Kirjavinkki: Hyvän mielen vaatekaappi

Soisin jokaisen, joka joskus ostaa vaatteita, lukevan Rinna Saramäen Hyvän mielen vaatekaapin. “Ratkaise omat vaatepulmasi ja samalla globaalin muotiteollisuuden epäkohdat” kuuluu mainoslause kirjan kannessa, ja tuo lupaus lunastuisi, jos jokainen lukisi kirjan ja toimisi sen oppien mukaan. Jotain innostani kirjaa kohtaan kertoo se, että vaikka kirjaa ei ole saatavilla sähköisenä, on se ollut minulla kirjastosta lainassa jo kahdesti. (Yleensähän paperikirjat jäävät minulla täysin lukematta.)

Kirja tarjoilee aluksi tuhdin tietopaketin juurikin niistä vaateteollisuuden epäkohdista. Niin tuhdin, että kirjan luettuani lopetin uusien vaatteiden ostamisen käytännössä kokonaan. Sinua on varoitettu. Jäävätpähän ainakin halvat paljettipaidat kauppaan. Tärkein asia sisäistää on tämä: Vaatteet ovat aina käsintehtyjä! Niitä ei pusketa mistään tehdaslinjastolta, vaan ompelukoneita käyttävät aina ihmiset. Usein hyvin köyhät, hyvin kurjissa oloissa elävät ihmiset. Lapsetkin. Jos paljettien ompelu on puolen tunnin homma, ja uusi paljettipaita maksaa kolmekymppiä… Siitä voi sitten laskea. Saramäki on laskenut. Kirjassaan hän selittää seikkaperäisesti, että jos tavallisesti paita maksaa 13,19 €, kaikille valmistusketjun jäsenille reilu paita maksaisi 23,68 € (olettaen, että isot valmistajat tekisivät reiluja vaatteita). Jos tyytyy siihen, että ompelija saisi reilun palkan, tulisi paidalle hintaa 15,67 €. Siis pari euroa lisää! Shut up and take my money!

Yksi kirjan pysäyttävimpiä faktoja on, että Greenpeacen mukaan maailmassa valmistetaan 80 miljardia vaatekappaletta vuodessa. Vielä pysäyttävämpää on, että 10/hlö tuntuu länsimaalaisesta vähältä.

Jos kokonaisen kirjan lukeminen menee sinulle täysin TLDR-osastoon, tässä pyyntö: Kysy vaatefirmalta, millaisissa oloissa ja miten tuotetuista materiaaleista vaate on tehty! Kun kyselyitä sataa niin paljon, että firmojen täytyy palkata niihin vastaamiseen omia henkilöitä, alkaa asioiden muuttaminen aidosti kiinnostaa.

Hyvän mielen vaatekaappi sai minut huomaamaan myös seikan, jota en kaikkina mallivuosinakaan ole tullut ajatelleeksi: Muotilehdissä ei koskaan kirjoiteta vaatteista negatiivisesti. Ymmärrän, ettei ruokkivaa kättä (eli mainostajia) mielellään purra, mutta miten ihmeessä autolehdet uskaltavat silti kirjoittaa autojen epäkohdista ja teknologialehdet uusien laitteiden bugeista? Muotilehdethän eivät koskaan myöskään oikeasti testaa vaatteita. Ne vain asetellaan nuppineuloilla sovitellen mallin päälle, mutta eihän niitä oikeasti käytetä tai pestä. Sellainen jos mikä kiinnostaisi, ainakin minua.

Synkän alun jälkeen Saramäki johdattelee iloisempiin aiheisiin. Ensin etsitään omaa tyyliä ja mietitään paljonko ja minkälaisia vaatteita oikeasti tarvitsee. Kirjan parhaimmistoa on mielestäni yksityiskohtainen budjettilaskelma, jossa kuvataan viidessä vuodessa 1000 euron vuosibudjetilla kasattava vaatekaappi. Siihen kuuluu pääsääntöisesti melko kalliita vaatteita, mm. mittatilauksena teetettävät jakkupuku, pikkumusta ja suorat housut. Laskelma sisältää muutaman kirpparilöydön ja (uusista kankaista) itsetehdyn vaatteen, mutta jos jaksaa nähdä vaivaa käytetyn etsimiseksi, pärjää varmasti vähemmälläkin – Etenkin jos ei koe tarvitsevansa 630 euron mittatilausjakkupukua… Vaikka juuri tämä laskelma sellaisenaan ei kolahtaisikaan, kannattaa siihen kuitenkin perehtyä ja alkaa miettiä vastaavaa omalle kohdalleen.

Erilaisissa sosiaaliturvaa haarukoivissa laskelmissa kohtuulliset vaate-/kenkä-asustekulut on laskettu n.450-550 euroon vuodessa. Ottaen huomioon, että ostan lähes kaiken käytettynä, tulee minunkin omasta mielestäni pärjätä sillä. Enhän muuten voisi uskottavasti richsplainata, miten se tapahtuu…

Kirjassa käydään myös tarkasti läpi erilaiset materiaalit ja vaatteiden hoito. Opin valtavasti lisää niin uusista kuin vanhoistakin tekstiileistä ja tiedän nyt entistä tarkemmin, mitä kirpparilla etsin. Kaiken kaikkiaan kyse on sellaisesta tietopaketista, että tämä pitäisi käännättää (ja lokalisoida) kaikille kulutusyhteiskuntien kielille ja sitten suunnata torille, kun Saramäki muuttaisi maailman. Ainoa moite tulee kummallisen hattaraisesta ulkoasusta, joka ei vastaa alkuunkaan asiapitoista sisältöä. Toivottavasti tästä saadaan uusi painos, jonka ulkoasuun voidaan ottaa mallia vaikka tyylikkäästä Otso Sillanaukeen Zero Waste -kirjasta.

Leave a Reply