Osa-aikainen työ jättää aikaa muullekin

Minimalismia voi olla monenlaista. Jotkut vähentävät vain tavaroitaan, ja se riittää heille. Itsekin kirjoitan usein tavaroista, sillä se on helppoa. Tavaroiden vähyys ei kuitenkaan ole minulle mikään itseisarvo.

Yksi suosikkisanonnoistani on All this clutter used to be money. All that money used to be time. Eli kaikki se tavara, joka kotisi nyt täyttää, oli ennen rahaa, ja se raha puolestaan oli aikaa, ennen kuin myit sen työlle. Tähän heti kärkeen oma kritiikkini kyseistä sanontaa kohtaan: Rakastan töitäni, kaikkia niistä. Töihin käyttämäni aika ei totisesti mene hukkaan. Mutta kuten tiedätte, työskentelen osa-aikaisesti, sillä haluan ehtiä tehdä paljon muutakin kuin vain töitä.

Tässä muutamia asioita, joihin töiden lisäksi haluan elämässäni olevan aikaa:

  • Perheen kanssa ajan viettäminen
  • Miehen kanssa kahdestaan oleminen
  • Muiden läheisten näkeminen
  • Yksin oleminen
  • Liikunta: Jooga, tanssi, tankotanssi, uiminen, lenkkeily
  • Ulkoilu ja retkeily, pyöräily, talvella hiihtäminen
  • Itsestäni huolehtiminen muin keinoin: matchan juonti, saunominen, varpaankynsien lakkaaminen jne
  • Kirjojen lukeminen
  • Elokuvien katsominen
  • Kielten opiskelu
  • Matkustaminen Suomessa ja ulkomailla kohtuullisissa määrin
  • Tämän blogin kirjoittaminen

Viikon suosikkipäiväni taitaa nykyisin olla perjantai, aivan kuten tänäänkin. Lapset painoivat aamulla innosta piukkoina ovesta ulos uimarengas olalla ja rantapyyhkeet kassissa, sillä päiväkodissa leikitään koko porukalla rantalomaa. Sisätiloissa, sillä ulkona on nollakeli. Lähtiessään he toivottivat minulle hyvää vapaapäivää. Haen heidät iltapäivällä, mutta sitä ennen aion kirjoittaa tämän blogin loppuun, käydä keskustassa matchalla, joogata ja ehkä tutustua hieman seuraavaan digitointiprojektiin, joka koskee lapsuusvalokuviani.

Onko 25 tuntia töitä viikossa paljon vai vähän?

Teen päivätyötäni markkinointitoimistossa 70 % täydestä työajasta eli 26.25 tuntia viikossa. Niistä yksi tunti on aivan mahtava henkilöstöetumme Wellness Hour, josta kirjoitin toimistomme blogiin. Wellness Hour on tunti, jolloin voi tehdä vapaavalintaisesti mitä tahansa hyvinvointia lisäävää. Varsinaista työaikaa jää siis 25 tehokasta työtuntia ja vartti päälle. Käytännössä useimmiten teen maanantaista torstaihin 6.5 tunnin työpäivän ja pidän perjantain vapaana. Se on mielestäni juuri sopivasti, ei liikaa eikä liian vähän. Tällä mallilla olen mennyt viime syyskuusta eli hoitovapaan päättymisestä asti. Hoitovapaalla tein markkinointitoimiston töitä keskimäärin 8-12 tuntia viikossa.

Koska teen myös muita töitä, välillä viikon työtunnit nousevat korkeammiksi. Kuvauspäivät ovat usein pitkiä, välillä vedän keskellä päivää kasvojoogatunnin, ja muutaman kerran vuodessa vedän 20-tuntisia, viikonlopun mittaisia joogan opettajakoulutuksia. Vuositasolla tarkasteltuna en kuitenkaan pääse lähellekään täyttä työaikaa.

Minimalismin voisi määritellä vaikka karsimiseksi, niin että vain aidosti tärkeä jää jäljelle. Kirjoitin 1,5 vuotta sitten Life Designista, eli keinoista joilla ole itse suunnitellut ja auditoinut elämääni niin, että pystyn keskittymään juuri niihin minulle tärkeisiin asioihin. Mainitsin tuossa kirjoituksessa myös Aki Hintsan eeppisen Voittamisen anatomia -kirjan, joka jokaisen kannattaisi lukea. Kaikkihan me sanomme, että perhe ja läheiset ovat tärkeimpiä, eikö? Miksi sitten käytämme suurimman osan ajastamme ja energiastamme työntekoon? – Mekin, joilla riittäisi leipää pöydässä vähemmälläkin työnteolla.

Kun asiaa ajattelee, eikö olekin hullua, että työn tuottavuus on Suomessa joidenkin arvioiden mukaan jopa 30-kertaistunut viimeisen 150 vuoden aikana, mutta silti moni meistä raataa aamusta iltaan, osa aidosti henkensä pitimiksi, osa ylläpitääkseen tiettyä elintasoa? Laki 40-tuntisesta työviikosta tuli Suomessa voimaan vuonna 1966, ja sen jälkeen on lähinnä muuttunut se, että meidät tietotyöläiset on pitkälti laitettu syömään lounasta omalla ajallamme ja 8-tuntista työpäivää tekevä saakin palkkaa enää 37.5 tunnista. No eihän tämä elämä ole 60 vuodessa mihinkään muuttunut… Ai mikä digitaalinen vallankumous?

Minulle on osa-aikaisuuteeni liittyen useasti sanottu, että sinä et näköjään halua työn häiritsevän vapaa-aikaa. Yli 40-vuotiaat sanovat tämän yleensä ivallisesti, alle 40-vuotiaat ihaillen. Jako on häiritsevän tarkka. Minua vanhemmat tuntuvat elävän toisen maailmansodan jälkeistä arvomaailmaa, jossa sotakorvaukset oli maksettava ja teollisuus rakennettava. Minua nuoremmat puolestaan tuntuvat itsekin miettivän, mitä elämältään oikeastaan haluavat.

Oikeastaanhan 25 tuntia työntekoa joka viikko häiritsee vapaa-ajan viettoa erittäin paljon. Työni on kuitenkin erittäin mielenkiintoista ja mukavaa, joten lohkaisen tuon osuuden sille mielelläni – ja tietenkin työstä saa palkkaa.

Tiedätkö aikasi rahallisen arvon?

Olen siinä harvinaisen onnekkaassa asemassa, että minulla on useampikin aidosti rakas työ, joista ainakin paria voisin tehdä enemmänkin, jos haluaisin. Olen korkeasti koulutettu, useammankin raikkaan kaupallisen alan arvostettu ammattilainen. Aloitin työelämässä lähes 30 vuotta sitten perheyrityksessä ja pian sen jälkeen myös muilla työnantajilla. Olen aina elänyt säästäväisesti, ja Onnetarkin on ennemmin suosinut kuin syrjinyt minua. Oliko riittävästi disclaimereita siihen, ettei kukaan pahoita mieltään, kun sanon, ettei minun enää tarvitse tehdä töitä täysipäiväisesti?

Olen laskenut, paljonko ylimääräisestä työtunnista nettoaisin, ja päätynyt osapuilleen 25 euroon. (Laskutan esimerkiksi yritykselle pidetystä kasvojoogatunnista 120 € + alv, mutta tämä vaatii toki markkinointityötä, kommunikaatiota asiakkaiden kanssa, tuntien suunnittelua ja valmistautumista, laskuttamista sekä kirjanpitoa veroilmoituksineen, nyt puhuttiin nettoamisesta.)

Jos jonkin minulle epämieluisen asian pystyy ulkoistamaan korkeintaan 25 € tuntikustannuksella, tartun siihen, koska minun kannattaa ennemmin tehdä itselleni mieluisia töitä. Käännettynä: Jos jostain työlään tuntuisesta hommasta on luvassa alle 25 euron tuntikorvaus, jätän tekemättä. Esimerkiksi 10 € tavaran myyminen Torissa saa viedä aikaani korkeintaan 24 minuuttia kuvaamisineen, ilmoittamisineen, viestittelyineen ja postittamisineen – muuten tuote olisi kannattanut viedä kierrätykseen. Tämä esimerkki on minun kohdallani aika huono, sillä tavaroiden myynti nettikirppiksillä on mielestäni hauskaa ja palkitsevaa. Tiedän, ettei monikaan jaa ajatustani.

Oman tuntityön arvon tietäminen auttaa arvottamaan, mitä kannattaa lähteä tekemään, kun kyse on ansaitsemisesta.

Ihan kiva, mutta minun rahani eivät riittäisi

Tärkein keinoni vapauttaa aikaa työnteosta muihin asioihin on tehdä töitä vain osa-aikaisesti. Oliko ensimmäinen reaktiosi: “Tuo ei olisi mahdollista minun kohdallani”?

Tuohon reaktioon on yleensä kaksi syytä. Ensimmäinen on ajatus siitä, että rahat eivät riittäisi mitenkään. Monen kohdalla on varmasti totta, että jokainen euro tulee tarpeeseen. Aika moni on kuitenkin rakentanut itselleen niin sanotun kultaisen häkin. Elintason noustessa on muutettu isompiin koteihin ja hankittu kesämökkejä, veneitä ja jos jonkinlaisia harrastusvälineitä – olen saanut seurata tällaista läheltä useampaankin otteeseen. Hankintakustannuksen lisäksi näiden ylläpitoon menee paljon rahaa.

Kannattaa huomioida myös progressiivinen verotus – 20 % vähemmän töitä ei tarkoita 20 % vähemmän nettotuloja. Suosittelen lämpimästi arveluiden sijaan tekemään ihan oikean laskelman tuloista ja kuluista. Samalla kannattaa arvioida, onko kuluissa mukana sellaisia kultaisen häkin elementtejä, joista voisi luopua leppoisamman elämän puolesta. Meille tällainen luopuminen oli mökille muuttaminen.

Ihan kiva, mutta ei ikinä onnistuisi meidän firmassa

Toinen vastaus saadaan sellaisilta, jotka ovat laskeneet, että kiitos säästäväisyyden ja progressiivisen verotuksen, osa-aikaisuus olisi itse asiassa taloudellisesti hyvinkin mahdollista. Mutta työntantajani ei ikinä suostuisi siihen. Lähes poikkeuksetta tämä on oletus, eikä työnantajalta ole edes kysytty asiaa. Olen itse työnantaja ja voin luvata, että jokainen järkevä työnantaja ainakin harkitsee, riittäisikö esimerkiksi 80 % työpanoksestasi vastaavalla kustannussäästöllä. Jos työnantajasi vastaus on kategorinen ei, kannattaa ottaa harkintaan työnantajan vaihto.

Osa-aikaisuus ei saa tarkoittaa 100 % töiden tekemistä 80 % palkalla. Tämä edellyttää työajan käytön tarkkaa seuraamista. Useimmissa markkinointitoimistossa tämä on itsestään selvää, niin meilläkin. Osaan sanoa vartin tarkkuudella, mihin työaikani on kulunut vuodesta 2019 alkaen. Jos tämä ei ole teillä tapana, kannattaa omaa työajan käyttöä seurata oma-aloitteisesti ainakin kuukauden ajan ennen osa-aikaisuuden ehdottamista. Työnantajalle kannattaa olla esittää valmis ehdotus, mitkä 20 % töistäsi kannattaisi jättää muiden tehtäväksi. Etenkin jos nämä muut ovat sinua pienempipalkkaisia, on ehdotus varmasti melko vastustamaton.

Muissa Pohjoismaissa osa-aikaisuus on tavallisempaa kuin Suomessa. Ja teille, jotka murehditte kansantaloudesta: ei ole mieron tielle jouduttu niissäkään.

Oikeus osittaiseen hoitovapaaseen

Huomaathan, että jos sinulla on tokaluokkalaisia tai sitä nuorempia lapsia, sinulla (tai toisella vanhemmalla) on lakisääteinen oikeus osittaiseen hoitovapaaseen eli n. 30-tuntisen viikon tekemiseen. 1- tai 2-luokkalaisen lapsen vanhempana sinulla on oikeus Kelan osittaiseen hoitorahaan, joka on n. 98 €/kk. Itse tulen nauttimaan tätä etua tulevaisuudessa yhteensä neljän vuoden ajan. Se ei toki korvaa ansiotuloa verrattuna täysipäiväisyyteen, mutta jo yhden lapsen kohdalla siitäkin kertyy reilusti yli 2000 euroa.

Pienten lasten vanhemmilla riittää ruuhkaa elämässään osa-aikaisissa töissäkin. Lyhyemmät työpäivät ja arkivapaat mahdollistavat kuitenkin sen, ettei elämä ole pelkkää suorittamista ja selviytymistä, vaan aikaa jää myös muille tärkeille asioille.

Työskenteletkö osa-aikaisesti tai houkutteleeko osa-aikaisuus? Kerro Instagramissa!

Mitä ostin vuonna 2021

Helmikuu on aavistuksen myöhäinen ajankohta tehdä yhteenvetoa vuodesta 2021, mutta kuten kerroin, osaomistamani yrityksen fuusio vei aikaani ja energiaani syksyn ja tammikuun aikana. Ja kyllä, nythän se työ sen fuusioitumisen suhteen vasta alkaa, mutta totesin, että kaipaan lukuisien erilaisten tiedotteiden vastapainoksi kevyempää kirjoittamista. Niinpä teen nyt hieman myöhässä tiliä viime vuoden ostoksistani, aivan kuten tein vuodesta 2020 ja vuodesta 2019.

Palaan tämän kirjoituksen lopussa enemmän siihen, miksi kirjaan kulujani ylös. Lyhyesti: Mielestäni jokaisen aivan taloustilanteesta riippumatta pitäisi tietää oman elämänsä kulurakenne. Omalla kohdalla haluan huolehtia siitä, että hankin tavaraa ja vaatteita hyvin kohtuudella, sekä määrällisesti että rahallisesti että ympäristökuormallisesti. Haluan vahtia, että käytän isomman osan tuloistani palveluihin ja elämyksiin.

Se, miksi kirjoitan omasta kulutuksestani, onkin sitten mielenkiintoisempi kysymys, johon jokaisella keittiöpsykologilla – minä mukaan lukien – on varmasti jokin vastaus. Haluanko inspiroida muitakin kiinnittämään huomiota omaan kulutukseensa? Todellakin. Haluanko tunnustaa kulutussyntini, kun olen livennyt itse itselleni asettamista tavoitteista? Ilman muuta. Haluanko kiillottaa omaa sädekehääni tarkkana kuluttajana? Voi, haluaisin kyllä, mutta omasta mielestäni en ole ollenkaan niin tarkka, että ansaitsisin suitsutusta keneltäkään, etenkään itseltäni. Ainakin tämä kirjoittaminen on yksi keino lisää tuntea olonsa tilivelvolliseksi omasta kulutuksestaan.

Muuton ja muutosten vuosi

2021 jää monille varmasti mieleen “toisena koronavuotena”. Me muistamme varmasti vanhoinakin vuoden siitä, että muutimme “mökillemme” Hämeenlinnaan ja lapset aloittivat päiväkodin. Tämä näkyi myös tavaravirroissa niin sisään kuin ulos.

Tavaran osalta olimme vahvasti myyntipuolella, kun myimme tuplatavaroita pois. Jäimme osto-myynti-saldossa yli tonnin plussalle, vaikka hankimme “uuteen” kotiimme kasvihuoneen. (Siitä ehkä lisää, kunhan ehdin saada sinne jotain kasvamaan – saimme sen vasta vähän ennen juhannusta viime kesänä, joten viime kesänä en ehtinyt paljoakaan kasvattaa.)

Muilta osin hankinnat olivat maltillisia ja 95% käytettynä tehtyjä – ostin mm. Singer-ompelukoneen Torista viidelläkympillä. Tähän mennessä ompelukone on päässyt käyttöön kymmenisen kertaa. Vaikka olen minimalisti, suhtaudun tällaisiin käytettynä tehtyihin hankintoihin melko rennosti, ikäänkuin vuokraamisena. Jos ompelukoneelle ei jossain vaiheessa olisikaan käyttöä, voin myydä sen eteenpäin. Jos en saa siitä samaa viittäkymppiä, voin ajatella myyntitappiota erittäin edullisena vuokrana.

Loppuvuodesta ostin myös hieman joulukoristeita kirppareilta. Rakastan joulua, olenhan itsekin joulukuun lapsi, ja iso talo kaipasi mielestäni enemmän koristeita kuin kerrostalokolmio.

Vanha saksalainen pähkinänsärkijä oli vuoden lempiostoksiani.

Tonni lastenvaatteisiin ja tavaroihin

Lasten tavarat ovat tavallaan vain lainassa, tai vuokralla, miten sen haluaa ajatella. Pieni osa tavaroista toki hajoaa käytöstä, mutta suurimman osan ostamme käytettynä ja myymme eteenpäin. Tarkoitukseni ei ole kasvattaa lapsistani minimalisteja, sellaisten aatteiden täytyy olla jokaisen oma valinta. Sen sijaan pyrin kasvattamaan heidät pitämään hyvää huolta tavaroistaan, ja luopumaan sellaisista tavaroista, joita ei enää käytetä. Lasten tavaroista luopumisesta olenkin kirjoitellut aiemmin tässä blogissa.

Viime vuoden saldo lasten tavaroiden osalta oli ostoksia 1075 eurolla ja myyntiä 571 eurolla, eli netto 504 euroa. Ei mielestäni paha summa yhteensä kahdelle lapselle, kun on kaksi työssäkäyvää aikuista maksamassa.

Kalleimpia hankintoja olivat uutena ostettu turvaistuin, käytettynä ostettu 16″ Jopo, sekä päiväkodin edellyttämät luistelutarvikkeet luistimineen, kypäröineen, kaulasuojineen ja reppuineen – näiden luistelukamojen hankinta tuli niin puskista, että ainoastaan reput ehdin etsiä käytettynä. Lisäksi kummallekin ostettiin lätkämaila vanhemman lapsen osallistuessa päiväkodin lätkäkerhoon.

Vuoden ehdottomasti harmillisin tapaus oli 143.90 euroa, jotka lähetin oululaiselle S.P.:lle. Hänen piti lähettää minulle Hamaxin pyöräkärry, mutta sitäpä ei koskaan kuulunut. Tein asiasta toki rikosilmoituksen, mutta eipä poliisilla taida tuollaisia olla aikaa tutkia. Olen miettinyt, mitä itse olisin voinut tehdä toisin: Sain tuotteesta lisäkuvia, mutta toki olisin voinut pyytää kuvaa, jossa olisi ollut nimeni paperilapulla. Tarkistin myyjän taustat, mutta lopulta ei ollut mitään apua siitä, että nainen löytyi Facebookista, tai siitäkään, että toiminimen (toimialanaan käytettyjen tavaroiden myynti) kautta netistä löytyi hänen kotiosoitteensa. Eikä siitäkään, että Mobile Payn myötä minulla oli hänen puhelinnumeronsa. Tämä petos on siis budjetissani laskettu lasten tavaroihin menneeksi kuluksi, vaikka pyöräkärryä emme koskaan saaneetkaan. Sellainen jäi sitten kokonaan hankkimatta, niin paljon tuo huijaus harmitti. Jos tämä kuulostaa tutulta ja epäilet tulleesi saman henkilön huijaamaksi, ota yhteyttä!

Lastenvaatteita ja -kenkiä ostettiin 586 eurolla, ja kahden lapsen käyttämistä vaatteista myyntiin pääsi enää 85 euron edestä tavaraa. Nettokustannus siis 501 euroa kahdelle lapselle, taas maksajana kaksi työssäkäyvää aikuista – ei ongelmaa tässä vaiheessa, palataan asiaan, kun teini-ikä iskee. Ostamiemme vaatteiden lisäksi tytöt saivat vaatteita lahjaksi isoäideiltään.

Tuplasti entistä enemmän kosmetiikkaa

Aiempina vuosina olen käyttänyt kosmetiikkaan rahaa melko lähelle suomalaista 189 euron keskiarvokulutusta. Suosin kotimaista kosmetiikkaa, jota saa erittäin hyvin myös marketeista, sillä raskaiden ja paljon vettä sisältävien pullojen lähettely ympäri maailmaa ei tunnu järkevältä. Olen kertonut sangen vaatimattomasta kosmetiikankulutuksestani tässä blogissa. Näistä syistä koen, että tuon suomalaisen keskiarvon pitäisi hyvin riittää minullekin. Vuonna 2021 onnistuin kuitenkin ostamaan kosmetiikkaa aavistuksen kauhistuttavalla 416 eurolla!

Mukana oli kolme kalliimpaa ostosta:

  • Nudestix-poskipunakynä, postimaksuineen 26.65 €, jonka edeltäjä kesti käytössäni neljä vuotta. Tälle en ole löytänyt kotimaista vastinetta, mutta jatkan etsintöjä, kun asia muutaman vuoden päästä on taas ajankohtainen. (edit. Korjaus: Huomasin ilokseni, että kynä onkin valmistettu Saksassa – luulin sitä Kiinassa tehdyksi.)
  • Toinen arvokkaampi hankinta oli takavuosieni suosikki, saksalaisen luomukosmetiikkamerkki Dr Hauschkan klassinen ruusuvoide, josta maksoin hämeenlinnalaisessa Life-myymälässä hetken mielijohteesta kovan ylihinnan 32.50 €. Tällekin lempparille kelpaisi kotimainen vastine!
  • Lisäksi ostin käytetyn IPL- eli karvankasvun lamauttavan laitteen, 36 euroa posteineen Torista. Tämä ei toki ole varsinaisesti kosmetiikkaa, mutta lasken tällaiset laitehankinnat samaan kastiin. Minulla on ollut tällainen IPL-laite ennenkin; sen vaikutus näytti omalla kohdalla kestävän noin kymmenen vuotta. En käyttänyt edellistäkään laitetta loppuun vaan myin sen eteenpäin, kun olin tyytyväinen lopputulokseen. Niin aion tehdä nytkin.

Käytännössä siis ne kerrat, kun ostin jotain muuta kuin kotimaista, tulivat kalliiksi.

Edellinen Nudestix-poskipunani oli oikeasti loppu.

Muilta osin ostokseni olivat hyvin edullisia, mutta jostain syystä tänä vuonna tuli ostettua vähän kaikkea enemmän kuin tavallisesti. Tämä on outoa, koska luulisi ennemmin, ettei olisi tarvinnut ostaa mitään, kun kahden kodin varastot yhdistyivät! Tiedän toki, että paljonkin kalliimpaa kosmetiikkaa olisi tarjolla, ja ehkä joskus vanhempana itsekin sellaisiin siirryn, kuka tietää. Tällä hetkellä kuitenkin suosin tuota kotimaista, usein sangen edullista kosmetiikkaa, ja vuoden 2022 tavoitteeni on pysyä alle tuon 189 euron.

Yhden lupauksen voin tehdä tässä heti: En osta enää sheet maskeja (olisiko se suomeksi kangasnaamio?), sillä niistä tulee aivan turhaa roskaa.

Matkoja ja palveluita

Tavaroiden sijaan käyttäisin mielelläni rahaani elämyksiin, matkoihin ja palveluihin, mutta korona-aikana se ei ole aina ollut mahdollista. Näissä kategorioissa seuraan kulutustani enemmän sillä mielellä, että onhan näihin tullut käytettyä enemmän rahaa kuin tavaraan. Etuoikeutetun puhetta, tiedetään.

Muutaman kunnon lomareissun pääsimme sentään tekemään, tosin kotimaassa: Kävimme Tahkolla, Vuokatissa (se oli teknisesti ottaen työmatka eikä näin ollen maksanut mitään) ja kesällä Ahvenanmaalla. Lisäksi vierailin lasten ja äitini kanssa Muumimaailmassa ja olimme yötä Airbnb:ssä Naantalissa. Kesällä olin mieheni kanssa Kirkkonummen ihanassa Långvikissä (taas työmatka). Syksyllä pääsimme pitkästä aikaa ystäväperheen kanssa Tukholmanristeilylle. Myös Korkeasaaressa ja Hämeenlinnan Keskiaikafestivaaleilla tuli vierailtua, samoin entisen kotikaupunkini Lohjan Asuntomessuilla.

Täytin loppuvuodesta 40, ja sitä juhlistimme miehen kanssa kahdestaan viikonlopulla Tallinnassa. Jo kesällä itselleni lahjaksi ostamani kuumailmapallolento siirtyi ensi kesään. Muutamia elämyksiä pääsin sentään kokemaan: Apocalyptican upean kirkkokonsertin, taidokkaan Pietarin Festival Balletin Joutsenlammen sekä koko perheen hauskan Viirun ja Pesosen Joulu -näytelmän. Ihanaa oli myös ihan vain käydä elokuvissa, ja vietimmekin miehen kanssa yhden hotelliyön Lahdessa käyttäen sillä reissulla peräti kahdet vanhentumassa olleet leffaliput. Erilaisiin pääsylippuihin kului vuoden aikana 786 euroa, kalleimpana tuo 258 euron kuumailmapallolento, joka on siis vielä lentämättä. Reissuihin kului 950 euroa (oma osuuteni ja puolet lasten osuudesta). Näihin olen valmis käyttämään enemmänkin rahaa, kunhan mahdollisuuksia tulee.

Toinenkin Tallinnanreissu tuli tehtyä, ja se olikin vuoden kallein, sillä kävin vatsalihaserkauman korjausleikkauksessa. Tuo leikkaus oli vuoden kirkkaasti isoin investointi, sillä laivoineen se kustansi n. 1500 euroa. Siitä lupaan kirjoitella lisää, kunhan keväällä saan alkaa kunnolla käyttää vatsalihaksiani ja osaan kertoa myös niiden toiminnasta enemmän. Tähän mennessä vaikuttaa lupaavalta.

Kauneudenhoitopalveluita tuli taas käytettyä turhankin vähän: kävin kampaajalla kolmesti, akupunktiossa kerran, kauneushoitolassa kahdesti. Yhteensä 292 euroa. Vaikka kuinka päätän panostaa tähän sektoriin enemmän, en vain koskaan tunnu ehtivän. Varaankin heti tämän jälkeen kampaajan!

Föglön lautalla Ahvenanmaalla. Tuulitukasta ei huomaa, että hiustenleikkuusta on aikaa.

Vaatehankinnoissa sekoilua ja virheostoksia

Viime vuoden häpeäpaaluni on vaateostokset. En todellakaan halua olla ihminen, joka ostaa vaatteita valtavilla summilla joka vuosi. Haluan säästää rahani muuhun, säästää luonnonvaroja, tukea palvelusektoria ennemmin kuin epäinhimillisiä tehdastyöoloja, ja pistää kampoihin sille ajatukselle, että aina pitäisi olla uutta päällepantavaa.

Järjellä ajateltuna vaatetilanteeni on ihan hyvä, ja viime vuoden alussa ajattelin tarvitsevani korkeintaan vähän uusia sukkia, muutamat alushousut ja pari T-paitaa. Sitten iski jokin tarve uusia vaatekaappia, varmaan jonkinlaisena siirtymäriittinä kotiäitiydestä työelämään, vaikka käytännössä pysyin kotona ja siirryin vain osaksi päivää muutaman metrin työpöydän ääreen.

Olen aiempinakin vuosina ostanut vaatteita vertais-nettikirppareilta, todennut ne epäsopiviksi ja myynyt eteenpäin suunnilleen samaan hintaan, ehkä postikulut häviten. Vuonna 2021 tällainen lähti jotenkin aivan käsistä. Lopputuloksena käytin vaatteisiin, kenkiin ja asusteisiin kauheat 918 euroa. Keskivertosuomalaisella tämä summa on 860 €, ja haluaisin kyllä kiitos kovasti olla siellä keskiarvon alapuolella tässä suhteessa! Tässä summassa ei ole edes mukana niitä 283 euroa, jotka käytin urheiluvaatteisiin ja -kenkiin, sillä aloitin juoksuharrastuksen ja ostin vuoden aikana useammatkin (vähänkäytetyt) lenkkarit, sekä (vähänkäytetyt) Pleaser-tolppakorkokengät tulevista tankotanssitreeneistä haaveillen.

Urheilupuolen hankinnat olivat hyviä ja pääsivät yhtä kolmen euron toppia lukuunottamatta käyttöön, mutta vaatepuolella oli ohisektoria toisensa jälkeen. Kallein virheostos oli Alexander McQueenin pääkallohuivi, josta en livenä tykännytkään. Se löytyy nyt Torista ja tekee toivottavasti kauppansa viimeistään keväämmällä. Muutoin virheostokset olivat maltillisempia, mutta niitä kertyi vuoden mittaan toistakymmentä. Käytettynä tehtyjä sentään kaikki, tuo huivikin.

Oli toki onnistumisiakin, parhaimpana löytönä 32 eurolla löytynyt Part Twon superlämmin untuvatakki. Kerroin viime vuonna, että ostin Patagonian 3-in-1 Vosque Parkan, sillä kammottava 2018-2019 talvi sai varautumaan vedenpitävällä talvitakilla. No, nyt eletäänkin sitten toista talvea kunnon lumipaljouden ja pakkasten keskellä, mikä on aivan ihanaa – kunhan on lämmin takki. Part Twon takki tuntui heti kirpparilla sovittaessa omalta. Myöhemmin tajusin, että rakkaalla ystävälläni on ollut aivan samanlainen untsikka 8 vuoden ajan. Hyvä takki kuulemma, eikä ihme, että se tuntui kotoisalta!

edit. Lisäys: Unohdin aiemmin mainita, että sain niistä virheostosten ja vanhempien vaatteiden ja asusteiden myynneistä 291 euroa. Se pienentää kokonaissummaa, mutta tarkoittaa melkoista määrää postipaketteja! Suomen Posti toki mainostaa itseään hiilineutraalina – joskin kompensoinnin kautta.

Tämän ostoksen laskin tavaraksi, en vaatteeksi: Käytettynä ostetun Lumikki-naamiaisasun puin mm. lasten synttäreille. Se on jo myyty eteenpäin, hankintahintaan.

Uuden vuoden lupaus: Ei vaatteita vertaisnettikirppareilta

Epäonnistumiset nettikirppareilla ja onnistumiset kivijalkakirppareilla saivat tekemään päätöksen tälle vuodelle: Ostan vaatteita ainoastaan kirppareilta, jossa pääsen niitä sovittamaan, tai sellaisilta harvalukuisilta (ei-vertais)nettikirppareilta, joilla on palautusoikeus. Tällä haluan välttää tilanteita, joissa joudun kaupittelemaan epäsopivaa nettikirppariostosta eteenpäin.

Vaikka olen pitkään suosinut käytettynä ostamista, annoin itselleni luvan ostaa myös uutena, jos siten löydän varmemmin mieluisan ja itselläni pitkään käytössä pysyvän vaatteen tai asusteen. Yhden aidosti mieluisan, runsaaseen käyttöön pääsevän hyödykkeen ostaminen on järkevämpää, ja lopulta myös ekologisempaa, kuin epäonnistuneiden nettikirppisostosten lähettely edestakaisin. Tätä periaatetta toteutin heti tämän vuoden alussa, kun ostin itselleni yhden uuden repun kolmen (8-25 vuotta palvelleen) tilalle.

Mitäs muuta?

Fyysisten tavaroiden, matkojen ja palveluiden lisäksi kirjaan ylös tietysti asumisen kulut, jotka ovat muuton jälkeen minun kohdallani enemmän kuin kohtuulliset. Ruokakulut meillä pysyvät kuukaudesta toiseen aika samansuuruisina, niitä seuraan silloin tällöin kuukauden ajan. Ruoassa pyrin optimoimaan helppoutta, terveellisyyttä ja kotimaisuutta, tarvittaessa jossain määrin hinnan kustannuksella (en kuitenkaan niin, että esimerkiksi tilailisin viikottaista Ruokaboksia tms, siihen pihi luonteeni ei taivu).

Lisäksi kirjaan ylös kaikki digitaaliset palvelut, kuten kanavapaketit tai lisämaksullisen tallennustilan. Ne tuntuvat usein olevan sellainen kuluerä, jota moni ei tule ajatelleeksi. Itse käytän niihin yleensä hieman yli satasen vuodessa. En esimerkiksi maksa Spotifysta tai vastaavista palveluista.

Kirjattua tulee myös mm. lääkkeisiin, vitamiineihin, terveydenhoitopalveluihin, liikuntapalveluihin ja lasten harrastuksiin kuluvat summat. Näihin menee mitä menee, mutta haluan seurata, muuttuvatko summat merkittävästi tai alkaako joku kulu nousta kohtuuttomaksi. Viime vuonna liikuntapalveluihin kului suunnilleen sama kuin vuonna 2020: vain 210 euroa. Se muodostui enimmäkseen New Yorkista streamatuista online-ilmajoogatunneista.

Myös hyväntekeväisyys kannattaa budjetoida

Merkitsen ylös myös hyväntekeväisyyteen laittamani rahan, sillä haluan varmistua, että osaan budjetoida sille rahaa tulevaisuudessakin, myös sitten, kun en ole enää päivittäisessä työelämässä. Mielestäni jokaisen kynnelle suinkin kykenevän pitäisi käyttää vähintään prosentti nettotuloistaan hyväntekeväisyyteen. Itse panostin tänäkin vuonna Joulupuu-lahjoihin, ja käytin niihin paljon enemmän kuin läheisteni lahjoihin. (Kirjaan myös tuttujen ihmisten lahjoihin kuluvan summan toki ylös, koska nekin täytyy osata budjetoida.)

Joulupuu-keräyksessä parasta on, että vanhemmat pääsevät itse antamaan hankkimani lahjat lapsilleen. Ostin lahjakortteja, sillä erityisesti teini-ikäisten lahjoista on keräyksessä pulaa, ja he toivovat usein juuri ketjuvaatekauppojen lahjakortteja. Olen ennenkin kirjoittanut, että toivon käytetyn tavaran pääsevän pian stigmastaan, niin että se kelpaisi vähävaraisille siinä kuin meille hyvin toimeentulevillekin. Siihen asti ymmärrän kuitenkin hyvin, että moni toivoo lapsilleen uutta “edes jouluna”. Ruotsalainen pikamuotiketju ei ole eettisyydeltään paras, mutta ei huonoinkaan. Ostin lahjakortit tarkoituksella R-Kioskilta, sillä toivon yrittäjän hyötyvän niistä edes jotain.

Miksi kirjaan kulujani ylös?

Mielestäni jokaisen pitäisi tietää kulunsa, olipa sitten vähävarainen tai miljardööri. Moni ihmettelee, miten viitsin kirjata miltei jokaisen ostoksen ylös. Ostaessa pitäisi miettiä kustannuksen lisäksi ostoksen eettisyyttä, ympäristövaikutusta ja tarpeellisuutta. Siihen pohdintaan verrattuna 10-20 sekuntia vievän kirjauksen tekeminen puhelimesta löytyvään Spreadsheetiin on hyvin pieni vaiva.

En kirjaa kuluja ensisijaisesti säästääkseni, vaan tietääkseni. Aiemmin mainitsemieni kulutuspainotusten lisäksi seuraan kokonaiskulutustani. Länsimaissa käytännössä jokainen vanhaksi elävä jää jonain päivänä pois työelämästä. Elääpä sen jälkeen sitten säästöjen ja sijoitusten tai pelkän eläkkeen varassa, voi tulla ikäviä yllätyksiä, jos kulut eivät ole hyvin tiedossa. Varautua kannattaa tietysti myös sairastumiseen ja työttömyyteen. Kun omat kulut ovat tarkasti selvillä, on helppo sanoa, mistä täytyy tulojen muuttuessa karsia.

Itse kirjaan ylös myös ostopaikat, onko ostettu tavara uusi vai käytetty, sekä tavaran valmistusmaan, jos se on tiedossa. Vuoden mittaan tästä kertyy ihan mielenkiintoista dataa. Näihin tietoihin pohjaan sellaiset väitteeni kuten: “Ostan 95 % käytettynä.”

Kirjaatko ostoksiasi tai muita kulujasi ylös? Kerro Instagramissa!

Yhden fuusion anatomia

Fuusio. Tein yritysfuusion. Tunnen itseni suunnilleen Jorma Ollilaksi!

En ole paljon ehtinyt kirjoittaa blogia. Asia liittyy hyvinkin vahvasti tämän kirjoituksen otsikkoon: olen ollut tekemässä osa-omistamani markkinointitoimiston yritysfuusiota.

Tämä ei ollut ensimmäinen rodeomme.

Kirkassilmäisenä promoottorina yhdellä Expressionin ekoista keikoista vuonna 2005: Sonyn promossa Assemblyssa Hartwall Areenalla. Promoottorinuraa oli takana tässä vaiheessa viisi vuotta, ja Expressionilta löysin kodin. Promoottorikaverina ihana Jenni.

Expression

Tulin toimitusjohtajaksi ja osakkaaksi Markkinointitoimisto Expressioniin vuoden 2009 lopussa. Osakkaaksi lähteminen jännitti. Firma oli tuttu, olin ollut sen ensimmäisiä keikkatyöntekijöitä vuonna 2005 ja sen jälkeen täysipäiväisenä työntekijänä projektipäällikkönä ja markkinointisuunnittelijana. Olin kuitenkin suuressa amerikkalaisessa korporaatiossa palkkatöissä, kun minua pyydettiin palaamaan Expressioniin ja ottamaan toimarinviitta harteilleni.

Expressionilla ei luovuudella ollut rajoja. Tässä silloisen graafikon Mikko Huotarin taidonnäyte.

Olin otettu, mutta vähän kauhuissani. Toimitusjohtajaksi 28-vuotiaana? Päätin kuitenkin joistain ystävällisistä neuvoista huolimatta jättää työn isossa firmassa ja kaiken lisäksi laittaa kymmeniä tuhansia euroja eli käytännössä kaikki säästöni sen osakkeisiin.

Olin ihan hyvä toimari. En loistava, mutta riittävän hyvä siihen tilanteeseen. Suhtauduin yritykseen intohimoisesti ja tein paljon, osasin tai en. Liikevaihto kasvoi muutamasta sadasta tuhannesta yli miljoonaan euroon.

Kyllä sitä tehtiin harha-askeliakin. Markkinointitoimiston perustaminen Tansaniaan oli niistä eeppisin. Onneksi kokeilu ei ollut kovin kallis, ja yhtiökumppaneillemme löytyi lopulta Tansaniasta toimivakin bisnes. Eikä niiltä matkoilta syntyneille tarinoille ja kohtaamisille voi laittaa hintalappua.

Tero näyttää työnteon mallia Tansanian Sansibarilla.

Harva

Vuonna 2016 perustimme uuden yrityksen: Yhdistimme Expressionin osaksi Harva Marketingia kahden muun markkinointitoimiston kanssa. Olin viimeisilläni raskaana.

Olin omistanut kolmasosan Expressionista. Harva Marketingin syntyessä omistusosuuteni pieneni, mutta omistettava kokonaispotti vastaavasti kasvoi.

Harvan vuosien aikana sain kaksi lasta, ja vaikka he olivat pitkään kotihoidossa, en malttanut missään vaiheessa olla täysin ulkona työelämästä. Onneksi osittain oma yritys tarjosi mahdollisuuden hyvin joustavaan osa-aikaisuuteen.

Tämä taitaa olla kaikkien aikojen suosikkini virkistyspäivistä: Harva laamavaeltamassa.

Matkan varrella pari Harvan perustajajäsentä päätti jättää pelin. Laitoin ostohousut jalkaan ja ostin osan heidänkin osakkeistaan, vaikka hirvittikin. Näinköhän olisin kohta laittanut yksiön verran rahaa yritykseen, josta emme olleet nostaneet nimeksikään osinkoja?

Hoitovapaalta käsinkin voi tehdä kaikenlaista jännittävää. Kuten soittaa kauniina kesäpäivänä täysin tuntemattomalle ihmiselle, jonka yrityksen haluaisi ostaa. Niin Sunnyone Promotionista tuli osa Harvaa. Potentiaaliset osinkorahat oli taas kerran laitettu kasvuun. Niin kauan kuin perustarpeet on enemmän kuin tyydytetty, kerään ennemmin kiinnostavia kasvutarinoita kuin pelkästään rahaa. Onhan minulla kuitenkin omassa yrityksessäni hyvä ja mieluisa työpaikka.

Palasin töihin omasta mielestäni täysipäiväisesti viime syksynä, kun lapset aloittivat päiväkodissa. Muut kyllä kutsuvat 26-tuntisia työviikkojani osa-aikaisiksi… No, kun päälle laitetaan joogaohjaukset ja satunnaiset kuvaukset, töitä kyllä riittää mielestäni enemmänkin kuin yhdelle ihmiselle tarvitsisi.

Pandemia muutti työntekoa Harvallakin, vaikka itse olen tehnyt osittain etätöitä jo 2000-luvun alusta ja etämaanantait lanseerattiin Harvalla 2017. Tässä ohjaamassa etä-aamujoogaa muille harvalaisille 2020.

WaveCrest

Tämänkertainen fuusio olikin sitten astetta jännempi, kansainvälinen. Olimme pitkään miettineet, miten palvelisimme asiakkaita, jotka yhä useammin etsivät kaikissa Pohjoismaissa toimivaa toimistoa. Emme halunneet kuitenkaan myydä Harvaamme niille toimistoille, jotka aavistuksen ylimielisen oloisina tunkivat Suomen markkinoille vain huomatakseen, että tämähän onkin aika omanlaisensa maa…

Kauniissa kesäpäivissä tuntuu olevan taikaa, sillä sellainen oli silloinkin, kun viime kesän lopulla yhtiökumppanini Tero soitti. Hän oli juuri saanut puhelun tanskalaisen WaveCrestin toimitusjohtajalta, ja halusi kysyä mielipidettäni keskustelun jatkamisesta. “Ilman muuta!” vastasin välittömästi. Voisiko meitä vuosia mietityttänyt asia ratketa tosiaan kuin itsestään?

Itsestään asia ei ratkennut, mutta puolen vuoden neuvottelujen jälkeen meillä oli sopimus edessämme: Vaihdoimme Harvan osakkeemme WaveCrestin osakkeisiin, ja niinpä Harvan omistamisen sijaan omistan nyt tanskalaista WaveCrestiä. Taas entistä pienemmän osuuden, tietysti, mutta tällä kertaa kokonaispotti moninkertaistui. Ja ne tanskalaiset vaikuttavat aivan ihanilta, eivät yhtään ylimielisiltä.

Harvan ja WaveCrestin omistajia ja johtoa helmikuussa 2022 toimistollamme Valimolla.

Mitä sijoitukseeni tulee, se alkaa näyttää ihan lupaavalta. Osakevaihto ei toki tuo suoraan rahaa, mutta potentiaalia on. Ainakin entistäkin eeppisempiin tarinoihin, lempivaluuttaani.

Jatkossa olen siis paitsi osaomistajana myös töissä WaveCrestillä. En vielä tiedä, mitä kaikkea tulen yrityksessä tekemään ja kuinka kauan. Siihen asti, kun sijoitusomaisuutta on puoli miljoonaa? Miljoona? En ole kauhean perehtynyt FIRE (financial independence retire early) -maailmaan, sillä eläköityminen ei tunnu puoliksikaan niin hauskalta ajatukselta kuin tämä matkanteko. Vaikka voisihan niitä tarinoita sitten joskus vanhempana kerätä vaikka joogaa opettaen.

Jutellaan näistä aiheista Instagramissa!