Miten meidän lapset saa luopumaan tavaroista

Kerroin, että meillä joululahjoille tehdään tilaa laittamalla leluja kierrätykseen, ja että muutoinkin lastenkin tavarat käydään läpi säännöllisin väliajoin. Olen kuullut kommentteja, että lapset on vaikeaa saada luopumaan tavaroistaan. Aikuisenhan ei kannatakaan olla jatkuvasti vaihtamassa omaisuuttaan, mutta kasvavien lapsien kohdalla se on väistämättömyys.

Lapset ovat yksilöllisiä, eivätkä nämä neuvot välttämättä auta kaikkia. Siksi otsikossa on tuo ”meidän”. Kerron vain, miten itse toimin 2- ja 4-vuotiaiden tytärteni kanssa halutessani saada heidät kierrättämään. Tässä parhaat neuvoni.

1. Ole avoin

Sääntö numero yksi: Mitään ei saa kadota lapselta salaa! Miltä sinusta tuntuisi, jos joku heittäisi sinulle tärkeitä tavaroita ja muistoja roskiin selkäsi takana? Lapsen tavaroiden mystinen katoaminen saa heidät vain epäluuloisiksi ja todennäköisesti pitämään entistä kovemmin kiinni niistä, mitä vielä on jäljellä.

Meillä tavaroiden läpikäyntihetki alkoi viimeksi jotenkin näin: ”Joulu lähenee ja silloinhan te saatte joululahjat. Niille pitäisi tehdä vähän tilaa, niin voisimme käydä yhdessä läpi, millä leluilla te vielä leikitte ja mitä kirjoja luette. Mitään sellaista ei laiteta kierrätykseen, mitä te haluatte vielä säästää. Mutta yritetään saada kasaan viisi tavaraa ja kolme kirjaa, joista voitaisiin luopua.” Tavoite ylittyi reippaasti tunnin aikana ilman minkäänlaista taistelua. Näin ei suinkaan ole aina ollut, vaan hommaa on harjoiteltu meillä pienestä asti.

2. Kerro taustasyyt

Olen tankannut lapsilleni aivan pienestä asti syitä sille, miksi tavaramäärä kannattaa pitää kohtuullisena. Yksivuotias ei niistä paljon ymmärtänyt, mutta nyt neljävuotias nyökkäilee jo ymmärtäväisen näköisenä tutulle asialle. Avasin näitä enemmän blogikirjoituksessa lasten tavaroiden määrästä ja siivoamisesta, mutta tässä lyhyesti:

  • Tavaroiden täytyy mahtua niille määrättyihin paikkoihin. Esimerkiksi joulun tai syntymäpäivän alla on luontevaa ”tehdä tilaa lahjoille”, vaikkei niitä röykkiöittäin olisikaan tulossa.
  • Kohtuullisuus on ympäristöystävällisistä. Metsäretkiä rakastaville pienille lapsille olen avannut tätä esimerkiksi niin, että tilaa riittää metsille eikä kaikkialla ole vain tehtaita.
  • Kohtuullinen määrä leluja on helpompi siivota.
  • Kun meillä on kohtuullisesti leluja, niitä riittää paremmin muille – räikeä yksinkertaistus, mutta aivan totta ympäristösyiden kautta.
Saimme sekä artikkelikuvan ihanan ankkapelin että tämän farmilelusetin esikoisen kummitädin lapsilta käytettynä. Ne olivat meillä aikansa kovassa käytössä, mutta nyt ne äänestettiin kiertoon. Farmilelut olivat jääneet Duplojen jalkoihin, Ankkapeli vaativampien pelien – 2-vuotiaskin pelaa jo Afrikan Tähteä…

Aseta tavoitteet

Liike-elämän opeilla: Tavoitteet täytyy olla. Kun lapsi tietää, että tavoitteena on kierrättää viisi tavaraa, hän ymmärtää, ettei kyse ole kohtuuttomasta muutoksesta.

Jos suinkin mahdollista, tavoitteissa kannattaa keskittyä muuhunkin kuin luopumiseen. Kuten äitien- ja isänpäivinä saa todeta, pienikin lapsi osaa tuntea antamisen iloa. Tavoitteena voi olla vaikka löytää kaksi siistikuntoista lelua hyväntekeväisyyteen ”lapsille, joilla ei ole oikein mitään leluja”.

Tähän liittyen: Voi olla helppoa saada lapset luovuttamaan lelujaan tutulle lapselle, vaikka pienemmälle serkulle. Tästä täytyy kuitenkin ehdottomasti aina sopia etukäteen lahjoituksen saajan kanssa.

Vanhempia lapsia voi mainiosti motivoida myymään vanhoja lelujaan saadakseen rahaa. Ainakin meidän neljävuotiaan käsitys rahan arvosta on tähän vielä liian ohut. En halua myöskään opettaa lapsilleni, että vanhaa tavaraa vaihdettaisiin aina uuteen. Tavaroista täytyy osata luopua myös ilman lupausta uudesta.

Kehu ja palkitse

Aikaisemmin jokaiseen tavaraan tiukasti liimautunut esikoinen käy nyt neljävuotiaana tavaroitaan jo mielellään läpi. Harjoituksia on takana jo useita ja jokaisesta niistä suoriutumista olen kehunut vuolaasti niin hänelle itselleen kuin muillekin.

Palkitseminen toimii myös. Kyse ei tarvitse olla ihmeellisestä asiasta, kunhan se on lapselle mieluisa, riittävän konkreettinen ja tapahtuu mielellään heti tehtävän jälkeen. ”Nyt käydään nämä tavarat läpi ja sitten syödään piparit / pelataan Afrikan Tähteä.” Viimeksi tytöt saivat onnistuneen kierrätyssession jälkeen palkinnoksi palapelin, joka oli saatu kummeilta ja joka oli odottanut sopivaa hetkeä kaapissa jo hyvän tovin. Siis yhden yhteisen palapelin yli kymmenen lähteneen tavaran tilalle.

Ole kärsivällinen

Lapsesi haluaa todennäköisesti säästää monta sellaista tavaraa, jotka sinun mielestäsi joutaisivat roskiin tai muuhun kierrätykseen. Sinun täytyy kunnioittaa tätä päätöstä. Voit kuitenkin käydä väsytystaistelua. ”Ai sinä haluat leikkiä tällä vielä? Selvä, säästetään se.” ”Hei, huomasin, että vaikka halusit säästää tämän, et ole kuitenkaan leikkinyt tällä.” Tai taideteoksista: ”Ai haluat vielä ihailla tätä?” ”Mutta tämähän on edelleen täällä kasan alimmaisena.”

Ajatus luopumisesta on jäänyt lapsen mieleen kypsymään ja usein seuraavalla kerralla siihen ollaan jo valmiita. Ja jos ei niin sitten ei. Jos kyse ei ole merkittävästi tilaa vievästä tavarasta, täytyy vain hyväksyä, että lapsi tekee omat päätöksensä.

Käytä veto-oikeuttasi

Joskus lapsi ilmoittaa luopuvansa lelusta, jonka tiedät olevan hänelle rakas. Silloin kannattaa neuvotella ja ehdottaa lelun laittamista vaikka ylähyllylle mietintäajaksi. Lelua ei kannata laittaa piiloon lapselta, sillä silloin hän saattaa kuvitella, että kaikki muutkin kierrätykseen menevät tavarat löytyvät tarpeen tullen vielä jostain vanhemman kätköstä.

Jos lapsi aikoo luopua erityisestä taideteoksesta tai muusta tavarasta, jolla on sinulle tunnearvoa, voit ottaa sen vähin äänin talteen. Pidä se kuitenkin piilossa, kunnes lapsi on itse valmis arvostamaan moisia muistoja.

Mitä vinkkejä sinulla on tavaroiden karsimiseen lasten kanssa? Keskustellaan Instagramissa!

Miten säilyttää lasten onnittelukortteja

Meidän 2- ja 4-vuotiaat tuntuvat olevan yhtä innoissaan onnittelukorteista kuin lahjoista. Jossain vaiheessa ne menevät niin ruttuisiksi, että joutavat jopa tyttöjen mielestä pahvinkeräykseen. Sitä ennen ne kuitenkin ehtivät pyöriä jaloissa (siis kirjaimellisesti!) kuukausitolkulla.

Sitten dyykkasin taloyhtiön paperinkeräyksestä Kotivinkin Nuukuusextran vuodelta 2016. En yleensä sorru mihinkään lehtien tai blogien askartelu- tai tuunausohjeisiin tai vastaaviin, mutta nyt sattui vastaan ratkaisu niin perustavanlaatuiseen tarpeeseen, etten voinut vastustaa. Korttikehykset!

Luottomyymäläni Nihtisillan Kierrätyskeskus oli pettymys kehyksien osalta. Halvimmat – todella rupukuntoiset – kustansivat vitosen (eli saman mitä uudet maksaisivat muutaman kilometrin päässä Ikeassa). Totesin jatkavani etsimistä tulevilla kirpparikäynneillä. Olin kuitenkin onnekas ja löysin sopivat rungot Kierrätyskeskuksen ilmaishuoneesta. En tiedä mitä ne oikeasti ovat, ehkä jotain hajonneita vaateripustusjärjestelmän osia, koska vieressä oli henkareita.

Pyykkipojat maksoivat samassa paikassa 1€/22 kpl (kantishinta 0,90€). Rungon poikki virittämäni naru on ylijäämä-kierrätyspuuvillalankaa.

Tekeleeni eivät tietenkään näytä ollenkaan siltä kuin täydellisesti sommitellussa lehtikuvassa, mutta tytöt rakastivat niitä ehdoitta. Luulenpa, että luomuksillani ollaan kuitenkin lehden teeman mukaisen nuukuuden ytimessä.

Mitä 2- ja 4-vuotiaamme saavat joululahjaksi?

Joululahjojen määrä on aihe, joka herättää keskustelua erityisesti lapsiperheissä. Olen aiemmin kertonut yleisesti lelumäärästämme ja niiden järjestyksessä pitämisestä. Tavoitteenamme on pitää lelujen määrä kohtuullisena, mutta kuitenkin niin, että kotihoidossa olevilla lapsillamme riittää puuhaa myös ilman vanhempien ohjausta. En halua lapsieni elävän minkäänlaisessa askeesissa, joka saattaisi myöhemmin saada aikaan vastareaktioita.

Hankin kaikki lasten lahjat kierrätettynä tänäkin jouluna ja niin kauan, kun lapset eivät sitä vastusta. On ihan mahdollista, että heidän sukupolvensa ei ala asiaa koskaan kyseenalaistaa.

Disclaimer: Annan mielelläni rahaa tai jopa ostan uutta tavaraa lahjakeräyksiin. Toivon, että käytetyn tavaran stigmasta päästään pian kokonaan eroon niin, että käytetty kelpaisi vähävaraisille siinä kuin meille hyvin toimeentulevillekin, eli muutenkin kuin pakosta. Ymmärrän siis, että joku saattaa toivoa lapsilleen ”uutta tavaraa edes jouluna”.

Joulu alkaa kierrättämällä

Vaikka lelut, kirjat ja pelit eivät kirpparilla juuri mitään maksakaan, haluan lapsieni silti arvostavan jokaista tavaraansa ja pitävän niistä hyvää huolta. Kirjat luetaan meillä hiirenkorville ja pienissä, innokkaissa käsissä sivut aina välillä repeävät. Silloin kirja kiikutetaan kiireesti minulle huolestunein silmin: ”Äiti koojaa!”

Tavaroiden arvostamista on mielestäni myös se, että jos niitä ei enää itse tarvitse, ne täytyy luovuttaa eteenpäin. 4-vuotias osaa jo odottaa joululahjoja, joten hänen kanssaan voidaan alkaa ajoissa tekemään niille tilaa. Kuvio menee niin, että esittelen muutaman lelun, jolla ei ole enää leikitty, ja 4-vuotias kertoo, mitkä niistä haluaa vielä säästää ja mitkä voi laittaa kierrätykseen. Lapsi ymmärtää, että kierrätetty tavara ilahduttaa jatkossa uusia leikkijöitä.

Kepparit kirpparilta yht. 5€

Kuten hiljattain kirjoitin, mielestäni kysymys siitä, voiko lahjaksi antaa käytettyä, on aivan absurdi. Ennemmin pitäisi kysyä, voiko lahjaksi antaa uutta: onko tavaran ympäristövaikutus silloin lahjan ostajan vai saajan kontolla? Joskus tietysti lahjatoive saattaa olla esimerkiksi uutuus, jollaista ei kirppareilta vielä löydy.

2-vuotias ei vielä osaa toivoa yhtään mitään ja 4-vuotiaankin toiveet ovat hyvin maltillisia: hän toivoo joululahjaksi keppihevosta, jonka ostimme pihakirpparilta syyskuussa kahdella eurolla. Se oli melko kurjassa kunnossa, mutta tytön silmissä maailman ihanin. Jouluun mennessä se on pesty ja saanut uuden maalin keppiinsä, uuden harjan ja suitset. Karvan löysi isoäiti, suitset syntyivät kotoa löytyneistä nauhoista (jotka ovat joskus olleet ostoskassin kahvat) ja maali oli jotain jämämaalia.

Tässä vaiheessa keppari oli jo saanut uuden harjan ja suitset, keppi oli vielä maalauksessa ja silmä paikkaamatta.

On vaikeaa edes selittää, miten paljon tätä keppihevosta meillä odotetaan. Ja on käsittämätöntä miettiä, että neljävuotias on tosiaan odottanut sitä jo kolme kuukautta, täysin kärsivällisesti, näkemättä siitä vilaustakaan. Hevonen sai nimen pitkän harkinnan jälkeen syys-lokakuun vaihteessa. Kun neljävuotias kertoi saaneensa siltä viestejä ”sieltä kunnostuksesta”, kirjoitin kepparin nimissä kirjeen ja nyt sen kirjeen kanssa nukutaan joka yö.

Isosisko julisti oma-aloitteisesti, että myös pikkusisko saa ratsastaa hänen keppihevosellaan. Pikkusiskolle etsittiin kuitenkin salaa oma keppari. Sellainen löytyi Torista kolmella eurolla sopivasti mökkimatkan varrelta. Paketointikin oli hoidettu myyjän puolesta, kun pyysimme, että hän piilottaisi tavaran lasten silmiltä.

Pikkuautoja ja kaulapannat pehmoille kirpparilta yht. 3 €

Keppari on siis ainoa lahja, jota meillä odotetaan. Muita lahjoja ei oikeastaan tarvittaisi, mutta kun satuin näkemään kirpparilla nuo kuvan Cars-autot, en voinut vastustaa. Meillä on kotona Cars Duploja ja mökillä pikkuautoja, mutta kummassakaan ei ole Kunkkua, Kleinaria tai Sallia. Nämä kustansivat 0,50€/kpl.

Näiden lisäksi löysin kirpparilta 1,50 €:lta kolme rannekorua, jotka ovat täydellisiä pehmolelujen kaulapannoiksi. En vielä tiedä löytävätkö ne tietään joulupakettiin vai säästetäänkö ne myöhemmäksi.

Lahjat kahdelle 8 €

Siinähän sitä olikin kahdeksan euroa kasassa. Ei siis voi sanoa, että olisimme vararikossa lasten lahjojen takia. Eipä kyllä tullut hirveästi Suomen talouttakaan tuettua tällä kulutuksella.

Toki olisimme voineet ostaa joululahjaksi polkupyörän, jonka ostaminen on keväällä edessä, mutta se olisi saattanut viedä hohtoa kovasti odotetulta keppihevoselta. Polkupyörä tulkoon keväällä ihan vain kevään kunniaksi.

Eikä tarvitse yhtään sääliä meidän typyjä, tiedän, että he tulevat olemaan enemmän kuin aivan innoissaan näistä joululahjoistaan. Tyttöjen kasvaessa lahjatoiveita tulee varmasti ja niitä pyritään tottakai sopivissa määrin toteuttamaan. Jossain vaiheessa alkaa varmasti myös lahjavertailu kavereiden kanssa, mutta se kisa täytyy vain oppia häviämään – tai sitten alamme naamioida lomamatkoja lahjoiksi. (Olemme myös kieltäytyneet yhteisestä lahjanjakohetkestä sukulaisperheen kanssa, koska heidän lapsensa saavat lahjoja röykkiöittäin…) Kun tyttöjemme odotukset ylitetään jo tälläkin lahjamäärällä, miksi rakentaisimme itse kohtuuttomia odotuksia tuleviin vuosiin?

Mutta entäs ne muut lahjanantajat?

Kukaan ei osta lapsillemme tai meille tavaraa ilman suostumustamme. Tämä on meistä aivan selvä asia, eikä onneksi ole aiheuttanut suurempia ongelmia. Me valitsemme, minkä kokoisessa kodissa asumme, mitä säilytyskalusteita siellä on ja olemme joka päivä muistuttamassa lapsiamme lelujen viemisestä takaisin paikoilleen. Miksi ihmeessä joku muu saisi sotkea tätä kuviota kantamalla kotimme täyteen tavaraa?

Isoäitien kanssa lahjat sovitaan yleensä tarkkaan etukäteen. Pääsääntöisesti heiltä tulee vaatteita, tänä jouluna toinen isoäideistä antaa tytöille sovitusti pienet pehmot – secondhandia nekin. Kummeilta olemme saaneet heidän käytettyjä lelujaan tai jotain ennakkoon sovittua – kuopuksen kummeilla on ihana tapa ostaa tytöille kirjajoulukalenteri.

Joulupukkii, joulupukki…

Joulupukki on meille logistiikka-alan ammattilainen, ei lahja-automaatti. Pukki kuljettaa lahjoja jouluisin, mutta lahjat ovat kuitenkin läheisten hankkimia. Tänä vuonna tytöille on saanut vakuutella, että odotettu keppiheppa tulee kyllä ilman pukkiakin, joulupukki nimittäin pelottaa heitä.

Lahjojen saaminen ei myöskään ole sidottu millään tapaan kiltteyteen. Myös uhmaikäisellä (joo joo, tahtoikäisellä…) on oikeus lahjoihin.

Saavatko lapsesi paljon lahjoja? Käytätkö paljon rahaa niihin? Keskustellaan Instagramissa!