Miten käytetyn ostaminen on muuttanut minua?

Olen useamman vuoden pyrkinyt suosimaan käytettyä hankintoja tehdessäni. Viime vuonna itselleni ja lapsilleni tekemistä vaate- ja tavarahankinnoista valtaosan tein kirppareilta. Heräsin huomaamaan, että käytetyn tavaran ostaminen on muuttanut ajatusmaailmaani ostamisen suhteen aika paljon. Se on myös tuonut mieleeni avoimia kysymyksiä ja monenlaisia ideoitakin. Tässä muutamia havaintojani:

Tavallisissa kaupoissa on kauhean kallista

12 euroa housuista, jonka merkkiä en tunne? No enpä usko! (Ostin samaiset housut, kun UFFin europäivillä oli päästy 3€ hintoihin.)

En enää tiedä, mitä uudet laukut maksavat Louis Vuittonilla, mutta tiedän käytettyjen klassikkolaukkujen käyvät hinnat, tai ainakin tiedän mistä saan ne selville. (Vestiaire Collectivesta, tietysti.)

Jouduin googlaamaan tätä artikkelia varten, mitä lasten Muumipeitosta joutuisi maksamaan uutena. Nähtävästi 65€ (En tiedä voiko tämä oikeasti pitää paikkaansa). Sen hintapointti on mielestäni neljä euroa. Voin maksaa viisikin, mutta olen ostanut niitä jo kolme, ja neljäs on haussa, enkä mielelläni maksa ainakaan kymppiä. (Olen pessyt ne 95 asteessa, jos jäi epäilyttämään.)

Ostan mieluummin hyväksi havaittua

Ostan mieluummin käytetyn vaatteen tai tavaran, jonka kulutuskestävyys on puolestani testattu. (Tosin T-paidat, joiden saumat kiertyvät ekassa pesussa, pitäisi muutenkin kieltää lailla.)

Nautin mahdollisuudesta testata rauhassa

Vähänkäytetyillä kengillä voi kävellä pari päivää ja myydä ne vielä samaan kirppishintaan eteenpäin, jos eivät miellytäkään, joskus jopa pienellä voitolla. Jos lapsi ei innostukaan lelusta, tai innostus laantuu pian, tavaran voi laittaa takaisin kiertoon. Liikuntaväline ei välttämättä jaksa inspiroida pitkään. En tiedä miten osaisin enää tehdä sellaista sitoumusta, mitä uuden, kalliin ja paljon luonnonvaroja vaatineen tuotteen ostaminen vaatii. Jollain tapaa minusta on käytetyn ostamisen myötä tullut jopa huolettomampi kuluttaja, joka tuntee ostokatumusta aniharvoin. Takaisin kiertoon vain!

Ihmiset eivät nähtävästi palauta ostoksiaan myymälöihin

Päätellen siitä, kuinka paljon käyttämätöntä tavaraa kirppareilla (niin netissä kuin kivijaloissakin) on tarjolla, aika moni tuntuu ostavan, mutta jättävän käyttämättä. Palautuskäytännöt ovat kuitenkin varsin reiluja ja usein aikaa on ainakin pari viikkoa, miksei sitä hyödynnetä?
Viimeksi ratkaisin pitkään piinanneen talvikenkäpulmani ostamalla nettikirpparilta iskemättömät Pomarin kengät. (Ne tehdään muuten nykyisin Pärnussa, ei siis ihan kotimaiset enää, mutta sektorilla silti.)

En raaski vuokrata

Muoti- ja lastentarvikelainaamot ovat ihania ideoita, ja ensiksi mainitut varmasti toimivat sille kansanosalle, jonka esimerkiksi työnsä puolesta täytyy (tai jotka kokevat, että heidän täytyy) esiintyä usein eri vaatteissa. Omalle kohdalleni vuokraamisesta maksaminen ei tunnu järkevältä. Jos voin ostaa lapsen matkasängyn kympillä ja myydä sen paria vuotta myöhemmin kympillä pois, miksi maksaisin sen vuokrasta?

Koskakohan tämä tulee myyntiin?

Nähdessäni uuden, kivan vaatteen mietin, koska ensimmäiset sellaiset tulevat myyntiin käytettynä. Yleensä noin puolen vuoden päästä.

Kierrätetyn ostaminen on tehnyt minusta kärsivällisemmän kuluttajan. Sopivaa tavaraa ei välttämättä löydä heti, joten odottaminen kuuluu asiaan.

Kuka kaikki nämä tavarat oikein alunperin ostaa?

Käytettynä on myynnissä aivan valtavasti tavaraa, ja esimerkiksi lasten leluja selatessa tulee väkisinkin mieleen, että joku on ostanut kaikki nämä tavarat uutena kaupasta, kaikkine pakkausmateriaaleineen. Pärjäisimme tavaran ja vaatteiden suhteen luultavasti vuosikausia oikein hyvin suljetussa kierrossa, jos uutta ei enää valmistettaisi. Silloin tavaraa alettaisiin taas arvostaa!

Joskus käytettynä etsiminen on kohtuuttoman vaikeaa

Nostan hattua, kuinka kärsivällisesti lähimmäiseni suhtautuvat pakkomielteeseeni ostaa kaikki mahdollinen käytettynä. Voisihan ne kurahousut toki tilata Reiman alesta 13 € hintaan. Välillä annan periksi, ja jotkut lastenvaatteet kuluvatkin niin loppuun, että ostan ne kiltisti uutena (sukat menevät tähän kategoriaan –  muutamaa kirpparilöytöparia lukuunottamatta).

Yksi hyvä esimerkki ovat bikinit, joita olen etsinyt jo hyvän tovin. Kolme vuotta sitten uutena ostamani bikinit ottivat itseensä raskaudesta ja alkavat olla aika monesta kohtaa korjatut. Ne ovat ainoa uima-asuni. Urheilulliselle rungolleni käyvät mitkä vain lappubikinit, mutta kivan näköisiä, päällä pysyviä muttei kauhean peittäviä tuntuu olevan siltikin melko mahdotonta löytää. Muistelen kaiholla, kuinka helppoa silloin kolme vuotta sitten oli napata uudet biksut Dubai Mallin Tommy Hilfigeriltä. Joskus odottaminen on vaikeaa, vaikka uimahallia kummemmassa paikassa en niitä pääsisikään ennen kesää käyttämään.

En kaipaa pakkausmateriaaleja pätkääkään

Lapsena rakastin myyntipakkauksia ja sellaista, mitä kai nykyisin kutsutaan unboxingiksi. Tapaani säästää kymmenien Barbieitteni laatikot kummasteltiin. Nyt tuskailen jo pelkästään elintarvikkeista tulevaa pakkausmateriaalia ja roskia täytyy viedä useasti viikossa. Eivätkä moiset lelulaatikkokokoelmat mahtuisi nykyisessä kodissani mihinkään.

Lapsilleni kirpparilta ostaminen tulee olemaan oletus

Vielä muutama vuosi sitten kuuli usein, kuinka jonkun pikkusisarusta säälittiin siitä, että hän sai isosisaruksen vaatteet käytettynä. Kirppikseltä hankittuja leluja ei pidetty sopivina lahjoiksi. Meillä kumpikin lapsista saa pääsääntöisesti käytettyä, enkä tiedä alkavatko he missään vaiheessa vieroksua sitä. He kasvavat maailmaan, jossa kierrätettyä arvostetaan edullisempana, ekologisempana ja myös eettisempänä (selitän 3-vuotiaalle usein, kuinka lelun vieminen kierrätykseen mahdollistaa sen, että joku sellainen, jolla ei ehkä ole yhtä paljon leluja kuin meillä, saa myös leluja).

Lähtökohta on hyvin erilainen kuin silloin, kun käytetyn ostaminen koettiin yksinomaan varallisuuskysymyksenä. Tiedän ikätovereistani joitain traumatisoituneita tapauksia, jotka eivät osta lapsilleen mitään käytettyä, koska joutuivat lapsena tyytymään käytettyyn tavaraan ja vaatteisiin. Kierrätys on kuitenkin kovassa nosteessa, eikä sillä ole enää mahdollisuutta mennä pois muodista, jos mielimme tällä planeetalla elää. Toivon ja uskon, että lapsemme jonain päivänä kertovat ylpeinä, että heille hankittiin jo lapsena kierrätettyä. Hyvät asiat eivät traumatisoi. Vai oletko kuullut jonkun sanovan: “Minulle luettiin lapsena niin paljon kirjoja, etten lue enää ikinä yhtään!”

3-vuotiaamme muuten rakastaa kirppareita. Ennätyksemme on kuusi kirpparia putkeen, ei leikkipaikkoja tai muuta viihdykettä, vain listalla olevien tavaroiden etsimistä. Jos se ei ole nykypäivän aarteenetsintää niin mikä sitten? Ei saa Prismasta samoja kiksejä.

Kotiseutu on tullut tutuksi

Yritän välttää pitkiä tavaroiden noutoreissuja, sillä etenkään edullisempien tuotteiden kohdalla se ei ole kovin tehokasta ajankäyttöä. Toisaalta matkat julkisilla ovat lapsien mielestä jännittävää tekemistä. Autolla suostun liikkumaan vain, jos kyseessä on kalliimpi tai isompi tuote eikä se kulkeudu muualle, tai jos saan sovittua useamman noudon samalle suunnalle. Noutoreissut ovat silti ihan hauskaa ajanvietettä, kulkuvälineestä riippumatta. On mukavaa nähdä asuinalueita, joihin muutoin ei koskaan tulisi mentyä. Tapiolan tiilitalorivistöt ja Pakilan puutalot ovat tulleet tutummaksi juurikin noutoreissujen ansiosta. Parasta on sopia nouto leppoisaan kesäiltaan ja taittaa matka polkupyörällä.

90 % kaupoista sujuu ongelmitta

“Mä en jaksa nettikirppareita kun yv sitä, av tätä, sit tehdään oharit…” Tällaista valitusta kuulen usein. Ihmettelen, miten huono tuuri ihmisillä on, sillä satojen nettikirppariasiointien perusteella voin sanoa, että 9/10 kauppaa sujuu aivan ilman minkäänlaista ongelmaa. Joka kymmenennessä tulee jotain säätöä, mutta yleensä hyvin pientä. Ostaja on inhimillisesti myöhässä tai myyjä ei kuule puhelinta, kun seisot hänen pihallaan. Jos omat aikataulut ovat hyvin tiukkoja, näitä voi välttää sanelemalla tiukempia ehtoja noudoille. Sille ei voi mitään, että kaikki eivät ole 24/7 nenä kiinni puhelimessaan, eivät edes silloin, kun ovat laittaneet jotain myyntiin.

99% suomalaisista tuntuu olevan rehellisiä, mutta se prosentti pilaa koko nettikirpputorien maineen. Ystävän neuvo: Jos laitat ostoilmoituksen Toriin, sinulle tarjoaa tuotetta melko varmasti sellainen, jolla kyseistä tuotetta ei hallussaan oikeasti ole. Pyydä kuva tuotteesta paperilapun kanssa, jossa lukee sinun nimesi.

Location, location, location

Nettikirpparointi on saanut minut arvostamaan keskeistä asuinpaikkaa entistä enemmän. Kun asuu pääkaupunkiseudulla pääteiden risteyspaikassa, juna-aseman ja suuren kauppakeskuksen vieressä, ja käy usein Helsingin keskustassa, ei ole vaikeaa sopia tapaamista tavaran vaihtoon. Viereisen kauppakeskuksen kolme pakettiautomaattia ja läheisten R-kioskien Matkahuollot ovat myös ahkerassa käytössä.

Viiden kilometrin säteeltä löytyy myös kaksi huippuhyvää yksityistä itsepalvelukirpparia ja iso Kierrätyskeskus, kävelyetäisyydeltä Fida ja UFF.

Mökkipaikkakuntamme Hämeenlinna on muuten erittäin aktiivinen kirpparikaupunki sekin. Itsepalvelukirppareita on ainakin yhdeksän!

Olen etuoikeutettu kirppistelijä

Minulla on aikaa ja energiaa kierrellä kirppareita, mahdollisuus liikkua rattaiden kanssa ilmaiseksi julkisilla tavaroiden perässä ja autokin löytyy. Olen hyvin tyypillistä kokoa, ja monenlaiset vaatteet istuvat minulle.
Se, että asun Suomessa, on ehkä suurin etuoikeus, mitä käytetyn ostamiseen tulee. Näin hyviin, monipuolisiin kirppiksiin en ole vielä törmännyt missään.

Olen yksinäinen kirppistelijä

Suurin osa kirppisasiakkaista tekee myymälässä nopean kierroksen ja tsekkaa päällisin puolin, näkyisikö pöydissä jotain erityisen kiinnostavaa. En minä. Koska mielessäni on aina lista, mitä tarvitsi, ja pyrkimys on löytää kaikki tuo käytettynä, otan kirpparikäynnit enemmän tosissaan. Sopiva yöasu taaperolle saattaa löytyä pöydän alla olevasta “kaikki eurolla” -kassista. My Little Ponyn hiusharja edellisestä kirpparilöydöstä puuttuneen tilalle on luultavimmin siinä sälälaatikossa, jota harva pysähtyy selaamaan. Ihme kyllä, olen löytänyt myös superkärsivällistä kirppisseuraa. Nähtävästi myös kolmevuotiaasta tyttärestäni on kasvamassa sellainen.

Korjaaminen on kivaa

On palkitsevaa nähdä pilkkahintaan ostetun tuotteen muuttuvan taas upeaksi oman vaivannäön ansiosta. Kuten entisen kollegani viisaus kuuluu: “Miten kukaan voi olla uusavuton, kun on YouTube?” Vlogeista ja blogeista löytyy ohjeita niin ilmankostuttimen kalkinpoistoon (tarvitset sitruunahappoa) kuin My Little Ponyjen harjojen ja häntien entisöintiin (hoitoainetta, kuumaa vettä ja tiukka kieputus).

Haaveilen kierrätyspakosta

Nyt tulee ajatelma, jota en varmastikaan ole miettinyt loppuun, joten älkää hirttäkö. Kaikki ostettu tavara (myös vaatteet yms kestohyödykkeet) menisi omaan henkilökohtaiseen tietokantaasi (aivan kuten vaikkapa S-tililläsi jo tapahtuu). Puolen vuoden päästä tulisi kysely, oletko kyseistä tavaraa käyttänyt ja aiotko vielä käyttää, ja jos rehellinen vastauksesi olisi ei, voisit parilla klikkauksella heittää tavaran myyntiin ilman kuvaamista, ainoastaan rastien tuotteen mahdolliset kulumat. Kuvat tulisivat valmistajan tietokannasta ja tekoäly ehdottaisi tuotteellesi suoraan hintaa, jolla se tulee tekemään kauppansa. Kaupanteko hoituisi järjestelmän kautta ja postitus ilmaiseksi missä tahansa kaupassa. Myynti ja ostaminen hoituisi anonyymisti.

Tämä on siis katsantokannasta riippuen joko utopia tai dystopia, johon kaikkien tavaraa myyvien tahojen olisi osallistuttava saadakseen oikeuden myydä.

Tällaisia alkaa miettiä, kun huomaa tarvitsevansa jotain tavaraa, joka löytyy monesta suomalaiskaapista aivan turhan panttina, mutta jota ei vain löydy mistään kirpparilta.

Joskus menee ihan överiksi

Niiden kurahousujen löytämisestä käytettynä tuli pakkomielle, johon käytin ajan, jolloin minun olisi oikeastaan pitänyt tehdä töitä. Löytyiväthän ne, ja ystävällinen myyjä toi ne kotiovelleni. Etsimiseen meni kuitenkin niin kauan aikaa, että en niin sanotusti päässyt tuntipalkoille. Yritän olla itselleni yhtä armollinen kuin läheiseni. Ihmisillä on pakkomielteisiä harrastuksia, tämä ei ole sieltä pahimmasta päästä.

Poistin puhelimestani Zadaan, koska sovelluksen selaaminen oli aivan liian koukuttavaa, ja päädyin ostamaan vaatteita, joita en oikeasti tarvinnut. Samoista syistä lopetin Facebookin kirppareiden selailun huvikseen.

Siitä päästäänkin suurimpaan oivallukseen, mikä viime vuosina on vihdoin saavuttanut minutkin…

Mitä jos en ostaisikaan?

Vaikka kirppareilta on edullista ostaa, ja tavaran voi laittaa takaisin kiertoon, ei mikään oikeuta tarpeetonta ostamista.