavaksi. Syntymäpäiväkortit tuntuvat joka tapauksessa olevan lahjoja tärkeämpiä! Kavereilta ei vielä ole opittu odottamaan lahjoja. Tämä varmasti muuttuu pian, mutta teen kaikkeni opettaakseni tyttäreni arvostamaan kaikenlaisia lahjoja.

Kummeilta olemme saaneet yhdessä sovittuja, heidän lapsiltaan kierrätettyjä lahjoja. Mökin lelukokoelman helmi on tällainen kierrätetty Ryhmä Hau -Vahtitorni koirineen. Kotona taas intoillaan toisesta kummiperheestä saadusta Petsien puusta. Petsejä on saatu myös kolmannesta kummiperheestä sen jo aikuistuneiden tyttöjen peruina, ja niistä on tullut minunkin suosikkilelujani: pieniä, supersuloisia, laadukkaita ja erittäin hyvin eteenpäin kierrätettäviä!

”Petsipuu” on vanhan My Little Pony- ja Barbie-fanin silmissä aivan ihana. Tässä leikkialustana vieraspatja, johon pitäisi ommella suoja. Huomaa ”kulkukortti” esikoisen kaulassa.

Kaikelle on oma paikka

Päätin alkaa pitää käsivoidetta yöpöydällä, että käsiä tulisi rasvattua edes nukkumaanmennessä. Juuri kävelemään oppinut esikoiseni kiikutti voiteen kerta toisensa jälkeen takaisin kylpyhuoneeseen, sen omalle paikalle. Tarkkaavainen tyttö oli oppinut, että tavarat palautetaan omille paikoilleen. Eikä ihme, sillä olin osallistanut hänet jokailtaiseen lelujen paikalleenlaittoon siitä asti, kun hän alkoi liikkua.

Lastenhuoneen vaatekaapissa on jokaiselle lelulle tarkka oma paikkansa, Legoille oma laatikkonsa lattialla. Pian 2v täyttävä kuopuskin osaa nämä paikat virheettömästi. Kun hänelle osoittaa lelua ja pyytää ”vie tämä paikoilleen”, hän ei epäröi hetkeäkään vaan juoksee matkaan. Kuopus on ylpeä osaamisestaan. Tavaroiden vieminen paikoilleen on hänestä hauska, yhteinen leikki! En itsekään valita, lelujen kerääminen on aika monipuolista liikuntaa, eikä edes sieltä kaikkein tylsimmästä päästä.

Meillä luetaan valtavasti kirjoja, mutta niitä haetaan 500 metrin päässä olevasta kirjastosta – osa näistäkin kirjoista on sieltä. Pupukoriin piiloutuu illalla kaikki epämääräinen pikkutavara mainituista kulkukorteista yksinäisiin pikkuautoihin. Pupukori on mitta sille, paljonko tuollaista tavaraa saa olla.

Osallista pienestä asti

Osallistaminen ei muuten ole ollut mikään helppo homma. Lähes kolmen vuoden ajan ehdin miettiä, että keräisin nämä lelut kyllä nopeammin yksin. Mutta en luovuttanut, vaan velvoitin lapset keräämään joka ilta osansa leluista. Kiukkuiltoina ehkä vain muutaman. Pikkusiskohan tekee aina sitä mitä isosiskokin, joten kuopusta ei tarvinnut erikseen opettaa.

Hankalina iltoina olen sanonut, että jos lelut eivät löydä paikoilleen, ne viettävät seuraavan päivän kaapin päällä. Tätä uhkausta ei ole tarvinnut koskaan toteuttaa, sillä aina on saatu aikaiseksi joku diili: vie sinä nämä, niin minä vien nämä.

Sain roskan silmääni, kun tässä yhtenä iltana tavarat olikin kerätty paikoilleen ilman, että olin ehtinyt sitä edes pyytää.

Kirpparilta löytynyt Ikean leikkikeittiö on ainoa lelu, jonka säilytyspaikka on tyttöjen huoneen ulkopuolella. Pienellä maalaamisella se muuttui paljon paremman näköiseksi. Leluruokia meillä ei ainakaan toistaiseksi ole, mielikuvitus ja tarvittaessa Duplo-palikat ovat riittäneet.

Osa leluista välillä varastoon?

Noin vuosi sitten kokeilin hetken suosittua metodia, jossa osa leluista oli välillä varastossa, meidän tapauksessamme eteisen kaapin ylähyllyllä. Ideana on, että lelut tuntuvat taas uusilta oltuaan hetken varastossa.

Meillä tämä systeemi ei kuitenkaan toiminut. Tavaroistaan todella tarkka esikoinen kyseli välittömästi varastossa olevien lelujen perään. Toisaalta tällaista vaihtelua tulee meillä luonnostaan, koska meillä on mökillä eri lelut kuin kotona. Mökillä kirjoja, palapelejä, pelejä ja leluja on noin puolet siitä mitä kotona. Niiden näkemistä odotetaan, ja välillä esikoinen leikkii soittavansa mökillä odottavalle pehmokaverille puhelimella. Ei ihme, sillä koronakeväänä ja -kesällä olimme mökillä viisi kuukautta.

”Vihreällä mennään!”

Jos lausahdus ”Vihreällä mennään!” ei ole sinulle tuttu, et ehkä ole katsonut yhtä paljon Ryhmä Hauta kuin allekirjoittanut. Suosikkikoirani ryhmästä on Rekku, joka on superkierrättäjä. Puhun esikoiseni kanssa kierrätysasioista viikottain. Kun ovisummerimme soi, todennäköisesti joku on tulossa ostamaan meiltä jotain käytettyä tavaraa. Lasten tavarat eivät koskaan vain mystisesti ”katoa”, koska niin ei toisen omaisuudelle saa tehdä. Neljän vuoden kierrätyspropaganda alkaa kuitenkin selvästi upota, sillä etenkin esikoisemme ymmärtää jo, että sellaiset lelut, joilla ei enää leikitä, kuuluvat kierrätykseen. Olemme puhuneet asiasta niin ympäristö- kuin sosiaalisesta näkökulmasta. Älkäämme aliarvioiko kolmevuotiaan käsityskykyä!

Esikoisemme tietää ja luottaa, että mikään hänelle rakas lelu ei mene kierrätykseen. Yksikään lelu ei katoa salaa ilman hänen suostumustaan. Toisaalta hän ymmärtää, että uusia leluja ei tule, jos vanhoja ei karsita. Erityisesti synttäreiden ja joulun alla tehdään tilaa, vaikka mitään lahjavyöryjä ei tulossa olekaan.

Viimeisimpänä sovimme, että vaihteluksi voimistelurenkaille olohuoneeseen hankitaan keinulauta, jos vähälle käytölle viime aikoina jääneestä keinuhepasta voidaan jo luopua. Sopimus tuli.

80-luvun keinuheppa sai lähtöpassit Toriin ja odottaa nyt uutta ratsastajaa verkkokellarissa.

En koskaan vie lelua suoraan kierrätykseen, vaan annan sen odottaa hetken piilossa oman vaatekaappini ylähyllyllä. Jos lelun perään kysellään, muistutan, että sehän piti jo laittaa kierrätykseen. Jos lelua on aidosti ikävä, se palaa takaisin leikkeihin. Usein kuitenkin hieman kaunisteltu kertomus siitä, että lelu menee kierrätyksestä sellaiselle lapselle, jolla on vain vähän leluja, riittää tuomaan hymyn huulille.

Koska kuopuskin täyttää jo kaksi, kaikki vauvalelut ovat jo siirtyneet meiltä eteenpäin. Jäljellä on pari rakasta jo vauvana saatua pehmoa. Joskus valokuvassa vilahtava vauvalelu saa aikaan huokaisun, mutta ne on aina käännetty positiiviseksi: olipa tuokin lelu ihana, ja nyt se ilahduttaa jotain vauvaa. Jos esikoiseni saisi päättää, meillä olisi tallessa kaikki sittereistä vauva-aikojen lelumattoihin! Koska se on mahdotonta, olen todennut, että raja täytyy vain vetää johonkin. Ja sen vetävät aikuiset, eivät lapset. Oikeasti kaksivuotias ei enää tarvitse helistintä, vaikka olikin tosi söpö sen kanssa puolitoista vuotta sitten.

Olen luopunut leluista rohkeasti tietäen, että samanlaisen löytää tarvittaessa käytettynä uudestaan. Pehmot toki muokkautuvat omanlaisikseen rakkaiksi takkukasoiksi, mutta kovien lelujen kohdalla on yleensä ihan sama, onko kyseessä juuri se sama kappale. Ainoastaan yhden kerran olen joutunut hankkimaan lelun takaisin. Esikoiseni kaipasi syvästi Brion perässä vedettävää puujunaa, joka joutui kierrätykseen aiheutettuaan miehelleni mustan silmän. Esikoisen synttäripaketista löytyi samanlainen (käytetty) juna, ja hän tiputti sen isovarpaalleen niin, että koko kynsi mustui. Jos jotain lelua vihaan niin sitä täyspuista murhavälinettä.

No, illalla on taas siistiä

Nämä keinot siis auttavat meillä: Leluja on kohtuullinen määrä, eikä niiden määrä kasva, sillä uusien kierrätyslelujen tieltä kierrätetään vanhoja pois. Kaikelle on tarkasti oma paikkansa, leikkikeittiötä lukuunottamatta lastenhuoneessa. Ja iltaisin tytöt keräävät lelut paikoilleen, tässä vaiheessa joskus jopa pyytämättä.

Päivällä meillä on ihan hirveä kaaos, mutta mitä sitten. Kohta ne makaavat sohvalla kännykät kädessään ja kaipaan aikaa, kun Petsit ja Autot-leffasta tutut Legot olivat se juttu.

Pysyvätkö lelut teillä järjestyksessä?

Vyölaukkumatkahaaveilua

Bloggaaja Virve Fredman teki mainion listauksen minimalisti-Tubettajista. Mukana oli muutama tuttukin, muttei kuitenkaan kumpaakaan kahdesta suosikistani, joten ehkä teen omankin listauksen joskus. Virven listalta bongasin kiinnostavan uuden tuttavuuden, bumbag travel -seikkailuistaan tubettavan Benjaminin. Lost yet free -kanava ei ole päivittynyt yli vuoteen, mutta taidokkaiden videoiden sanoma ei sitä vaadikaan: kun matkustat pelkän vyölaukun kanssa, matkatavarat eivät rajoita seikkailujasi.

Olen tunnetusti minimalistinen omien matkatavaroitteni suhteen (ihan pienten lasten kanssa reissaaminen ansaitsee oman postauksensa, kunhan sellaisen aika taas on). Kerroin, mitä pakkasin reppuuni kolmen päivän Tallinnan matkalle. Kannoin reppua selässäni ensimmäisen ja viimeisen reissupäivän, ja vaikka se onnistui ongelmitta, oli kuitenkin aina helpotus istua ja ottaa reppu pois selästä. Vyölaukkumatkailun ajatus on, että kaikki matkatavarat voivat aina kulkea mukana ilman ongelmia. Vyölaukku on tietysti myös reppua turvallisempi taskuvarkaita ajatellen.

Ajatus pelkän vyölaukun kanssa reissaamisesta sai mielikuvitukseni liikkeelle: mitä omassani olisi? Olen reissannut Etelä-Amerikkaa lukuunottamatta kaikilla mantereilla, mutta tämän mielikuvareissuni tein siellä, minne monet reppureissut suuntautuvat: Kaakkois-Aasiassa. Lämmin sää oli toki tämän mielikuvitusmatkan kulmakivi: kevyet vaatteet kuivuvat yön aikana, joten vaihtovaatteita ei tarvita.

Olen tehnyt useita parin viikon Kaakkois-Aasian matkoja pelkillä käsimatkatavaroilla. Lähdin tässä oletuksesta, että matkani olisi jokseenkin niiden kaltainen; en siis varautunut yöpymään rannoilla ja oletin, että majoituksestani löytyy niin lakanat kuin pyyhekin.

Kuvittelin mielessäni vähintään parin kuukauden pituisen matkan, jossa oleilisin niin kaupungeissa kuin rannoillakin, kuitenkaan en viikkotolkulla sivistyksen ulottumattomissa. Matkaseuraan tai heidän tavaroihinsa haaveiluni ei ottanut kantaa – ehkä tekisin vyölaukkumatkan yksin tai mieheni kanssa lasten aikuistuttua, ehkä kymmenen vuoden päästä teinieni kanssa. Matkaseura saattaisi jopa helpottaa pakkaamista, sillä kaikkia tavaroita (laturi, kynsileikkurit, hammastahna…) ei tarvitsisi jokaiselle omaa.

Mitä pukisin päälle?

Kun vaihtovaatteita ei ole, kaikkien vaatteiden täytyy kuivua yön aikana myös kuumankosteassa ilmastossa. Puuvillan voi unohtaa. Asun täytyy sopia rantakadulle, ravintolaan, liikuntaan ja luontoretkille. Omalla kohdallani päädyin tällaiseen asukokonaisuuteen:

  • Riekerin sandaalit. Tarpeeksi siistit vaikka juhliin, mutta mukavat pitkällekin kävelylle. Keinonahkaa, joka ei säikähdä kastumisesta. Jo toinen parini näitä kenkiä, ensimmäinen hajosi parin vuoden ahkerassa kesä- ja lomakäytössä.
  • Shortsit, jotka tein merkittömistä lempparihousuistani, kun niiden polvet olivat kuluneet. Keinokuitua, joista tahrat voi vain pyyhkiä pois. Täysin joustavat, mutta malliltaan siistit. Lahkeet voi pitää polvipituisina tai kääntää lyhyiksi. Kuivuvat muutamassa tunnissa.
  • Vilan spagettiolkaintoppi. Joustava perustoppi, joka toimii kaikessa urheilusta juhliin. Edessä olevan tuplakankaan ansiosta en tarvitse tämän kanssa rintsikoita. Toppia voi käyttää myös ylösalaisin tuubitoppina. Kuivuu parissa tunnissa.
  • Ohut paita pidemmillä hihoilla. Tämä vaate on periaatteessa lämpimässä ilmastossa turha, mutta haluan suojata käsivarsiani, olkapäitäni ja rintaani auringolta (aurinkovoiteen lisäksi), joten käytän topin päällä aina ohutta paitaa tai huivia. Tämä kirpparilta löytämäni, Italiassa valmistettu paita maksoi neljä euroa. Se on riittävän siisti hienoonkin ravintolaan ja niin ohut, että kuivuu puolessa tunnissa. Toimii bikineiden päällä myös ilman toppia. Tämä toppi on niin ohut, että menee taiteltuna vyölaukkuunkin.
  • Huivi. En omista tällaiselle reissulle sopivaa riittävän isoa huivia, joten sen paikkaa esittää tässä kuvassa pienempi punainen Alexander McQueen -kirppislöytöhuivini. Tämän reissun huivin pitäisi olla ohut mutta niin suuri, että se toimisi tarvittaessa myös hameena tai rantamekkona. Lennoilla tai kovassa ilmastoinnissa huivi toisi lämpöä ja tarvittaessa se toimisi rantavilttinä tai jopa pyyhkeenä. (Olen lukenut mainion Linnunradan Käsikirjan Liftareille pariinkin otteeseen ja niinpä matkatavaroistani pitää aina löytyä jotain pyyhkeeksi kelpaavaa.) Muista vaatteista poiketen huivi saisi mieluiten olla puuvillaa, mutta aivan ohutta. Kun huivi ei ole käytössä, sen voisi sitoa roikkumaan vyölaukusta.
  • Bikinit. Rantaloman välttämättömyys. Alaosa toimii myös vaihtoalushousuina silloin kun alushousut ovat pesussa.
  • Alushousut. Pitsistringit kuivuvat alle tunnissa. Sen aikaa voi pitää bikinien alaosaa tai tehdä huivista hameen ja olla ilman. (Ajatuksenani olisi siis nukkua alushousuissa, kuten normaalistikin lämpimällä säällä. Öisen palohälytyksen iskiessä kietoisin päälleni jättihuivini.)
  • Hattu. En oleile auringossa ilman hattua. Olen ominut mieheni Boracaylta ostaman hatun, joka ei ole moinaansakaan lyttäämisestä.
  • Aurinkolasit. Sain luotto-Pradani palkkioksi työkeikasta seitsemän vuotta sitten. (Nämä näkyvät vyölaukkukuvassa.)

Kuten sanottu, tämä varustus on suunniteltu lämpimään Kaakkois-Aasiaan. Sillä pärjää suunnilleen 17 lämpöasteesta alkaen. Viileämmälle seudulle pitäisi valita shortsien sijaan pitkät housut ja pitkähihainen paita sekä sandaalien sijaan luottokenkäni Converset sekä niihin sukat. Toisaalta bikinit ja ehkä hatunkin voisi jättää kotiin. Lost yet free -videoiden Benjamin antaa hyvän vinkin: Ajoita kylmempi kohde matkasi alkuun, niin voit lahjoittaa ylimääräiset vaatteet niitä tarvitseville, tai matkan loppuun, milloin voit ostaa lämpimämmän vaatekerroksen ja viedä sen mukanasi kotiisi.

Vyölaukkuni sisältö

  • Puhelin kotelossaan, jossa luottokortit ja ajokortti. Puhelimella pidän yhteyttä tärkeisiin ihmisiin, luen uutisia ja kirjoja ja teen tarvittaessa myös töitä, jos reissu on pidempi.
  • Kuulokkeet, jotka korvilla voin joogata tai tehdä töitä ja jotka toimivat myös videonauhoitusten mikrofonina.
  • Laturi, joka sopii niin puhelimeen kuin kuulokkeisiin.
  • Passi.
  • Silmälaput ja korvatulpat.
  • Kestokassi. Pieneen tilaan menevä kestokassi tarvitaan ruokakauppaan ja retkelle eväitä varten.

Muuta varsinaista tavaraa en yleensäkään matkoilleni ota. En tarvitse joogaamiseen enää välttämättä mattoa ja tanssikin sujuu aina paljain jaloin. En käy juoksulenkeillä, ja kävely sujuu sandaaleissa tai paljain jaloin.

Vaikka rakastan ajatusta metallisesta juomapullosta, jota sitten täytetään, käytännössä reissaan aina muovipullojen kanssa. Ostan yhden pienemmän vesipullon, jota sitten täytän isoista kanistereista.

En valitettavasti omista reissuun sopivaa vyölaukkua, sillä sisäleikkipuistoja varten kolmella eurolla ostamani, litteän mallinen Björn Borgin vuölaukku on auttamatta liian pieni. Katselin jo huvikseni Torista vyölaukkuvalikoimaa ja esimerkiksi 15 eurolla saisi kauniin vyölaukun, jota ei hävettäisi kantaa olallakaan tarpeen tullen.

Kauneudenhoitoarsenaalini

Tämä on vyölaukkumatkani suurin riippakivi, sillä olen tarkka kauneudenhoidostani. Olen kertonut minimalistisesta kauneudenhoitorutiinistani, ja lämpimissä, kosteissa maissa reissatessa yksinkertaistan sitä vieläkin enemmän. Siis normaalistikin, en vain tällä kuvitteellisella vyölaukkumatkallani.

  • Meikkipussina toimii litran minigrip-pussi. Jokainen lentomatkustaja tietää miksi.
  • Hammasharja. Matkaharjani on normaalistikin junior-kokoa.
  • Minihammastahna. Näitä on Aasian maissa hyvin saatavilla, joten korvaaminen uudella onnistuu helposti.
  • Hammaslankaa. Hammashygieniastani en tingi. Pakkaisin mukaan lankaimen ja sen hajotessa ostaisin tilalle mahdollisimman pienen pakkauksen tavallista hammaslankaa.
  • Aurinkorasva sk 50. Käytän aurinkorasvaa aina ja runsaasti, joten pieni pakkaus ei kestä montaa päivää, mutta niitäkin saa joka kioskista. Kosteassa kuumuudessa en tarvitse muuta kosteutusta iholleni, kuin aamuisin levitetty aurinkorasva.
  • Pala oikeaa saippuaa (tämä puuttuu kuvasta). Tällä pesen kädet, kainalot ja vaatteet. Säilytykseen oma minigrip-pussinsa. Pala saa olla minimaalisen pieni, sillä yleensä kaikissa majoituksissa on tarjolla jonkinlaista saippuaa ja ne kelpaavat minulle. Saippuaa myös saa ihan mistä vain.
  • Kampa. Normaalisti pakkaisin rakkaan Mason Pearson -hiusharjani, mutta vaikka minulla onkin pienikokoinen, koirille tarkoitettu malli (ne ovat ihmisille markkinoitavis huomattavasti edullisempia!), harja veisi neljäsosan pussista. Koska kuumuudessa pidän hiuksiani enimmäkseen kiinni, ne eivät mene takkuun, ja kammalla pärjää. Joutuisin kyllä hommaamaan tähän tarkoitukseen harvapiikkisemmän kamman kuin mitä kuvassa.
  • Pari hiuslenkkiä, joita voi säilyttää ranteessa.
  • Rannekoru ja sormukseni, joita käytän aina. En käytä timantteja, joten sormuksieni kanssa voi matkustaa turvallisesti köyhissäkin maissa. (Nämä eivät näy kuvassa, sillä ne olivat päälläni kuvaa ottaessakin.)
  • Pinsetit, kynsileikkurit ja vanha kunnon Gillette Mach III:ni, vaikka periaatteessa voisin toki tukea paikallisia turvautumalla yksinomaan kauneudenhoitopalveluihin.
  • Särkylääkettä. Valitettavasti tarvitsen särkylääkkeitä lähes päivittäin, joten niitä kulkee aina mukanani. Aasian maissa niitä myydään levyittäin, joten suurempaa varastoa ei tarvitse.
  • Nenäliinapaketti. Näitä myydään onneksi Aasian maissa yksittäispakkauksina.

En juurikaan käytä meikkiä, ja trooppisissa maissa vielä vähemmän. Usein pakkaan mukaan peitevoiteen silmänalusille, mutta parin päivän päästä en jaksa enää laittaa sitäkään, joten vyölaukussani en aio sellaista kantaa.

Mitä jäisin kaipaamaan?

Lämpimissä maissa pärjään viikkotolkulla repullisella tavaraa, joten siirtyminen vyölaukkuun ei itseasiassa tunnu ollenkaan mahdottomalta ajatukselta. Toki on muutamia asioita, joita normaalisti pakkaisin mukaan:

  • Erillinen kesämekko ja toinen toppi, parit alushousut lisää. Erityisesti UV-paitaa tulisi ikävä!
  • Jos kyseessä on korkeintaan parin kuukauden reissu, pärjään ilman muita lääkkeitä tai lisäravinteita kuin nuo mainitut särkylääkkeet. Pidemmälle reissulle tarvitsisin ainakin B- vitamiinia, koska olen kasvissyöjä. Mahdollisesti myös kalsiumia. Mutta pidemmällä matkalla tulisi varmasti oltua välillä pidempiä aikoja samassa paikassa, milloin voisi syödä aina paikalla pysyessään ostaa ja syödä lisäravinteita.
  • Tavalliselle matkalle lähtee mukaan myös astmalääke-kortisoni. Pärjään kuitenkin ilman sitäkin, erityisesti, kun en joudu pakkaseen. En normaalistikaan kanna mukanani kovin kummoista lääkekaappia, en edes lasten kanssa, sillä etenkin Aasiassa joka nurkalla on kiska, josta saa lääkkeitä ja laastareita. Hyttysmyrkkykin tulee joissain paikoissa tarpeeseen.
  • Normaalisti pakkaisin konjac-sieneni, sillä aurinkorasva täytyy saada iltaisin pestyä pois kunnolla. Vyölaukkureissulla täytyisi tyytyä hyödyntämään pyyhkeenkulmaa pesulappuna.
  • Normaalille matkalle pakkaisin mukaan vielä jotain sulfaatitonta ainetta hiusten pesuun, mutta se ei ole välttämättömyys. Hiukset voi pestä ihan vain vedellä ja halutessaan välillä puhdistaa paremmin monella ruokakaupasta löytyvällä aineella (ruokasooda, etikka, kaurahiutaleet ainakin toimivat) ja samoin niitä voi hoitaa tarvittaessa vaikkapa banaanilla, avocadolla, kananmunalla tai kookosöljyllä. Tästä tulee kuitenkin helposti ruokahävikkiä, minkä takia suosin normaalisti hiuksille tarkoitettuja teollisia aineita matkoillakin.
  • Hiusharja. Sitä tulisi vyölaukkureissulla varmasti ikävä! Ehkä kävisin paikallisissa kampaamoissa pesettämässä, harjattamassa (onko se sana?) ja letittämässä hiukseni!

Tämä matkahaaveilu oli hyvin terapeuttista kaikkien koronarajoitusten keskellä! Niin, korona. Kuten huomaat, vyölaukussani ei ole kasvomaskeja eikä käsidesiäkään. Laitetaan tämä pakkauslista siis talteen tulevaisuutta varten, aikaan, kun lapsetkaan eivät enää tarvitse rattaita ja turvaistuimia.

Harjoitus oli hauska ja hyödyllinenkin: kun kerran aidosti koen, että pärjäisin lämpimässä maassa pitkänkin matkan pelkällä vyölaukulla, repullinen tavaraa tuntuu jo ylellisyydeltä. Eikö oikeastaan ole hullua, että monilla lentoyhtiöillä saa yhä ilman eri maksua ottaa mukaansa jopa 20 kiloa matkatavaraa? 20 kilon rahti maksaisi kuitenkin kymmeniä ellei satoja euroja! Tämä olisi mielestäni oiva paikka tarkastaa lentojen hinnoittelua kestävämpään suuntaan.

Pärjäisitkö vyölaukullisella matkatavaroita? Mitä pakkaisit?

Life designilla unelmat toteutukseen

Life design on kuuma termi, jonka kuulin ensimmäisen kerran lukiessani Stanfordin supersuosituista kursseista. Itse pääsin onnekkaasti aloittamaan life designin, tosin silloin tuota nimeä ei tunnettu, jo vuonna 2006. Kyllä, tämä on juuri sellainen ”minä tein tätä jo ennenkuin se oli suosittua” -kirjoitus. Omakehun lomassa vinkkaan muutaman helpon tavan päästä alkuun, vaikket (sinäkään) sattuisi olemaan kirjoilla Stanfordissa.

Tähän pitääkin varmaan sitten heti alkuun laittaa disclaimer, että ymmärrän toki, että oikein kurjissa oloissa elävälle life design on vain kaukainen haave. ”Uusliberalistinen fantasia” sanoi joku ajatuksesta oman elämänsä herruudesta. Jos kuitenkin kuulut siihen suomalaisten enemmistöön, joka ehtii murehtia paljon muutakin kuin rahan riittämistä ruokaan, lue toki eteenpäin.

Life design… mitä ihmettä nyt taas?

En ihmettele, jos kiitollisuuspäiväkirjojen, meditaatioiden ja kaiken maailman kasvojoogien ristitulessa elävän ensimmäinen reaktio ajatukseen life designista on väliotsikon mukainen. Oman elämänsä suunnittelu huomista pidemmälle – mistä life designissa siis on kyse – on kuitenkin keino nimenomaan tehdä aikaa niille asioille, millä on väliä, ja päästää irti niistä, joita tekisi vain ulkopuolisen paineen takia. Life design ei myöskään välttämättä vaadi paljon aikaa.

Aihe on haastava kuvitettava. Kuvat lauseiden taustalla ovat otoksiani vuodelta 2012. Kun luet jutun, saat tietää, miksi tuo vuosi on minulle merkityksellinen.

Life design -historiani

Ideaalitilanne olisi varmasti aloittaa life design jo koulussa. Itse olin 24-vuotias, kun pääsin työni puolesta osallistumaan hieman erilaiseen teamleader-koulutukseen. Perinteisten myynti- ja johtamistaitojen lisäksi meille esiteltiin itsensä johtamisen keskeisiä ajatuksia vaikuttamisen kehästä superegoon, egoon ja idiin. Kun olimme päässeet sopivaan mielentilaan, meidät laitettiin vastaamaan liutaan kysymyksiä tavoitteistamme. Vastailin kysymyksiin kiltisti, mutta koulutuksen jälkeen kihisin kiukusta koulutuksen järjestäneelle kollegalleni: Tällaista hihhuliroskaako me haluamme saarnata työntekijöillemme? Vain minun kuolleen ruumiini yli!

Hyviä asioita alkoi kuitenkin tapahtua sattumalta(?) juuri tuon koulutuksen jälkeen. Olin esimerkiksi määritellyt tavoitteekseni säännöllisen liikunnan harrastamisen, mikä oli edeltävät 15 vuotta ollut terveydentilani takia sula mahdottomuus. Minua iäisyyden piinanneeseen mysteeritulehdukseen löytyi kuitenkin lääkitys ja ensi töikseni aloitin tanssitunneilla käymisen. Lisäksi sain uusia työtehtäviä ja palkankorotuksen.

Vuotta myöhemmin toistuneeseen koulutukseen ja sen tavoiteosioon suhtauduin jo avoimemmin. Kokeilin huvikseni pistää tavoitteet taas korkeammalle, ja kas vain, nehän toteutuivat myös.

Life design ei ole toivomusautomaatti

Tässä välissä on syytä tehdä välihuomautus: life design ei ole mikään kaikki toiveet toteuttava automaatti. Se muistuttaa enemmän personal traineria kuin lampun henkeä: life design varmistaa, että tavoitteesi ovat kirkkaana mielessäsi, kun on valintojen tekemisen aika. Siinä on koko jutun ydin! Ilman selkeitä tavoitteita saattaa ajautua tilanteisiin, jotka eivät lopulta tunnu omilta.

…eikä raha-automaatti

Raha tulee varmasti monella ensimmäisten asioiden joukossa mieleen, kun elämän tavoitteista puhutaan. Myönnän auliisti, että etenkin nuorempana tuli itsekin haaveiltua rikkauksista, ja joskus kokeilin myös kirjata rahantulon tavoitteekseni. Rahan suhteen kirjaamani tavoitteeni eivät kuitenkaan täysimääräisinä toteutuneet.

Kun jälkikäteen analysoin syitä tälle, totesin, etten ollut juurikaan edes ajatellut rahaa. Olen siinä suhteessa valtavan onnekas, etten ole koskaan ollut vähävarainen. Opiskeluaikanakin minulla riitti aina töitä ja vaikka välillä söinkin lähinnä nuudelia herne-maissi-paprikalla, oli kyse enemmän laiskuudesta ja kiireestä kuin ruokabudjetin tiukkuudesta. Työelämässä minua on aina motivoinut enemmän työn sisältö ja mielekkyys kuin raha. Säästän ja sijoitan, mutta en tee kumpaakaan rikastuakseni vaan turvatakseni tulevaisuutta. Uskon ja toivon, että tulen aina tulemaan ihan hyvin toimeen, mutta miljonääriä minusta tuskin tulee koskaan.

Unleash the Power Within

Näiden välihuomautusten jälkeen uskaltanen jatkaa omaa life design -historiaani vielä yhden kokemuksen verran. Vuonna 2012 matkustin muutaman työkaverini kanssa Lontooseen Anthony Robbinsin Unleash the Power Within -seminaariin. Herra Robbins lienee maailman kuuluisin self help -guru, joka on auttanut niin olympiaurheilijoita, eturivin Hollywood-näyttelijöitä kuin Yhdysvaltojen presidenttejäkin menestymään.

Taas välihuomautus: Koska sanaa life design ei vielä käytetty, puhuttiin vuonna 2012 self helpistä, jolla on ikävämpi kaiku. Ensinnäkin ”self help” indikoi, että lähtökohtaisesti sen puoleen kääntyvällä on jokin ongelma. Toiseksi sanapari vihjaa, että ongelmiin ei haeta ihan oikeaa apua ammattilaisilta, vaan pyritään pärjäämään kaikenlaisten puoskarien neuvoilla. ”Life design” kuvaa asiaa paremmin. Kukapa ei haluaisi, että elämässä on tavoitteita?

UPW-seminaari O2-areenalla 6000 ihmisen kanssa ei unohdu ikinä. Herra Robbinsin metodiin kuuluu ensin hajottaa kuulijansa palasiksi ja sitten koota heidät uudestaan – neljässä päivässä. Tuon seminaarin jälkeen tavoitteeni olivat kirkkaina mielessäni ja tiesin, etten tyytyisi enää vähempään millään elämäni osa-alueella. Enkä ole tyytynyt. Kahdeksan vuotta myöhemmin muistan kaikki tuolla tekemäni päätökset yhä kirkkaasti, olen elänyt niitä tavoitellen ja olen erittäin tyytyväinen elämääni.

Seminaarissa tuli myös käveltyä tulisilla hiilillä. Ymmärrän, miksi urheilijat kaipaavat yleisön tukea, sillä tuhansien ihmisten kannustamana pystyy uskomattomiin suorituksiin. Vasta junassa yksin takaisin kämpillemme Lontoon keskustaan huomasin, että jalkapohjissani oli pari palovammaa. Mikään määrä life designia ei muuta fysiikan lakeja.

Robbinsin seminaari oli kallis, mutta koska yhtiökumppanini on saman henkinen, reissasimme firman piikkiin. Life design ei kuitenkaan vaadi tuhansia euroja tai edistyksellistä työnantajaa. Olen vuosien mittaan oppinut monia tapoja suunnitella elämää ja asettaa tavoitteita, ja kerron seuraavaksi niistä kolme.

1. Tavoitekyselyt

Sain itselleni hyvän kysymyspatteriston aikoinani käymistäni teamleader-koulutuksista. Kerran vuodessa tai kahdessa otan puhelimestani sekuntikellon ja vastaan kysymyksiin. Juju on siinä, että kysymyksiin täytyy vastata nopeasti, laajuudesta riippuen 30 tai 60 sekunnissa. Silloit et ehdi sensuroida itseäsi, vaan vastaat, mitä intuitiivisesti ensimmäisenä ajattelet.

Olen päässyt vetämään näitä harjoituksia myös markkinointitoimistomme työntekijöille, joskus kavereillenikin. Alle tunnin harjoituksessa käydään läpi tavoitteet kaikille elämän osa-alueille. Mielentilan pitää toki olla oikea, joten aikaa kannata varata enemmän. Alle voi katsoa vaikka muutaman inspiroivan Ted Talkin (jos et tiedä mitä ne ovat, mene YouTubeen ja katso joku miljoonia katsomiskertoja saanut Ted Talk. Lupaan, ettet pety.)

Käyttämääni vastaava kysymysluettelo löytyy suomalaisen self-helpin klassikkoteoksesta, Jari Sarasvuon Sisäisestä sankarista. Olipa henkilöstä tai kirjasta mitä mieltä tahansa, kysymykset ovat oikeita.

2. Vuosikyselyt

Tavoitekyselyiden lisäksi täytän jokaisen vuoden lopussa vuosikyselyn, jossa reflektoin kulunutta vuotta. Mikä meni hyvin, mikä huonosti, mitä olen saanut aikaan. (Kaverini sanoi kerran miettivänsä näitä asioita aina potkurikonelennolla Riikaan, mutta sittemmin kyseiset elämykset on taidettu lopettaa. Ne olivat kieltämättä hyviä hetkiä reflektoida elämäänsä. Itse raitistuin yhdellä Riika-Helsinki -lennolla, puolisen vuotta Anthony Robbisin seminaarin jälkeen.)

Alunperin törmäsin vuosikyselypohjaan jossain blogihaasteessa, mutta vastattuani muutaman vuoden täysin irrelevantteihin kysymyksiin muokkasin kyselystä oman versioni, jossa elämän osa-alueet käydään läpi kattavammin. Täytän kyselyn sähköisesti, jolloin samalla näen edellisen vuoden vastaukset. Jos olen kahdessa kyselyssä peräkkäin tyytymätön johonkin asiaan, sen korjaamiseen täytyy laittaa enemmän resursseja.

3. Rikas mies jos oisin…

Olen pitkään aina silloin tällöin miettinyt, mitä olisin kyseisenä päivänä tehnyt toisin, jos raha ei olisi millään muotoa kynnyskysymys. Yleensä tuo harjoitus tulee mieleen lomamatkalla tai muutoin vapaapäivänä. Olisinko valinnut ruokapaikan toisin? Ostanut jotain pitkään haaveilemaani mutta kallista? Tehnyt jotain, mitä en nyt raaskinut?

Parhaina – tai pahimpina – päivinä olen päässyt muutamaan tuhanteen euroon. Silloin olen jäänyt haaveilemaan Chanelin jakusta, kävellyt Lamborghineja vuokraavan liikkeen ohitse tai nähnyt upean hotellin. Yleensä kyse on muutamasta kympistä: olen jättänyt mielestäni ylihinnoitellun smoothien ostamatta tai jättänyt menemättä hierontaan.

Nämä laskelmat ovat vahvasti leikkimielisiä, eikä niistä tule minulle millään tapaa paha mieli, päin vastoin. Niiden avulla olen huomannut, että raha ei ole merkittävä rajoite elämässäni. Minimalistina en haluaisi esimerkiksi itse omistaa Lamborghinia, joten en tarvitse satoja tuhansia euroja lisää. Jos asia olisi minulle tärkeä, voisin vuokrata haluamani laisen auton jo nyt. Joudun kuitenkin rajoittamaan, mitä hankintoja pidän todella tärkeänä, joten tavoittelen edelleen hieman enemmän taloudellista riippumattomuutta.

Laskelmieni ansiosta tiedän aika tarkasti, millaisista summista puhutaan. Jos tavoittelee vain ”lisää rahaa”, ei sitä ole koskaan tarpeeksi. Kun taas tietää tarkkaan, mitä haluaa ja mitä se maksaa, voi tehdä realistisia suunnitelmia tavoitteidensa saavuttamiseksi.

Life design on myös luopumista

Jos benchmarkaat itseäsi yhden kaverin matkustustahtiin, toisen urheilusuorituksiin, kolmannen aktiiviseen perhe-elämään ja neljännen nousukiidossa olevaan uraan ja vielä kadehdit viidennen harrasteautoa, olet tuhoon tuomittu. Meillä on nimittäin yksi rahaa lahjomattomampi rajoite: aika.

Minulle perhe on tällä hetkellä kirkkaasti kaikkein tärkein. Kaikkihan niin sanovat, mutta silti leijonanosa hereilläoloajasta käytetään töiden parissa. No, ei mennä siihen. Sanon vain tämän: Aki Hintsan Voittamisen anatomia on yksi niitä kirjoja, joka jokaisen pitäisi lukea. Kyseinen opus ei ole huono paikka aloittaa loppuelämänsä suunnittelu.

Perheen lisäksi olen panostanut elämässäni terveyteen ja hyvinvointiin sekä siihen, että saan tehdä mielestäni kiinnostavia, miellyttäviä töitä. Tavoitteeni näillä elämän osa-alueilla ovat toteutuneet, useimmiten ylittyneet. Sen sijaan niiden kuuluisien miljoonien metsästämisen olen jättänyt muille. Olen myös luopunut kokonaan joistain asioista, jotka kuuluvat monien elämään itsestään selvinä, kuten ns. ulkona käymisestä (baarit, yökerhot, terassit), sosiaalisen median selaamisesta ja tv-sarjojen katsomisesta. Aika ja energia ei vain riitä kaikkeen.

Life design on myös luopumista. Missä asioissa riittää keskinkertainen ja mistä voit luopua kokonaan saadaksesi aikaa ja varoja niille asioille, jotka ovat sinulle oikeasti tärkeitä?

Välillä elämä yllättää

Elämä ei koskaan tietenkään mene täysin haaveiden mukaan. Kukaan ei aseita tavoitteekseen sairastumista, eivätkä perhekuviotkaan aina mene toivotusti. Se, että suunnitelmien täytyy välillä joustaa, ei ole syy jättää niitä tekemättä. Vastoinkäymisten edessä voi tarkastella, mitkä osat suunnitelmasta pystyy yhä toteuttamaan.

Väitän, että ajoissa aloitetulla life designilla pystyisi välttämään pahimmat ikäkriisit. Ne tuntuvat useimmiten kumpuavan siitä, että oma elämä ei näytä siltä, kuin oli ajatellut. Ajatteleminen kun ei riitä: tavoitteet täytyy konkretisoida, kirjoittaa ylös, määritellä välitavoitteet ja tarvittavat toimenpiteet. Hyvä tavoite on tarkka ja mitattavissa. Ei siis ”haluan olla rikas” vaan ”vuoteen 2027 mennessä tienaan 150 000€/vuodessa ja päästäkseni tavoitteeseeni…” (Huom. Tämä on vain esimerkki, ei todellakaan minun tavoitteeni. Uskon tutkimustuloksiin, joiden mukaan onnellisuus ei lisäänny 70 000 euron vuositulojen jälkeen. Se on sitä paitsi jo varmasti aivan riittävästi ihan kenelle tahansa – planeettaa ajatellen aivan liikaakin.)

Loppuun vielä huomautus asiasta, joka toivottavasti on itsestäänselvyys: Jos tunnet olosi masentuneeksi tai kärsit muista mielenterveyden ongelmista, hakeudu ammattiapuun. Mielen- tai fyysisen terveyden ongelmat eivät ole syy jättää life design tekemättä, mutta se ei korvaa lääkkeitä tai terapiaa.

Minkälaisia ajatuksia life design sinussa herättää?

Arkistoista: Rentoilua pikkulasten kanssa

Löysin arkistojen kätköistä jutun kesäkuulta 2019, jota en koskaan ehtinyt julkaista. Kirjoituksen oli tarkoitus olla vierasblogi lapsiperheen arjesta, mutta ennenkuin ehdin viimeistellä tämän kirjoituksen, esikoisemme uhmaikä iski toden teolla, eikä “rentoilu”-otsikolla oleva kirjoitus tuntunut enää aidolta. Sitten iski sellainen globaali pandemia, jonka nimeä en juuri nyt muista, mutta olisikohan se alkanut k:lla..?

Nyt tämän kirjoituksen lukeminen toi suorastaan nostalgian väreet mieleeni: Miten ihanaa olikaan se tavallinen arki, kun kävimme taidemuseoissa, sisäleikkipuistoissa ja Vauvakinoissa. Ja uimahallissa! Miten ihanaa oli ylipäätään asua kotona Espoossa tämän iänikuisen (joskin valtavan etuoikeutetun) mökkievakon sijaan. En raaskinut heittää tätä kirjoitusta virtuaaliseen roskakoriin vaan jaan sen nyt teille, tuulahduksena siitä hyvästä arjesta vuosi sitten, joka kyllä vielä palaa.

Kesäkuussa 2019

Sain toiveen kirjoittaa arjestamme. Pääsääntöisesti elomme on varsin leppoisaa, jos nyt niin voi sanoa arjesta vauvan ja uhmaikäisen kanssa. Kuten aiemmin kerroin, en ole puhdasverisin mininalisti, vaan haen ennen kaikkea arjen leppoisuutta. Minimalismi auttaa leppoistamaan arkea joissain asioissa. Esimerkiksi siivoaminen on helppoa, kun koti ei ole täynnä tavaravuoria. Joissain asioissa puolestaan täytyy olla valmis esimerkiksi jätteen syntymiseen, jos haluaa päästä mahdollimman helpolla. Silloin saa minimalismi väistyä.

Meille on suotu kaksi ihanaa pientä tyttöä, jotka ovat nyt 2,5-vuotias taapero (esikoinen) ja 9 kuukauden ikäinen vauva (kuopus). Kumpaakin hoidan kotona, eikä kuviossa ole vielä mitään päiväkerhojakaan. Hoitovastuun jakavat kanssani mieheni, “Isi”, ja vähintään kerran viikossa äitini, “Mummi”. Heinäkuussa alkaa hoitovapaa, ja tarkoitukseni on jatkaa osa-aikaisten töiden tekemistä vielä pitkään, niin että lapset saavat olla pääsääntöisesti kotona.

Tämä on siis meidän valintamme tällä hetkellä. Lastenhoitoratkaisut riippuvat monesta asiasta ja meillä onkin mietitty laps(i)en luonnetta, koko perheen jaksamista ja terveyttä, taloudellista pärjäämistä, minun uraani, eläkekertymää ja osakkuutta kasvuyrityksessä sekä saatavilla olevaa hoitoapua (osa-aikaista työskentelyäkin ajatellen). Jokainen tekee omat ratkaisunsa ja jo sekin, että vanhempainvapaat kestävät Suomessa melkein vuoden, on globaalissa vertailussa kova juttu.

Pyrkimykseni helppoon arkeen näkyy päivittäisessä elämässämme monella tavalla. Tässä muutamia avainasioita leppoisasta olostamme.

Rutiinit ja aikataulut

En kertoisi tätä neuvolassa, mutta meillä ole tarkkoja ruokailu- tai oikein muitakaan aikoja. Ymmärrän, että on lapsia, jotka eivät syö tai nuku ollenkaan, jos asiat eivät tapahdu kellontarkasti samaan aikaan, mutta näitä ei näytä häiritsevän. Aikatauluja ei tehdä kuin silloin, kun sovitaan treffejä muiden kanssa. Silloin varataan reilusti aikaa, että oltaisiin edes suunnilleen ajoissa paikalla. Aikataulutettuja harrastuksiakaan ei vielä ole. Silloin tällöin käymme avoimen päiväkodin ilmaisissa muskareissa tai temppuradoilla.

Näin Helsingin neuvoloissa jaettavan lapun, jossa oli määritelty vauvan päivärytmi jopa puolen tunnin tarkkuudella. Se suorastaan salpasi henkeni. Eipä ollut itselleni tullut mieleenkään, että äitiyttä voisi noin suorittaa! Aloin toisaalta ymmärtää paremmin kuulemiani tarinoita, joissa esimerkiksi vauva ei näe toisella paikkakunnalla asuvia isovanhempiaan, koska matka sinne sotkisi päivärytmin.

Kyllä meilläkin on rutiineja! Hampaat pestään joka aamu ja ilta. Aterioita syödään neljä, viisi tai kuusi ja päiväunia nukutaan tai ei nukuta.

Koskelan sanoin: “Asialliset hommat suoritetaan, muuten ollaan kuin Ellun kanat.”

Puuhat

Kuten monien uhmaikäisten kohdalla, esikoisemmekin kanssa sujuu paremmin muualla kuin kotona. Niinpä joka päivä tehdään jotain. Retkikohde voi olla museo (kiitos ja ylistys Museokortti!), kirjasto, Vauvakino-näytös (kiitos Finnkino!), puisto tai leikkipuisto, ostoskeskus leikkipaikkoineen ja ravintoloineen tai esimerkiksi Korkeasaari. Olemme myös käyneet monenlaisissa lapsille suunnatuissa teatteri-, tanssi- ja oopperanäytöksissä. Jos saadaan toinen aikuinen mukaan, voidaan suunnata vaikka Muumimaailmaan, HopLoppiin tai uimaan. En ole koskaan “kasvanut aikuiseksi” mitä tällaisiin rientoihin tulee. Rakastan HopLoppeja! (Mutta niihin pitää tietysti mennä arkena keskellä päivää!)

Esikoistyttömme on kiltti ja itkupotkuraivari-uhmakohtauksiaan lukuunottamatta rauhallinen. Hän ei karkaile, eikä esimerkiksi koske taideteoksiin museoissa. Siis aivan kuin isänsä tai minä pienenä. (Lapset usein muistuttavat vanhempiaan, luonnollisesti. Joku saattaa sanoa kadehtivansa, kun meillä on niin rauhallinen lapsi, vaikka tiedän, ettei sanoja itse ikinä jaksaisi kierrellä taidemuseoita tai lukea samaa kirjaa monta kertaa peräkkäin. Heidän vilkkaammat lapsensa ovat syntyneet aivan oikeisiin perheisiin.)

Kaikki sanoivat, ettei toinen lapsi voi olla yhtä rauhallinen kuin esikoisemme. Nähtävästi ei, sillä kuopustyttömme on paljon rauhallisempi. Lattialla yhdeksänkuukautisen vauhti on jo kova, mutta sylissä, rattaissa tai vaikka ravintolapöydässä hän viihtyy isosiskonsa touhuja katsellen tai kirjaa lukien. Uusien taitojen opettelulla ei tunnu olevan kiire, emmekä me hoputa.

Tietysti vietämme paljon aikaa kotonakin. Pikkuisten kanssa on mukavaa esimerkiksi joogata ja tanssia. Tanssi riehaannuttaa ja aktivoi, jooga pakottaa keskittymään ja rauhoittumaan. Rennolla otteella yhdessä touhuten saattaa saada itselleen hyvän treenin. Vatsalihaserkauman hyvä puoli on, että lapset ovat tottuneet äidin tekevän harjoituksiaan lattialla joka päivä. Se ei toki tarkoita, että harjoituksia saisi tehdä rauhassa.

Uni

Meillä valvotaan verrattain myöhään ja nukutaan pitkään. Arkena mies lähtee aikaisin töihin, mutta me tytöt jatkamme unia. Etenkin nuoremman unirytmi muuttuu vielä ihan kuukausittain, mutta tällä hetkellä hän nukkuu n.23-08 ilman suurempia heräämisiä, ilman yösyöttöjä. Itse pyrin nukkumaan 00-08, sen yhden tunnin käytän enimmäkseen kirjojen lukuun (olen toivoton lukutoukka ja silloin tällöin tunti venyy kahdeksi… tai kolmeksi). Välillä jatkamme pikkuisen kanssa vielä unia aamuimetyksen jälkeen. Vanhempi tyttö nukkuu suunnilleen 22-10:30, vähän riippuen onko nukkunut päiväunia vai ei. Jos päivällä on jännittävää tekemistä, ei malta nukkua. Pienempi nukkuu yhdet, kahdet tai kolmet päiväunet. Joskus neljät. Kumpikin voi nukkua päikkärinsä omassa sängyssään, autossa, rattaissa, kantorepussa (kyllä, myös se 14-kiloinen) tai joskus ihanina, harvinaisina hetkinä jonkun luottoaikuisen sylissä.

Meillä ei siis katsota väkivaltaisia TV-ohjelmia iltaisin. En osaa pitää tätä minkäänlaisena menetyksenä. Mielestäni illalla ei pidä katsoa edes uutisia.

Kumpikin lapsemme oli muuten aivan surkea nukahtaja ja nukkuja 7kk iässä pidettyyn unikouluun asti. Meillä herättiin kerran tunnissa. Unikouluyöt olivat toki rankkoja miehelleni, jonka tehtäväksi jäi silittely ja hyssyttely, mutta niitä ei onneksi tarvittu montaa. Unikoulu toimii tutkimusten mukaan 95 % lapsilla. 5/100 on toki paljon sekin.

Stressinaiheet

Kauhean moni äiti ottaa kauheasti stressiä kauhean monesta asiasta. Voi kun se ei vielä tee tuota tai voi kun se nyt jo tekee tätä. Aivan sama! Lapsi oppii suurella todennäköisyydellä eskariin mennessä kuivaksi, pukemaan ja syömään itse ja puhumaan ymmärrettävästi. Kaikkien näiden taitojen kanssa voi hyvin odottaa vielä puoli vuotta ja kysyä sitten neuvolasta vinkkejä opetteluun, jos tarvetta oikeasti vielä on. Jos lapsi on perusterve, ei kannata stressata kuukaudesta sinne tai tänne.

Kukaan ei myöskään osaa sanoa vastaantulevasta aikuisesta, onko hän lapsena syönyt koti- vai valmisruokaa.

“Pitääkö kaksivuotiaalle järjestää teemasynttärit, jos lapsi ei osaa itse niitä vaatia?” Ei tarvitse, kaksivuotiaalle ei tarvitse järjestää minkäänlaisia syntymäpäiväjuhlia, jos ei halua. Juhlan kunniaksihan voi mennä vaikka jätskille ja antaa kahvilan henkilökunnan hoitaa jätskiannoksen koristelu. Kokonaiskustannus viisi euroa. Ne sukulaiset, joilla on taipumus vetää herneitä nenään, tekevät sen joka tapauksessa jostain asiasta. He löytävät kyllä syyn. “Väärin juhlittu!” (Esimerkit eivät ole fiktiivisiä.)

On asioita, joista meillä ollaan tarkkoja. Mitään väkivaltaa ei suvaita. Leluja ei viedä kädestä. Pitää sanoa kiitos ja osata pyytää anteeksi. Aikuinen tekee tärkeät päätökset. Meillä luetaan kirjoja joka päivä. Pyrimme käymään kolme kertaa kuukaudessa uimassa, että lapset oppisivat tuon elintärkeän taidon mahdollisimman varhain. Intoa kaikenlaiseen liikkumiseen, taiteeseen ja musisointiin tuetaan.

Sitten on asioita, millä ei ole mitään väliä: Pukeeko lapsi itse vai haluaako aikuisen auttavan. Syökö tänään itse vai haluaako olla syötettävänä ja samalla kerrata sadannen kolmannenkymmenennen kahdeksannen kerran, mitä se Viiru siinä näytelmässä tekikään.

Tavarat

Tämä on minimalistille kova paikka. Hankinko arkea helpottavan tavaran sillä uhallakin, että lasten kaappi on jo täynnä? Tässä asiassa minimalismini on saanut eniten väistyä leppoisuuden tieltä. Koska lapset ovat kotihoidossa, on mukavaa, että heillä on jonkin verran (käytettynä hankittuja) leluja. Pesukone käy päivittäin, mutta kummallakin on silti 5-6 housut ja 6-7 yläosaa, että tarvittaessa muutaman päivän selviää pyykkäämättäkin. Erityisen tarpeen varavaatteet olivat pottaharjoittelun aikaan.

Kuljetan nykyisin iloisesti mukanani jättimäistä hoitolaukkua, sillä sieltä löytyvä matkapotta (mainio Potette Plus) ja kasa teollisia, pitkään säilyviä eväitä mahdollistavat aikataulujen venymisen ja suunnitelmista poikkeamisen. Kun lapset vielä tarpeen tullen nukkuvat päiväunensa vaikka rattaissa, ei haittaa vaikka retki venyisi iltaan saakka. Ja koska nukkumaan mennään vasta melko myöhään, voi illallakin vielä tehdä monenlaista. (Sen kääntöpuolena sitten ne klo 8:30 vauvauintilaiset saavat meidän puolestamme uida aivan keskenään.)

Olen siis siinä onnekkaassa asemassa, että saan päivät pitkät tehdä mukavia juttuja kahden ihanan neidin kanssa. Kyllähän lastenhoidosta kaipaa välillä hetken hengähdystaukoa, mutta työtä tämä ei ole. Käytännössähän teen arkisin samoja asioita, mitä mieheni tekee vapaa-ajallaan.

Tällaista on siis elo meidän pikkuisten tyttöjemme kanssa juuri nyt. Puolen vuoden päästä näyttää varmasti jo monessa asiassa erilaiselta. Jotkut asiat ovat varmasti helpompia lapsien kasvaessa, toiset taas vaikeampia. Palataan siis asiaan!