Miten meidän lapset saa luopumaan tavaroista

Kerroin, että meillä joululahjoille tehdään tilaa laittamalla leluja kierrätykseen, ja että muutoinkin lastenkin tavarat käydään läpi säännöllisin väliajoin. Olen kuullut kommentteja, että lapset on vaikeaa saada luopumaan tavaroistaan. Aikuisenhan ei kannatakaan olla jatkuvasti vaihtamassa omaisuuttaan, mutta kasvavien lapsien kohdalla se on väistämättömyys.

Lapset ovat yksilöllisiä, eivätkä nämä neuvot välttämättä auta kaikkia. Siksi otsikossa on tuo ”meidän”. Kerron vain, miten itse toimin 2- ja 4-vuotiaiden tytärteni kanssa halutessani saada heidät kierrättämään. Tässä parhaat neuvoni.

1. Ole avoin

Sääntö numero yksi: Mitään ei saa kadota lapselta salaa! Miltä sinusta tuntuisi, jos joku heittäisi sinulle tärkeitä tavaroita ja muistoja roskiin selkäsi takana? Lapsen tavaroiden mystinen katoaminen saa heidät vain epäluuloisiksi ja todennäköisesti pitämään entistä kovemmin kiinni niistä, mitä vielä on jäljellä.

Meillä tavaroiden läpikäyntihetki alkoi viimeksi jotenkin näin: ”Joulu lähenee ja silloinhan te saatte joululahjat. Niille pitäisi tehdä vähän tilaa, niin voisimme käydä yhdessä läpi, millä leluilla te vielä leikitte ja mitä kirjoja luette. Mitään sellaista ei laiteta kierrätykseen, mitä te haluatte vielä säästää. Mutta yritetään saada kasaan viisi tavaraa ja kolme kirjaa, joista voitaisiin luopua.” Tavoite ylittyi reippaasti tunnin aikana ilman minkäänlaista taistelua. Näin ei suinkaan ole aina ollut, vaan hommaa on harjoiteltu meillä pienestä asti.

2. Kerro taustasyyt

Olen tankannut lapsilleni aivan pienestä asti syitä sille, miksi tavaramäärä kannattaa pitää kohtuullisena. Yksivuotias ei niistä paljon ymmärtänyt, mutta nyt neljävuotias nyökkäilee jo ymmärtäväisen näköisenä tutulle asialle. Avasin näitä enemmän blogikirjoituksessa lasten tavaroiden määrästä ja siivoamisesta, mutta tässä lyhyesti:

  • Tavaroiden täytyy mahtua niille määrättyihin paikkoihin. Esimerkiksi joulun tai syntymäpäivän alla on luontevaa ”tehdä tilaa lahjoille”, vaikkei niitä röykkiöittäin olisikaan tulossa.
  • Kohtuullisuus on ympäristöystävällisistä. Metsäretkiä rakastaville pienille lapsille olen avannut tätä esimerkiksi niin, että tilaa riittää metsille eikä kaikkialla ole vain tehtaita.
  • Kohtuullinen määrä leluja on helpompi siivota.
  • Kun meillä on kohtuullisesti leluja, niitä riittää paremmin muille – räikeä yksinkertaistus, mutta aivan totta ympäristösyiden kautta.
Saimme sekä artikkelikuvan ihanan ankkapelin että tämän farmilelusetin esikoisen kummitädin lapsilta käytettynä. Ne olivat meillä aikansa kovassa käytössä, mutta nyt ne äänestettiin kiertoon. Farmilelut olivat jääneet Duplojen jalkoihin, Ankkapeli vaativampien pelien – 2-vuotiaskin pelaa jo Afrikan Tähteä…

Aseta tavoitteet

Liike-elämän opeilla: Tavoitteet täytyy olla. Kun lapsi tietää, että tavoitteena on kierrättää viisi tavaraa, hän ymmärtää, ettei kyse ole kohtuuttomasta muutoksesta.

Jos suinkin mahdollista, tavoitteissa kannattaa keskittyä muuhunkin kuin luopumiseen. Kuten äitien- ja isänpäivinä saa todeta, pienikin lapsi osaa tuntea antamisen iloa. Tavoitteena voi olla vaikka löytää kaksi siistikuntoista lelua hyväntekeväisyyteen ”lapsille, joilla ei ole oikein mitään leluja”.

Tähän liittyen: Voi olla helppoa saada lapset luovuttamaan lelujaan tutulle lapselle, vaikka pienemmälle serkulle. Tästä täytyy kuitenkin ehdottomasti aina sopia etukäteen lahjoituksen saajan kanssa.

Vanhempia lapsia voi mainiosti motivoida myymään vanhoja lelujaan saadakseen rahaa. Ainakin meidän neljävuotiaan käsitys rahan arvosta on tähän vielä liian ohut. En halua myöskään opettaa lapsilleni, että vanhaa tavaraa vaihdettaisiin aina uuteen. Tavaroista täytyy osata luopua myös ilman lupausta uudesta.

Kehu ja palkitse

Aikaisemmin jokaiseen tavaraan tiukasti liimautunut esikoinen käy nyt neljävuotiaana tavaroitaan jo mielellään läpi. Harjoituksia on takana jo useita ja jokaisesta niistä suoriutumista olen kehunut vuolaasti niin hänelle itselleen kuin muillekin.

Palkitseminen toimii myös. Kyse ei tarvitse olla ihmeellisestä asiasta, kunhan se on lapselle mieluisa, riittävän konkreettinen ja tapahtuu mielellään heti tehtävän jälkeen. ”Nyt käydään nämä tavarat läpi ja sitten syödään piparit / pelataan Afrikan Tähteä.” Viimeksi tytöt saivat onnistuneen kierrätyssession jälkeen palkinnoksi palapelin, joka oli saatu kummeilta ja joka oli odottanut sopivaa hetkeä kaapissa jo hyvän tovin. Siis yhden yhteisen palapelin yli kymmenen lähteneen tavaran tilalle.

Ole kärsivällinen

Lapsesi haluaa todennäköisesti säästää monta sellaista tavaraa, jotka sinun mielestäsi joutaisivat roskiin tai muuhun kierrätykseen. Sinun täytyy kunnioittaa tätä päätöstä. Voit kuitenkin käydä väsytystaistelua. ”Ai sinä haluat leikkiä tällä vielä? Selvä, säästetään se.” ”Hei, huomasin, että vaikka halusit säästää tämän, et ole kuitenkaan leikkinyt tällä.” Tai taideteoksista: ”Ai haluat vielä ihailla tätä?” ”Mutta tämähän on edelleen täällä kasan alimmaisena.”

Ajatus luopumisesta on jäänyt lapsen mieleen kypsymään ja usein seuraavalla kerralla siihen ollaan jo valmiita. Ja jos ei niin sitten ei. Jos kyse ei ole merkittävästi tilaa vievästä tavarasta, täytyy vain hyväksyä, että lapsi tekee omat päätöksensä.

Käytä veto-oikeuttasi

Joskus lapsi ilmoittaa luopuvansa lelusta, jonka tiedät olevan hänelle rakas. Silloin kannattaa neuvotella ja ehdottaa lelun laittamista vaikka ylähyllylle mietintäajaksi. Lelua ei kannata laittaa piiloon lapselta, sillä silloin hän saattaa kuvitella, että kaikki muutkin kierrätykseen menevät tavarat löytyvät tarpeen tullen vielä jostain vanhemman kätköstä.

Jos lapsi aikoo luopua erityisestä taideteoksesta tai muusta tavarasta, jolla on sinulle tunnearvoa, voit ottaa sen vähin äänin talteen. Pidä se kuitenkin piilossa, kunnes lapsi on itse valmis arvostamaan moisia muistoja.

Mitä vinkkejä sinulla on tavaroiden karsimiseen lasten kanssa? Keskustellaan Facebookissa tai Instagramissa!

Superhelppo ripsien kestovärjäys kotona

Disclaimer – tiedätte, että rakastan disclaimereitä eli huomautuksia, joilla pyrin vapauttamaan itseni kaikesta vastuusta – Aion tässä kirjoituksessa neuvoa käyttämään vaarallista kemikaalia toisin, kuin miten sitä on tarkoitus käyttää.

Tämä ei ole minkään sortin kaupallinen yhteistyö. Maksoin ihan itse Dependin ripsien kestoväriaineesta 7.49 € ja hapetteesta 1.95 €. Ne riittävät viikottaiseen värjäykseen noin puolen vuoden ajan, joten tässä ei kyllä rikastu edes aineita valmistavat ruotsalaiset. Brändi valikoitui sen perusteella, että sitä sai Prisman verkkokaupasta ruokatilauksen yhteydessä, ja nimenomaan erillisinä putiloina.

Säilytän ripsien kestovärjäystarpeita vanhassa matchajauhepussissa. Sekoitusastiana on pilttipurkin kansi, sekoitus- ja levitysharja on ainakin 10 vuotta vanha ja leikattu ripsivärituubista.

Helpompi tapa kestovärjätä ripset

Kerroin 1,5 vuotta sitten käyneeni ripsien kestovärjäyksessä. Vaikka nautinkin rauhallisesta hetkestä, totesin pian, että käytännössä ripsiä pitää värjätä joka viikko. Erilaisten kokeilujen jälkeen kehitin värjäykseen tavan, joka ei vaadi vartin makoilua sohvalla silmät kiinni (niin ihanaa kuin se olisikin).

Sekoitan puolen sentin pätkän mustaa väriainetta ja nelisen tippaa vetyperoksidia pilttipurkin kannessa. Sekoitukseen ja värin levitykseen käytän vanhaa ripsivärin harjaa. Sitten levitän värin silmiini aivan kuin ripsivärin. Kun väriä on kohtuullinen määrä, ei suojavoiteita tai -lappuja tarvita. Tämä on siis minun tapani, valmistajan neuvot ovat aivan toisenlaisia!

Levitän kestovärin kuin ripsarin. Suojalappuja tai voiteita ei tarvita, sillä väri ei juurikaan leviä.

Laitan värin varttia ennen suihkua niin että sen peseminen runsaalla vedellä onnistuu helposti. Jos joudun nostelemaan vettä kasvoilleni, kuten lavuaarissa pestessä, onnistun aina saamaan ainetta silmiini. Suihkussa seistessä tätä ongelmaa ei ole. Tämä on siis vain minun kokemukseni asiasta.

Pari minuuttia kerran viikossa, ei koskaan ripsaria

Tarvikkeiden ottamiseen kaapista, värin sekoittamiseen ja levittämiseen sekä tavaroiden puhdistamiseen menee minulta nykyisin suunnilleen kaksi minuuttia. Vaikutusajan voin olla ihan normaalisti ja pois peseminen hoituu suihkussa ilman erillistä vaivaa.

Tämän parin minuutin vaiva säästää minut ripsivärin levitykseltä ja pesemiseltä arjessa, sekä poskille levittyvältä tai varisevalta ripsarilta. Ihan ripsivärilookia kestovärjäyksellä ei toki saa, mutta se riittää minulle. Varsinaista ripsaria laitan vain juhliin.

Kestovärjätyissä ripsissä on väriä, mutta ripsarille tunnusomaiset paakut puuttuvat. Kulmiani en ole koskaan värjännyt.

Olen saanut 1,5 vuoden takaisesta 90 sekunnin meikkirutiinistani karsittua suurimman osan pois. BB-voidetta en ole kaivannut käytyäni diatermiassa hävittämässä katkenneita verisuonia. Ja kukapa sitä muutenkaan laittaisi kasvomaskin alle, poskipunasta puhumattakaan. Etäpalavereissa meikillä ei ole väliä, valaistus ratkaisee. Ripsariakaan en siis enää käytä.

Kaipaan edelleen peitevoidetta tummiin silmänalusiini, joten se on ainoa meikkirutiinini jäljellä oleva osa. Päivittäin aikaa kuluu ehkä 20 sekuntia, mutta jos keksisin tummiin silmänalusiin jonkin järkevän hoitokeinon, luopuisin mielelläni siitäkin! Olen kyllä lukenut pistoshoidoista, mutta lähes 300 euroa maksava hoito, joka pitää toistaa puolen vuoden välein, ei vielä houkuttele. Kasvojoogaharjoitteilla olen saanut tilannetta vähän parantumaan, mutta vielä on matkaa peitevoiteesta luopumiseen.

Oletko kokeillut ripsien kestovärjäystä? Tiedätkö järkevän hoidon tummiin silmänalusiin? Kerro Instagramissa tai Facebookissa!

Mitä ostin vuonna 2020?

Kerroin vuosi sitten, että kirjoitan lähes kaiken ostamani ylös. Kerroin millä metodilla itse kirjaukseni toteutan ja kehoitin kokeilemaan samaa. Tästä vuodesta tuli varmasti monen kohdalla erilainen kuin oli ajatellut, myös kuluttajana. Ainakin meillä.

Suunnitellut ulkomaanmatkat siirrettiin hamaan tulevaisuuteen, joten siinä suhteessa säästimme tuhansia euroja tämän vuoden osalta. Tallinnanmatka elokuun alussa oli vuoden ainoa piipahdus ulkomailla, ja sekin oli osittain tuömatka. Marraskuun lähes perinteeksi muodostunut Kaakkois-Aasian matka vaihtui ihanaan Saariselkään.

En ole ostanut artikkelikuvan hienoja lampunvarjostimia, ne ovat Viru Keskuksen Roberts Coffeesta. Niistä tulee mieleen tarina hölmöläisistä kantamassa säkeissä valoa pirttiin. Sellaisia on ollut osa tämän vuoden hankinnoista, yrityksiä tuoda valoa pimeyteen.

Hankintoja mökille

Vietimme viisi kuukautta putkeen ”mökillämme” Hämeenlinnassa. Lainausmerkit, koska mökki ei ole mökki vaan ihan tavallinen omakotitalo. Palasimme kotiin Espooseen, kun tyttöjen kerho taas syksyllä alkoi, mutta olemme käyneet mökillä aiempaa ahkerammin, kun muita menoja ja reissuja on vähemmän.

Koska perheemme pakkaamisessa mökkireissua varten on aivan tarpeeksi hommaa, olen tänä vuonna alistunut siihen, että mökille on järkevää hankkia joitain tavaroita, jotka voisi periaatteessa tuoda joka kerta kotoakin – jos liikkuisi pakettiautolla ja ottaisi aina päivän vapaata pakkaamiseen. Hankittu on niin mökin omat tuplarattaat, voimistelurenkaat, sähköhammasharja, epilaattori, nenäkannu kuin kirjoja ja palapelejäkin – kaikki käytettynä, toki. Tavaroihin kului 638 euroa ja myin vanhoja tavaroitani 79 eurolla.

Lasten uima-allas Torista, 5 €, oli hätävarahankinta, jos läheiselle uimarannalle ei olisi uskaltanut mennä. Niin pahaksi ei koronatilanne mennyt.

Kaksi kallista hankintaa kotiin

Kotiin ei ole lisää tavaraa tarvittu, mutta kaksi kallista hankintaa osui tälle vuodelle: pitkään haaveiltu kiinteä ilmastointilaite (”ilmalämpöpumppu”, mutta ilman sitä lämpöä) ja pesukone. Ilmastointi asennuksineen kustansi lähes 1700 € ja 12 vuotta palvelleen pesukoneen korvaaja sekin melkein tonnin. Kallis kuin mikä, mutta Saksassa valmistettu kone kestää toivottavasti kovaa käyttöämme yhtä kauan kuin edeltäjänsä. Käytettyjäkin katselin, mutta riittävän kokoisella rummulla varustettua, uudehkoa, eurooppalaista konetta ei löytynyt.

On vain ajan kysymys, koska yhtä vanhat kuivausrumpu, astianpesukone ja uuni/hella luovuttavat. Ensi vuoden kuluihin tulee myös sähkölatauspaikkojen asennus taloyhtiömme parkkihalliin.

Siinä se nyt on, vuoden kallein hankinta.

Lasten tavaroihin ja vaatteisiin 130 €?!

Kohisten kasvavat ja uutta oppivat 2- ja 4-vuotiaat tuntuvat tarvitsevan jatkuvasti jotain, elipä sitten kuinka minimalistisesti hyvänsä. Vaatteet hajoavat ja jäävät pieniksi, kerhoon tarvitsee viedä varavaatteet ja viime viikolla viihdyttäneet palapelit ovat käyneet aivan liian helpoiksi. Eikä yksi pulkkakaan enää riitä kahdelle tytölle – ja sellaiset täytyy saada mökillekin lumisen talven toivossa.

Tavararumba on hengästyttävä, mutta onneksi kaiken saa käytettynä ja tavara kiertää vielä eteenpäinkin. Niihin kuuteenkymmeneen(!) vaatekappaleeseen, mitä tytöille vuoden mittaan hankittiin, kului 440 euroa ja myynneistä kertyi 192 euroa takaisin. Niihin melkein sataan (!!) tavaraan, joita lapsille ostettiin (osittain sinne mökille), kului 786 euroa. Lähes poikkeuksetta kaikki hankittiin käytettynä. Yksi poikkeuksista oli samalla vuoden kallein hankinta lapsille – uusi turvaistuin esikoiselle, joka kasvoi liian isoksi matkustamaan selkä menosuuntaan.

Hyvänä puolena lasten tavaraa tuli myytyä enemmän kuin ostettua, peräti 903 euron edestä. Kalleimpana myyntinä Mountain Buggy -tuplarattaat, jotka olimme tapamme mukaan ostaneet käytettynä. Niinpä lasten vaatteisiin ja tavaroihin kului tänä vuonna nettona vain noin 130 euroa!

Tämä tavaran jatkuva kulku totisesti ahdistaa minua, mutta toisaalta, kun tavarat ostaa käytettynä ja myy tai antaa eteenpäin, voi leikkiä oikeastaan vuokranneensa niitä – halvalla.

Huppari ja huopakori kirppikseltä. Huppari on mennyt jo eteenpäin, koska mikään ei tunnu mahtuvan päälle kauaa.

Omiin vaatteisiin nettona vähän alle 500 €

Tiesin, että tälle vuodelle olisi edessä väistämättömiä kenkähankintoja. Hirmuisella tuurilla löysin talvikengiksi Torista lähes uudet Pomarit. Kyllä, Pomskut. Ne on suunniteltu Suomessa ja tehty Virossa ja ne kestävät Etelä-Suomen loskatalvet pitäen sukkani kuivana, toisin kuin aiemmat, coolimmat talvikenkäni. Käytettynä ostin myös yhdet Converset ja Kontio-kumisaappaat mökille. Sandaalit jouduin hankkimaan uutena – parin harhaostoksen jälkeen loppui aika etsiä käytettyjä, sillä vanhat kesäkengät hajosivat totaalisesti. Yksi harhaostos hajotti varpaani niin pahasti, että jouduin hankkimaan myös 0,50 euron varvassandaalit, koska parin loppukesän viikon ajan en pystynyt käyttämään muuta.

Kallein hankinta oli kuitenkin jotain ihan muuta kuin kenkiä. Pohjustan hieman: kerroin kesällä 2019 neljästä takistani, joilla ajattelin pärjääväni suunnilleen loppuelämäni. Mutta talvi 2019-2020 oli Etelä-Suomessa sellainen kammotus, että mittani tuli täyteen: Ei enää yhtään talvea ilman vedenpitävää talvitakkia! Kun jotain ostan, haluan sen olevan laadukasta ja kestävää. Pidän kovasti Patagonian brändistä, sillä he huomioivat eettiset ja ympäristöseikat montaa muuta toimijaa paremmin. Iskin silmäni heidän 3-in-1-parkatakkiinsa (Vosque parka), jonka (kierrätetyllä) untuvalla täytettyä tikkitakkia ja vedenpitävää kuoritakkia voi käyttää erillisinä tai yhdessä. Ovh 600 €! Löysin kyseisen takin jenkki-ebaysta vähän käytettynä, mutta postikulut, tulli ja verot tuplasivat sen hinnan 367 euroon. Kannatti silti, hankinta on osoittautunut loistavaksi (ja jenkkipesuaineen pistävä haju alkaa sekin hälventyä).

Osittain tuon kalliin takkihankinnan ansiosta vaatteisiin ja kenkiin kului tänä vuonna melko hikoiluttavat 885 euroa, eli 25 euroa enemmän kuin keskivertosuomalaisella. Tosin tässä on mukana paljon sellaista, jonka olen ostanut nettikirpparilta ja todennut epäsopivaksi ja laittanut heti eteenpäin myyntiin. Uutena ostin vain neljät alushousut ja kahdet sukat sekä ne sandaalit. Lisäksi sain Kotirouvan kuvauksista yhden pakasta vedetyn kesämekon.

Kuva Kotirouvan kuvauksista. Sain pitää tämän lempparimekkoni! Toinen kerta 22 vuoden aikana, kun sain kuvauksista vaatteen!

Myin vaatteita ja kenkiä 386 eurolla, mukana ne nopeasti takaisin kiertoon laitetut, joten todelliset vaatekulut jäivät sentään alle viidensadan.

Nuo virhehankinnat ärsyttävät suunnattomasti, mutta kun ostaa yksityiseltä myyjältä, ei palautusoikeutta tietenkään ole. Takin kanssa ostaminen ei jännittänyt, sillä kävin sovittamassa tismalleen samaa mallia Partioaitassa. Anteeksi vain moisesta hyväksikäytöstä, mutta olisin oikeasti saattanut ostaa kyseisen takin sieltä uutena, jos en olisi löytänyt samaa käytettynä. Useimmiten nettikirpparien vaatemallit ovat kuitenkin jo poistuneet myymälöistä, eikä niitä voi sovittaa muuten kuin ostamalla. Tein jo päätöksen hylätä vaatteiden ostamisen nettikirppareilta ja ostaa niitä vain kivijalkakirppareilta, mutta sitten tuli korona.

Vaatteet ovat sektori, jonka kulut ovat ensi vuonna toivottavasti merkittävästi pienemmät! Isoja hankintoja ei pitäisi olla, lähinnä tarvitsen pari T-paitaa, sukkia ja alushousuja ja jotkut housut. Toivon pärjääväni ensi vuonna parilla sadalla eurolla ja toivon voivani taas suosia kivijalkakirppareita.

Tyytyväisenä hampaiden valkaisun jälkeen. Päälläni on Patagonian parkan sisempi osa, eli kierrätetyllä untuvalla täytetty kevyttoppis.

Kosmetiikkaan nettona 39 €

Suomalainen käyttää kosmetiikkaan keskimäärin 189 € vuodessa. Itse jäin tänä vuonna hieman tämän alle, vaikka ostin (Torista) Lumenen mainion joulukalenterin. Kosmetiikkakalenterit leimataan helposti turhakkeiksi, mutta jos kaikki tuotteet tulevat käytetyksi ja pakkausmateriaalit ovat kierrätettäviä, saa oman lempimerkin kalenterin avulla hankittua moninkertaisesti arvokkaammat tuotteet muutamalla kympillä. Itse ostin kalenterin Torista 50 eurolla + postitus 7.90 €, ja olen myynyt itselleni tarpeettomia tuotteita tähän mennessä 20 eurolla.

Tänä vuonna viimein myönsin itselleni, ettei minusta ole enää tuoksujen käyttäjäksi, ja myin vähäiset hajuveteni pois. Niinpä vuoden kosmetiikan nettokuluiksi jäi vain 39 €.

Poikkeuksellisen paljon kauneudenhoitopalveluja

Kauneudenhoitopalveluita käytin tänä vuonna niin paljon, että olen oikein ylpeä itsestäni suomalaisen (ja hieman myös virolaisen) työn tukijana. Kymmenkertaistin kauneudenhoitopalveluihin käyttämäni sunman viime vuoteen nähden. Kävin kampaajallakin kolme kertaa leikkauttamassa hiuksia (yht. 141 €). Lisäksi totesin korona-ajan olevan täydellinen hetki luomien poistolle (250 €) ja diatermialle (61 €). Käytin kauneudenhoitopalveluihin yhteensä 699 €. Kaikkein kalleimman hoitopaketin sain kuitenkin kaupallisena yhteistyönä Albergan Bella Rosettesta. Teetin muuten itselleni myös purentakiskot, mutta niitä ei voine laskea kauneudenhoidoksi?

Liikuntapalveluihin vähemmän kuin toivoin

Vuosi sitten toivoin, että pääsisin tänä vuonna käyttämään enemmän liikuntapalveluita. No, te tiedätte mitä sitten tapahtui. Syksyllä löysin kuitenkin todellisen helmen: livestream-ilmajoogatunnit suoraan New Yorkista Unnata air yogan kehittäjältä. Ne ovat tarjolla vain kyseisen opettajan edistyneille oppilaille tai opettajakollegoille ja ovat olleet koronavuoden todellinen piristys.

Digitaaliseen viihteeseen 118 €

En katso TV-sarjoja, joten minulla ei ole Netflixiä tai HBO:ta. Sen sijaan katson mielelläni elokuvia ja joskus myös NHL/KHL-kiekkoa, joten osan vuodesta tilaamme Viaplayta, josta maksan osan. Olen piristänyt koronavuotta myös parilla vuokraelokuvalla ja ostamalla muutaman ekirjan, joita ei ole sähköisestä kirjastosta löytynyt. Vuoden aikana käytin digitaaliseen viihteeseen 118 €, mikä on enemmän kuin tavallisesti. Syytän koronaa.

Mitäs muuta?

Viime vuonna kerroin, etten kirjaa ylös asumis- tai ruokakulujani, koska ne pysyvät kutakuinkin samoina kuukaudesta toiseen. 2020 kuitenkin pienensi ruokakulujamme, sillä siirryimme tilaamaan ruokaa netistä, mikä edellyttää aiempaa enemmän ateriasuunnittelua ja vähentää heräteostoksia (kuten paistopistetuotteet ja valmissalaatit) merkittävästi. Säästö on enemmän kuin keräilyn tai edes kotiinkuljetuksen hinta.

Kirjaan ylös myös esimerkiksi pääsylippumaksut (tänä vuonna vähemmän kuin koskaan), lääkkeisiin käyttämäni summat, osteopaattikäynnit, ostamani lahjat (omien lastemme lahjat ovat mukana tuossa lasten tavarat -kohdassa) sekä hyväntekeväisyyteen antamani rahat.

Vuoden suurin ”kulueräni” oli kuitenkin Nordnet. Vaikka jotkut käskivät pistää jäitä hattuun ja odottaa isompaa pudotusta, ostelin jonkin verran osakkeita maaliskuussa – ja kas vain, isompaa droppia ei tullutkaan. Niihin kannatti siis törsätä.

Kirjaatko kulujasi ylös? Mitä ostit vuonna 2020? Keskustellaan Facebookissa tai Instagramissa!

Miten säilyttää lasten onnittelukortteja

Meidän 2- ja 4-vuotiaat tuntuvat olevan yhtä innoissaan onnittelukorteista kuin lahjoista. Jossain vaiheessa ne menevät niin ruttuisiksi, että joutavat jopa tyttöjen mielestä pahvinkeräykseen. Sitä ennen ne kuitenkin ehtivät pyöriä jaloissa (siis kirjaimellisesti!) kuukausitolkulla.

Sitten dyykkasin taloyhtiön paperinkeräyksestä Kotivinkin Nuukuusextran vuodelta 2016. En yleensä sorru mihinkään lehtien tai blogien askartelu- tai tuunausohjeisiin tai vastaaviin, mutta nyt sattui vastaan ratkaisu niin perustavanlaatuiseen tarpeeseen, etten voinut vastustaa. Korttikehykset!

Luottomyymäläni Nihtisillan Kierrätyskeskus oli pettymys kehyksien osalta. Halvimmat – todella rupukuntoiset – kustansivat vitosen (eli saman mitä uudet maksaisivat muutaman kilometrin päässä Ikeassa). Totesin jatkavani etsimistä tulevilla kirpparikäynneillä. Olin kuitenkin onnekas ja löysin sopivat rungot Kierrätyskeskuksen ilmaishuoneesta. En tiedä mitä ne oikeasti ovat, ehkä jotain hajonneita vaateripustusjärjestelmän osia, koska vieressä oli henkareita.

Pyykkipojat maksoivat samassa paikassa 1€/22 kpl (kantishinta 0,90€). Rungon poikki virittämäni naru on ylijäämä-kierrätyspuuvillalankaa.

Tekeleeni eivät tietenkään näytä ollenkaan siltä kuin täydellisesti sommitellussa lehtikuvassa, mutta tytöt rakastivat niitä ehdoitta. Luulenpa, että luomuksillani ollaan kuitenkin lehden teeman mukaisen nuukuuden ytimessä.

Mitä 2- ja 4-vuotiaamme saavat joululahjaksi?

Joululahjojen määrä on aihe, joka herättää keskustelua erityisesti lapsiperheissä. Olen aiemmin kertonut yleisesti lelumäärästämme ja niiden järjestyksessä pitämisestä. Tavoitteenamme on pitää lelujen määrä kohtuullisena, mutta kuitenkin niin, että kotihoidossa olevilla lapsillamme riittää puuhaa myös ilman vanhempien ohjausta. En halua lapsieni elävän minkäänlaisessa askeesissa, joka saattaisi myöhemmin saada aikaan vastareaktioita.

Hankin kaikki lasten lahjat kierrätettynä tänäkin jouluna ja niin kauan, kun lapset eivät sitä vastusta. On ihan mahdollista, että heidän sukupolvensa ei ala asiaa koskaan kyseenalaistaa.

Disclaimer: Annan mielelläni rahaa tai jopa ostan uutta tavaraa lahjakeräyksiin. Toivon, että käytetyn tavaran stigmasta päästään pian kokonaan eroon niin, että käytetty kelpaisi vähävaraisille siinä kuin meille hyvin toimeentulevillekin, eli muutenkin kuin pakosta. Ymmärrän siis, että joku saattaa toivoa lapsilleen ”uutta tavaraa edes jouluna”.

Joulu alkaa kierrättämällä

Vaikka lelut, kirjat ja pelit eivät kirpparilla juuri mitään maksakaan, haluan lapsieni silti arvostavan jokaista tavaraansa ja pitävän niistä hyvää huolta. Kirjat luetaan meillä hiirenkorville ja pienissä, innokkaissa käsissä sivut aina välillä repeävät. Silloin kirja kiikutetaan kiireesti minulle huolestunein silmin: ”Äiti koojaa!”

Tavaroiden arvostamista on mielestäni myös se, että jos niitä ei enää itse tarvitse, ne täytyy luovuttaa eteenpäin. 4-vuotias osaa jo odottaa joululahjoja, joten hänen kanssaan voidaan alkaa ajoissa tekemään niille tilaa. Kuvio menee niin, että esittelen muutaman lelun, jolla ei ole enää leikitty, ja 4-vuotias kertoo, mitkä niistä haluaa vielä säästää ja mitkä voi laittaa kierrätykseen. Lapsi ymmärtää, että kierrätetty tavara ilahduttaa jatkossa uusia leikkijöitä.

Kepparit kirpparilta yht. 5€

Kuten hiljattain kirjoitin, mielestäni kysymys siitä, voiko lahjaksi antaa käytettyä, on aivan absurdi. Ennemmin pitäisi kysyä, voiko lahjaksi antaa uutta: onko tavaran ympäristövaikutus silloin lahjan ostajan vai saajan kontolla? Joskus tietysti lahjatoive saattaa olla esimerkiksi uutuus, jollaista ei kirppareilta vielä löydy.

2-vuotias ei vielä osaa toivoa yhtään mitään ja 4-vuotiaankin toiveet ovat hyvin maltillisia: hän toivoo joululahjaksi keppihevosta, jonka ostimme pihakirpparilta syyskuussa kahdella eurolla. Se oli melko kurjassa kunnossa, mutta tytön silmissä maailman ihanin. Jouluun mennessä se on pesty ja saanut uuden maalin keppiinsä, uuden harjan ja suitset. Karvan löysi isoäiti, suitset syntyivät kotoa löytyneistä nauhoista (jotka ovat joskus olleet ostoskassin kahvat) ja maali oli jotain jämämaalia.

Tässä vaiheessa keppari oli jo saanut uuden harjan ja suitset, keppi oli vielä maalauksessa ja silmä paikkaamatta.

On vaikeaa edes selittää, miten paljon tätä keppihevosta meillä odotetaan. Ja on käsittämätöntä miettiä, että neljävuotias on tosiaan odottanut sitä jo kolme kuukautta, täysin kärsivällisesti, näkemättä siitä vilaustakaan. Hevonen sai nimen pitkän harkinnan jälkeen syys-lokakuun vaihteessa. Kun neljävuotias kertoi saaneensa siltä viestejä ”sieltä kunnostuksesta”, kirjoitin kepparin nimissä kirjeen ja nyt sen kirjeen kanssa nukutaan joka yö.

Isosisko julisti oma-aloitteisesti, että myös pikkusisko saa ratsastaa hänen keppihevosellaan. Pikkusiskolle etsittiin kuitenkin salaa oma keppari. Sellainen löytyi Torista kolmella eurolla sopivasti mökkimatkan varrelta. Paketointikin oli hoidettu myyjän puolesta, kun pyysimme, että hän piilottaisi tavaran lasten silmiltä.

Pikkuautoja ja kaulapannat pehmoille kirpparilta yht. 3 €

Keppari on siis ainoa lahja, jota meillä odotetaan. Muita lahjoja ei oikeastaan tarvittaisi, mutta kun satuin näkemään kirpparilla nuo kuvan Cars-autot, en voinut vastustaa. Meillä on kotona Cars Duploja ja mökillä pikkuautoja, mutta kummassakaan ei ole Kunkkua, Kleinaria tai Sallia. Nämä kustansivat 0,50€/kpl.

Näiden lisäksi löysin kirpparilta 1,50 €:lta kolme rannekorua, jotka ovat täydellisiä pehmolelujen kaulapannoiksi. En vielä tiedä löytävätkö ne tietään joulupakettiin vai säästetäänkö ne myöhemmäksi.

Lahjat kahdelle 8 €

Siinähän sitä olikin kahdeksan euroa kasassa. Ei siis voi sanoa, että olisimme vararikossa lasten lahjojen takia. Eipä kyllä tullut hirveästi Suomen talouttakaan tuettua tällä kulutuksella.

Toki olisimme voineet ostaa joululahjaksi polkupyörän, jonka ostaminen on keväällä edessä, mutta se olisi saattanut viedä hohtoa kovasti odotetulta keppihevoselta. Polkupyörä tulkoon keväällä ihan vain kevään kunniaksi.

Eikä tarvitse yhtään sääliä meidän typyjä, tiedän, että he tulevat olemaan enemmän kuin aivan innoissaan näistä joululahjoistaan. Tyttöjen kasvaessa lahjatoiveita tulee varmasti ja niitä pyritään tottakai sopivissa määrin toteuttamaan. Jossain vaiheessa alkaa varmasti myös lahjavertailu kavereiden kanssa, mutta se kisa täytyy vain oppia häviämään – tai sitten alamme naamioida lomamatkoja lahjoiksi. (Olemme myös kieltäytyneet yhteisestä lahjanjakohetkestä sukulaisperheen kanssa, koska heidän lapsensa saavat lahjoja röykkiöittäin…) Kun tyttöjemme odotukset ylitetään jo tälläkin lahjamäärällä, miksi rakentaisimme itse kohtuuttomia odotuksia tuleviin vuosiin?

Mutta entäs ne muut lahjanantajat?

Kukaan ei osta lapsillemme tai meille tavaraa ilman suostumustamme. Tämä on meistä aivan selvä asia, eikä onneksi ole aiheuttanut suurempia ongelmia. Me valitsemme, minkä kokoisessa kodissa asumme, mitä säilytyskalusteita siellä on ja olemme joka päivä muistuttamassa lapsiamme lelujen viemisestä takaisin paikoilleen. Miksi ihmeessä joku muu saisi sotkea tätä kuviota kantamalla kotimme täyteen tavaraa?

Isoäitien kanssa lahjat sovitaan yleensä tarkkaan etukäteen. Pääsääntöisesti heiltä tulee vaatteita, tänä jouluna toinen isoäideistä antaa tytöille sovitusti pienet pehmot – secondhandia nekin. Kummeilta olemme saaneet heidän käytettyjä lelujaan tai jotain ennakkoon sovittua – kuopuksen kummeilla on ihana tapa ostaa tytöille kirjajoulukalenteri.

Joulupukkii, joulupukki…

Joulupukki on meille logistiikka-alan ammattilainen, ei lahja-automaatti. Pukki kuljettaa lahjoja jouluisin, mutta lahjat ovat kuitenkin läheisten hankkimia. Tänä vuonna tytöille on saanut vakuutella, että odotettu keppiheppa tulee kyllä ilman pukkiakin, joulupukki nimittäin pelottaa heitä.

Lahjojen saaminen ei myöskään ole sidottu millään tapaan kiltteyteen. Myös uhmaikäisellä (joo joo, tahtoikäisellä…) on oikeus lahjoihin.

Saavatko lapsesi paljon lahjoja? Käytätkö paljon rahaa niihin? Keskustellaan Facebookissa tai Instagramissa!

Voiko lahjaksi antaa käytettyä?

On taas se aika vuodesta, kun miljoonat suomalaiset alkavat miettiä joululahja-asioita. Tänä vuonna joululahjaostoksille kannustetaan talouden kiihdyttämiseksi. Ajatus on sinänsä kannatettava – kuulun siihen suureen enemmistöön, joka näkee hyvin rullaavan talouden tukevan niin taidetta, tiedettä kuin peruspalveluitakin – mutta vaarassa on unohtua, että lahjat eivät tässä suhteessa suinkaan ole samanarvoisia!

Kenen vastuulla on kertakäyttökrääsä?

Pahnanpohjimmaisena on Wishistä tai vastaavasta tilattu kiinakrääsä, jonka talousvaikutus Suomeen on ainoastaan Postin ja jätehuollon vastikkeeton kuormittaminen. Krääsä on krääsää osti sen mistä tahansa, mutta suomalaiselta kauppiaalta ostettaessa siitä jää sentään edes siivu kotimaahan. Krääsää on kaikki sellainen, minkä ei ole tarkoituskaan kestää kauaa, oli kyse sitten vaatteista tai tavaroista. Tuntuu, että tällaisten lahjojen kohdalla oikein kukaan ei ota vastuuta ympäristövaikutuksesta: Lahjan antaja ei ota vastuuta, sillä hänhän ei osta tavaraa itselleen. Vastuuta ei kuitenkaan oikein voi sälyttää lahjan saajallekaan, ellei hän ole nimenomaisesti toivonut saavansa kertakäyttöroinaa. Lahjaruljanssin varjolla liikkuu valtavasti sellaista tavaraa, mitä kukaan ei muutoin hankkisi!

Itsetehtyjä lahjoja oppii yleensä arvostamaan viimeistään aikuisena. Niissäkin kannattaa miettiä raaka-aineiden alkuperää ja suosia mahdollisuuksien mukaan käytettyä. Miten upean kynttilän voisikaan viitseliäs sulattaa näistä aineksista! Kuva Nihtisillan Kierrätyskeskuksesta.

Anna lahjaksi kotimaisia palveluita!

Hieman asian vierestä, mutta tällaisena vuonna pakko mainita tästäkin. Jos olet hankkimassa lahjaa aikuiselle, nyt jos koska on oikea aika antaa lahjaksi kotimaisia elämyksiä. Miten olisi lahjakortti vaikkapa ravintolaan, teatteriin tai hierontaan? Kauneushoitoloissa ja vastaavissa asiakas saa olla hoitajan kanssa useimmiten kahdestaan ja ainakin hoitaja käyttää maskia, joten tilanne on lahjan saajalle sangen turvallinen. Taatusti virusturvallinen vaihtoehto on semilive-konsertti, jolla samalla tukee kotimaisia artisteja. Ensimmäisenä ilmestyi Apocalyptican konsertti Pälkäneen rauniokirkossa, jossa juuri kesällä vierailimme. Myyty!

Olin selvästi aikaani edellä riemuitessani tästä Naantalin Kylpylän lahjakortista heidän mainoskampanjassaan osapuilleen 15 vuotta sitten!

Käytetty tavara on loistava lahja

Etenkin pienet lapset saattavat kaivata lahjaksi jotain konkreettista tavaraa, jonka saa käyttöönsä heti. Silloin käytetty lahja on loistava vaihtoehto. Kirjoitin aiemmin pitkän kirjoituksen siitä, miksi haluan ostaa käytettyä, mutta tässä tärkeimmät asiat pikakertauksena:

  1. Se kestää todistetusti käyttöä. Jos tavara tai vaate on jo kestänyt jonkun muun käyttöä, se kestää sitä luultavimmin jatkossakin. Mielestäni käyttöä kestämättömien vaatteiden ja tavaroiden myyminen pitäisi kieltää kokonaan (niin varmasti tehdäänkin ainakin EU:ssa jossain vaiheessa, mutta kehitys on tuskaisen hidasta). Tällaista asetusta odotellessa käytetyn ostaminen on hyvä tae siitä, että tavara ei hajoa ensikosketukseen. Erityisen tärkeää tämä on lasten lelujen kohdalla. Heti hajoavasta krääsälahjasta seuraa vain harmia kaikille. En ymmärrä ollenkaan ajatusta, että tavaran, johon tulee ensimmäisessä käytössä väistämättä jälkiä, pitäisi antohetkellä kiiltää uutuuttaan. Miksi?
  2. Säästät luonnonvaroja. Hiilidioksidipäästöt, raaka-aineet, logistiikkaketju – ostamalla käytettyä läheltä vähennät ympäristövaikutusta kaikissa näissä. Käytetyn ostaminen ei kuitenkaan saa olla syy ostaa tarpeetonta!
  3. Olet edelläkävijä. Second-hand eli suomeksi käytetyn tavaran markkina on valtavassa kasvussa erityisesti nuorien kaupunkilaisten keskuudessa. Ei kannata yhtään jännittää käytetyn tavaran antamista lahjaksi nuorelle, sillä Greta Thunbergin sukupolvelle asiaan ei liity samanlaisia stigmoja kuin joillekin vanhemmille – kunhan lahja on mieluisa! Jos toivotunlainen puhelin löytyy Swappiesta, se kelpaa aivan varmasti. Torista löytynyt Kenzon collegepaita ilahduttaa varmasti enemmän kuin yhtä paljon maksava uusi paidanrytky ruotsalaisketjusta.
  4. Säästät rahaa. Lahjoihin kuluvasta rahasta puhuminen tuntuu olevan monille tabu ja ajatellaan jopa, että lahjoihin pitää käyttää paljon rahaa. Esimerkiksi puolisoiden kesken vaihdetuissa lahjoissa ymmärrän ajatuksen, että voidaan sopia niihin käytettävästä summasta, ettei toinen käytä kuukauden säästöjään samalla kun toinen ostaa suklaarasian. Lapsille ostettavissa lahjoissa en tätä ajatusta ymmärrä ollenkaan. Jos lapsi toivoo keppihevosta, on mielestäni kaikin tavoin fiksumpaa maksaa siitä vitonen kirpparilla kuin 30 euroa kaupassa. Eikä niitä säästynyttä 25 euroa ole pakko käyttää yhtään mihinkään! Kirjoitan vielä oman bloginsa siitä, mitä meidän 2- ja 4-vuotiaat saavat lahjaksi. Spoilerina: kahden lapsen lahjoihin ei ole mennyt yhteensä kahtakymppiä.

Voit tarvittaessa tulostaa tämän kohdan: espoolaisena, korkeasti koulutettuna, hyvin toimeentulevana kahden lapsen äitinä voin vakuuttaa, että käytetyn tavaran antaminen lahjaksi on enemmän kuin ihan ok – se on suorastaan muodikasta ja kannustettavaa!

Panosta paketointiin

Lapset tuntuvat rakastavat erilaisia laatikoita, kasseja ja pusseja. Niiden ei kuitenkaan missään nimessä tarvitse olla lelun alkuperäispakkauksia, jotka eivät useinkaan kestä uudelleenpakkausta. Jos lahjaan kuuluu useampi osa, joita on tarkoitus säilyttää yhdessä, löydät kauniin rasian esimerkiksi Kierrätyskeskuksesta. Viitseliäämpi voi päällystää pahvilaatikon vaikkapa sarjakuvalehden kuvilla. Tällainen pakkaus ei tarvitse lahjapaperia, vain narun ympärilleen.

Kirppikseltä eurolla löytynyt Muumikello sai käärepaperin Helsingin kaupungin jakamasta matkailukartasta. Tämä ei ollut joululahja vaan matkamuisto Muumimaailmasta viime vuoden kesällä – kaksivuotias esikoinen ei välittänyt tuon taivaallista, ettei sitä ollut hankittu ylihintaisesta matkamuistomyymälästä.

Joulukalenterivinkki lapselle tai lapsenmieliselle

Loppuun vielä mahtava vinkki, johon törmäsin hiljattain joulukalenterikeskustelussa: Lego-fanille syntyy ihana joulukalenteri (käytettynä ostetusta) Lego- tai Duplo-setistä, jonka palikat on jaettu 24 paperipussiin tai vaikka sanomalehtikääreeseen. Joulukuun kuluessa kalenterin avaaja ehtii miettiä moneen kertaan, mitä ihmettä tästä voisi oikein tehdä.

Annatko second-hand lahjoja? Keskustellaan Facebookissa tai Instagramissa!

Minimaalisesti uutisia

Olin ennen varsinainen uutisnarkkari. Päivitin kotimaisia uutissivustoja kymmeniä kertoja päivässä, luin Newsweekiä ja katsoin Kympin Uutiset – ainoa kerta päivässä, kun avasin television, paitsi ulkomaanmatkoilla, joilla saatoin pitää kansainvälisiä uutissivustoja auki useamman tunnin. Koska valtamedioihin ei tietenkään voinut luottaa, seurasin aktiivisesti myös somekanavia saadakseni vaikkapa Krimin sotaan ukrainalaisten kavereideni näkökulman.

En tullut hullua hurskaammaksi. Sen sijaan minun oli vaikea nukahtaa iltaisin (tai aamuöisin, kun viimein ehdin nukkumaan) ja näin paljon painajaisia. En useinkaan uutisten aiheista, joten en nähnyt yhteyttä.

Uutisdieetti toi makoisammat unet

On ihme, etten muista mistä ensimmäisen kerran luin uutisminimalismista, sillä tuo oivallus muutti elämäni kertaheitolla muutama vuosi sitten. Ryhdyin uutisdieetille välittömästi.

Nykyisin uutiskulutukseni näyttää tältä: Avaan aamulla Hesarin ja Ylen sivuilta kiinnostavat uutisotsikot uusiin välilehtiin puhelimeni selaimella. Jos Hesarin sivuilla olevasta Ilta-Sanomien bannerista osuu silmiini kiinnostava viihde- tai lifestyleuutinen, avaan senkin odottamaan. Klikkiotsikoita tosin en klikkaa ihan periaatteesta. Luettavia artikkeleja tulee tälläkin metodilla aivan liikaa, joten en maksa kuukausimaksua nähdäkseni Hesarin ”timanttijuttuja”.

Silmäilen avaamani välilehdet aamiaisen aikana tai viimeistään lounastauolla. En palaa uutissivuille saati iltapäivälehtiin enää sen jälkeen. En selaa muita sivustoja – joskus seuraamani minimalismiblogit ovat nekin taas unohtuneet useammaksi kuukaudeksi. Televisiouutisia en katso ollenkaan ja televisio onkin meillä lähinnä elokuvien ja urheilun katsomista varten.

Kuten kerroin blogissani e-kirjoista, en ole enää vuosiin selaillut somea, joten uutisia ei tunge kasvoille sieltäkään. Vaikka iso osa puhelimenkäytöstäni on viestittelyä läheisteni kanssa, aika harvoin tulee käsiteltyä uutisaiheita.

Selailen satunnaisesti miehelleni tulevia talouslehtiä ja olen kuunnellut muutaman Nordnetin Rahapodin, mutta tärkein talousuutisten lähde on mieheni. Hänen kanssaan keskustelen paljon myös yhteiskunnallisista asioista, mutta en enää iltapalan jälkeen. Jos läheiseltä paloasemalta ei kuulu yleishälytystä, uutinen voi odottaa seuraavaan aamuun. Menen ajoissa sänkyyn ja nukahdan pian – ellen jumitu ahmimaan jotain kirjaa.

Tipahdinko tampioksi?

Uutisaddiktiaikoinani olisin pyöritellyt päätäni nykyminälle: Eihän noin vähäisellä uutiskulutuksella voi mitenkään pysyä ajan tasalla! Mikä sivistymätön moukka! Yllättävää kyllä, koen nykyisin olevani paremmin perillä maailman tapahtumista. Entisestä uutistulvasta mieleen jäi vain murto-osa, nyt muistan uutiset paremmin.

Otsikkotaso uutisista useimmiten riittää. ”Trump antoi potkut kyberturvallisuudesta vastaavalle johtajalle, joka tyrmäsi väitteet vaalivilpistä.” Ennen olisin klikannut uutisen auki, mutta henkilön nimi tai tapauksen yksityiskohdat eivät kuitenkaan olisi jääneet mieleeni. Mielestäni on hyvä tietää Yhdysvaltojen ja muiden voimakkaan vaikutusvaltaisten maiden tärkeimmät kuulumiset, mutta yksityiskohtaisempi informaatio menee jo harrastuksen puolelle – eikä tämä ole enää valitsemani harrastus.

On varmasti kavereita, joiden mielestä olen auttamattomasti aivopesty, kun seuraan vain ”vihervassareiden” Yleä ja Hesaria. Minulle kupla sopii ja sen aiheet kiinnostavat minua, mutta toki tunnistan suuntauksen. En lähtökohtaisesti usko salaliittoteorioihin ja luotan, että jos jokin niistä osoittautuu todeksi, saan lukea siitä riittävän pian Yleltä.

Maailmankuvaa ei mielestäni ylipäätään kannattaisi perustaa uutisiin. Itse ainakin koen esimerkiksi kirjallisuuden, matkailun ja kavereiden kanssa käytävien keskustelujen kautta saavani paremman kuvan vaikkapa Etelä-Afrikan nykyisyydestä kuin yksittäisten, Suomen mediaan asti suodattuvista uutisista.

Koronarepsahdus kostautui

Uutisdieettini piti pitkään hienosti, mutta maaliskuun koronavyöryn myötä repsahdin. Parin viikon ajan katsoin hallituksen tiedotustilaisuuksia ja päivitin uutisia yömyöhään. Vaikka meillä henkilökohtaisesti oli edelleen kaikki hyvin, ahdistus vyöryi päälleni enkä saanut iltaisin unta.

Ymmärsin pian, että koronatilanne tulee kestämään pitkään, mitään merkittävää ei tapahdu vuorokaudessa eikä jatkuvasta uutisten seuraamisesta ole yhtään mitään hyötyä. Palasin uutisdieettiini ja yöunet palasivat.

Vaikka korona jyllää maailmalla ja Yhdysvaltojen demokratia on kriisissä Valko-Venäjän, Puolan ja Unkarin hallinnoista puhumattakaan, minulla ja perheelläni on kaikki hyvin. En saa muiden maiden sotkuja setvittyä, eikä kukaan hyödy siitä, että vatvon niitä aamusta iltaan.

Extra extra this just in

Tuntuu, että nykyiselläänkin tulen lukeneeksi liikaa uutisia. Usein aamulla avaamistani uutisista osa on vielä iltapäivälläkin lukematta. Tai oikeastaan ongelma ovat ”uutiset”. Mikä siinä onkin, että pitää muka tietää enemmän joulukuusesta, joka tulee tänä jouluna Senaatintorille? Miksi klikkaan auki taas yhden otsikon, jossa kerrotaan entisen formulakuskin kertovan mielipiteensä nykyisestä formulakuskista?

Kirjoitan työkseni kaupallisia sisältöjä ja siinä työssä yleissivistys on toki tarpeen. Senaatintorin joulukuusen alkuperä tuskin kuitenkaan tulee työelämässä eteen, ainakaan niin että sitä pitäisi etukäteen tietää. Uskon, että takana on enemmänkin FOMO eli paitsi jäämisen pelko. Mitä jos jossain uutisessa onkin jotain kiinnostavaa? Mitä jos jossain porukassa herää keskustelu jostain pseudouutisesta ja olen ainoa, joka ei tiedä kyseistä tarinaa? Kestän sen, etten voi koskaan keskustella mistään TV-sarjoista, kun en sellaisia katso, mutta nämä ovat uutisia!

On käsittämätöntä, kuinka paljon uutisia pystytään tuottamaan vuorokaudessa! Joskus valitsemallani kerran päivässä -metodilla meinaa jäädä tärkeitäkin uutisia kokonaan väliin. Esimerkiksi vuosi sitten kuulin (uutissivuja useammin päivittävältä) mieheltäni, että Antti Rinne on eronnut pääministerin tehtävästään. Seuraavana aamuna kyseistä uutista ei Hesarin sivuilla enää näkynyt vaan sen tilalle oli tullut asiaa taustoittavia kirjoituksia. Otsikoista ei itse pääministeriero enää selvinnyt. Vanha uutinen!

Olenkin oppinut lukemaan uutisia niin, että jos otsikossa kerrotaan Sean Conneryn upeasta elokuvaurasta, se tarkoittanee Sir Conneryn siirtyneen ajasta iäisyyteen. Asia on kuitenkin tullut julkisuuteen jo useita tunteja aiemmin, eikä siksi ole varsinaisesti enää polttava uutinen.

Kuten tästä käy ilmi, olen miettinyt yhä tiukempaa linjaa uutiskulutukseeni. Ehkä voisin katsoa aamulla Areenasta neljän minuutin uutislähetyksen? Tai lukea Hesarista vain sarjakuvat ja luottaa uutisissa yksin Yleen – kaikki oikeasti tärkeät uutiset löytyvät varmasti sieltä.

Miten sinä kulutat uutisia? Liikaa? Liian vähän? Kerro minulle Facebookissa tai Instagramissa!

Kun tavarasi omistavat sinut

  • ”Voidaanko kuitenkin mennä johonkin muualle? Jos jätän tämän polkupyörän tähän, se varastetaan varmasti. Tämä on aika haluttu malli.”
  • ”En viitsi checkata tätä laukkua sisään, koska siihen voisi tulla ruumassa naarmuja. Kyllä sen täytyy mahtua matkustamoon.” (Tämä on minun suustani, kun matkustin ensimmäistä kertaa LV KeepAll 55:n kanssa. Sanottuani tämän itselleni ääneen, olen heittänyt sen surutta ruumaan lukuisia kertoja.)
  • ”En voi jäädä yöksi, joku voisi naarmuttaa autoani, kun se on tuossa kadunvarressa.”
  • ”Pulkkamäki kuulostaa kivalta, mutta minun täytyy kyllä mennä hiihtämään, kun tuli ostettua nämä sukset.”
  • ”Tätä sormusta ei voi kyllä käyttää köyhemmissä maissa, mutta mulla on niitä varten tällainen halvempi sormus.”
  • ”Tuolla ei sitten kyllä leikitä sisällä, siitä voi jäädä naarmuja parkettiin.”
  • ”Mennään mökille, ei olla käyty siellä pitkään aikaan.”
  • ”Me tarvitaan isompi asunto.”

Oletko kohdannut vastaavia tilanteita, joissa olet havahtunut miettimään tavarasuhdettasi? Kerro siitä Facebookissa tai Instagramissa!

Converseiden ylistys

Tämä ei valitettavasti ole minkään sortin kaupallinen yhteistyö, mutta jos joku siellä haluaa lähettää minulle Consseja niin kokoni on 40!

Riemastuin Instagramissakin hiljattain luettuani, että Joe Bidenin varapresidentti Kamala Harris muistuttaa minua ainakin yhdessä asiassa: hänkin rakastaa Converseja. Jos naisella, josta saattaa tulla yksi maailman vaikutusvaltaisimmista henkilöistä, on jalassaan Conssit, tallaan omillani entistäkin suuremmalla ylpeydellä lähes tilanteessa kuin tilanteessa.

Kamala Harrisin tapauksessa kyse on varmasti myös laskelmoivasta imagonluonnista. Hän on käyttänyt Converseja jo pitkään, mutta se, ettei hän luovu niistä vaalikiertueellakaan, tuo hänet vähän lähemmäs tavan kansalaista. Ja Converset vähän salonkikelpoisemmiksi.

Korkoa koroille

Sanotaan, että kun yhteiskunta muuttuu tasa-arvoisemmaksi, naisten korot madaltuvat. (Kuka tahansa Tallinnassa ysärillä vieraillut voi todistaa tämän.) Sievät ballerinat tai matalat saappaat ovat kuitenkin vielä eri asia kuin tennarit. Mutta Converset ovat oma juttunsa. Peräti kaksi kaveriani (naispuoleista) on mennyt naimisiin Consseissa! (Uskomatonta kyllä, mutta minut vihittiin korkkareissa. Vihkiminen kesti onneksi vain pari minuuttia!)

Tankotanssivuosina käytin välillä myös strippaleilta tuttuja Pleaser-kenkiä. 99 % ajasta tanssin kuitenkin paljain jaloin, ja joskus jopa Converseissa.

Olen aina ollut tennarityttö. Selkäni ei kertakaikkisesti kestä korkokenkiä pidemmän päälle, eivätkä ne hyvää tee kenellekään. Hauskaa sinänsä, että mallintöiden vuoksi osaan kävellä korkokengillä oikein sujuvasti ja olen jopa opettanut korkkarikävelyä. No, tuskin keskiverto kemianopettajakaan käyttää oppejaan kauheasti arjessaan. (Ei, en ole katsonut Breaking Badia, mutta tiedän sarjan.)

Vastaus kaikkeen: Converse

Puolentoista vuoden ajan yritin sopeutua paljasjalkakenkiin, sillä ne jos jotkin olisivat todelliset minimalistin kengät. Valitettavasti ne sopivat kovasti kärsineelle selälleni yhtä hyvin kuin korkkarit, ja menivät siis vaihtoon.

Vivobarefootin Kannat olivat jalassa kuin sukat, mutta lantioni kaipaa iskunvaimennusta.

Palasin Consseihin. Niitä on helppo löytää myös nettikirppareilta, sillä moni kokeilee suosittua merkkiä, mutta ei koe sitä omakseen. Mitkään erityiset eettiset kengäthän Converset eivät ole, mutta minimalistina arvostan niiden monikäyttöisyyttä, jälkimarkkinaa ja kohtuullisen hyvää laatua.

Conssirakkauteni alkoi aivan sattumalta. Minua vähän ärsytti moinen jenkkimerkki, enkä ollut tainnut sellaisia koskaan kunnolla edes sovittaa – korkeintaan pitänyt kuvauksissa hetken joitain pari numeroa liian pieniä. Yhdestä promokeikasta jäi kuitenkin markkinointitoimistollemme kasa punaisia Consseja, ja oman elämäni roopeankkana otin sellaiset käyttöön. Olin myyty. Kun markkinoille tuli Lunarlon-pohjaisia malleja, tuntui kuin kävelisin pilven päällä. Consseissa viehättää se, ettei niissä ole droppia, eli pohjaa on päkiän alla yhtä paljon kuin kantapään.

Conssit ovat vastaukseni kaikkeen. Sen lisäksi, että käytän niitä kaiken vapaa-aikani ja aina töissä, korvaan Consseilla myös hyvin satunnaisesti tarvittavat harrastusjalkineet.

  • ”Onko sulla sisäpelikenkiä?” Onhan toki!
  • ”Salikenkiä?” Tottakai!
  • ”Tanssisneakereita?” Ilman muuta. (Yleensä tanssin paljan jaloin.)
  • ”Vaelluskenkiä?” Löytyy! …kunhan sää ja reitti on kuiva. (En ole niin innokas vaeltaja, että lähtisin muihin olosuhteisiin muutenkaan.)
  • ”Juoksukenkiä?” Juokse keskenäsi.

Aloita nyt hyvä ihminen sijoittaminen

Viimeinkin on ihan ok sijoittaa! Kymmenen vuotta sitten sain vielä osakseni lähinnä kummeksuntaa tehtyäni päätöksen sijoittaa pieneen työnantajayritykseeni sen sijaan, että olisin laittanut nuo rahat kulutukseen, ostanut vaikka tosi kivan auton. Nyt sijoittaminen on vähintäänkin normaalia, suorastaan hyväksyttyä. Moni on alkanut epäillä Suomen eläkejärjestelmän kantokykyä (ja syystä!) ja monelle maistuisi hieman suurempi taloudellinen vapaus, tai ainakin turva pahan päivän varalle.

Silti aina välillä törmään ihmisiin, jotka toteavat ykskantaan, että sijoittaminen ei ole heitä varten. Tässä kuulemiani argumentteja ja vastaukseni niihin. Kirjoituksessa on täysin omasta aloitteestani mukana mainoslinkki, jolla pääset alkuun sijoittamisessa, ilman mitään kuluja. Voit sijoittaa halutessasi vaikka 15 euroa.

“Kapitalismi on pyrstöstä”

Jopa Nalle Wahlroos tietää, että vapaassa markkinataloudessa on puutteensa. Eipä kuitenkaan äkkiseltään tule mieleen parempaakaan systeemiä, saati keinoa siihen siirtymiseen. Yksittäisen ituhipin jättäytyminen järjestelmän ulkopuolelle ei muuta mitään. Mielestäni ennemmin kannattaa pyrkiä vaurastumaan, että voi niin kulutuksellaan kuin sijoituksillaan tukea oman arvomaailmansa mukaisia yrityksiä – tai hyväntekeväisyyskohteita.

Yritysvastuuta peräänkuuluttavalle Helsingin pörssi on itse asiassa oiva paikka. Julkisesti listattujen eli pörssiyritysten vastuullisuutta seurataan monilla indekseillä, kuten esimerkiksi 100 vastuullisimman yrityksen listauksella, jonne suomalaisista pörssiyrityksistä pääsi peräti kahdeksan (seitsemän, jos Nordeaa ei lasketa suomalaiseksi). Vastuullisista yrityksistä on muodostettu myös monenlaisia rahastoja, joihin sijoittamalla on helppo tukea vastuullista yrittäjyyttä. Nämäkään yritykset eivät tietenkään ole mitään auvoisia onneloita, mutta joka tapauksessa kilpailijoitaan parempia vaihtoehtoja, joita suosimalla voi lähettää selkeän viestin vastuullisuuden vaatimisesta – niin kuluttajana kuin sijoittajana.

(On mahdotonta keksiä poliittisesti korrektia tapaa sanoa tätä: Maailma muuttuu sitten, kun sijoittajina on enemmän muita kuin harmaahapsisia, liituraitapukuisia konservatiiveja.)

“Ei minulla ole varaa sijoittaa”

Pienin mahdollinen Nordnetin indeksirahastoon sijoitettava summa on 15 euroa. Jos sinulla ei ole viittätoista euroa, hyväksyn selityksesi. Jos tiukkaakin tiukempi elämä ei häiritse sinua, jatka samaan malliin. Jos häiritsee, mieti, olisiko sinulla mahdollista aloittaa joku side hustle eli sivutuloa tuova toimi.

Tässäpä esimerkkilaskelma, jos olet suunnilleen ikätoverini ja aiot jäädä eläkkeelle noin 30 vuoden päästä. Jos saisit myytyä viiden euron tarvikkeista tehtyjä käsitöitäsi 50 eurolla kuussa ja sijoittaisit tuon summan, olisi sinulla eläkkeelle jäädessäsi yli 31 000 € ylimääräistä, josta joudut maksamaan myyntivoiton osuudelta veroa. Jos laitat tuon 45 euroa kuussa sukanvarteen, on sukassasi 30 vuoden päästä alle 19 000 €. (Käsitöitä voi kaupitella esimerkiksi Facebookissa ja verottaja katsoo käytännössä tuollaista hyvin vähäistä myyntiä sormiensa läpi. Lisää kirpputori- ja käsityömyynnin verotuksesta voi lukea täältä.)

Sijoituslaskureita löytyy netistä lukuisia, jos korkoa korolle -laskutehtävät eivät maistu. Tuotto-odotuksena sijoitukselle käytetään usein 7 %, mutta se on mielestäni optimistinen ja ylläolevan laskelman teinkin 4 %:lla (mikä riittää kompensoimaan tavanomaisen rahan reaaliarvon alenemisen eli inflaation).

“Sijoittaminen on niin vaikeaa”

Jostain käsittämättömästä syystä sijoittamisesta on saatu tehtyä ihmisten mielissä järisyttävän vaikeaa, vaikka voin kertoa, että lasten vaatettaminen säänmukaisiin varusteisiin on huomattavasti haastavampaa, ja siitä selviää moni kunnialla ihan peruskoulupohjallakin. Ei ole ollenkaan vaikeaa sijoittaa joka kuukausi pientä summaa esimerkiksi täysin kuluttomaan rahastoon. Jos osaat käyttää vaikkapa nettipankkia, osaat sijoittaa. Kerron tämän kirjoituksen lopuksi, mitä voit tehdä.

Tässä tärkein termi, joka sinun täytyy ymmärtää, jos haluat sijoittaa: hajauttaminen. Se tarkoittaa yksinkertaisuudessaan, että älä tee kuten minä aluksi tein ja laita kaikkia rahojasi yhteen yritykseen. Sijoitusten hajauttaminen tarkoittaa sitä, että sijoitat eri kohteisiin. Varakkaan sijoittajan kohdalla se voi tarkoittaa sitä, että sinulla on sijoitusasuntoja, osakkeita eri maista ja lisäksi vaikkapa korkorahastoja tai kultaa. Aloittelevalle sijoittajalle se voi yksinkertaisimmillaan tarkoittaa sitä, että laitat kuukausittain pienen summan rahastoon, jossa on mukana riittävän erilaisia arvopapereita, esimerkiksi eri alojen yritysten osakkeita.

Kuukausittainen sijoittaminen tuo automaattisesti myös ajallista hajautusta. Se tarkoittaa sitä, ettei ole niin väliä, ovatko pörssikurssit korkealla vai matalalla, sillä toisena kuuna ostat arvopapereita kalliimmalla ja toisena halvemmalla.

“Pelkään menettäväni rahani”

Se kymmenen vuoden takainen sijoitukseni vaikuttaa edelleen hyvin kannattavalta, mutta tiesin, että voisin menettää joka sentin. Ei siis ehkä ihme, että valintaani kummaksuttiin. Sijoitin säästöjäni, eikä sijoitukseni vaikuttanut asuntolainaani tai vienyt leipää pöydästäni. Olin itse kyseisen yrityksen toimitusjohtaja, joten koin myös, että minulla oli kaikki vaikutusmahdollisuudet yrityksen menestykseen. Kyse oli paljon muustakin kuin rahasta, sillä pääsin rakentamaan itselleni unelmatyöpaikan.

Sijoittaessa on aina hyväksyttävä ja ymmärrettävä se riski, että sijoituksensa saattaa menettää, jopa kokonaisuudessaan. Itse ajattelen näin: Jos varallisuuteni on hajautettu 25 suureen suomalaiseen yhtiöön ja niistä merkittävä osa menee nurin, on meillä kaikilla paljon suurempiakin ongelmia kuin laskennallinen varallisuutemme. Jos sitä skenaariota pitää todennäköisenä, ei kannata jättää sijoittamatta, mutta kannattaa ehkä lisäksi sijoittaa metsästyskivääriin ja opetella omavaraiseksi.

Mainitsinkin jo inflaation, joka syö rahasi vähitellen, jos makuutat niitä tilillä. Arvo ei säily oikein missään käyttötavarassakaan, eikä elämyksistä kertyneitä ihania muistoja voi syödä tai pukea päälleen. Kultaharkot vaativat tallelokeron pankissa tai kassakaapin ja hyvän vakuutuksen. Asuntosijoittaminenkaan ei ole riskitöntä, etkä pääse siihen kiinni 15 eurolla.

Siinä ei ole mitään väärää, jos ei halua erityisemmin vaurastua. Hyvinvointivaltiossakin on silti hyvä varautua esimerkiksi sairastumisen varalta. Olen valitettavasti päässyt todistamaan tapauksia, jossa työkyvytön ihminen on vakuutusyhtiön toimesta katsottu täysin työkykyiseksi. Tällaisessa tilanteessa säästöt pelastavat.

“Haluaisin aloittaa sijoittamisen, mutta en tiedä mitä tehdä”

En ole sijoitusneuvoja, vaan ihan vain tällainen random nainen internetissä. Ammattilaistenkaan neuvoja ei kannata kuunnella sokeasti: legendaarisissa kokeissa apina sai tikkaa heittämällä parempia tuloksia kuin asiantuntijat. Rahastonhoitaja itse asiassa ani harvoin saa rahastonsa kasvamaan enemmän kuin markkinaindeksi eli markkina yleisesti. Itse suosin passiivisia rahastoja, eli sellaisia, joita ei hoida kukaan ihminen vaan johon kuuluu ennaltamäärätyllä tavalla valittavat arvopaperit, kuten vaikkapa ne Helsingin pörssin 25 vaihdetuinta osaketta. Kone on sitä paitsi halvempi kuin pankkiiri, joten passiivinen rahasto on yleensä pienempikuluinen. Tai jopa ihan täysin kuluton, toisin kuin esimerkiksi pankkitilit nykyisin. (Negatiivisia korkojakin on taas väläytelty, eli kohta maksamme siitä, että saamme pitää rahojamme pankissa.)

Kuten sanottu, sijoitusneuvoihin kannattaa aina suhtautua suurella varauksella. Tällä viisaudella on se huono puoli, että kukaan ei oikein koskaan sano tarkalleen, mitä pitäisi tehdä, jos haluaisi aloittaa sijoittamisen. No, minäpä teen poikkeuksen ja kerron justiinsa tarkalleen, mitä sinä voit tehdä juuri nyt, jos haluat aloittaa sijoittamisen heti tältä istumalta ja sinulla on 15 euroa tai enemmän sijoitettavaksi.

  1. Klikkaa tätä linkkiä. Se vie sinut Nordnetiin, jonne voit luoda täysin maksuttoman arvo-osuustilin. Helpoiten se käy suomalaisilla pankkitunnuksilla. Kun luot tilin juuri tuon linkin kautta, minä saan pienen rahallisen komission. (Pidän tätä blogia ihan harrastuksena, mutta kaikki roposetkin ovat erittäin tervetulleita osa-aikaisesti työskentelevän hoitovapaalaisen arkeen, joten iso kiitos!)
  2. Aloita kuukausisäästäminen Indeksirahasto Suomeen, joka seuraa Helsingin pörssin 25 vaihdetuimman osakkeen kehitystä. Voit säästää rahastoon 15 eurolla tai jollain suuremmalla summalla kuussa. Rahasto on tosiaan täysin kuluton. Jos Nordnetin tililläsi ei jossain kuussa ole rahaa, rahastoa ei osteta. Periaatteessa voit siis ostaa tuon 15 € rahasto-osuuden vain kerran, mutta kannustan toki säästämään ainakin sen verran joka kuussa. Voit laittaa valitsemasi summan menemään pankkitililtäsi Nordnetin tilillesi joka kuukausi.

Siinä se! Onneksi olkoon, olet nyt sijoittaja! Sitten vain otat lokoisan asennon sohvallasi ja käyt välillä tarkistamassa sijoituksesi kasvun.

Jos oikein innostut, niin vastaavia täysin kuluttomia rahastoja löytyy myös Ruotsiin ja Norjaan (lisää hajautusta!). Jos sinulla on laittaa 50 €/kk, kannattaa mielestäni jo ostaa useampaa rahastoa, ja summan kasvaessa kannattaa melko pian ottaa mukaan sijoituksia muualtakin maailmasta esimerkiksi pienikuluisen rahaston muodossa.

Lisäys: Ylläoleva ei ole minkäänlainen sijoitussuositus. Se on ainoastaan kuvaus siitä, miten esimerkiksi voi toimia, jos haluaa aloittaa sijoittamisen. Kerron alempana tarkemmin, miten itse sijoitan.

Sijoittaminen LV arkku auki

Miten itse sijoitan

Tämä blogikirjoitus sai alkunsa itse asiassa aivan sattumanvaraisesta ajatuksesta. Kummityttöni ylioppiluus lähestyy, ja halusin antaa hänelle lahjaksi arvopapereita, mutta kävi ilmi, ettei hänellä ole vielä sijoitus- eli arvo-osuustiliä. Muistin nähneeni, että Nordnet tarjoaa kaltaisilleni mikrovaikuttajille komissiota, joten hankin linkin. Kirjoitus linkin ympärille syntyi yhdessä päivässä. Olen jo pitkään halunnut huutaa, että sijoittaminen kuuluu kaikille!

Itse pyrin säästämään noihin kuluttomiin tai joihinkin matalakuluisiin rahastoihin 400 € kuussa, joka auttaa eläkepottiani jo noin 280 000 eurolla miinus myyntivoiton verot. Jos Suomen eläkejärjestelmä feilaa totaalisesti, voinen tuon summan turvin viettää eläkepäiviäni jossain silloisessa kehittyvässä maassa. Minulla on hyvä kielipää, opin kyllä vaikka swahilia. Karibu Rwanda!

Kun saan jostain ylimääräistä, vaikkapa jonkun hyvän kuvauskeikan tai veronpalautuksia, ostan suoria osakkeita. Osan ostan arvo-osuustililleni, osan osakesäästötililleni. Kummatkin ovat Nordnetissa. Maaliskuussa synkimmässä koronarotkossa tuli shoppailtua jonkun verran osakkeita, vaikka uskoinkin sukelluksen jatkuvan. No, ei jatkunut, joten onneksi tuli ostettua edes ne. Ostin mm. pitkään haaveilemaani Disneytä.

Sijoituspaheeni on söpöjen yritysten joukkorahoittaminen: Olen osallistunut Yogaian ja Rekin joukkorahoituskierroksille minimisummilla, enkä sure, jos en koskaan saa niistä mitään. Haluan vain olla hengessä mukana. Samalla logiikalla olen mukana parissa startupissa pienillä osuuksilla kehittäen samalla kokemusta markkinoinnin advisorina eli neuvonantajana.

Asuntosijoittamiseen minulla ei ole koskaan ollut pokkaa lähteä, sillä luulen, että stressaisin liikaa vuokralaisista. Olen aina myynyt entiset kotini, vaikka pari niistä olisi ollut erittäin sopivia sijoitusasunnoiksi. Sen sijaan harmittelen sitä, ettei minulla ole metsää. “Buy land, they’re not making it anymore”, kuten Mark Twain sanoi.

Muutama vuosi sitten ostin myös hieman kryptovaluuttoja. Ajattelin, että ympäristöystävällisemmät valuutat, joita ei tarvitse louhia, olisivat the next big thing. Se meni pieleen.

Minulla on myös edelleen se osuus työpaikastani, joka ei enää ole mikään startup, mutta ei etenkään näinä korona-aikoina rahasampokaan. Siinä on kuitenkin kyse paljon muustakin kuin rahasta, kuten mahtavan työpaikan rakentamisesta upeiden ihmisten kanssa. Tämä saattaa vaikuttaa erikoiselta loppukaneetilta sijoitusaiheiselle blogikirjoitukselle, mutta raha ei itse asiassa juurikaan motivoi minua. Vanhaa sanontaa kääntäen: Jos itkettää, itken mieluummin rakkaitteni seurassa kuin Jaguaarissa. Kaikkein mieluiten nauran hyvässä seurassa, oli se sitten matkalla pankkiin tai ei.

edit. Lisäys postaukseen Nordnetin toiveesta! Julkaisuun jossa mainostetaan Nordnetin palveluita tulee lisätä lainausmerkeissä alla oleva teksti: ”Sijoittamiseen osake- ja pääomamarkkinoilla liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo ja tuotto voi nousta tai laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman kokonaan. Historiallinen tuotto ja kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta.”

Lisäksi Nordnetin viestissä sanottiin: “Julkaisija ei saa tehdä sijoitussuosituksia.” Ylläoleva kirjoitukseni tulkittakoon siis kuvaukseksi, mitä voi esimerkiksi tehdä, mutta minkäänlaisena suosituksena älköön sitä pidettäkö.

Mihin sinä sijoitat? Kerro minulle Facebookissa tai Instassa!