Millä korvata shoppailu

Tämä kirjoitus on ollut luonnoksena ainakin vuoden päivät. Nyt kun jouduin elämäni ensimmäiseen ostolakkoon, se alkoi tuntua kummasti ajankohtaiselta.

Ihminen on metsästäjä-keräilijä, eikä vaivaiset 10 000 vuotta maanviljelystä sitä mihinkään muuta. Ostoksilla ollessaan ihminen kokee löytämisen riemua, etenkin kokiessaan löytävänsä jotain erityistä tai erityisen edullista.

En ole asiantuntija, mutta olen pohtinut, mahtaako ostohimo johtua pitkälti tarpeesta tyydyttää tuota löytämisen riemua. Muitakin syitä on varmasti riittämiin, kuten tarve muokata itseään haluamaansa suuntaan ostamisen keinoin. Tiedättehän: dress for the job you want, not the one you have ja sitä rataa (älkää siis ihmetelkö, jos näette minut pukeutuneena Batmaniksi).

Käytetyn ostaminen on tuonut löytämisen riemua

Vaikka olen jo pitkään ostanut vain tarpeeseen ja pääsääntöisesti käytettyä, on siinä kuitenkin tarjolla runsaasti löytämisen riemua. Tiettyjä hakemiani tuotteita, kuten tietynkokoista lasten ulkohaalaria, olen saattanut etsiä nettikirpparilta joka päivä. Parhaat nimittäin tekevät kauppansa nopeasti, ja laadukkaan, edelleen hyväkuntoisen haalarin nappaaminen parillakympillä on hyvin tyydyttävä tunne.

Kaltaiseni kirppistelijä ei siis välttämättä ole mitenkään ostohimon ulottumattomissa. Käytetyn ostaminen vaatii usein enemmän aikaa ja vaivaa kuin uuden, joten ostohimoaan saa tyydyttää pidemmän aikaa.

Olen ajatellut käytetyn ostamisen olevan kuitenkin niin paljon uuden ostamista parempi vaihtoehto, etten ole pyrkinyt kokonaan eroon ostamisesta. Kirppistely on kuin parantuisi alkoholismista ja jäisi koukkuun kahviin. Ei täydellinen ratkaisu, mutta iso askel oikeaan suuntaan. Se on riittänyt minulle.

Mitäs nyt sitten?

Nyt kirppikset ovat kiinni ja kiitos Postin sekoilun, en uskalla ostaa mitään nettikirppareiltakaan. Eikä tässä kotoillessa kyllä rehellisesti sanottuna mitään tarvitsekaan. Meillä on ihan kaikkea riittävästi, eikä sosiaalisesti eristyksissä haittaa, vaikkei kaikki olisi niin hienoa ja ehjääkään.

Mutta se löytämisen riemu! Sitä tarvitaan jostain, kipeästi, koska uutiset pikkuisen kuplamme ulkopuolelta ovat huolestuttavia.

Tämä teksti Lindexin näyteikkunassa sai minut jotenkin näkemään punaista.

Mietin, mistä saan samanlaista riemua kuin hyvästä kirppislöydöstä. Tässä muutamia keksimiäni:

Elokuvabongaukset

Kuten olen kertonut, meillä ei avata televisiota, ellei sieltä tule jotain katsomisen arvoista. Joka aamu selaan TV-ohjelman toiveikkaana, että ohjelmistossa olisi joku hyvän IMDB-arvostelun saanut, kiinnostava elokuva, jota en ole vielä nähnyt. Kulttileffoiksi muodostuneet rainat käyvät, vaikka arvostelu olisi heikompikin. Uuden leffan bongaus tyydyttää metsästäjä-keräilijän sieluani hetkeksi.

Kirjaston kirjavaraukset

Luen melko paljon kirjoja, muutaman kymmenen vuodessa. Olen jo vuosia lukenut yksinomaan sähköisiä kirjoja puhelimeltani. Uusien lukuelämysten etsiminen on ihanaa, saati sitten se, kun kauan odotettu varaus kilahtaa lukuohjelmaan.

Sijoittaminen pörssissä

Ostamista se on osakkeiden ostaminenkin, mutta ei ehkä samalla tavalla shoppailu-kategoriassa. Monet kiinnostavat osakkeet olivat hetki sitten ostohinnoissa, mm pitkäaikainen haaveeni Disney.

Aina välillä mietin, että jos olisin esimerkiksi Louis Vuittonin Michael-repun sijasta ostanut LVMH:n osakkeita, olisi niiden arvo noussut aika mukavasti. Repunkaan arvo ei ole onneksi kauheasti laskenut, ja olen toisaalta käyttänyt sitä tässä vajaan kymmenen vuoden aikana jo useamman tuhat kertaa. Ja reppu on edelleen kuin uusi. En varsinaisesti ihmettele, että LVMH:n osake ei laskenut vieläkään sellaiselle tasolle, että olisin halunnut sitä ostaa.

Bongailu

Metsästäjä-keräilijän viettiä tyydyttäisi varmasti parhaiten metsästys ja keräily. Ensiksi mainittu vain on kasvissyöjälle turhauttavaa puuhaa, ja keräilyyn täytyy palata syksymmällä, sillä korvasienet eivät houkuttele.

Olen tyytynyt tekemään luontobongailua vain silmilläni. Peuroja, jäniksiä, oravia, perhosia, pikkulintuja, fasaani ja jonkin sortin pyy on ainakin tullut bongattua, vaikka olen pysynyt vilkkailla kävelyreiteillä.

Muutakin kuin löytämisen iloa

Löytämisen riemun lisäksi moni pyrkii shoppailulla myös tulemaan enemmän haaveittensa kaltaiseksi. Ikäänkuin kynähameen ostaminen varmistaisi työmenestyksen ja uudet lautaset perheen idylliset ruokahetket. Tätä itsensä kehittämisen tarvetta voi täyttää paremmin muilla keinoin. Mutta se ansaitsee oman kirjoituksensa.

Shoppailu ei pitäisi olla harrastus

Markkinointitoimiston osakkaana olen saanut lukea tuhansia työhakemuksia, joista valtaosa on ollut nuorehkoilta naisilta. Vielä muutama vuosi sitten harrastuksena mainittiin usein shoppailu, mutta sitä ei selvästikään enää pidetä mainostamisen arvoisena aktiviteettina. Hyvä niin.

Ajan henki on jo muutenkin ollut ylikuluttamista vastaan, ja perusarvojen ääreen pysäyttävä sosiaalinen eristys pelaa toivottavasti samaan pussiin. Saa nähdä, muuttaako tämä pakotettu ostolakko omaa kulutuskäyttäytymistäni entistäkin niukemmaksi.

Mökkeily johti ostolakkopakkoon

Olen kertonutkin, että en ole ostolakkoihmisiä. Minulla ei ole esimerkiksi mittavia kenkävarastoja, joten ainoiden sandaaleitteni hajotessa tarvitsen uudet.

Viimeksi kerroin, että korona ei juurikaan ole leikannut kulutustani.

Nyt täytyy nähtävästi syödä sanani kummankin asian suhteen, vaikkakin tällä kertaa päätöksen teki puolestani Suomen Posti. Antakaas kun selvennän.

Älkää kertoko Sanna Marinille, mutta…

Olen astmaatikko, elikkä ainakin joidenkin tulkintojen mukaan koronan riskiryhmää. Niinpä pakenimme “mökillemme” Hämeenlinnaan jo pari viikkoa ennen Uudenmaan rajan sulkemista. Lopetimme sosiaaliset kontaktit ja aloimme tilata ruoat verkosta. Mies työskentelee etänä täysipäiväisesti, minä sellaiset kymmenisen tuntia viikossa. Kumpikaan ei siis käy nyt missään työpaikalla, tai ylipäätään missään.

Uudenmaan rajan sulkeutuessa olimme olleet mökillämme eristyksissä jo niin kauan, ettei ollut pelkoa viattomien hämäläisten tartuttamisesta. Etenkään, kun olimme vältelleet kanssaihmisiä kuin ruttoa. Koska kyseessä ei oikeasti ole vapaa-ajan asunto, vaan ihka oikea talo, päätimme pysyä siellä. Järkeilimme, että jos tulee totaalinen ulkonaliikkumiskielto, olemme iloisia pienestä pihastamme. Leikkipuistoissa emme ole käyneet muutenkaan. Jos Suomessa olisi menty Norjan malliin ja laitettu armeija hakemaan mökkiläisiä kotiin, olisimme voineet vaikka siirtää kirjat mökillemme (mikä toki olisi sotkenut tyttöjen kerhohakemukset yms, joten onneksi siihen ei tarvinnut mennä).

Kesä kiellon päälle

Koska tilanne ei taida ihan äkkiä muuttua takaisin normaaliksi, päätimme, että vietämme koko kesän mökillä. (Tai siis Hämeenlinnan talollamme. Sen kutsuminen mökiksi saa yleensä aikaan huvittuneisuutta, sillä kyse on tosiaan ihan tavallisesta omakotitalosta tiiviisti asutussa korttelissa.) Tämä pysyvä kakkoskodissa asuminen tuntuu olevan kaikkien mielestä oikein hyvä ja turvallinen, hyväksyttävä ratkaisu. Kaikkien, paitsi Suomen Postin.

Viimeiset sata kilometriä on aina pitkät niin

Kuten viimeksi kerroin, lapseni eivät ole lakanneet kasvamasta ja tarvitsevat uusia – tai siis käytettyjä mutta heille uusia – vaatteita. Löysin Torista siistin välikausipuvun, kerroin myyjälle Hämeenlinnan osoitteemme ja lähimmän pakettiautomaatin. Pian sain Postilta tekstiviestin: “Lähetyksesi on ohjattu lähimpään vapaana olevaan noutopisteeseen. Lähetys JJFI1234567890 (lähettäjän nimi) 0.00 € noudettavissa 06.05.2020 asti Posti, K-citymarket Espoo (osoite) ESPOO. Hlökortti mukaan C1234.”

ESPOO?! Varmistin myyjältä, tiesikö hän espoolaisuudestani. Oliko se jotenkin luettavissa Tori-viestien rivien välistä? Ei ollut, hän oli lähettänyt paketin Hämeenlinnaan täysin tietämättömänä uusimaalaisuudestani. Postin on täytynyt lähetyksessä olleen puhelinnumeroni perusteella kaivaa esiin kotiosoitteeni, ja ohjata paketti sen perusteella Espooseen.

Ymmärrän, että Postilla on nyt ruuhkaa, mutta lähin vapaa automaatti ei voi olla sadan kilometrin päässä.

Mieheni neuvoi ilmoittamaan Postille mökin osoitteen rinnakkaisosoitteeksi. Sillä kuulemma välttäisi tulevaisuudessa vastaavat karikot.

No, ei välttänyt.

Puhtaasti turvallisuussyistä en osta akrobatiavälineiden tai vastaavien kiinnitystarvikkeita käytettynä. Niinpä tilasin voimistelurenkaiden kiinnitykseen tarvittavat karabiinerit kiipeilykauppa Camun verkkokaupasta, Hämeenlinnan osoitteeseen – en mihinkään tiettyyn automaattiin, vain osoitteella, olettaen niiden päätyvän johonkin kävelymatkan päässä olevaan postiin.

“Lähetyksesi on ohjattu lähimpään vapaana olevaan noutopisteeseen. Lähetys JJFI1234567890 Camu Oy noudettavissa 09.05.2020 asti Postin automaatti, (osoite), Espoo koodilla 1234 lokerosta 5.”

ESPOO.

Aika hyväksyä tosiasiat

Huokaisin todella syvään. Mietin Postin asiakaspalveluun soittamista, mutta totesin, että koska olin joka tapauksessa menossa hakemaan lisää tavaroita kotoa, olisi helpompaa, nopeampaa ja hermoja säästävämpää vain hakea paketit itse.

Menossa hakemaan paketteja Espoossa. Postissa pyydettiin nostamaan lasit silmiltä henkilöllisyyden tarkistamiseksi, mutta huiviin ei onneksi tarvinut koskea.

Ostolakkopakko

Niinpä, kiitos Postin, olen nyt sitten ensimmäistä kertaa elämässäni ostolakossa. En aio ajaa sataa kilometriä hakemaan pakettejani, enkä edes yrittää päästä läpi Postin asiakaspalveluun. Voisin periaatteessa edelleen ostaa nettikirppareilta tavaraa Hämeenlinnan alueella ja noutaa sen, mutta valikoima jää silloin toki sangen suppeaksi ja parempi varmasti välttää niitäkin ihmiskontakteja.

Eipä kai tässä ihmeitä tarvitse, kun ei missään käykään. Niitä ainoita sandaaleita suutari ei enää halunnut korjata, mutta tein parhaani pikaliimalla. Voihan kesä olla kylmäkin.

Sitä mitä ei ruokakaupan verkkokaupasta saa, sitä ei tarvita.

Prkl.