Katselusuositus: Verta, hikeä ja t-paitoja

Meillä on iso televisio. Itseasiassa meillä on myös mökillä iso televisio, valtava suorastaan. (Jos kysytte kuinka suuri, täytynee kaivaa mittanauha.) Olen elänyt ilman televisiota enkä vuosiin ehtinyt sitä kaivatakaan, mutta nykyisin lasten ansiosta olen enemmän kotona ja itse asiassa ihan nautin television ääressä loikoilusta, silloin harvoin kun sitä ehdin tehdä.

Pitkä alustus televisionkatselustani

Rakastan elokuvia! Viikko on huono, jos aikaa ei ole vähintään parille uudelle elokuvalle. Aivan erityisesti rakastan tositarinoita.

Lisäksi televisiossamme pyörii jääkiekkoa – lähinnä Jokereiden KHL-pelejä, joskus NHL:n alkuillan otteluita sekä Leijonien arvoturnauksia – ja Formula1-kisoja. Näitä en katso aktiivisesti, mutta ne saavat pyöriä taustalla, kun puuhastelen muuta. Olen seurannut jääkiekkoa ja formuloita pikkutytöstä asti, ja hitaasti mutta vääjäämättömästi nekin lajit tuntuvat kehittyvän nykyaikaisemmaksi. (Odotan kovasti, että formulat alkaisivat kulkea power-to-X:llä, mutta se on jo ihan toinen juttu ja nyt ollaan muutenkin kaukana otsikon aiheesta.)

Fiktiivisiä TV-sarjoja en ole katsonut enää vuosikymmeneen ollenkaan. En ole nähnyt yhtään jaksoa Breaking Badia, GoT:ia, HIMYM:ia tai DDT:ia. Toinen aivan ehdoton ei on tosi-TV. Katsoin viisi minuuttia Ruotsin Big Brotheria vuonna 2002 ja se riitti minulle siitä sortista. Ikävöin yhä niitä aivosolujani, jotka noiden minuuttien aikana menettivät halunsa elää. (DDT on muuten hyönteismyrkky, ei TV-sarja, mutta ehkä sain sinut hetkeksi miettimään.)

Äh, huijasin, on yksi fiktiivinen sarja, jota rakastan varauksetta ja jonka ilmestyneet jaksot olen nähnyt jo moneen kertaan: Muumilaakso! Uusi, upea Muumilaakso-sarja on ehkä hienoin (osittain) suomalainen aikaansaannos sitten Finlandia-hymnin ja Helene Schjerfbeckin Toipilaan. Torille!

Kuvankaappaus tuoreesta Muumilaakso-jaksosta, jossa Muumipappa (äänenään nappiosuma Ville Haapasalo) perustaa yrityksen. Täyttä timanttia.

Verta, hikeä ja… tosi-TV:tä?

Leffojen, lätkän, formuloiden ja muumien lisäksi katson silloin tällöin harvakseltaan dokumentteja tai matkailuohjelmien tyyppisiä dokumentäärisiä TV-sarjoja (joista parhaana esimerkkinä Joanna Lumleyn ihanat matkailuohjelmat).

Kun luin Ylen uudesta Verta, hikeä ja t-paitoja TV-sarjasta, totesin aiheen olevan mitä kiinnostavin, mutta toteutustapa arvelutti. Brittiformaattiin perustuvassa sarjassa neljä töidensä puolesta muotiin kosketuksissa olevaa suomalaista matkustavat Myanmariin. He pääsevät kokeilemaan erilaisia vaatealan töitä puuvillan poimimisesta pikamuotitehtaaseen.

Sandra Hagelstam, Joona Puhakka ja Maiju Voutilainen ovat somevaikuttajia, Veikko Seppälä opiskelee vaatesuunnittelijaksi Milanossa. Maiju ja Veikko ovat jo entuudestaan sangen tiedostavia, Joona ja Sandra esitetään hieman… noh, tavallisempina kuluttajina. (Epäilen tosin, että Sandra ei voi olla oikeasti noin pihalla, sillä hän on opiskellut vaatesuunnittelua ja kihloissa Marimekollakin työskennelleen miehen kanssa.)

Ei uutta tietoa mutta kannatti katsoa

Työpäivät ovat tietysti rankkoja ja huonosti palkattuja. Työajat ovat aivan muuta kuin eteistaulussa länsimaisen vaateketjun nimissä luvataan. Työskentelypaikat näyttivät aivan siltä, mitä odotinkin, eikä mikään oikein päässyt yllättämään. Ohjelma täyttää minulle henkilökohtaisesti tärkeän kriteerin, eikä siinä näytetä mitään 1- ja 3-vuotiaiden silmille sopimatonta. (Artikkelikuvan tilanne tosin on lavastettu, tuolla intensiteetillä kuopus katsoo vain Muumilaaksoa, ja sitäkin vain minuutin kerrallaan.)

No, nahankäsittelyjakso kyllä sai minut lupaamaan entistä pyhemmin, etten osta enää yhtään uutta vaatetta, laukkua, kenkäparia tai autoa, missä on nahkaa. Käytettynä voin edelleen nahkaa ostaa, tosin mikään suosikkimateriaalini se ei ole. Koska en osta oikein mitään uutena, tämä lupaus oli helppo tehdä. Ainoastaan talvikengät ilman nahkaa saattavat aiheuttaa hieman päänvaivaa, vaikka asia onkin nyt muutamaksi vuodeksi ratkaistu, kun löysin uudenveroiset Pomarin goretexit kirppikseltä.

Pelkoni liiasta tositeeveemäisyydestä osoittautui enimmäkseen turhaksi. Osallistujien välit näyttivät pysyvän hyvinä koko pariviikkoisen ajan eikä kenenkään henkilökohtaisella elämällä lähdetty retostelemaan. Vaikka vieroksunkin tositeeveetä, oli tätä matkaa itse asiassa ihan mukavaa seurata tiettyjen henkilöiden silmin eikä vain dokumentinomaisesti. Erityisen mielenkiintoista oli kuulla muotisuunnittelijaksi opiskelevan Veikon, joka on taitava ompelija, kommentteja tehtaiden järjettömästä työtahdista, joka eivät jätä pienintäkään mahdollisuutta ommella laadukkaasti.

Itse sisältöhän olisi mahtunut loistavasti tunnin dokumenttiin, mutta tämä lähestymistapa varmasti puhuttelee vaikuttajien seuraajia ja saa tärkeän viestin menemään perille. Yle, douze points.

One thought on “Katselusuositus: Verta, hikeä ja t-paitoja”

Leave a Reply