Vuosi Museokorttia

Superhitti Museokortti löysi tiensä myös minun lompakkoni väliin – eli minimalistisesti puhelinkotelooni – vuosi sitten. Museokortista muuten riittää pelkkä kuva, eli fyysistä korttia ei tarvitse kuljettaa mukana!

Ensimmäinen museokorttivierailuni oli mökkikaupungissamme Hämeenlinnassa aikuisten serkuntyttöjeni ja kuopuksen kanssa. Suuntasimme Hämeen Linnaan. Puolivuotias kuopus kulki silloin mukana kantorepussa.

Viimeisen kerran (tällä erää) Museokortti pääsi käyttöön samassa seurassa ja kaupungissa, Sibeliuksen syntymäkodissa. Kuopus oli muuttunut takin alla tuhisevasta vauvasta kaikesta kiinnostuneeksi taaperoksi.


Näiden lisäksi vuoden mittaan tuli vierailtua:
– Neljästi Amos Rexissä
– Kolmesti Ateneumissa
– Kahdesti Kiasmassa
– Kahdesti WeeGeessä
– Gallen-Kallelan museossa
– Ilmailumuseossa
– Luonnontieteellisessä
– Raaseporin linnassa

(Sekä Bergenin Koda-taidemuseossa ja Tukholman Fotografiskassa, mutta ne eivät toki kuuluneet Museokortin piiriin. Lisäksi piipahdan mielelläni pop-up taidenäyttelyissä.)

Melko taidepainotteisia vierailuja siis! Yhteensä 69 euron museokortilla tuli siis tehtyä 17 museovierailua. Yhden sisäänpääsyn hinnaksi jäi siis nelisen euroa.

Paria vierailua lukuunottamatta lapset olivat mukana. Vain Ateneumissa olimme silmätikkuina, kaikkialla muualla tunsimme itsemme tervetulleiksi. Artikkelikuva on typyjemme suosikkimuseosta, WeeGeen Lelumuseosta.

Ilman museokorttia ylläolevista museovierailuista olisi tullut tehtyä ehkä neljä tai viisi – mikä sekin olisi ollut hyvin lähellä tehdä Museokortista kannattavan hankinnan. Toki moniin museoihin on myös ilmaispäiviä, esimerkiksi Kiasmassa aina kuukauden ensimmäisenä perjantaina.

Museokortin uusimiseen kannustettiin niin museoiden tiskeillä, sähköpostitse kuin tekstiviestilläkin. Päätin, etten kuitenkaan tällä erää jatka sen parissa.

Hankintahetkellä kuopus oli tosiaan puolivuotias ja esikoinen kaksivuotias. Kilttinä ja rauhallisena tapauksena esikoinen kulki kauniisti vierelläni taidemuseosta toiseen kuopuksen ihmetellessä rattaissa. Nyt vuotta myöhemmin kuopus haluaa itse kävellä, mieluiten kädestä pitämättä, ja välillä aivan eri suuntaan kuin muut. Tavallinen 1,5-vuotias lapsi siis, ei helpointa museoseuraa. Esikoinen kyllä viihtyisi, mutta kokee etenkin nykytaiteen usein pelottavana (eikä ihme).

Toki pääsisin joskus museoihin ilman lapsiakin, mutta käytän ne hetket kuitenkin mieluummin liikuntaan. Liikuntaan panostamme myös yhdessä tyttöjen kanssa, sillä joululahjaksi ostimme Leon Leikkimaan vuosikortit. (Ei, en suostu sanomaan sitä Leo’s Leikkimaaksi. Joku raja.) Museokortin pariin palaan varmasti joskus myöhemmin!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *