Lomapäivä Helsingissä

Nuorempi tyttäremme on nyt 10 kuukautta, enkä ole ollut hänestä erossa kuin töiden ja lyhyiden harrastusmenojen takia. Yhden lapsen äitinä vihasin sanaparia oma aika, ehkä koska sitä oli jatkuvasti tarjolla lapsen nukkuessa tai leikkiessä omia leikkejään, enkä pitänyt asiaa kovin merkittävänä. Kahden pienen kanssa ei samanlaisia hengähdyshetkiä enää olekaan, ja arki on kaikessa ihanuudessaan aika intensiivistä. Etenkin, kun mies oli alkuvuotena 15 työmatkalla. Lomapäivä huudettu!

Törmään jatkuvasti suomalaisiin, jotka eivät ole koskaan lomailleet Helsingissä, riippumatta siitä asuvatko Lohjalla, Lappeenrannassa vai Läyliäisissä. Tallinnanristeilyt ja pitkät viikonloput Barcelonassa saattavat olla arkea, vaikka Helsingissä on käyty vain sairaalassa ja satamassa. Ja kerran Hartwall Areenalla Gunnareiden keikalla.

Staycation eli lähilomailu on suunnilleen muodikkainta, mitä tällä hetkellä voi tehdä. Omaan elämäntilanteeseen se istuu mitä parhaiten. Olen pyrkinyt aktiivisesti ottamaan Helsinkiä haltuun. Toista tyttöä odottaessani olin koko raskauden sairaslomalla, mutta jaksoin sentään 13 minuuttia lähijunalla keskustaan ja yöksi Lilla Robertsiin mieheni ja hotellihuoneita (aivan tasosta riippumatta) rakastavan esikoisemme kanssa. Silloin sääntönämme oli, että vuorokauteen emme tule Esplanadien pohjoispuolelle. Kävimme Designmuseossa, söimme mansikoita ystävien kanssa Koffarissa ja kävelimme (hitaasti) Etelä-Helsingin katuja kivijalkaliikkeissä poiketen. “Reissu” oli aivan ihana.

Niinpä perinteisen pikkulasten äitien irtioton eli Tallinnanristeilyn sijaan halusin vapaapäivänäni viettää kiireetöntä aikaa Helsingissä. Yksin, koska nyt kaipasin kaikkein eniten aivan omaa aikaa. Tässä päivän ohjelma, kustannuksineen.

Rauhaa Ateneumista

Museokorttia on kulutettu ahkerasti, mutta tähän asti aina tyttöjeni kanssa, jotka ovat liikuttavan innoissaan taidemuseoista. “Äiti mennään taidemuseoon!” pyytää 2,5-vuotias. Avarat tilat hassuine teoksineen viihdyttävät pientäkin. Ateneum ei kuitenkaan ole erityisen pikkulapsiystävällinen, joten käytin tilaisuuden hyväkseni käydä siellä yksin.

Ateneumin klassikot ovat aina pysäyttäviä. Niitä katsellessaan muistaa, että vielä isovanhempiemme aikaan suurin osa suomalaisista eli varsin toisenlaista arkea. Silloin arvokasta oli, jos lapsi jäi henkiin, ei se, puettiinko hänet Gugguun vaatteisiin. Keittiö oli ihana, jos siellä oli ruokaa, aamiaiskaapista ei niin väliksi. (Yhtään moista keksintöä vähättelemättä. Minimalistisessä mielessänihän koko keittiö saisi olla yhtä suurta aamiaiskaappia, jossa kaikki tiskipöytää myöten suljettaisiin ovien taakse.)

Vaihtuvana näyttelynä oli Hiljainen kauneus – Pohjoismaiden ja Itä-Aasian yhteys. Teema tuntui hyvin ajankohtaiselta, sillä inspiroivimmat minimalistit ovat japanilaisia, korealaisia tai pohjoismaisia. (Jenkkiminimalisteihin tutustuminen aiheuttaa usein tuskaa heidän lähtötilanteestaan ja Yhdysvaltojen surkeasta tilasta monissa ympäristöasioissa.)

Sain mitä lähdin hakemaankin: Sukelluksen nopeasti irti arjesta.

Kustannus: Museokortti (69 €, mutta käytetty nyt jo muutaman kuukauden aikana niin monesti, että yksittäisen käynnin hinnaksi jää muutama euro.)

“Shoppailukierros”

Kävelin Iso Roballe käydäkseni yhdellä lempikirppareistani Relovella, mutta se olikin kiinni. Siis kirppis kiinni sunnuntaina, joka ennen oli se perinteisin kirppispäivä. O tempora, o mores. Lähdin kävelemään kohti Kalliota ja matkalla kävin Roban Fidalla, vanhassa Kauppahallissa, Reccissä ja Hakaniemen Ruohonjuuressa. Olisin tarvinnut matchajauhetta, mutta siitä ei ollut mitään sopivaa tarjousta, joten ostin vain Puhdistamon kookosveden kesähellettä kompensoimaan (tarjouksessa 1,75 €).

Myös Ipanainen oli sunnuntaina kiinni. Heidän kirpparinsa katson läpi aina ohitse kulkiessani. Itsekin työnantajana (ja ateistina!) en voi kuin surkutella sunnuntaityön hintaa Suomessa. Onni tietysti heille, jotka sunnuntaityökorvauksia saavat, mutta sunnuntaitöitä olisi toki enemmän tarjolla, jos niiden hinta olisi kohtuullisempi.

Kustannus: 1,75 €

Recci ei ollut tällä kertaa kiinnostava, mutta mites tuo auto! Kesäisessä Helsingissä näkee kaikenlaista.

Asana Helsingin Aerial Play

Jokaisen vapaapäivää viettävän pienten lasten äidin ohjelmaan tulee kuulua jotain paheellista. Yleensä se on lasi viiniä imetyksestä huolimatta, mutta itse en tunnetusti juo. Oma kielletty hedelmäni on ilmajooga, jota fysioterapeutit ovat kehottaneet olemaan harrastamatta, sillä raskauksissa syntynyt vatsalihaserkauma ei ole vielä ahkerasta kuntouttamisesta huolimatta parantunut. Olen ollut kiellon suhteen melko kuuliainen, ainoastaan käynyt tuuraamassa pari ilmajoogaopetusta. Mutta voi miten joogakankaat huutavatkaan nimeäni!

Haaveilen joogaretriiteistä, mutta imetän vielä, enkä siis voi olla useampaa päivää erossa kuopuksestani. (Rehellisyyden nimissä en kyllä haluaisikaan olla.) Sen sijaan yritän mahdollisuuksien mukaan vierailla uusilla joogasaleilla, ja tällä kertaa aikataulu ja tuntitarjonta natsasi parhaiten Asana Helsingin ilmajoogatuntiin. Kalliossa sijaitseva Asana Helsinki oli juuri sellainen turmeltumaton pikkusali, joiden tunnelmaa rakastan. Miran Aerial Play puolestaan oli ilmajoogaa parhaimmillaan. Mukana oli runsaasti joogaa, mutta ei ollenkaan ryppyotsaisesti. Liikkeet soljuivat luontevasti ja mukana oli tällaiselle ilmajoogakonkarillekin paljon uusia oivalluksia liinan käytöstä. Koko 90-minuuttista nautintoa säesti letkeä balladi-rock. Rohkea valinta joogatunnille, mutta sopi erittäin hyvin kesäisen sunnuntain tunnelmaan. Ja ihan itse maksoin osallistumiseni.

Kustannus: 18 €

Ruokailut

Sää oli niin poikkeuksellisen kaunis, että lounaaksi ostin salaatin ja pasteijan ruokakaupasta ja menin puistoon syömään. Tunsin piston omatunnossani, kun syödessäni luin Bea Johnsonin Zero Waste Home -kirjaa. No, onneksi ainakin eteläisessä Suomessa jätteet menevät sentään energiaksi poltettavaksi, eivät kaatikselle. Joogan jälkeen nappasin kaupasta pari karjalanpiirakkaa ja lunastin R-Kioskilta ilmaisen jätskin, jonka sain tilattuani vakuutusyhtiön sähköisen uutiskirjeen (jonka ehdin kyllä jo peruakin, kun vaihdoin toiseen vakuutusyhtiöön). Yleensä nautin kahviloissa ja ravintoloissa istumisesta, mutta tänään sää suosi kirjaimellisesti ulkona syömistä.

Kustannus: 6,74 €

Kun jätskitikku kehottaa toimimaan, on aika suunnata kotiin. Olin poissa kotoa kahdeksan tuntia, mikä olo oikeastaan juuri sopivasti.

Matkat

Olisin halunnut taittaa päivän matkat polkupyörällä ja sää olisi ollut siihen mitä suosiollisin. Kärsin kuitenkin raskauksien ja imetyksen vuoksi niin pahasta anemiasta, että yhtään kävelyä rankempi aerobinen liikunta ei onnistu. Happi ei vain kulje. Matkustin siis Helsingin keskustaan ja takaisin julkisilla. Kävelyä tuli silti päivän aikana 17 000 askeleen verran eli reilusti yli 10 kilsaa.

Kustannus: 5,60 € (Hurraa vyöhykeuudistus! Vielä alkuvuodesta lysti olisi maksanut melkein kolme euroa enemmän.)

Mitä tapahtuisi sinun lomapäivänäsi Helsingissä?

Leave a Reply