Ostolakko on ohi

Kerroin huhtikuussa joutuneeni elämäni ensimmäiseen ostolakkoon, kun koronan suljettua kirpparit Postin sekoilu teki nettikirppareilta ostamisestakin mahdotonta. Jäin siis sen varaan, mitä ruoan nettikaupasta sai. Kaikenlaista, muuten. Olisin ostanut uuden vispilän ja terottimen mieluummin käytettynä Kierrätyskeskuksesta, mutta minkäs teet. En halunnut sanoa lapsille, että piirtäminen jatkuu, kun kirpparit ovat taas auki.

Aluksi jouduin miettimään, millä korvata kirppistelyn tuoma löytämisen riemu, mutta pian uuteen normaaliin tottui siinäkin asiassa. Parissa kuukaudessa harvoin oikeasti tarvitsee mitään, ja nytkin ainoaksi ongelmaksi meinasi muodostua atomeiksi hajonnut kasvohoitoni kulmakivi konjac-sieni. Sen suhteen sain turvauduttua verkkokauppaan ja Matkahuoltoon, joten kaikki hyvin ensimmäisessä maailmassa.

Paluu Aarreaittaan

Yksi ehdottomista lempikirppareistani on Aarreaitta Hämeenlinnassa. Olen käynyt siellä aina mökillä ollessani, ja onkin ollut aikamoisen outoa viettää täällä kolme kuukautta ilman Aarreaitta-vierailua! Aarreaitan yrittäjä käytti tauon viisaasti ja remontoi koko kirpparin uuteen uskoon, ja 1.6. se kaikessa uljaudessaan aukesi.

Viikon maltoin, mutta kun päivittäiset tartuntaluvut alkoivat näyttää nollaa, uskaltauduin itsekin vierailemaan Aarreaitassa. Olemme eläneet aika eristyksissä, ja tuo tuulahdus normaaliutta oli kyllä todella tervetullut! Kirpparivisiitti venähti, kun etsin kaikenlaista muuttoa tekevälle kaverilleni. Löysin myös korvaajat kahdelle eristyksen aikana hajonneelle tavaralle: Hupparin kuopukselle ja lelukorin.

Hyväkuntoinen Lindexin huppari, 2,50 €

Ostolakkoni – jollaiselle en olisi koskaan halunnutkaan – jäi siis vain parin kuukauden mittaiseksi. Suuria oivalluksia se ei tuonut, mutten niitä toki odottanutkaan. Minimalismi ei minun kohdallani tarkoita pyrkimystä kuluttamisen täydelliseen lopettamiseen, ei edes tavaroiden kohdalla. Olen säästäväinen ja ostan kaiken mahdollisen käytettynä, joten ostolakko ei tuonut suurta muutosta talouteen. Kirpparireissuja oli kova ikävä, ja olen iloinen, että olen saanut ne nyt takaisin.

Huovasta tehty H&M:n pupukori maksoi 2 €. Se korvaa monesta kohtaa teipatun paperikassin lasten pikkulelujen säilytyspaikkana ja palkitsee sangen kiltisti jälkensä siivoavia typyjämme.

One thought on “Ostolakko on ohi”

Comments are closed.