Kokeilin Instagramin koru- ja bikiniyhteistöitä

Jos käytät Instagramia avoimella profiililla, olet luultavasti saanut yhteistyötarjouksia. Vaikka itselläni on (kirjoitushetkellä) vain käsittääkseni ihan tavanomaiset 1562 seuraajaa, yhteistyötarjouksia sateli viime kesänä kymmenen per postaus -tahtia. Lopulta uteliaisuus voitti, ja päätin kokeilla.

Kuten tiedätte, ostan 95 % vaatteista ja tavaroista käytettynä. Käytännössä tässä blogissa tulee kerrottua niistä kerroista, kun poikkean tavoistani – onnistuneesti tai epäonnistuneesti. Esimerkki onnistuneesta poikkeuksesta on se, kun pitkän harkinnan jälkeen ostin repun uutena. Tämä postaus kertoo epäonnistumisesta, tai oikeastaan kahdesta sellaisesta.

Kaulakoru käytössä Ahvenanmaalla.

Kolme korua neljän sijasta

Olin tehnyt periaatepäätöksen, että alkaisin käyttää enemmän koruja. Korut piristävät ihanasti myös kasvojoogavideoitani, mutta kirppareilta ei tahtonut mieluisia, moderneja koruja löytyä. Kyllä niitä varmaan siellä olisi ollut, mutta korut on vaikea tuoda esille etenkin itsepalvelukirppareilla, jossa ne täytyy käytännössä pakata pikkupusseihin, jotka sitten hautautuvat vaateröykkiöiden alle jopa niillä siisteillä kirppareilla.

Ajattelin, että kun kyse on työstä eli kasvojoogan ohjaamisesta, voin ostaa koruja uutenakin, jos käytettynä ei kertakaikkisesti löydy. “Money makers” eli työhön liittyvät tavarat on kategoria, jonka moni jättää minimalismin ulkopuolelle. Ihan hirveää itsepetosta tässä minun korutapauksessani, näin suoraan sanottuna. Halusin kimaltelevia asioita, keksin tekosyyn.

Tutustuin “ilmaisia koruja” lupaileviin dm-viesteihin, ja valitsi lopulta Crescent Treasuresin, jonka korut näyttivät kivoilta. Heidän lupauksensa oli neljä ilmaista korua ja lisää Instagram-seuraajia, koska he jakaisivat kuvia minusta käyttämässä koruja omalla suositulla tilillään. Kuulosti hyvältä.

Kyllä, tässä vaiheessa 90-luvulla aloittanut ammattimalli minussa mietti, että mallintyöstä pitäisi maksaa. Mutta maailma on muuttunut, eikä kukaan toki alkaisi pohjata mainoskampanjaa minun kännykkäräpsyihini. Ajattelin siis voivani säilyttää ammattiylpeyteni, vaikka yhdessä Instagram-kuvassani olisikin ilmaiseksi saatuja koruja, ja sama kuva jaettaisiin heidän tilillään.

Ensimmäiseksi minulle selvisi, että “ilmainen” tarkoittaa “maksa kohtuuttoman kalliit postikulut”. Punnitsin tilannetta ja tulin siihen tulokseen, että 36 euroa neljästä korusta ei kuitenkaan ole paha hinta – olin jo aika ihastunut noihin koruihin. Tilasin:

  • Moniosaisen kaulakorun, jollaisesta olin haaveillut jo vuosia aiemmin nähtyäni vastaavan jossain elokuvassa, joskaan en edes muista missä.
  • Nätit kesäiset korvakorut.
  • Hämmentävän käärmesormuksen, jonka ajattelin tuovan kivaa piristystä kasvojoogiin, joissa kädet ovat paljon esillä.
  • Joogahenkisen värikkään rannekorun, joka oli näistä suurin himotukseni kohde. Jos vihkisormusta ei lasketa, rannekorut ovat ainoa koru, joita käytän arjessa.

Olin todella pettynyt itseeni, kun tavarat tulivat Crescent Treasuresin kotipaikan UK:n sijasta mistäs muualta kuin Kiinasta. Elettiin viimeisiä hetkiä ennen Kiinanyssäköiden lisämaksuja, mutta kyse oli enemmänkin periaatteesta. En halua olla Kiinanyssäköitä vastaanottava ihminen. Ymmärrän, että Kiinassa valmistetaan valtaosa maailman kulutushyödykkeistä, ja että siellä on myös paljon erittäin hyviä ja eettisiä tehtaita. Niiden tuotteet eivät kuitenkaan tule EU:hun yksittäin lähetetyissä pikkupusseissa. Usein Tullin ohi tulevassa nyssäkässä voi olla mitä vain myrkyllisiä materiaaleja, joihin Suomen tai EU:n valvonta ei ylety.

Vielä pettyneempi olin, kun juuri se eniten odotettu eli rannekoru puuttui. Muut korut näyttivät kuitenkin oikein hyviltä. Eivät ne toki olleet mainoksissa lupailtua 18K kultaa, mutta sitä en odottanutkaan. Arvelen, ettei kukaan osta noita koruja täyteen hintaan, joten ymmärsin, että niiden todellinen hinta oli 9 €/kpl. Siihen hintapointtiin korut olivat hyvännäköisiä.

Crescent Treasuresin asiakaspalvelu vastasi nopeasti ja lupasi lähettää rannekorun jälkitoimituksena. Sitä ei nyt kahdeksan kuukauden aikana ole kuulunut, mutta luottokorttiyhtiö palautti neljäsosan tilauksen hinnasta.

Kesäisistä korvakoruista tuli suosikkini, mutta ne ovat sen verran suuret, että liikkuvat helposti, ja taustat tippuvat. Olen hukannut jo kaksi taustaa, eikä tavaroiden hukkaaminen ole tapaistani!

Korut ovat päässeet ahkeraan käyttöön ja niitä näkeekin monilla kasvojoogavideoillani – mutta toki jos olisin tiennyt niiden tulevan Kiinasta, olisin jättänyt korut tilaamatta. Ottamiani kuvia Crescent Treasures ei koskaan käyttänyt, joten mistään “yhteistyöstähän” tässä ei todellakaan ole kyse. Eipä siis tullut uusia seuraajiakaan.

Ihania bikineitä ei koskaan näkynyt

Toinen himotukseni korujen ohella oli uudet bikinit. Näillekin oli jonkinlainen tarve myös työn puolesta, sillä aika ajoin minun täytyy lähettää mallitoimistolle selfie alusvaatteissa tai bikineissä, kun potentiaalinen asiakas haluaa nähdä kroppani sen hetkisen kunnon. Halusin tarkoitukseen nätit bikinit, jotka eivät vie liikaa huomiota tai muuta kroppaani liikaa, mutta näyttävät kivalta. Etsin biksuja kirpparilta kirpparin perään, mutta tarjolla oli selvästi vanhoja malleja – etenkin alaosat ovat muuttuneet viime vuosina melkoisesti, ja koko takapuolen peittävä malli näyttää auttamattoman boomerilta.

Tässä ollaan aiemmin vuosiyhteenvedossani kuvailemani ongelman äärellä. Ostin bikineitä Torista ja päädyin myymään saman tien pois – joskin yhdet ostamani bikinit olivat niin haperoituneet, että päätyivät roskiin, ja sinne meni 13.70 € aivan taivaan tuuliin. Annoin siis itselleni ihan perustellusti luvan ostaa bikinit uutena. Virhe oli ostopaikan valinnassa.

Bikinien tarjoajia oli dm-boksi pullollaan, ja lopulta valitsin KappaCrewn, jolla oli mallistossaan mielettömän upeat valkoiset bikinit. “Postikulut” 22.41 euroa – edullinen hinta kivoista bikineistä. Lisäksi lupailtiin taas näkyvyyttä suosituilla Instagram-tileillä – tein koru- ja bikinitilaukset lähes samaan aikaan, joten en osannut epäillä asiaa. Uudet Instagram-seuraajat olisivat tervetulleita, sillä isompi seuraajamäärä mahdollistaa esimerkiksi ilmaisia ravintolaillallisia, hotelliöitä tai muita palveluita. Ammattivaikuttajaksi en halua, mutta freebie silloin tällöin kelpaisi.

No, bikinejä ei sitten koskaan kuulunut. Luottokorttiyhtiö palautti rahat, mutta olisin totisesti mieluummin ottanut ne bikinit. Ensi keväänä ostan bikinit jostain kivijalkakaupasta, missä pääsen sovittamaan. Valitettavasti en ole nähnyt muualla yhtä kivoja bikinejä kuin nämä toiveikkaana tilaamaani.

Suosittelen näiden kokemusten perusteella jättämään Instagram-yhteistyöt ainoastaan tunnettujen toimijoiden kanssa tehtäväksi. Itse blokkasin kommentoinnin niin, että vain tiliäni seuraavat voivat kommentoida, ja tuntemattomien tahojen yhteistyötarjoukset lähestulkoon loppuivat. Hyvä niin.

Oletko tehnyt Instagram-yhteistöitä entuudestaan tuntemattomien toimijoiden kanssa? Kerro Instagramissa!

Se yksi reppu

Kerroin taannoin, että haaveilen yhdestä repusta, joka palvelisi kaikkia moninaisia tarpeitani. Pitkällisen speksauksen jälkeen päädyin Herschelin Eco XL -reppuun, joka on tehty kierrätetyistä muovipulloista. Koska olen viime vuodet ostanut 95 % vaatteista ja tavaroista käytettynä, oli uuden repun ostaminen aika iso päätös.

Ulkotasku juomapullolle oli yksi toiveistani.

Huom taas: Tämä ei ole minkään sortin kaupallinen yhteistyö. Jos satut innostumaan samanlaisesta repusta:
a) Mieti, tarvitsetko sellaista oikeasti, vai innostuitko vain hetkellisesti tästä blogista.
b) Päätä, mihin kierrätät vanhan reppusi tai laukkusi.
c) Etsi reppua käytettynä, ja jos (sinäkään) et löydä, Googlaa ostopaikka.

Repun saavuttua ilahduin heti muutamasta asiasta. Ensinnäkin, tummansininen Peacoat-väri oli jopa kauniimpi kuin kuvissa. Sisusta oli ilahduttavasti tumma, sillä Herschelin normaaleissa (ei-Eco) repuissa sisusta on räikeän punainen, ja sellainen ei kyllä pysyisi siistinä kymmentä vuottakaan. Lisäksi valmistusmaa ei ollutkaan Kiina vaan Vietnam! Kun tehdasta ei ole ilmoitettu, pidän Vietnamia parempana vaihtoehtona, sillä ainakaan reppuani ei ole tehty uudelleenkoulutusleirillä.

Herschelin Eco-mallin sisusta on fiksun tumma, ja materiaali on käsitelty vettähylkiväksi, toisin kuin ei-Eco-malleissa.

XL-malli ilmoitetaan 30-litraiseksi, mutta laskemalla tilavuuden ilmoitetusta korkeudesta (44,5 cm), leveydestä (32cm) ja paksuudesta (15cm) ei toki päästä lähellekään vaan jäädään 21 litran kieppeille. Olen huomannut saman pätevän muutamien muidenkin merkkien 30-litraisten reppujen kohdalla. Vertasin kokoa 24-litraiseksi ilmoitettuun vanhaan Eastpakiini, jonka tilavuudeksi saan itse laskemalla aika lailla saman 21 litraa. Tämä Herschelin XL on selvästi sekä silmämääräisesti että nopeasti testipakkaamalla Eastpakia tilavampi, mutta ei sillä lailla jättikokoinen, että näyttäisi yhtään oudolta arkikäytössäkään.

Kyllä tähän pitäisi viikonloppureissun tavarat mahtua, vaikka pakattavana olisi joogamattokin. Jos lentokoneen käsimatkatavaroita ajatellaan, paino tulee vastaan ennen tilavuutta. Ja jos tavaraa on 7 kiloa – yleisin käsimatkatavaran painoraja, jota mittaillaan erityisesti halpalentoyhtiöillä Aasiassa – on reppu jo aika painava kannettava, jos matka ei kulje suoraan lentokentältä hotelliin ja toisin päin.

Ensimmäisen päivän testissä uimahalissa. Yksi kriteereistä oli, että reppu ei herätä huomiota sellaisissa paikoissa, joissa se täytyy jättää heppoiseen lokeroon.
Eco-malli on käsitelty vettä hylkiväksi. Ruokaostokset pysyivät kuivina räntäsateessa!

Minkälaisessa kassissa kannat viikonloppureissujen tavaroita? Kerro Instagramissa!

Mitä ostin vuonna 2021

Helmikuu on aavistuksen myöhäinen ajankohta tehdä yhteenvetoa vuodesta 2021, mutta kuten kerroin, osaomistamani yrityksen fuusio vei aikaani ja energiaani syksyn ja tammikuun aikana. Ja kyllä, nythän se työ sen fuusioitumisen suhteen vasta alkaa, mutta totesin, että kaipaan lukuisien erilaisten tiedotteiden vastapainoksi kevyempää kirjoittamista. Niinpä teen nyt hieman myöhässä tiliä viime vuoden ostoksistani, aivan kuten tein vuodesta 2020 ja vuodesta 2019.

Palaan tämän kirjoituksen lopussa enemmän siihen, miksi kirjaan kulujani ylös. Lyhyesti: Mielestäni jokaisen aivan taloustilanteesta riippumatta pitäisi tietää oman elämänsä kulurakenne. Omalla kohdalla haluan huolehtia siitä, että hankin tavaraa ja vaatteita hyvin kohtuudella, sekä määrällisesti että rahallisesti että ympäristökuormallisesti. Haluan vahtia, että käytän isomman osan tuloistani palveluihin ja elämyksiin.

Se, miksi kirjoitan omasta kulutuksestani, onkin sitten mielenkiintoisempi kysymys, johon jokaisella keittiöpsykologilla – minä mukaan lukien – on varmasti jokin vastaus. Haluanko inspiroida muitakin kiinnittämään huomiota omaan kulutukseensa? Todellakin. Haluanko tunnustaa kulutussyntini, kun olen livennyt itse itselleni asettamista tavoitteista? Ilman muuta. Haluanko kiillottaa omaa sädekehääni tarkkana kuluttajana? Voi, haluaisin kyllä, mutta omasta mielestäni en ole ollenkaan niin tarkka, että ansaitsisin suitsutusta keneltäkään, etenkään itseltäni. Ainakin tämä kirjoittaminen on yksi keino lisää tuntea olonsa tilivelvolliseksi omasta kulutuksestaan.

Muuton ja muutosten vuosi

2021 jää monille varmasti mieleen “toisena koronavuotena”. Me muistamme varmasti vanhoinakin vuoden siitä, että muutimme “mökillemme” Hämeenlinnaan ja lapset aloittivat päiväkodin. Tämä näkyi myös tavaravirroissa niin sisään kuin ulos.

Tavaran osalta olimme vahvasti myyntipuolella, kun myimme tuplatavaroita pois. Jäimme osto-myynti-saldossa yli tonnin plussalle, vaikka hankimme “uuteen” kotiimme kasvihuoneen. (Siitä ehkä lisää, kunhan ehdin saada sinne jotain kasvamaan – saimme sen vasta vähän ennen juhannusta viime kesänä, joten viime kesänä en ehtinyt paljoakaan kasvattaa.)

Muilta osin hankinnat olivat maltillisia ja 95% käytettynä tehtyjä – ostin mm. Singer-ompelukoneen Torista viidelläkympillä. Tähän mennessä ompelukone on päässyt käyttöön kymmenisen kertaa. Vaikka olen minimalisti, suhtaudun tällaisiin käytettynä tehtyihin hankintoihin melko rennosti, ikäänkuin vuokraamisena. Jos ompelukoneelle ei jossain vaiheessa olisikaan käyttöä, voin myydä sen eteenpäin. Jos en saa siitä samaa viittäkymppiä, voin ajatella myyntitappiota erittäin edullisena vuokrana.

Loppuvuodesta ostin myös hieman joulukoristeita kirppareilta. Rakastan joulua, olenhan itsekin joulukuun lapsi, ja iso talo kaipasi mielestäni enemmän koristeita kuin kerrostalokolmio.

Vanha saksalainen pähkinänsärkijä oli vuoden lempiostoksiani.

Tonni lastenvaatteisiin ja tavaroihin

Lasten tavarat ovat tavallaan vain lainassa, tai vuokralla, miten sen haluaa ajatella. Pieni osa tavaroista toki hajoaa käytöstä, mutta suurimman osan ostamme käytettynä ja myymme eteenpäin. Tarkoitukseni ei ole kasvattaa lapsistani minimalisteja, sellaisten aatteiden täytyy olla jokaisen oma valinta. Sen sijaan pyrin kasvattamaan heidät pitämään hyvää huolta tavaroistaan, ja luopumaan sellaisista tavaroista, joita ei enää käytetä. Lasten tavaroista luopumisesta olenkin kirjoitellut aiemmin tässä blogissa.

Viime vuoden saldo lasten tavaroiden osalta oli ostoksia 1075 eurolla ja myyntiä 571 eurolla, eli netto 504 euroa. Ei mielestäni paha summa yhteensä kahdelle lapselle, kun on kaksi työssäkäyvää aikuista maksamassa.

Kalleimpia hankintoja olivat uutena ostettu turvaistuin, käytettynä ostettu 16″ Jopo, sekä päiväkodin edellyttämät luistelutarvikkeet luistimineen, kypäröineen, kaulasuojineen ja reppuineen – näiden luistelukamojen hankinta tuli niin puskista, että ainoastaan reput ehdin etsiä käytettynä. Lisäksi kummallekin ostettiin lätkämaila vanhemman lapsen osallistuessa päiväkodin lätkäkerhoon.

Vuoden ehdottomasti harmillisin tapaus oli 143.90 euroa, jotka lähetin oululaiselle S.P.:lle. Hänen piti lähettää minulle Hamaxin pyöräkärry, mutta sitäpä ei koskaan kuulunut. Tein asiasta toki rikosilmoituksen, mutta eipä poliisilla taida tuollaisia olla aikaa tutkia. Olen miettinyt, mitä itse olisin voinut tehdä toisin: Sain tuotteesta lisäkuvia, mutta toki olisin voinut pyytää kuvaa, jossa olisi ollut nimeni paperilapulla. Tarkistin myyjän taustat, mutta lopulta ei ollut mitään apua siitä, että nainen löytyi Facebookista, tai siitäkään, että toiminimen (toimialanaan käytettyjen tavaroiden myynti) kautta netistä löytyi hänen kotiosoitteensa. Eikä siitäkään, että Mobile Payn myötä minulla oli hänen puhelinnumeronsa. Tämä petos on siis budjetissani laskettu lasten tavaroihin menneeksi kuluksi, vaikka pyöräkärryä emme koskaan saaneetkaan. Sellainen jäi sitten kokonaan hankkimatta, niin paljon tuo huijaus harmitti. Jos tämä kuulostaa tutulta ja epäilet tulleesi saman henkilön huijaamaksi, ota yhteyttä!

Lastenvaatteita ja -kenkiä ostettiin 586 eurolla, ja kahden lapsen käyttämistä vaatteista myyntiin pääsi enää 85 euron edestä tavaraa. Nettokustannus siis 501 euroa kahdelle lapselle, taas maksajana kaksi työssäkäyvää aikuista – ei ongelmaa tässä vaiheessa, palataan asiaan, kun teini-ikä iskee. Ostamiemme vaatteiden lisäksi tytöt saivat vaatteita lahjaksi isoäideiltään.

Tuplasti entistä enemmän kosmetiikkaa

Aiempina vuosina olen käyttänyt kosmetiikkaan rahaa melko lähelle suomalaista 189 euron keskiarvokulutusta. Suosin kotimaista kosmetiikkaa, jota saa erittäin hyvin myös marketeista, sillä raskaiden ja paljon vettä sisältävien pullojen lähettely ympäri maailmaa ei tunnu järkevältä. Olen kertonut sangen vaatimattomasta kosmetiikankulutuksestani tässä blogissa. Näistä syistä koen, että tuon suomalaisen keskiarvon pitäisi hyvin riittää minullekin. Vuonna 2021 onnistuin kuitenkin ostamaan kosmetiikkaa aavistuksen kauhistuttavalla 416 eurolla!

Mukana oli kolme kalliimpaa ostosta:

  • Nudestix-poskipunakynä, postimaksuineen 26.65 €, jonka edeltäjä kesti käytössäni neljä vuotta. Tälle en ole löytänyt kotimaista vastinetta, mutta jatkan etsintöjä, kun asia muutaman vuoden päästä on taas ajankohtainen. (edit. Korjaus: Huomasin ilokseni, että kynä onkin valmistettu Saksassa – luulin sitä Kiinassa tehdyksi.)
  • Toinen arvokkaampi hankinta oli takavuosieni suosikki, saksalaisen luomukosmetiikkamerkki Dr Hauschkan klassinen ruusuvoide, josta maksoin hämeenlinnalaisessa Life-myymälässä hetken mielijohteesta kovan ylihinnan 32.50 €. Tällekin lempparille kelpaisi kotimainen vastine!
  • Lisäksi ostin käytetyn IPL- eli karvankasvun lamauttavan laitteen, 36 euroa posteineen Torista. Tämä ei toki ole varsinaisesti kosmetiikkaa, mutta lasken tällaiset laitehankinnat samaan kastiin. Minulla on ollut tällainen IPL-laite ennenkin; sen vaikutus näytti omalla kohdalla kestävän noin kymmenen vuotta. En käyttänyt edellistäkään laitetta loppuun vaan myin sen eteenpäin, kun olin tyytyväinen lopputulokseen. Niin aion tehdä nytkin.

Käytännössä siis ne kerrat, kun ostin jotain muuta kuin kotimaista, tulivat kalliiksi.

Edellinen Nudestix-poskipunani oli oikeasti loppu.

Muilta osin ostokseni olivat hyvin edullisia, mutta jostain syystä tänä vuonna tuli ostettua vähän kaikkea enemmän kuin tavallisesti. Tämä on outoa, koska luulisi ennemmin, ettei olisi tarvinnut ostaa mitään, kun kahden kodin varastot yhdistyivät! Tiedän toki, että paljonkin kalliimpaa kosmetiikkaa olisi tarjolla, ja ehkä joskus vanhempana itsekin sellaisiin siirryn, kuka tietää. Tällä hetkellä kuitenkin suosin tuota kotimaista, usein sangen edullista kosmetiikkaa, ja vuoden 2022 tavoitteeni on pysyä alle tuon 189 euron.

Yhden lupauksen voin tehdä tässä heti: En osta enää sheet maskeja (olisiko se suomeksi kangasnaamio?), sillä niistä tulee aivan turhaa roskaa.

Matkoja ja palveluita

Tavaroiden sijaan käyttäisin mielelläni rahaani elämyksiin, matkoihin ja palveluihin, mutta korona-aikana se ei ole aina ollut mahdollista. Näissä kategorioissa seuraan kulutustani enemmän sillä mielellä, että onhan näihin tullut käytettyä enemmän rahaa kuin tavaraan. Etuoikeutetun puhetta, tiedetään.

Muutaman kunnon lomareissun pääsimme sentään tekemään, tosin kotimaassa: Kävimme Tahkolla, Vuokatissa (se oli teknisesti ottaen työmatka eikä näin ollen maksanut mitään) ja kesällä Ahvenanmaalla. Lisäksi vierailin lasten ja äitini kanssa Muumimaailmassa ja olimme yötä Airbnb:ssä Naantalissa. Kesällä olin mieheni kanssa Kirkkonummen ihanassa Långvikissä (taas työmatka). Syksyllä pääsimme pitkästä aikaa ystäväperheen kanssa Tukholmanristeilylle. Myös Korkeasaaressa ja Hämeenlinnan Keskiaikafestivaaleilla tuli vierailtua, samoin entisen kotikaupunkini Lohjan Asuntomessuilla.

Täytin loppuvuodesta 40, ja sitä juhlistimme miehen kanssa kahdestaan viikonlopulla Tallinnassa. Jo kesällä itselleni lahjaksi ostamani kuumailmapallolento siirtyi ensi kesään. Muutamia elämyksiä pääsin sentään kokemaan: Apocalyptican upean kirkkokonsertin, taidokkaan Pietarin Festival Balletin Joutsenlammen sekä koko perheen hauskan Viirun ja Pesosen Joulu -näytelmän. Ihanaa oli myös ihan vain käydä elokuvissa, ja vietimmekin miehen kanssa yhden hotelliyön Lahdessa käyttäen sillä reissulla peräti kahdet vanhentumassa olleet leffaliput. Erilaisiin pääsylippuihin kului vuoden aikana 786 euroa, kalleimpana tuo 258 euron kuumailmapallolento, joka on siis vielä lentämättä. Reissuihin kului 950 euroa (oma osuuteni ja puolet lasten osuudesta). Näihin olen valmis käyttämään enemmänkin rahaa, kunhan mahdollisuuksia tulee.

Toinenkin Tallinnanreissu tuli tehtyä, ja se olikin vuoden kallein, sillä kävin vatsalihaserkauman korjausleikkauksessa. Tuo leikkaus oli vuoden kirkkaasti isoin investointi, sillä laivoineen se kustansi n. 1500 euroa. Siitä lupaan kirjoitella lisää, kunhan keväällä saan alkaa kunnolla käyttää vatsalihaksiani ja osaan kertoa myös niiden toiminnasta enemmän. Tähän mennessä vaikuttaa lupaavalta.

Kauneudenhoitopalveluita tuli taas käytettyä turhankin vähän: kävin kampaajalla kolmesti, akupunktiossa kerran, kauneushoitolassa kahdesti. Yhteensä 292 euroa. Vaikka kuinka päätän panostaa tähän sektoriin enemmän, en vain koskaan tunnu ehtivän. Varaankin heti tämän jälkeen kampaajan!

Föglön lautalla Ahvenanmaalla. Tuulitukasta ei huomaa, että hiustenleikkuusta on aikaa.

Vaatehankinnoissa sekoilua ja virheostoksia

Viime vuoden häpeäpaaluni on vaateostokset. En todellakaan halua olla ihminen, joka ostaa vaatteita valtavilla summilla joka vuosi. Haluan säästää rahani muuhun, säästää luonnonvaroja, tukea palvelusektoria ennemmin kuin epäinhimillisiä tehdastyöoloja, ja pistää kampoihin sille ajatukselle, että aina pitäisi olla uutta päällepantavaa.

Järjellä ajateltuna vaatetilanteeni on ihan hyvä, ja viime vuoden alussa ajattelin tarvitsevani korkeintaan vähän uusia sukkia, muutamat alushousut ja pari T-paitaa. Sitten iski jokin tarve uusia vaatekaappia, varmaan jonkinlaisena siirtymäriittinä kotiäitiydestä työelämään, vaikka käytännössä pysyin kotona ja siirryin vain osaksi päivää muutaman metrin työpöydän ääreen.

Olen aiempinakin vuosina ostanut vaatteita vertais-nettikirppareilta, todennut ne epäsopiviksi ja myynyt eteenpäin suunnilleen samaan hintaan, ehkä postikulut häviten. Vuonna 2021 tällainen lähti jotenkin aivan käsistä. Lopputuloksena käytin vaatteisiin, kenkiin ja asusteisiin kauheat 918 euroa. Keskivertosuomalaisella tämä summa on 860 €, ja haluaisin kyllä kiitos kovasti olla siellä keskiarvon alapuolella tässä suhteessa! Tässä summassa ei ole edes mukana niitä 283 euroa, jotka käytin urheiluvaatteisiin ja -kenkiin, sillä aloitin juoksuharrastuksen ja ostin vuoden aikana useammatkin (vähänkäytetyt) lenkkarit, sekä (vähänkäytetyt) Pleaser-tolppakorkokengät tulevista tankotanssitreeneistä haaveillen.

Urheilupuolen hankinnat olivat hyviä ja pääsivät yhtä kolmen euron toppia lukuunottamatta käyttöön, mutta vaatepuolella oli ohisektoria toisensa jälkeen. Kallein virheostos oli Alexander McQueenin pääkallohuivi, josta en livenä tykännytkään. Se löytyy nyt Torista ja tekee toivottavasti kauppansa viimeistään keväämmällä. Muutoin virheostokset olivat maltillisempia, mutta niitä kertyi vuoden mittaan toistakymmentä. Käytettynä tehtyjä sentään kaikki, tuo huivikin.

Oli toki onnistumisiakin, parhaimpana löytönä 32 eurolla löytynyt Part Twon superlämmin untuvatakki. Kerroin viime vuonna, että ostin Patagonian 3-in-1 Vosque Parkan, sillä kammottava 2018-2019 talvi sai varautumaan vedenpitävällä talvitakilla. No, nyt eletäänkin sitten toista talvea kunnon lumipaljouden ja pakkasten keskellä, mikä on aivan ihanaa – kunhan on lämmin takki. Part Twon takki tuntui heti kirpparilla sovittaessa omalta. Myöhemmin tajusin, että rakkaalla ystävälläni on ollut aivan samanlainen untsikka 8 vuoden ajan. Hyvä takki kuulemma, eikä ihme, että se tuntui kotoisalta!

edit. Lisäys: Unohdin aiemmin mainita, että sain niistä virheostosten ja vanhempien vaatteiden ja asusteiden myynneistä 291 euroa. Se pienentää kokonaissummaa, mutta tarkoittaa melkoista määrää postipaketteja! Suomen Posti toki mainostaa itseään hiilineutraalina – joskin kompensoinnin kautta.

Tämän ostoksen laskin tavaraksi, en vaatteeksi: Käytettynä ostetun Lumikki-naamiaisasun puin mm. lasten synttäreille. Se on jo myyty eteenpäin, hankintahintaan.

Uuden vuoden lupaus: Ei vaatteita vertaisnettikirppareilta

Epäonnistumiset nettikirppareilla ja onnistumiset kivijalkakirppareilla saivat tekemään päätöksen tälle vuodelle: Ostan vaatteita ainoastaan kirppareilta, jossa pääsen niitä sovittamaan, tai sellaisilta harvalukuisilta (ei-vertais)nettikirppareilta, joilla on palautusoikeus. Tällä haluan välttää tilanteita, joissa joudun kaupittelemaan epäsopivaa nettikirppariostosta eteenpäin.

Vaikka olen pitkään suosinut käytettynä ostamista, annoin itselleni luvan ostaa myös uutena, jos siten löydän varmemmin mieluisan ja itselläni pitkään käytössä pysyvän vaatteen tai asusteen. Yhden aidosti mieluisan, runsaaseen käyttöön pääsevän hyödykkeen ostaminen on järkevämpää, ja lopulta myös ekologisempaa, kuin epäonnistuneiden nettikirppisostosten lähettely edestakaisin. Tätä periaatetta toteutin heti tämän vuoden alussa, kun ostin itselleni yhden uuden repun kolmen (8-25 vuotta palvelleen) tilalle.

Mitäs muuta?

Fyysisten tavaroiden, matkojen ja palveluiden lisäksi kirjaan ylös tietysti asumisen kulut, jotka ovat muuton jälkeen minun kohdallani enemmän kuin kohtuulliset. Ruokakulut meillä pysyvät kuukaudesta toiseen aika samansuuruisina, niitä seuraan silloin tällöin kuukauden ajan. Ruoassa pyrin optimoimaan helppoutta, terveellisyyttä ja kotimaisuutta, tarvittaessa jossain määrin hinnan kustannuksella (en kuitenkaan niin, että esimerkiksi tilailisin viikottaista Ruokaboksia tms, siihen pihi luonteeni ei taivu).

Lisäksi kirjaan ylös kaikki digitaaliset palvelut, kuten kanavapaketit tai lisämaksullisen tallennustilan. Ne tuntuvat usein olevan sellainen kuluerä, jota moni ei tule ajatelleeksi. Itse käytän niihin yleensä hieman yli satasen vuodessa. En esimerkiksi maksa Spotifysta tai vastaavista palveluista.

Kirjattua tulee myös mm. lääkkeisiin, vitamiineihin, terveydenhoitopalveluihin, liikuntapalveluihin ja lasten harrastuksiin kuluvat summat. Näihin menee mitä menee, mutta haluan seurata, muuttuvatko summat merkittävästi tai alkaako joku kulu nousta kohtuuttomaksi. Viime vuonna liikuntapalveluihin kului suunnilleen sama kuin vuonna 2020: vain 210 euroa. Se muodostui enimmäkseen New Yorkista streamatuista online-ilmajoogatunneista.

Myös hyväntekeväisyys kannattaa budjetoida

Merkitsen ylös myös hyväntekeväisyyteen laittamani rahan, sillä haluan varmistua, että osaan budjetoida sille rahaa tulevaisuudessakin, myös sitten, kun en ole enää päivittäisessä työelämässä. Mielestäni jokaisen kynnelle suinkin kykenevän pitäisi käyttää vähintään prosentti nettotuloistaan hyväntekeväisyyteen. Itse panostin tänäkin vuonna Joulupuu-lahjoihin, ja käytin niihin paljon enemmän kuin läheisteni lahjoihin. (Kirjaan myös tuttujen ihmisten lahjoihin kuluvan summan toki ylös, koska nekin täytyy osata budjetoida.)

Joulupuu-keräyksessä parasta on, että vanhemmat pääsevät itse antamaan hankkimani lahjat lapsilleen. Ostin lahjakortteja, sillä erityisesti teini-ikäisten lahjoista on keräyksessä pulaa, ja he toivovat usein juuri ketjuvaatekauppojen lahjakortteja. Olen ennenkin kirjoittanut, että toivon käytetyn tavaran pääsevän pian stigmastaan, niin että se kelpaisi vähävaraisille siinä kuin meille hyvin toimeentulevillekin. Siihen asti ymmärrän kuitenkin hyvin, että moni toivoo lapsilleen uutta “edes jouluna”. Ruotsalainen pikamuotiketju ei ole eettisyydeltään paras, mutta ei huonoinkaan. Ostin lahjakortit tarkoituksella R-Kioskilta, sillä toivon yrittäjän hyötyvän niistä edes jotain.

Miksi kirjaan kulujani ylös?

Mielestäni jokaisen pitäisi tietää kulunsa, olipa sitten vähävarainen tai miljardööri. Moni ihmettelee, miten viitsin kirjata miltei jokaisen ostoksen ylös. Ostaessa pitäisi miettiä kustannuksen lisäksi ostoksen eettisyyttä, ympäristövaikutusta ja tarpeellisuutta. Siihen pohdintaan verrattuna 10-20 sekuntia vievän kirjauksen tekeminen puhelimesta löytyvään Spreadsheetiin on hyvin pieni vaiva.

En kirjaa kuluja ensisijaisesti säästääkseni, vaan tietääkseni. Aiemmin mainitsemieni kulutuspainotusten lisäksi seuraan kokonaiskulutustani. Länsimaissa käytännössä jokainen vanhaksi elävä jää jonain päivänä pois työelämästä. Elääpä sen jälkeen sitten säästöjen ja sijoitusten tai pelkän eläkkeen varassa, voi tulla ikäviä yllätyksiä, jos kulut eivät ole hyvin tiedossa. Varautua kannattaa tietysti myös sairastumiseen ja työttömyyteen. Kun omat kulut ovat tarkasti selvillä, on helppo sanoa, mistä täytyy tulojen muuttuessa karsia.

Itse kirjaan ylös myös ostopaikat, onko ostettu tavara uusi vai käytetty, sekä tavaran valmistusmaan, jos se on tiedossa. Vuoden mittaan tästä kertyy ihan mielenkiintoista dataa. Näihin tietoihin pohjaan sellaiset väitteeni kuten: “Ostan 95 % käytettynä.”

Kirjaatko ostoksiasi tai muita kulujasi ylös? Kerro Instagramissa!

Haaveissa yksi reppu kaikkeen

Olen reppuihminen. Omistan kyllä oikein hienon olkalaukun, mutta yleensä minulla on reppu selässä. Reppu on vain niin paljon käytännöllisempi ja ergonomisempi.

Huom heti tässä vaiheessa. Tämäkään postaus ei ole millään muotoa kaupallinen yhteistyö mihinkään suuntaan. Mainitsen useamman brändin, keneltäkään en ole saanut penniäkään, enkä jaa yhtään ostolinkkiä.

Tämä Eastpak on vuodelta 1997, ajalta jolloin kaupallinen yhteistyö tarkoitti urheilijan sponsorointia.

Olen pitkään haaveillut, että minulla olisi yksi reppu kaikkeen mahdolliseen käyttöön. One backpack to rule them all. Käyttötarkoituksia riittää, ja niistä jokainen asettaa repulle erilaisia vaatimuksia:

  • Toimistopäivät 1-2 kertaa kuussa, joihin sisältyy kilometritolkulla kävelyä ja junalla tai bussilla matkustamista, mukana ainakin läppäri ja vesipullo.
    > repun täytyy olla riittävän tyylikäs myös asiakaspalavereihin, mukava kantaa, paikka tietokoneelle, mielellään tasku vesipullolle
  • Uimahalli- ja muut liikuntatapahtumareissut
    > reppu ei saa olla kalliiksi tunnistettava, ettei se houkuttele turhaan varkaita murtamaan pukuhuoneiden heppoisia kaappeja.
  • Päivävaellukset ja muut metsäretket
    > kevyt, hyvä kantaa, pestävä.
  • Matkat
    > riittävästi tilaa (n. 30 litraa), kevyt, ettei vie jo tyhjänä käsimatkatavaroiden 7 kilon painorajasta neljäsosaa, menee hyvin istuimen alle koneessa, ei innosta varkaita, plussaa veden hylkimisestä.
    Sanottakoon tässä, että passia, puhelinta yms kannan toki erillisessä pikkulaukussa, jonka pidän vartalon etupuolella.
  • Täydennysreissut lähiruokakauppaan
    > riittävästi tilaa, yksi iso päätasku.

Lisäksi yleisesti haluan repun olevan vetoketjulla suljettava ja sellainen, jonka saa auki pitkälle alas, ei siis pussimallista päältä täytettävää.

Näin isolle “rinkalle” minulla ei ole enää käyttöä.

Minulla on ollut tähän asti kolme reppua:

  • Haltin yli 40 litrainen rinkantapainen, joka on reissannut kanssani niin Uudessa Seelannissa, Australiassa kuin Tansaniassakin. Käytin sitä myös useamman kerran kuukaudessa, kun nykyinen kotimme oli vielä mökkimme. Noin isolle laukulle ei nyt kuitenkaan enää ole tarvetta, koska
    a) Matkustan käsimatkatavaroilla – etenkin nyt, kun lapset kantavat jo omia reppujaan selässään. Jos tulisi joku tilanne, jossa tarvitsisin enemmän tavaraa mukaan, lainaisin miehen matkalaukkua, sillä haluan pitää selkäni vapaana käsimatkatavarareppua varten.
    b) Täyteen ahdettuna yli 40l rinkka on joka tapauksessa minulle liian raskas kannettava.
  • Louis Vuittonin Michael-reppu, joka on palvellut minua erittäin paljon viimeisen 8 vuoden aikana. Se on kuitenkin tyhjänäkin melko painava, ja koska kyseessä on miesten reppu, en saa säädettyä sitä itselleni sopivaksi. Se käy siis äkkiä selässä painavaksi. Vaikka reppu on vähemmän silmiinpistävää Damier Graphite -kuosia, asiansa osaavat varkaat kyllä tunnistavat sen. Vakuutus toki korvaa, mutta kotiavaimien, polkupyörän avaimien, puhelimen, luottokortin, ajokortin yms korvaaminen on työlästä.
  • Vuonna 1997 ostettu punainen perus-Eastpak ajalta, jolloin ne tehtiin vielä Yhdysvalloissa. Loistava ja laadukas perusreppu, mutta 24-litraisena hieman liian pieni matkoja varten, eikä läppärille ole omaa paikkaa (ysärillä kukaan ei miettinyt sellaista). Lisäksi reppu alkaa olla aika haalistunut ja toisesta olkaimesta rispaantunut, eikä siksi enää ihan tarpeeksi siisti esimerkiksi työkäyttöön.
Tämä LV:n Michael on minulle rakas, mutta se on turhan arvokas ja painava useimpiin käyttötarpeisiini. Tämä kuva on vuodelta 2015. Repussa kulkivat Pariisin viikonloppureissun kaikki matkatavarat, mutta se alkoi kyllä painaa selässä päivän mittaan.

Pitkän speksaamisen jälkeen löysin kriteerit täyttävän repun, vaikka kiristelinkin hampaitani (vain kuvaannollisesti!), kun en löytänyt kyseistä mallia mistään käytettynä, ja kun kyseinen valmistaja tekee reppujaan missäs muualla kuin Kiinassa. Vakuutan, että speksaamisen määrästä tämä ei jäänyt kiinni, en kerta kaikkisesti löytänyt länsimaassa tehdyistä repuista vastaavaa.

Tilasin siis pitkin hampain Herschelin 30-litraisen XL -repun Eco-mallin, joka on tehty kokonaan kierrätetyistä muovipulloista ja käsitelty vettä hylkiväksi. Herschelin laatua kehutaan kaupallisissa yhteistöissä, mutta lähipiirissä se on todettu heikoksi. Toivon, että tämä vähän kalliimpi malli olisi inasen laadukkaampi. (Repun ovh on 70 € eli tuplat perusmalleihin verrattuna, omani löysin vähän alle 60 eurolla. Tässä mallissa ei myöskään ole rispaantuvia keinonahkaosia.)

Valitettavasti kanadalainen Herschel kertoo kovin vähän eettisyyspyrkimyksistään, jos sellaisia on. Voin kertoa, että kävin asiasta kovan kädenväännön itseni kanssa. Aionko todella ostaa uutena repun, joka on valmistettu ties missä Kiinassa? (Tehdasta ei nimittäin kerrota, Kiinassa on paljon oikein hyviä tehtaita.) Laihana lohtuna reppu on sentään tehty niistä muovipulloista.

Kävin toiveikkaana läpi myös kaikki kotimaiset valmistajat, mutta nähtävästi tällaisia ihan perus-perus-reppuja ei kannata Suomessa tehdä, vaan kotimainen tuotanto keskittyy enemmän tyylikkäisiin (minulle liian pieniin ja monimutkaisiin) bisnesreppuihin tai kovaan armeijakäyttöön. Mietin jopa repun teettämistä, mutta pelkäsin, ettei siitä tulisi kuitenkaan toiveideni mukainen.

Hinta ei siis tässä ollut minkäänlainen kriteeri, olin valmis maksamaan paljonkin – reppu ei vain saanut olla varkaita houkutteleva, kuten esim Vuittonit ovat. Ymmärrän, että 60 eurolla on vaikea tehdä eettistä reppua, ja olisinkin mielelläni laittanut hintaan nollan perään, jos olisin voinut olla varma tuotteen laadusta ja eettisyydestä.

Päätin, että omalla kohdallani eettisintä on lopulta ostaa tuote, joka on ominaisuuksiltaan juuri haluamani kaltainen, pitää siitä hyvää huolta ja käyttää sitä pitkään. Laitan repun heti kovaan käyttötestiin ja reklamoin välittömästi, jos laatu näyttää heikolta. Jos laatu vaikuttaa hyvältä, voi reppua toki myös korjata. Palaan tähän!

Haltin rinkan myin jo pois ja harkitsin myös rakkaasta LV Michaelista luopumista, mutta mieheni käyttöön se kyllä sopii. Ysäri-Eastpak on nyt kokeiluluontoisesti Torissa.

Kerro Instagramissa, oletko reppuihmisiä!

Yhden fuusion anatomia

Fuusio. Tein yritysfuusion. Tunnen itseni suunnilleen Jorma Ollilaksi!

En ole paljon ehtinyt kirjoittaa blogia. Asia liittyy hyvinkin vahvasti tämän kirjoituksen otsikkoon: olen ollut tekemässä osa-omistamani markkinointitoimiston yritysfuusiota.

Tämä ei ollut ensimmäinen rodeomme.

Kirkassilmäisenä promoottorina yhdellä Expressionin ekoista keikoista vuonna 2005: Sonyn promossa Assemblyssa Hartwall Areenalla. Promoottorinuraa oli takana tässä vaiheessa viisi vuotta, ja Expressionilta löysin kodin. Promoottorikaverina ihana Jenni.

Expression

Tulin toimitusjohtajaksi ja osakkaaksi Markkinointitoimisto Expressioniin vuoden 2009 lopussa. Osakkaaksi lähteminen jännitti. Firma oli tuttu, olin ollut sen ensimmäisiä keikkatyöntekijöitä vuonna 2005 ja sen jälkeen täysipäiväisenä työntekijänä projektipäällikkönä ja markkinointisuunnittelijana. Olin kuitenkin suuressa amerikkalaisessa korporaatiossa palkkatöissä, kun minua pyydettiin palaamaan Expressioniin ja ottamaan toimarinviitta harteilleni.

Expressionilla ei luovuudella ollut rajoja. Tässä silloisen graafikon Mikko Huotarin taidonnäyte.

Olin otettu, mutta vähän kauhuissani. Toimitusjohtajaksi 28-vuotiaana? Päätin kuitenkin joistain ystävällisistä neuvoista huolimatta jättää työn isossa firmassa ja kaiken lisäksi laittaa kymmeniä tuhansia euroja eli käytännössä kaikki säästöni sen osakkeisiin.

Olin ihan hyvä toimari. En loistava, mutta riittävän hyvä siihen tilanteeseen. Suhtauduin yritykseen intohimoisesti ja tein paljon, osasin tai en. Liikevaihto kasvoi muutamasta sadasta tuhannesta yli miljoonaan euroon.

Kyllä sitä tehtiin harha-askeliakin. Markkinointitoimiston perustaminen Tansaniaan oli niistä eeppisin. Onneksi kokeilu ei ollut kovin kallis, ja yhtiökumppaneillemme löytyi lopulta Tansaniasta toimivakin bisnes. Eikä niiltä matkoilta syntyneille tarinoille ja kohtaamisille voi laittaa hintalappua.

Tero näyttää työnteon mallia Tansanian Sansibarilla.

Harva

Vuonna 2016 perustimme uuden yrityksen: Yhdistimme Expressionin osaksi Harva Marketingia kahden muun markkinointitoimiston kanssa. Olin viimeisilläni raskaana.

Olin omistanut kolmasosan Expressionista. Harva Marketingin syntyessä omistusosuuteni pieneni, mutta omistettava kokonaispotti vastaavasti kasvoi.

Harvan vuosien aikana sain kaksi lasta, ja vaikka he olivat pitkään kotihoidossa, en malttanut missään vaiheessa olla täysin ulkona työelämästä. Onneksi osittain oma yritys tarjosi mahdollisuuden hyvin joustavaan osa-aikaisuuteen.

Tämä taitaa olla kaikkien aikojen suosikkini virkistyspäivistä: Harva laamavaeltamassa.

Matkan varrella pari Harvan perustajajäsentä päätti jättää pelin. Laitoin ostohousut jalkaan ja ostin osan heidänkin osakkeistaan, vaikka hirvittikin. Näinköhän olisin kohta laittanut yksiön verran rahaa yritykseen, josta emme olleet nostaneet nimeksikään osinkoja?

Hoitovapaalta käsinkin voi tehdä kaikenlaista jännittävää. Kuten soittaa kauniina kesäpäivänä täysin tuntemattomalle ihmiselle, jonka yrityksen haluaisi ostaa. Niin Sunnyone Promotionista tuli osa Harvaa. Potentiaaliset osinkorahat oli taas kerran laitettu kasvuun. Niin kauan kuin perustarpeet on enemmän kuin tyydytetty, kerään ennemmin kiinnostavia kasvutarinoita kuin pelkästään rahaa. Onhan minulla kuitenkin omassa yrityksessäni hyvä ja mieluisa työpaikka.

Palasin töihin omasta mielestäni täysipäiväisesti viime syksynä, kun lapset aloittivat päiväkodissa. Muut kyllä kutsuvat 26-tuntisia työviikkojani osa-aikaisiksi… No, kun päälle laitetaan joogaohjaukset ja satunnaiset kuvaukset, töitä kyllä riittää mielestäni enemmänkin kuin yhdelle ihmiselle tarvitsisi.

Pandemia muutti työntekoa Harvallakin, vaikka itse olen tehnyt osittain etätöitä jo 2000-luvun alusta ja etämaanantait lanseerattiin Harvalla 2017. Tässä ohjaamassa etä-aamujoogaa muille harvalaisille 2020.

WaveCrest

Tämänkertainen fuusio olikin sitten astetta jännempi, kansainvälinen. Olimme pitkään miettineet, miten palvelisimme asiakkaita, jotka yhä useammin etsivät kaikissa Pohjoismaissa toimivaa toimistoa. Emme halunneet kuitenkaan myydä Harvaamme niille toimistoille, jotka aavistuksen ylimielisen oloisina tunkivat Suomen markkinoille vain huomatakseen, että tämähän onkin aika omanlaisensa maa…

Kauniissa kesäpäivissä tuntuu olevan taikaa, sillä sellainen oli silloinkin, kun viime kesän lopulla yhtiökumppanini Tero soitti. Hän oli juuri saanut puhelun tanskalaisen WaveCrestin toimitusjohtajalta, ja halusi kysyä mielipidettäni keskustelun jatkamisesta. “Ilman muuta!” vastasin välittömästi. Voisiko meitä vuosia mietityttänyt asia ratketa tosiaan kuin itsestään?

Itsestään asia ei ratkennut, mutta puolen vuoden neuvottelujen jälkeen meillä oli sopimus edessämme: Vaihdoimme Harvan osakkeemme WaveCrestin osakkeisiin, ja niinpä Harvan omistamisen sijaan omistan nyt tanskalaista WaveCrestiä. Taas entistä pienemmän osuuden, tietysti, mutta tällä kertaa kokonaispotti moninkertaistui. Ja ne tanskalaiset vaikuttavat aivan ihanilta, eivät yhtään ylimielisiltä.

Harvan ja WaveCrestin omistajia ja johtoa helmikuussa 2022 toimistollamme Valimolla.

Mitä sijoitukseeni tulee, se alkaa näyttää ihan lupaavalta. Osakevaihto ei toki tuo suoraan rahaa, mutta potentiaalia on. Ainakin entistäkin eeppisempiin tarinoihin, lempivaluuttaani.

Jatkossa olen siis paitsi osaomistajana myös töissä WaveCrestillä. En vielä tiedä, mitä kaikkea tulen yrityksessä tekemään ja kuinka kauan. Siihen asti, kun sijoitusomaisuutta on puoli miljoonaa? Miljoona? En ole kauhean perehtynyt FIRE (financial independence retire early) -maailmaan, sillä eläköityminen ei tunnu puoliksikaan niin hauskalta ajatukselta kuin tämä matkanteko. Vaikka voisihan niitä tarinoita sitten joskus vanhempana kerätä vaikka joogaa opettaen.

Jutellaan näistä aiheista Instagramissa!