Mitä tehdä vanhoille päiväkirjoille?

Olen pitänyt päiväkirjaa siitä asti, kun opin kirjoittamaan, eli yli 30 vuotta. Harmikseni heitin ensimmäiset kirjat menemään joskus ala-asteella, mutta 9-vuotiaasta eteenpäin ne ovat tallella. Pisimmät kirjoitustauot ovat olleet joitain kuukausia, ei koskaan vuosia. Viime vuonna myönsin itselleni, että sähköisesti kirjoittaminen on muodostunut minulle paljon kynää ja paperia luontevammaksi, ja siirryin päiväkirjoissakin digiaikaan.

Fyysisiä opuksia oli kertynyt 20, ja loppupäässä olin jo hylännyt söpöt muistikirjat ja siirtynyt A4-koon paksuihin kierrekansioihin. Kirjat täyttivät yhden hyllyn vaatekaapistani, IKEA-kassillisen tilavuuden. Olin kantanut niitä muutosta toiseen ja toisaalta ne eivät kuitenkaan koskaan olleet saatavilla silloin, kun olisin niitä kaivannut – vaikkapa lomamatkalla, jossa viimein tuntui olevan aikaa ajatella menneitä ja tulevaa.

Tiedän ystävieni polttaneen omia vanhoja päiväkirjojaan. Joitain se harmittaa kovastikin, etenkin jos hävittämisen syynä on ollut puolison mustasukkaisuus menneisyydestä tai jotain muuta typerää. Toiset taas ovat sitä mieltä, että moisesta teiniangstista oli syytäkin päästä eroon.

Päiväkirjojen välistä löytyi monenlaisia helmiä, kuten ysiluokkalaisena pitämäni kevätjuhlapuhe.

Olen palannut vanhojen päiväkirjojeni pariin usein. Lopputulos on aina sama: Olen armollisempi itselleni ja entistä tyytyväisempi nykytilanteeseen. On myös mahtavaa huomata, että monet haaveeni ovat toteutuneet. Vaikka mukaan mahtuu aimo annos sitä teiniangstiakin, ei sekään ole minulle syy luopua noista muistoista. Ehkäpä päiväkirjani vielä joskus auttavat ymmärtämään omia tyttäriäni paremmin.

Oli siis selvää, etten halua kokonaan luopua päiväkirjoistani, mutten myöskään säilyttää niitä fyysisessä muodossaan. Yhtenä vaikuttimena oli se, että vanhempi tyttäreni oppii lähivuosina lukemaan, enkä halunnut päästää häntä selailemaan kyseisiä opuksia kaikkine teini-iän ryyppyreissuineen. Halusin kirjat digitaaliseen muotoon ja pilveen, niin että ne olisivat aina saatavilla, mutta suojattavissa salasanoilla. Koska olen jo vuosia lukenut kaikki kirjat ja lehdet digitaalisina ja tallentanut muistojani muutenkin pitkälti valokuvin, ei päiväkirjojenkaan säilyttäminen fyysisessä muodossaan tuntunut mitenkään tärkeältä. (Siltä varalta, että joku tähän viisastelee jotain dementiasta ja fyysisestä paperista, sanottakoon, että tuollaisessa harvinaisessa tapauksessa voi aina tulostaa.)

Yleensä siirryn tuumasta toimeen lähes välittömästi – silloinkin, kun harkinta olisi ihan järkevää – mutta tätä massiivista urakkaa pyörittelin päässäni useamman vuoden. Jossain vaiheessa mietin jopa, voisiko homman teettää jollain suomea osaamattomalla turvapaikanhakijalla… Sitten tuli koronakevät 2020, ja tällaisten kotona suoritettavien projektien siirtäminen “siihen, kun aikaa on enemmän” ei enää mennyt läpi.

Viisi uusinta päiväkirjaa olivat A4-koon kansioita.

Päiväkirjani eivät olleet pelkästään tekstiä, vaan niiden välissä oli kaikenlaisia niitattuja tai teipattuja, usein taiteltuja papereita, ja sekalainen kavalkaadi esitteitä, kuvia, rannekkeita, vanhoja jäsenkortteja, kulkulupia ja sen sellaista. Epämääräisten kokonaisuuksien tasoskannaaminen olisi ollut liian vaivalloista ja puhelinsovelluksella skannaaminen käytännössä mahdotonta. Digitalisointimetodiksi valikoitui siis puhelimella valokuvaaminen ja kääntäminen pdf:ksi. Ainakin Androidilla tosin on 50 sivun rajoitus kuvista tehdyissä pdf:issä, joten joistain päiväkirjoista on a-, b-, c- ja d-osat – kahdessa jopa e-osat, sillä ne olivat kokonaisuudessaan kaikkine lisälappuineen 237- ja 250-sivuisia. Päiväkirjojen lisäksi kuvasin useita paksuja kirjepinoja digitaaliseen muotoon.

Kanssani työskennelleet tietävät, että käsitykseni ergonomisista työskentelyasennoista poikkeaa normista.

Olisi pitänyt käyttää jotakin timeria mittaamaan projektin kesto, mutta puhutaan joka tapauksessa vähintään 50 tunnista, sillä 18 peräkkäisenä päivänä edistin hommaa useita tunteja päivittäin. En ole varma, oliko muutenkin aavistuksen ahdistava sosiaalisen eristäytymisen aika paras hetki tällaiselle projektille, mutta jos en olisi tehnyt sitä nyt, en olisi ikinä löytänyt tarpeeksi aikaa moiseen urakkaan. Mieleen tulvi niin hyviä kuin huonojakin muistoja ja sain projektistani tekosyyn ottaa yhteyttä moniin vanhoihin ystäviin. Yhtä lukuunottamatta kaikki vastasivatkin, ja oli ihanaa kuulla heidän kuulumisiaan tämän eristyksen keskellä.

Kaiken kaikkiaan urakka ehdottomasti kannatti, sillä alkuperäisten papereiden tuhoaminen toi kummaa mielenrauhaa. Digitaalisena muistotkin ovat kevyempiä kantaa!

Pahoitteluni pienhiukkasista, mutta näitä ei voinut vain heittää paperinkeräykseen.

One thought on “Mitä tehdä vanhoille päiväkirjoille?”

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *