7 keinoa, joilla säästän aikaa

Kerroin viimeksi, että työskentelen osa-aikaisesti (ja pitkälti etänä) jättääkseni enemmän aikaa muille minulle tärkeille asioille. Tässä kirjoituksessa listaan muita asioita, joissa säästän aikaa.

Huom. kyse ei ole asioiden tekemisestä jotenkin erityisen tehokkaasti. Tehokkuus on aivan oma juttunsa, ja sen suhteen täytyy olla hieman varovainen, ettei elämä lipsahda suorittamisen puolelle. Oma suositukseni on ensisijaisesti karsia tekemistä, ja jättää niille tärkeille asioille mahdollisimman paljon aikaa.

Tavaroiden vähyys

Sieltä se taas tuli. Tavarat. Mutta tavaroiden vähyys aivan aidosti säästää myös valtavasti aikaa. Tavaroiden omistamiseen liittyy aina tavaratyötä: ostamista, huoltamista, kierrättämistä. Tavaratyötä on esimerkiksi se, kun ostat iiihanan uuden mekon – ja sitten etsit kaupoista siihen sopivia kenkiä, tai kiikutat mekkoa pesulaan, kun sitä ei voi heittää pesukoneeseen. Eniten tavaratyötä aiheuttavat isot hankinnat: kesämökit, veneet, autot.

Etenkin lapsiperheessä tavaroiden kohtuullinen määrä säästää joka päivä siivoamiseen kuluvaa aikaa. Jos leluja on laatikossa kohtuullisesti, sieltä otetaan ne lelut, joilla leikitään. Jos leluja on paljon, leikki alkaa laatikon kaatamisella lattialle. (Täältä voit lukea, miten meidän lapset saa luopumaan tarpeettomista tavaroista.)

Vaatteiden kohtuullinen määrä puolestaan helpottaa jokapäiväisiä asuvalintoja. En myöskään osta silittämistä vaativia vaatteita, en edes juhlakäyttöön (ne näyttävät joka tapauksessa jossain vaiheessa juhlia kamalilta). Kaikkien vaatteideni täytyy kestää vesipesu. 

Kohtuullinen somekäyttö

Kirjoitin aiemmin lähdöstäni Facebookista. Muutama kuukausi sitten rohkaistuin, ja poistin Facebook-tilini kokonaan. Käytän Instagramia, mutta melko puhtaasti työn ja tämän blogin merkeissä, ja olen asettanut itselleni 12 minuutin päivärajan arkipäiville ja 1 minuutin rajan lauantaille ja sunnuntaille, eli yhteensä tunnin viikossa. YouTubea käytän joogavideoiden julkaisemiseen ja harjoitusten katsomiseen, sekä satunnaisesti hakiessani inspiraatiota tähän blogiin. 

Olen tässä blogissa myös ehdottanut puhelimen selailun korvaamista kirjoilla, eli käytännössä avaan puhelimeltani kirjan sen sijaan, että selaisin jotain verkkosivua tai sovellusta.

Uutisia vain aamuisin

Olen kertonut minimaalisesta uutisten kulutuksestani. Luen uutiset aamiaisen aikana, ja sen jälkeen en palaa uutisiin ennen seuraavaa päivää. On täysin tarpeetonta tarkistaa uutisia tunneittain, eikä viihdeuutisia tarvitse tarkistaa ollenkaan. Erityisen tärkeää uutisten rajoittaminen on silloin, kun maailmassa tapahtuu jotakin kauheaa. Meidän (joille se on mielenterveyden puolesta mahdollista) täytyy toki pysyä ajan tasalla, mutta vuorokausitaso riittää.

Ei sarjamaratoneja

En ole nähnyt yhtään jaksoa Game of Thronesia, enkä siitä Sinkkuelämän jatkosarjasta, jonka nimeä en juuri nyt jaksa googlata. Enkä mistään muustakaan viihde- tai draamasarjasta viimeisen osapuilleen viidentoista vuoden aikana. 

Silloin tällöin saatan katsoa hyvän dokumentin Areenasta, mutta maksukanavien tusinatehtaillut dokumentit jätän väliin. Silloin tällöin on hauska katsoa myös hyviä matkaohjelmia.

Rakastan elokuvia, mutta olen niiden suhteen aika nirso. Pidän monenlaisista elokuvista, mutta niiden pitää olla omassa genressään hyviä. Jos elokuva ei vie mukanaan, jätän sen kesken. En koe FOMOa, paitsi jäämisen pelkoa, tässäkään asiassa. 

Jakso 45 minuutin mittaista sarjaa päivässä vie 274 tuntia vuodessa. Siinä ajassa oppisi vaikka puhumaan japania. Tai voisi aidosti rentoutua ja antaa aivoille kunnon lepoa, joka päivä.

Ruokaostokset verkkokaupasta

Viime kirjoituksessa kerroin, että teetän alle 25 €/h maksavat, itselleni epämieluisat työt hyvin hanakasti muilla. Tuolla summalla ei valitettavasti vielä osteta siivousta, pyykinpesua tai ruoanlaittoa, mutta kaupassa käymisen sillä kyllä saa ulkoistettua. Hämeenlinnassa ruokien keräilyn saa halvimmillaan 4.90 eurolla, kotiinkuljetettuna edullisimmillaan hintaan 12.90 €. Pelkkään ruokien keräilyyn kuluu itseltäni helposti toista tuntia, kun verkkokaupasta ne klikkailee tilaukseen parhaimmillaan alle vartissa. 

Tilaamme ruokaa verkosta 3-4 kertaa kuukaudessa – samalla säästäen rahaa heräteostoksissa.

Ruokaa kohtuullisella vaivalla

Ruoka ei ole suuri intohimoni. Jos se on sitä sinulle, mieti ennemmin, miten saisit järjestettyä sille enemmän aikaa. Itse menen mielelläni siitä, mistä aita on matalalla, kunhan ruoka on terveellistä. Meillä syödään pääsääntöisesti kasvisruokaa, ja sillä saralla on onneksi Suomessa tarjolla aivan mahtavia puolivalmisteita ja valmisruokaa. Delikaurat, Muu-pullat ja Fallerot tekevät ruoanlaitosta helppoa, ja maistuvat meillä kaikille mainiosti vaikka pastan tai salaatin kanssa. (Jos ainoa maistamasi vegeproteiini on nyhtökaura vuonna 2019, et tiedä mitä menetät.)

Nautin kotona treenaamisesta

Tiedän, että kotona treenaaminen ei sovi kaikille, mutta minusta se on mitä mahtavinta. Joogaan ja tanssin kotona, lenkille tai vaikka hiihtämään pääsen kotiovelta. Matkoissa säästyy mukavasti aikaa, ja treenejä voi hyvällä omallatunnolla tehdä tarvittaessa vaikka lyhyt pätkä kerrallaan. 

Näissä haluaisin säästää aikaa

  • Uskaltaisinpa lähteä kokonaan Instagramista. En osaa sanoa, mikä kanavan vaikutus on työnsaannilleni tai blogini lukijamäärälle nyt tai tulevaisuudessa. Lähteminen ei kuitenkaan tunnu ajankohtaiselta nyt, kun päiväkodista päivitetään lastemme kuulumisia suljetulle tilille. Roikun siellä siis ainakin vielä kolmen vuoden ajan.
  • Voisinpa ulkoistaa pyykkirumbamme. Koska se ei onnistu 25 euron tuntibudjetillani, olen opettanut lapset viemään kuivat pyykkinsä narulta omiin hyllyihinsä. Se onnistuu ihmeen hyvin myös 3-vuotiaalta.
  • Harkitsen nastapyörien hankkimista polkupyörääni. Liikun useita kertoja viikossa matkoja, jotka ovat 1.5 – 3km suuntaansa. Niiden autoilu tuntuisi silkalta laiskuudelta (vaikka nuo lyhyet matkat sujuisivatkin lataushybridissä sähköllä). Kävellen niihin menee kuitenkin melko paljon aikaa, kolmeen kilometriin kaupunkiympäristössä 35 minuuttia. Olen aina pitänyt talvipyöräilijöitä jokseenkin hulluina, mutta niinköhän minustakin vielä sellainen saadaan?

Tästä piti tulla pidempikin lista, mutta näköjään olen onnistunut karsimaan elämästäni aika paljon turhaa, sillä en keksi muuta. Siivoamiseen meillä ei mene paljon aikaa, eikä ruoanlaittoonkaan yllämainitulla asenteella. Mutta olisi aina mahtavaa kuulla muiden ajatuksia! Voihan olla, että on jotakin, mitä en ole edes tullut ajatelleeksi.

Millä keinoin sinä säästät aikaa? Kerro Instagramissa!

Osa-aikainen työ jättää aikaa muullekin

Minimalismia voi olla monenlaista. Jotkut vähentävät vain tavaroitaan, ja se riittää heille. Itsekin kirjoitan usein tavaroista, sillä se on helppoa. Tavaroiden vähyys ei kuitenkaan ole minulle mikään itseisarvo.

Yksi suosikkisanonnoistani on All this clutter used to be money. All that money used to be time. Eli kaikki se tavara, joka kotisi nyt täyttää, oli ennen rahaa, ja se raha puolestaan oli aikaa, ennen kuin myit sen työlle. Tähän heti kärkeen oma kritiikkini kyseistä sanontaa kohtaan: Rakastan töitäni, kaikkia niistä. Töihin käyttämäni aika ei totisesti mene hukkaan. Mutta kuten tiedätte, työskentelen osa-aikaisesti, sillä haluan ehtiä tehdä paljon muutakin kuin vain töitä.

Tässä muutamia asioita, joihin töiden lisäksi haluan elämässäni olevan aikaa:

  • Perheen kanssa ajan viettäminen
  • Miehen kanssa kahdestaan oleminen
  • Muiden läheisten näkeminen
  • Yksin oleminen
  • Liikunta: Jooga, tanssi, tankotanssi, uiminen, lenkkeily
  • Ulkoilu ja retkeily, pyöräily, talvella hiihtäminen
  • Itsestäni huolehtiminen muin keinoin: matchan juonti, saunominen, varpaankynsien lakkaaminen jne
  • Kirjojen lukeminen
  • Elokuvien katsominen
  • Kielten opiskelu
  • Matkustaminen Suomessa ja ulkomailla kohtuullisissa määrin
  • Tämän blogin kirjoittaminen

Viikon suosikkipäiväni taitaa nykyisin olla perjantai, aivan kuten tänäänkin. Lapset painoivat aamulla innosta piukkoina ovesta ulos uimarengas olalla ja rantapyyhkeet kassissa, sillä päiväkodissa leikitään koko porukalla rantalomaa. Sisätiloissa, sillä ulkona on nollakeli. Lähtiessään he toivottivat minulle hyvää vapaapäivää. Haen heidät iltapäivällä, mutta sitä ennen aion kirjoittaa tämän blogin loppuun, käydä keskustassa matchalla, joogata ja ehkä tutustua hieman seuraavaan digitointiprojektiin, joka koskee lapsuusvalokuviani.

Onko 25 tuntia töitä viikossa paljon vai vähän?

Teen päivätyötäni markkinointitoimistossa 70 % täydestä työajasta eli 26.25 tuntia viikossa. Niistä yksi tunti on aivan mahtava henkilöstöetumme Wellness Hour, josta kirjoitin toimistomme blogiin. Wellness Hour on tunti, jolloin voi tehdä vapaavalintaisesti mitä tahansa hyvinvointia lisäävää. Varsinaista työaikaa jää siis 25 tehokasta työtuntia ja vartti päälle. Käytännössä useimmiten teen maanantaista torstaihin 6.5 tunnin työpäivän ja pidän perjantain vapaana. Se on mielestäni juuri sopivasti, ei liikaa eikä liian vähän. Tällä mallilla olen mennyt viime syyskuusta eli hoitovapaan päättymisestä asti. Hoitovapaalla tein markkinointitoimiston töitä keskimäärin 8-12 tuntia viikossa.

Koska teen myös muita töitä, välillä viikon työtunnit nousevat korkeammiksi. Kuvauspäivät ovat usein pitkiä, välillä vedän keskellä päivää kasvojoogatunnin, ja muutaman kerran vuodessa vedän 20-tuntisia, viikonlopun mittaisia joogan opettajakoulutuksia. Vuositasolla tarkasteltuna en kuitenkaan pääse lähellekään täyttä työaikaa.

Minimalismin voisi määritellä vaikka karsimiseksi, niin että vain aidosti tärkeä jää jäljelle. Kirjoitin 1,5 vuotta sitten Life Designista, eli keinoista joilla ole itse suunnitellut ja auditoinut elämääni niin, että pystyn keskittymään juuri niihin minulle tärkeisiin asioihin. Mainitsin tuossa kirjoituksessa myös Aki Hintsan eeppisen Voittamisen anatomia -kirjan, joka jokaisen kannattaisi lukea. Kaikkihan me sanomme, että perhe ja läheiset ovat tärkeimpiä, eikö? Miksi sitten käytämme suurimman osan ajastamme ja energiastamme työntekoon? – Mekin, joilla riittäisi leipää pöydässä vähemmälläkin työnteolla.

Kun asiaa ajattelee, eikö olekin hullua, että työn tuottavuus on Suomessa joidenkin arvioiden mukaan jopa 30-kertaistunut viimeisen 150 vuoden aikana, mutta silti moni meistä raataa aamusta iltaan, osa aidosti henkensä pitimiksi, osa ylläpitääkseen tiettyä elintasoa? Laki 40-tuntisesta työviikosta tuli Suomessa voimaan vuonna 1966, ja sen jälkeen on lähinnä muuttunut se, että meidät tietotyöläiset on pitkälti laitettu syömään lounasta omalla ajallamme ja 8-tuntista työpäivää tekevä saakin palkkaa enää 37.5 tunnista. No eihän tämä elämä ole 60 vuodessa mihinkään muuttunut… Ai mikä digitaalinen vallankumous?

Minulle on osa-aikaisuuteeni liittyen useasti sanottu, että sinä et näköjään halua työn häiritsevän vapaa-aikaa. Yli 40-vuotiaat sanovat tämän yleensä ivallisesti, alle 40-vuotiaat ihaillen. Jako on häiritsevän tarkka. Minua vanhemmat tuntuvat elävän toisen maailmansodan jälkeistä arvomaailmaa, jossa sotakorvaukset oli maksettava ja teollisuus rakennettava. Minua nuoremmat puolestaan tuntuvat itsekin miettivän, mitä elämältään oikeastaan haluavat.

Oikeastaanhan 25 tuntia työntekoa joka viikko häiritsee vapaa-ajan viettoa erittäin paljon. Työni on kuitenkin erittäin mielenkiintoista ja mukavaa, joten lohkaisen tuon osuuden sille mielelläni – ja tietenkin työstä saa palkkaa.

Tiedätkö aikasi rahallisen arvon?

Olen siinä harvinaisen onnekkaassa asemassa, että minulla on useampikin aidosti rakas työ, joista ainakin paria voisin tehdä enemmänkin, jos haluaisin. Olen korkeasti koulutettu, useammankin raikkaan kaupallisen alan arvostettu ammattilainen. Aloitin työelämässä lähes 30 vuotta sitten perheyrityksessä ja pian sen jälkeen myös muilla työnantajilla. Olen aina elänyt säästäväisesti, ja Onnetarkin on ennemmin suosinut kuin syrjinyt minua. Oliko riittävästi disclaimereita siihen, ettei kukaan pahoita mieltään, kun sanon, ettei minun enää tarvitse tehdä töitä täysipäiväisesti?

Olen laskenut, paljonko ylimääräisestä työtunnista nettoaisin, ja päätynyt osapuilleen 25 euroon. (Laskutan esimerkiksi yritykselle pidetystä kasvojoogatunnista 120 € + alv, mutta tämä vaatii toki markkinointityötä, kommunikaatiota asiakkaiden kanssa, tuntien suunnittelua ja valmistautumista, laskuttamista sekä kirjanpitoa veroilmoituksineen, nyt puhuttiin nettoamisesta.)

Jos jonkin minulle epämieluisen asian pystyy ulkoistamaan korkeintaan 25 € tuntikustannuksella, tartun siihen, koska minun kannattaa ennemmin tehdä itselleni mieluisia töitä. Käännettynä: Jos jostain työlään tuntuisesta hommasta on luvassa alle 25 euron tuntikorvaus, jätän tekemättä. Esimerkiksi 10 € tavaran myyminen Torissa saa viedä aikaani korkeintaan 24 minuuttia kuvaamisineen, ilmoittamisineen, viestittelyineen ja postittamisineen – muuten tuote olisi kannattanut viedä kierrätykseen. Tämä esimerkki on minun kohdallani aika huono, sillä tavaroiden myynti nettikirppiksillä on mielestäni hauskaa ja palkitsevaa. Tiedän, ettei monikaan jaa ajatustani.

Oman tuntityön arvon tietäminen auttaa arvottamaan, mitä kannattaa lähteä tekemään, kun kyse on ansaitsemisesta.

Ihan kiva, mutta minun rahani eivät riittäisi

Tärkein keinoni vapauttaa aikaa työnteosta muihin asioihin on tehdä töitä vain osa-aikaisesti. Oliko ensimmäinen reaktiosi: “Tuo ei olisi mahdollista minun kohdallani”?

Tuohon reaktioon on yleensä kaksi syytä. Ensimmäinen on ajatus siitä, että rahat eivät riittäisi mitenkään. Monen kohdalla on varmasti totta, että jokainen euro tulee tarpeeseen. Aika moni on kuitenkin rakentanut itselleen niin sanotun kultaisen häkin. Elintason noustessa on muutettu isompiin koteihin ja hankittu kesämökkejä, veneitä ja jos jonkinlaisia harrastusvälineitä – olen saanut seurata tällaista läheltä useampaankin otteeseen. Hankintakustannuksen lisäksi näiden ylläpitoon menee paljon rahaa.

Kannattaa huomioida myös progressiivinen verotus – 20 % vähemmän töitä ei tarkoita 20 % vähemmän nettotuloja. Suosittelen lämpimästi arveluiden sijaan tekemään ihan oikean laskelman tuloista ja kuluista. Samalla kannattaa arvioida, onko kuluissa mukana sellaisia kultaisen häkin elementtejä, joista voisi luopua leppoisamman elämän puolesta. Meille tällainen luopuminen oli mökille muuttaminen.

Ihan kiva, mutta ei ikinä onnistuisi meidän firmassa

Toinen vastaus saadaan sellaisilta, jotka ovat laskeneet, että kiitos säästäväisyyden ja progressiivisen verotuksen, osa-aikaisuus olisi itse asiassa taloudellisesti hyvinkin mahdollista. Mutta työntantajani ei ikinä suostuisi siihen. Lähes poikkeuksetta tämä on oletus, eikä työnantajalta ole edes kysytty asiaa. Olen itse työnantaja ja voin luvata, että jokainen järkevä työnantaja ainakin harkitsee, riittäisikö esimerkiksi 80 % työpanoksestasi vastaavalla kustannussäästöllä. Jos työnantajasi vastaus on kategorinen ei, kannattaa ottaa harkintaan työnantajan vaihto.

Osa-aikaisuus ei saa tarkoittaa 100 % töiden tekemistä 80 % palkalla. Tämä edellyttää työajan käytön tarkkaa seuraamista. Useimmissa markkinointitoimistossa tämä on itsestään selvää, niin meilläkin. Osaan sanoa vartin tarkkuudella, mihin työaikani on kulunut vuodesta 2019 alkaen. Jos tämä ei ole teillä tapana, kannattaa omaa työajan käyttöä seurata oma-aloitteisesti ainakin kuukauden ajan ennen osa-aikaisuuden ehdottamista. Työnantajalle kannattaa olla esittää valmis ehdotus, mitkä 20 % töistäsi kannattaisi jättää muiden tehtäväksi. Etenkin jos nämä muut ovat sinua pienempipalkkaisia, on ehdotus varmasti melko vastustamaton.

Muissa Pohjoismaissa osa-aikaisuus on tavallisempaa kuin Suomessa. Ja teille, jotka murehditte kansantaloudesta: ei ole mieron tielle jouduttu niissäkään.

Oikeus osittaiseen hoitovapaaseen

Huomaathan, että jos sinulla on tokaluokkalaisia tai sitä nuorempia lapsia, sinulla (tai toisella vanhemmalla) on lakisääteinen oikeus osittaiseen hoitovapaaseen eli n. 30-tuntisen viikon tekemiseen. 1- tai 2-luokkalaisen lapsen vanhempana sinulla on oikeus Kelan osittaiseen hoitorahaan, joka on n. 98 €/kk. Itse tulen nauttimaan tätä etua tulevaisuudessa yhteensä neljän vuoden ajan. Se ei toki korvaa ansiotuloa verrattuna täysipäiväisyyteen, mutta jo yhden lapsen kohdalla siitäkin kertyy reilusti yli 2000 euroa.

Pienten lasten vanhemmilla riittää ruuhkaa elämässään osa-aikaisissa töissäkin. Lyhyemmät työpäivät ja arkivapaat mahdollistavat kuitenkin sen, ettei elämä ole pelkkää suorittamista ja selviytymistä, vaan aikaa jää myös muille tärkeille asioille.

Työskenteletkö osa-aikaisesti tai houkutteleeko osa-aikaisuus? Kerro Instagramissa!

2 vuotta pandemiaa – 5 hyvää puolta

Eristystä, karanteeneja, läheisten sairastamista, hoitojonoja, YT-neuvotteluja… Kaikki tietävät mikä viimeisen kahden vuoden aikana on ollut syvältä.

Jotain on kuitenkin muuttunut parempaankin, toivottavasti pysyvästi. Voimakkain tämä arvomaailman muutos on tainnut olla Yhdysvalloissa, jossa oltiin aiemmin vielä kauempana järkevistä arvoista. Korona-aika on saanut näkemään elämän arvaamattomuuden ja arvostamaan läheisiä ja vapaa-aikaa, ja se näkyy täällä Pohjolassakin.

Marcus Aurelius totesi väitetysti jotain sen suuntaista, että este on itse asiassa se tie. Monelle, joka on selvinnyt korona-ajasta hyvin, tuntuu käyneen niin, että asiat ovat lopulta muuttuneet hyvään suuntaan. Tässä viisi asiaa, jotka omassa elämässäni ovat paremmin, kiitos tämän poikkeuksellisen ajan.

Vielä kerran selvennykseksi: Tämän kirjoituksen ei ole tarkoitus millään tavalla vähätellä koronan kauhuja. Niistä on aika paljon kirjoitettukin. Tämä kirjoitus on toiselta kantilta.

Kaikkea ihanaa etänä

Tiedän, että monille etäily on ihan oikeasti iso ongelma. Omalla kohdallani tilanne on päin vastoin! Tietysti välillä on kivaa nähdä esimerkiksi muita harrastajia kasvotusten, mutta en välttämättä tarvitse sitä viikottain tai edes kuukausittain. Minulla ei myöskään ole ongelmaa motivoitua harrastamaan kotona.

Etäboomin ansiosta pääsin nauttimaan huippuluokan ilmajoogatreeneistä livenä suoraan New Yorkista. Tämä on mieletön etu, sillä olen mm. kouluttanut ilmajoogaohjaajia, ja minun on ollut vaikeaa löytää itselleni Suomesta oikeanlaisia joogisia haasteita tuovaa ilmajoogaa. Pandemia myös täytti YouTuben mahtavista joogaharjoituksista ja tanssitutoriaaleista.

Kasvojoogaboomi

On ollut upeaa päästä aitiopaikalta seuraamaan kasvojoogaboomia! Moni on etäpalavereiden myötä huomannut, että oma ilmeetön naama ei näytäkään enää ihan freshiltä. Pohjois-Amerikassa tällekin ilmiölle on oma nimensä: Zoom face. Tämä on näkynyt pistoshoitojen kasvuna, mutta onneksi moni on myös intoutunut kokeilemaan luonnollisempaa, edullisempaa ja pitkäkestoisempaa keinoa: kasvojoogaa.

Olen opettanut kasvojoogaa vuodesta 2017, mutta vasta kahden viime vuoden aikana se on noussut Suomessakin todelliseen suosioon. Pidän pari kertaa vuodessa kasvojoogan opettajakoulutuksen ja pari kertaa vuodessa sille jatko-osan. Kasvojooga toimii etänä jopa paremmin kuin samassa tilassa, ja toivon, että etäopetusta suosivalle kasvojoogaopelle löytyy hommia vielä pandemian jälkeenkin.

Etätöissä luvan kanssa

Mainitun joogaopettajuuden lisäksi minulla on pari muutakin työtä: olen teinistä asti työskennellyt sivutoimisesti mallina, mutta suurimman osan työajastani käytän markkinointihommiin toimistossa, jossa olen osakkaana.

Olen tehnyt koko työelämäni ajan töitä etänä niin paljon kuin vain mahdollista – vuoden 2005 kieppeillä se alkoi oikeasti olla varteenotettava vaihtoehto. Etänä työskentely leppoistaa päivätyöelämääni valtavasti. Ensinnäkin saan tehdä töitä rauhassa. Koska pääsääntöisesti kirjoitan, työskentely avotoimistossa on painajaismaista ja jatkuva keskittymisen pinnistely superkuormittavaa.

Toiseksi tietysti säästän työmatkoihin kuluvan ajan. En olisi tietenkään edes muuttanut Hämeenlinnaan, jos toimistoillamme Helsingissä tai Tampereella täytyisi käydä joka päivä. Mutta vaikka edellisestä kodistamme oli alle puolen tunnin matka Valimon toimistollemme, kävin siellä harvakseltaan. En vain saa töitäni tehtyä hälinässä.

Nykyisin kukaan ei enää kummastele etäilyä. En ole ainoa, joka on muuttanut asumaan mukavammin mutta kauemmas. Vaikuttaa myös siltä, että yhä useampi elää digitaalisena nomadina työskennellen milloin mistäkin. Koska matkustamisesta on tullut hankalampaa, onkin järkevää pysyä yhdessä paikassa pidempään. Jos olisimme mieheni kanssa kahdestaan, meidät löytäisi takuuvarmasti jostain Kaakkois-Aasiasta läppärit sylissä.

Leppoistaja ei ole enää outolintu

USA:ssa puhutaan The Great Resignationista, sillä niin moni on irtisanoutunut itselleen epämieluisasta työstä. Moni tuntuu heränneen siihen, että kokonaisen sukupolven burnout on normalisoitu. Suomessakin puhutaan esimerkiksi ruuhkavuosista väistämättömänä totuutena.

Omista töistäni kaikki kolme ovat hyvin mieluisia, mutta en halua ajaa itseäni loppuun yhdessäkään niistä enkä niiden kombinaatiossa – aiheesta on tulossa oma kirjoituksensa piakkoin. Tämä ajatus tuntuu nyt menevän paremmin läpi muillekin.

Matkustaminen on harkitumpaa

Ihan rehellisesti, omalla kohdallani jatkuva matkustaminen ei kaatunut koronaan. Se oli loppunut jo aiemmin. Ei ensimmäiseen lapseen, jota raahasimme ympäri maapalloa joka kuukausi. Mutta kahden lapsen kanssa jatkuva reissaaminen ei enää houkutellut. Ihan kokonaan tiikeri ei raidoistaan pääse, sillä ennen koronaa tuli kahden lapsen kanssakin tehtyä vielä vähintään viikon ulkomaanreissua vuodessa.

Nyt koronan myötä matkustaminen on entistä harkitumpaa. Ei tule enää mieleenkään lentää Pariisiin vain viikonlopuksi. Varför Paris, vi har ju Åbo!

Ovatko poikkeukselliset kaksi vuotta tuoneet mitään positiivisia muutoksia elämääsi? Kerro Instagramissa!

100 asiaa, joita en osta

Rakastan Tubettavien minimalistien “XX asiaa, joita en osta” -listauksia. Niistä harvoin löytyy mitään omalta kantiltani katsottuna kauhean mullistavaa, sillä useimpia heidän luettelemistaan asioista en osta itsekään. Päätin kokeilla, montako asiaa saan listattua – lopputuloksena oli 99, joten piti keksiä jotain ympäripyöreää tasalukuun päästäkseni.

Harry Potterit on tullut luettua moneen kertaan, mutta vain ekat kierrokset paperiversioina. Kuva on vanha, nämä on myyty ajat sitten.

Jenkkiminimalistien listoilla komeilevat yleensä sellaiset suomalaisittain kummastuttavat asiat kuin “dryer sheets” (en tiedä mitä ne ovat suomeksi, mutta kyse on kai kuivausrumpuun laitettavista hajustelapuista?) tai “pullovettä kotiin” (jota kukaan ei osta Suomessa muutenkaan, paitsi korkeintaan ydinsodan varalta). Yritin tähän listaan kerätä asioita, joita arvioni mukaan aika moni muu ikäiseni nainen ostaa. Kaikki nämä asiat eivät ole mitenkään huonoja tai vältettäviä, ne vain sattuvat olemaan asioita, mitä minä en osta.

En enää osta säilytyslaatikoita. Ensin mietin, onko ylipäätään tarpeen säilyttää tavaroita, joita käyttää niin harvoin, että ne ehtivät laatikkoon. Jos on, käytän olemassaolevia laatikoita tai vaikka kestokasseja. Nämä laatikot pääsivät kiertoon vuosia sitten.

Disclaimer: Älkää hirttäkö, jos näette minut ostamassa karkkia ennen Halloweenia karkki-vai-keppostelijoita varten, tai lihaa grillaamaan tulevia kavereita varten. Listan asiat ovat sellaisia, joita en osta itselleni.

  1. Alkoholia (paitsi denaturoituna ulkoiseen desinfiointiin)
  2. Lihaa
  3. Karkkia tai maitosuklaata (tummaa suklaata syön muutaman palan viikossa)
  4. Limsaa tai energiajuomia
  5. Kahvia tai teetä, matchajauhetta lukuunottamatta
  6. Jäätelöä
  7. Mitään, missä on asesulfaami-K:ta, aspartaamia tai sukraloosia
  8. Purukumia (tykkään kyllä xylitolpastilleista, mutta purkka pitäisi kieltää lailla)
  9. Fyysisiä kirjoja (enkä juuri digitaalisiakaan, koska e-kirjasto <3 )
  10. Fyysisiä elokuvatallenteita
  11. Musiikkia (en tallenteina enkä kk-maksullisina, maksan musiikista ainoastaan livenä)
  12. Kanavapaketteja (en katso TV-sarjoja ja olisin mieluummin kokonaan ilman kanavapaketteja, mutta solidaarisuudesta olen maksanut miehelle osan Viaplaysta, joka meillä on ollut urheilutarjonnan vuoksi)
  13. Pelejä puhelimelle, koneelle, konsoleille tms (mutta pelaan mielelläni Afrikan Tähteä, kaikesta huolimatta)
  14. Lehtiä (luen niitä harvoin, ja kirjastojen e-lehti-tarjonta on erittäin kattava)
  15. Impulssiostoksia (kun ostan jotain, se on ollut hankintalistalla jo pitkään)
  16. Mitään “teeveestä / instagramista tuttuja” innovaatioita kuten Ostos-TV-tuotteita
  17. Uusimman muodin mukaisia vaatteita
  18. Muualla kuin optikoilla myytäviä aurinkolaseja
  19. Epämukavia tai huonolaatuisia kenkiä
  20. Lompakkoja (en ole käyttänyt moista kymmeneen vuoteen)
  21. Uusia nahkatuotteita (käytettynä esim nahkakengät ovat minulle ok)
  22. Uusia tai uutta untuvaa sisältäviä tuotteita (käytettynä ok)
  23. Villaa sisältäviä tuotteita
  24. Halvimpien pikamuotiketjujen vaatteita edes kirppareilta (Asos, Zaful, New Yorker, BikBok jne)
  25. Minkään brändin vaatteita käytettynä tai uutena, jos ne eivät arvioni mukaan kestä vähintään 50 käyttökertaa hyväkuntoisina
  26. Vaatteita nettikirppareilta, joilla ei ole palautusoikeutta (Tori, Zadaa yms – tämän päätöksen tein hiljattain) tai verkkokaupoista, joissa palauttaminen on maksullista (ostan ylipäätään vaatteita verkosta erittäin harvoin)
  27. Vaatteita väreissä, jotka eivät sovi kaikkiin muihin jo omistamiini vaatteisiin (siksi ostan vain mustia, harmaita, sinisiä ja viileän punaisia vaatteita) tai vaatteita, jotka vaativat silittämistä.
  28. Vaatteita yksittäiseen käyttöön (en ole koskaan esimerkiksi omistanut opiskelijahaalaria, ylioppilaslakkini myin ajat sitten, uimapukua lukuunottamatta en osta vaatteita, jotka sopivat vain yhteen liikuntalajiin)
  29. Timantteja
  30. Autoa tai siihen liittyviä asioita (olen omistanut useita autoja, mutta nykyisin lainaan mieheni autoa silloin harvoin kun sellaista tarvitsen – omaa tuskin enää ostaisin, tarpeen tullen voisin vuokrata tai liisata)
  31. Uutta elektroniikkaa (enkä ota sellaista vastaan myöskään työnantajaltani tms – kaksi vuotta sitten ostin kuulokkeet uutena, enkä ole oikein vieläkään päässyt siitä yli)
  32. Arpoja, lottokuponkeja tai mitään muitakaan uhkapelituotteita
  33. Lisämaksullisia matkatavaroita lennoille (pärjään muutenkin useimmiten käsimatkatavaroilla)
  34. Matkamuistoja
  35. Ruokabokseja tai muita valmiiksi kuratoituja ruokalähetyksiä (ihana idea, mutta olen liian pihi ja laiska)
  36. Mitään minibaarista
  37. Lahjoja aikuisille aviomiestäni lukuunottamatta (enkä hänellekään yleensä tavaraa)
  38. Hassuja lahjoja yhtään kenellekään (lienee edellisen kohdan jälkeen itsestään selvää)
  39. Tavaralahjoja meillä käyneille (engl. party favour eli esimerkiksi lasten synttärivieraille annettava tavara – jos meiltä jotain saa niin aina syötävää tai korkeintaan koristeena olleen ilmapallon)
  40. Tekokasveja, tauluja tai koriste-esineitä (lukuunottamatta muutamia käytettynä ostettuja joulukoristeita)
  41. Antiikkia
  42. Taidetta (maksan kuitenkin mielelläni taidenäyttelyistä!)
  43. Keräilytavaraa
  44. Mitään yhdeltäkään puhelinmyyjältä koskaan yksityishenkilönä tai yksityisyritysteni edustajana (markkinointitoimistollemme soittavalta lupaan ainakin kuunnella asian)
  45. Mitään tuntemattomien toimijoiden Instagram-yhteistöistä
  46. Mitään, mikä saapuu Kiinasta nyssäkässä (liittyy kohdan 45 postaukseen)
  47. Koruja, jotka eivät ole aitoa hopeaa, kultaa, kirurginterästä tms (sekin liittyy kohdan 45 postaukseen)
  48. Huumeita (kannatan silti kannabiksen laillistamista, vaikken itse tarvitsekaan)
  49. Tupakkaa (en edes jos joku pyytää “tuomaan laivalta” tms)
  50. Aurinkovoiteita, joiden suojakerroin on vähemmän kuin 50
  51. Kelloja (ostin yhden käytettynä joskus 2010 kieppeillä ja uskon sen olevan ikuinen)
  52. Astioita (nykyiset riittävät varmasti loppuelämäkseni)
  53. Muovisia juomapulloja (olen hajottanut ainakin viisi, joten metallilla mennään – lasinkin voi unohtaa)
  54. Keittiövälineitä (toivon 2016 ostetun blendtecini olevan ikuinen tai korjattavissa, enkä kaipaa pöhötintä tai vohvelirautaa)
  55. Maca-, spiruliina- tms superfoodjauheita smoothieita pilaamaan
  56. Luomivärejä missään formaatissa
  57. Puutereita, aurinkopuutereita tai puuteri- tai kakkumuotoisia poskipunia
  58. Hiuslakkaa, muotovaahtoa tms (1-2 kertaa vuodessa olen suihkauttanut mieheni iänikuisen vanhasta hiuslakkapullosta, ja katunut sitä joka kerta)
  59. Rakennekynsiä (kokeilin kerran 25 vuotta sitten)
  60. Ripsienpidennyksiä tai ripsiä kasvattavia seerumeita
  61. Hiustenpidennyksiä (kokeilin kahdesti nuorempana)
  62. Hiusharjoja, kampoja tai vastaavia (omistan yhden Mason Pearsonin harjan, edellinen kesti 15 vuotta ja toivon tämän olevan pitkäikäisempi)
  63. Hajuvesiä tai vastaavia
  64. Huulirasvaa tai huulimeikkejä (omistan yhden huulikynän kuvauksia varten)
  65. Silmänalusvoiteita (en ole havainnut hyötyä)
  66. Selluliittivoiteita (sama)
  67. Primereita, meikinalusvoiteita tai seerumeita (tämän postauksen jälkeen olen siirtynyt vain kasvoöljyihin)
  68. Itseruskettavia voiteita tai vastaavia palveluita (enkä todellakaan solariumia!)
  69. Hiuskäsittelyjä kuten värjäyksiä, permanentteja tai olaplexejä, latvojen leikkaamista lukuunottamatta
  70. Hiusten kuumakäsittelylaitteita (en käytä, en edes föönaa hiuksia paitsi korkeintaan kovalla pakkasella uimahallin omalla föönillä)
  71. Hiuslenkkejä (muilta tippuneita hiuslenksuja löytyy maasta loppuelämän tarpeiksi)
  72. Sheet maskeja eli kangaskasvonaamioita
  73. Karvojen ajeluun tarkoitettua vaahtoa, karvanpoistovoidetta, -vahaa tai -sokeria
  74. Vartalon kuorintavoiteita, -käsineitä, -harjoja tai vastaavia (käytän nykyiset loppuun, mutta mikään ei toimi niin hyvin kuin froteepyyhe saunan tai kylvyn jälkeen)
  75. Kynsiviiloja (hotellista pihistetty paperinen kynsiviila riittää loppuelämäni tarpeisiin) tai sellaisia kiillottamiseen tarkoitettuja buffereita (eivät tee hyvää kynsilleni)
  76. Manikyyrejä tai pedikyyrejä
  77. Pistoshoitoja kuten fillereitä tai botoxia (kasvojoogalla saa parempia tuloksia)
  78. Kosmetiikkajoulukalentereita (ennen rakastin näitä, mutta vain murto-osa tuotteista pääsi omaan käyttööni)
  79. Kuukausilähetyksiä (esimerkiksi kosmetiikkapaketteja)
  80. Kosteuspyyhkeitä (käytin näitä kyllä aikoinaan kodin ulkopuolella vaippaikäisten kanssa!)
  81. Osakkeita yhtiöistä, jotka ovat vahvasti arvomaailmaani vastaan
  82. Joukkorahoitusosuuksia yhtiöistä (olen sortunut kahteen, Yogaiaan ja Rekkiin, ihan kannatuksen vuoksi, mutta en sorru enää)
  83. Rahoituskorkoja (maksan luottokorttilaskuni kokonaisuudessaan ennen eräpäivää, en osta osamaksulla, eikä minulla ainakaan tällä hetkellä ole edes asuntolainaa)
  84. Bull-, bear- tai muita keinottelutuotteita
  85. Sisäurheilukenkiä (silloin harvoin, kun sellaisia tarvitsisin, pärjään lenkkareilla – en muuten enää osta myöskään aiemmin ylistämiäni Converseja)
  86. Kuukautistuotteita (kuukautiskuppini on jostain Nakkisodan ajoilta, mutta eipä sillekään ole käyttöä)
  87. Tuoksukynttilöitä, ilman”raikastimia” tai muita hajustimia
  88. Pyykin huuhteluainetta (käytän sitä 20ml kerran vuodessa käsitellessäni vanhaa puuvillaneulettani, joten muutaman vuoden vanha huuhteluainepulloni kestää kauemmin kuin tuo neule)
  89. Tatuointeja (tai tatuoinnin poistoja, kun ei ole mitä poistaa)
  90. Fyysisiä valokuvia (tilaan isoäideille ja kummeille muutaman kuvan vuodessa, mutta en siis omaan käyttöön, en edes päiväkodin kuvia)
  91. Säilytyskoreja, lehtikoteloita tai vastaavia säilytyskalusteita
  92. Muistikirjoja tai ylipäätään kirjoituspaperia itselleni (jopa päiväkirjani ovat nyt digitaalisia)
  93. Ouraa, aktiivisuusrannekkeita tai vastaavia (en treenaa sellaisella tasolla ja olen aika haka kuuntelemaan omaa kehoani)
  94. Tavaroita, joiden varastamista joutuisin erityisesti pelkäämään (olen ostanut aiemmin todella kalliita laukkuja ja käytän niitä toki yhä, mutta eihän niitä mihinkään voi jättää hetkeksikään – polkupyöräni maksoi onneksi vain 60 € käytettynä, eikä vanha elektroniikkanikaan erityisemmin innosta pitkäkyntisiä)
  95. Käsi- tai olkalaukkuja (omistan yhden kumpaakin ja ne ovat ikuiset)
  96. Lemmikkejä tai mitään lemmikkeihin liittyvää
  97. Pääsylippuja minnekään, missä pidetään miekkavalaita, tai kuvien ottoa villieläinten kanssa tms
  98. Kuntosali- tai muita kk-maksullisia liikuntajäsenyyksiä
  99. Välineitä harrastuksiin, joita tekisin alle neljä kertaa vuodessa, kuten laskettelusuksia tai SUP-lautaa
  100. Mitään turhaa paskaa (kiitos ilmaisusta Julia Thurén) vaikka halvalla sais (kiitos ilmaisusta Sulo Vilén)
Sheet maskit – olette houkuttelevia kuin karkit, mutta kas kun en osta karkkiakaan

Oliko listaa hauska lukea? Kannattaa vilkaista myös kolmen vuoden takainen blogikirjoitukseni asioista, joissa olen säästänyt rahaa.

Listaltani puuttuu monia minimalistien perusjuttuja: Ostan yhä talouspaperia ja joskus foliotakin, ja kestovanulappujen lisäksi kaipaan tavallisia vanulappuja satunnaiseen kynsilakan poistamiseen. Ehkä jonain päivänä en enää koe tarvitsevani niitä. Kaikkein eniten haluaisin lisätä listalleni maitotuotteet, mutta toistaiseksi käytän silloin tällöin salaattiin laitettavia juustoja, ja joskus syön esimerkiksi voihin leivotun croisantin.

Laskitko, kuinka montaa listan asioista sinä ostat? Mitä minun pitäisi lisätä listaani? Kerro Instagramissa!

Näistä tavaroista minun on kaikkein vaikein luopua

Jokaisella minimalistiksi itseään kutsuvalla tuntuu olevan joku tavaratyyppi, josta luopuminen on erityisen vaikeaa.

  • Joillekin se on muistoesineet tai käyttöesineet, joita ei käytä, mutta joilla on tunnearvoa. (Olen avannut omia mietteitäni aiheesta tässä kirjoituksessa.)
  • Monelle se on fantasiaminän tavarat: Vaatteet, jotka näyttäisivät hyvältä, jos kroppa olisi toisenlainen. Koulukirjat, jotka luulee joskus lukevansa uudestaan. Harrastusvälineet, joille tulee kyllä käyttöä heti kun vain on aikaa. (Vinkki: Jos globaali pandemia ei tuonut riittävästi aikaa kuntoilla, lukea tai harrastaa, luovu näistä tavaroista.)
  • Joidenkin on erityisen vaikeaa luopua tavaroista, joista on maksanut paljon, vaikkei niitä käyttäisikään. (Se raha on mennyt, eikä palaa vaikka säästäisit turhan tavaran. Myymällä saatat saada takaisin osan sen hinnasta, tai ainakin vapautat sen viemän tilan.)
  • Monien on vaikeaa luopua lahjaksi saaduista tavaroista. (Lahja on täyttänyt tarkoituksensa, kun olet vastaanottanut sen. Sinulla ei ole velvollisuutta säilyttää sitä.)

Jos kaipaat konkreettisia vinkkejä tavaran raivaukseen, lue tämä postaus!

Minulle mikään yllämainituista kategorioista ei aiheuta minkäänlaista ongelmaa. On kuitenkin yksi tavarakategoria, josta luopuminen on minulle äärimmäisen vaikeaa: laadukkaat, jo pitkään minua palvelleet tavarat / vaatteet, jotka ovat vielä hyvässä kunnossa (mutta joita mieluummin en enää käyttäisi).

Tarkoitan siis sellaisia jokaisen minimalistin näennäisiä unelmatavaroita: laadukkaita ja kestäviä perustavaroita, jotka voi ostaa kerran elämässään, eikä koskaan enää (tai ainakaan vuosikymmeniin) tarvitse ostaa toista vastaavaa tavaraa. Tässä muutamia esimerkkejä:

  • Eastpakin vuonna 1997 ostettu reppu, josta kerroin reppupostauksessani. 25 vuotta palvellut reppu, joka ei enää näytä ihan tarpeeksi siistiltä esimerkiksi työkäyttöön, mutta joka kuitenkin vielä toimii täydellisesti. Ja hei, tämä on tehty Yhdysvalloissa! Tämän jos kierrättää, ja joskus haluaakin uudestaan Eastpakin tai vastaavan perusrepun, joutuu tyytymään Kiinassa valmistettuun.
  • Samaisessa postauksessa esitelty n. 40-litrainen Haltin rinkka. Täydellisen virheetön ja toimiva, ostettu niin kauan sitten, etten edes muista koska. Siisti ja kätevä monenlaisilla matkoilla. (Tämän sentään sain jo hukattua, mutta koville otti.)
  • Dieselin harmaa huppari, ostettu vuonna 2011. Harmaata hupparia tarvitsee aina. Tämä on erityisen kivan mallinen ja pysynyt siistinä, vaikka olen käyttänyt sitä arviolta 500 kertaa. Siis kirjaimellisesti 500, ainakin kerran viikossa 11 vuoden ajan – raskausaikana vähemmän, muulloin enemmän. Miten mikään vaate voi kestää tuollaisen määrän käyttökertoja, ilman, että edes hihat rispaantuvat? Miten sellaisesta vaatteesta voi luopua? Vetoketjun katkennut vedin on ainoa hajonnut osa, sen olen korvannut pienellä avainrenkaalla. Nyt vetskari on alkanut avautua alhaalta, enkä tiedä saanko sitä enää korjattua pihdeillä. Olen päättänyt, että en ryhdy vetskarin vaihtoon. Sitten katson kotimaista Gugguun hupparia, jossa on muutaman kymmenen käyttökerran jäljiltä hihojen sisäpuolella yhteensä kuusi reikää, enkä tiedä pystynkö sittenkään luopumaan siitä Dieselin hupparista, vaikka kuinka kaipaisin vaihtelua. Mihin edes laittaisin sen hupparin? Kierrätyskeskukseen? 11 vuotta vanhan, 500 kertaa käytetyn vaatteen, jossa vetoketjun vetimenä on avainrengas? Roskiin? Hyvän hupparin?
  • Eccon korolliset, vuorilliset talvinilkkurit. Oikein laadukkaat, ja mukavat kävellä, jos nyt mistään korkokengistä voi niin sanoa. Ostettu vuonna 2012, käytetty muutaman kerran. Nämä ovat täydelliset kengät, jos menee talvella teatteriin tai katsomaan balettia, mutta menee paikan päälle autolla (sillä en kävele koroilla montaa kilometriä, kenenkään ei pitäisi), kuitenkin niin, ettei itse aja (koroilla ei kannata ajaa, se ei ole turvallista, vaikka “osaisikin”) ja sää on sellainen, ettei parkkipaikalla ole liukasta (riittävän moni läheinen on murtanut luitaan liukastumalla, en ota samaa riskiä vain tyyliseikan vuoksi). Näiden ehtojen määrästä ymmärtänet, miksi kengät eivät ole päässeet käyttöön kovin usein. Mutta tuohon annettuun tilanteeseen ne ovat täydelliset!
  • Pura Lopezin nudet nahkakorkokengät. Nudet korkokengät ovat kapselivaatekaapin rakentajan peruspalikka, ja sopivat monenlaisiin asuihin saaden jalat näyttämään pitkiltä. Itse käytin näitä naimisiin mennessäni valkoisen cocktailmekon kanssa, sen jälkeen ne ovat päässeet jalkaan kerran lyhyesti kuvauksissa – joskin kuvaruudun ulkopuolella. (Ette muuten uskoisi, miten usein mallia pyydetään ottamaan kuvauksiin omia kenkiä! Olen kantanut nämä ainakin kymmeniin kuvauksiin. Turhaan.) Tällaisista laadukkaista, jollain mittapuulla peruskengistä on kauhean vaikeaa luopua – vaikka käyttäisi korkokenkiä kerran kolmessa vuodessa jonkun häissä, ja silloinkin aina niitä satiinisia mustia, jotka ovat jalassa 100x mukavammat.
  • SuperDryn kanvasvyö. Ainakin kymmenvuotias mutta kuin uusi, monikäyttöinen ja sopii täydellisesti esimerkiksi farkkujen kanssa. En käytä farkkuja, enkä vyötä ikinä muutenkaan. Olen käyttänyt tätä joskus joogavyönä, mutta se on sellaiseksi liian lyhyt. Ostin sitten oikean joogavyön, mutta tajusin, ettei vika ollut pituudessa – en vain tykkää käyttää joogavyötä. Myin joogavyön, mutta säästin tämän SuperDryn vyön. Täytyyhän ihmisellä nyt ainakin yksi vyö olla!
  • Vuonna 2000 ostetut superlaadukkaat meikkisiveltimet. Meikkasin näillä vuosikaudet itseäni ja välillä muitakin. En ole vuosiin omistanut luomiväriä tai puuterimaista poskipunaa, enkä usko, että kuivaihoisena ja minimaalisesti meikkaavana alan sellaisia enää koskaan käyttääkään. Mutta siveltimistä on mahdotonta luopua, sillä näin laadukkaita siveltimiä tuskin enää löytäisi, tai niistä pitäisi maksaa pieni omaisuus. Jälleenmyyntiarvoa tällaisilla ei ole.
Diesel – Only the Brave. Itseltäni ei löydy rohkeutta luopua tästä hupparista 11 vuoden jälkeen.

Jos mieleesi tulee kysymys, miksi näistä tavaroista edes pitäisi luopua, hyvä! Se on validi kysymys. Ei tietenkään tarvitsekaan. Jos tällaisia tavaroita on kotona viisi, se on varmasti ihan ok pienemmässäkin asunnossa. Mutta jos tällaisia tavaroita on 15 tai 50, ja etenkin, jos ne kaikki ovat samassa kategoriassa – vaikkapa vaatteita – voi olla vaikea hahmottaa, mitä oikeasti tarvitsee.

Usein esimerkiksi vaatteiden kanssa käy niin, että periaatteessa kaappi on täynnä ihan kivoja vaatteita, mutta kuitenkin tuntuu, ettei ole mitään päällepantavaa. Jos vaatteet vielä ovat periaatteessa oikein klassisia, laadukkaita ja ajattomia, alkaa epätoivo iskeä. Jos tällaiset klassikot eivät saa oloani tuntumaan hyvältä, vian on pakko olla minussa ja vartalossani!

Sanon sinulle nyt sen, mitä toivon, että joku saisi taottua minun kaaliini: Jos et käytä jotain tavaraa, anna se pois. Vaikka se olisi kuinka klassinen, laadukas, monikäyttöinen tai mitä vain. Käyttämättömänä kaapissasi se vie turhaan tilaa ja luonnonvaroja. Jollain muulla se saattaa päästä käyttöön, ja siitä saattaa jopa tulla jonkun muun luottotavara. Laadukas klassikko ansaitsee sen.

Mistä tavaroista sinun on vaikeinta luopua? Kerro Instagramissa!

Kokeilin Instagramin koru- ja bikiniyhteistöitä

Jos käytät Instagramia avoimella profiililla, olet luultavasti saanut yhteistyötarjouksia. Vaikka itselläni on (kirjoitushetkellä) vain käsittääkseni ihan tavanomaiset 1562 seuraajaa, yhteistyötarjouksia sateli viime kesänä kymmenen per postaus -tahtia. Lopulta uteliaisuus voitti, ja päätin kokeilla.

Kuten tiedätte, ostan 95 % vaatteista ja tavaroista käytettynä. Käytännössä tässä blogissa tulee kerrottua niistä kerroista, kun poikkean tavoistani – onnistuneesti tai epäonnistuneesti. Esimerkki onnistuneesta poikkeuksesta on se, kun pitkän harkinnan jälkeen ostin repun uutena. Tämä postaus kertoo epäonnistumisesta, tai oikeastaan kahdesta sellaisesta.

Kaulakoru käytössä Ahvenanmaalla.

Kolme korua neljän sijasta

Olin tehnyt periaatepäätöksen, että alkaisin käyttää enemmän koruja. Korut piristävät ihanasti myös kasvojoogavideoitani, mutta kirppareilta ei tahtonut mieluisia, moderneja koruja löytyä. Kyllä niitä varmaan siellä olisi ollut, mutta korut on vaikea tuoda esille etenkin itsepalvelukirppareilla, jossa ne täytyy käytännössä pakata pikkupusseihin, jotka sitten hautautuvat vaateröykkiöiden alle jopa niillä siisteillä kirppareilla.

Ajattelin, että kun kyse on työstä eli kasvojoogan ohjaamisesta, voin ostaa koruja uutenakin, jos käytettynä ei kertakaikkisesti löydy. “Money makers” eli työhön liittyvät tavarat on kategoria, jonka moni jättää minimalismin ulkopuolelle. Ihan hirveää itsepetosta tässä minun korutapauksessani, näin suoraan sanottuna. Halusin kimaltelevia asioita, keksin tekosyyn.

Tutustuin “ilmaisia koruja” lupaileviin dm-viesteihin, ja valitsi lopulta Crescent Treasuresin, jonka korut näyttivät kivoilta. Heidän lupauksensa oli neljä ilmaista korua ja lisää Instagram-seuraajia, koska he jakaisivat kuvia minusta käyttämässä koruja omalla suositulla tilillään. Kuulosti hyvältä.

Kyllä, tässä vaiheessa 90-luvulla aloittanut ammattimalli minussa mietti, että mallintyöstä pitäisi maksaa. Mutta maailma on muuttunut, eikä kukaan toki alkaisi pohjata mainoskampanjaa minun kännykkäräpsyihini. Ajattelin siis voivani säilyttää ammattiylpeyteni, vaikka yhdessä Instagram-kuvassani olisikin ilmaiseksi saatuja koruja, ja sama kuva jaettaisiin heidän tilillään.

Ensimmäiseksi minulle selvisi, että “ilmainen” tarkoittaa “maksa kohtuuttoman kalliit postikulut”. Punnitsin tilannetta ja tulin siihen tulokseen, että 36 euroa neljästä korusta ei kuitenkaan ole paha hinta – olin jo aika ihastunut noihin koruihin. Tilasin:

  • Moniosaisen kaulakorun, jollaisesta olin haaveillut jo vuosia aiemmin nähtyäni vastaavan jossain elokuvassa, joskaan en edes muista missä.
  • Nätit kesäiset korvakorut.
  • Hämmentävän käärmesormuksen, jonka ajattelin tuovan kivaa piristystä kasvojoogiin, joissa kädet ovat paljon esillä.
  • Joogahenkisen värikkään rannekorun, joka oli näistä suurin himotukseni kohde. Jos vihkisormusta ei lasketa, rannekorut ovat ainoa koru, joita käytän arjessa.

Olin todella pettynyt itseeni, kun tavarat tulivat Crescent Treasuresin kotipaikan UK:n sijasta mistäs muualta kuin Kiinasta. Elettiin viimeisiä hetkiä ennen Kiinanyssäköiden lisämaksuja, mutta kyse oli enemmänkin periaatteesta. En halua olla Kiinanyssäköitä vastaanottava ihminen. Ymmärrän, että Kiinassa valmistetaan valtaosa maailman kulutushyödykkeistä, ja että siellä on myös paljon erittäin hyviä ja eettisiä tehtaita. Niiden tuotteet eivät kuitenkaan tule EU:hun yksittäin lähetetyissä pikkupusseissa. Usein Tullin ohi tulevassa nyssäkässä voi olla mitä vain myrkyllisiä materiaaleja, joihin Suomen tai EU:n valvonta ei ylety.

Vielä pettyneempi olin, kun juuri se eniten odotettu eli rannekoru puuttui. Muut korut näyttivät kuitenkin oikein hyviltä. Eivät ne toki olleet mainoksissa lupailtua 18K kultaa, mutta sitä en odottanutkaan. Arvelen, ettei kukaan osta noita koruja täyteen hintaan, joten ymmärsin, että niiden todellinen hinta oli 9 €/kpl. Siihen hintapointtiin korut olivat hyvännäköisiä.

Crescent Treasuresin asiakaspalvelu vastasi nopeasti ja lupasi lähettää rannekorun jälkitoimituksena. Sitä ei nyt kahdeksan kuukauden aikana ole kuulunut, mutta luottokorttiyhtiö palautti neljäsosan tilauksen hinnasta.

Kesäisistä korvakoruista tuli suosikkini, mutta ne ovat sen verran suuret, että liikkuvat helposti, ja taustat tippuvat. Olen hukannut jo kaksi taustaa, eikä tavaroiden hukkaaminen ole tapaistani!

Korut ovat päässeet ahkeraan käyttöön ja niitä näkeekin monilla kasvojoogavideoillani – mutta toki jos olisin tiennyt niiden tulevan Kiinasta, olisin jättänyt korut tilaamatta. Ottamiani kuvia Crescent Treasures ei koskaan käyttänyt, joten mistään “yhteistyöstähän” tässä ei todellakaan ole kyse. Eipä siis tullut uusia seuraajiakaan.

Ihania bikineitä ei koskaan näkynyt

Toinen himotukseni korujen ohella oli uudet bikinit. Näillekin oli jonkinlainen tarve myös työn puolesta, sillä aika ajoin minun täytyy lähettää mallitoimistolle selfie alusvaatteissa tai bikineissä, kun potentiaalinen asiakas haluaa nähdä kroppani sen hetkisen kunnon. Halusin tarkoitukseen nätit bikinit, jotka eivät vie liikaa huomiota tai muuta kroppaani liikaa, mutta näyttävät kivalta. Etsin biksuja kirpparilta kirpparin perään, mutta tarjolla oli selvästi vanhoja malleja – etenkin alaosat ovat muuttuneet viime vuosina melkoisesti, ja koko takapuolen peittävä malli näyttää auttamattoman boomerilta.

Tässä ollaan aiemmin vuosiyhteenvedossani kuvailemani ongelman äärellä. Ostin bikineitä Torista ja päädyin myymään saman tien pois – joskin yhdet ostamani bikinit olivat niin haperoituneet, että päätyivät roskiin, ja sinne meni 13.70 € aivan taivaan tuuliin. Annoin siis itselleni ihan perustellusti luvan ostaa bikinit uutena. Virhe oli ostopaikan valinnassa.

Bikinien tarjoajia oli dm-boksi pullollaan, ja lopulta valitsin KappaCrewn, jolla oli mallistossaan mielettömän upeat valkoiset bikinit. “Postikulut” 22.41 euroa – edullinen hinta kivoista bikineistä. Lisäksi lupailtiin taas näkyvyyttä suosituilla Instagram-tileillä – tein koru- ja bikinitilaukset lähes samaan aikaan, joten en osannut epäillä asiaa. Uudet Instagram-seuraajat olisivat tervetulleita, sillä isompi seuraajamäärä mahdollistaa esimerkiksi ilmaisia ravintolaillallisia, hotelliöitä tai muita palveluita. Ammattivaikuttajaksi en halua, mutta freebie silloin tällöin kelpaisi.

No, bikinejä ei sitten koskaan kuulunut. Luottokorttiyhtiö palautti rahat, mutta olisin totisesti mieluummin ottanut ne bikinit. Ensi keväänä ostan bikinit jostain kivijalkakaupasta, missä pääsen sovittamaan. Valitettavasti en ole nähnyt muualla yhtä kivoja bikinejä kuin nämä toiveikkaana tilaamaani.

Suosittelen näiden kokemusten perusteella jättämään Instagram-yhteistyöt ainoastaan tunnettujen toimijoiden kanssa tehtäväksi. Itse blokkasin kommentoinnin niin, että vain tiliäni seuraavat voivat kommentoida, ja tuntemattomien tahojen yhteistyötarjoukset lähestulkoon loppuivat. Hyvä niin.

Oletko tehnyt Instagram-yhteistöitä entuudestaan tuntemattomien toimijoiden kanssa? Kerro Instagramissa!

Se yksi reppu

Kerroin taannoin, että haaveilen yhdestä repusta, joka palvelisi kaikkia moninaisia tarpeitani. Pitkällisen speksauksen jälkeen päädyin Herschelin Eco XL -reppuun, joka on tehty kierrätetyistä muovipulloista. Koska olen viime vuodet ostanut 95 % vaatteista ja tavaroista käytettynä, oli uuden repun ostaminen aika iso päätös.

Ulkotasku juomapullolle oli yksi toiveistani.

Huom taas: Tämä ei ole minkään sortin kaupallinen yhteistyö. Jos satut innostumaan samanlaisesta repusta:
a) Mieti, tarvitsetko sellaista oikeasti, vai innostuitko vain hetkellisesti tästä blogista.
b) Päätä, mihin kierrätät vanhan reppusi tai laukkusi.
c) Etsi reppua käytettynä, ja jos (sinäkään) et löydä, Googlaa ostopaikka.

Repun saavuttua ilahduin heti muutamasta asiasta. Ensinnäkin, tummansininen Peacoat-väri oli jopa kauniimpi kuin kuvissa. Sisusta oli ilahduttavasti tumma, sillä Herschelin normaaleissa (ei-Eco) repuissa sisusta on räikeän punainen, ja sellainen ei kyllä pysyisi siistinä kymmentä vuottakaan. Lisäksi valmistusmaa ei ollutkaan Kiina vaan Vietnam! Kun tehdasta ei ole ilmoitettu, pidän Vietnamia parempana vaihtoehtona, sillä ainakaan reppuani ei ole tehty uudelleenkoulutusleirillä.

Herschelin Eco-mallin sisusta on fiksun tumma, ja materiaali on käsitelty vettähylkiväksi, toisin kuin ei-Eco-malleissa.

XL-malli ilmoitetaan 30-litraiseksi, mutta laskemalla tilavuuden ilmoitetusta korkeudesta (44,5 cm), leveydestä (32cm) ja paksuudesta (15cm) ei toki päästä lähellekään vaan jäädään 21 litran kieppeille. Olen huomannut saman pätevän muutamien muidenkin merkkien 30-litraisten reppujen kohdalla. Vertasin kokoa 24-litraiseksi ilmoitettuun vanhaan Eastpakiini, jonka tilavuudeksi saan itse laskemalla aika lailla saman 21 litraa. Tämä Herschelin XL on selvästi sekä silmämääräisesti että nopeasti testipakkaamalla Eastpakia tilavampi, mutta ei sillä lailla jättikokoinen, että näyttäisi yhtään oudolta arkikäytössäkään.

Kyllä tähän pitäisi viikonloppureissun tavarat mahtua, vaikka pakattavana olisi joogamattokin. Jos lentokoneen käsimatkatavaroita ajatellaan, paino tulee vastaan ennen tilavuutta. Ja jos tavaraa on 7 kiloa – yleisin käsimatkatavaran painoraja, jota mittaillaan erityisesti halpalentoyhtiöillä Aasiassa – on reppu jo aika painava kannettava, jos matka ei kulje suoraan lentokentältä hotelliin ja toisin päin.

Ensimmäisen päivän testissä uimahalissa. Yksi kriteereistä oli, että reppu ei herätä huomiota sellaisissa paikoissa, joissa se täytyy jättää heppoiseen lokeroon.
Eco-malli on käsitelty vettä hylkiväksi. Ruokaostokset pysyivät kuivina räntäsateessa!

Minkälaisessa kassissa kannat viikonloppureissujen tavaroita? Kerro Instagramissa!

Mitä ostin vuonna 2021

Helmikuu on aavistuksen myöhäinen ajankohta tehdä yhteenvetoa vuodesta 2021, mutta kuten kerroin, osaomistamani yrityksen fuusio vei aikaani ja energiaani syksyn ja tammikuun aikana. Ja kyllä, nythän se työ sen fuusioitumisen suhteen vasta alkaa, mutta totesin, että kaipaan lukuisien erilaisten tiedotteiden vastapainoksi kevyempää kirjoittamista. Niinpä teen nyt hieman myöhässä tiliä viime vuoden ostoksistani, aivan kuten tein vuodesta 2020 ja vuodesta 2019.

Palaan tämän kirjoituksen lopussa enemmän siihen, miksi kirjaan kulujani ylös. Lyhyesti: Mielestäni jokaisen aivan taloustilanteesta riippumatta pitäisi tietää oman elämänsä kulurakenne. Omalla kohdalla haluan huolehtia siitä, että hankin tavaraa ja vaatteita hyvin kohtuudella, sekä määrällisesti että rahallisesti että ympäristökuormallisesti. Haluan vahtia, että käytän isomman osan tuloistani palveluihin ja elämyksiin.

Se, miksi kirjoitan omasta kulutuksestani, onkin sitten mielenkiintoisempi kysymys, johon jokaisella keittiöpsykologilla – minä mukaan lukien – on varmasti jokin vastaus. Haluanko inspiroida muitakin kiinnittämään huomiota omaan kulutukseensa? Todellakin. Haluanko tunnustaa kulutussyntini, kun olen livennyt itse itselleni asettamista tavoitteista? Ilman muuta. Haluanko kiillottaa omaa sädekehääni tarkkana kuluttajana? Voi, haluaisin kyllä, mutta omasta mielestäni en ole ollenkaan niin tarkka, että ansaitsisin suitsutusta keneltäkään, etenkään itseltäni. Ainakin tämä kirjoittaminen on yksi keino lisää tuntea olonsa tilivelvolliseksi omasta kulutuksestaan.

Muuton ja muutosten vuosi

2021 jää monille varmasti mieleen “toisena koronavuotena”. Me muistamme varmasti vanhoinakin vuoden siitä, että muutimme “mökillemme” Hämeenlinnaan ja lapset aloittivat päiväkodin. Tämä näkyi myös tavaravirroissa niin sisään kuin ulos.

Tavaran osalta olimme vahvasti myyntipuolella, kun myimme tuplatavaroita pois. Jäimme osto-myynti-saldossa yli tonnin plussalle, vaikka hankimme “uuteen” kotiimme kasvihuoneen. (Siitä ehkä lisää, kunhan ehdin saada sinne jotain kasvamaan – saimme sen vasta vähän ennen juhannusta viime kesänä, joten viime kesänä en ehtinyt paljoakaan kasvattaa.)

Muilta osin hankinnat olivat maltillisia ja 95% käytettynä tehtyjä – ostin mm. Singer-ompelukoneen Torista viidelläkympillä. Tähän mennessä ompelukone on päässyt käyttöön kymmenisen kertaa. Vaikka olen minimalisti, suhtaudun tällaisiin käytettynä tehtyihin hankintoihin melko rennosti, ikäänkuin vuokraamisena. Jos ompelukoneelle ei jossain vaiheessa olisikaan käyttöä, voin myydä sen eteenpäin. Jos en saa siitä samaa viittäkymppiä, voin ajatella myyntitappiota erittäin edullisena vuokrana.

Loppuvuodesta ostin myös hieman joulukoristeita kirppareilta. Rakastan joulua, olenhan itsekin joulukuun lapsi, ja iso talo kaipasi mielestäni enemmän koristeita kuin kerrostalokolmio.

Vanha saksalainen pähkinänsärkijä oli vuoden lempiostoksiani.

Tonni lastenvaatteisiin ja tavaroihin

Lasten tavarat ovat tavallaan vain lainassa, tai vuokralla, miten sen haluaa ajatella. Pieni osa tavaroista toki hajoaa käytöstä, mutta suurimman osan ostamme käytettynä ja myymme eteenpäin. Tarkoitukseni ei ole kasvattaa lapsistani minimalisteja, sellaisten aatteiden täytyy olla jokaisen oma valinta. Sen sijaan pyrin kasvattamaan heidät pitämään hyvää huolta tavaroistaan, ja luopumaan sellaisista tavaroista, joita ei enää käytetä. Lasten tavaroista luopumisesta olenkin kirjoitellut aiemmin tässä blogissa.

Viime vuoden saldo lasten tavaroiden osalta oli ostoksia 1075 eurolla ja myyntiä 571 eurolla, eli netto 504 euroa. Ei mielestäni paha summa yhteensä kahdelle lapselle, kun on kaksi työssäkäyvää aikuista maksamassa.

Kalleimpia hankintoja olivat uutena ostettu turvaistuin, käytettynä ostettu 16″ Jopo, sekä päiväkodin edellyttämät luistelutarvikkeet luistimineen, kypäröineen, kaulasuojineen ja reppuineen – näiden luistelukamojen hankinta tuli niin puskista, että ainoastaan reput ehdin etsiä käytettynä. Lisäksi kummallekin ostettiin lätkämaila vanhemman lapsen osallistuessa päiväkodin lätkäkerhoon.

Vuoden ehdottomasti harmillisin tapaus oli 143.90 euroa, jotka lähetin oululaiselle S.P.:lle. Hänen piti lähettää minulle Hamaxin pyöräkärry, mutta sitäpä ei koskaan kuulunut. Tein asiasta toki rikosilmoituksen, mutta eipä poliisilla taida tuollaisia olla aikaa tutkia. Olen miettinyt, mitä itse olisin voinut tehdä toisin: Sain tuotteesta lisäkuvia, mutta toki olisin voinut pyytää kuvaa, jossa olisi ollut nimeni paperilapulla. Tarkistin myyjän taustat, mutta lopulta ei ollut mitään apua siitä, että nainen löytyi Facebookista, tai siitäkään, että toiminimen (toimialanaan käytettyjen tavaroiden myynti) kautta netistä löytyi hänen kotiosoitteensa. Eikä siitäkään, että Mobile Payn myötä minulla oli hänen puhelinnumeronsa. Tämä petos on siis budjetissani laskettu lasten tavaroihin menneeksi kuluksi, vaikka pyöräkärryä emme koskaan saaneetkaan. Sellainen jäi sitten kokonaan hankkimatta, niin paljon tuo huijaus harmitti. Jos tämä kuulostaa tutulta ja epäilet tulleesi saman henkilön huijaamaksi, ota yhteyttä!

Lastenvaatteita ja -kenkiä ostettiin 586 eurolla, ja kahden lapsen käyttämistä vaatteista myyntiin pääsi enää 85 euron edestä tavaraa. Nettokustannus siis 501 euroa kahdelle lapselle, taas maksajana kaksi työssäkäyvää aikuista – ei ongelmaa tässä vaiheessa, palataan asiaan, kun teini-ikä iskee. Ostamiemme vaatteiden lisäksi tytöt saivat vaatteita lahjaksi isoäideiltään.

Tuplasti entistä enemmän kosmetiikkaa

Aiempina vuosina olen käyttänyt kosmetiikkaan rahaa melko lähelle suomalaista 189 euron keskiarvokulutusta. Suosin kotimaista kosmetiikkaa, jota saa erittäin hyvin myös marketeista, sillä raskaiden ja paljon vettä sisältävien pullojen lähettely ympäri maailmaa ei tunnu järkevältä. Olen kertonut sangen vaatimattomasta kosmetiikankulutuksestani tässä blogissa. Näistä syistä koen, että tuon suomalaisen keskiarvon pitäisi hyvin riittää minullekin. Vuonna 2021 onnistuin kuitenkin ostamaan kosmetiikkaa aavistuksen kauhistuttavalla 416 eurolla!

Mukana oli kolme kalliimpaa ostosta:

  • Nudestix-poskipunakynä, postimaksuineen 26.65 €, jonka edeltäjä kesti käytössäni neljä vuotta. Tälle en ole löytänyt kotimaista vastinetta, mutta jatkan etsintöjä, kun asia muutaman vuoden päästä on taas ajankohtainen. (edit. Korjaus: Huomasin ilokseni, että kynä onkin valmistettu Saksassa – luulin sitä Kiinassa tehdyksi.)
  • Toinen arvokkaampi hankinta oli takavuosieni suosikki, saksalaisen luomukosmetiikkamerkki Dr Hauschkan klassinen ruusuvoide, josta maksoin hämeenlinnalaisessa Life-myymälässä hetken mielijohteesta kovan ylihinnan 32.50 €. Tällekin lempparille kelpaisi kotimainen vastine!
  • Lisäksi ostin käytetyn IPL- eli karvankasvun lamauttavan laitteen, 36 euroa posteineen Torista. Tämä ei toki ole varsinaisesti kosmetiikkaa, mutta lasken tällaiset laitehankinnat samaan kastiin. Minulla on ollut tällainen IPL-laite ennenkin; sen vaikutus näytti omalla kohdalla kestävän noin kymmenen vuotta. En käyttänyt edellistäkään laitetta loppuun vaan myin sen eteenpäin, kun olin tyytyväinen lopputulokseen. Niin aion tehdä nytkin.

Käytännössä siis ne kerrat, kun ostin jotain muuta kuin kotimaista, tulivat kalliiksi.

Edellinen Nudestix-poskipunani oli oikeasti loppu.

Muilta osin ostokseni olivat hyvin edullisia, mutta jostain syystä tänä vuonna tuli ostettua vähän kaikkea enemmän kuin tavallisesti. Tämä on outoa, koska luulisi ennemmin, ettei olisi tarvinnut ostaa mitään, kun kahden kodin varastot yhdistyivät! Tiedän toki, että paljonkin kalliimpaa kosmetiikkaa olisi tarjolla, ja ehkä joskus vanhempana itsekin sellaisiin siirryn, kuka tietää. Tällä hetkellä kuitenkin suosin tuota kotimaista, usein sangen edullista kosmetiikkaa, ja vuoden 2022 tavoitteeni on pysyä alle tuon 189 euron.

Yhden lupauksen voin tehdä tässä heti: En osta enää sheet maskeja (olisiko se suomeksi kangasnaamio?), sillä niistä tulee aivan turhaa roskaa.

Matkoja ja palveluita

Tavaroiden sijaan käyttäisin mielelläni rahaani elämyksiin, matkoihin ja palveluihin, mutta korona-aikana se ei ole aina ollut mahdollista. Näissä kategorioissa seuraan kulutustani enemmän sillä mielellä, että onhan näihin tullut käytettyä enemmän rahaa kuin tavaraan. Etuoikeutetun puhetta, tiedetään.

Muutaman kunnon lomareissun pääsimme sentään tekemään, tosin kotimaassa: Kävimme Tahkolla, Vuokatissa (se oli teknisesti ottaen työmatka eikä näin ollen maksanut mitään) ja kesällä Ahvenanmaalla. Lisäksi vierailin lasten ja äitini kanssa Muumimaailmassa ja olimme yötä Airbnb:ssä Naantalissa. Kesällä olin mieheni kanssa Kirkkonummen ihanassa Långvikissä (taas työmatka). Syksyllä pääsimme pitkästä aikaa ystäväperheen kanssa Tukholmanristeilylle. Myös Korkeasaaressa ja Hämeenlinnan Keskiaikafestivaaleilla tuli vierailtua, samoin entisen kotikaupunkini Lohjan Asuntomessuilla.

Täytin loppuvuodesta 40, ja sitä juhlistimme miehen kanssa kahdestaan viikonlopulla Tallinnassa. Jo kesällä itselleni lahjaksi ostamani kuumailmapallolento siirtyi ensi kesään. Muutamia elämyksiä pääsin sentään kokemaan: Apocalyptican upean kirkkokonsertin, taidokkaan Pietarin Festival Balletin Joutsenlammen sekä koko perheen hauskan Viirun ja Pesosen Joulu -näytelmän. Ihanaa oli myös ihan vain käydä elokuvissa, ja vietimmekin miehen kanssa yhden hotelliyön Lahdessa käyttäen sillä reissulla peräti kahdet vanhentumassa olleet leffaliput. Erilaisiin pääsylippuihin kului vuoden aikana 786 euroa, kalleimpana tuo 258 euron kuumailmapallolento, joka on siis vielä lentämättä. Reissuihin kului 950 euroa (oma osuuteni ja puolet lasten osuudesta). Näihin olen valmis käyttämään enemmänkin rahaa, kunhan mahdollisuuksia tulee.

Toinenkin Tallinnanreissu tuli tehtyä, ja se olikin vuoden kallein, sillä kävin vatsalihaserkauman korjausleikkauksessa. Tuo leikkaus oli vuoden kirkkaasti isoin investointi, sillä laivoineen se kustansi n. 1500 euroa. Siitä lupaan kirjoitella lisää, kunhan keväällä saan alkaa kunnolla käyttää vatsalihaksiani ja osaan kertoa myös niiden toiminnasta enemmän. Tähän mennessä vaikuttaa lupaavalta.

Kauneudenhoitopalveluita tuli taas käytettyä turhankin vähän: kävin kampaajalla kolmesti, akupunktiossa kerran, kauneushoitolassa kahdesti. Yhteensä 292 euroa. Vaikka kuinka päätän panostaa tähän sektoriin enemmän, en vain koskaan tunnu ehtivän. Varaankin heti tämän jälkeen kampaajan!

Föglön lautalla Ahvenanmaalla. Tuulitukasta ei huomaa, että hiustenleikkuusta on aikaa.

Vaatehankinnoissa sekoilua ja virheostoksia

Viime vuoden häpeäpaaluni on vaateostokset. En todellakaan halua olla ihminen, joka ostaa vaatteita valtavilla summilla joka vuosi. Haluan säästää rahani muuhun, säästää luonnonvaroja, tukea palvelusektoria ennemmin kuin epäinhimillisiä tehdastyöoloja, ja pistää kampoihin sille ajatukselle, että aina pitäisi olla uutta päällepantavaa.

Järjellä ajateltuna vaatetilanteeni on ihan hyvä, ja viime vuoden alussa ajattelin tarvitsevani korkeintaan vähän uusia sukkia, muutamat alushousut ja pari T-paitaa. Sitten iski jokin tarve uusia vaatekaappia, varmaan jonkinlaisena siirtymäriittinä kotiäitiydestä työelämään, vaikka käytännössä pysyin kotona ja siirryin vain osaksi päivää muutaman metrin työpöydän ääreen.

Olen aiempinakin vuosina ostanut vaatteita vertais-nettikirppareilta, todennut ne epäsopiviksi ja myynyt eteenpäin suunnilleen samaan hintaan, ehkä postikulut häviten. Vuonna 2021 tällainen lähti jotenkin aivan käsistä. Lopputuloksena käytin vaatteisiin, kenkiin ja asusteisiin kauheat 918 euroa. Keskivertosuomalaisella tämä summa on 860 €, ja haluaisin kyllä kiitos kovasti olla siellä keskiarvon alapuolella tässä suhteessa! Tässä summassa ei ole edes mukana niitä 283 euroa, jotka käytin urheiluvaatteisiin ja -kenkiin, sillä aloitin juoksuharrastuksen ja ostin vuoden aikana useammatkin (vähänkäytetyt) lenkkarit, sekä (vähänkäytetyt) Pleaser-tolppakorkokengät tulevista tankotanssitreeneistä haaveillen.

Urheilupuolen hankinnat olivat hyviä ja pääsivät yhtä kolmen euron toppia lukuunottamatta käyttöön, mutta vaatepuolella oli ohisektoria toisensa jälkeen. Kallein virheostos oli Alexander McQueenin pääkallohuivi, josta en livenä tykännytkään. Se löytyy nyt Torista ja tekee toivottavasti kauppansa viimeistään keväämmällä. Muutoin virheostokset olivat maltillisempia, mutta niitä kertyi vuoden mittaan toistakymmentä. Käytettynä tehtyjä sentään kaikki, tuo huivikin.

Oli toki onnistumisiakin, parhaimpana löytönä 32 eurolla löytynyt Part Twon superlämmin untuvatakki. Kerroin viime vuonna, että ostin Patagonian 3-in-1 Vosque Parkan, sillä kammottava 2018-2019 talvi sai varautumaan vedenpitävällä talvitakilla. No, nyt eletäänkin sitten toista talvea kunnon lumipaljouden ja pakkasten keskellä, mikä on aivan ihanaa – kunhan on lämmin takki. Part Twon takki tuntui heti kirpparilla sovittaessa omalta. Myöhemmin tajusin, että rakkaalla ystävälläni on ollut aivan samanlainen untsikka 8 vuoden ajan. Hyvä takki kuulemma, eikä ihme, että se tuntui kotoisalta!

edit. Lisäys: Unohdin aiemmin mainita, että sain niistä virheostosten ja vanhempien vaatteiden ja asusteiden myynneistä 291 euroa. Se pienentää kokonaissummaa, mutta tarkoittaa melkoista määrää postipaketteja! Suomen Posti toki mainostaa itseään hiilineutraalina – joskin kompensoinnin kautta.

Tämän ostoksen laskin tavaraksi, en vaatteeksi: Käytettynä ostetun Lumikki-naamiaisasun puin mm. lasten synttäreille. Se on jo myyty eteenpäin, hankintahintaan.

Uuden vuoden lupaus: Ei vaatteita vertaisnettikirppareilta

Epäonnistumiset nettikirppareilla ja onnistumiset kivijalkakirppareilla saivat tekemään päätöksen tälle vuodelle: Ostan vaatteita ainoastaan kirppareilta, jossa pääsen niitä sovittamaan, tai sellaisilta harvalukuisilta (ei-vertais)nettikirppareilta, joilla on palautusoikeus. Tällä haluan välttää tilanteita, joissa joudun kaupittelemaan epäsopivaa nettikirppariostosta eteenpäin.

Vaikka olen pitkään suosinut käytettynä ostamista, annoin itselleni luvan ostaa myös uutena, jos siten löydän varmemmin mieluisan ja itselläni pitkään käytössä pysyvän vaatteen tai asusteen. Yhden aidosti mieluisan, runsaaseen käyttöön pääsevän hyödykkeen ostaminen on järkevämpää, ja lopulta myös ekologisempaa, kuin epäonnistuneiden nettikirppisostosten lähettely edestakaisin. Tätä periaatetta toteutin heti tämän vuoden alussa, kun ostin itselleni yhden uuden repun kolmen (8-25 vuotta palvelleen) tilalle.

Mitäs muuta?

Fyysisten tavaroiden, matkojen ja palveluiden lisäksi kirjaan ylös tietysti asumisen kulut, jotka ovat muuton jälkeen minun kohdallani enemmän kuin kohtuulliset. Ruokakulut meillä pysyvät kuukaudesta toiseen aika samansuuruisina, niitä seuraan silloin tällöin kuukauden ajan. Ruoassa pyrin optimoimaan helppoutta, terveellisyyttä ja kotimaisuutta, tarvittaessa jossain määrin hinnan kustannuksella (en kuitenkaan niin, että esimerkiksi tilailisin viikottaista Ruokaboksia tms, siihen pihi luonteeni ei taivu).

Lisäksi kirjaan ylös kaikki digitaaliset palvelut, kuten kanavapaketit tai lisämaksullisen tallennustilan. Ne tuntuvat usein olevan sellainen kuluerä, jota moni ei tule ajatelleeksi. Itse käytän niihin yleensä hieman yli satasen vuodessa. En esimerkiksi maksa Spotifysta tai vastaavista palveluista.

Kirjattua tulee myös mm. lääkkeisiin, vitamiineihin, terveydenhoitopalveluihin, liikuntapalveluihin ja lasten harrastuksiin kuluvat summat. Näihin menee mitä menee, mutta haluan seurata, muuttuvatko summat merkittävästi tai alkaako joku kulu nousta kohtuuttomaksi. Viime vuonna liikuntapalveluihin kului suunnilleen sama kuin vuonna 2020: vain 210 euroa. Se muodostui enimmäkseen New Yorkista streamatuista online-ilmajoogatunneista.

Myös hyväntekeväisyys kannattaa budjetoida

Merkitsen ylös myös hyväntekeväisyyteen laittamani rahan, sillä haluan varmistua, että osaan budjetoida sille rahaa tulevaisuudessakin, myös sitten, kun en ole enää päivittäisessä työelämässä. Mielestäni jokaisen kynnelle suinkin kykenevän pitäisi käyttää vähintään prosentti nettotuloistaan hyväntekeväisyyteen. Itse panostin tänäkin vuonna Joulupuu-lahjoihin, ja käytin niihin paljon enemmän kuin läheisteni lahjoihin. (Kirjaan myös tuttujen ihmisten lahjoihin kuluvan summan toki ylös, koska nekin täytyy osata budjetoida.)

Joulupuu-keräyksessä parasta on, että vanhemmat pääsevät itse antamaan hankkimani lahjat lapsilleen. Ostin lahjakortteja, sillä erityisesti teini-ikäisten lahjoista on keräyksessä pulaa, ja he toivovat usein juuri ketjuvaatekauppojen lahjakortteja. Olen ennenkin kirjoittanut, että toivon käytetyn tavaran pääsevän pian stigmastaan, niin että se kelpaisi vähävaraisille siinä kuin meille hyvin toimeentulevillekin. Siihen asti ymmärrän kuitenkin hyvin, että moni toivoo lapsilleen uutta “edes jouluna”. Ruotsalainen pikamuotiketju ei ole eettisyydeltään paras, mutta ei huonoinkaan. Ostin lahjakortit tarkoituksella R-Kioskilta, sillä toivon yrittäjän hyötyvän niistä edes jotain.

Miksi kirjaan kulujani ylös?

Mielestäni jokaisen pitäisi tietää kulunsa, olipa sitten vähävarainen tai miljardööri. Moni ihmettelee, miten viitsin kirjata miltei jokaisen ostoksen ylös. Ostaessa pitäisi miettiä kustannuksen lisäksi ostoksen eettisyyttä, ympäristövaikutusta ja tarpeellisuutta. Siihen pohdintaan verrattuna 10-20 sekuntia vievän kirjauksen tekeminen puhelimesta löytyvään Spreadsheetiin on hyvin pieni vaiva.

En kirjaa kuluja ensisijaisesti säästääkseni, vaan tietääkseni. Aiemmin mainitsemieni kulutuspainotusten lisäksi seuraan kokonaiskulutustani. Länsimaissa käytännössä jokainen vanhaksi elävä jää jonain päivänä pois työelämästä. Elääpä sen jälkeen sitten säästöjen ja sijoitusten tai pelkän eläkkeen varassa, voi tulla ikäviä yllätyksiä, jos kulut eivät ole hyvin tiedossa. Varautua kannattaa tietysti myös sairastumiseen ja työttömyyteen. Kun omat kulut ovat tarkasti selvillä, on helppo sanoa, mistä täytyy tulojen muuttuessa karsia.

Itse kirjaan ylös myös ostopaikat, onko ostettu tavara uusi vai käytetty, sekä tavaran valmistusmaan, jos se on tiedossa. Vuoden mittaan tästä kertyy ihan mielenkiintoista dataa. Näihin tietoihin pohjaan sellaiset väitteeni kuten: “Ostan 95 % käytettynä.”

Kirjaatko ostoksiasi tai muita kulujasi ylös? Kerro Instagramissa!

Haaveissa yksi reppu kaikkeen

Olen reppuihminen. Omistan kyllä oikein hienon olkalaukun, mutta yleensä minulla on reppu selässä. Reppu on vain niin paljon käytännöllisempi ja ergonomisempi.

Huom heti tässä vaiheessa. Tämäkään postaus ei ole millään muotoa kaupallinen yhteistyö mihinkään suuntaan. Mainitsen useamman brändin, keneltäkään en ole saanut penniäkään, enkä jaa yhtään ostolinkkiä.

Tämä Eastpak on vuodelta 1997, ajalta jolloin kaupallinen yhteistyö tarkoitti urheilijan sponsorointia.

Olen pitkään haaveillut, että minulla olisi yksi reppu kaikkeen mahdolliseen käyttöön. One backpack to rule them all. Käyttötarkoituksia riittää, ja niistä jokainen asettaa repulle erilaisia vaatimuksia:

  • Toimistopäivät 1-2 kertaa kuussa, joihin sisältyy kilometritolkulla kävelyä ja junalla tai bussilla matkustamista, mukana ainakin läppäri ja vesipullo.
    > repun täytyy olla riittävän tyylikäs myös asiakaspalavereihin, mukava kantaa, paikka tietokoneelle, mielellään tasku vesipullolle
  • Uimahalli- ja muut liikuntatapahtumareissut
    > reppu ei saa olla kalliiksi tunnistettava, ettei se houkuttele turhaan varkaita murtamaan pukuhuoneiden heppoisia kaappeja.
  • Päivävaellukset ja muut metsäretket
    > kevyt, hyvä kantaa, pestävä.
  • Matkat
    > riittävästi tilaa (n. 30 litraa), kevyt, ettei vie jo tyhjänä käsimatkatavaroiden 7 kilon painorajasta neljäsosaa, menee hyvin istuimen alle koneessa, ei innosta varkaita, plussaa veden hylkimisestä.
    Sanottakoon tässä, että passia, puhelinta yms kannan toki erillisessä pikkulaukussa, jonka pidän vartalon etupuolella.
  • Täydennysreissut lähiruokakauppaan
    > riittävästi tilaa, yksi iso päätasku.

Lisäksi yleisesti haluan repun olevan vetoketjulla suljettava ja sellainen, jonka saa auki pitkälle alas, ei siis pussimallista päältä täytettävää.

Näin isolle “rinkalle” minulla ei ole enää käyttöä.

Minulla on ollut tähän asti kolme reppua:

  • Haltin yli 40 litrainen rinkantapainen, joka on reissannut kanssani niin Uudessa Seelannissa, Australiassa kuin Tansaniassakin. Käytin sitä myös useamman kerran kuukaudessa, kun nykyinen kotimme oli vielä mökkimme. Noin isolle laukulle ei nyt kuitenkaan enää ole tarvetta, koska
    a) Matkustan käsimatkatavaroilla – etenkin nyt, kun lapset kantavat jo omia reppujaan selässään. Jos tulisi joku tilanne, jossa tarvitsisin enemmän tavaraa mukaan, lainaisin miehen matkalaukkua, sillä haluan pitää selkäni vapaana käsimatkatavarareppua varten.
    b) Täyteen ahdettuna yli 40l rinkka on joka tapauksessa minulle liian raskas kannettava.
  • Louis Vuittonin Michael-reppu, joka on palvellut minua erittäin paljon viimeisen 8 vuoden aikana. Se on kuitenkin tyhjänäkin melko painava, ja koska kyseessä on miesten reppu, en saa säädettyä sitä itselleni sopivaksi. Se käy siis äkkiä selässä painavaksi. Vaikka reppu on vähemmän silmiinpistävää Damier Graphite -kuosia, asiansa osaavat varkaat kyllä tunnistavat sen. Vakuutus toki korvaa, mutta kotiavaimien, polkupyörän avaimien, puhelimen, luottokortin, ajokortin yms korvaaminen on työlästä.
  • Vuonna 1997 ostettu punainen perus-Eastpak ajalta, jolloin ne tehtiin vielä Yhdysvalloissa. Loistava ja laadukas perusreppu, mutta 24-litraisena hieman liian pieni matkoja varten, eikä läppärille ole omaa paikkaa (ysärillä kukaan ei miettinyt sellaista). Lisäksi reppu alkaa olla aika haalistunut ja toisesta olkaimesta rispaantunut, eikä siksi enää ihan tarpeeksi siisti esimerkiksi työkäyttöön.
Tämä LV:n Michael on minulle rakas, mutta se on turhan arvokas ja painava useimpiin käyttötarpeisiini. Tämä kuva on vuodelta 2015. Repussa kulkivat Pariisin viikonloppureissun kaikki matkatavarat, mutta se alkoi kyllä painaa selässä päivän mittaan.

Pitkän speksaamisen jälkeen löysin kriteerit täyttävän repun, vaikka kiristelinkin hampaitani (vain kuvaannollisesti!), kun en löytänyt kyseistä mallia mistään käytettynä, ja kun kyseinen valmistaja tekee reppujaan missäs muualla kuin Kiinassa. Vakuutan, että speksaamisen määrästä tämä ei jäänyt kiinni, en kerta kaikkisesti löytänyt länsimaassa tehdyistä repuista vastaavaa.

Tilasin siis pitkin hampain Herschelin 30-litraisen XL -repun Eco-mallin, joka on tehty kokonaan kierrätetyistä muovipulloista ja käsitelty vettä hylkiväksi. Herschelin laatua kehutaan kaupallisissa yhteistöissä, mutta lähipiirissä se on todettu heikoksi. Toivon, että tämä vähän kalliimpi malli olisi inasen laadukkaampi. (Repun ovh on 70 € eli tuplat perusmalleihin verrattuna, omani löysin vähän alle 60 eurolla. Tässä mallissa ei myöskään ole rispaantuvia keinonahkaosia.)

Valitettavasti kanadalainen Herschel kertoo kovin vähän eettisyyspyrkimyksistään, jos sellaisia on. Voin kertoa, että kävin asiasta kovan kädenväännön itseni kanssa. Aionko todella ostaa uutena repun, joka on valmistettu ties missä Kiinassa? (Tehdasta ei nimittäin kerrota, Kiinassa on paljon oikein hyviä tehtaita.) Laihana lohtuna reppu on sentään tehty niistä muovipulloista.

Kävin toiveikkaana läpi myös kaikki kotimaiset valmistajat, mutta nähtävästi tällaisia ihan perus-perus-reppuja ei kannata Suomessa tehdä, vaan kotimainen tuotanto keskittyy enemmän tyylikkäisiin (minulle liian pieniin ja monimutkaisiin) bisnesreppuihin tai kovaan armeijakäyttöön. Mietin jopa repun teettämistä, mutta pelkäsin, ettei siitä tulisi kuitenkaan toiveideni mukainen.

Hinta ei siis tässä ollut minkäänlainen kriteeri, olin valmis maksamaan paljonkin – reppu ei vain saanut olla varkaita houkutteleva, kuten esim Vuittonit ovat. Ymmärrän, että 60 eurolla on vaikea tehdä eettistä reppua, ja olisinkin mielelläni laittanut hintaan nollan perään, jos olisin voinut olla varma tuotteen laadusta ja eettisyydestä.

Päätin, että omalla kohdallani eettisintä on lopulta ostaa tuote, joka on ominaisuuksiltaan juuri haluamani kaltainen, pitää siitä hyvää huolta ja käyttää sitä pitkään. Laitan repun heti kovaan käyttötestiin ja reklamoin välittömästi, jos laatu näyttää heikolta. Jos laatu vaikuttaa hyvältä, voi reppua toki myös korjata. Palaan tähän!

Haltin rinkan myin jo pois ja harkitsin myös rakkaasta LV Michaelista luopumista, mutta mieheni käyttöön se kyllä sopii. Ysäri-Eastpak on nyt kokeiluluontoisesti Torissa.

Kerro Instagramissa, oletko reppuihmisiä!

Minimaalisesti kieltenopintoja

Tämäkään postaus ei ole kaupallinen yhteistyö, vaan aito hehkutus mahtavalle palvelulle, jonka löysin ensimmäisenä koronavuotena (kyllä, pahoin pelkään, että joudumme käyttämään kyseistä ilmaisua). Olen aina rakastanut kielten opiskelua. Ylioppilaskirjoituksissa sain englannista, ruotsista ja saksasta laudaturit ja ranskasta eximian. Harmittelin, ettei aikani riittänyt opiskella muita tarjolla olleita kieliä. Olen myös aina halunnut käyttää kielitaitoani: Päädyin opiskelemaan liiketaloutta englanniksi ja vaihto-oppilaaksi Ruotsiin. Saksaakin olen joutunut autonhakureissuilla puhumaan – ja kyllähän nyt pitkän linjan BMW-harrastajan pitää saksaa osata.

15 vuotta sitten opiskelin muutaman kuukauden venäjää opistolla, mutta matkustusaikoineen kokonaisen illan syönyt harrastus oli liian vaativa. Sanskritia tuli opeteltua suunnilleen sadan sanan verran joogan opettajakoulutuksessa, saman verran swahilia Tansaniassa oleskellessa. Ajattelin, että palaan kunnollisten kieltenopintojen pariin sitten joskus, kun aikaa on. Ja yhtäkkiähän sitä sitten oli, mutta opistot olivat kiinni.

Pelillistettyä kieltenopiskelua Duolingon kanssa

Kaverini olivat hehkuttaneet Duolingo-sovellusta, ja päätin antaa sille mahdollisuuden. Jo parissa päivässä kyllästyin maksuttoman version mainoksiin ja rajoitteisiin ja investoin 86 euroa koko vuoden lisenssiin. Samalla päätin, että harjoittelisin joka päivä minimissään 10 minuuttia.

Aluksi jaksoin harjoitella useampaa kieltä: yritin saada tolkkua mandariinin alkeista (ei onnistunut), aloitin swahilia, tein ruotsin kielen vaikeimmat tehtävät ja kertailin ranskaa. Aika pian päätin kuitenkin keskittyä tällä hetkellä minua eniten kiinnostaneeseen kieleen ja aloin hakata venäjäntehtäviä läpi. Vanhaa pohjaa ei valitettavasti noista muutamasta kuukaudesta 15 vuotta sitten juuri ollut, sillä en muistanut edes kyrillisiä aakkosia.

Vartti venäjää joka päivä

Nyt rutiinini on vakiintunut niin, että teen joka päivä kaksi pätkää venäjää. Duolingo on jaettu lyhyiksi kurssipätkiksi, joista yhden tekemiseen menee muutamasta minuutista korkeintaan kymmeneen. Pätkät muodostavat oppimiskokonaisuuksia ja kokonaisuudet puolestaan tasoja. Tasoja on yhteensä viisi, ja nyt vuoden jälkeen olen melkein puolivälissä venäjän kokonaisuutta.

Duolingossa harjoitellaan sanastoa, lukemista, kirjoittamista, kuuntelua ja ääntämistä, aivan kuten koulussakin tehtiin. Jos et juuri sillä hetkellä voi puhua, voit valita mikin sulkemisen tunniksi. Niinpä harjoituksia voi kuulokkeiden kanssa tehdä vaikka junassa. Ainoastaan kielioppi on kevyemmällä painotuksella. Vuoden jälkeen en osaa selittää venäjän kielioppisäännöistä mitään, mutta osaan kyllä monissa tapauksissa sanoa, mikä kuulostaa tai näyttää oikealta. Tämä on häirinnyt minua yllättävän vähän, vaikka lapsena nimenomaan nautin kieliopin opettelusta ja halusin aina osata kieliopin moitteettomasti. Luin jostain, että Duolingo perustuisi samanlaiseen oppimismekanismiin, millä lapset oppivat vierasta kieltä. Tiedä häntä, mutta tehokasta se tuntuu kuitenkin olevan.

Osaan sanoa sellaisia hyödyllisiä asioita, kuten “Karhut syövät kaikkea”, “Isoäitini puhui paljon Saksasta”, “Lääkärini vaimo on nyt Euroopassa” ja “Käske hänen tulla huomenna, me olemme väsyneitä”. Venäjän kulttuuri ei yksittäisistä lauseista valitettavasti aukea, mutta kielen oppiminen kyllä kannustaa ottamaan siitä selvää muuta kautta. En pysty seuraamaan venäjänkielistä keskustelua, mutta kun katsoin loistavaa Mandariinit-elokuvaa, huomasinkin ymmärtäväni sanan sieltä, toisen täältä. Kyrillisiä aakkosia luen nyt riittävän nopeasti, että KHL-jääkiekkoa katsoessa tiedän, mikä suuryritys mitäkin joukkuetta sponsoroi.

Aion todellakin jatkaa opintojani ja annoin seuraavan 86 euroa mennä luottokortiltani. Nykytahdillani (max vartti päivässä) tunnin hinnaksi tulee vähän toista euroa. Ja hei, minimalistin tunnustus! Olen harmitellut, että menin luopumaan vanhoista venäjänkirjoistani. Ne saivat pölyyntyä 15 vuotta kaapissa, koska niihin ei koskaan kiinnostanut palata, mutta nyt niitä olisi pitkästä aikaa mukava vilkaista. Täytyy kääntyä kirjaston puoleen.

Ja niin, olen tosiaan opiskellut venäjää ihan joka päivä. Duolingossa on kaikenlaisia “streak freezejä”, mitkä sallisivat jonkun päivän jättämisen väliin, mutta en ole hyödyntänyt niitä. Olen treenannut lomilla, kipeänä ja tosiaan myös näin muuton keskellä. Omalla kohdallani olen huomannut toimivimmaksi, että jos jotain on tarkoitus tehdä joka päivä, niin se kannattaa tehdä joka päivä eikä antaa sen kummempaa siimaa asiassa.

Haaveissa ainakin ranska ja latina

Taidan jatkaa venäjää niin kauan kuin intoa suinkin riittää, mutta seuraavaksi aion palata ranskan pariin. Se kun on minulle aina ollut tyhjä arpa, jota en ole lukion jälkeen käyttänyt pätkääkään siitä huolimatta, että minulla on ranskankielisiä kavereita ja olen käynyt Ranskassa ainakin viisi kertaa.

Latinakin Duolingosta nykyisin löytyy, joten pääsen vielä toteuttamaan ikihaaveeni latinanopinnoista. Latinan kielitaitoni kun nykyisellään rajoittuu kasvojoogassa tarvittaviin kasvojen lihaksiin, kuten levator labii superioris alaeque nasi.

Onko siellä muita Duolingosta tai muutoin kielten opiskelusta innostuneita? Kerro Instagramissa @paivisusannas!