Ostolakoista ja ostopaikoista

Nyt se alkoi, hoitovapaa. Vaikka teen jonkin verran töitä, ovat tuloni tietysti merkittävästi pienemmät kuin työssäkäyvänä. Tarkoituksena olisi pitää lapset kotihoidossa, kunnes nuorimmainen täyttää kolme, ja sen jälkeen siirtyä 30h työviikkoon. Harrastamani vapaaehtoinen köyhäily ei siis ole pelkästään trendikästä, vaan tulee ihan tarpeeseen. Mies käy töissä ja pärjäämme oikein hyvin, rahaa jää lomailuunkin, mutta haluamme myös säästää ja sijoittaa tulevaisuuden varalle. Tuhlailuun ei siis ole varaa. Oikean köyhyyden kanssa tällä ei ole tekemistä.

Lasten kanssa puuhastellessa ei tarvita hienoja vaatteita tai meikkejä. Eikö nyt jos koskaan olisi hyvä hetki lähteä johonkin monista ostamattomuushaasteista?

Eikö ostolakko tekisikin tästä blogista kiinnostavamman? Hesari ei ota yhteyttä haastatellakseen bloggaajaa, joka “pyrkii ostamaan käytettyä ja ostaa vain tarpeeseen”. Ei kovin raflaavaa.

Olen lukenut useasta blogista näistä haasteista ja ne vaikuttavat todella tehneen hyvää itsensä haastaneille! Moni on ennen haastetta shoppaillut todella paljon ja kaapit pursuavat vaatetta, jotka eivät pääse edes käyttöön. Suurin osa ei tunnu edes muistavan, mitä vaatekaapista löytyy. Ei ole täällä ongelmana, voit herättää minut keskellä yötä ja osaan kyllä luetella jokaisen vaatekappaleeni sukkapareja myöten.

Toisaalta osa ihanista bloggaajista eli niin ekologista elämää jo ennen haastetta, että ostolakko näyttää heidän kohdallaan lähinnä itsensä kiusaamiselta. Hauskahan niitä toki on lukea! Mielestäni kuitenkin elämä on liian lyhyt rääsyihin pukeutumiseen, ellei se satu olemaan henkilökohtainen tyylivalinta.

Mitä ylipäätään ostan?

Kun puhun ostamisesta tai shoppailusta, mietin useimmiten vaatteiden ostamista siitä yksinkertaisesta syystä, että mistään muusta ei riittäisi juttua senkään vertaa.

  • Kenkiä minulla on kymmenisen paria, mukaanlukien yhdet kumisaappaat, yhdet lenkkarit ja yhdet sandaalit, joten kun niistä jotkut hajoavat, uudet on ostettava. Kenkiä ostan keskimäärin yhden parin vuodessa, useimmiten uutena, ja käytän ne loppuun.
  • Kosmetiikkaa käytän verrattain vähän eikä siihenkään ole varastoja. Kun hammastahna loppuu (siis todella loppuu, tuubit leikataan aina auki), ostan uuden tuubin. Hampaita ei pidemmän päälle kannata pestä ruokakaapin sisällöllä, ei ainakaan ruokasoodalla.
  • En osta niin sanottua kodintavaraa kuin aitoon tarpeeseen. Niin lakanat, pyyhkeet kuin astiatkin kestävät käytössä vuosia ellei vuosikymmeniä. Viimeksi piti uusia viikottaisessa käytössä oleva puurokattila ja poikki napsahtanut paistinlasta. Viime kesänä ostimme ilmastointilaitteen ja pimennysverhoja.
  • En osta lehtiä enkä kirjoja, vaikka luenkin paljon. Muutkaan harrastukseni eivät ole kovin välinepainotteisia. Sama joogamatto on palvellut nyt viitisen vuotta. Viimeksi ostin käytetyn pilatesrullan, sillä se auttaa kuntouttamaan vatsalihaserkaumaani. Kunhan erkauma paranee, taidan myydä sen pois, niin hauska kuin se lasten mielestä onkin.

(Pika)muotiteollisuushan on niitä pahimpia ympäristörikollisia, joten siksikin nimenomaan vaatteiden ostamista kannattaa pohtia tarkasti.

Lapsille ostan tarvittavat vaatteet, tavarat ja lelut lähes yksinomaan käytettynä, ja myyn tai annan eteenpäin heti, kun käyvät tarpeettomiksi. Lapsieni ei tarvitse elää askeesissa muttei liiallisessa yltäkylläisyydessäkään. He kasvavat pienestä asti kiertotalouteen ja kohtuuteen, ja tulevat jonain päivänä kauhistelemaan äidin ja isin tarinoita entisaikojen kerskakulutuksesta.

Mitä jos jotain hajoaa?

Minulla ei ole mitään massiivisia varastoja loppuunkäytettäväksi sen enempää vaatteissa kuin kengissä tai kosmetiikassakaan. Kun sukka hajoaa niin, ettei sitä saa enää siististi parsittua, heitän sen tekstiilikeräykseen. (Suurin osa sukistani on samanlaisia, ei ole parittamisongelmaa eikä tarvitse heittää pareittain pois.) Jonkun aikaa pärjään tietysti vähemmillä sukilla, mutta jossain vaiheessa sukkien vähyys alkaisi hankaloittaa elämää.

Tällä hetkellä niin sanotun putoamisuhan alla ovat bikinini. Omistan vain yhdet, ja niitä käytän aina uidessani, siis myös silloin, kun vedän uimalasit päähän ja pulahdan 50 metrin olympia-altaaseen. Käytin niitä myös läpi toisen raskauteni, ja ne saattoivat ottaa siitä hieman itseensä. Olen pari kertaa korjannut niitä, ja niissä onkin kohta enemmän ommelta kirjaston Berninasta kuin Tommy Hilfigerin (alihankkijan?) tehtaalta.

Bikinieni mielestä +10kg oli rankka kokemus. Olen asiasta samaa mieltä.

Kirjaan ylös jokaisen ostamani vaatteen, kenkäparin, laukun, korun, kodintavaran ja kosmetiikkatuotteen. Se on jo omiaan hillitsemään ylimääräisiä ostoksia, jos sellaiseen olisi taipumusta. Enkä tosiaan osta uutena juurikaan mitään.

Jos löydän käytettynä hyvälaatuisen, edullisen vaatteen, joka istuu vaatekaappiini, haluan antaa itselleni mahdollisuuden ostaa sen. En välttämättä tarvitse yhtään enempää, mutta voi miten minua harmittaisi jos en olisi vaikkapa voinut muutama vuosi sitten ostaa sitä neljän euron hametta, jota olen nyt jo käyttänyt ainakin sata kertaa (ja se näyttää edelleen uudelta).

En ole koskaan oikein kokenut tarvitsevani totaalikieltoja. Elämäni ensimmäinen ja viimeinen paasto tapahtui lähes kaksi vuosikymmentä sitten. Se kesti neljä tuntia. Sitten tuli nälkä, ja aloin miettiä, että miksi ihmeessä paastoan. En keksinyt hyvää perustelua ja tein itselleni voileivän.

Nettikirpparit koukuttivat

Olen omasta mielestäni herkkä huomaamaan, jos jokin asia kohdallani menee liiallisuuksiin. Viimeksi tällainen asia oli nettikirppareiden selailu. Ne ovat mielestäni mitä parhain myyntikanava ja olen ostanut niistä paljon vaatteita ja tavaroita täsmätarpeisiin, viimeksi uudenveroisen kuoritakin alle kolmasosalla uuden hinnasta (harmiteltuani pitkään, kun en omistanut yhtään vettäpitävää vaatetta). Mutta niitä täsmätarpeita on helppo keksiä, ja pian sitä huomaa selaavansa Zadaata, Rekkiä, Emmyä ja Toria siinä missä jotkut selaavat Zalandoa.

Nettikirppareilta ostamiseen liittyy myös muutama ongelma:

  • Huijaukset ovat onneksi harvinaisia, mutta tapahtuuhan niitä. Ostamalla Rekistä ja vastaavista kaupoista ne välttää, mutta Torista ja Facebookin kirppareilta eli vertaiskauppapaikoilta ostaessa olen itsekin saanut pari kertaa taistella saadakseni rahat takaisin, kun tuotetta ei ole alkanut kuulua. Se on aina raskasta ja valitettavaa, vaikka kyse olisi pienistä summista. Olen ottanut periaatteekseni taistella, etteivät huijarit saisi jalansijaa vertaismarkkinapaikoilla.
  • Vertaiskirppareilta ostaessa valitsen noudon, jos tuote on mahdollista noutaa myyjän kotoa tai työpaikalta, ja sinne pääsee järkevästi julkisilla tai se on muuten ajoreittien varrella. Aina nouto ei ole mahdollinen, ja postittaminen on Suomessa aika kallista. Jos tuote ei mahdu kirjeeseen, halvin paketti maksaa 5,90€. Kuljettamisessa on toki omat ympäristöhaasteensakin, mutta on kuitenkin parempi ostaa Postin kuljettama käytetty tuote kotimaasta kuin tilata uusi Kiinasta.
  • Virheostoksia tulee väistämättä, kun vaatetta ei pääse etukäteen sovittamaan. Kauppoihin on palautusoikeus, myös silloin, kun kyse on käytetystä tuotteesta, mutta palautuksen postikulut joutuu melko varmasti maksamaan itse. Vertaismarkkinalla palautusoikeutta ei tietenkään ole, joten välillä päädyn myymään juuri ostamiani vaatteita. Taloudellista tappiota ei yleensä synny kuin korkeintaan postikulujen verran, mutta vaivaa siitä tietysti on.
  • Second hand -nettikaupat kuten Rekki ja Emmy tarkastavat tuotteiden kunnon ja kertovat sen ostajalle. He myös ottavat kunnon kuvat myytävistä tuotteista. Vertaismarkkinalla tätä ei pääse tekemään, ja vaatteen kunto voikin olla paljon huonompi kuin miltä (hämärässä) kuvassa näytti.
  • Nettikirppareilla vaatteet ovat kivijalkakirppareita kalliimpia. Yksityiset myyjät toivovat saavansa paremman hinnan ja kaupat tarvitsevat tietysti oman katteensa. Netistä on myös hyvin vaikeaa löytää edullista perusvaatetta, koska ihmiset eivät jaksa nähdä kuvaamisen ja ilmoituksen teon vaivaa euron tai kahden potentiaalisen tulon takia. Kivijalkakirppareilta löytää onneksi myös yksivärisiä trikootoppeja ja T-paitoja.
  • Aina miltä tahansa kirpparilta ostaessa voi miettiä, innostaako nyt myyjää hankkimaan lisää tavaraa. En kuitenkaan pidä tätä syynä jättää itselleen tarpeellinen tuote ostamatta. Turhaa tavaran hankkimista pitää tietysti aina välttää.
  • Nettikirppareiden selailu on aikaavievää puuhaa ja tarkoittaa käytännössä ajankäyttöä puhelin kädessä. Mitä luulette, tuleeko kukaan kuolinvuoteellaan sanomaan: “Olisinpa selannut puhelintani enemmän!”

Näistä syistä päätin, etten lähtökohtaisesti enää osta nettikirppareilta, ja poistin myös Zadaan puhelimestani. Tietysti jos tilanne on menossa niin pahaksi, että joutuisin muuten ostamaan jotain uutena, tarkastan ensin Torin, Rekin ja kumppanit. Mutta huvin vuoksi en niitä selaile. Uskon kyllä löytäväni tarvitsemani vaatteet muutamalta luottokirppariltani, siis ihan fyysisistä myymälöistä. (Niistä juttua myöhemmin.)

Full disclosure eli rehellisyyden nimissä: Tunnen Rekin perustajat. Se ei lisää eikä vähennä Rekin mahtavuutta.

On muutamia tuotteita, jotka on minusta viisaampaa ostaa vaikkapa Torista kuin sellaiselta kirpparilta, joissa tavaraa voi myydä ostajan ja myyjän kohtaamatta. Esimerkiksi lastenrattaita ostaessa on mukava päästä tarkastamaan, minkälaisessa ympäristössä niitä on käytetty ja säilytetty. Nämä ovat yleensä mukavia kohtaamisia.

Kivijalkakirpputorit ovat tärkeä henkireikä

Viikonloppujen kirpparivisiiteistäni en ole ainakaan vielä valmis luopumaan. Kaksi kohisten kasvavaa, vaatteita puhkirymyävää tyttöä tarvitsee aina jotain. (Toki minäkin, vaikken kasvakaan. Rymyän kyllä.) Leluja on kiva välillä vaihtaa, etenkin koska lapset ovat kotihoidossa. Kumpikin rakastaa kirjoja, joita pitää ahkerista kirjastoreissuista huolimatta olla kotonakin – Rakkaus lukemiseen on yksi niitä asioita, jonka soisin siirtyvän lapsilleni. Palapelit ovat meillä myös kovassa suosiossa, ja niitäkin onneksi löytyy nimenomaan kivijalkakirppareilta. Lisäksi olen löytänyt muutaman mahtavan ensipelin, joiden avulla 2,5-vuotias on jo oppinut rakastamaan lautapelejä.

Kirpparivisiitit ovat minulle henkilökohtaisesti tärkeä irtiotto arjesta. Välillä käyn kirppareilla lasten kanssakin, mutta ihaninta on saada sukeltaa kirpparitarjonnan ihmemaailmaan ihan yksinään – tai vain vauvan kanssa, mikä on melkein kuin yksin. (Sarjassamme asioita, joita en yhden lapsen äitinä ymmärtänyt.)

Blogeissa moni on kertonut, että kirppareilla shoppailu lähtee käsistä, mutta omalla kohdallani en ole sellaisesta hirveästi huolissani. Toki joskus tulee ostettua lelu, mikä ei sitten lapsia innostakaan, mutta silloin laitan sen takaisin kiertoon. Suhtaudun käytetyn ostoon ja jälleenmyymiseen enemmänkin kuin vuokraamiseen (tai lainaamiseen, koska vuokraaminen olisi kalliimpaa).

Totaalista ostolakkoa ei siis ole luvassa. Tämä blogikin kertoo kaikessa tylsyydessään ihan tavallisesta elämästä pikkulapsiperheessä, jonka arkea helpottaa ja ilahduttaa osaltaan myös kulutus – tai voisiko sanoa kierrätys?

One thought on “Ostolakoista ja ostopaikoista”

Leave a Reply