Koronakammoisen miniloma Tallinnassa

Kuten edellisessä postauksessani kerroin, toinen varattuna olleista koko perheen Tukholmanristeilyistä vaihtui kahden hotelliyön Tallinnanreissuksi kahdestaan. Vaihtokauppa ei ollut huono, sillä olemme sattuneesta syystä olleet erittäin paljon perheen kesken viime aikoina. Tytötkin vaikuttivat erittäin tyytyväisiltä saadessaan jäädä kotiin (missä emme kukaan ole juurikaan olleet sitten maaliskuun alun) sen sijaan, että olisivat lähteneet kanssani pankkiin, verovirastoon ja hammaslääkäriin, ja erityisesti saadessaan seurakseen Mummin.

Niin, tosiaan, tämä ei ollut sellainen laivan pubista Petri Nygårdin riimeillä alkava Tallinnanreissu. 2,5 tunnin menomatka aamupäivän Viking XPRSillä meni mukavasti kahvilan nurkkapöydässä näitä blogeja kirjoittaessa. Laivalta suuntasimme suoraan Rotermanniin Pulliin lounaalle. Poltettu vuohenjuusto vei kielen mennessään ja kauniissa, tilavassa ravintolassa oli oikein viihtyisää.

Lomafiilis jäi valitettavasti lyhyeksi, sillä jatkoin jo mainittuihin pankkiin ja verovirastoon hoitaakseni muutaman (pöytälaatikossa majailleen) tytäryhtiömme asian yhdessä kirjanpitäjämme kanssa. Olin päästänyt Viron e-kansalaisuuteni vanhenemaan, eivätkä sähköiset allekirjoitukset onnistuneet. Kello läheni iltaseitsemää, kun pääsimme viimein kirjautumaan sisään uudenkarheaan Hestia Hotel Kentmanniin – joka muuten on entinen oikeustalo, päivän virastokiintiö tuli siis täytettyä. Kiittelin päätöstämme varata yhden sijaan kaksi hotelliyötä, vaikka pieniä typyjämme oli jo tässä vaiheessa kova ikävä.

Hölmöläläisiltä ei onnistunut valon kantaminen säkillä, mutta Viru Keskuksen Roberts Coffeessa ongelma oli ratkaistu. Ihanat pikkukahvilat saivat tällä reissulla väistyä, sillä viihdyimme vain väljissä sisätiloissa, joissa turvavälit oli helppo pitää.
Tätä Sushi Pandan pöytäasetelmaa ehti tuijotella 45 minuutin odotuksen aikana rauhassa.

Kiitämme koronaa halvasta hotellista

Hotel Kentmanni oli oikein positiivinen yllätys. Vain pari kuukautta avoinna ollut hotelli kustansi alle 62 €/yö. Hintaan sisältyi ihan ok aamiainen ja spa-osaston vapaa käyttö. Kävimmekin kumpanakin iltana isossa porealtaassa ja höyrysaunassa. Välimatkojen pitäminen onnistui hyvin, sillä hotelli ei ollut lähelläkään täyttä. Huono heille, hyvä meille.

Hotel Kentmannin huoneissa oli myös kylpytakit. Omani oli kokoa 128 cm. En jaksanut vaatia uutta.

Hotellin sijainti on oikein toimiva tervejalkaiselle aikuiselle, 10-15 minuutin kävelymatkan päässä Viru Keskukselta rauhallisella alueella. Naapurissa on Yhdysvaltojen lähetystö. Yöt sai nukkua täysin rauhassa.

Lasketaanko hammaslääkäri hemmotteluksi?

Kirjoitin viime viikolla mitä lomaltani kaipaan. Hemmottelu oli listallani ja sitä on Tallinnassa tarjolla runsain mitoin reippaasti Suomen hintoja edullisemmin. Hinta ei kohdallani ole ainoa ratkaiseva tekijä, sillä enemmän vaikuttaa se, että normaalisti minun on sangen vaikeaa päästä mihinkään normaaleina aukioloaikoina, kun seuranani on kaksi pientä neitiä. Niinpä bookkasin 2,5 vuorokauden Tallinnanlomalleni peräti kaksi hoitola-aikaa, joskin hemmottelu näihin ei valitettavasti mahtunut.

Ensimmäinen tapaamiseni oli hammaslääkärissä. Olen äärimmäisen tarkka leegoistani ja käyn puhdistuttamassa niitä vuosittain, vaikka päivittäinenkin hampaidenhoitoni on melkoisen rituaalista. Espoon kaupunki perui hampaiden puhdistusaikani koronan takia, joten varasin ajan Happy Smile Hambraviin Rotermanniin. Venäjänkielinen hammaslääkäri (siis ihan lääkäri) teki soodapuhdistuksen rivakasti ja perusteellisesti. Englanti ei oikein taittunut, mutta sain selvitettyä, että musiikin kuuntelu toimenpiteen aikana oli ok. Melkein spa-elämys, siis. Hammaslääkärillä ja hoitajalla oli luonnollisesti kasvomaskit. Hintaa tuli 70 euroa eli hieman vähemmän kuin Suomessa. Pääsin käyttämään Duolingolla ahkerasti kartuttamaani (mutta edelleen aivan olematonta) venäjäntaitoani kahden sanan verran.

Onneksi on Bolt

Toinen tapaamiseni piti olla heti perään viereisessä Decus-kauneushoitolassa, mutta sen ovi pysyi suljettuna. Nopea puhelu selvitti, etten ole saanut viestiä aikani siirtämisestä Mustamäen toimipisteeseen. Bolt-taksi (entinen Taxify eli paikallinen Uber; samalla alustalla kuljetetaan myös ruokaa) kuskasi minut viiden kilometrin päähän Mustamäelle vartissa alle viidellä eurolla. Olin vieraillut alueella viimeksi yli 25 vuotta sitten. Silloin siellä oli legendaarinen feikkituotteita ja sianpäitä myyvä tori, nyt Rimi-market, Hesburger ja rivi huipputeknologisia kauneushoitoloita.

Decuksessa sain laserhoitoa, jonka toivon auttavan taistelussani vatsalihasten erkaumaa vastaan – jos ei muuten niin tuomalla motivaatiota päivittäiseen harjoitteluuni ja kiihdyttämällä kollageenintuotantoa. Raskauksista aiheutunut vatsalihasten erkauma on vitsaus, joka ansaitsee oman kirjoituksensa joskus. Joka tapauksessa: 20 minuutin laserhoito ja 20 minuutin koneellinen hieronta sen päälle kustansivat 40 euroa eli alle puolet Suomen normaalihinnasta – pelkän laserin saattaa joskus tarjouksesta löytää tuolla noin neljälläkympillä.

Pidin kasvomaskia koko hoitolavierailun ajan, vaikka sain olla hoitohuoneissa lähes koko ajan yksin koneiden hoitaessa homman. Laserkäsittely ei tuntunut miltään ja oli siis lähes rentouttavaa, mutta konehieronta oli melkoista höykytystä. Käytin ajan kuuntelemalla musiikkia ja tavaamalla ruumiinosien venäjän- ja vironkielisiä nimiä hoitohuoneen seinällä olevista ohjekuvista.

Paras dinner ikinä

Tallinnasta saa nykyisin mielettömän hyvää ruokaa. Kolme päivää olivat silkkaa makuaistin hyväilyä alkaen siitä Pullin lounaasta, Sushi Pandan susheihin (joita sai tosin odottaa 45 minuuttia) ja Suhkringelin macaronseihin (erityisesti mustaviinimarja, josta tuli uusi macaron-suosikkini).

Suhkringelin kahvila oli pieni, mutta olimme sen ainoat asiakkaat.

Pohjat veti kuitenkin ravintola Ö, Rotermannissa sekin, jonka seitsemän ruokalajin illallisessa kaikki oli aivan mielettömän hyvää. Ehdinkin jo tuupata instagramiin useamman kuvan tuolta Viron makumatkalta, mutta tässä se uskomattomin: jälkiruokien (huom. monikko) seuraksi pöytään luotiin ”some Estonian forest magic”.

Ruokakin on Tallinnassa edelleen piirun verran Helsinkiä edullisempaa. Ö:n seitsemän ruokalajin (+keittiön tervehdykset) illallisen tarjosi aviomieheni, mutta lunttasin ruokalistasta sen maksavan 59 €. Saman verran kulutin yhteensä kolmen päivän ruokiin, smoothieihin ja matcha latteihin. Alkoholihan ei minulle maistu ollenkaan, mikä on tietysti silkkaa säästöä.

Shoppailusaldo 7 euroa voitolla

Shoppailu ei ole aikoihin varsinaisesti kuulunut lomiini. En jaksa kierrellä vaatekauppoja, sillä olen pahimman luokan aliostaja enkä kuitenkaan koskaan saa ostettua mitään, vaikka tarvitsisinkin. Viime vuosina olen ostanut lähestulkoon kaikki tarvitsemani vaatteet käytettynä ja se on tehnyt uusien vaatteiden ostamisesta entisestä vaikeampaa. Koen tekeväni suorastaan ympäristörikosta ostaessani uutta vaatetta, ja uusien vaatteiden hinnatkin tuntuvat aivan pöyristyttäviltä niiden laatuun nähden. Neljäkymppiä jakusta, joka on kymmenen käytön jälkeen nukkainen? Tai 250 euroa jakusta, joka hyvällä tuurilla ei ole?

Kirpparit ovat usein kaukana keskustoista ja vaikeita löytää. Mainostamiseen ei ymmärrettävästi ole henkkamaukkojen budjettia. Tallinnan keskustan Humana tekee kuitenkin poikkeuksen, se on aivan ytimessä ja isojen ikkunoittensa ansiosta mahdoton missata.

Humanan valikoima vastasi aika pitkälti vakiokauppani Sellon UFF:n valikoimaa, aika paljon pikamuotia mutta myös laadukkaampi helmiä. Olen tullut entistä nirsommaksi vaatteiden suhteen ja suosin laadukasta ompelutyötä. Aasian maissa tuotettavan massamuodin kohdalla ompelijoille ei usein anneta aikaa tehdä työtään kunnolla, joten saumat irvistävät, kiertävät ja ratkeilevat jo muutaman käytön jälkeen. Minimalistisessa vaatekaapissa se on ongelma, sillä korvaavia vaatekappaleita ei välttämättä ole.

Tällä kertaa minua lykästi, ja löysin täydellisesti istuvat Drykornin housut. Ne on ommeltu Serbiassa. Housujen ovh lienee ollut Drykornille tyypillinen 149 € – hinta ei ole laadun tae, mutta näiden ompelujälki oli upeaa ja kangas laadukas. Housut olivat minulle liian lyhyet, mutta huomasin ne itse lyhennetyiksi – kääntövaraa oli runsaasti ja lahkeet olivat siistit, joten asia on helposti korjattavissa. Lisäksi ostin Anna Fieldin hihattoman, pitsikoristeisen paidan (made in Bulgaria) ja vielä tummansinisen maksimekon, josta en löytänyt valmistusmaata, mutta jonka materiaali ja ompelujälki vakuutti. Humanalla sattui olemaan kahden euron päivät, joten housuille, paidalle ja mekolle tuli hintaa yhteensä kuusi euroa.

Sitten tein jotain, mitä yleensä en tee, vannon! Näin rekissä uudenveroiset Vimman naisten leggingsit. Omaan jalkaani ne eivät istu, mutta mietin niiden tulevaa kohtaloa: jos ne eivät nyt tekisi kauppaansa, ne laivattaisiin säkissä Afrikkaan, missä niitä ei arvostaisi kukaan. Niinpä nappasin leggarit mukaani kahdella eurolla ja kuvasin hotellihuoneessa ne Toriin. Ne tekivät välittömästi kauppansa 15 euron hintaan ja kas, koko ostosreissuni oli kuitattu ja pari matcha lattea päälle. Leggingsien ostaja vaikutti tyytyväiseltä edulliseen löytöönsä, joten en tuntenut tunnontuskia hetkestäni trokarina.

Kahdella eurolla ostetut Vimman leggarit tekivät kauppansa Torissa alle tunnissa.

Ihana Fotografiska ja upea Noblessner

Viime kesän Norjanmatkalta palatessa pääsin ensimmäistä kertaa vierailemaan Tukholman Fotografiska Museetissa. Tallinnan uusi Fotografiska oli yhtä upea. Koronan takia jatkoaikaa saaneet valokuvanäyttelyt tarjoilivat hyvän kattauksen kaunista, vaikuttavaa ja sivistävää. Täytyy myöntää, etten tiennyt Bryan Adamsin olevan myös erittäin lahjakas valokuvaaja!

Rammstein Bryan Adamsin kuvaamana.

Tallinnaa tuli kierrettyä kolmen päivän aikana melko laajasti, sillä verovirasto sijaitsi Ülemistessä, hoitola tosiaan yllättäen Mustamäellä, Fotografiska Telliskivessä ja lisäksi kävelimme reilun pari kilometriä rantaa pitkin uudelle Noblessnerin alueelle, jossa kehumani Suhkringelin leipomokin sijaitsee. Tallinnan arkkitehtuuri on aivan mielettömän upeaa. Vanhaa ja uutta tunnutaan yhdistävän paljon ennakkoluulottomammin kuin 82 kilometriä pohjoisempana.

Entäs se korona?

Tallinnassahan on vähemmän koronatartuntoja kuin HUSin alueella. Koin siis oloni Tallinnassa vähintään yhtä turvalliseksi kuin olisin Helsingissäkin tuntenut – konditionaali, koska en ollut ennen terminaaliin tuloa edes käynyt Helsingin keskustassa melkein viiteen kuukauteen. Olen astmaatikko enkä missään nimessä halua koronaa, etenkin kun lähipiirissänikin on riskiryhmäläinen. Baltian maat ja Norja ovat suunnilleen ainoat ulkomaankohteet, joihin voisin matkustaa. Tallinnaa en osaa oikein mieltää ulkomaiksi, kun olen siellä töidenkin puolesta paljon käynyt. Eikös kaikki 100 kilometrin säteellä ole lähimatkailua?

Suurin koronamyönnytyksemme oli, että tytöt jäivät kotiin. Vaikka syksyllä 2 ja 4 täyttävät tyttömme ovat sangen kilttejä ja tottelevat käskyä olla koskematta mihinkään esimerkiksi kaupassa, ei samaa voi vaatia kolmen päivän lomalta. Tytöt suhtautuvat käsidesiin suorastaan innostuneesti, mutta silti sormet ehtivät välillä liian nopeasti suun tai silmien tietämille – tai nenään. Maskeja ei olla tytöille vielä edes yritetty pukea, pienemmälle se ei varmasti onnistuisikaan.

Toinen koronamyönnytys oli kansanmaskit, eli Tehon kertakäyttöiset Sievi-maskit, joita käytimme esimerkiksi julkisissa kulkuvälineissä ja laivaterminaalissa sekä laivan myymälöissä – eli aina silloin, kun suositeltuja etäisyyksiä ei ollut mahdollista pitää. Kaikkialla tosin oli melko väljää, niin laivalla kuin Tallinnassakin. Maskeja näkyi melko vähän.

En ole vielä hankkinut jenkkien muotivillitystä, pillinreiällistä kasvomaskia. Join matcha latteni ainoastaan puolityhjissä kahviloissa, joista upein oli Fotografiskan iso kahvila. Sen neljän euron matcha oli matkan kallein, halvimmalla pääsi Kohvipausissa, 2,40 €.

Käsihygienian suhteen olen aina ollut tarkka, nyt olen tehnyt asiasta taidetta. Käsidesipullo kulki käsilaukussani myös Tallinnassa koko ajan, ja oli ahkerassa käytössä. Ahdistavin hetki oli hotellin buffet-aamiainen. Vaikka sielläkin oli väljää, ei buffet-ruokailu itsessään houkutellut. Keräsimme aamiaisemme nopeasti ja desinfioimme kädet ennen ruokailun aloittamista. Lohdutin itseäni todennäköisyyksillä: Jos hotellin muutamasta kymmenestä vieraasta jollain olisikin ollut koronatartunta, hän tuskin olisi onnistunut hengittämään kurkkuviipaleisiin tartuntaa aiheuttavaa määrää virusta. Oireisia ihmisiä ei näkynyt koko reissulla laivaterminaalissa niistänyttä suomalaispoikaa lukuunottamatta. Kieltämättä mietin, mitäköhän hänen vanhempansa vastasivat lähtöselvitysautomaatin kysymykseen flunssaoireista…

Virolaisten suhtautuminen meihin oli yhtä ystävällistä kuin siististi käyttäytyviin suomalaisiin aina. Turisteja oli kaikkialla vähän, joten toisesta koronan hyvin hoitaneesta maasta tulevat vierailijat lienevät ihan tervetulleita. Siltä ainakin tuntui! Vain muutama umpihumalainen poro tuli vastaan iltakävelyllämme Vanhassa kaupungissa. Olimme Tallinnassa keskiviikosta perjantaihin, joten en osaa sanoa millaisia koronalinkoja siellä saadaan kehitettyä viikonloppuisin. Luultavasti samanlaisia kuin Helsingissäkin.

Kaiken kaikkiaan minilomamme Tallinnassa oli aivan ihana yhdistelmä monia niitä elementtejä, joita lomaltani kaipaan. Sateiseksi ennustettu sääkin muuttui aurinkoiseksi. Lapsia oli kova ikävä, sillä en ole ollut pian kaksi täyttävästä kuopuksestamme erossa kuin yhden yön – senkin vain pakon edessä umpilisäkeleikkauksen takia. Heillä oli Mummin kanssa kaikki oikein hyvin ja vastassa oli kaksi iloista tyttöä, joilla oli paljon asiaa.

Palasimme Tallinnasta Helsingin aurinkoiseen perjantai-iltaan ja ihmettelimme Senaatintorin terassin ja Rautatientorin oluttapahtuman ihmispaljoutta. Sellaisia ruuhkia ei Tallinnassa ainakaan arkipäivinä näkynyt. Isompi riski olisi ollut viettää vastaava staycation Helsingissä!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *