Sokeriton piirakkapohja hukkabanaaneista

Aina, kun banaaneja uhkaa jäädä syömättä, teen niistä piirakan. Kypsät banskut ovat niin makeita, että mitään makeutusainetta ei tarvita, vaikka päälle laittaisi hieman happamampiakin marjoja. Raparperin päälle laitoimme (vasta lautasella) hieman hunajaa. Artikkelikuvan mansikka-mustaviinimarja ei sitä kaivannut ja kelpasi mainiosti myös syksyllä 1 ja 3v täyttäville tytöillemme. (Suolan voi jättää kokonaankin pois. Hunajaa ei saa antaa alle 1-vuotiaalle.)

Piirakka toimii hyvin ilman päällisiäkin. Silloin voi halutessaan laittaa enemmänkin mausteita, myös piparimauste toimii hyvin.

Banaanien kypsyysasteeksi käy mitä tahansa ekojen pilkkujen ja mustan välillä. Piirakka onnistuu myös pakkasessa olleista banskuista!

Kaikki aineet sekoitetaan blenderissä, järjestyksellä ei ole väliä. Sovella rohkeasti ja kerro mikä toimii tai ei toimi!

Ainesosat:
3 kypsää banaania
2 kananmunaa
2 dl jauhoja (myös gluteenittomat käyvät)
2 rkl kookosöljyä

2 tl leivinjauhetta

Mausteita, esim.
1 tl suolaa
1 tl vaniljaa
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa

Paista piirakkaa 175 asteessa n. 50 minuuttia.

Pakastetuilla vadelmilla, ennen ja jälkeen uunin:

Raparperilla:


Kauniitahan nämä eivät ole, enkä tarjoa näitä kuin niille vieraille, joiden tiedän arvostavan sokerittomuutta. Mutta näitä voi syödä omassa arjessa kuin leipää. Teknisesti ottaen tämä piirakka on leipää terveellisempää!

Leave a Reply