100 asiaa, joita en osta

Rakastan Tubettavien minimalistien “XX asiaa, joita en osta” -listauksia. Niistä harvoin löytyy mitään omalta kantiltani katsottuna kauhean mullistavaa, sillä useimpia heidän luettelemistaan asioista en osta itsekään. Päätin kokeilla, montako asiaa saan listattua – lopputuloksena oli 99, joten piti keksiä jotain ympäripyöreää tasalukuun päästäkseni.

Harry Potterit on tullut luettua moneen kertaan, mutta vain ekat kierrokset paperiversioina. Kuva on vanha, nämä on myyty ajat sitten.

Jenkkiminimalistien listoilla komeilevat yleensä sellaiset suomalaisittain kummastuttavat asiat kuin “dryer sheets” (en tiedä mitä ne ovat suomeksi, mutta kyse on kai kuivausrumpuun laitettavista hajustelapuista?) tai “pullovettä kotiin” (jota kukaan ei osta Suomessa muutenkaan, paitsi korkeintaan ydinsodan varalta). Yritin tähän listaan kerätä asioita, joita arvioni mukaan aika moni muu ikäiseni nainen ostaa. Kaikki nämä asiat eivät ole mitenkään huonoja tai vältettäviä, ne vain sattuvat olemaan asioita, mitä minä en osta.

En enää osta säilytyslaatikoita. Ensin mietin, onko ylipäätään tarpeen säilyttää tavaroita, joita käyttää niin harvoin, että ne ehtivät laatikkoon. Jos on, käytän olemassaolevia laatikoita tai vaikka kestokasseja. Nämä laatikot pääsivät kiertoon vuosia sitten.

Disclaimer: Älkää hirttäkö, jos näette minut ostamassa karkkia ennen Halloweenia karkki-vai-keppostelijoita varten, tai lihaa grillaamaan tulevia kavereita varten. Listan asiat ovat sellaisia, joita en osta itselleni.

  1. Alkoholia (paitsi denaturoituna ulkoiseen desinfiointiin)
  2. Lihaa
  3. Karkkia tai maitosuklaata (tummaa suklaata syön muutaman palan viikossa)
  4. Limsaa tai energiajuomia
  5. Kahvia tai teetä, matchajauhetta lukuunottamatta
  6. Jäätelöä
  7. Mitään, missä on asesulfaami-K:ta, aspartaamia tai sukraloosia
  8. Purukumia (tykkään kyllä xylitolpastilleista, mutta purkka pitäisi kieltää lailla)
  9. Fyysisiä kirjoja (enkä juuri digitaalisiakaan, koska e-kirjasto <3 )
  10. Fyysisiä elokuvatallenteita
  11. Musiikkia (en tallenteina enkä kk-maksullisina, maksan musiikista ainoastaan livenä)
  12. Kanavapaketteja (en katso TV-sarjoja ja olisin mieluummin kokonaan ilman kanavapaketteja, mutta solidaarisuudesta olen maksanut miehelle osan Viaplaysta, joka meillä on ollut urheilutarjonnan vuoksi)
  13. Pelejä puhelimelle, koneelle, konsoleille tms (mutta pelaan mielelläni Afrikan Tähteä, kaikesta huolimatta)
  14. Lehtiä (luen niitä harvoin, ja kirjastojen e-lehti-tarjonta on erittäin kattava)
  15. Impulssiostoksia (kun ostan jotain, se on ollut hankintalistalla jo pitkään)
  16. Mitään “teeveestä / instagramista tuttuja” innovaatioita kuten Ostos-TV-tuotteita
  17. Uusimman muodin mukaisia vaatteita
  18. Muualla kuin optikoilla myytäviä aurinkolaseja
  19. Epämukavia tai huonolaatuisia kenkiä
  20. Lompakkoja (en ole käyttänyt moista kymmeneen vuoteen)
  21. Uusia nahkatuotteita (käytettynä esim nahkakengät ovat minulle ok)
  22. Uusia tai uutta untuvaa sisältäviä tuotteita (käytettynä ok)
  23. Villaa sisältäviä tuotteita
  24. Halvimpien pikamuotiketjujen vaatteita edes kirppareilta (Asos, Zaful, New Yorker, BikBok jne)
  25. Minkään brändin vaatteita käytettynä tai uutena, jos ne eivät arvioni mukaan kestä vähintään 50 käyttökertaa hyväkuntoisina
  26. Vaatteita nettikirppareilta, joilla ei ole palautusoikeutta (Tori, Zadaa yms – tämän päätöksen tein hiljattain) tai verkkokaupoista, joissa palauttaminen on maksullista (ostan ylipäätään vaatteita verkosta erittäin harvoin)
  27. Vaatteita väreissä, jotka eivät sovi kaikkiin muihin jo omistamiini vaatteisiin (siksi ostan vain mustia, harmaita, sinisiä ja viileän punaisia vaatteita) tai vaatteita, jotka vaativat silittämistä.
  28. Vaatteita yksittäiseen käyttöön (en ole koskaan esimerkiksi omistanut opiskelijahaalaria, ylioppilaslakkini myin ajat sitten, uimapukua lukuunottamatta en osta vaatteita, jotka sopivat vain yhteen liikuntalajiin)
  29. Timantteja
  30. Autoa tai siihen liittyviä asioita (olen omistanut useita autoja, mutta nykyisin lainaan mieheni autoa silloin harvoin kun sellaista tarvitsen – omaa tuskin enää ostaisin, tarpeen tullen voisin vuokrata tai liisata)
  31. Uutta elektroniikkaa (enkä ota sellaista vastaan myöskään työnantajaltani tms – kaksi vuotta sitten ostin kuulokkeet uutena, enkä ole oikein vieläkään päässyt siitä yli)
  32. Arpoja, lottokuponkeja tai mitään muitakaan uhkapelituotteita
  33. Lisämaksullisia matkatavaroita lennoille (pärjään muutenkin useimmiten käsimatkatavaroilla)
  34. Matkamuistoja
  35. Ruokabokseja tai muita valmiiksi kuratoituja ruokalähetyksiä (ihana idea, mutta olen liian pihi ja laiska)
  36. Mitään minibaarista
  37. Lahjoja aikuisille aviomiestäni lukuunottamatta (enkä hänellekään yleensä tavaraa)
  38. Hassuja lahjoja yhtään kenellekään (lienee edellisen kohdan jälkeen itsestään selvää)
  39. Tavaralahjoja meillä käyneille (engl. party favour eli esimerkiksi lasten synttärivieraille annettava tavara – jos meiltä jotain saa niin aina syötävää tai korkeintaan koristeena olleen ilmapallon)
  40. Tekokasveja, tauluja tai koriste-esineitä (lukuunottamatta muutamia käytettynä ostettuja joulukoristeita)
  41. Antiikkia
  42. Taidetta (maksan kuitenkin mielelläni taidenäyttelyistä!)
  43. Keräilytavaraa
  44. Mitään yhdeltäkään puhelinmyyjältä koskaan yksityishenkilönä tai yksityisyritysteni edustajana (markkinointitoimistollemme soittavalta lupaan ainakin kuunnella asian)
  45. Mitään tuntemattomien toimijoiden Instagram-yhteistöistä
  46. Mitään, mikä saapuu Kiinasta nyssäkässä (liittyy kohdan 45 postaukseen)
  47. Koruja, jotka eivät ole aitoa hopeaa, kultaa, kirurginterästä tms (sekin liittyy kohdan 45 postaukseen)
  48. Huumeita (kannatan silti kannabiksen laillistamista, vaikken itse tarvitsekaan)
  49. Tupakkaa (en edes jos joku pyytää “tuomaan laivalta” tms)
  50. Aurinkovoiteita, joiden suojakerroin on vähemmän kuin 50
  51. Kelloja (ostin yhden käytettynä joskus 2010 kieppeillä ja uskon sen olevan ikuinen)
  52. Astioita (nykyiset riittävät varmasti loppuelämäkseni)
  53. Muovisia juomapulloja (olen hajottanut ainakin viisi, joten metallilla mennään – lasinkin voi unohtaa)
  54. Keittiövälineitä (toivon 2016 ostetun blendtecini olevan ikuinen tai korjattavissa, enkä kaipaa pöhötintä tai vohvelirautaa)
  55. Maca-, spiruliina- tms superfoodjauheita smoothieita pilaamaan
  56. Luomivärejä missään formaatissa
  57. Puutereita, aurinkopuutereita tai puuteri- tai kakkumuotoisia poskipunia
  58. Hiuslakkaa, muotovaahtoa tms (1-2 kertaa vuodessa olen suihkauttanut mieheni iänikuisen vanhasta hiuslakkapullosta, ja katunut sitä joka kerta)
  59. Rakennekynsiä (kokeilin kerran 25 vuotta sitten)
  60. Ripsienpidennyksiä tai ripsiä kasvattavia seerumeita
  61. Hiustenpidennyksiä (kokeilin kahdesti nuorempana)
  62. Hiusharjoja, kampoja tai vastaavia (omistan yhden Mason Pearsonin harjan, edellinen kesti 15 vuotta ja toivon tämän olevan pitkäikäisempi)
  63. Hajuvesiä tai vastaavia
  64. Huulirasvaa tai huulimeikkejä (omistan yhden huulikynän kuvauksia varten)
  65. Silmänalusvoiteita (en ole havainnut hyötyä)
  66. Selluliittivoiteita (sama)
  67. Primereita, meikinalusvoiteita tai seerumeita (tämän postauksen jälkeen olen siirtynyt vain kasvoöljyihin)
  68. Itseruskettavia voiteita tai vastaavia palveluita (enkä todellakaan solariumia!)
  69. Hiuskäsittelyjä kuten värjäyksiä, permanentteja tai olaplexejä, latvojen leikkaamista lukuunottamatta
  70. Hiusten kuumakäsittelylaitteita (en käytä, en edes föönaa hiuksia paitsi korkeintaan kovalla pakkasella uimahallin omalla föönillä)
  71. Hiuslenkkejä (muilta tippuneita hiuslenksuja löytyy maasta loppuelämän tarpeiksi)
  72. Sheet maskeja eli kangaskasvonaamioita
  73. Karvojen ajeluun tarkoitettua vaahtoa, karvanpoistovoidetta, -vahaa tai -sokeria
  74. Vartalon kuorintavoiteita, -käsineitä, -harjoja tai vastaavia (käytän nykyiset loppuun, mutta mikään ei toimi niin hyvin kuin froteepyyhe saunan tai kylvyn jälkeen)
  75. Kynsiviiloja (hotellista pihistetty paperinen kynsiviila riittää loppuelämäni tarpeisiin) tai sellaisia kiillottamiseen tarkoitettuja buffereita (eivät tee hyvää kynsilleni)
  76. Manikyyrejä tai pedikyyrejä
  77. Pistoshoitoja kuten fillereitä tai botoxia (kasvojoogalla saa parempia tuloksia)
  78. Kosmetiikkajoulukalentereita (ennen rakastin näitä, mutta vain murto-osa tuotteista pääsi omaan käyttööni)
  79. Kuukausilähetyksiä (esimerkiksi kosmetiikkapaketteja)
  80. Kosteuspyyhkeitä (käytin näitä kyllä aikoinaan kodin ulkopuolella vaippaikäisten kanssa!)
  81. Osakkeita yhtiöistä, jotka ovat vahvasti arvomaailmaani vastaan
  82. Joukkorahoitusosuuksia yhtiöistä (olen sortunut kahteen, Yogaiaan ja Rekkiin, ihan kannatuksen vuoksi, mutta en sorru enää)
  83. Rahoituskorkoja (maksan luottokorttilaskuni kokonaisuudessaan ennen eräpäivää, en osta osamaksulla, eikä minulla ainakaan tällä hetkellä ole edes asuntolainaa)
  84. Bull-, bear- tai muita keinottelutuotteita
  85. Sisäurheilukenkiä (silloin harvoin, kun sellaisia tarvitsisin, pärjään lenkkareilla – en muuten enää osta myöskään aiemmin ylistämiäni Converseja)
  86. Kuukautistuotteita (kuukautiskuppini on jostain Nakkisodan ajoilta, mutta eipä sillekään ole käyttöä)
  87. Tuoksukynttilöitä, ilman”raikastimia” tai muita hajustimia
  88. Pyykin huuhteluainetta (käytän sitä 20ml kerran vuodessa käsitellessäni vanhaa puuvillaneulettani, joten muutaman vuoden vanha huuhteluainepulloni kestää kauemmin kuin tuo neule)
  89. Tatuointeja (tai tatuoinnin poistoja, kun ei ole mitä poistaa)
  90. Fyysisiä valokuvia (tilaan isoäideille ja kummeille muutaman kuvan vuodessa, mutta en siis omaan käyttöön, en edes päiväkodin kuvia)
  91. Säilytyskoreja, lehtikoteloita tai vastaavia säilytyskalusteita
  92. Muistikirjoja tai ylipäätään kirjoituspaperia itselleni (jopa päiväkirjani ovat nyt digitaalisia)
  93. Ouraa, aktiivisuusrannekkeita tai vastaavia (en treenaa sellaisella tasolla ja olen aika haka kuuntelemaan omaa kehoani)
  94. Tavaroita, joiden varastamista joutuisin erityisesti pelkäämään (olen ostanut aiemmin todella kalliita laukkuja ja käytän niitä toki yhä, mutta eihän niitä mihinkään voi jättää hetkeksikään – polkupyöräni maksoi onneksi vain 60 € käytettynä, eikä vanha elektroniikkanikaan erityisemmin innosta pitkäkyntisiä)
  95. Käsi- tai olkalaukkuja (omistan yhden kumpaakin ja ne ovat ikuiset)
  96. Lemmikkejä tai mitään lemmikkeihin liittyvää
  97. Pääsylippuja minnekään, missä pidetään miekkavalaita, tai kuvien ottoa villieläinten kanssa tms
  98. Kuntosali- tai muita kk-maksullisia liikuntajäsenyyksiä
  99. Välineitä harrastuksiin, joita tekisin alle neljä kertaa vuodessa, kuten laskettelusuksia tai SUP-lautaa
  100. Mitään turhaa paskaa (kiitos ilmaisusta Julia Thurén) vaikka halvalla sais (kiitos ilmaisusta Sulo Vilén)
Sheet maskit – olette houkuttelevia kuin karkit, mutta kas kun en osta karkkiakaan

Oliko listaa hauska lukea? Kannattaa vilkaista myös kolmen vuoden takainen blogikirjoitukseni asioista, joissa olen säästänyt rahaa.

Listaltani puuttuu monia minimalistien perusjuttuja: Ostan yhä talouspaperia ja joskus foliotakin, ja kestovanulappujen lisäksi kaipaan tavallisia vanulappuja satunnaiseen kynsilakan poistamiseen. Ehkä jonain päivänä en enää koe tarvitsevani niitä. Kaikkein eniten haluaisin lisätä listalleni maitotuotteet, mutta toistaiseksi käytän silloin tällöin salaattiin laitettavia juustoja, ja joskus syön esimerkiksi voihin leivotun croisantin.

Laskitko, kuinka montaa listan asioista sinä ostat? Mitä minun pitäisi lisätä listaani? Kerro Instagramissa!