Minimalismi voitti – muutamme mökille

Kuten saatat tietää, olemme Espoon kotimme lisäksi viettäneet paljon aikaa “mökillämme” Hämeenlinnassa – nämä lainausmerkithän tulevat siis siitä, ettei kyseessä ole mikään varsinainen vapaa-ajan asunto vaan omakotitalo taajama-alueella, kuitenkin aivan ulkoilualueen vieressä, lähellä uimarantaa. Ennen pandemiaa vietimme mökillä lähinnä viikonloppuja, sillä miehen työ Helsingin keskustassa piti meidät arkisin pk-seudulla ja itsekin kävin lähes viikottain osaomistamani markkinointitoimiston toimistolla Valimolla. Nyt oli kuitenkin mahdollisuus valita, ja monipaikkaisuustrendin (eli mökkien/kakkoskotien hankkimisen suursuosion) vastaisesti päätimme asettua pysyvästi yhteen paikkaan. Muuttopäätökseen vaikutti moni asia, joista tässä muutamia.

Etätyö FTW

Työelämän murros covid-19:n myötä on jotain sellaista, mitä varmasti muistellaan historiankirjoissa siinä missä teollistumista nyt. Helmikuussa 2020 sain itsekin vielä kuulla: “Tähän osallistuminen ei mitenkään onnistu etänä.” Itse olen koko työurani ajan ollut sitä mieltä, että saan työni tehtyä paremmin kotoa! Nyt minua ei enää odoteta toimistolle, eikä miestäkään kuin kerran-pari viikossa, sekin tietysti vasta pandemian jälkeen.

Sen sijaan, että viettäisimme lomia ja pitkiä viikonloppuja Hämeenlinnassa, voimme olla siellä aina. Siellä meillä on pikkuinen oma piha, järvi ja ulkoilualue vieressä ja upeat pyöräilymaastot. Eipä voi Espoon kotimmekaan lenkkeilymahdollisuuksia moittia, mutta kyllä ne ovat Hämeenlinnan talomme ympäristössä vielä paremmat. Viime kesänä teimme harvase päivä pyöräretkiä Vanajaveden rantoja pitkin, Hämeen Linnan ympäristössä. Niin idyllistä, että oikein hävettää.

Päiväkoti alkaa!

Tähän asti 2- ja 4-vuotiaamme ovat käyneet Espoon kaupungin tarjoamassa kerhossa 3 x 3h viikossa. Syksyllä kuopus täyttää kolme ja kummankin tytön on aika aloittaa päiväkodissa. Päiväkoti löytyy kummastakin kaupungista aivan vierestä, joten se ei ollut ratkaiseva tekijä.

Sen sijaan mietin pitkään äitini eli tyttöjen Mummin ja lasten välimatkaa. Äitini on ajanut meille Espooseen joka viikko hoitamaan tyttöjä, että olen saanut tehtyä töitä. Hämeenlinnaan tulee ajomatkaa tuplasti, mutta viikottaista apua ei nyt päiväkodin myötä enää tarvita. Sen sijaan Mummi voi tulla Hämeenlinnaan halutessaan koko viikonlopuksi (talossa on vierashuone) tai me voimme viedä tytöt viikonlopuksi Mummilaan. Päiväkodin alkamisen myötä oli siis mahdollista muuttaa niin, että Mummin ja tyttöjen välit pysyvät yhtä läheisinä kuin tähänkin asti.

Päiväkodin aloitus tarkoittaa myös sitä, ettei kaikkea lastenhoitoapua ole enää pakko käyttää työntekoon, mutta se on niin järisyttävä ajatus, etten osaa edes ajatella sitä vielä. Eikä se toki liity tähän muuttoon.

Espoon kerho on aivan ihana, ja päiväkodeista olen kuullut vain hyvää. Sen sijaan tulevia itsenäisesti liikkuvia lapsiamme ajatellen asuinalueemme on muuttunut kovin levottomaksi. Huumekauppaa ja joukkotappeluita taitaa tosin olla kaikkialla Suomessa.

Ei enää ainaista pakkaamista

Joka toinen viikko olen viimeistään keskiviikkona alkanut miettiä, mitä mökille tarvitaan mukaan, ja pessyt pyykkiä sen mukaan – vaikka sekä mökille että takaisin on aina kulkenut likaisiakin vaatteita. Hyvin suunniteltuna varsinaiseen pakkaamiseen on kulunut torstaina sellaiset pari tuntia, siis niin että tavarat ovat olleet autossa asti. Vähemmän suunniteltuna aikaa on mennyt paljon enemmänkin. Mökin päässä tavaroita on purettu tottuneesti sellaiset 20 minuuttia. Sama rumba on toistettu toiseen suuntaan sunnuntaina. Kahden yön reissuihin en ole enää suostunut, koska pakkaamisen osuus koko reissun kestosta on silloin noussut niin suureksi.

Parhaista yrityksistäni huolimatta jotain on aina ollut väärässä paikassa. Lempileluja en ole unohtanut, mutta villasukat kyllä. Useimmiten väärässä paikassa on jotain sellaista, mitä keksitään kaivata vasta kesken viikonlopun. Sää ei olekaan ennustetun lainen tai leikki vaatisikin juuri sitä tanssihametta, mitä ei todellakaan tullut mieleenkään pakata. Pari kertaa vuodessa lomamatkalla tällainen olisi ihan ok, mutta joka toinen viikko toistuvat reklamaatiot olivat liikaa.

Tämä pakkaaminen on asia, jonka olen huomannut epätasoarvon yhdeksi viimeisistä linnakkeista sellaisissakin perheissä, joissa isät hoitavat lapsia siinä missä äitikin. Pakkaaminen on naisten hommaa. Mies heittää louisvuittoniinsa parit kalsarit ja T-paidan, kun minä pakkaan omieni lisäksi lasten vaatteet ja rakkaimmat lelut isoon rinkkaan. Jos lapsilta puuttuu jotain, on selvää, keneen syyllistävät katseet kohdistuvat.

Eikös muuten joku (ei oma) mies ehdottanut, että hurjaa vauhtia kasvavilla lapsilla, joilla kummallakin on yksi lempipaita, olisi mökillä omat mökkivaatteet (jotka ilmeisesti aina mökkireissun loppusuoralla riisuttaisiin ja pestäisiin?). Ja tietysti omat lelut. Jokainen eroperhe voinee kertoa, miten hyvin tällainen toimii.

Käyttötavaroita vielä isompana ongelmana on ruoka. Kotiin ei voi jättää mökkireissun aikana pilaantuvaa ruokaa, eikä mökillä voi olla sellaista valmiina. Vaikka käytämme ruoan verkkokauppaa ja tilaamme ravintolaruokaa joka viikko, on neljän hengen kaikkien aterioiden suunnittelussa ja resursoimisessa valtava työ, jota paikan vaihtuminen kesken kaiken hankaloittaa lisää. Pakkaukset täytyy teipata kiinni ja/tai sujauttaa pusseihin. Kylmäkassit tulevat aina täyteen. Hedelmät liiskaantuvat matkalla.

Sitten vielä pistokkeet irti seinästä, varmistuskierros, että pesukoneiden vedet on suljettuna ja ikkunat ja ovet kiinni, valot pois… Niin ja tietenkin jos jotakin on halunnut kasvattaa, vaikka vain yrttejä tai salaattia, kaikki viljelykset on täytynyt pakata mukaan aina paikkaa vaihtaessa.

Kohtuullisesti siivottavaa

Toivottavasti kaikki ”koronahuumassa” mökkiä ostavat ymmärtävät, miten raskasta kahden paikan asuttaminen on! Tuo pakkaaminen on yksi asia, ja kahden paikan ylläpito ja siivoaminen on toinen.

Omakotitalossa on enemmän hommaa kuin kerrostalossa, sehän on selvä. Mutta miettikääpä, että tähän asti olemme ylläpitäneet sekä 74 kerrostaloneliötä että 155 neliön taloa ja sen pientä pihaa. Elättelen toivoa, että muuton myötä edes jossain olisi joskus suhteellisen puhdasta. (Ns. ”siistiä” meillä tulee helposti, koska tavaraa on vähän, kaappien päällä ja alla on tosin pölykerros…)

Hei hei tuplatavarat!

Tähän väliin on ihan pakko heittää disclaimer eli vapauttaa kirjoittaja vastuusta. Raptori räppäsi nuoruudessani ”ostaisko auton vai ostaisko veneen” ja tätä tasoa ovat tässäkin kirjoituksessa esitellyt ”ongelmat”. Uskon kuitenkin pohdinnallani palvelevani lukijoitani, jotka painivat enemmänkin tavaran ylenpalttisuuden kuin vähyyden kanssa.

Kerroin vuoden 2020 ostoyhteenvedossa, että viime vuonna ostimme monia tavaroita mökille, kun vietimme siellä paljon aikaa. Paljon jäi silti vielä hankkimatta, ja olimme miettineet jopa toisien polkupyörien ostamista (niitä kun ei saa kuljetettua autolla, jossa ei ole kattokaiteita ja johon ei akkujen takia saa peräkoukkua…)

Nyt siirryimme tuplatavaroiden hankkijoista niiden myyjiksi ja olemme netonneet jo pari tonnia (onneksi suurin osa tuli hankittuakin käytettynä). Jokaisen myydyn tavaran myötä mieli rauhoittuu hieman.

Line up the usual suspects

Yksi syy, mitä käytännössä kaikki muutostamme kuulleet ovat tarjonneet, on tilantarve. 74 neliötä kerrostalossa vai 155 neliötä omakotitalossa tuntuu monelle olevan selvä valinta. Meille itse asiassa ei. Kerrostalokolmiossamme mahtuu niin etätyöskentelemään, ilmajoogaamaan tai keinumaan, grillaamaan (yläkerran naapurin suosiollisella hyväksynnällä) ja saunomaan hyvinkin väljästi. Vessojakin on kaksin kappalein sekä vaatekomero miehen tavaroille. Kyllä lisätila kelpaa, mutta se ei ollut minkäänlainen muuton syy.

Rahan takiakaan ei muuttoa tehty – olemme koko 6,5 yhdessäolomme vuotta pitäneet sekä kerrostaloasuntoa että omakotitaloa, eikä taloustilanteemme ole muuttunut (mistä olemme tietysti hyvin kiitollisia!). Jos raha olisi tiukalla, en toki olisi ollut vuosia hoitovapaalla. Tietysti säästetylle rahalle löytyy käyttöä! Säästän ja sijoitan ahkerasti, sillä hoitovapaan, aiemman yrittäjyyteni ja myös urani alun monien matalatuloisten vuosien takia eläkekertymäni on olematon.

Ja tietysti aina voi ostaa veneen!

Onko poikkeusaika muuttanut sinun ajatuksiasi asumisesta? Kerro Instagramissa!

Kiitos, Facebook, ja näkemiin

Tiedätte varmaankin Konmarin ajatuksen siitä, että jos jokin ei enää pirskahtele iloa, siitä voi olla hyvä luopua. No, Facebook ei ole tuonut minulle mainittavaa iloa enää vuosiin. Kun liityin Facebookiin vuonna 2007, se oli mahtava paikka pitää yhteyttä sellaisiinkin kavereihin, jotka luulin hävittäneeni. Nykyisin sieltä ei kavereiden kuulumisia tahdo löytyä etsimälläkään, sillä aika moni vaikuttaa lopettaneen Facebookin päivittämisen.

Omia kuuluu kuulumisiani en ole halunnut siellä enää pitkään aikaan jakaa, sillä vuosien varrella minulle on kertynyt Facebook-“kavereita” jo puolisentoista tuhatta. Tietenkään he eivät ole oikeasti kaikki kavereitani, mutta kuitenkin ihmisiä, jotka olen jossain vaiheessa elämäni varrella tavannut – usein työn merkeissä. Mukana on sellaisia vähemmän kuin puolituttuja, joiden ei mielestäni tarvitse todellisia kuulumisiani tietää.

Tietoturvaongelmat ovat yksi syy siihen, etten halua jakaa elämääni Facebookissa. Mutta ollaan rehellisiä: kirjoitan blogia, minulla on semiaktiivinen Instagram-tili ja jaan videoita Youtubessa. Puhelinnumeroni ja sähköpostiosoitteeni löytyvät niin omilta kotisivuiltani kuin myös markkinointitoimistomme sivuilta. Jos joku haluaa varastaa identiteettini, ei hän tarvitse siihen Facebookia.

Lynkkausilmapiiri ja tylyt algoritmit

Eniten minua ärsyttää se, millaiseksi Facebookin ilmapiiri on muuttunut. Siinä missä saman asian kertominen Instagramissa saa sydämiä ja kauniita kehuja, löytyy Facebookista aina joku katkeroitunut puolituttu, joka keksii asiaan ilkeää sanottavaa. Ja aivan jokaiseen kommenttiin joku keksii jotain rasistista tai sovinistista mukahuumoria, lähes poikkeuksetta. En ole selannut Facebookia enää vuosiin, joten en kovin hyvin edes tiedä, mitä sieltä nykyisin löytyy. Mutta sen perusteella, mitä olen kuullut ja ohimennen palveluun kirjautuessa nähnyt, meininki ei ole ihan omien arvojeni ja näkemystäni mukaista.

Viime vuodet olen roikkunut kiinni Facebookissa sillä ajatuksella, että tarvitsen sitä kaupallisiin tarkoituksiin. Olen jakanut sinne näitä blogipostauksia ja kasvojooga-aiheisia YouTube-videoitani lukijoiden ja katselijoiden toivossa. Toivo on ollut lähes turha, sillä Facebook ei pidä minusta eikä halua näyttää postauksiani juuri kenellekään. En ota asiaa henkilökohtaisesti, sillä tiedän Facebookin suosivan aktiivisia käyttäjiä, jotka kommentoivat muille ja reagoivat sisältöihin ahkerasti. Heidän pahimman kilpailijansa palveluun ladatun videon jakaminen saa sekin Facebookin algoritmit tuhahtamaan halveksuvasti.

On Facebookissa jotain hyvääkin

Pidän kovasti Messengeristä, jolla minuun saa yhteyden, ja jolla minä voin pitää yhteyttä vaikkapa sellaisiin vanhoihin koulukavereihin, joiden puhelinnumeroa minulla tuskin on koskaan ollutkaan. Messenger oli yksi syy, miksi en halunnut poistua Facebookista kokonaan.

Lisäksi aina silloin tällöin käytän Facebookia eräänlaisena hakukoneena. Erityisesti pienten paikallisten yritysten tapahtumia ja voimassa olevia aika aukioloaikoja saattaa olla vaikea löytää muualta.

Facebook on myös oiva paikka etsiä tietoja esimerkiksi Tori-myyjistä. Olen jopa törmännyt Tori-huijariin, jolla oli Facebookissa tietoja itsestään syntymäpäivää myöten.

Tarvitsen Facebook-tilin myös työni puolesta, sillä se antaa pääsyn yrityksemme ja asiakkaittemme tileille. Ja minimalistinkin on tärkeää muistaa, että rahaa tuovia asioita ei konmariteta.

Miten Facebook-tili tyhjennetään?

Olen jo pitkään haaveillut oman Facebook-tilini tyhjentämisestä. En siis Facebookista lähtemisestä, vaan nimenomaan sen tyhjentämisestä. Kai se on jonkinlaista itsehillinnän puutetta: Kun kerran olen jakanut edellisenkin blogipostauksen Facebookiin, miksi en jakaisi tätäkin? Kunpa Facebook-tilin voisi tyhjentää!

Itse asiassa, se on aivan mahdollista, joskin erittäin hankalaa. Albumeissa olevat kuvat saa poistettua albumeittain, mutta loput pitää poistaa yksittäin. Samalla poistuvat niihin liittyvät postaukset.

Ryhmät löytyvät omalta sivultaan ja niistä voi poistua yksitellen. Tykätyt sivut löytyvät omalta sivultaan ja nekin voi “unlikettää” yksitellen. Itselläni oli lisäksi poistettavana muutama luomani sivu (jotka eivät olleet enää aktiivisia) ja muutaman sivun ylläpitäjä-status.

Sen jälkeen homma käy hankalammaksi: Asetukset ja yksityisyys alta löytyy Toimintaloki. Sieltä sitä voi sitten yksitellen napsutella julkaisuja, kommentteja, tykkäyksiä ja reaktioita pois. Kun hiiren laittaa oikeaan kohtaan, voi painella enteriä ja toiminnat poistuvat toistensa jälkeen. Muutaman toiminnon välein tosin kursori ei olekaan enää oikeassa kohdassa, ja sitä pitää siirtää.

Katumusharjoitus ja läksy opittavaksi

Tässä vajaan 15 vuoden aikana olin tehnyt julkaisuja, kommentteja, tykkäyksiä ja reaktioita kymmeniä tuhansia. Naputtelin niitä kolmena iltana. Sormet meinasivat krampata ja MacBook ylikuumentua enterin räiskyessä.

Poistoprojektiin meni yhteensä noin 15 tuntia aikaa. Samalla katselin toisella silmällä dokumentteja ja YouTube-videoita, mutta kunnolla ei mihinkään voinut keskittyä.

Siinä sitä oli aikaa miettiä, miten paljon aikaa Facebookille onkaan elämässään antanut. Paljon on ollut hyvää ja hauskaakin, mutta vähempikin olisi riittänyt. Pahimpia olivat ajanjaksot, jolloin olen ollut raskauspahoinvoinnin takia kykenemätön tekemään mitään kovin järkevää – niiltä ajoilta oli pahimmillaan 30 reagointia päivän ajalta. Kenenkään ei pitäisi lukea kolmeakymmentä Facebook-postausta päivässä, saati sitten lukea niin montaa, että päätyy tykkäämään kolmestakymmenestä.

Pahoittelut tässä kollektiivisesti kaikille, joiden postauksissa on nyt yksi tykkäys tai kommentti vähemmän. Jatkossa pyrin onnittelemaan ja ottamaan osaa henkilökohtaisemmin, edes viestillä.

Kiitos, anteeksi, ja nähdään Instassa… joskus

Nyt Facebook-profiilini näyttää tältä, olitpa sitten kaverini tai et. Halusin jättää tutun cover photon, ettei tyhjentynyttä tiliäni niin helposti epäiltäisi huijaukseksi. Avioliittostatuksen toivon hillitsevän kaveripyyntöjä tuntemattomilta. Toive tuntuu olevan turha. Ainakin tämä on hyvä tapa kertoa minua mahdollisesti googlaaville uusille tuttavuuksille, että olen varattu – ei sillä, ettenkö mainitsisi perhettä ensimmäisten viiden lauseen joukossa muutenkin.

Instagramissa yhä olen, tosin sieltäkin poistin kasapäin vanhoja ja uudempiakin postauksia, joista ei ollut mitään hyötyä. Instagramini on kasvojoogan ystäviä, blogini lukijoita ja valokuvamallia etsiviä varten. Käytännössä siis jokainen postaukseni palvelee jotain tarkoitusta. Sori siitä. Jos haluat tietää kuulumiseni, kysy!

En käy Instagramissa päivittäin, mutta pari kertaa viikossa kuitenkin. Tavoitteeni olisi postata jotakin viikottain, mutta aina se ei toteudu. Jos haluat kertoa, millaisia ajatuksia tämä kaikki sinussa herättää, tule Instagramiin.