Minimalismini rajat

Pitääköhän minun aloittaa jokainen kirjoitukseni disclaimerilla: Kaikissa piireissä minua ei pidettäisi minimalistina… Ehkä moinen vastuuvapauslause ei ole tarpeen. On monia minimalistisia pyrkimyksiä, joita edistän aktiivisesti: Vain tarpeellisen hankkiminen ja käytettynä aina kuin suinkin mahdollista, vaate-, tavara- ja kosmetiikka-arsenaalin minimointi ja kertakäyttöisten hyödykkeiden korvaaminen kestotuotteilla. Pyrin kuitenkin sekä turhan tavaran että turhan rasituksen minimoimiseen elämässäni, enkä siis anna tavaran minimoimisen hankaloittaa elämääni kohtuuttomasti.

En ole nollahukkaaja eli en pyri jätteettömään zero waste -elämään. Jätteen vähentäminen on ilman muuta kunnioitettava pyrkimys, jonka itsekin huomioin, mutta joskus pyrkimykseni turhan vaivan minimoimiseen menee tavara- tai jäteminimalismin ohi. En esimerkiksi ole kokannut lapsilleni yhtä ainutta sosetta itse (ellei smoothieita lasketa). Tytöt vetelevät tyytyväisenä Pilttiä ja kumppaneita, silloin kun sosetta syövät, pakkausmateriaalit kierrätetään asianmukaisesti ja säästynyt aika puuhastellaan jotain yhdessä.

Kun vaihtoehtona on käydä lattialle tällaisen kanssa puuhastelemaan, minua ei paljon hellan ääressä nähdä.

Meillä on kohtuullisen paljon leluja. Ei älyttömästi, muttei poikkeuksellisen vähänkään. Kumpikaan lapsista ei ole päivähoidossa, joten meiltä löytyy esimerkiksi leikkikeittiö, millaisella moni varmaan kokkailee lähinnä päiväkodissa. Lelut on ostettu käytettynä ja ilman käyttöä jäävät viedään Kierrätyskeskukseen. Meillä on ihan tavallisia leluja, enemmän ja vähemmän kehittäviä, puisia ja muovisia, kotimaisia ja kiinalaisia.

Omaa autoa minulla ei ole, mutta lainaan välillä (julkisilla töissä käyvän) mieheni autoa, jos olen menossa johonkin, mihin julkisilla ei pääse järkevästi. Autoilu on minulle tavallaan minimalismia, elämän helppoutta. En tarvitse autoa työmatkoihin (silloinkaan, kun käyn päivittäin töissä), mutta muuta liikkumista se helpottaa ja mahdollistaa kivoja retkiä, jotka muutoin jäisivät tekemättä. Viikonloppuisin ajelemme yhdessä mökille tai kyläilemään, taas paikkoihin, joihin julkisilla ei kätevästi kuljeta.

Niin, meillä tosiaan on mökki, tai ennemminkin kakkoskoti, mutta se tuli elämääni avioliiton myötä. Protestoin moista maksimalismia vastaan aikani, mutta nykyisin viihdyn siellä itsekin. Olkoon.

Kun lapset ovat sen verran isompia, etteivät tarvitse turvaistuimia ja jaksavat kantaa omat tavaransa lähimmille yhteiskäyttöautoille, voisimme periaatteessa elää ilman autoa, mutta en usko, että meistä tulee kovin pian kokonaan autottomia. Aiemmin autot olivat suorastaan harrastukseni, joten en koe auton pitämiseen liittyviä asioita vaivalloisina. Minulle auto on mieluisa tavara, jonka omistaminen helpottaa elämää ja mahdollistaa hauskoja asioita.

Kuvan auton hain itse Saksasta 2003. Kuuden vuoden ajan se toimi jäänmurtajana ja toi elämääni valtavasti uusia ystäviä. Samaisissa harrastuspiireissä tapasin myös aviomieheni. Kuva vuodelta 2005, ©Radalle.com

Oikeastaan aina, kun minimalismi alkaa hankaloittaa elämää, kyseenalaistan, onko se edes minimalismia. Jos ei voi omistaa edes sen vertaa vaatteita, että pystyisi pukeutumaan asianmukaisesti erilaisiin tilanteisiin, menee mielestäni liian vaikeaksi. Minimalistina voin mennä ystäväni häihin samassa pikkumustassa, jota pidin vaarini hautajaisissa. Ihminen, joka yrittää kyhätä itselleen sopivia hautajaisvaatteita pukemalla paidan hameeksi (ja stressaa sitten, näyttääkö ok:lta) vaikuttaa minusta uhranneensa mielenrauhansa omien aatteidensa alttarilla. Sellainen ei istu minun minimalismiini.

Minimalismiini kuuluu kiinteästi tietynlainen materialismi ja jopa elitismi. Koska olen aina ollut tarkka rahoistani ja vihannut roinaa, nyt omistamani käyttöesineet ja vaatteet ovat varsin laadukkaita. On helppo olla ostamatta uutta, kun vanhatkin tavarat miellyttävät silmää eivätkä hajoa käsiin. Olen siis minimalisti, jonka olalla keikkuu LV-logoinen laukku. Todennäköisesti vielä kymmenien vuosien päästä. Siis se sama laukku. Olisi liioittelua sanoa, että rakastan monia tavaroitani, mutta ne kyllä tuottavat minulle iloa päivittäin. Wishin tyyppinen halpisroska saa sappeni kiehumaan.

Leave a Reply