Minimaalisesti kieltenopintoja

Tämäkään postaus ei ole kaupallinen yhteistyö, vaan aito hehkutus mahtavalle palvelulle, jonka löysin ensimmäisenä koronavuotena (kyllä, pahoin pelkään, että joudumme käyttämään kyseistä ilmaisua). Olen aina rakastanut kielten opiskelua. Ylioppilaskirjoituksissa sain englannista, ruotsista ja saksasta laudaturit ja ranskasta eximian. Harmittelin, ettei aikani riittänyt opiskella muita tarjolla olleita kieliä. Olen myös aina halunnut käyttää kielitaitoani: Päädyin opiskelemaan liiketaloutta englanniksi ja vaihto-oppilaaksi Ruotsiin. Saksaakin olen joutunut autonhakureissuilla puhumaan – ja kyllähän nyt pitkän linjan BMW-harrastajan pitää saksaa osata.

15 vuotta sitten opiskelin muutaman kuukauden venäjää opistolla, mutta matkustusaikoineen kokonaisen illan syönyt harrastus oli liian vaativa. Sanskritia tuli opeteltua suunnilleen sadan sanan verran joogan opettajakoulutuksessa, saman verran swahilia Tansaniassa oleskellessa. Ajattelin, että palaan kunnollisten kieltenopintojen pariin sitten joskus, kun aikaa on. Ja yhtäkkiähän sitä sitten oli, mutta opistot olivat kiinni.

Pelillistettyä kieltenopiskelua Duolingon kanssa

Kaverini olivat hehkuttaneet Duolingo-sovellusta, ja päätin antaa sille mahdollisuuden. Jo parissa päivässä kyllästyin maksuttoman version mainoksiin ja rajoitteisiin ja investoin 86 euroa koko vuoden lisenssiin. Samalla päätin, että harjoittelisin joka päivä minimissään 10 minuuttia.

Aluksi jaksoin harjoitella useampaa kieltä: yritin saada tolkkua mandariinin alkeista (ei onnistunut), aloitin swahilia, tein ruotsin kielen vaikeimmat tehtävät ja kertailin ranskaa. Aika pian päätin kuitenkin keskittyä tällä hetkellä minua eniten kiinnostaneeseen kieleen ja aloin hakata venäjäntehtäviä läpi. Vanhaa pohjaa ei valitettavasti noista muutamasta kuukaudesta 15 vuotta sitten juuri ollut, sillä en muistanut edes kyrillisiä aakkosia.

Vartti venäjää joka päivä

Nyt rutiinini on vakiintunut niin, että teen joka päivä kaksi pätkää venäjää. Duolingo on jaettu lyhyiksi kurssipätkiksi, joista yhden tekemiseen menee muutamasta minuutista korkeintaan kymmeneen. Pätkät muodostavat oppimiskokonaisuuksia ja kokonaisuudet puolestaan tasoja. Tasoja on yhteensä viisi, ja nyt vuoden jälkeen olen melkein puolivälissä venäjän kokonaisuutta.

Duolingossa harjoitellaan sanastoa, lukemista, kirjoittamista, kuuntelua ja ääntämistä, aivan kuten koulussakin tehtiin. Jos et juuri sillä hetkellä voi puhua, voit valita mikin sulkemisen tunniksi. Niinpä harjoituksia voi kuulokkeiden kanssa tehdä vaikka junassa. Ainoastaan kielioppi on kevyemmällä painotuksella. Vuoden jälkeen en osaa selittää venäjän kielioppisäännöistä mitään, mutta osaan kyllä monissa tapauksissa sanoa, mikä kuulostaa tai näyttää oikealta. Tämä on häirinnyt minua yllättävän vähän, vaikka lapsena nimenomaan nautin kieliopin opettelusta ja halusin aina osata kieliopin moitteettomasti. Luin jostain, että Duolingo perustuisi samanlaiseen oppimismekanismiin, millä lapset oppivat vierasta kieltä. Tiedä häntä, mutta tehokasta se tuntuu kuitenkin olevan.

Osaan sanoa sellaisia hyödyllisiä asioita, kuten “Karhut syövät kaikkea”, “Isoäitini puhui paljon Saksasta”, “Lääkärini vaimo on nyt Euroopassa” ja “Käske hänen tulla huomenna, me olemme väsyneitä”. Venäjän kulttuuri ei yksittäisistä lauseista valitettavasti aukea, mutta kielen oppiminen kyllä kannustaa ottamaan siitä selvää muuta kautta. En pysty seuraamaan venäjänkielistä keskustelua, mutta kun katsoin loistavaa Mandariinit-elokuvaa, huomasinkin ymmärtäväni sanan sieltä, toisen täältä. Kyrillisiä aakkosia luen nyt riittävän nopeasti, että KHL-jääkiekkoa katsoessa tiedän, mikä suuryritys mitäkin joukkuetta sponsoroi.

Aion todellakin jatkaa opintojani ja annoin seuraavan 86 euroa mennä luottokortiltani. Nykytahdillani (max vartti päivässä) tunnin hinnaksi tulee vähän toista euroa. Ja hei, minimalistin tunnustus! Olen harmitellut, että menin luopumaan vanhoista venäjänkirjoistani. Ne saivat pölyyntyä 15 vuotta kaapissa, koska niihin ei koskaan kiinnostanut palata, mutta nyt niitä olisi pitkästä aikaa mukava vilkaista. Täytyy kääntyä kirjaston puoleen.

Ja niin, olen tosiaan opiskellut venäjää ihan joka päivä. Duolingossa on kaikenlaisia “streak freezejä”, mitkä sallisivat jonkun päivän jättämisen väliin, mutta en ole hyödyntänyt niitä. Olen treenannut lomilla, kipeänä ja tosiaan myös näin muuton keskellä. Omalla kohdallani olen huomannut toimivimmaksi, että jos jotain on tarkoitus tehdä joka päivä, niin se kannattaa tehdä joka päivä eikä antaa sen kummempaa siimaa asiassa.

Haaveissa ainakin ranska ja latina

Taidan jatkaa venäjää niin kauan kuin intoa suinkin riittää, mutta seuraavaksi aion palata ranskan pariin. Se kun on minulle aina ollut tyhjä arpa, jota en ole lukion jälkeen käyttänyt pätkääkään siitä huolimatta, että minulla on ranskankielisiä kavereita ja olen käynyt Ranskassa ainakin viisi kertaa.

Latinakin Duolingosta nykyisin löytyy, joten pääsen vielä toteuttamaan ikihaaveeni latinanopinnoista. Latinan kielitaitoni kun nykyisellään rajoittuu kasvojoogassa tarvittaviin kasvojen lihaksiin, kuten levator labii superioris alaeque nasi.

Onko siellä muita Duolingosta tai muutoin kielten opiskelusta innostuneita? Kerro Instagramissa @paivisusannas!

Asketismia ennen muuttoa

Muutamme ylihuomenna ”mökillemme” Hämeenlinnaan. Koska siellä on jo kaikki tarvittavat huonekalut ja paljon muutakin, tavoitteemme on, että muuttokuorma täältä päästä mahtuisi kerralla pieneen pakettiautoon. Tämän takia olemme myyneet ison osan huonekaluistamme.

Ensin lähti sohva huhtikuun alussa. Se ei tehnyt isoakaan lovea mukavuuteen, sillä laitoimme tilalle pari varapatjaa. Mutta kun myimme sänkymme kolme viikkoa sitten, tarvitsimme varapatjat nukkumiseen. Niinpä olohuoneen ”sohvana” on viime viikot ollut vain pari räsymattoa lattialla. Ison olohuoneen maton myin samoihin aikoihin sohvan kanssa.

Pesukoneen myimme 1,5 kuukautta sitten. Kyseessä oli kallis, puoli vuotta aiemmin ostettu Miele, joten sen dumppaaminen viime tingassa halvalla ei tullut kysymykseen. Saimme siitä onneksi hyvän hinnan – puolen vuoden päivittäiselle käytölle jäi hintaa reilu satanen.

Pesukone on ehdottomasti ollut tavara, jota olen eniten tässä kahden pikkulapsen perheessämme kaivannut! Olemme pesseet pyykkiä mökkireissuilla ja lapset on viety jo monta kertaa mummille hoitoon varavaatteinaan lähinnä pyykkiä, jotka ovat sitten tulleet puhtaana takaisin… (kiitos äiti!) Muutaman kerran olen silti joutunut käsipyykille. Yksin matkustaessa se voi olla rituaalinomaista rentoutumista, mutta näin lapsiperheen äitinä en löydä samaa fiilistä.

Tyttöjen TrippTrappit myimme viikkoa ennen muuttoa. Samalla luovuimme mikrosta, minkä ansiosta söimme edeltävänä iltana iltapalaksi viimeisen ThaiCuben pakastimesta. Viikon ruokailut on muutenkin hoidettu kaapintyhjennysperiaatteella, että elintarvikkeita olisi muutettavaksi mahdollisimman vähän.

Tänään lähtee ruokapöytä, minkä jälkeen loput ruokailut täytyy hoitaa sillä olohuoneen räsymatolla.

Olen valmis muuttamaan!

Oletko koskaan muuttanut niin, että myisit suurimman osan tavaroistasi? Kerro kokemuksesi Instagramissa!

Nelihenkisen perheen minimalistinen kerrostalokolmio

Kuten kerroin, päätimme muuttaa Hämeenlinnaan omakotitaloon, jota olemme viime vuodet pitäneet mökkinämme. Tilanpuute ei ollut muuttomme syynä, sillä mahduimme 74-neliöiseen kolmioomme oikein hyvin. Asunnon joogamahdollisuuksia tulikin esiteltyä ihan Hesaria myöten.

Tässä kuvat, jotka otin vuokrausilmoitusta varten. Tein niitä ennen 30 minuutin pikasiivouksen ja piilotin osan leluista siltä varalta, että vuokralainen ei samaistuisi lapsiperhe-elämään. Vuokralainen löytyikin aika nopeasti, ja kas näin minusta tuli puolivahingossa asuntosijoittaja. Huh!

Minimalismi voitti – muutamme mökille

Kuten saatat tietää, olemme Espoon kotimme lisäksi viettäneet paljon aikaa “mökillämme” Hämeenlinnassa – nämä lainausmerkithän tulevat siis siitä, ettei kyseessä ole mikään varsinainen vapaa-ajan asunto vaan omakotitalo taajama-alueella, kuitenkin aivan ulkoilualueen vieressä, lähellä uimarantaa. Ennen pandemiaa vietimme mökillä lähinnä viikonloppuja, sillä miehen työ Helsingin keskustassa piti meidät arkisin pk-seudulla ja itsekin kävin lähes viikottain osaomistamani markkinointitoimiston toimistolla Valimolla. Nyt oli kuitenkin mahdollisuus valita, ja monipaikkaisuustrendin (eli mökkien/kakkoskotien hankkimisen suursuosion) vastaisesti päätimme asettua pysyvästi yhteen paikkaan. Muuttopäätökseen vaikutti moni asia, joista tässä muutamia.

Etätyö FTW

Työelämän murros covid-19:n myötä on jotain sellaista, mitä varmasti muistellaan historiankirjoissa siinä missä teollistumista nyt. Helmikuussa 2020 sain itsekin vielä kuulla: “Tähän osallistuminen ei mitenkään onnistu etänä.” Itse olen koko työurani ajan ollut sitä mieltä, että saan työni tehtyä paremmin kotoa! Nyt minua ei enää odoteta toimistolle, eikä miestäkään kuin kerran-pari viikossa, sekin tietysti vasta pandemian jälkeen.

Sen sijaan, että viettäisimme lomia ja pitkiä viikonloppuja Hämeenlinnassa, voimme olla siellä aina. Siellä meillä on pikkuinen oma piha, järvi ja ulkoilualue vieressä ja upeat pyöräilymaastot. Eipä voi Espoon kotimmekaan lenkkeilymahdollisuuksia moittia, mutta kyllä ne ovat Hämeenlinnan talomme ympäristössä vielä paremmat. Viime kesänä teimme harvase päivä pyöräretkiä Vanajaveden rantoja pitkin, Hämeen Linnan ympäristössä. Niin idyllistä, että oikein hävettää.

Päiväkoti alkaa!

Tähän asti 2- ja 4-vuotiaamme ovat käyneet Espoon kaupungin tarjoamassa kerhossa 3 x 3h viikossa. Syksyllä kuopus täyttää kolme ja kummankin tytön on aika aloittaa päiväkodissa. Päiväkoti löytyy kummastakin kaupungista aivan vierestä, joten se ei ollut ratkaiseva tekijä.

Sen sijaan mietin pitkään äitini eli tyttöjen Mummin ja lasten välimatkaa. Äitini on ajanut meille Espooseen joka viikko hoitamaan tyttöjä, että olen saanut tehtyä töitä. Hämeenlinnaan tulee ajomatkaa tuplasti, mutta viikottaista apua ei nyt päiväkodin myötä enää tarvita. Sen sijaan Mummi voi tulla Hämeenlinnaan halutessaan koko viikonlopuksi (talossa on vierashuone) tai me voimme viedä tytöt viikonlopuksi Mummilaan. Päiväkodin alkamisen myötä oli siis mahdollista muuttaa niin, että Mummin ja tyttöjen välit pysyvät yhtä läheisinä kuin tähänkin asti.

Päiväkodin aloitus tarkoittaa myös sitä, ettei kaikkea lastenhoitoapua ole enää pakko käyttää työntekoon, mutta se on niin järisyttävä ajatus, etten osaa edes ajatella sitä vielä. Eikä se toki liity tähän muuttoon.

Espoon kerho on aivan ihana, ja päiväkodeista olen kuullut vain hyvää. Sen sijaan tulevia itsenäisesti liikkuvia lapsiamme ajatellen asuinalueemme on muuttunut kovin levottomaksi. Huumekauppaa ja joukkotappeluita taitaa tosin olla kaikkialla Suomessa.

Ei enää ainaista pakkaamista

Joka toinen viikko olen viimeistään keskiviikkona alkanut miettiä, mitä mökille tarvitaan mukaan, ja pessyt pyykkiä sen mukaan – vaikka sekä mökille että takaisin on aina kulkenut likaisiakin vaatteita. Hyvin suunniteltuna varsinaiseen pakkaamiseen on kulunut torstaina sellaiset pari tuntia, siis niin että tavarat ovat olleet autossa asti. Vähemmän suunniteltuna aikaa on mennyt paljon enemmänkin. Mökin päässä tavaroita on purettu tottuneesti sellaiset 20 minuuttia. Sama rumba on toistettu toiseen suuntaan sunnuntaina. Kahden yön reissuihin en ole enää suostunut, koska pakkaamisen osuus koko reissun kestosta on silloin noussut niin suureksi.

Parhaista yrityksistäni huolimatta jotain on aina ollut väärässä paikassa. Lempileluja en ole unohtanut, mutta villasukat kyllä. Useimmiten väärässä paikassa on jotain sellaista, mitä keksitään kaivata vasta kesken viikonlopun. Sää ei olekaan ennustetun lainen tai leikki vaatisikin juuri sitä tanssihametta, mitä ei todellakaan tullut mieleenkään pakata. Pari kertaa vuodessa lomamatkalla tällainen olisi ihan ok, mutta joka toinen viikko toistuvat reklamaatiot olivat liikaa.

Tämä pakkaaminen on asia, jonka olen huomannut epätasoarvon yhdeksi viimeisistä linnakkeista sellaisissakin perheissä, joissa isät hoitavat lapsia siinä missä äitikin. Pakkaaminen on naisten hommaa. Mies heittää louisvuittoniinsa parit kalsarit ja T-paidan, kun minä pakkaan omieni lisäksi lasten vaatteet ja rakkaimmat lelut isoon rinkkaan. Jos lapsilta puuttuu jotain, on selvää, keneen syyllistävät katseet kohdistuvat.

Eikös muuten joku (ei oma) mies ehdottanut, että hurjaa vauhtia kasvavilla lapsilla, joilla kummallakin on yksi lempipaita, olisi mökillä omat mökkivaatteet (jotka ilmeisesti aina mökkireissun loppusuoralla riisuttaisiin ja pestäisiin?). Ja tietysti omat lelut. Jokainen eroperhe voinee kertoa, miten hyvin tällainen toimii.

Käyttötavaroita vielä isompana ongelmana on ruoka. Kotiin ei voi jättää mökkireissun aikana pilaantuvaa ruokaa, eikä mökillä voi olla sellaista valmiina. Vaikka käytämme ruoan verkkokauppaa ja tilaamme ravintolaruokaa joka viikko, on neljän hengen kaikkien aterioiden suunnittelussa ja resursoimisessa valtava työ, jota paikan vaihtuminen kesken kaiken hankaloittaa lisää. Pakkaukset täytyy teipata kiinni ja/tai sujauttaa pusseihin. Kylmäkassit tulevat aina täyteen. Hedelmät liiskaantuvat matkalla.

Sitten vielä pistokkeet irti seinästä, varmistuskierros, että pesukoneiden vedet on suljettuna ja ikkunat ja ovet kiinni, valot pois… Niin ja tietenkin jos jotakin on halunnut kasvattaa, vaikka vain yrttejä tai salaattia, kaikki viljelykset on täytynyt pakata mukaan aina paikkaa vaihtaessa.

Kohtuullisesti siivottavaa

Toivottavasti kaikki ”koronahuumassa” mökkiä ostavat ymmärtävät, miten raskasta kahden paikan asuttaminen on! Tuo pakkaaminen on yksi asia, ja kahden paikan ylläpito ja siivoaminen on toinen.

Omakotitalossa on enemmän hommaa kuin kerrostalossa, sehän on selvä. Mutta miettikääpä, että tähän asti olemme ylläpitäneet sekä 74 kerrostaloneliötä että 155 neliön taloa ja sen pientä pihaa. Elättelen toivoa, että muuton myötä edes jossain olisi joskus suhteellisen puhdasta. (Ns. ”siistiä” meillä tulee helposti, koska tavaraa on vähän, kaappien päällä ja alla on tosin pölykerros…)

Hei hei tuplatavarat!

Tähän väliin on ihan pakko heittää disclaimer eli vapauttaa kirjoittaja vastuusta. Raptori räppäsi nuoruudessani ”ostaisko auton vai ostaisko veneen” ja tätä tasoa ovat tässäkin kirjoituksessa esitellyt ”ongelmat”. Uskon kuitenkin pohdinnallani palvelevani lukijoitani, jotka painivat enemmänkin tavaran ylenpalttisuuden kuin vähyyden kanssa.

Kerroin vuoden 2020 ostoyhteenvedossa, että viime vuonna ostimme monia tavaroita mökille, kun vietimme siellä paljon aikaa. Paljon jäi silti vielä hankkimatta, ja olimme miettineet jopa toisien polkupyörien ostamista (niitä kun ei saa kuljetettua autolla, jossa ei ole kattokaiteita ja johon ei akkujen takia saa peräkoukkua…)

Nyt siirryimme tuplatavaroiden hankkijoista niiden myyjiksi ja olemme netonneet jo pari tonnia (onneksi suurin osa tuli hankittuakin käytettynä). Jokaisen myydyn tavaran myötä mieli rauhoittuu hieman.

Line up the usual suspects

Yksi syy, mitä käytännössä kaikki muutostamme kuulleet ovat tarjonneet, on tilantarve. 74 neliötä kerrostalossa vai 155 neliötä omakotitalossa tuntuu monelle olevan selvä valinta. Meille itse asiassa ei. Kerrostalokolmiossamme mahtuu niin etätyöskentelemään, ilmajoogaamaan tai keinumaan, grillaamaan (yläkerran naapurin suosiollisella hyväksynnällä) ja saunomaan hyvinkin väljästi. Vessojakin on kaksin kappalein sekä vaatekomero miehen tavaroille. Kyllä lisätila kelpaa, mutta se ei ollut minkäänlainen muuton syy.

Rahan takiakaan ei muuttoa tehty – olemme koko 6,5 yhdessäolomme vuotta pitäneet sekä kerrostaloasuntoa että omakotitaloa, eikä taloustilanteemme ole muuttunut (mistä olemme tietysti hyvin kiitollisia!). Jos raha olisi tiukalla, en toki olisi ollut vuosia hoitovapaalla. Tietysti säästetylle rahalle löytyy käyttöä! Säästän ja sijoitan ahkerasti, sillä hoitovapaan, aiemman yrittäjyyteni ja myös urani alun monien matalatuloisten vuosien takia eläkekertymäni on olematon.

Ja tietysti aina voi ostaa veneen!

Onko poikkeusaika muuttanut sinun ajatuksiasi asumisesta? Kerro Instagramissa!

Miten meidän lapset saa luopumaan tavaroista

Kerroin, että meillä joululahjoille tehdään tilaa laittamalla leluja kierrätykseen, ja että muutoinkin lastenkin tavarat käydään läpi säännöllisin väliajoin. Olen kuullut kommentteja, että lapset on vaikeaa saada luopumaan tavaroistaan. Aikuisenhan ei kannatakaan olla jatkuvasti vaihtamassa omaisuuttaan, mutta kasvavien lapsien kohdalla se on väistämättömyys.

Lapset ovat yksilöllisiä, eivätkä nämä neuvot välttämättä auta kaikkia. Siksi otsikossa on tuo ”meidän”. Kerron vain, miten itse toimin 2- ja 4-vuotiaiden tytärteni kanssa halutessani saada heidät kierrättämään. Tässä parhaat neuvoni.

1. Ole avoin

Sääntö numero yksi: Mitään ei saa kadota lapselta salaa! Miltä sinusta tuntuisi, jos joku heittäisi sinulle tärkeitä tavaroita ja muistoja roskiin selkäsi takana? Lapsen tavaroiden mystinen katoaminen saa heidät vain epäluuloisiksi ja todennäköisesti pitämään entistä kovemmin kiinni niistä, mitä vielä on jäljellä.

Meillä tavaroiden läpikäyntihetki alkoi viimeksi jotenkin näin: ”Joulu lähenee ja silloinhan te saatte joululahjat. Niille pitäisi tehdä vähän tilaa, niin voisimme käydä yhdessä läpi, millä leluilla te vielä leikitte ja mitä kirjoja luette. Mitään sellaista ei laiteta kierrätykseen, mitä te haluatte vielä säästää. Mutta yritetään saada kasaan viisi tavaraa ja kolme kirjaa, joista voitaisiin luopua.” Tavoite ylittyi reippaasti tunnin aikana ilman minkäänlaista taistelua. Näin ei suinkaan ole aina ollut, vaan hommaa on harjoiteltu meillä pienestä asti.

2. Kerro taustasyyt

Olen tankannut lapsilleni aivan pienestä asti syitä sille, miksi tavaramäärä kannattaa pitää kohtuullisena. Yksivuotias ei niistä paljon ymmärtänyt, mutta nyt neljävuotias nyökkäilee jo ymmärtäväisen näköisenä tutulle asialle. Avasin näitä enemmän blogikirjoituksessa lasten tavaroiden määrästä ja siivoamisesta, mutta tässä lyhyesti:

  • Tavaroiden täytyy mahtua niille määrättyihin paikkoihin. Esimerkiksi joulun tai syntymäpäivän alla on luontevaa ”tehdä tilaa lahjoille”, vaikkei niitä röykkiöittäin olisikaan tulossa.
  • Kohtuullisuus on ympäristöystävällisistä. Metsäretkiä rakastaville pienille lapsille olen avannut tätä esimerkiksi niin, että tilaa riittää metsille eikä kaikkialla ole vain tehtaita.
  • Kohtuullinen määrä leluja on helpompi siivota.
  • Kun meillä on kohtuullisesti leluja, niitä riittää paremmin muille – räikeä yksinkertaistus, mutta aivan totta ympäristösyiden kautta.
Saimme sekä artikkelikuvan ihanan ankkapelin että tämän farmilelusetin esikoisen kummitädin lapsilta käytettynä. Ne olivat meillä aikansa kovassa käytössä, mutta nyt ne äänestettiin kiertoon. Farmilelut olivat jääneet Duplojen jalkoihin, Ankkapeli vaativampien pelien – 2-vuotiaskin pelaa jo Afrikan Tähteä…

Aseta tavoitteet

Liike-elämän opeilla: Tavoitteet täytyy olla. Kun lapsi tietää, että tavoitteena on kierrättää viisi tavaraa, hän ymmärtää, ettei kyse ole kohtuuttomasta muutoksesta.

Jos suinkin mahdollista, tavoitteissa kannattaa keskittyä muuhunkin kuin luopumiseen. Kuten äitien- ja isänpäivinä saa todeta, pienikin lapsi osaa tuntea antamisen iloa. Tavoitteena voi olla vaikka löytää kaksi siistikuntoista lelua hyväntekeväisyyteen ”lapsille, joilla ei ole oikein mitään leluja”.

Tähän liittyen: Voi olla helppoa saada lapset luovuttamaan lelujaan tutulle lapselle, vaikka pienemmälle serkulle. Tästä täytyy kuitenkin ehdottomasti aina sopia etukäteen lahjoituksen saajan kanssa.

Vanhempia lapsia voi mainiosti motivoida myymään vanhoja lelujaan saadakseen rahaa. Ainakin meidän neljävuotiaan käsitys rahan arvosta on tähän vielä liian ohut. En halua myöskään opettaa lapsilleni, että vanhaa tavaraa vaihdettaisiin aina uuteen. Tavaroista täytyy osata luopua myös ilman lupausta uudesta.

Kehu ja palkitse

Aikaisemmin jokaiseen tavaraan tiukasti liimautunut esikoinen käy nyt neljävuotiaana tavaroitaan jo mielellään läpi. Harjoituksia on takana jo useita ja jokaisesta niistä suoriutumista olen kehunut vuolaasti niin hänelle itselleen kuin muillekin.

Palkitseminen toimii myös. Kyse ei tarvitse olla ihmeellisestä asiasta, kunhan se on lapselle mieluisa, riittävän konkreettinen ja tapahtuu mielellään heti tehtävän jälkeen. ”Nyt käydään nämä tavarat läpi ja sitten syödään piparit / pelataan Afrikan Tähteä.” Viimeksi tytöt saivat onnistuneen kierrätyssession jälkeen palkinnoksi palapelin, joka oli saatu kummeilta ja joka oli odottanut sopivaa hetkeä kaapissa jo hyvän tovin. Siis yhden yhteisen palapelin yli kymmenen lähteneen tavaran tilalle.

Ole kärsivällinen

Lapsesi haluaa todennäköisesti säästää monta sellaista tavaraa, jotka sinun mielestäsi joutaisivat roskiin tai muuhun kierrätykseen. Sinun täytyy kunnioittaa tätä päätöstä. Voit kuitenkin käydä väsytystaistelua. ”Ai sinä haluat leikkiä tällä vielä? Selvä, säästetään se.” ”Hei, huomasin, että vaikka halusit säästää tämän, et ole kuitenkaan leikkinyt tällä.” Tai taideteoksista: ”Ai haluat vielä ihailla tätä?” ”Mutta tämähän on edelleen täällä kasan alimmaisena.”

Ajatus luopumisesta on jäänyt lapsen mieleen kypsymään ja usein seuraavalla kerralla siihen ollaan jo valmiita. Ja jos ei niin sitten ei. Jos kyse ei ole merkittävästi tilaa vievästä tavarasta, täytyy vain hyväksyä, että lapsi tekee omat päätöksensä.

Käytä veto-oikeuttasi

Joskus lapsi ilmoittaa luopuvansa lelusta, jonka tiedät olevan hänelle rakas. Silloin kannattaa neuvotella ja ehdottaa lelun laittamista vaikka ylähyllylle mietintäajaksi. Lelua ei kannata laittaa piiloon lapselta, sillä silloin hän saattaa kuvitella, että kaikki muutkin kierrätykseen menevät tavarat löytyvät tarpeen tullen vielä jostain vanhemman kätköstä.

Jos lapsi aikoo luopua erityisestä taideteoksesta tai muusta tavarasta, jolla on sinulle tunnearvoa, voit ottaa sen vähin äänin talteen. Pidä se kuitenkin piilossa, kunnes lapsi on itse valmis arvostamaan moisia muistoja.

Mitä vinkkejä sinulla on tavaroiden karsimiseen lasten kanssa? Keskustellaan Instagramissa!

Superhelppo ripsien kestovärjäys kotona

Disclaimer – tiedätte, että rakastan disclaimereitä eli huomautuksia, joilla pyrin vapauttamaan itseni kaikesta vastuusta – Aion tässä kirjoituksessa neuvoa käyttämään vaarallista kemikaalia toisin, kuin miten sitä on tarkoitus käyttää.

Tämä ei ole minkään sortin kaupallinen yhteistyö. Maksoin ihan itse Dependin ripsien kestoväriaineesta 7.49 € ja hapetteesta 1.95 €. Ne riittävät viikottaiseen värjäykseen noin puolen vuoden ajan, joten tässä ei kyllä rikastu edes aineita valmistavat ruotsalaiset. Brändi valikoitui sen perusteella, että sitä sai Prisman verkkokaupasta ruokatilauksen yhteydessä, ja nimenomaan erillisinä putiloina.

Säilytän ripsien kestovärjäystarpeita vanhassa matchajauhepussissa. Sekoitusastiana on pilttipurkin kansi, sekoitus- ja levitysharja on ainakin 10 vuotta vanha ja leikattu ripsivärituubista.

Helpompi tapa kestovärjätä ripset

Kerroin 1,5 vuotta sitten käyneeni ripsien kestovärjäyksessä. Vaikka nautinkin rauhallisesta hetkestä, totesin pian, että käytännössä ripsiä pitää värjätä joka viikko. Erilaisten kokeilujen jälkeen kehitin värjäykseen tavan, joka ei vaadi vartin makoilua sohvalla silmät kiinni (niin ihanaa kuin se olisikin).

Sekoitan puolen sentin pätkän mustaa väriainetta ja nelisen tippaa vetyperoksidia pilttipurkin kannessa. Sekoitukseen ja värin levitykseen käytän vanhaa ripsivärin harjaa. Sitten levitän värin silmiini aivan kuin ripsivärin. Kun väriä on kohtuullinen määrä, ei suojavoiteita tai -lappuja tarvita. Tämä on siis minun tapani, valmistajan neuvot ovat aivan toisenlaisia!

Levitän kestovärin kuin ripsarin. Suojalappuja tai voiteita ei tarvita, sillä väri ei juurikaan leviä.

Laitan värin varttia ennen suihkua niin että sen peseminen runsaalla vedellä onnistuu helposti. Jos joudun nostelemaan vettä kasvoilleni, kuten lavuaarissa pestessä, onnistun aina saamaan ainetta silmiini. Suihkussa seistessä tätä ongelmaa ei ole. Tämä on siis vain minun kokemukseni asiasta.

Pari minuuttia kerran viikossa, ei koskaan ripsaria

Tarvikkeiden ottamiseen kaapista, värin sekoittamiseen ja levittämiseen sekä tavaroiden puhdistamiseen menee minulta nykyisin suunnilleen kaksi minuuttia. Vaikutusajan voin olla ihan normaalisti ja pois peseminen hoituu suihkussa ilman erillistä vaivaa.

Tämän parin minuutin vaiva säästää minut ripsivärin levitykseltä ja pesemiseltä arjessa, sekä poskille levittyvältä tai varisevalta ripsarilta. Ihan ripsivärilookia kestovärjäyksellä ei toki saa, mutta se riittää minulle. Varsinaista ripsaria laitan vain juhliin.

Kestovärjätyissä ripsissä on väriä, mutta ripsarille tunnusomaiset paakut puuttuvat. Kulmiani en ole koskaan värjännyt.

Olen saanut 1,5 vuoden takaisesta 90 sekunnin meikkirutiinistani karsittua suurimman osan pois. BB-voidetta en ole kaivannut käytyäni diatermiassa hävittämässä katkenneita verisuonia. Ja kukapa sitä muutenkaan laittaisi kasvomaskin alle, poskipunasta puhumattakaan. Etäpalavereissa meikillä ei ole väliä, valaistus ratkaisee. Ripsariakaan en siis enää käytä.

Kaipaan edelleen peitevoidetta tummiin silmänalusiini, joten se on ainoa meikkirutiinini jäljellä oleva osa. Päivittäin aikaa kuluu ehkä 20 sekuntia, mutta jos keksisin tummiin silmänalusiin jonkin järkevän hoitokeinon, luopuisin mielelläni siitäkin! Olen kyllä lukenut pistoshoidoista, mutta lähes 300 euroa maksava hoito, joka pitää toistaa puolen vuoden välein, ei vielä houkuttele. Kasvojoogaharjoitteilla olen saanut tilannetta vähän parantumaan, mutta vielä on matkaa peitevoiteesta luopumiseen.

Oletko kokeillut ripsien kestovärjäystä? Tiedätkö järkevän hoidon tummiin silmänalusiin? Kerro Instagramissa!

Mitä ostin vuonna 2020?

Kerroin vuosi sitten, että kirjoitan lähes kaiken ostamani ylös. Kerroin millä metodilla itse kirjaukseni toteutan ja kehoitin kokeilemaan samaa. Tästä vuodesta tuli varmasti monen kohdalla erilainen kuin oli ajatellut, myös kuluttajana. Ainakin meillä.

Suunnitellut ulkomaanmatkat siirrettiin hamaan tulevaisuuteen, joten siinä suhteessa säästimme tuhansia euroja tämän vuoden osalta. Tallinnanmatka elokuun alussa oli vuoden ainoa piipahdus ulkomailla, ja sekin oli osittain tuömatka. Marraskuun lähes perinteeksi muodostunut Kaakkois-Aasian matka vaihtui ihanaan Saariselkään.

En ole ostanut artikkelikuvan hienoja lampunvarjostimia, ne ovat Viru Keskuksen Roberts Coffeesta. Niistä tulee mieleen tarina hölmöläisistä kantamassa säkeissä valoa pirttiin. Sellaisia on ollut osa tämän vuoden hankinnoista, yrityksiä tuoda valoa pimeyteen.

Hankintoja mökille

Vietimme viisi kuukautta putkeen ”mökillämme” Hämeenlinnassa. Lainausmerkit, koska mökki ei ole mökki vaan ihan tavallinen omakotitalo. Palasimme kotiin Espooseen, kun tyttöjen kerho taas syksyllä alkoi, mutta olemme käyneet mökillä aiempaa ahkerammin, kun muita menoja ja reissuja on vähemmän.

Koska perheemme pakkaamisessa mökkireissua varten on aivan tarpeeksi hommaa, olen tänä vuonna alistunut siihen, että mökille on järkevää hankkia joitain tavaroita, jotka voisi periaatteessa tuoda joka kerta kotoakin – jos liikkuisi pakettiautolla ja ottaisi aina päivän vapaata pakkaamiseen. Hankittu on niin mökin omat tuplarattaat, voimistelurenkaat, sähköhammasharja, epilaattori, nenäkannu kuin kirjoja ja palapelejäkin – kaikki käytettynä, toki. Tavaroihin kului 638 euroa ja myin vanhoja tavaroitani 79 eurolla.

Lasten uima-allas Torista, 5 €, oli hätävarahankinta, jos läheiselle uimarannalle ei olisi uskaltanut mennä. Niin pahaksi ei koronatilanne mennyt.

Kaksi kallista hankintaa kotiin

Kotiin ei ole lisää tavaraa tarvittu, mutta kaksi kallista hankintaa osui tälle vuodelle: pitkään haaveiltu kiinteä ilmastointilaite (”ilmalämpöpumppu”, mutta ilman sitä lämpöä) ja pesukone. Ilmastointi asennuksineen kustansi lähes 1700 € ja 12 vuotta palvelleen pesukoneen korvaaja sekin melkein tonnin. Kallis kuin mikä, mutta Saksassa valmistettu kone kestää toivottavasti kovaa käyttöämme yhtä kauan kuin edeltäjänsä. Käytettyjäkin katselin, mutta riittävän kokoisella rummulla varustettua, uudehkoa, eurooppalaista konetta ei löytynyt.

On vain ajan kysymys, koska yhtä vanhat kuivausrumpu, astianpesukone ja uuni/hella luovuttavat. Ensi vuoden kuluihin tulee myös sähkölatauspaikkojen asennus taloyhtiömme parkkihalliin.

Siinä se nyt on, vuoden kallein hankinta.

Lasten tavaroihin ja vaatteisiin 130 €?!

Kohisten kasvavat ja uutta oppivat 2- ja 4-vuotiaat tuntuvat tarvitsevan jatkuvasti jotain, elipä sitten kuinka minimalistisesti hyvänsä. Vaatteet hajoavat ja jäävät pieniksi, kerhoon tarvitsee viedä varavaatteet ja viime viikolla viihdyttäneet palapelit ovat käyneet aivan liian helpoiksi. Eikä yksi pulkkakaan enää riitä kahdelle tytölle – ja sellaiset täytyy saada mökillekin lumisen talven toivossa.

Tavararumba on hengästyttävä, mutta onneksi kaiken saa käytettynä ja tavara kiertää vielä eteenpäinkin. Niihin kuuteenkymmeneen(!) vaatekappaleeseen, mitä tytöille vuoden mittaan hankittiin, kului 440 euroa ja myynneistä kertyi 192 euroa takaisin. Niihin melkein sataan (!!) tavaraan, joita lapsille ostettiin (osittain sinne mökille), kului 786 euroa. Lähes poikkeuksetta kaikki hankittiin käytettynä. Yksi poikkeuksista oli samalla vuoden kallein hankinta lapsille – uusi turvaistuin esikoiselle, joka kasvoi liian isoksi matkustamaan selkä menosuuntaan.

Hyvänä puolena lasten tavaraa tuli myytyä enemmän kuin ostettua, peräti 903 euron edestä. Kalleimpana myyntinä Mountain Buggy -tuplarattaat, jotka olimme tapamme mukaan ostaneet käytettynä. Niinpä lasten vaatteisiin ja tavaroihin kului tänä vuonna nettona vain noin 130 euroa!

Tämä tavaran jatkuva kulku totisesti ahdistaa minua, mutta toisaalta, kun tavarat ostaa käytettynä ja myy tai antaa eteenpäin, voi leikkiä oikeastaan vuokranneensa niitä – halvalla.

Huppari ja huopakori kirppikseltä. Huppari on mennyt jo eteenpäin, koska mikään ei tunnu mahtuvan päälle kauaa.

Omiin vaatteisiin nettona vähän alle 500 €

Tiesin, että tälle vuodelle olisi edessä väistämättömiä kenkähankintoja. Hirmuisella tuurilla löysin talvikengiksi Torista lähes uudet Pomarit. Kyllä, Pomskut. Ne on suunniteltu Suomessa ja tehty Virossa ja ne kestävät Etelä-Suomen loskatalvet pitäen sukkani kuivana, toisin kuin aiemmat, coolimmat talvikenkäni. Käytettynä ostin myös yhdet Converset ja Kontio-kumisaappaat mökille. Sandaalit jouduin hankkimaan uutena – parin harhaostoksen jälkeen loppui aika etsiä käytettyjä, sillä vanhat kesäkengät hajosivat totaalisesti. Yksi harhaostos hajotti varpaani niin pahasti, että jouduin hankkimaan myös 0,50 euron varvassandaalit, koska parin loppukesän viikon ajan en pystynyt käyttämään muuta.

Kallein hankinta oli kuitenkin jotain ihan muuta kuin kenkiä. Pohjustan hieman: kerroin kesällä 2019 neljästä takistani, joilla ajattelin pärjääväni suunnilleen loppuelämäni. Mutta talvi 2019-2020 oli Etelä-Suomessa sellainen kammotus, että mittani tuli täyteen: Ei enää yhtään talvea ilman vedenpitävää talvitakkia! Kun jotain ostan, haluan sen olevan laadukasta ja kestävää. Pidän kovasti Patagonian brändistä, sillä he huomioivat eettiset ja ympäristöseikat montaa muuta toimijaa paremmin. Iskin silmäni heidän 3-in-1-parkatakkiinsa (Vosque parka), jonka (kierrätetyllä) untuvalla täytettyä tikkitakkia ja vedenpitävää kuoritakkia voi käyttää erillisinä tai yhdessä. Ovh 600 €! Löysin kyseisen takin jenkki-ebaysta vähän käytettynä, mutta postikulut, tulli ja verot tuplasivat sen hinnan 367 euroon. Kannatti silti, hankinta on osoittautunut loistavaksi (ja jenkkipesuaineen pistävä haju alkaa sekin hälventyä).

Osittain tuon kalliin takkihankinnan ansiosta vaatteisiin ja kenkiin kului tänä vuonna melko hikoiluttavat 885 euroa, eli 25 euroa enemmän kuin keskivertosuomalaisella. Tosin tässä on mukana paljon sellaista, jonka olen ostanut nettikirpparilta ja todennut epäsopivaksi ja laittanut heti eteenpäin myyntiin. Uutena ostin vain neljät alushousut ja kahdet sukat sekä ne sandaalit. Lisäksi sain Kotirouvan kuvauksista yhden pakasta vedetyn kesämekon.

Kuva Kotirouvan kuvauksista. Sain pitää tämän lempparimekkoni! Toinen kerta 22 vuoden aikana, kun sain kuvauksista vaatteen!

Myin vaatteita ja kenkiä 386 eurolla, mukana ne nopeasti takaisin kiertoon laitetut, joten todelliset vaatekulut jäivät sentään alle viidensadan.

Nuo virhehankinnat ärsyttävät suunnattomasti, mutta kun ostaa yksityiseltä myyjältä, ei palautusoikeutta tietenkään ole. Takin kanssa ostaminen ei jännittänyt, sillä kävin sovittamassa tismalleen samaa mallia Partioaitassa. Anteeksi vain moisesta hyväksikäytöstä, mutta olisin oikeasti saattanut ostaa kyseisen takin sieltä uutena, jos en olisi löytänyt samaa käytettynä. Useimmiten nettikirpparien vaatemallit ovat kuitenkin jo poistuneet myymälöistä, eikä niitä voi sovittaa muuten kuin ostamalla. Tein jo päätöksen hylätä vaatteiden ostamisen nettikirppareilta ja ostaa niitä vain kivijalkakirppareilta, mutta sitten tuli korona.

Vaatteet ovat sektori, jonka kulut ovat ensi vuonna toivottavasti merkittävästi pienemmät! Isoja hankintoja ei pitäisi olla, lähinnä tarvitsen pari T-paitaa, sukkia ja alushousuja ja jotkut housut. Toivon pärjääväni ensi vuonna parilla sadalla eurolla ja toivon voivani taas suosia kivijalkakirppareita.

Tyytyväisenä hampaiden valkaisun jälkeen. Päälläni on Patagonian parkan sisempi osa, eli kierrätetyllä untuvalla täytetty kevyttoppis.

Kosmetiikkaan nettona 39 €

Suomalainen käyttää kosmetiikkaan keskimäärin 189 € vuodessa. Itse jäin tänä vuonna hieman tämän alle, vaikka ostin (Torista) Lumenen mainion joulukalenterin. Kosmetiikkakalenterit leimataan helposti turhakkeiksi, mutta jos kaikki tuotteet tulevat käytetyksi ja pakkausmateriaalit ovat kierrätettäviä, saa oman lempimerkin kalenterin avulla hankittua moninkertaisesti arvokkaammat tuotteet muutamalla kympillä. Itse ostin kalenterin Torista 50 eurolla + postitus 7.90 €, ja olen myynyt itselleni tarpeettomia tuotteita tähän mennessä 20 eurolla.

Tänä vuonna viimein myönsin itselleni, ettei minusta ole enää tuoksujen käyttäjäksi, ja myin vähäiset hajuveteni pois. Niinpä vuoden kosmetiikan nettokuluiksi jäi vain 39 €.

Poikkeuksellisen paljon kauneudenhoitopalveluja

Kauneudenhoitopalveluita käytin tänä vuonna niin paljon, että olen oikein ylpeä itsestäni suomalaisen (ja hieman myös virolaisen) työn tukijana. Kymmenkertaistin kauneudenhoitopalveluihin käyttämäni sunman viime vuoteen nähden. Kävin kampaajallakin kolme kertaa leikkauttamassa hiuksia (yht. 141 €). Lisäksi totesin korona-ajan olevan täydellinen hetki luomien poistolle (250 €) ja diatermialle (61 €). Käytin kauneudenhoitopalveluihin yhteensä 699 €. Kaikkein kalleimman hoitopaketin sain kuitenkin kaupallisena yhteistyönä Albergan Bella Rosettesta. Teetin muuten itselleni myös purentakiskot, mutta niitä ei voine laskea kauneudenhoidoksi?

Liikuntapalveluihin vähemmän kuin toivoin

Vuosi sitten toivoin, että pääsisin tänä vuonna käyttämään enemmän liikuntapalveluita. No, te tiedätte mitä sitten tapahtui. Syksyllä löysin kuitenkin todellisen helmen: livestream-ilmajoogatunnit suoraan New Yorkista Unnata air yogan kehittäjältä. Ne ovat tarjolla vain kyseisen opettajan edistyneille oppilaille tai opettajakollegoille ja ovat olleet koronavuoden todellinen piristys.

Digitaaliseen viihteeseen 118 €

En katso TV-sarjoja, joten minulla ei ole Netflixiä tai HBO:ta. Sen sijaan katson mielelläni elokuvia ja joskus myös NHL/KHL-kiekkoa, joten osan vuodesta tilaamme Viaplayta, josta maksan osan. Olen piristänyt koronavuotta myös parilla vuokraelokuvalla ja ostamalla muutaman ekirjan, joita ei ole sähköisestä kirjastosta löytynyt. Vuoden aikana käytin digitaaliseen viihteeseen 118 €, mikä on enemmän kuin tavallisesti. Syytän koronaa.

Mitäs muuta?

Viime vuonna kerroin, etten kirjaa ylös asumis- tai ruokakulujani, koska ne pysyvät kutakuinkin samoina kuukaudesta toiseen. 2020 kuitenkin pienensi ruokakulujamme, sillä siirryimme tilaamaan ruokaa netistä, mikä edellyttää aiempaa enemmän ateriasuunnittelua ja vähentää heräteostoksia (kuten paistopistetuotteet ja valmissalaatit) merkittävästi. Säästö on enemmän kuin keräilyn tai edes kotiinkuljetuksen hinta.

Kirjaan ylös myös esimerkiksi pääsylippumaksut (tänä vuonna vähemmän kuin koskaan), lääkkeisiin käyttämäni summat, osteopaattikäynnit, ostamani lahjat (omien lastemme lahjat ovat mukana tuossa lasten tavarat -kohdassa) sekä hyväntekeväisyyteen antamani rahat.

Vuoden suurin ”kulueräni” oli kuitenkin Nordnet. Vaikka jotkut käskivät pistää jäitä hattuun ja odottaa isompaa pudotusta, ostelin jonkin verran osakkeita maaliskuussa – ja kas vain, isompaa droppia ei tullutkaan. Niihin kannatti siis törsätä.

Kirjaatko kulujasi ylös? Mitä ostit vuonna 2020? Keskustellaan Instagramissa!

Miten säilyttää lasten onnittelukortteja

Meidän 2- ja 4-vuotiaat tuntuvat olevan yhtä innoissaan onnittelukorteista kuin lahjoista. Jossain vaiheessa ne menevät niin ruttuisiksi, että joutavat jopa tyttöjen mielestä pahvinkeräykseen. Sitä ennen ne kuitenkin ehtivät pyöriä jaloissa (siis kirjaimellisesti!) kuukausitolkulla.

Sitten dyykkasin taloyhtiön paperinkeräyksestä Kotivinkin Nuukuusextran vuodelta 2016. En yleensä sorru mihinkään lehtien tai blogien askartelu- tai tuunausohjeisiin tai vastaaviin, mutta nyt sattui vastaan ratkaisu niin perustavanlaatuiseen tarpeeseen, etten voinut vastustaa. Korttikehykset!

Luottomyymäläni Nihtisillan Kierrätyskeskus oli pettymys kehyksien osalta. Halvimmat – todella rupukuntoiset – kustansivat vitosen (eli saman mitä uudet maksaisivat muutaman kilometrin päässä Ikeassa). Totesin jatkavani etsimistä tulevilla kirpparikäynneillä. Olin kuitenkin onnekas ja löysin sopivat rungot Kierrätyskeskuksen ilmaishuoneesta. En tiedä mitä ne oikeasti ovat, ehkä jotain hajonneita vaateripustusjärjestelmän osia, koska vieressä oli henkareita.

Pyykkipojat maksoivat samassa paikassa 1€/22 kpl (kantishinta 0,90€). Rungon poikki virittämäni naru on ylijäämä-kierrätyspuuvillalankaa.

Tekeleeni eivät tietenkään näytä ollenkaan siltä kuin täydellisesti sommitellussa lehtikuvassa, mutta tytöt rakastivat niitä ehdoitta. Luulenpa, että luomuksillani ollaan kuitenkin lehden teeman mukaisen nuukuuden ytimessä.

Mitä 2- ja 4-vuotiaamme saavat joululahjaksi?

Joululahjojen määrä on aihe, joka herättää keskustelua erityisesti lapsiperheissä. Olen aiemmin kertonut yleisesti lelumäärästämme ja niiden järjestyksessä pitämisestä. Tavoitteenamme on pitää lelujen määrä kohtuullisena, mutta kuitenkin niin, että kotihoidossa olevilla lapsillamme riittää puuhaa myös ilman vanhempien ohjausta. En halua lapsieni elävän minkäänlaisessa askeesissa, joka saattaisi myöhemmin saada aikaan vastareaktioita.

Hankin kaikki lasten lahjat kierrätettynä tänäkin jouluna ja niin kauan, kun lapset eivät sitä vastusta. On ihan mahdollista, että heidän sukupolvensa ei ala asiaa koskaan kyseenalaistaa.

Disclaimer: Annan mielelläni rahaa tai jopa ostan uutta tavaraa lahjakeräyksiin. Toivon, että käytetyn tavaran stigmasta päästään pian kokonaan eroon niin, että käytetty kelpaisi vähävaraisille siinä kuin meille hyvin toimeentulevillekin, eli muutenkin kuin pakosta. Ymmärrän siis, että joku saattaa toivoa lapsilleen ”uutta tavaraa edes jouluna”.

Joulu alkaa kierrättämällä

Vaikka lelut, kirjat ja pelit eivät kirpparilla juuri mitään maksakaan, haluan lapsieni silti arvostavan jokaista tavaraansa ja pitävän niistä hyvää huolta. Kirjat luetaan meillä hiirenkorville ja pienissä, innokkaissa käsissä sivut aina välillä repeävät. Silloin kirja kiikutetaan kiireesti minulle huolestunein silmin: ”Äiti koojaa!”

Tavaroiden arvostamista on mielestäni myös se, että jos niitä ei enää itse tarvitse, ne täytyy luovuttaa eteenpäin. 4-vuotias osaa jo odottaa joululahjoja, joten hänen kanssaan voidaan alkaa ajoissa tekemään niille tilaa. Kuvio menee niin, että esittelen muutaman lelun, jolla ei ole enää leikitty, ja 4-vuotias kertoo, mitkä niistä haluaa vielä säästää ja mitkä voi laittaa kierrätykseen. Lapsi ymmärtää, että kierrätetty tavara ilahduttaa jatkossa uusia leikkijöitä.

Kepparit kirpparilta yht. 5€

Kuten hiljattain kirjoitin, mielestäni kysymys siitä, voiko lahjaksi antaa käytettyä, on aivan absurdi. Ennemmin pitäisi kysyä, voiko lahjaksi antaa uutta: onko tavaran ympäristövaikutus silloin lahjan ostajan vai saajan kontolla? Joskus tietysti lahjatoive saattaa olla esimerkiksi uutuus, jollaista ei kirppareilta vielä löydy.

2-vuotias ei vielä osaa toivoa yhtään mitään ja 4-vuotiaankin toiveet ovat hyvin maltillisia: hän toivoo joululahjaksi keppihevosta, jonka ostimme pihakirpparilta syyskuussa kahdella eurolla. Se oli melko kurjassa kunnossa, mutta tytön silmissä maailman ihanin. Jouluun mennessä se on pesty ja saanut uuden maalin keppiinsä, uuden harjan ja suitset. Karvan löysi isoäiti, suitset syntyivät kotoa löytyneistä nauhoista (jotka ovat joskus olleet ostoskassin kahvat) ja maali oli jotain jämämaalia.

Tässä vaiheessa keppari oli jo saanut uuden harjan ja suitset, keppi oli vielä maalauksessa ja silmä paikkaamatta.

On vaikeaa edes selittää, miten paljon tätä keppihevosta meillä odotetaan. Ja on käsittämätöntä miettiä, että neljävuotias on tosiaan odottanut sitä jo kolme kuukautta, täysin kärsivällisesti, näkemättä siitä vilaustakaan. Hevonen sai nimen pitkän harkinnan jälkeen syys-lokakuun vaihteessa. Kun neljävuotias kertoi saaneensa siltä viestejä ”sieltä kunnostuksesta”, kirjoitin kepparin nimissä kirjeen ja nyt sen kirjeen kanssa nukutaan joka yö.

Isosisko julisti oma-aloitteisesti, että myös pikkusisko saa ratsastaa hänen keppihevosellaan. Pikkusiskolle etsittiin kuitenkin salaa oma keppari. Sellainen löytyi Torista kolmella eurolla sopivasti mökkimatkan varrelta. Paketointikin oli hoidettu myyjän puolesta, kun pyysimme, että hän piilottaisi tavaran lasten silmiltä.

Pikkuautoja ja kaulapannat pehmoille kirpparilta yht. 3 €

Keppari on siis ainoa lahja, jota meillä odotetaan. Muita lahjoja ei oikeastaan tarvittaisi, mutta kun satuin näkemään kirpparilla nuo kuvan Cars-autot, en voinut vastustaa. Meillä on kotona Cars Duploja ja mökillä pikkuautoja, mutta kummassakaan ei ole Kunkkua, Kleinaria tai Sallia. Nämä kustansivat 0,50€/kpl.

Näiden lisäksi löysin kirpparilta 1,50 €:lta kolme rannekorua, jotka ovat täydellisiä pehmolelujen kaulapannoiksi. En vielä tiedä löytävätkö ne tietään joulupakettiin vai säästetäänkö ne myöhemmäksi.

Lahjat kahdelle 8 €

Siinähän sitä olikin kahdeksan euroa kasassa. Ei siis voi sanoa, että olisimme vararikossa lasten lahjojen takia. Eipä kyllä tullut hirveästi Suomen talouttakaan tuettua tällä kulutuksella.

Toki olisimme voineet ostaa joululahjaksi polkupyörän, jonka ostaminen on keväällä edessä, mutta se olisi saattanut viedä hohtoa kovasti odotetulta keppihevoselta. Polkupyörä tulkoon keväällä ihan vain kevään kunniaksi.

Eikä tarvitse yhtään sääliä meidän typyjä, tiedän, että he tulevat olemaan enemmän kuin aivan innoissaan näistä joululahjoistaan. Tyttöjen kasvaessa lahjatoiveita tulee varmasti ja niitä pyritään tottakai sopivissa määrin toteuttamaan. Jossain vaiheessa alkaa varmasti myös lahjavertailu kavereiden kanssa, mutta se kisa täytyy vain oppia häviämään – tai sitten alamme naamioida lomamatkoja lahjoiksi. (Olemme myös kieltäytyneet yhteisestä lahjanjakohetkestä sukulaisperheen kanssa, koska heidän lapsensa saavat lahjoja röykkiöittäin…) Kun tyttöjemme odotukset ylitetään jo tälläkin lahjamäärällä, miksi rakentaisimme itse kohtuuttomia odotuksia tuleviin vuosiin?

Mutta entäs ne muut lahjanantajat?

Kukaan ei osta lapsillemme tai meille tavaraa ilman suostumustamme. Tämä on meistä aivan selvä asia, eikä onneksi ole aiheuttanut suurempia ongelmia. Me valitsemme, minkä kokoisessa kodissa asumme, mitä säilytyskalusteita siellä on ja olemme joka päivä muistuttamassa lapsiamme lelujen viemisestä takaisin paikoilleen. Miksi ihmeessä joku muu saisi sotkea tätä kuviota kantamalla kotimme täyteen tavaraa?

Isoäitien kanssa lahjat sovitaan yleensä tarkkaan etukäteen. Pääsääntöisesti heiltä tulee vaatteita, tänä jouluna toinen isoäideistä antaa tytöille sovitusti pienet pehmot – secondhandia nekin. Kummeilta olemme saaneet heidän käytettyjä lelujaan tai jotain ennakkoon sovittua – kuopuksen kummeilla on ihana tapa ostaa tytöille kirjajoulukalenteri.

Joulupukkii, joulupukki…

Joulupukki on meille logistiikka-alan ammattilainen, ei lahja-automaatti. Pukki kuljettaa lahjoja jouluisin, mutta lahjat ovat kuitenkin läheisten hankkimia. Tänä vuonna tytöille on saanut vakuutella, että odotettu keppiheppa tulee kyllä ilman pukkiakin, joulupukki nimittäin pelottaa heitä.

Lahjojen saaminen ei myöskään ole sidottu millään tapaan kiltteyteen. Myös uhmaikäisellä (joo joo, tahtoikäisellä…) on oikeus lahjoihin.

Saavatko lapsesi paljon lahjoja? Käytätkö paljon rahaa niihin? Keskustellaan Instagramissa!

Voiko lahjaksi antaa käytettyä?

On taas se aika vuodesta, kun miljoonat suomalaiset alkavat miettiä joululahja-asioita. Tänä vuonna joululahjaostoksille kannustetaan talouden kiihdyttämiseksi. Ajatus on sinänsä kannatettava – kuulun siihen suureen enemmistöön, joka näkee hyvin rullaavan talouden tukevan niin taidetta, tiedettä kuin peruspalveluitakin – mutta vaarassa on unohtua, että lahjat eivät tässä suhteessa suinkaan ole samanarvoisia!

Kenen vastuulla on kertakäyttökrääsä?

Pahnanpohjimmaisena on Wishistä tai vastaavasta tilattu kiinakrääsä, jonka talousvaikutus Suomeen on ainoastaan Postin ja jätehuollon vastikkeeton kuormittaminen. Krääsä on krääsää osti sen mistä tahansa, mutta suomalaiselta kauppiaalta ostettaessa siitä jää sentään edes siivu kotimaahan. Krääsää on kaikki sellainen, minkä ei ole tarkoituskaan kestää kauaa, oli kyse sitten vaatteista tai tavaroista. Tuntuu, että tällaisten lahjojen kohdalla oikein kukaan ei ota vastuuta ympäristövaikutuksesta: Lahjan antaja ei ota vastuuta, sillä hänhän ei osta tavaraa itselleen. Vastuuta ei kuitenkaan oikein voi sälyttää lahjan saajallekaan, ellei hän ole nimenomaisesti toivonut saavansa kertakäyttöroinaa. Lahjaruljanssin varjolla liikkuu valtavasti sellaista tavaraa, mitä kukaan ei muutoin hankkisi!

Itsetehtyjä lahjoja oppii yleensä arvostamaan viimeistään aikuisena. Niissäkin kannattaa miettiä raaka-aineiden alkuperää ja suosia mahdollisuuksien mukaan käytettyä. Miten upean kynttilän voisikaan viitseliäs sulattaa näistä aineksista! Kuva Nihtisillan Kierrätyskeskuksesta.

Anna lahjaksi kotimaisia palveluita!

Hieman asian vierestä, mutta tällaisena vuonna pakko mainita tästäkin. Jos olet hankkimassa lahjaa aikuiselle, nyt jos koska on oikea aika antaa lahjaksi kotimaisia elämyksiä. Miten olisi lahjakortti vaikkapa ravintolaan, teatteriin tai hierontaan? Kauneushoitoloissa ja vastaavissa asiakas saa olla hoitajan kanssa useimmiten kahdestaan ja ainakin hoitaja käyttää maskia, joten tilanne on lahjan saajalle sangen turvallinen. Taatusti virusturvallinen vaihtoehto on semilive-konsertti, jolla samalla tukee kotimaisia artisteja. Ensimmäisenä ilmestyi Apocalyptican konsertti Pälkäneen rauniokirkossa, jossa juuri kesällä vierailimme. Myyty!

Olin selvästi aikaani edellä riemuitessani tästä Naantalin Kylpylän lahjakortista heidän mainoskampanjassaan osapuilleen 15 vuotta sitten!

Käytetty tavara on loistava lahja

Etenkin pienet lapset saattavat kaivata lahjaksi jotain konkreettista tavaraa, jonka saa käyttöönsä heti. Silloin käytetty lahja on loistava vaihtoehto. Kirjoitin aiemmin pitkän kirjoituksen siitä, miksi haluan ostaa käytettyä, mutta tässä tärkeimmät asiat pikakertauksena:

  1. Se kestää todistetusti käyttöä. Jos tavara tai vaate on jo kestänyt jonkun muun käyttöä, se kestää sitä luultavimmin jatkossakin. Mielestäni käyttöä kestämättömien vaatteiden ja tavaroiden myyminen pitäisi kieltää kokonaan (niin varmasti tehdäänkin ainakin EU:ssa jossain vaiheessa, mutta kehitys on tuskaisen hidasta). Tällaista asetusta odotellessa käytetyn ostaminen on hyvä tae siitä, että tavara ei hajoa ensikosketukseen. Erityisen tärkeää tämä on lasten lelujen kohdalla. Heti hajoavasta krääsälahjasta seuraa vain harmia kaikille. En ymmärrä ollenkaan ajatusta, että tavaran, johon tulee ensimmäisessä käytössä väistämättä jälkiä, pitäisi antohetkellä kiiltää uutuuttaan. Miksi?
  2. Säästät luonnonvaroja. Hiilidioksidipäästöt, raaka-aineet, logistiikkaketju – ostamalla käytettyä läheltä vähennät ympäristövaikutusta kaikissa näissä. Käytetyn ostaminen ei kuitenkaan saa olla syy ostaa tarpeetonta!
  3. Olet edelläkävijä. Second-hand eli suomeksi käytetyn tavaran markkina on valtavassa kasvussa erityisesti nuorien kaupunkilaisten keskuudessa. Ei kannata yhtään jännittää käytetyn tavaran antamista lahjaksi nuorelle, sillä Greta Thunbergin sukupolvelle asiaan ei liity samanlaisia stigmoja kuin joillekin vanhemmille – kunhan lahja on mieluisa! Jos toivotunlainen puhelin löytyy Swappiesta, se kelpaa aivan varmasti. Torista löytynyt Kenzon collegepaita ilahduttaa varmasti enemmän kuin yhtä paljon maksava uusi paidanrytky ruotsalaisketjusta.
  4. Säästät rahaa. Lahjoihin kuluvasta rahasta puhuminen tuntuu olevan monille tabu ja ajatellaan jopa, että lahjoihin pitää käyttää paljon rahaa. Esimerkiksi puolisoiden kesken vaihdetuissa lahjoissa ymmärrän ajatuksen, että voidaan sopia niihin käytettävästä summasta, ettei toinen käytä kuukauden säästöjään samalla kun toinen ostaa suklaarasian. Lapsille ostettavissa lahjoissa en tätä ajatusta ymmärrä ollenkaan. Jos lapsi toivoo keppihevosta, on mielestäni kaikin tavoin fiksumpaa maksaa siitä vitonen kirpparilla kuin 30 euroa kaupassa. Eikä niitä säästynyttä 25 euroa ole pakko käyttää yhtään mihinkään! Kirjoitan vielä oman bloginsa siitä, mitä meidän 2- ja 4-vuotiaat saavat lahjaksi. Spoilerina: kahden lapsen lahjoihin ei ole mennyt yhteensä kahtakymppiä.

Voit tarvittaessa tulostaa tämän kohdan: espoolaisena, korkeasti koulutettuna, hyvin toimeentulevana kahden lapsen äitinä voin vakuuttaa, että käytetyn tavaran antaminen lahjaksi on enemmän kuin ihan ok – se on suorastaan muodikasta ja kannustettavaa!

Panosta paketointiin

Lapset tuntuvat rakastavat erilaisia laatikoita, kasseja ja pusseja. Niiden ei kuitenkaan missään nimessä tarvitse olla lelun alkuperäispakkauksia, jotka eivät useinkaan kestä uudelleenpakkausta. Jos lahjaan kuuluu useampi osa, joita on tarkoitus säilyttää yhdessä, löydät kauniin rasian esimerkiksi Kierrätyskeskuksesta. Viitseliäämpi voi päällystää pahvilaatikon vaikkapa sarjakuvalehden kuvilla. Tällainen pakkaus ei tarvitse lahjapaperia, vain narun ympärilleen.

Kirppikseltä eurolla löytynyt Muumikello sai käärepaperin Helsingin kaupungin jakamasta matkailukartasta. Tämä ei ollut joululahja vaan matkamuisto Muumimaailmasta viime vuoden kesällä – kaksivuotias esikoinen ei välittänyt tuon taivaallista, ettei sitä ollut hankittu ylihintaisesta matkamuistomyymälästä.

Joulukalenterivinkki lapselle tai lapsenmieliselle

Loppuun vielä mahtava vinkki, johon törmäsin hiljattain joulukalenterikeskustelussa: Lego-fanille syntyy ihana joulukalenteri (käytettynä ostetusta) Lego- tai Duplo-setistä, jonka palikat on jaettu 24 paperipussiin tai vaikka sanomalehtikääreeseen. Joulukuun kuluessa kalenterin avaaja ehtii miettiä moneen kertaan, mitä ihmettä tästä voisi oikein tehdä.

Annatko second-hand lahjoja? Keskustellaan Instagramissa!