Mökkeily johti ostolakkopakkoon

Olen kertonutkin, että en ole ostolakkoihmisiä. Minulla ei ole esimerkiksi mittavia kenkävarastoja, joten ainoiden sandaaleitteni hajotessa tarvitsen uudet.

Viimeksi kerroin, että korona ei juurikaan ole leikannut kulutustani.

Nyt täytyy nähtävästi syödä sanani kummankin asian suhteen, vaikkakin tällä kertaa päätöksen teki puolestani Suomen Posti. Antakaas kun selvennän.

Älkää kertoko Sanna Marinille, mutta…

Olen astmaatikko, elikkä ainakin joidenkin tulkintojen mukaan koronan riskiryhmää. Niinpä pakenimme “mökillemme” Hämeenlinnaan jo pari viikkoa ennen Uudenmaan rajan sulkemista. Lopetimme sosiaaliset kontaktit ja aloimme tilata ruoat verkosta. Mies työskentelee etänä täysipäiväisesti, minä sellaiset kymmenisen tuntia viikossa. Kumpikaan ei siis käy nyt missään työpaikalla, tai ylipäätään missään.

Uudenmaan rajan sulkeutuessa olimme olleet mökillämme eristyksissä jo niin kauan, ettei ollut pelkoa viattomien hämäläisten tartuttamisesta. Etenkään, kun olimme vältelleet kanssaihmisiä kuin ruttoa. Koska kyseessä ei oikeasti ole vapaa-ajan asunto, vaan ihka oikea talo, päätimme pysyä siellä. Järkeilimme, että jos tulee totaalinen ulkonaliikkumiskielto, olemme iloisia pienestä pihastamme. Leikkipuistoissa emme ole käyneet muutenkaan. Jos Suomessa olisi menty Norjan malliin ja laitettu armeija hakemaan mökkiläisiä kotiin, olisimme voineet vaikka siirtää kirjat mökillemme (mikä toki olisi sotkenut tyttöjen kerhohakemukset yms, joten onneksi siihen ei tarvinnut mennä).

Kesä kiellon päälle

Koska tilanne ei taida ihan äkkiä muuttua takaisin normaaliksi, päätimme, että vietämme koko kesän mökillä. (Tai siis Hämeenlinnan talollamme. Sen kutsuminen mökiksi saa yleensä aikaan huvittuneisuutta, sillä kyse on tosiaan ihan tavallisesta omakotitalosta tiiviisti asutussa korttelissa.) Tämä pysyvä kakkoskodissa asuminen tuntuu olevan kaikkien mielestä oikein hyvä ja turvallinen, hyväksyttävä ratkaisu. Kaikkien, paitsi Suomen Postin.

Viimeiset sata kilometriä on aina pitkät niin

Kuten viimeksi kerroin, lapseni eivät ole lakanneet kasvamasta ja tarvitsevat uusia – tai siis käytettyjä mutta heille uusia – vaatteita. Löysin Torista siistin välikausipuvun, kerroin myyjälle Hämeenlinnan osoitteemme ja lähimmän pakettiautomaatin. Pian sain Postilta tekstiviestin: “Lähetyksesi on ohjattu lähimpään vapaana olevaan noutopisteeseen. Lähetys JJFI1234567890 (lähettäjän nimi) 0.00 € noudettavissa 06.05.2020 asti Posti, K-citymarket Espoo (osoite) ESPOO. Hlökortti mukaan C1234.”

ESPOO?! Varmistin myyjältä, tiesikö hän espoolaisuudestani. Oliko se jotenkin luettavissa Tori-viestien rivien välistä? Ei ollut, hän oli lähettänyt paketin Hämeenlinnaan täysin tietämättömänä uusimaalaisuudestani. Postin on täytynyt lähetyksessä olleen puhelinnumeroni perusteella kaivaa esiin kotiosoitteeni, ja ohjata paketti sen perusteella Espooseen.

Ymmärrän, että Postilla on nyt ruuhkaa, mutta lähin vapaa automaatti ei voi olla sadan kilometrin päässä.

Mieheni neuvoi ilmoittamaan Postille mökin osoitteen rinnakkaisosoitteeksi. Sillä kuulemma välttäisi tulevaisuudessa vastaavat karikot.

No, ei välttänyt.

Puhtaasti turvallisuussyistä en osta akrobatiavälineiden tai vastaavien kiinnitystarvikkeita käytettynä. Niinpä tilasin voimistelurenkaiden kiinnitykseen tarvittavat karabiinerit kiipeilykauppa Camun verkkokaupasta, Hämeenlinnan osoitteeseen – en mihinkään tiettyyn automaattiin, vain osoitteella, olettaen niiden päätyvän johonkin kävelymatkan päässä olevaan postiin.

“Lähetyksesi on ohjattu lähimpään vapaana olevaan noutopisteeseen. Lähetys JJFI1234567890 Camu Oy noudettavissa 09.05.2020 asti Postin automaatti, (osoite), Espoo koodilla 1234 lokerosta 5.”

ESPOO.

Aika hyväksyä tosiasiat

Huokaisin todella syvään. Mietin Postin asiakaspalveluun soittamista, mutta totesin, että koska olin joka tapauksessa menossa hakemaan lisää tavaroita kotoa, olisi helpompaa, nopeampaa ja hermoja säästävämpää vain hakea paketit itse.

Menossa hakemaan paketteja Espoossa. Postissa pyydettiin nostamaan lasit silmiltä henkilöllisyyden tarkistamiseksi, mutta huiviin ei onneksi tarvinut koskea.

Ostolakkopakko

Niinpä, kiitos Postin, olen nyt sitten ensimmäistä kertaa elämässäni ostolakossa. En aio ajaa sataa kilometriä hakemaan pakettejani, enkä edes yrittää päästä läpi Postin asiakaspalveluun. Voisin periaatteessa edelleen ostaa nettikirppareilta tavaraa Hämeenlinnan alueella ja noutaa sen, mutta valikoima jää silloin toki sangen suppeaksi ja parempi varmasti välttää niitäkin ihmiskontakteja.

Eipä kai tässä ihmeitä tarvitse, kun ei missään käykään. Niitä ainoita sandaaleita suutari ei enää halunnut korjata, mutta tein parhaani pikaliimalla. Voihan kesä olla kylmäkin.

Sitä mitä ei ruokakaupan verkkokaupasta saa, sitä ei tarvita.

Prkl.

One thought on “Mökkeily johti ostolakkopakkoon”

Comments are closed.