Miten käytetyn ostaminen on muuttanut minua?

Olen useamman vuoden pyrkinyt suosimaan käytettyä hankintoja tehdessäni. Viime vuonna itselleni ja lapsilleni tekemistä vaate- ja tavarahankinnoista valtaosan tein kirppareilta. Heräsin huomaamaan, että käytetyn tavaran ostaminen on muuttanut ajatusmaailmaani ostamisen suhteen aika paljon. Se on myös tuonut mieleeni avoimia kysymyksiä ja monenlaisia ideoitakin. Tässä muutamia havaintojani:

Tavallisissa kaupoissa on kauhean kallista

12 euroa housuista, jonka merkkiä en tunne? No enpä usko! (Ostin samaiset housut, kun UFFin europäivillä oli päästy 3€ hintoihin.)

En enää tiedä, mitä uudet laukut maksavat Louis Vuittonilla, mutta tiedän käytettyjen klassikkolaukkujen käyvät hinnat, tai ainakin tiedän mistä saan ne selville. (Vestiaire Collectivesta, tietysti.)

Jouduin googlaamaan tätä artikkelia varten, mitä lasten Muumipeitosta joutuisi maksamaan uutena. Nähtävästi 65€ (En tiedä voiko tämä oikeasti pitää paikkaansa). Sen hintapointti on mielestäni neljä euroa. Voin maksaa viisikin, mutta olen ostanut niitä jo kolme, ja neljäs on haussa, enkä mielelläni maksa ainakaan kymppiä. (Olen pessyt ne 95 asteessa, jos jäi epäilyttämään.)

Ostan mieluummin hyväksi havaittua

Ostan mieluummin käytetyn vaatteen tai tavaran, jonka kulutuskestävyys on puolestani testattu. (Tosin T-paidat, joiden saumat kiertyvät ekassa pesussa, pitäisi muutenkin kieltää lailla.)

Nautin mahdollisuudesta testata rauhassa

Vähänkäytetyillä kengillä voi kävellä pari päivää ja myydä ne vielä samaan kirppishintaan eteenpäin, jos eivät miellytäkään, joskus jopa pienellä voitolla. Jos lapsi ei innostukaan lelusta, tai innostus laantuu pian, tavaran voi laittaa takaisin kiertoon. Liikuntaväline ei välttämättä jaksa inspiroida pitkään. En tiedä miten osaisin enää tehdä sellaista sitoumusta, mitä uuden, kalliin ja paljon luonnonvaroja vaatineen tuotteen ostaminen vaatii. Jollain tapaa minusta on käytetyn ostamisen myötä tullut jopa huolettomampi kuluttaja, joka tuntee ostokatumusta aniharvoin. Takaisin kiertoon vain!

Ihmiset eivät nähtävästi palauta ostoksiaan myymälöihin

Päätellen siitä, kuinka paljon käyttämätöntä tavaraa kirppareilla (niin netissä kuin kivijaloissakin) on tarjolla, aika moni tuntuu ostavan, mutta jättävän käyttämättä. Palautuskäytännöt ovat kuitenkin varsin reiluja ja usein aikaa on ainakin pari viikkoa, miksei sitä hyödynnetä?
Viimeksi ratkaisin pitkään piinanneen talvikenkäpulmani ostamalla nettikirpparilta iskemättömät Pomarin kengät. (Ne tehdään muuten nykyisin Pärnussa, ei siis ihan kotimaiset enää, mutta sektorilla silti.)

En raaski vuokrata

Muoti- ja lastentarvikelainaamot ovat ihania ideoita, ja ensiksi mainitut varmasti toimivat sille kansanosalle, jonka esimerkiksi työnsä puolesta täytyy (tai jotka kokevat, että heidän täytyy) esiintyä usein eri vaatteissa. Omalle kohdalleni vuokraamisesta maksaminen ei tunnu järkevältä. Jos voin ostaa lapsen matkasängyn kympillä ja myydä sen paria vuotta myöhemmin kympillä pois, miksi maksaisin sen vuokrasta?

Koskakohan tämä tulee myyntiin?

Nähdessäni uuden, kivan vaatteen mietin, koska ensimmäiset sellaiset tulevat myyntiin käytettynä. Yleensä noin puolen vuoden päästä.

Kierrätetyn ostaminen on tehnyt minusta kärsivällisemmän kuluttajan. Sopivaa tavaraa ei välttämättä löydä heti, joten odottaminen kuuluu asiaan.

Kuka kaikki nämä tavarat oikein alunperin ostaa?

Käytettynä on myynnissä aivan valtavasti tavaraa, ja esimerkiksi lasten leluja selatessa tulee väkisinkin mieleen, että joku on ostanut kaikki nämä tavarat uutena kaupasta, kaikkine pakkausmateriaaleineen. Pärjäisimme tavaran ja vaatteiden suhteen luultavasti vuosikausia oikein hyvin suljetussa kierrossa, jos uutta ei enää valmistettaisi. Silloin tavaraa alettaisiin taas arvostaa!

Joskus käytettynä etsiminen on kohtuuttoman vaikeaa

Nostan hattua, kuinka kärsivällisesti lähimmäiseni suhtautuvat pakkomielteeseeni ostaa kaikki mahdollinen käytettynä. Voisihan ne kurahousut toki tilata Reiman alesta 13 € hintaan. Välillä annan periksi, ja jotkut lastenvaatteet kuluvatkin niin loppuun, että ostan ne kiltisti uutena (sukat menevät tähän kategoriaan –  muutamaa kirpparilöytöparia lukuunottamatta).

Yksi hyvä esimerkki ovat bikinit, joita olen etsinyt jo hyvän tovin. Kolme vuotta sitten uutena ostamani bikinit ottivat itseensä raskaudesta ja alkavat olla aika monesta kohtaa korjatut. Ne ovat ainoa uima-asuni. Urheilulliselle rungolleni käyvät mitkä vain lappubikinit, mutta kivan näköisiä, päällä pysyviä muttei kauhean peittäviä tuntuu olevan siltikin melko mahdotonta löytää. Muistelen kaiholla, kuinka helppoa silloin kolme vuotta sitten oli napata uudet biksut Dubai Mallin Tommy Hilfigeriltä. Joskus odottaminen on vaikeaa, vaikka uimahallia kummemmassa paikassa en niitä pääsisikään ennen kesää käyttämään.

En kaipaa pakkausmateriaaleja pätkääkään

Lapsena rakastin myyntipakkauksia ja sellaista, mitä kai nykyisin kutsutaan unboxingiksi. Tapaani säästää kymmenien Barbieitteni laatikot kummasteltiin. Nyt tuskailen jo pelkästään elintarvikkeista tulevaa pakkausmateriaalia ja roskia täytyy viedä useasti viikossa. Eivätkä moiset lelulaatikkokokoelmat mahtuisi nykyisessä kodissani mihinkään.

Lapsilleni kirpparilta ostaminen tulee olemaan oletus

Vielä muutama vuosi sitten kuuli usein, kuinka jonkun pikkusisarusta säälittiin siitä, että hän sai isosisaruksen vaatteet käytettynä. Kirppikseltä hankittuja leluja ei pidetty sopivina lahjoiksi. Meillä kumpikin lapsista saa pääsääntöisesti käytettyä, enkä tiedä alkavatko he missään vaiheessa vieroksua sitä. He kasvavat maailmaan, jossa kierrätettyä arvostetaan edullisempana, ekologisempana ja myös eettisempänä (selitän 3-vuotiaalle usein, kuinka lelun vieminen kierrätykseen mahdollistaa sen, että joku sellainen, jolla ei ehkä ole yhtä paljon leluja kuin meillä, saa myös leluja).

Lähtökohta on hyvin erilainen kuin silloin, kun käytetyn ostaminen koettiin yksinomaan varallisuuskysymyksenä. Tiedän ikätovereistani joitain traumatisoituneita tapauksia, jotka eivät osta lapsilleen mitään käytettyä, koska joutuivat lapsena tyytymään käytettyyn tavaraan ja vaatteisiin. Kierrätys on kuitenkin kovassa nosteessa, eikä sillä ole enää mahdollisuutta mennä pois muodista, jos mielimme tällä planeetalla elää. Toivon ja uskon, että lapsemme jonain päivänä kertovat ylpeinä, että heille hankittiin jo lapsena kierrätettyä. Hyvät asiat eivät traumatisoi. Vai oletko kuullut jonkun sanovan: “Minulle luettiin lapsena niin paljon kirjoja, etten lue enää ikinä yhtään!”

3-vuotiaamme muuten rakastaa kirppareita. Ennätyksemme on kuusi kirpparia putkeen, ei leikkipaikkoja tai muuta viihdykettä, vain listalla olevien tavaroiden etsimistä. Jos se ei ole nykypäivän aarteenetsintää niin mikä sitten? Ei saa Prismasta samoja kiksejä.

Kotiseutu on tullut tutuksi

Yritän välttää pitkiä tavaroiden noutoreissuja, sillä etenkään edullisempien tuotteiden kohdalla se ei ole kovin tehokasta ajankäyttöä. Toisaalta matkat julkisilla ovat lapsien mielestä jännittävää tekemistä. Autolla suostun liikkumaan vain, jos kyseessä on kalliimpi tai isompi tuote eikä se kulkeudu muualle, tai jos saan sovittua useamman noudon samalle suunnalle. Noutoreissut ovat silti ihan hauskaa ajanvietettä, kulkuvälineestä riippumatta. On mukavaa nähdä asuinalueita, joihin muutoin ei koskaan tulisi mentyä. Tapiolan tiilitalorivistöt ja Pakilan puutalot ovat tulleet tutummaksi juurikin noutoreissujen ansiosta. Parasta on sopia nouto leppoisaan kesäiltaan ja taittaa matka polkupyörällä.

90 % kaupoista sujuu ongelmitta

“Mä en jaksa nettikirppareita kun yv sitä, av tätä, sit tehdään oharit…” Tällaista valitusta kuulen usein. Ihmettelen, miten huono tuuri ihmisillä on, sillä satojen nettikirppariasiointien perusteella voin sanoa, että 9/10 kauppaa sujuu aivan ilman minkäänlaista ongelmaa. Joka kymmenennessä tulee jotain säätöä, mutta yleensä hyvin pientä. Ostaja on inhimillisesti myöhässä tai myyjä ei kuule puhelinta, kun seisot hänen pihallaan. Jos omat aikataulut ovat hyvin tiukkoja, näitä voi välttää sanelemalla tiukempia ehtoja noudoille. Sille ei voi mitään, että kaikki eivät ole 24/7 nenä kiinni puhelimessaan, eivät edes silloin, kun ovat laittaneet jotain myyntiin.

99% suomalaisista tuntuu olevan rehellisiä, mutta se prosentti pilaa koko nettikirpputorien maineen. Ystävän neuvo: Jos laitat ostoilmoituksen Toriin, sinulle tarjoaa tuotetta melko varmasti sellainen, jolla kyseistä tuotetta ei hallussaan oikeasti ole. Pyydä kuva tuotteesta paperilapun kanssa, jossa lukee sinun nimesi.

Location, location, location

Nettikirpparointi on saanut minut arvostamaan keskeistä asuinpaikkaa entistä enemmän. Kun asuu pääkaupunkiseudulla pääteiden risteyspaikassa, juna-aseman ja suuren kauppakeskuksen vieressä, ja käy usein Helsingin keskustassa, ei ole vaikeaa sopia tapaamista tavaran vaihtoon. Viereisen kauppakeskuksen kolme pakettiautomaattia ja läheisten R-kioskien Matkahuollot ovat myös ahkerassa käytössä.

Viiden kilometrin säteeltä löytyy myös kaksi huippuhyvää yksityistä itsepalvelukirpparia ja iso Kierrätyskeskus, kävelyetäisyydeltä Fida ja UFF.

Mökkipaikkakuntamme Hämeenlinna on muuten erittäin aktiivinen kirpparikaupunki sekin. Itsepalvelukirppareita on ainakin yhdeksän!

Olen etuoikeutettu kirppistelijä

Minulla on aikaa ja energiaa kierrellä kirppareita, mahdollisuus liikkua rattaiden kanssa ilmaiseksi julkisilla tavaroiden perässä ja autokin löytyy. Olen hyvin tyypillistä kokoa, ja monenlaiset vaatteet istuvat minulle.
Se, että asun Suomessa, on ehkä suurin etuoikeus, mitä käytetyn ostamiseen tulee. Näin hyviin, monipuolisiin kirppiksiin en ole vielä törmännyt missään.

Olen yksinäinen kirppistelijä

Suurin osa kirppisasiakkaista tekee myymälässä nopean kierroksen ja tsekkaa päällisin puolin, näkyisikö pöydissä jotain erityisen kiinnostavaa. En minä. Koska mielessäni on aina lista, mitä tarvitsi, ja pyrkimys on löytää kaikki tuo käytettynä, otan kirpparikäynnit enemmän tosissaan. Sopiva yöasu taaperolle saattaa löytyä pöydän alla olevasta “kaikki eurolla” -kassista. My Little Ponyn hiusharja edellisestä kirpparilöydöstä puuttuneen tilalle on luultavimmin siinä sälälaatikossa, jota harva pysähtyy selaamaan. Ihme kyllä, olen löytänyt myös superkärsivällistä kirppisseuraa. Nähtävästi myös kolmevuotiaasta tyttärestäni on kasvamassa sellainen.

Korjaaminen on kivaa

On palkitsevaa nähdä pilkkahintaan ostetun tuotteen muuttuvan taas upeaksi oman vaivannäön ansiosta. Kuten entisen kollegani viisaus kuuluu: “Miten kukaan voi olla uusavuton, kun on YouTube?” Vlogeista ja blogeista löytyy ohjeita niin ilmankostuttimen kalkinpoistoon (tarvitset sitruunahappoa) kuin My Little Ponyjen harjojen ja häntien entisöintiin (hoitoainetta, kuumaa vettä ja tiukka kieputus).

Haaveilen kierrätyspakosta

Nyt tulee ajatelma, jota en varmastikaan ole miettinyt loppuun, joten älkää hirttäkö. Kaikki ostettu tavara (myös vaatteet yms kestohyödykkeet) menisi omaan henkilökohtaiseen tietokantaasi (aivan kuten vaikkapa S-tililläsi jo tapahtuu). Puolen vuoden päästä tulisi kysely, oletko kyseistä tavaraa käyttänyt ja aiotko vielä käyttää, ja jos rehellinen vastauksesi olisi ei, voisit parilla klikkauksella heittää tavaran myyntiin ilman kuvaamista, ainoastaan rastien tuotteen mahdolliset kulumat. Kuvat tulisivat valmistajan tietokannasta ja tekoäly ehdottaisi tuotteellesi suoraan hintaa, jolla se tulee tekemään kauppansa. Kaupanteko hoituisi järjestelmän kautta ja postitus ilmaiseksi missä tahansa kaupassa. Myynti ja ostaminen hoituisi anonyymisti.

Tämä on siis katsantokannasta riippuen joko utopia tai dystopia, johon kaikkien tavaraa myyvien tahojen olisi osallistuttava saadakseen oikeuden myydä.

Tällaisia alkaa miettiä, kun huomaa tarvitsevansa jotain tavaraa, joka löytyy monesta suomalaiskaapista aivan turhan panttina, mutta jota ei vain löydy mistään kirpparilta.

Joskus menee ihan överiksi

Niiden kurahousujen löytämisestä käytettynä tuli pakkomielle, johon käytin ajan, jolloin minun olisi oikeastaan pitänyt tehdä töitä. Löytyiväthän ne, ja ystävällinen myyjä toi ne kotiovelleni. Etsimiseen meni kuitenkin niin kauan aikaa, että en niin sanotusti päässyt tuntipalkoille. Yritän olla itselleni yhtä armollinen kuin läheiseni. Ihmisillä on pakkomielteisiä harrastuksia, tämä ei ole sieltä pahimmasta päästä.

Poistin puhelimestani Zadaan, koska sovelluksen selaaminen oli aivan liian koukuttavaa, ja päädyin ostamaan vaatteita, joita en oikeasti tarvinnut. Samoista syistä lopetin Facebookin kirppareiden selailun huvikseen.

Siitä päästäänkin suurimpaan oivallukseen, mikä viime vuosina on vihdoin saavuttanut minutkin…

Mitä jos en ostaisikaan?

Vaikka kirppareilta on edullista ostaa, ja tavaran voi laittaa takaisin kiertoon, ei mikään oikeuta tarpeetonta ostamista.

Mitä ostin vuonna 2019

Jos saan tehdä yhden kuluttamiseen liittyvän suosituksen vuodelle 2020, se on tämä: Kirjoita ylös, mitä ostat. Olipa syy sitten minimalismi, penninvenyttäminen, ympäristöseikat tai silkka uteliaisuus, tämä yksinkertainen harjoitus saattaa avata silmäsi. Näin kävi minulle.

Vaiva ei ole niin suuri kuin alkuun saattaa tuntua. Itse käytän puhelimen aloitusnäytöltä löytyvää Google Spreadsheetiä, jossa on valmiina kohdat niin vaatteille, tavaroille, kosmetiikalle, lasten vaatteille ja tavaroille, elämyksille ja palveluille sekä jopa lisäravinteille ja lääkkeille.

Kirjoitan siis ylös kaiken paitsi ruokaan (kauppa ja ravintolat), asumiseen (yhtiövastike, sähkö yms) ja kulkemiseen (auto, julkiset) liittyvät ostokset. Itselläni tämä rajanveto perustuu siihen, että ruoka, asuminen ja kulkeminen ovat elämässäni suhteellisen tasaisina pysyviä, jo melko minimiin karsittuja kuluja, joissa en koe lisäsäästötarvetta. Kaikki muu sen sijaan hankinnoista palveluihin on sellaista, joihin kuluva summa voi olla mitä tahansa 0 eurosta ylöspäin ja siksi niiden seuraaminen on niin kiinnostavaa.

Vaatteita ja asusteita

Vaatteita ja asusteita ostin tänä vuonna n. 50 kappaletta. Tässä on siis mukana jokainen hiusdonitsi ja sukkapari, mutta silti määrä kauhistuttaa. Joka viikkoko sitä ostaa jotain, vaikka ei muka ostakaan paljon? Vielä pahenee: Joka neljäs ostos oli virhe, jonka olen jo laittanut eteenpäin. Alkupuoliskon vuodesta vielä ostin vaatteita nettikirppareilta ja siinä tulee väistämättä huteja. Siksipä ostankin enää kivijalkakirppareilta, ellen sitten totisesti tarvitse jotain ja osta tuttua merkkiä ja kokoa. Osaltaan vaatemäärä selittyy sillä, että jouduin ostamaan imetykseen sopivia vaatteita tiukkojen T-paitojen tilalle, vaikken varsinaisia imetyspaitoja hankkinutkaan yhtä ainutta.

Ostin vaatteita tänä vuonna 538 eurolla, mutta myin niitä 247 eurolla (osan siis pian oston jälkeen), joten voisi kai sanoa, että käytin vaatteisiin 291 euroa. Vuoden vaate- ja asusteostoksista 75 % tein kirppareilla. Keskivertosuomalainen käyttää vaatteisiin (kengät mukaanlukien) 860 € vuodessa. Itse voisin päästä tuollaisiin lukemiin lähinnä, jos innostuisin teettämään itselleni vaatteita. Kokonaisvaatemäärä laski tänä vuonna, sillä myymisen lisäksi vein vaatteita kierrätykseen. Muutama raskausaikana ylikäyttämäni vaatekappale kelpasi enää tekstiilikeräykseen.

Kenkiä en joutunut tänä vuonna ostamaan, mutta käytin suutareihin 65 euroa. Ensi vuonna on väistämättä edessä sekä sandaalien että talvikenkien osto, sillä kumpiakaan ei suutari enää korjaa.

Vuonna 2018 käytin – siis ostot miinus myynnit – vaatteisiin ja asusteisiin 625 €. Siinä oli mukana uutena ostetut paljasjalkakengät. Voi olla, että laskusuunta ei jatku, koska ensi vuoden listalla on noita kenkäostoksia. Kengät joutuu useimmiten ostamaan uutena, enkä koskaan ostaisi halpiskenkiä.

Vuoden parhaita kirppislöytöjä olivat Karl Lagerfeldin kissapipo (42 €) ja ilmeisesti Zadig&Voltairen tuoksujen kaupanpäällisenä annettu pääkallohuivi (27 €).

Tavaraa keittiöön ja kuntoiluun

Ostin tänä vuonna 38 esinettä. Uusia tavaroita olivat mm. puurokattila, 6 kulhoa ja pari muuta keittiötarviketta sekä lehti, jossa itse olin (ensi kerralla otan vain kuvan jutusta kaupassa). Jouluna ostin pitkään haaveilemani joogavyön, uutena, kun en löytänyt haluamaani laatua kirppareilta.

Käytettynä hankin mm. hulavanteen (ei sellaista trendikästä painoversiota vaan lasten renkaan), laadukkaat luistimet ja pilatesrullan. Tavaroista alle 40 % tuli ostettua käytettynä, vaikka aina ennen tavaraostosta tsekkasin ainakin Tori.fin ja Facebookin Marketplacen.

Tavaroihin kului yhteensä 303 euroa (näistä osa oli perheemme yhteisiä) ja myin vanhoja tavaroita 27 eurolla. Onnekkaasti vuoteen ei sisältynyt yhtään kodinkoneostosta tai remonttia, niiden vuoksi vuoden 2018 luku oli nelinkertanen.

Kosmetiikkaan ja kauneudenhoitoon

Kosmetiikkaan käytin tänä vuonna 237 € ja kauneudenhoitopalveluihin 67 €. Olin kerran kampaajalla, kerran värjäytin ripset ja lomamatkalla huvikseni otin manikyyrin ja pedikyyrin. Tämä sektori ei ole minulle kovin merkittävä kuluerä, vaikka olenkin suomalaisten kosmetiikan keskikulutuksen (189 €/vuosi) yläpuolella. Omissa ostoksissani tosin oli mukana 32 € hintainen mikroneulain, jonka olisi kai voinut laskea tavaroihinkin. Kosmetiikkaan laskin kaiken hammastahnasta lähtien.

Lasten tavaroita ja vaatteita lähinnä käytettynä

En ole jäykän minimalistinen lasten suhteen. Haluan elämän olevan rentoa, ja matkaturvaistuimet, varalakanat ja puuhakirjat helpottavat arkea. Jos voin kirpparilta löytyneillä kylpykirjoilla ostaa itselleni rauhallisia hetkiä saunassa, niin shut up and take my money. Lapsille (tytöt 1 ja 3v) ostimme satakunta tavaraa, joista aika tarkkaan 90 % kirppareilta. Rahaa kului yhteensä 780 €, josta mieheni maksoi puolet. Kalleimpia ostoksia olivat käytetty Tripp Trapp -tuoli ja käytetty matkaturvaistuin. Sata tavaraa on paljon, mutta suhtaudun käytetyn tavaran ostamiseen ja jälleenmyymiseen enemmänkin kuin vuokraukseen. Vuoden aikana myin tarpeettomaksi jääneitä lastentavaroita 160 eurolla. Uutena ostettujen tavaroiden joukossa oli mm. artikkelikuvassa näkyvä juomapullo. (Kuopus valitsi kettupullon.)

Osaltaan lastentavaroiden kappalemäärää selittää se, että meillä on mökillä omat syöttötuolit, kylpyvannat, lelut, palapelit ja kirjat. Kaikki on hankittu käytettynä ja ne jatkavat meiltä myyntiin tai kierrätykseen. Itse ostamiemme tavaroiden lisäksi lapset saivat vuoden mittaan lahjaksi kirjoja ja mummin kirpparilta löytämän leikkikeittiön (jonka hankkimiseen toki pyydettiin lupa meiltä).

Lasten vaatteita ja kenkäpareja ostimme n.70 kappaletta, joista n.80% käytettynä. Niihin kului yhteensä 630 € ja vanhoja myin 120 eurolla. Näistäkin menoista ja tuloista puolet oli toki miehen. Ostamiemme vaatteiden ja kenkien lisäksi lapset saivat ainakin 20 vaatekappaletta lahjaksi sukulaisiltaan, sekä uutta että käytettyä. Vaikka tyttömme eivät villeimmästä päästä olekaan, vaatetta menee puhki ihan urakalla. Olisi pitänyt laskea myös, montako reikää olen paikannut vuoden aikana! Kaikista uutena ostetuistakaan vaatteista ei jää enää pikkusiskolle säästettävää, saati sitten meille käytettynä tulleista. Lastenvaatteiden kova menekki yllätti, vaikka järjellä ajatellen voi ymmärtää, että eihän mikään vaate voi kestää jatkuvaa liikuntaa ja pesua.

Ihanin lastenvaatelöytö oli Molon mekko 1v synttärisankarille. 15 € kotiovelle kuljetettuna.

Elämykset ja palvelut veivät leijonanosan kulutuksesta

Suurimpien menoerien äärelle päästään, kun aletaan katsoa, paljonko käytin matkoihin, elämyksiin ja palveluihin. Olimme tänä vuonna kolmella 1-3 viikon ulkomaanmatkalla ja sen lisäksi kolmella Tukholmanristeilyllä ja teimme vielä pari matkaa kotimaassa. Pakko myöntää, että lopulta sekosin matkojen kustannuksissa, sillä hoitovapaani vuoksi mieheni maksoi osasta matkoja isomman osan. No, joka tapauksessa käytin matkoihin reilusti enemmän rahaa kuin kaikkiin tavarahankintoihin yhteensä. En siis voi todellakaan nostella sen enempää vihreää kuin Roope Ankan sädekehääkään päälaelleni, vaikka kirppareita koluankin. Tänä vuonna matkustimme kyllä enemmän kuin tulevina vuosina on mahdollista, sillä mieheni piti kuusi viikkoa isyyslomaa muiden lomien lisäksi. Olimme ulkomailla yhteensä puolitoista kuukautta, joskin yksi kolmesta matkasta ei vaatinut lentämistä. Aiemmin lensin helposti kymmeniä lentoja vuodessa ja olin reissussa pahimmillaan 150 päivää vuodessa, joten tällainen viiden lennon vuosi on omalla kohdallani iso muutos.

Vatsalihaserkauman ja jatkuvan sairastelun vuoksi en päässyt liikkumaan niin paljon ja monipuolisesti, kuin olisin halunnut, mutta silti käytin liikuntatunteihin melkein 900 euroa. Ihan jo jännittää, paljonko tähän kuluu vuonna 2020, jolloin pystyn toivottavasti liikkumaan enemmän. Liikuntatunnit ovat kulueristäni se kaikkein mieluisin, mutta hieman on toki pakko hillitä. Sain joululahjaksi 12 verkkotuntia joogaa ja pilatesta, ja toivoisin myös ehtiväni tehdä baletti-/barreharjoituksia netistä, mikä toki pienentää kustannuksia.

Vuoden liikuntakokeiluihin kuului merenneitouinti. 25 € ja joka sentin arvoista!

Käyn normaalistikin säännöllisesti osteopaatilla, mutta vatsalihaserkauman vuoksi kävin lisäksi erikoistuneella fysioterapeutilla ja käytin näihin palveluihin yhteensä yli 1 100 €. No, se jos mikä on hyvin käytettyä rahaa. Toivottavasti kuitenkin erkauman parantuminen alkaa nyt olla lähellä, eikä fyssarilla tarvitsisi käydä ainakaan yhtä ahkerasti.

Vuoden 2020 tavoitteet

Ensi vuosi on elämäni ainoa, jonka olen alusta loppuun hoitovapaalla, joskin osa-aikaisesti työskennellen. Tarkoitus on elää säästäväisesti, mutta isoista hankinnoista haaveissa on kiinteä ilmastointilaite. Lisäksi suunnitteilla on pari lomamatkaa.

Toiveissa on, että 2020 ei tarvitsisi ostaa yhtään uutta vaatekappaletta. Sukkien pitäisi riittää, mutta aiemmin ylistämieni Gina Tricotin stringien puuvillaosat ovat alkaneet reikiintyä. Jännityksellä jäämme odottamaan, paljonko tuuletusta on liikaa. Juuri muuta vaatetta en uutena ostakaan.

Lastentavaroissa toivon pääseväni enemmän myyntipuolelle kuopuksen kasvaessa. Yksi Tripp Trapp -tuoli ja toinen kylpyvanna tosin vielä tarvitaan mökille, mutta ne ovat sarjassamme “nollahankintoja”: Kun ne ostaa käytettynä, ne pystyy myymään eteenpäin suunnilleen samassa kunnossa ja samaan hintaan.

Umpilisäkkeen poisto

Aihe ei ole leppoisa, ja minimalismiakin ainoastaan kieli poskessa tulkittuna: “Nyt sen Salmisen Päivin minimalismi meni niin pitkälle, että se alkoi jo konmarittaa ruumiinosiaankin”. Vaikka Marie Kondo ei olekaan ollut oma oppiäitini, voisi umpilisäkkeeni kohdalla kyllä todeta: “It didn’t spark joy in me anymore.” Kirurgian osastolla vuoroani odottaessa olin kiitollinen kaikille, jotka olivat jaksaneet kirjoittaa omista kokemuksistaan julkisesti, joten koen velvollisuudekseni jakaa oman, hyvin tavanomaisen tarinani parin kuukauden takaa.

Oireet ja virhediagnoosi: “Sulla on vain ilmavaivoja”

Perjantaina aamupäivällä maha meni sekaisin, mutta se nyt on sellaista välillä, en ajatellut asiaa sen enempää. Selviydyin hyvin päivän viiden kilometrin siirtymistä 40-kiloisia rattaita työnnellen. Iltaa kohden olo vähän heikkeni ja mökkimatka Espoosta Hämeenlinnaan kauppareissuineen tuntui pitkältä. Ilta päättyi iloiseen oksentamiseen ja jäin kauhulla odottamaan, sairastuisivatko mies ja tytöt. Lauantaina olin kuitenkin jokseenkin kunnossa ja sunnuntaina jaksoin vierailla kirpparilla. Muut porskuttivat terveinä.

Sunnuntai-iltapäivällä vatsani veti kokonaisvaltaiseen kramppiin. Yritin lievittää oloani Buranalla, mutta se tuli ylös. Umpilisäkkeen tulehdus tuli tässä vaiheessa mieleen, mutta hyppiminen ei aiheuttanut kipua. Toisena vaihtoehtona pelkäsin kohdunulkoista raskautta. Kipu oli melko samanlaista kuin synnytyssupistuksissa, mutta ei aaltoilevaa vaan jatkuvaa. Soitin Hämeenlinnan Keskussairaalaan, sillä ajatus yli tunnin kotimatkasta autossa tuntui kauhealta, ja nopealla googlauksella “uusi, paheneva vatsakipu on aina tutkittava”. “Sulla on vain ilmavaivoja sen perjantain vatsataudin jäljiltä”, Keskussairaalan päivystyksestä vastattiin. Totesin, että haluan kotiini Jorvin sairaalan läheisyyteen. (Tämä asia käytiin myöhemmin Hämeenlinnan Keskussairaalan kanssa läpi antamani ystävällisen palautteen perusteella, ja siellä otettiin asia vakavasti ja minuun oltiin yhteydessä niin puhelimitse kuin kirjeitse. Jos olet vastaavassa tilanteessa, mene lähimpään sairaalaan!)

Kotimatka pelkääjän paikalla pussiin tyhjää yökkäillen jäänee mieleen yhtenä elämäni ikävimmistä siirtymistä. (Lento Tansaniasta kotiin ripulissa ja lento Riikasta oksentaen vievät kuitenkin kärkipaikat.) Cuplatonista ei ollut mitään apua, joten aloin uumoilla, että ilmavaivoista ei tosiaankaan ole kyse. Espoon Terveysneuvonnasta kehotettiin kokeilemaan vielä uudestaan Buranaa ja Panadolia ja hakeutumaan päivystykseen, jos pikkuhiljaa enemmän ja enemmän oikealle alavatsalle paikantuva kipu ei niillä helpottaisi. Sain nukuttua 1,5h mahallaan siten, että oikea käteni painoi alavatsaa oikealta. Kun heräsin, tiesin, että nyt on pakko lähteä päivystykseen. Korvissa humisi hetken ja silmissä meinasi pimetä. Yritin syödä vähän ennen lähtöä. Pakkasin eväitä ja yöpymistarvikkeet ja katselin hetken tuhisevaa, viikon alle vuoden ikäistä kuopusta, jonka pelkäsin jäävän ilman aamumaitoaan. Onneksi olimme jo sopineet, että äitini tulisi aamulla hoitamaan tyttöjä, että saisin levätä “vatsataudin jäljiltä”. Hyppäsin autoon ja ajelin vartin matkan Jorviin.

Jorvin päivystyksessä

Jorvin päivystys tuli minulle valitettavan tutuksi kuopuksen raskausaikana ja sen jälkeenkin. Siellä on erittäin ystävällistä henkilökuntaa ja siistit tilat, mutta eihän se nyt ole kenenkään top-listalla paikoista, jossa haluaa olla puoli kolmelta yöllä. Aulassa olin ainoa, ja aloin jo miettiä, että hitsi, tämäkin keikka maksaa taas 32,90€ + pysäköintimaksut ja on todennäköisesti yhtä turha kuin viime lokakuun kohtutulehdusepäilyni. Ystäväni joutui kuitenkin taannoin viipymään sairaalassa pitkään uskottuaan työterveyden norovirusdiagnoosia, kun todellisuudessa kyse oli tulehtuneesta umpilisäkkeestä, joka pian sitten puhkesi. Hänen lähtönsä taisi käydä lähellä, ja mietin, etten halua vaihtaa hiippakuntaa lasten ollessa aivan pieniä.

Päivystyksessä, ainakin Jorvissa, tapaa aina ensimmäisenä hoitajan, joka kyselee oireet ja tutkii. Hoitaja painoi umpilisäkkeen kohdalta oikealta alavatsalta niin, että kipu alkoi jo helpottaa, mutta kun hän irrotti kätensä, vatsaa vihlaisi kunnolla. Lyhyen lääkärikonsultaation jälkeen sain lähetteen virtsa- ja verikokeisiin. Pian ensimmäisenä tapaamani hoitaja tuli hakemaan minut pyörätuolilla aulasta vuodepaikalle. Leukosyytit kuulemma ainakin olivat koholla, joten samoista näytteistä tilattiin lisää testejä. Olin aika kipeä, joten en vastustellut elämäni ensimmäistä pyörätuolikyytiä – jopa synnytysten jälkeen olen saanut sen vältettyä! Oli myös ihanaa päästä kylmästä aulasta peiton alle. Sain syömä- ja juomakiellon, mutta nestetipan ja parasetamolia suoneen. Olo oli niiden myötä oikeastaan ihan hyvä ja mietin, että ehkä kyse olikin vain nestehukasta.

Minut kärrättiin pyörätuolilla vatsan TT-kuvaan. Pian sen jälkeen hoitaja tuli kysymään, miksi olen vielä omissa vaatteissani. “Tuo kuulostaa siltä, että olen jäämässä tänne”, sanoin. Hoitaja ei ilmeisesti saa kertoa diagnoosia, joten odotin lääkäriä, ennenkuin suostuin vaihtamaan sairaalan vaatteisiin. Tiesin kuopuksen heräävän pian vaatimaan aamumaitoaan, miehen huomaavan minun häipyneen ja elättelin vielä toivoa kotiinpääsystä. Diagnoosi oli kuitenkin saapunut Meilahdesta linjoja pitkin alle puolessa tunnissa: Umpilisäkkeen tulehdus, poistetaan umpilisäke leikkaamalla.

Osastolla odottelua

Vaihdoin sairaalan vaatteisiin ja sain jo elämäni neljännen pyörätuolikyydin, kirurgian osastolle K5. Kello oli yhdeksän kieppeillä aamulla ja koska paikallaan maatessa olo oli oikeastaan ihan hyvä, nälkä alkoi vaivata. Edeltävänä päivänä en ollut saanut juurikaan syötyä ja olin oksentanutkin pari kertaa.

Vaikka tulehtuneet umpilisäkkeet leikataan aina kiireellisinä, etteivät ne ehtisi puhjeta ja tulehduttaa vatsakalvoa, meni päivän aikana kaksi hätätapausta ohitseni leikkaussaliin. Sain nukuttua vajaan tunnin, mutta enimmäkseen päivä meni kelloa vahdaten. Luin kirjaa ja tutustuin umpilisäkeleikkauksen kulkuun ja muodostin omat toiveeni käytettävistä menetelmistä. Saako leikkaukseen tehdä samanlaisen toivelistan kuin synnytykseen?

Ensin toivoin, että pääsisin leikkaukseen niin pian, että perheeni ehtisi vielä illalla vierailemaan ennen tyttöjen nukkumaanmenoaikaa. Leikkaus valmisteluineen kestää kuulemma 1,5 tuntia, itse operaatio 30 minuuttia, mutta koko reissu heräämöineen 4-5 tuntia. Iltapäivällä aloin toivoa, että mieheni pääsisi jo lähtemään töistä ja ehtisin vielä nähdä tytöt ja imettää pienimmän ennen leikkausta ja sen yhteydessä annettavia antibiootteja ja kipulääkkeitä.

Sain tytöt, mieheni ja äitini luokseni hieman ennen kuutta illalla. Imetin pikkuista, joka oli selvästi jo ehtinyt huolestua, ja luin isommalle sadun. Tuo alle 3-vuotias oli piirtänyt minulle kuvan ja “kirjoittanut” siihen muun muassa perheenjäsenten nimet ja minä rakastan sinua. Hän kyseli sattuuko leikkaus, ja kerroin aikovani nukkua sen läpi. Tunnin vierailu täytti huoneen rakkaudella. (Kuva piirustuksesta artikkelikuvana.)

Umpilisäkkeen leikkaus

Pian tyttöjen lähdettyä tuli komennus leikkaukseen. Ainakin Jorvissa /Espoon Sairaalassa komennuksesta on viisi minuuttia aikaa olla leikkaussalissa, joten kävin nopeasti vessassa, heitin puhelimen kaappiin ja otin kaapin avaimen leikkaussaliin, kuten ohjeistettu oli. Minut kärrättiin vuoteella leikkaussalin eteen, jossa tapasin leikkaushoitajat, anestesialääkärin ja -hoitajan. Myös hoitaja ja hoitajaharjoittelija osastolta osallistuivat tiimipalaveriin. Minulta kysyttiin ensimmäiseksi nimeä, ja mihin leikkaukseen olen tulossa. Jätin suosiolla väliin herkullisen tilaisuudessa vitsailla. Osaston hoitajien kanssa vielä muistutimme imetyksestä, ja anestesialääkäri päättikin tässä vaiheessa vielä vaihtaa nukutusaineen. Leikkauksen yhteydessä kerta-annoksena saatavat suonensisäiset antibiootit ovat kai joka tapauksessa sellaisia, jotka eivät estä imetystä. Lisäksi pyysin välittämään kirurgille huomion, että linea albani on edelleen raskauksien jäljeltä heikko navan alapuolelta, siis kohdasta, mihin isoin leikkausviilto usein laparoskopiassa tehdään.

Sain itse kävellä sisään leikkaussaliin ja asettua sängylle katsomaan henkilökunnan valmistautumista leikkaukseen. Kello seinällä näytti 20:05. Minut on kerran aiemmin nukutettu ilman ongelmia, ja tiesin olevani umpilisäkkeen tulehduksen kanssa ajoissa liikenteessä, joten minua ei juurikaan jännittänyt. Anestesialääkäri sanoi, että nukutuksessa ei näe unia ja kaikki olisi minulle ohi sekunnissa. Hän kehoitti ajattelemaan jotain mukavaa, ja niinpä nukahdin ajatellen hetkeä aiemmin vierailleita tyttöjäni pärisyttelemässä toisilleen.

Heräsin paria tuntia myöhemmin ajatellen Nalle Puhia ja Tikrua. Mietin, olisinko sittenkin nähnyt unta. Kysyin ensimmäiseksi hoitajalta, miten leikkaus oli mennyt, ja kuulin, että se oli sujunut kuin suoraan oppikirjasta. Kurkussani oli limaa ja sain juoda vähän vettä. Olin väsynyt, mutta ihan tolkuissani, joten heräämössä vietetty tunti tuntui aavistuksen pitkältä. Kaipasin puhelintani, että voisin ilmoittaa perheelleni, että kaikki meni hyvin. En tavannut kirurgia missään vaiheessa, mutta ilmeisesti hän oli huomioinut toiveeni, sillä isoin (1 cm) leikkausviilto oli tehty napaan ja pienemmät 0,5cm viillot vasemmalle alavatsalle ja keskelle bikinirajan alapuolelle.

Leikkauksen aikana olin saanut kovia kipulääkkeitä, ilmeisesti jotain opiaatteja, ja anestesialääkäri kehotti pumppaamaan ja heittämään pois rintamaitoa, kunnes 16h myöhemmin saisin taas imettää. Näin melkoisia liskoja seuraavat kaksi yötä ja mietinkin, olisiko vähemmälläkin kipulääkityksellä pärjännyt.

Kotiin seuraavana aamuna

Aamulla, 12h leikkauksen jälkeen, sain luvan lähteä kotiin. Papereita odotellessa kävelin ympäri osastoa, koska liikunta auttaa vatsaonteloon pumpattua hiilidioksidia poistumaan. Hiilidioksidi poistuu hengityksen kautta ja aiheuttaa joillekin poistuessaan kovia kipuja hartioiden seudulla. Kotiin pääsin ihan bussilla ja kävellen, mutta iltaa kohti hartiakivut pahenivat ja sain kaksi kipukohtausta, joiden aikana en voinut kuin kieriä lattialla ja ulvoa tuskasta. Kivut olivat kovempia kuin supistuskivut synnytyksessä. Niihin ei auta mikään normaali särkylääke, ja koska oopiumin vaikuttava aine morfiini ei sovi imettäjälle, ei auttanut kuin kärvistellä.

Kipuu, ei hyötyy

Tässä vaiheessa sananen kipuasteikosta, jolla potilasta aina pyydetään omaa tilannettaan kuvailemaan. Oman asteikkoni kymppi on ja tulee toivottavasti aina olemaan se, kun luusta hakataan pienellä taltalla näytettä. Siinä kivussa ei pysty ajattelemaan tai toimimaan. Synnytyksien supistukset juuri ennen ponnistusvaihetta (joihin sain puudutteen) olivat pahimmillaan sellaista kasia: Pystyin kuuntelemaan ohjeita ja toimimaan halutulla tavalla. Nämä CO2-hartiakivut oli kahden kipukohtauksen ajan ysiä: Tiesin pelottavani kuopustani huudollani, mutten pystynyt liikkumaan kauemmas tai olemaan hiljaa.

Kun tulin yöllä Jorvin päivystykseen umpilisäketulehdusepäilyn kanssa, kipu oli asteikollani sellaista nelosta. Pystyin ajamaan itse sairaalaan, kävelemään päivystykseen, asioimaan hoitajan kanssa leikkiä laskien jne. Kun hoitaja pyysi minua arvioimaan kipua asteikolla 1-10, sanoin kuitenkin seiska, koska ajattelin sen olevan katu-uskottavampi arvio. En kuitenkaan oikeasti missään vaiheessa ollut kauhean kipeä, vaikka kirurgin arvio oli “selvästi tulehtunut umpilisäke”. Mitään infernaalista kipua ei siis kannata jäädä odottamaan, vaan parempi vain marssia tarkastettavaksi.

Toipuminen umpilisäkkeen poistosta

Muutamana päivänä leikkauksen jälkeen otin 1,5g parasetamolia ja 300-600mg ibuprofeenia. Hoito-ohjeissa leikkausten jälkeen usein painotetaan, että kipu ei saa estää liikkumista tai painaa ryhtiä kumaraan. Kovin kummoisia vatsakipuja ei kuitenkaan leikkauksen jälkeen tullut ja lopetin särkylääkkeiden syömisen pian.

Jano oli leikkauksen jälkeen hirveä. Useimmiten juon vain vettä, mutta nyt join myös laimennettuja täysmehuja, koska jollain tapaa vesi ei tuntunut riittävän. Tunne oli outo, koska yleensä juon janoon mieluiten juuri vettä. Ensimmäisinä päivinä join 3-4 litraa nestettä päivässä, vaikka oli melko viileää, enkä päässyt kauheasti liikkumaan. Kävelin sentään muutaman kilometrin joka päivä edistääkseni toipumista.

Hankalinta oli ehdottomasti, etten saanut nostaa 10- ja 15-kiloisia tyttöjäni ollenkaan. Vatsaonteloon kohdistuva paine saattaa aiheuttaa leikauskohtiin tyrän. Äitini oli meillä koko ensimmäisen viikon ja minä pyörin mukana vain seuraneitinä ja imettäjänä. Tytöt olivat innoissaan, kun Mummi oli jatkuvasti saatavilla. Kuopus tosin oli silminnähden järkyttynyt poissaolostani ja kiipesi monta kertaa päivässä kurkkaamaan paidankauluksestani tarkastaakseen, että tissit ovat tarpeen tullen saatavilla.

Pikkuruiset leikkausarvet paranivat hurjan hyvin. Vuorokausi leikkauksen jälkeen otin laput pois arpien päältä ja menin suihkuun. Yllätyin, ettei niissä ollut mitään haavateippejä, eikä sellaisia tarvinnutkaan. Tikit olivat niin pikkuisia, ettei niitä oikein edes erottanut, ja ne sulivat nähtävästi omia aikojaan. Ruvet alkoivat tippua pois pari viikkoa leikkauksen jälkeen, milloin uskalsin alkaa hieromaan arpia, ettei kiinnikkeitä muodostuisi. Tämän tärkeyden olen valitettavasti oppinut kantapään kautta, sillä ensimmäisen raskauden jälkeen huomattiin yli 20 vuotta vanhan leikkausarven vetäneen vatsanpeitteitäni vinoon ja myötävaikuttaneen vatsalihaserkauman syntyyn raskaudessa. Aluksi navan kohdalla olevan umpilisäkeleikkausarven hierominen oli mahdotonta, sillä yksi ihon alla vatsanpeitteissä oleva tikki vaati yli seitsemän viikkoa sulaakseen.

On mahdotonta sanoa, olisiko leikkauksen sijaan umpilisäketulehduksen hoitaminen antibiooteilla ollut parempi vaihtoehto. Käypä hoito -suositus on leikkaus, ainakin Espoossa, enkä lähtenyt sitä haastamaan. Mietin esimerkiksi tulevaa kolmen viikon lomaamme Kaakkois-Aasiassa, enkä halunnut tulehduksen uusiutuvan siellä. Lisäksi pidempi antibioottihoito olisi toki tehnyt pidemmän tauon imetykseen tai saattanut lopettaa sen kokonaan (mikä ei tietenkään kuopuksen ollessa jo lähes vuoden olisi mikään katastrofi sekään).

Uudehkoissa tutkimuksissa on todettu umpilisäkkeen olevan tärkeä koti suoliston bakteereille, joten hieman kyllä surin asiaa, sillä vastustuskykyni on viime vuosien raskauksien ja imetyksien aikana (takia?) ollut suorastaan surkea. Leikkauksen yhteydessä sain suonensisäisiä antibiootteja, ja operoiminen nostaa elimistöön tulehdustilan, oli leikkauksen syy tulehdus tai ei – tai näin ainakin kävi minulle. Vastustuskykyni sukelsi vieläkin alemmas, ja leikkauksen jälkeiset pari kuukautta olenkin ollut enemmän tai vähemmän flunssassa koko ajan. Toivottavasti rakkaan Singaporen kostea lämpö saa oloni paranemaan!

Umpilisäkeleikkauksen kurjin vaikutus omalla kohdallani oli kuitenkin vatsalihaserkauman paheneminen. Paraneminen oli hyvässä vauhdissa, mutta vielä kesken, ja jännesauman läpi tehty leikkaus toi siihen ikävästi takapakkia. Toisaalta useamman kuukauden vaivannut yskä on osasyyllinen varmasti sekin, aiheuttaahan jokainen yskähdys kovan paineen vatsaonteloon.

Tässä minimalistinen toiveeni: Saisinpa olla kokonaan terveenä!

Sokeriton piirakkapohja hukkabanaaneista

Aina, kun banaaneja uhkaa jäädä syömättä, teen niistä piirakan. Kypsät banskut ovat niin makeita, että mitään makeutusainetta ei tarvita, vaikka päälle laittaisi hieman happamampiakin marjoja. Raparperin päälle laitoimme (vasta lautasella) hieman hunajaa. Artikkelikuvan mansikka-mustaviinimarja ei sitä kaivannut ja kelpasi mainiosti myös syksyllä 1 ja 3v täyttäville tytöillemme. (Suolan voi jättää kokonaankin pois. Hunajaa ei saa antaa alle 1-vuotiaalle.)

Piirakka toimii hyvin ilman päällisiäkin. Silloin voi halutessaan laittaa enemmänkin mausteita, myös piparimauste toimii hyvin.

Banaanien kypsyysasteeksi käy mitä tahansa ekojen pilkkujen ja mustan välillä. Piirakka onnistuu myös pakkasessa olleista banskuista!

Kaikki aineet sekoitetaan blenderissä, järjestyksellä ei ole väliä. Sovella rohkeasti ja kerro mikä toimii tai ei toimi!

Ainesosat:
3 kypsää banaania
2 kananmunaa
2 dl jauhoja (myös gluteenittomat käyvät)
2 rkl kookosöljyä

2 tl leivinjauhetta

Mausteita, esim.
1 tl suolaa
1 tl vaniljaa
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa

Paista piirakkaa 175 asteessa n. 50 minuuttia.

Pakastetuilla vadelmilla, ennen ja jälkeen uunin:

Raparperilla:


Kauniitahan nämä eivät ole, enkä tarjoa näitä kuin niille vieraille, joiden tiedän arvostavan sokerittomuutta. Mutta näitä voi syödä omassa arjessa kuin leipää. Teknisesti ottaen tämä piirakka on leipää terveellisempää!

Kirjavinkki: Zero Waste Home

Bea Johnson on amerikkalaistunut ranskalainen, jonka nollahukkaelämästä kertovalla Instagram-tilillä on 229 000 seuraajaa. Johnsonin Zero Waste Home -kirjassa on kasoittain hyviä vinkkiä nollahukkaelämään. Osa on jopa erittäin pitkälle vietyjä, kuten lapsien koulusta kotiin tuomien papereiden tekeminen uudeksi paperiksi (jonka Bea on lahjoittanut opettajille, ehkä vain pienenä kuittailuna). Mukana on myös reseptejä niin ripsivärille kuin pesuaineillekin.

Ranskalainen kirjailija katsoo amerikkalaista elämänmenoa tarkkaavaisin silmin, mutta myöntää sukeltaneensa amerikkalaiseen unelmaan aluksi täysillä itsekin. Ennen ekologista herätystään hän asui miehensä ja kahden lapsensa kanssa valtavassa talossa, jossa oli 26 tuolia erilaisten pöytien ympärillä. Minimalismiherätyksen jälkeenkin heillä on yhä 12 lautasta jokaista sorttia, mikä on enemmän kuin esimerkiksi meillä kotona, mutta Jenkeille toki minimalismia on jo se, ettei pyhäastioita ole erikseen.

Näitä jenkkikirjoja lukiessa alan ymmärtää, miten on mahdollista, että yhdysvaltalaisessa kodissa voi olla 300 000 esinettä. Koomisin oli eräs kevyen matkustamisen opas, jossa mukaan neuvottiin pakkaamaan tavaroita, joita en edes omista.

Zero Waste Home on hyvä ja hyödyllinen kirja, jonka lukemista suosittelen ekologisesta elämisestä kiinnostuneille. Plussaa siitä, että vinkit koskevat koko perhettä, vaikkakin Bea eli vielä “vanhaa elämäänsä” lapsiensa ollessa ihan pieniä. No, itselläni olisi tietoa, mutta kahden pienen kotihoidossa olevan lapsen kanssa omat voimavarani eivät riitä nollahukkaan. Käytän esimerkiksi paljon lasten valmisruokia ja hankalimpina päivinä syön itsekin eineksiä syödäkseni edes jotain muutakin kuin muroja. Toistaiseksi tyydyn kiinnittämään huomiota asioihin ja tekemään voitavani näissä puitteissa.

On pakko todeta, että meillä Suomessa on moni asia paremmalla tolalla kuin Yhdysvalloissa. Ensinnäkään kaikki jäte ei päädy kaatopaikoille ja lapset syövät koulussa lämmintä ruokaa, eivät eväitä, mutta näiden lisäksi kummastelin mm. seuraavia asioita:

– Ekologisia tuotteita etsiessä ajellaan ympäri Kaliforniaa. Toisaalta on toki hyvä, että tämä vaikuttaja on tehnyt etsimis- ja kokeilutyötä muiden puolesta.

– Bean ystävä ei voi käyttää vauvallaan kestovaippoja, koska taloyhtiön säännöt kieltävät kestovaippojen pesemisen pesutuvassa. Kestovaippoja käytetään yleensä palveluna, jossa kuriiri vie likaiset vaipat mennessään ja tuo kloorivalkaistuja vaippoja tilalle.

– Halloween-karkkien rinnalla jaetaan nykyisin enenevissä määrin pientä nuovikrääsää.

– Ravintolassa saatat saada kertakäyttöisen tuhkakupin. En tiennyt sellaisia olevan olemassakaan. Bean neuvo sellaisen välttämiseksi on ytimekäs: “Consider quitting”.

Pizza stacker on pieni, kertakäyttöinen muoviesine, joka estää pizzan keskikohtaa koskemasta pizzalaatikkoon. Tätä ei selitetty kirjassa, jouduin googlaamaan, kun sana oli minulle tuntematon.

Trumplandian kauhuista huolimatta kirja on positiivinen ja antaa myös toivoa. Johnsonin Zero Waste -tulevaisuusvisio kirjan lopussa on mukavaa luettavaa, eikä tunnu mahdottomalta.

Kirja löytyy sähköisenä kirjastosta, mutta tällä hetkellä siinä on varausjonoa. Omaa vuoroaan odotellessa voi lueskella Bean blogia, vaikkei se enää päivitykään.

Ripsien kestovärjäys

Postaus EI sisällä minkäänlaista kaupallista yhteistyötä.

Kuten kerroin, meikkirutiinini kestää tällä hetkellä 90 sekuntia. Olen kuitenkin pitkään haaveillut sen sotkuisimman ja hankalimmin puhdistettavan vaiheen eli ripsivärin vaihtamisesta kestoväriin.

Olen vuosia käyttänyt yksinomaan “38” mascaroita eli lämpimällä vedellä lähteviä ripsareita. Kokeiltu on niin Kanebon/ Sensain, Isadoran, Cliniquen, Rimmelin, Oriflamen kuin muutaman muunkin “tuubimascara”, ja kaikki niistä alkavat kuivua ja varista poskille muutamassa kuukaudessa. Isadoran ripsaria saa onneksi 2,95 € hintaisessa matkakoossa, joten konkurssiin ne eivät vie, mutta syntyyhän siitäkin jätettä.

Kestovärjäyskokeilu pikavärillä ei vakuuttanut

Pari vuotta sitten kokeilin ripsien kestovärjäystä kotona, silloin Swiss-Parin setillä, joka maksoi Saksassa alle kympin. Odotusaikaa ei ole, joten värjäys on nopea tehdä. Värjäys kirveli, vaikka laitoin väriä vain ripsien kärkeen, ja eroa värjäämättömään tuskin huomasi. Aine myös haisi pahalta. Kokeilu jäi lyhyeen, sillä myrkyt eivät tuntuneet kivalta, kun haaveissa oli toinen raskaus. Annoin setin kaverilleni, joka oli myös pitkään miettinyt kestovärjäyksen kokeilemista.

Vartti omaa aikaa ammattilaisen käsissä

Päätin testata, olisiko lopputulos erilainen ammattilaisen tekemänä. Ottaen huomioon, etten kovin usein käy sen enempää kauneushoitoloissa kuin kampaajallakaan, oli myönnytys melkoinen. En edes tiennyt, mihin tämä pitäisi budjettitaulukossani kirjata: Kosmetiikkaan? Huveihin? (Päädyin kosmetiikkaan, koska kustannuksen voisi korvata ripsivärillä.)

Paikka valikoitui nopealla googlauksella. Olimme mökkeilemässä Hämeenlinnassa ja ensimmäisen sivun vastauksissa oli kampaamo+kahvila Hemma, jonka tunnelmaa olen ohikulkiessa ihastellut. Ripsien kestovärjäys maksoi kohtuulliset 15 euroa ja vapaita aikoja oli samalle viikolle. Myyty!

Yleensähän ripsien värjäys tehdään kai muiden kampaamo- tai kosmetologitöiden ohessa, enkä usko, että se on monellekaan mikään iso irtiotto lapsiperhearjesta saati hemmotteluhetki. Minusta oli kuitenkin mahtavaa löhöillä vartti silmät suljettuna.

Hemman Adalmiina levitti sinimustan värin nopeasti ja tarkasti. Ainoa kirvelyn hetki tuli väriä poistaessa, ja sekin oli hyvin minimaalista omiin värjäyksiin verrattuna. Toinen silmä punotti hetken. Väriä jäi alaluomille (luultavasti siitä, kun itse pyyhin väriä pois värjäyksen jälkeen) mutta se lähti kotona vanupuikolla ja perusvoiteella kahden seuraavan kasvopesun yhteydessä. Ei siis kannata tehdä värjäystä juhlapäivän aamuna.

Huomaa Hemman käyttämät silikoniset (ei kertakäyttöiset) suojalaput. Lopputulos on mielestäni yllättävän voimakas, siis paljon parempi kuin uskalsin toivoa. Mielenkiintoista nähdä, kauanko väri kestää, eli mikä ripsieni elinikä on.

Värjäyksen jälkeen söimme koko perheen voimin Hemman mainion lounassalaattibuffan, johon sai kahdella eurolla kulhollisen matcha lattea. (Maksoin myös salaattini ja matchani ihan itse.) Tässä silmänaluset näyttävät tosi tummilta, koska niistä on pyyhitty kaikki peitevoide pois, mutta muualla kasvoilla on yhä peitevoidetta.

Täytyy sanoa, että tällä hetkellä ripsien kotivärjäys ei houkuttele pätkääkään. Sen sijaan kuukausittainen mökkeilyrutiini hetken rauhasta ja isosta matcha lattesta houkuttelee aika paljonkin.

Kaikki kokemukset ja vinkit ripsien kestovärjäykseen liittyen kiinnostavat kovasti!

Minimaalisesti meikkiä

Haluaisin olla ihminen, joka ei meikkaa. Vielä parikymppisenä opiskelijanakaan en meikannut arkena, ja olen kokeillut samaa lähestymistapaa useasti viime vuosinakin. Reaktio on aina sama: “Oletko kipeä?” “Oletko väsynyt?” “Mikä on hätänä?”

Kauheaa!

Vitsauksena tummat silmänaluset ja couperosa

Minulla on luonnostaan hyvin tummat silmänaluset. Mikään ruokavalio tai unimäärä ei sitä muuta. Myös yläluomet ovat niin tummat, etten edes omista luomiväriä. Näytän hyvältä meikittömissä kuvissa, kunhan valo on oikeanlainen ja sitä on riittävästi. Arjessa loisteputkien alla näytän kieltämättä hyvin väsyneeltä, vaikka takana olisi yhdeksän tunnin unet. Jos tiedät tähän aidosti toimivia hoitoja, olen kiinnostunut.

Couperosa eli katkeilleet pintaverisuonet puolestaan yhdistyvät ihmisten alitajunnassa juoppoihin, joten sekin saattaa osaltaan innostaa kyselemään vointia. Ihanaa toki, että ihmisiä kiinnostaa, miten voin! Couperosaan olisi paljonkin hoitoja tarjolla, mutta niihin lienee turvallisinta palata imetyksen loputtua – ja taloudellisesti asia on luultavasti ajankohtainen vasta hoitovapaan jälkeen.

Meikittömät kuvat toimivat hyvin kauniissa valossa. Pyyhe päällä, tukka märkänä punaiset posketkin tuovat mieleen saunan, ei alkoholismia.

Nykyinen meikkirutiinini

Meikkaan siis lähes joka päivä, mutta meikkaaminen minulle tarkoittaa neljää tuotetta ja 90 sekuntia (tai hieman alle, olen kellottanut useasti). BB-voidetta kasvojen keskiosaan, peitevoidetta silmänalusiin, poskipunakynää ja ripsiväriä. Haluaisin puolittaa tuon ajan 45 sekuntiin. Keinoja on suunnitteilla kaksi:

  1. BB-voiteen ja peitevoiteen vähentäminen yhdeksi tuotteeksi. Kummatkin ovat melko lopussa, joten sellainen on haussa. Nyt käytössä on Lumenen silmänalusille suunniteltu peitevoide, jonka ostin hätäpäissäni, kun naapurini sydämellinen mummo oli niin huolissaan raskaudenaikaisesta terveydentilastani. Se ei kuitenkaan sovi poskille. Lancomen Effacernes Longue Tengue on harkinnassa, vaikka suosisin mieluummin kotimaista kosmetiikkaa.
  2. Ripsien kestovärjääminen ripsarin levityksen sijaan. Tämä säästäisi myös kasvojen puhdistukseen kuluvaa aikaa! Nyt käytössä on lämpimällä vedellä lähtevä ripsari, koska en jaksa tavallisten ripsareiden alaluomelle päivän mittaan tekemää mustaa läikkää. En kaipaa ylimääräistä tummennusta. Näiden “38” ripsareiden huono puoli on aina kuivuminen muutamassa kuukaudessa ja sen jälkeen pieni variseminen iltaa kohti.

En kaipaa ripsiini selvää ripsivärilookia, vaan silloinkin kun ripsiväriä laitan, yritän saada sen niin ohuelti, että ripset eivät yhtään paakkuunnu. Siis että jokainen ripsi pysyisi erillään. Se on lähes mahdotonta. Ripseni ovat luonnostaan ihan riittävän pitkät ja taipuisat, oikein kivat ripset siis, vaikka näyttävätkin vaatimattomilta tämän (ehkä jo väistyvän?) feikkiripsiboomin keskellä. Kun saan ripseni mustiksi, silmänaluset eivät näytä niin tummilta, ja säästyn taas parilta terveysselvitykseltä.

Vasemmanpuoleisten meikittömien ja oikeanpuoleisten pikameikattujen kuvien ero ei ole suuri, mutta tuo puolentoista minuutin rutiini säästää minut hyvää tarkoittavilta jaksamiskyselyiltä.

Huulet ja kulmat saavat olla rauhassa

Huulille en laita mitään, en edes huulirasvaa. Olen todennut, että huulet voivat paremmin, kun niiden antaa olla mahdollisimman rauhassa. Pieni kiilto näyttäisi toki huulilla hyvältä, mutta kuka sellaista muistaa lisäillä? Melkoisella selvitystyöllä löysin huulirasvan, jossa ei ole mitään kuivattavia eli addiktoivia ainesosia – Urtekramin huulipuikon. Se ei juurikaan kiillä, mutta auttaa, jos talvella tarvitsee jotain kosteutusta huulille. Melkein kaikissa luomuhuulirasvoissakin on kuivattavia ainesosia. Isoin haaste tässä on huulien aurinkosuoja, mikä täytyy jotenkin ratkaista. Tällä hetkellä huulien ulkoreunat saavat kertaalleen aamulla saman SK50-voiteen kuin kasvotkin, mutta se ei toki riitä.

Kulmakarvat ovat naamani ylpeys. Niillekään en tee mitään, mitä nyt joskus nyppään yksittäisen hajakarvan pois. Ammattimeikkaajatkin antavat kulmakarvojeni useimmiten vain olla. Kulmakarvani eivät ole täydellisen symmetriset ja joskus “korjasin” niitä kulmakynällä. En osaa selittää, miksi olen toiminut niin. Nähtävästi olen ollut täysin kykenemätön kyseenalaistamaan naistenlehtien ohjeita.

Osaisin kyllä meikata, mutta en yhtä hyvin kuin ammattilaiset

Koomista tässä on se, että osaisin tehdä hienon meikin rajauksineen ja varjostuksineen. Taito oli aikoinaan tarpeen kuvauksiin ja näytöksiin meikatessa, mutta nykyisin ne kuvaukset, joissa ei ole meikkaajaa, odottavat mallin omatekoisen meikin olevan hyvin kevyt ja luonnollinen, lähes olematon. Ammattimallilla ei tietenkään voi olla ripsienpidennyksiä, rakennekynsiä tai muita vastaavia kiinteitä lisukkeita. Ripsien kestovärjäys lienee ok, sillä en ole 21 mallivuoden aikana vielä kertaakaan ollut kuvauksissa, joissa ei laitettaisi ripsiväriä.

Säästin aikani muitakin meikkejä siltä varalta, että joku kuvauskeikka moisia vaatisi. Niiden vanhennuttua heitin ne kuitenkin pois. Jäljellä on enää musta rajauskynä silmille ja punainen huulille. Ostan uusia meikkejä vasta, jos tarve tulee. (Edulliset tuotteethan saa vaikka kuvauksia edeltävänä iltana viereisestä Prismasta klo 23 asti, joten kotona niitä ei tarvitse säilöä.)

Ihaninta on, kun kuvauksissa on meikkaaja, ja saan aloittaa aamun istumalla tunniksi ammattilaisen kaunistettavaksi. Maskeeraajan käsittelyn jälkeen napsin kasan selfieitä ja nautin ohikulkijoiden katseista, mutta kotona vietän heti vartin kiristeleviä kasvojani puhdistaen. Viimeiset meikit poistuvat silmistäni yleensä vasta seuraavana yönä.

Juhliin laitan ripsiväriä ja poskipunakynää tavallista enemmän. Juhlameikissä saattaa siis mennä kaksikin minuuttia.

Nykyinen meikkiarsenaali: BB-voiteen (jonka merkkiä en muista) loppu pienemmässä purkissa, Nudestixin poskipuna/huulikynä, Isadoran miniripsari ja Lumenen peitevoide silmänalusille. Tämä arsenaali olisi toiveissa karsia kahteen tuotteeseen, ja ensimmäinen askel on ripsien kestovärjäys.

En ole hyötynyt tästä kirjoituksesta rahallisesti mitenkään. Olen ostanut kaikki mainitut tuotteet itse omilla rahoillani. Kaupalliset yhteistyöt ovat täysin ok, kunhan ne on hyvin merkitty, kaikki osapuolet hyötyvät, verot hoidetaan ja ne eivät kannusta tarpeettomaan kulutukseen.

Minimalisti Kouvolan Asuntomessuilla

Asuntomessut ovat suomalainen erikoisuus. Ne kuuluivat perheemme kesähuveihin jo lapsuudessani, ja rakennustekniikasta innostuneen mieheni kanssa olemme jatkaneet perinnettä. Järkevää syytä tälle ei ole, koska emme todellakaan ala rakentamaan taloa (mieheni on yhden rakennuttanut ja se riittää hänelle, minä helpon arjen tavoittelijana viihdyn loistavasti kerrostalossa). Sisustuksia on kiva katsella, siis ennenkuin asukkaat täyttävät talot tavaravuorillaan. Järjellä sanoisin, että jätän jatkossa Asuntomessut väliin, mutta kun seuraavat kaksi vuotta pyöritään Tuusula – Lohja – akselilla, tulee nekin varmaan käytyä. Huvinsa kullakin.

Pienenä kuriositeettina olen myös asunut Asuntomessuilla esitellyssä kodissa. Tästä oli muistona erikoiset tapetit.

Kouvolan Asuntomessuilla olimme kummankin lapsen (10kk ja 2v8kk) kanssa, joten suunnittelimme käynnin tarkasti etukäteen. Aiemmin olen ostanut Deko-lehden messunumeron, mutta tällä kertaa päätin säästää kympin ja luin lehden kirjastossa tehden listan kohteista, jotka haluan vilkaista. Kohteisiin oli pitkiä jonoja ja niitä on messuilla aina kolmisenkymmentä, joten kaikkia emme enää yritäkään nähdä. Kävimme kohteissa vuorotellen toisen leikkiessä lasten kanssa ulkona. Kohteisiin jonotellessa kirjoitin tätä blogia.

Teemana ympäristöystävällisyys

Kiersin kohteista hieman alle puolet, joten mitään kaikenkattavaa analyysia en voi vetää. Ilahduttavinta oli se, että kodit olivat pienempiä ja inhimillisempiä kuin esimerkiksi taannoisilla Mikkelin tai Vantaan Asuntomessuilla. Kääntöpuolena voi ajatella, että tällä kertaa esillä ei ollut arkkitehtonisesti yhtä mielenkiintoisia ratkaisuja. Teemana mainostettu korjausrakentaminen jäi hieman pannukakuksi, kun yhtä pääkohteista vasta kuivattiin. Ekologisuus oli teemana esillä voimakkaasti, mutten ole pätevä arvioimaan rakennusteknisten ratkaisujen ja materiaalivalintojen todellista ympäristöystävällisyyttä. Sekin, että kestävä kehitys on ylipäätään esillä, on oikeaan suuntaan.

Paja-aukion rivitalon Kotikompakti-asunnossa (kohde 30) oli hauskoja, joskin omaan makuun aivan liian räikeitä kierrätyskalusteita.

Minitaloja ja kohtuuttomasti kaappitilaa

Minimalistille messujen parasta antia olivat ihanat minitalot. Osa ei tosin ollut niin minejäkään: BVG-minitalossa (kohde 18) oli neliöitä peräti 65 ja kaappitilaa kahden sisäänastuttavan komeron verran. Eiköhän siellä joku kuitenkin huokaissut: “Tällainen kesähuone olisi ihana!” Taitaa olla vielä matkaa siihen, että minikodit yleistyvät Suomessa. Meillä on totuttu asumaan väljästi.

Asuntomessuilla on aina niitä taloja, missä neliöitä on valtavasti vaikka makuuhuoneita on vähän ja ne ovat pieniä. Valtaosa neliöistä tuntuu kuluvan käytäviin, kodinhoitohuoneisiin, teknisiin tiloihin ja säilytystiloihin. Pohjat veti Deko-lehden sponssikohde Dekolaku, jonka 145 neliöön mahtui kaksi pientä makuuhuonetta (9 ja 10 neliötä). Nuoren pariskunnan kodissa oli toki myös vielä pienemmät piano- ja kuntoiluhuoneet. (Propsit kuitenkin vanhalle tutulleni Memmu Lankiselle minimalistinkin silmää miellyttäneestä sisustuksesta.)

Asuntomessuilla en voi olla ajattelematta, että onko ihmisillä todella tavaraa kaiken tämän kaappitilan täytteeksi? Kivaltahan ne komerot puolityhjinä näyttävät, mutta keksisin kyllä neliöille muutakin käyttöä – voisin vaikka siirtää ne talon pinta-alasta pihalle. Itse pyrin siihen, että henkilökohtaiset tavarani vaatteista laukkuihin, harrastusvälineisiin ja lapsuusmuistoihin mahtuisivat yhteen tavalliseen vaatekaappiin. Matkaa on vielä, muttei mahdottomasti. Aina Asuntomessujen jälkeen mieleni tekee ennemminkin tyhjentää kaappeja kuin hankkia lisää kaappitilaa.

Minimalisti Zsar Outletissa

Otetaas taas alkuun disclaimer: Mikä se sellainen minimalisti on, joka ylipäätään käy outletissa? No niin, jatketaan.

Sukulointi toi meidät puolen tunnin ajomatkan päähän Vaalimaan Zsar Outletista, ja koska olemme joskus aikoinaan olleet tahoillamme hyvinkin innokkaita Yhdysvaltojen ja Keski-Euroopan outlettien kiertäjiä, halusimme nähdä tämänkin. En lähtenyt matkaan vakuutellen itselleni, etten ostaisi mitään, vaan enemmänkin toivoen, että löytäisin jotain tarvitsemaani edullisemmin. Odotukseni keskittyivät Lumenen outletiin, sillä olen alkanut suosia kotimaista kosmetiikkaa. En ylipäätään käytä kosmetiikkaa kovin paljon, mutta esimerkiksi seerumi, BB-voide ja poskipuna ovat aika lopussa. Myös Reiman myymälä kiinnosti, sillä toinen tytöistä tarvitsisi UV-paidan, ja ne ovat niitä harvoja vaatteita, mitä ostan uutena.

Olen tosin todennut, että kun on kaksi tyttöä, joilla on alle kaksi vuotta ikäeroa, olisi ehkä järkevää ostaa enemmänkin uusia vaatteita. Nyt aika monen vaatteen kohdalla käy niin, että kun ne jo meille tullessaan ovat yhdellä tai useammalla lapsella käytettyjä, ei niistä jää enää mitään pienemmälle. Tosin muutama uusikin vaate on osoittautunut laadultaan niin surkeaksi, etteivät meinaa kestää yhdenkään lapsen käyttöä – Martinex, voitaisiinko jutella teidän söpöistä Muumivaatteistanne?

Lumenen tehtaanmyymälähän löytyisi Espoosta ja Reiman outlet Vantaalta, joten niiden takia ei PK-seudulta kannata Vaalimaalle ajella. “Kotimaisten” lisäksi toivoin ehtiväni silmäillä valikoimaa muutenkin. Kuten kerroinkin, tarvitsen jossain vaiheessa uudet bikinit, ja kirpputorien valikoima on ollut hyvin heikkoa. Lisäksi pidän aina silmäni auki hyvien housujen varalta, sillä muhkeita pohkeitani puristamattomien housujen löytäminen on osoittautunut hyvin haasteelliseksi. Housujen suhteen tosin en koskaan ole kovinkaan toiveikas.

Millainen Zsar oli?

Euroopan, saati sitten Yhdysvaltojen, outletteihin tottuneille Zsar on auttamattoman pieni. Siisteydeltään ja tietynlaiselta tyylikkyydeltään se sen sijaan ei häviä yhtään. Lapsille oli sekä suuri leikkihuone että ulkoleikkipaikka. Kahvilaan tai ravintoloihin emme ehtineet tutustua, sillä olimme paikalla vain heinäkuisen lauantain kaksi viimeistä tuntia. Olipahan ainakin rauhallista.

Alennukset olivat monissa tuotteissa reiluja, kuten outletissa kuuluukin. Myymälöitä ja valikoimaa on kuitenkin sen verran vähän, että täsmätarpeisiin Zsarista ei välttämättä kannata lähteä hakemaan apua. Parhaimmistoa olivat mielestäni Eccon, Reiman ja Lumenen myymälät.

Esikoinen tarkkailee valtaistuimeltaan, kun kuvaan tämän jutun artikkelikuvaa.

Lauantaisen alkuillan verkkaisessa ilmapiirissä ei syntynyt suurempaa materia-ahdistusta. Nenäni alkoi kyllä vuotaa verta, pitkästä aikaa, mutten syyttäisi siitä maailmantuskaa. Enemmänkin tuli sellainen olo, että mukavaa, kun suomalaisillakin on nyt mahdollisuus ostaa laadukkaampia merkkejä lähes markettivaatteiden hinnalla. Realistisesti toki tiedän, että outletit ovat juuri niitä paikkoja, joissa moni joutuu ostohysterian valtaan ja ostaa sellaista, mitä ei oikeasti tarvitsisi.

Mitä ostin?

Halutunlaisia kokovetskarillisia UV-paitoja ei ollut, mutta Reimalta löytyi puoleen hintaan kengät esikoiselle ensi talveksi. Ulkopuvut olemme ostaneet tai saaneet käytettynä, mutta kasvavan lapsen kengät eivät mielellään saisi olla ainakaan kovin paljon käytetyt, etteivät ole linttaan astutut ja pitävät yhä vettä.

Lumenen outletissa ei ollut niin paljon edullisempaa, että olisin ostanut BB-voidetta varastoon vanhenemaan (outletissa 10 €, Tokmannilla 13,50 €). Lumenen lisäksi siellä oli esimerkiksi TonyMolyn insta-uskottavia mutta valtavasti turhaa jätettä tuottavia tuotteita.

Bikineitä tai housuja ei löytynyt, joten omalta osaltani ostokset jäivät noihin lastenkenkiin. Jatkan etsimistä kirppareilla käydessäni.

Zsarissa on myös Guessin myymälä. Tykkään heidän vaatteidensa imartelevista malleista, mutta kaikkien tuotteiden laatu vaatteista koruihin on 100 % aina ollut susisurkeaa. Niinpä en käynyt koko myymälässä. Guess on niitä merkkejä, joiden suhteen olen menettänyt toivoni kokonaan. Toivoisin outleteihin enemmän Le Creusetin tyylisiä, buy-me-once eli kerran elämässä ostettavien tuotteiden myymälöitä. (Le Creuset siis löytyy Zsarista myös, mutta eipä ole padalle enää tarvetta, kun saimme häälahjaksi Sarpanevan padan.)

Mies osti yhden tarvitsemansa vaatekappaleen, joten ihan hirmuiseen shoppailuun ei Zsar meitä saanut innostettua. Vierailusta jäi kuitenkin yllättävän positiivinen mieli. Muutaman kerran kuulin jonkun sanovan omaan korvaani hieman liian innostuneella äänellä: “Tämä maksaa vain…” En kuitenkaan nähnyt yhtään himoshoppaajaa kassikasojen kanssa, enimmillään taisi samalla ihmisellä olla kaksi kassia. Ehkä se kertoo pienestä valikoimasta? Lopputulemana: Ei sinne kannata kauempaa ajella, mutta jos jostain syystä olet lähellä, saatat parhaassa tapauksessa löytää jotain tarvitsemaasi edullisesti, kuten me nuo lapset talvikengät.

Itsetehdyt mehiläisvahakelmut

Vihaan kelmua. Siis elmukelmua. Miten voikin olla kehitetty tuote, joka tarttuu vain itseensä, eikä mihinkään muuhun, esimerkiksi lautasen reunoihin? Enkä vielä yli 30 vuoden harjoittelun jälkeenkään saa kelmua katkaistua fiksusti niillä pakkauksen omilla sahalaidoilla. En kuitenkaan jaksa eväsrasioiden vaatimaa ylimääräistä tiskiä, joten jos ruokaa jää yli, säilön sen annoksina suoraan lautasille. Tällöin niiden päälle täytyy laittaa jotain, käytännössä folio tai kelmu. (Foliohan on siis ihan ok vaihtoehto. Samaa foliota voi käyttää useasti ja lopulta rytistää sen metallinkeräykseen. Mutta sen ääni ja jotenkin ajatus ruoan kietomisesta pehmeään metalliin tökkii.)

Ihastuin jo pari vuotta sitten ajatukseen Beeswax wrapista eli mehiläisvahalla käsitellyistä kankaista, jotka toimivat kelmun tapaan astian päällä ja joihin voi myös kääräistä vaikkapa eväsleivän. Tyyriytensä vuoksi valmiit mehiläisvaha”kelmut” jäivät ostamatta, ja tee-se-itse ohjeet jojobaöljyineen ja pihkoineen vaikuttivat hankalilta ja käytännössä tarvikkeineen yhtä kalliilta kuin valmiit tuotteetkin. Kunnes löysin helpon ohjeen, johon tarvitaan vain mehiläisvahaa (joko valmiina raasteena tai +raastin, veitsikin käy), leivinpaperia ja silitysrauta!

Beeswax kelmu itsetehtynä

  1. Aseta kangas leivinpaperin päälle.
  2. Raasta kankaalle mehiläisvahaa tai leikkaa veitsellä pieniä paloja (4,50€ Ruohonjuuresta, n.60g pala, saa vinkata muita ostopaikkoja!)
  3. Laita päälle toinen leivinpaperi
  4. Silitä keskilämmöllä – kuumalla, kunnes mehiläisvaha sulaa kankaaseen
  5. Tarkista kankaasta kuivat (vaaleammat) kohdat ja toista prosessi niiden kohdalla.
  6. Anna kuivua.

Mehiläisvahakangas silittämällä

Mehiläisvahakelmu muotoutuu astian mukaiseksi käsien lämmöstä. Sen voi pestä miedolla saippualla tai tiskiaineella, mutta älä käytä liian kuumaa vettä, ettei mehiläisvaha ala sulaa. Mehiläisvahakelmu ei ole tarpeeksi ilmatiivis helposti pilaantuville tuotteille, joten jos syöt lihaa, lopeta. Eikun siis käytä muovia tai foliota.

Hattivattikangas on ylijäämäpala kirpparilta löytyneestä kotimaisesta tyynyliinasta, jonka pienensin (kirjaston saumurilla) lasten kokoon. Muut “kelmut” syntyivät Kierrätyskeskuksesta eurolla ostetusta myöskin kotimaisesta Muumi-tyynyliinasta. Keittelin kankaita hyvän tovin kiehuvassa vedessä, kun en halunnut käyttää pesukonetta 95 asteessa vain näiden takia.

Muut kankaat leikkasin pyöreään muotoon ja huolittelin reunat leikkaamalla ne kirjaston siksak-saksilla, etteivät reunat rispaannu. Ainakin 20 vuotta vanha silitysrauta on perintöä isältä.

Tää on mun ensteks ekologisin hetki ikinä.

Beeswax wrap itsetehtynä